Journalismin etiikka somen aikakaudella ja JSN:n tapa toimia

Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC on julkaissut äskettäin kiinnostavan ja ajatuksia herättävän, journalismin etiikkaa ruotivan tutkimuksen. Valtamedia ei ole sen tuloksia vielä ollenkaan noteerannut, josko noteeraakaan.

Tutkija Laura Juntusen "Kulttuurien törmäys? Journalismin etiikka sosiaalisen median aikakaudella"  -tutkimuksen (Viestinnän tutkimusraportteja 1/2017) tulosten soisi joka tapauksessa tulevan mediaa rahoittavan yleisön tietoon laajalti.

Tulokset nimittäin voisivat havahduttaa kansalaiset pohtimaan, missä määrin perinteisen median luotettavuutta ylistävälle, päivästä toiseen jatkuvalle yksiääniselle julistukselle oikeasti on katetta.

Tutkimusta varten tehdyn toimittajakyselyn avulla kartoitettiin muun muassa sitä, mitä toimittajat itse ajattelevat siitä väittämästä, että virheiden määrä journalismissa on kasvanut.

Vastaajista peräti 93 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, että "journalismi on entistä alttiimpaa virheille johtuen muun muassa kiireestä ja julkaisupaineista".

80 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, että "faktojen tarkistamiseen kiinnitetään toimituksissa nykyään liian vähän huomiota".

Kun alkaa tulkita näitä hätkähdyttäviä ja median yleisöille tosi tärkeitä tuloksia, on hyvä tietää, että vastausprosentti jäi kyselyssä varsin pieneksi, vain noin 17:ään (vastauspyynnön saaneita noin 4 000, vastanneita 662).

Tuloksia ei ehkä voikaan luotettavasti yleistää aivan koko toimittajakuntaan. Melko yleisesti journalistien ammattikunta kuitenkin näyttää kyseenalaistavan kykynsä pitää huolta julkaistujen tietojen luotettavuudesta.

Tutkija piti tätä havaintoa "huomionarvoisena" siksikin, että faktapohjaisuus ja tietojen oikeellisuus ovat journalismin kiistattomia ydinarvoja.

Kun faktojen tarkistamiseen ei satsata tarpeeksi ja virheille altistutaan muun muassa kiireen ja julkaisupaineiden takia, niin totta kai virheitä lehtien sivuille ja sähkömedian ohjelmiin myös livahtaa.

Yleisön vinkkelistä on tällöin tosi tärkeää, että tiedotusvälineet korjaavat nöyrästi virheensä ja että median itsesääntely tähän tiedotusvälineitä myös aktiivisesti patistaa.

Mutta miten toimiikaan itsesääntelyä harjoittava Julkisen sanan neuvosto käytännössä? Se pyörittää kulissien takana ei-julkista, kantelujen karsintamenettelyyn yleisöltä piilotettua itsesääntelyä.

Ainakin pomot joka ikisessä toimituksessa ovat hyvin tietoisia tästä ja voivat vailla minkäänlaisten seurausten uhkaa jättää noloiksi koetut asivirheet korjaamatta.

Yleisöstä toimitusten pomojen ei tarvitse piitata vähääkään, koska JSN pitää huolen siitä, ettei yleisö saa ikinä tietää korjaamatta jätetyistä virheistä.

Itsesääntelykään ei piittaa median yleisöistä. Jos se piittaisi, se tietty kannustaisi lukijoita, kuulijoita ja katsojia touhuamaan aktiivisesti faktantarkistajina.

Samoin se innostaisi kansalaisia "testaamaan" toimitusten ratkaisuja eli värkkäämään JSN:lle kanteluja asiavirheiden korjaamatta jättämisestä.

Toimimalla näin ja julkaisemalla joka ainoan hyvän journalistisen tavan tulkintaa tarkoittavan ratkaisunsa netissä JSN voisi oikeasti vaikuttaa toimitusten alttiuteen korjata julkaistut virheensä.

"Kulttuurien törmäys?" -tutkimuksenkin tulosten valossa on syytä kysyä, miksi JSN toimii niin kuin se toimii. Keiden etuja median maksumiesten kusettaminen ajan oloon palvelee?

Rahvaalla prosentit ja säätyläisillä prosenttiyksiköt?

Monet kaiketi ajattelevat, että Faktavahdin arki on ilotonta puurtamista. Ei se sitä aina ole. Tänään esimerkiksi on ollut mahdollista kokea ripaus aitoa iloa yleisölle välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaateen toteutumista vahdatessa.

Iloa on tuottanut valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kiehtova 25 sekunnin mittainen puheen pätkä, joka esitettiin Ylen A-studion eilisillan Talk-ohjelmassa.

Nautiskelin lausuntoa Areena-palvelussa, ja oivalsin yhtäkkiä, että prosenteilla ja prosenttiyksiköillä kenties on myös yhteiskunnalliset ulottuvuutensa.

Taustaksi ministerin puheen pätkälle muistutan kuitenkin ensin, miten Kotimaisten kielten keskus kuvaa prosentin ja prosenttiyksikön merkityksiä:

"Prosentti tarkoittaa sadasosaa jostakin, ja se on siis aina suhteellinen yksikkö. Sen sijaan prosenttiyksikkö on absoluuttinen yksikkö, jota käytetään prosenttilukuja toisiinsa verrattaessa."

Näin pääaineenaan taloustiedettä opiskellut valtiotieteen maisteri Petteri Orpo kuvasi lähiaikojen puolustusmenojen näkymiä:

"Vuonna 2018 puolustusmenojen suhde bruttokansantuotteeseen arvioidaan olevan 1,2 prosenttiyksikköä, ja kun otetaan huomioon nämä strategiset suorituskykyhankkeet, ne tulevat nostamaan puolustusmenoja karkeasti arvioiden keskimäärin 0,3–04 prosenttiyksiköllä vuotta kohden 2020-luvulla, eli ollaan silloin kokonaistasossa 1,5–1,6 prosenttiyksikköä."

Jätän viisaampien päänsäryksi pohtia sitä, onko puheen pätkässä ylipäätään jotain tolkkua. Minä en käsitä sotkuisen ja kryptisen pätkän asiasisällöstä pätkääkään.

Sen kuitenkin Kotimaisten kielten keskuksen kuvauksen perusteella käsitän, että ainakin puheen pätkän alussa sivistyspuolueen puheenjohtaja puhui prosenttiyksiköstä, kun piti puhua prosentista.

Ministeri Orpo näytti muutoinkin mieltyneen kaiketi hienoilta ja sivistyneiltä kuulostaviin "prosenttiyksikköihin", joita vilisi puheen pätkässä alusta loppuun.

Tässä kohtaa sain oivalluksen. Olisiko kenties niin, että säätyläisillä on fiinit prosenttiyksikkönsä ja rahvaalla vain rahvaanomaiset vähemmän fiinit prosenttinsa?

Mieleen nimittäin muistui Julkisen sanan neuvoston 17.9.2014 tekemä vapauttava päätös (5488/SL/14). Se koski Demarin nettilehden juttua, jossa oli siteerattu "täsmällisesti" silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) blogitekstiä.

Siinä luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri oli muuntanut prosenttiyksikön prosentiksi. Työväkeä ja muuta rahvasta prosentti ehkä puhutteli työväenpuolueen johtajan mielestä paremmin kuin yläluokalta kuulostava prosenttiyksikkö.

JSN:n mielestä demariministerin käsitepelissä oli kyse ainoastaan yksinkertaistamisesta ja kansantajuistamisesta, ei mistään olennaisesta asiavirheestä. Prosentti oli näin ollen vain prosenttiyksikön "kansankielinen ilmaisu".

Rahvaan herkkua siis ovat prosenttiyksikköjen sijaan kansankieliset prosentit, mutta säätyläisille ovat makoisampia sivistykseltä maistuvat prosenttiyksiköt. Näin se kai menee?

Ehdotus: Huuhaa-palkinto Ylen Prisma Studio -tiedeohjelmalle 

Tiedotusvälineet julkaisevat meillä ilman lähdekritiikin häivääkään mielipidekyselyjen tuloksia silloinkin, kun kyselyt ovat metodeiltaan täysin ala-arvoisia. "Sianruokakyselyt" saavat palstatilaa tuon tuosta ja ovat yhden sortin "vaihtoehtoista faktaa".

Kyselyjen ulkoinen luotettavuus eli tulosten yleistettävyys, kyselyjen sisäisestä luotettavuudesta puhumattakaan, ei kiinnosta uutisoinnin nopeuskilpaa käyviä toimittajia ja toimituksia nimeksikään. Niinpä mieliimme vaikutetaankin estoitta ties millaisella survey-saastalla.

Vallan arveluttavaa tämä saastan levittäminen on silloin, kun sitä harjoitetaan tieteen arvovallan ja luotettavuuden kaapuun naamioituneessa tiedejournalismissa.

Rakkaan ex-työnantajani Ylen Prisma Studio -tiedeohjelma sortui tällaiseen saastan levittämiseen 1.2.2017 uniohjelmassaan. Suoritus oli huuhaana ja kritiikittömänä journalismina ylittämätön.

Lähetin aiemmin tänään Skepsis ry:lle sähköpostitse ehdotuksen, että vuoden 2017 Huuhaa-palkinto myönnettäisiin Ylen tiedetoimituksen Prisma Studiolle sen 1.2.2017 uniohjelmasta. Tällainen ehdotus perusteluineen on:

Skepsis ry:n hallitus

15.11.2016 Ylen tiedetoimituksen Prisma Studio avasi internetissä ”Väsykyselyn” vastauslomakkeineen. Potentiaalisia vastaajia houkuteltiin muun muassa näin: ”Väsyttääkö? Nukutko huonosti? Vastaa kyselyyn!” 

Vastaajia pyydettiin kertomaan, miten he nukkuvat. Potentiaalisille vastaajille kerrottiin: ”Väsymysoireet ovat lisääntyneet viime vuosina jyrkästi ja nyt me haluamme selvittää, miten yleisestä ilmiöstä on kyse. Vastaaminen vie vain hetken, mutta antaa tutkijoille todella paljon hyödyllistä tietoa.”

23.11.2016 Prisma Studio uutisoi nettisivun jutussaan Väsykyselystä ja kertoi, että jo lähes 10 000 suomalaista on vastannut kyselyyn. Toimitus kertoi, että ”ensimmäisten tulosten perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ovat todella väsyneitä”. Potentiaalisia vastaajia muistutettiin: ”Voit edelleen vastata Väsykyselyyn!"

Väsykyselyä mainostettiin myös Vitalmed Tutkimuskeskuksen Helsingin Uniklinikan sivuilla. Unihäiriöitä poteville, Uniklinikan sivuilla käyville ihmisille kerrottiin kyselystä näin: ”Väsy-kysely Ylen nettisivuilla”. Samalla julkaistiin linkki kyselyn sivuille.

Vastaajia Väsykyselyyn houkuteltiin myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi 27.11.2016 Prisma Studio muistutti Facebookissa: ”Väsykysely suljetaan illalla, kun #väsyviikko loppuu. Nyt vastaamaan kuin viimeistä päivää!”

Prisma Studion kysely oli luonteeltaan SLOP-kysely (self-selected opinion poll). Vastaajien joukko näissä ”sianruokakyselyissä” (”slop” tarkoittaa tietääkseni mm. sianruokaa) on pelkkä itsevalikoitunut näyte. 

Itsevalikoituvaan näytteeseen, suureenkaan, perustuvia tuloksia ei voi millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan perusjoukkoa. Itse asiassa tällaisessa kyselyssä ei edes tiedetä, mikä on se perusjoukko. 

Edellä kerrotut tosiasiat osoittavat, miten Prisma Studion nettikyselyn vastaajiksi pyrittiin houkuttelemaan varsinkin väsymysoireista ja uniongelmista kärsiviä ihmisiä. Tästäkin syystä oli ilmiselvää, että kyselyn tulokset olivat aivan erityisen heikosti yleistettävissä koskemaan ”suomalaisia”. 

Ylen tiede-ohjelman tekemä Väsykysely olikin tosiasiassa silkkaa huuhaata, ja toteutustapansa takia kysely oli ollut myös altis suoranaiselle manipuloinnille. Minä esimerkiksi olisin voinut vastata kyselyyn ikään kuin eri vastaajana ties kuinka monta kertaa käyttämällä useita erilaisia IP-osoitteita. Unihäiriöiset internetin käyttäjät ovat myös voineet patistaa kohtalotovereitaan Väsykyselyn vastaajiksi.

1.2.2017 Prisma Studiossa Väsykyselyä kuvattiin sitten mm. näin: ”Tässä on Suomen laajin kyselytutkimus väsymyksestä koskaan, 16 500 vastausta Prisma Studion ja Helsingin yliopiston yhteiseen väsymyskyselyyn.”

Ohjelman juontaja Reetta Rönkä kertoi katsojille, miten tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että keskimäärin ihmiset nukkuivat 6 tunnin ja 55 minuutin yöunia. Ja kun verrataan aikaisempiin tutkimuksiin, niin se on itse asiassa reilu tunti vähemmän kuin aikaisemmin.

Helsingin yliopiston professori, tunnettu unitutkija Markku Partinen (toimii myös Helsingin Uniklinikan tutkimusjohtajana) vakuutti, että näin on. 

Helsingin yliopiston tieteellisen unitutkimuksen asiantuntemusta ohjelmassa edustanut professori kertoi, että sitä analysoitiin tarkkaan, oliko tämä harhaa, mutta ei se hänen mukaansa ollut: ”Tää näyttää ihan luotettavalta tutkimukselta ja tätä on analysoitu monen tekijän suhteen.”

Suomalaisiin yleistettävänä olevana ja luotettavana kyselytutkimuksen tuloksena siis esitettiin tieteellisen tutkimuksen auktoriteettiin nojaten tieto, joka oli saatu pelkästä itsevalikoituvasta näytteestä ja vieläpä niin, että vastaajiksi oli houkuteltu aivan erityisesti niitä, joita väsyttää ja jotka nukkuvat huonosti.

Pahempaa kyselytutkimuksen nimikkeellä harjoitettavaa yleisön harhaanjohtamista on vaikea kuvitella. En tietenkään väitä, että ex-työnantajani Ylen Prisma Studio (jonka ohjelmiin itsekin tein aikoinani juttuja) olisi huiputtanut katsojia tahallaan. Kyse oli uskoakseni vain toimittajien tietämättömyydestä ja kritiikittömyydestä.

Ylen tiedetoimitus ei ilmeisesti ole tiennyt esimerkiksi siitä, miten arvostaan kiinni pitävät surveyn ammattilaiset ovat varoittaneet sekä yleisöä että mediaa itsevalikoituviin näytteisiin perustuvista ”sianruokakyselyistä”.

Aktiivisesti näistä yleisöä huiputtavista SLOP-kyselyistä on jo pitkään varoitellut esimerkiksi Yhdysvalloissa vaikuttava AAPOR eli American Association for Public Opinion Research. USA:n laatulehdistä tietääkseni ainakin The New York Times on ilmoittanut, ettei se lainkaan päästä sivuilleen sianruokakyselyjen saastaa.

Edellä kerrottu osoittanee hyvin, millaiseen huuhaahan Ylen tiedetoimituksen Prisma Studio oli sortunut. Niinpä ehdotankin, että Skepsis ry palkitsee Prisma Studion vuoden 2017 Huuhaa-palkinnolla. Huuhaana tämä tiedejournalismia harrastavan Prisma Studion suoritus oli ylittämätön.

Tällä palkitsemisella olisi yleisempääkin merkitystä. Lehdet julkaisevat tuon tuosta erilaisten lobbaamista ja muuta vaikuttamista harrastavien tahojen ”sianruokakyselyjen” tuloksia soveltamatta niihin vähäisintäkään lähdekritiikkiä. 

Huuhaa-palkinto Ylen tiedetoimituksen ohjelmalle tarjoaisi mahdollisuuden kiinnittää laajempaakin huomiota siihen, miten surveyn tekotavoista tietämättömiin suomalaisiin vaikutetaan metodeiltaan ala-arvoisin mielipidekyselyin. 

Helsingissä 17.2.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

Keitä olivat Jari Aarnion "luottotoimittajat"?

Tietojen hankkimista ja julkaisemista koskeva Journalistin ohjeiden kohta 12 edellyttää, että toimittajat suhtautuvat kriittisesti tietolähteisiin:

"Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus."

Tätä hyvän journalistisen tavan vaatimusta ajatellen oli kylmäävää lukea väitettä Helsingin huumepoliisin ex-pomon Jari Aarnion "luottotoimittajista". Heitä oli kuulemma kolme.

Juuri julkaistussa Keisari Aarnio -kirjassaan Helsingin Sanomien rikostoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth nimesivät nämä Aarnion luottotoimittajat.

Kirjan kylmäävin väite toimittajista oli se, että Aarnio saattoi toimia nimettömänä lähteenä jopa sellaisissa jutuissa, jotka käsittelivät lähdettä itseään koskevia rikosepäilyjä.

Hämmentävää on se, että STT, sanomalehdet ja Yle näyttävät nyt järjestään jättävän kertomatta sen, keitä olivat nuo sittemmin vankeuteen tuomitun poliisipomon luottotoimittajat.

Minusta median yleisöjä olisi totta kai pitänyt varoittaa nimeltä mainiten sellaisista journalismin koviksista, jotka ovat touhunneet Keisari Aarnio -kirjan kuvaamalla tavalla rikoksista epäillyn poliisipomon luottotoimittajina.

Toimittajien ammattikunnan ikioma Journalisti-lehti onneksi yllätti iloisesti. Toimitussihteeri Manu Marttisen Keisarin kaatajat -jutussa luottotoimittajat on reilusti kerrottu, ja he ovat saaneet myös tilaisuuden puolustautua ja kiistää rajut syytökset.

Jari Aarnion luottotoimittajina toimivat Journalistin mukaan: Suomen Kuvalehden Pekka Anttila, MTV:n Pekka Lehtinen ja Iltalehden Risto Kunnas. Linkki Journalistin juttuun on tässä.

Journalismin törkimysten anonyymiys maan tapana

Kun toimittajia heidän erityisen ansiokkaiksi arvioiduista suorituksistaan palkitaan erilaisisssa journalismin missikisoissa, heidät mainitaan aina nimeltä. Niin tietty pitääkin tehdä.

Mutta annas olla, kun toimittajat jäävät rysän päältä kiinni rikoksista tai muutoin vain eettisesti ala-mittaisista suorituksista. Silloin "uroteoista" uutisoidaan useimmiten siten, ettei törkimysten nimiä kerrota yleisölle. Pari esimerkkiä tästä kummallisesta maan tavasta valaisee asiaa.

31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi (2013:100) Ylen uutisten oikeustoimittajan Päivi Happonen-Salmen ja ohjelman vastaavan toimittajan Ari Järvisen sakkoihin törkeästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kyse oli laajalti tunnetusta Lisitsyn-jutusta.

Helsingin Sanomien Susanna Reinbothin 3.1.2014 uutisessa ja 14.1.2014 HS-analyysissa rikoksista tuomittuja Ylen toimittajia ei mainittu nimeltä. He olivat vain "kaksi Ylen toimittajaa".

Lähemmin olen ruotinut tapausta 23.4.2016 julkaistussa "Kulissien takana" -raportissa (s. 16–18). Linkki raporttiin on tässä.

21.9.2016 JSN huomautti Helsingin Sanomia (langettava päätös 6277/SL/16) hyvän journalistisen tavan rikkomisesta VTT:n tiedevilppiepäilyjä koskeneesta, 9.6.2016 julkaistusta jutusta. Näin JSN kiteytti ratkaisunsa perusteet nettisivuillaan:

"Lehti antoi lukijoilleen virheellisen kuvan selvitysten sisällöstä, eikä oikaissut olennaista asiavirhettä."

Lukijoita harhaan johtaneen ja JSN:n huomautukseen johtaneen jutun oli toimittanut tutkivana toimittajana tunnettu ja Tutkivan journalismin yhdistyksessäkin vaikuttanut Katja Kuokkanen.

Lehdet järjestään uutisoivat JSN:n langettavasta päätöksestä, mutta törkyisen jutun toimittaneen tutkivan toimittajan nimeä en huomannut yhdenkään lehden kertoneen lukijoilleen.

MEDIAPOMOJEN HIS MASTER'S VOICE JYRÄHTI

Päätoimittajien yhdistys on tänään muistuttanut sananvapautensa puolesta itkeneille toimittajille isännän äänestä. Turhaan ja asiattomasti olette kitisseet.

Täräkässä tiedotteessaan PTY tekee täysin selväksi, mistä päin "his master's voice" meillä kuuluu: "Päätoimittaja käyttää tiedotusvälineensä sananvapautta."

Epäselväksi ei jää sekään, että isännälläkin on isäntänsä ja tällä taas ikiomat tepsivät keinonsa vaikuttaa siihen, miten tässä maassa sananvapautta käytetään: tiedotusvälinettä kustantava yhtiö nimittää päätoimittajan ja antaa tälle tarvittaessa potkut. Näin se menee.

Päätoimittajien päätökset uutisoida tai olla uutisoimatta eivät tiedotteen mukaan rajoita median palveluksessa olevien sananvapautta. "Toimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan kansalaisina, vaan työnantajansa sananvapautta", PTY huomauttaa suomalaisen sananvapauden perustavista kuvioista. Tässä PTY on totta vie ihan oikeassa.

Tähtäävätkö päätoimittajat hurskastelun SM-kisoihin?

Tunnetussa "Luotettavan median puolesta" manifestissaan vajaa vuosi sitten päätoimittajat julistivat ottavansa vastuun julkaisemiensa uutisten oikeellisuudesta. "Vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta", jalot sananvapauden tukipilarit lupasivat joukolla.

Nyt näiden tukipilarien etuja valvova yhdistys kehottaa päätoimittajia "entistäkin parempaan avoimuuteen ja journalististen prosessien avaamiseen yleisölle".

"Mitä avoimemmin tiedotusvälineet toimivat, sitä paremmin vastuullinen suomalainen media erottuu valemedioista ja muista vaihtoehtoisia faktoja levittävistä tahoista", PTY muistuttaa.

Faktavahti puolestaan muistuttaa, että nämä samat sananvapauden tukipilarit tavan takaa päättävät jättää pahojakin asiavirheitä korjaamatta. Lupaukset ovat lupauksia.

Siitäkin Faktavahti muistuttaa, että näiden isäntien isännät etujärjestöineen yhdessä toimittajien ammattijärjestön kanssa vastaavat siitä, että isoa osaa median itsesääntelystä pyöritetään kulissien takana, medialystin maksavaa yleisöä tosiasiassa huiputtaen.

Suojeliko kovista otteista moitittu päätoimittaja ministeriä, joka johti harhaan Ylen TV1:n Aamu-tv:n katsojia?

Ylestä muutama päivä sitten irtisanoutunut toimittaja Susanne Päivärinta tervehti Suomen Kuvalehden mukaan päätoimittaja Atte Jääskeläistä 9.2. sähköpostitse muun muassa tähän tapaan: "Sensuurisi ja kova johtamistyylisi tunnetaan jo Japania myöten."

Koska seuraan ex-työnantajani touhuja jo ulkoapäin eli emeritusosastolta käsin, en tiedä, kuinka kovaotteisesti Jääskeläinen tosiasiassa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusten toimittajia kohtelee.

Sen kuitenkin tiedän, että Ylen viulut veronmaksajina maksavat katsojat ja kuuntelijat ovat saaneet tuntea nahoissaan päätoimittajan johtamistyylin, jota näyttää leimaavan tietty piittaamattomuus.

Ylen yleisöjen oikeus saada paikkansapitävää tietoa ei nimittäin vaikuta olevan asia, jota Jääskeläinen aivan erityisesti vaalisi. Tästä kielii se tapa, jolla hän hylkää virheitä koskevat oikaisupyynnöt.

Tuorein kokemukseni herätti sen kiusallisen kysymyksen, halusiko päätoimittaja suojella ministeriä, joka johti harhaan katsojia sotkemalla prosentit ja prosenttiyksiköt ja liioittelemalla tosi rajusti valtionvelkaan liittyvää korkoriskiä.

Tänään Julkisen sanan neuvostolle lähettämäni kantelu olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä kertoo asiasta tarkemmin. Julkaisen kantelun saman tien tässä Faktavahti-blogissani.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen haastattelu Ylen TV1:n Aamu-tv:ssä 24.1.2017.

Kantelun perusteet

Ministeri Kai Mykkänen (kok.) kauhisteli Sanna Ukkolan haastattelussa valtionvelan suurta määrää ja esitti velasta ja sen korkoriskistä tällaisen väitteen:

”Meillä on velkaa nyt jo yli 110 miljardia euroa yhteensä, ja esimerkiksi korkoriski on sellainen, että yhden prosentin nousu koroissa tarkoittaisi sitten jo miljardin lisääntymistä meidän velanhoitokustannuksissa vuodessa.”

Valtion kuluvan vuoden talousarvion yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi, että valtionvelan korko plus muut menot valtionvelasta ovat arviolta noin 1 307 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Yhden prosentin nousu koroissa lisäisi velanhoidon kustannuksia siten vain noin 13 miljoonalla eurolla eikä miljardilla eurolla.

Jotkut tietävät katsojat kaiketi tajusivat ministerin sekoittaneen prosenttiyksikön ja prosentin käsitteet. Hekin tulivat kuitenkin harhaanjohdetuiksi, sillä edes yhden prosenttiyksikön nousu koroissa ei lisäisi valtionvelan vuotuisia velanhoitokustannuksia läheskään miljardilla eurolla.

Selitys liittyy siihen, että pääosa valtion lainanotosta on jo pitkään toteutettu pitkäaikaisia ja kiinteäkorkoisia sarjaobligaatioita käyttäen. Enin osa valtionvelasta on siten kiinteäkorkoista.

Siksi korkotason odottamatonkaan raju nousu vaikkapa yhdellä prosenttiyksiköllä ei voi aiheuttaa koko valtionvelan uudelleenhinnoittelua.

Tämä käy hyvin ilmi siitä valtion talousarvioesityksen yksityiskohtaisten perustelujen tekstistä, joka kuvaa budjetista päättäville kansanedustajille valtionvelan korkoriskiä:

”Euroalueen yleisen korkotason nousu yhdellä prosenttiyksiköllä lisäisi velan korkokustannuksia noin 320 milj. eurolla vuonna 2017.”

Edellä kerrottu osoittaa, että ministeri Mykkänen esitti valtionvelan korkoriskistä faktaväitteen, joka liioitteli rajusti korkoriskiä. Suuruusluokaltaan väärä tieto oli olennainen ja korjausta vaativa virhe (JO 20).

Lähetin päätoimittaja Atte Jääskeläiselle korjauspyynnön 24.1. Kopio sen tekstistä on kantelun kuittauksen perässä. Jääskeläinen vastasi pyyntöön 26.1. ja ilmoitti hylänneensä pyynnön. Kopio vastauksen tekstistä on kantelun lopussa.

Koska Yle pyynnöstä huolimatta jätti olennaisen virheen korjaamatta, se rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena kahdestakin syystä erikoinen. Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 13.2.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

24. tammikuuta 2017 20.42

Markku Lehtola

Vastaanottaja: atte.jaaskelainen@yle.fi

Kopio: sanna.ukkola@yle.fi, krista.taubert@yle.fi, aamu-tv@yle.fi

Ministeri Kai Mykkäsen haastattelun (Aamu-tv 24.1.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) kauhisteli Sanna Ukkolan tekemässä haastattelussa valtionvelan määrää ja esitti velan korkoriskistä seuraavanlaisen väitteen:

”Meillä on velkaa nyt jo yli 110 miljardia euroa yhteisenä, ja esimerkiksi korkoriski on sellainen, että yhden prosentin nousu koroissa tarkoittaisi sitten jo miljardin lisääntymistä meidän velanhoitokustannuksissa vuodessa.”

Ministerin väite oli perätön ja liioitteli valtavasti valtionvelan korkoriskiä. Perättömällä tiedollaan hän johti katsojia pahasti harhaan. Virheellinen tieto oli siksi olennainen asiavirhe, joten se on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Valtion kuluvan vuoden talousarviosta käy ilmi, että valtionvelan korko plus muut menot valtionvelasta ovat tänä vuonna arviolta 1 307 miljoonaa euroa. 

Yhden prosentin nousu koroissa lisäisi näin ollen velanhoitokustannuksia vuodessa vain noin 13 miljoonalla eurolla eikä suinkaan miljardilla eurolla, kuten Mykkänen virheellisesti väitti.

Jotkut katsojat kenties oivalsivat ministerin sotkeneen keskenään prosentit ja prosenttiyksiköt. Hekin tulivat kuitenkin harhaanjohdetuiksi, sillä yhden prosenttiyksikönkään nousu koroissa ei tarkoittaisi läheskään miljardin lisäystä vuosittaisiin velanhoitokustannuksiin.

Valtion kuluvan vuoden talousarviossa korkoriskiä arvioidaan nimittäin näin: ”Euroalueen yleisen korkotason nousu yhdellä prosenttiyksiköllä lisäisi velan korkokustannuksia noin 320 milj. eurolla vuonna 2017.” 

Ministeri Mykkänen ei siis vain sotkenut keskenään prosentteja ja prosenttiyksiköitä. Hän oli nähtävästi myös käsittänyt aivan väärin valtionvelan korkoriskin luonteen. 

Koska pääosa valtion lainanotosta on toteutettu pitkäaikaisia ja kiinteäkorkoisia sarjaobligaatioita hyväksi käyttäen, korkotason odottamatonkaan raju nousu vaikkapa yhdellä prosenttiyksiköllä ei vaikuta koko valtionvelan lainakantaan.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

Päätoimittaja Atte Jääskeläisen 26.1.2017 päätös oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä:

"Hyvä Markku Lehtola

Palaan esittämäänne Aamu-tv:n haastattelua koskevaan pyyntöön, kiitos tarkkaan havaintoon perustuvasta kysymyksestä ja viestistänne, jossa korkoriskin käsite on ymmärretty hyvin.

Ministeri Mykkänen esittää vastauksessaan oman arvionsa mahdollisen koron nousun seurauksista. Kyse on arviosta, mikä katsojalle käy keskustelun kontekstista hyvin selville. Ministerillä on asemansa puolesta oikeus esittää oma näkemyksensä ja meillä tiedotusvälineenä oikeus antaa hänen näkemykselleen suorassa lähetyksessä tilaa.

On mahdollista tulkita ministerin näkemystä korkoriskistä myös niin, että jos koko lainakannan korko nousee prosenttiyksiköllä, vaikutus on hänen laskemansa. Prosentin ja prosenttiyksikön välinen käsite-erehdys on suoran lähetyksen tilanteessa vähäinen, ja asiayhteydestä on arvattavissa tai pääteltävissä mitä ministeri tarkoittaa. On myös mahdollista ajatella, että tässä kontekstissa prosentin kantaluku on lainasumma, jolloin käsite-erehdystäkään ei olisi.

Ministeri ei myöskään vastauksessaan viittaa tarkasti korkokustannusten nousuun tiettynä ajanjaksona tai kalenterivuonna, esimerkiksi vuonna 2017. Ei ole poissuljettua, etteivät velanhoitokustannukset kokonaistaloutta tarkastellen jollain aikavälillä voisi nousta ministerin arvioimalle tasolle.

Kyseessä ei siis, haastattelutilanne ja asian konteksti huomioiden, ole olennainen asiavirhe, joka vaatisi oikaisua.

Tämän vuoksi hylkään oikaisuvaatimuksenne.

Kunnioittavasti

Atte Jääskeläinen

vastaava päätoimittaja

Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta"

Iltalehti jätti oikaisematta "Lokan" valheen tuomiostaan – kantelu JSN:lle

"Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnallisen ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään."
Kari Kivelä, Iltalehti
päätoimittajien 1.3.2016 kannanotto "Luotettavan median puolesta"

11.11.2000 Pekka Karhuvaaran johtama Iltalehti julkaisi Aarno "Loka" Laitisen kirjoituksen "Ilmiantajien paratiisi". Kirjoitus sisälsi valheellisen tiedon, joka tarkoitti verotarkastaja Tenho Tikkasen syyllistymistä virkasalaisuuden rikkomiseen eli rikokseen.

29.3.2001 professori Olli Mäenpään johtama Julkisen sanan neuvosto teki kyseisen tiedon julkaisemisesta langettavan päätöksen ja huomautti Iltalehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

16.8.2006 korkein oikeus tuomitsi Aarno Olavi Laitisen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen, maksamaan sakkoa 1 050 euroa. Samalla KKO velvoitti Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden suorittamaan Tikkaselle yhteisvastuullisesti korvauksena kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

21.1.2017 Kari Kivelän johtama Iltalehti julkaisi netissä "Naistuomarien oikeus" -kirjoituksen. Siinä kunnianloukkauksesta tuomittu ja korvaukseen velvoitettu "Loka" väitti muiden perättömien tietojen lisäksi valheellisesti, että KKO:ssa korvaukset "kaatuivat kokonaan". Valhetta kehystävin tekstein Iltalehden viattomille, pahaa-aavistamattomille lukijoille uskoteltiin, että "Loka" voitti jutun ja että hänet vapautettiin kunnianloukkaussyytteestä.

"Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta."
Kari Kivelä, Iltalehti
päätoimittajien 1.3.2016 kannanotto "Luotettavan median puolesta"

Koska Kari Kivelän johtama Iltalehti ei ainakaan eiliseen mennessä ollut pyynnöstä huolimatta oikaissut julkaisemaansa härskin valheellista väitettä korvausten kaatumisesta KKO:ssa, lähetin virheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Yllä kuvaamani tapahtumasarja osoittaa minusta kiistatta sellaista piittaamattomuutta, josta JSN:n perussopimuksen 4. pykälässä on kyse. Siksi ilmaisin kantanani, että JSN:n tulisi antaa Iltalehdelle vakava huomautus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Siis ei vain huomautusta vaan vakava huomautus.

Kantelu tuskin kuitenkaan johtaa yhtään mihinkään. JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström nimittäin hyvin todennäköisesti jatkaa härskejä otteitaan ja karsii kantelun eli päättää, ettei kantelua oteta neuvoston käsiteltäväksi.

Itse asiassa lähes varmasti JSN:n puheenjohtaja ei tutki lainkaan kantelun aiheellisuutta. Sen sijaan hän karsii kantelun sillä "teknisellä" perusteella, että kantelu on tehty JSN:n mielestä väärässä ja kielletyssä "testaustarkoituksessa". Julkaisen kantelun joka tapauksessa tässä blogini postauksessa.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Iltalehden nettisivuilla 21.1.2017 julkaistu Aarno Laitisen kolumni ”Naistuomarien oikeus”. Kirjoituksen osoite on: http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2017/01/21/naistuomarien-oikeus/ (tarkistettu 5.2.2017).

Kantelun perusteet

Iltalehden kolumnisti, toimittaja Aarno Laitinen kirjoitti 21.1.2017 kolumnissaan oikeusjutusta, jossa häntä oli syytetty kunnianloukkauksesta. Jutun oli nostanut ”verovouti, jonka juttuja olin kritisoinut”.

Käräjäoikeuden tuomarit ja syyttäjä olivat Laitisen mukaan ”kaikki naisia”. Näin hän kuvasi alioikeuden tuomiota: ”Käräjäoikeuden istunnossa naistuomarit langettivat maksettavakseni muutaman tuhannen euron vahingonkorvaukset verovoudille.”

Ylempien oikeusasteiden tuomioista Laitinen esitti tällaiset väitteet: ”Hovissa korvaukset putosivat ratkaisevasti ja korkeimmassa ne kaatuivat kokonaan. Hovi määräsi verovoudin maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulumme.”

Esitettyään nämä väitteet ylempien oikeusasteiden tuomioista Laitinen kirjoitti Ilkka Kanervan jutusta ja huomautti, että ”Kanervakin vapautui kaikista syytteistä ylemmissä oikeusasteissa”.

Iltalehden julkaisema kolumni sisälsi useita asiavirheitä. Olennaisin niistä oli Laitisen väite, että käräjäoikeuden hänen maksettavakseen langettavat vahingonkorvaukset ”kaatuivat kokonaan” korkeimmassa oikeudessa.

Laitisen huomautus oikeudenkäyntikuluista ja siitä, että ”Kanervakin vapautui kaikista syytteistä ylemmissä oikeusasteissa”, sai lukijat uskomaan, että KKO vapautti Laitisen kaikista syytteistä ja että hän voitti jutun.

KKO:n 16.8.2006 antaman tuomion (2006:62) asiakirjat kuitenkin osoittavat Iltalehdessä julkaistun kolumnin johtaneen lukijoita tosi pahasti harhaan.

Kerron seuraavaksi KKO:n asiakirjoihin tukeutuen lyhyesti, mistä jutussa oli kyse ja miten juttu tosiasiassa ratkaistiin eri oikeusasteissa.

Syyte koski Iltalehdessä 11.11.2000 julkaistua Aarno Laitisen pakinamuotoista kirjoitusta, jossa hän käsitteli muun muassa PRH:n pääjohtajaa Martti Enäjärveä koskeneen verotarkastuksen vuotamista lehdistölle.

”Ilmiantajien paratiisi” -kirjoituksessaan Laitinen kirjoitti mm. näin: ”Verotarkastaja on jakanut raporttiaan lehdistölle ennen kuin sitä on edes käsitelty verohallinnossa.”

Syytteen mukaan tämä tieto oli valheellinen, ja sen esittäminen oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä ja verotarkastajaan kohdistuvaa halveksuntaa.

IL:n julkaisema tietohan tarkoitti sitä, että verotarkastaja olisi syyllistynyt rikoslain 40 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun rikokseen eli virkasalaisuuden rikkomiseen.

Tampereen käräjäoikeudessa asian ratkaisivat käräjätuomari Pekka Lankinen sekä lautamiehet Veikko Koski, Ulla Hirvonen ja Aila Sipilä. Syyttäjänä jutussa toimi Leena Koivuniemi. Laitisen moittimista ”naistuomareista” siis kaksi oli miehiä.

5.11.2003 käräjäoikeus tuomitsi Aarno Olavi Laitisen kunnianloukkauksesta 30 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullisesti suorittamaan verotarkastaja Tenho Tikkaselle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

Turun hovioikeudessa asian ratkaisivat 10.3.2005 hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Allan Ahnger ja Hannu Rimmanen, kaikki miehiä. Hovioikeus piti rikosta törkeänä ja tuomitsi Laitisen törkeästä kunnianloukkauksesta 70 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

Vastoin Laitisen kolumnin väitettä hovioikeus ei pudottanut korvauksia ”ratkaisevasti” vaan päinvastoin tuplasi korvauksen henkisestä kärsimyksestä 3 500 eurosta 7 500 euroksi.

KKO:ssa asian ratkaisivat oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Timo Esko. Asian esittelijänä toimi Timo Ojala. Kaikki he olivat miehiä.

KKO:n tuomiolauselmassa ”A” tarkoitti toimittaja Aarno Laitista ja ”B” verotarkastaja Tenho Tikkasta:

”A:n syyksi luetaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman törkeän kunnianloukkauksen asemesta rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kunnianloukkaus. A tuomitaan 30:een 35 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. A:n ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullinen vahingonkorvausvelvollisuus kärsimyksestä B:lle alennetaan käräjäoikeuden tuomitsemaksi 3 500 euroksi käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.”

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa myös siitä, että Julkisen sanan neuvosto oli 29.3.2001 tehnyt IL:n ”Ilmiantajien paratiisi” -kirjoituksesta langettavan päätöksen (2986/SL/01) ja huomauttanut lehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Professori Olli Mäenpään johtama JSN korosti, että kirjoituksen pakinamuoto ei oikeuta henkilökohtaisesti loukkaavien ilmaisujen käyttöä. Pakinamuoto ei neuvoston mukaan oikeuta myöskään esittämään vakavaa asiaväitettä, jolla ei ole riittävästi perusteita.

21.1.2017 lähetin Iltalehden toimitukselle korjauspyynnön (kopio sen tekstistä on kantelun kuittauksen perässä). Kohdistin pyyntöni vain kolumnin olennaisimpaan virheeseen eli siihen väitteeseen, että korvaukset ”kaatuivat kokonaan” korkeimmassa oikeudessa.

Iltalehden toimitus ei vastannut korjauspyyntöön eikä myöskään oikaissut verkkolehdessään siellä julkaistua olennaista virhettä. Jättämällä olennaisen virheen korjaamatta Iltalehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

JSN:n tulee tehdä tästä kantelustani langettava päätös, joka sisältää vakavan huomautuksen Iltalehdelle, koska lehden menettely ilmiselvästi osoittaa neuvoston perussopimuksen 4 §:n mainitsemaa piittaamattomuutta. Tapahtumasarja todistaa piittaamattomuuden kiistatta:

-11.11.2000 Iltalehti julkaisee Aarno Laitisen kirjoituksen, joka sisältää verotarkastajan rikokseen syyllistymistä tarkoittavan valheellisen tiedon.

-29.3.2001 Julkisen sanan neuvosto tekee kyseisen tiedon julkaisemisesta langettavan päätöksen ja huomauttaa Iltalehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

-16.8.2006 korkein oikeus tuomitsee Laitisen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. Lisäksi KKO velvoittaa Laitisen ja hänen kirjoituksensa julkaisseen kustannusyhtiön yhteisvastuullisesti suorittamaan verotarkastaja Tenho Tikkaselle korvaukseksi kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

-21.1.2017 Iltalehti julkaisee kunnianloukkauksesta sakkoihin tuomitun ja lehtiyhtiön kanssa yhteisvastuulliseen korvaukseen velvoitetun Laitisen kirjoituksen, jossa tämä muiden perättömien väitteiden lisäksi väittää valheellisesti, että korkeimmassa oikeudessa korvaukset ”kaatuivat kokonaan”. Valheellista väitettä kehystävillä teksteillä lukijoiden annetaan ymmärtää, että Laitinen voitti jutun ja vapautettiin kunnianloukkaussyytteestä.

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena kahdestakin syystä erikoinen. Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen. Tässä tapauksessa tarkoituksena on myös, että JSN antaa tiedotusvälineelle vakavan huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 5.2.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

21. tammikuuta 2017 16.03

Markku Lehtola

Vastaanottaja: kari.kivela@iltalehti.fi

Kopio: petri.hakala@iltalehti.fi, il.toimitus@iltalehti.fi

”Naistuomarien oikeus” -kolumnin (IL:n nettilehti 21.1.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

kirjoittaessaan Iltalehdessä 11.11.2000 julkaistua pakinaansa koskevasta kunnianloukkausjutusta Iltalehden kolumnisti Aarno Laitinen kertoi tänään, miten ”käräjäoikeuden istunnossa naistuomarit langettivat maksettavakseni muutaman tuhannen euron vahingonkorvaukset verovoudille”. 

Tämän jälkeen hän esitti väitteen: ”Hovissa korvaukset putosivat ratkaisevasti ja korkeimmassa ne kaatuivat kokonaan.” Tieto siitä, että korvaukset olisivat kaatuneet kokonaan korkeimmassa oikeudessa oli perätön ja johti Iltalehden lukijoita pahasti harhaan.

Korkeimman oikeuden tuomiosta (2006:62) käy ilmi, että Aarno Laitinen tuomittiin kunnianloukkauksesta 30:een 35 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. 

KKO:n tuomiosta käy edelleen ilmi, että KKO alensi Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullista vahingonkorvausvelvollisuutta ”verovoudille” aiheutetusta kärsimyksestä 3 500 euroksi. 

Tuomittu vahingonkorvausvelvollisuus oli näin ollen juuri se sama, jonka käräjäoikeuden naistuomarit olivat langettaneet Laitisen ja lehtiyhtiön yhteisvastuullisesti maksettavaksi.

Aarno Laitisen esittämä perätön tieto korkeimman oikeuden ratkaisusta oli olennainen asiavirhe, joka Iltalehden on syytä korjata viipymättä (JO 20). 

Korjaustarvetta korostaa se, että Iltalehti on hyvän journalistisen tavan vastaisesti levittänyt perätöntä tietoa tapauksesta, jossa lehteä julkaisevalle yhtiölle itselleen oli lainvoimaisella tuomiolla määrätty yhteisvastuullinen vahingonkorvausvelvollisuus kolumnistinsa kanssa.

Korjaustarvetta korostaa sekin, että Aarno ”Loka” Laitinen oli kirjoittanut kolumninsa härskiin tapaan ikään kuin hän olisi ollut kunnianloukkausjutun voittaja. Tosiasiassa Laitinen hävisi juttunsa, ja hänet tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen, ja hänelle määrättiin myös vahingonkorvausvelvollisuus.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com