Oliko toimittaja Kim Wallin murha toimittajamurha?

Vuoden 2017 elokuussa surmattu Kim Wall oli nimekäs, laajalti tunnettu toimittaja. Wallin juttuja julkaistiin laatulehdissä, ja hänen työtään tuki Pulitzer Center. Se noteerasi Wallin kuoleman näin:

Ihan traagisen tarinan alusta asti tiedotusvälineet kaikkialla maailmassa korostivat sitä, että surmansa saanut oli toimittaja. Näin otsikoi juttunsa New York Post 15.8.2017:

New York Postin otsikon info toimittajan arvoituksellisesta katoamisesta sukellusveneen kyytiin noustuaan kertoo paljon siitä, miksi tapaus sai sittemmin osakseen niin valtavasti julkisuutta.

Helsingin Sanomat 15.8.2017 houkutti suomalaisia lukijoita seuraamaan mystistä tarinaa ihan yhtä vetoavasti kuin New York Post:  

Uskollisesti koko jatkokertomuksen ajan toimittajat todellakin toistivat tietoa, että uhri oli toimittaja. Näin esimerkiksi Metro 25.8.2017:

Toistot jatkuivat vielä senkin jälkeen, kun Peter Madsenin elinkautinen tuomio Kim Wallin murhasta oli 25.4.2018 iltapäivällä julkaistu.

Kuvaava, joskin kärjekäs esimerkki tästä oli Ylen tv-uutisten raportointi saman illan klo 20.30 lähetyksessä.

Raportoinnin yhteydessä tieto Kim Wallin ammatista toistui puolen tusinaa kertaa: "naistoimittaja", "ruotsalaistoimittaja", "ruotsalaistoimittaja", "toimittaja", "toimittaja", "arvostettu freelance-toimittaja".   

Raportin lopussa katsojat saivat sitten tietää, mitä yleistä merkitystä toimittaja Wallin surmalla oli. Näin surman merkityksestä kertoi Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Riikka Uosukainen:

"Kim Wallin murha käsitellään vielä hovioikeudessa, mutta se jää aikakirjoihin myös tänään julkaistussa lehdistönvapausindeksissä, jossa Tanska putosi neljänneltä sijalta yhdeksänneksi työssään surmatun toimittajan takia."

Tekijän motiivi?

Oikeus arvioi Kim Wallin murhan kyyniseksi ja brutaaliksi rikokseksi, jossa tekijän motiivi oli luonteeltaan seksuaalinen.

Tuomiosta kävi ilmi, että Peter Madsen oli ennen Kim Wallia houkutellut kolmea muuta naista sukellusveneeseensä. He eivät olleet houkutukseen kuitenkaan tarttuneet.

Edelleen tuomiosta kävi ilmi, että Madsenin suunnitelmat eivät kohdistuneet juuri Walliin vaan keneen tahansa niistä naisista, joita hän yritti houkutella mukaansa.

Wall oli nuori nainen, jota Madsen ei kiduttanut ja surmannut sen vuoksi, että tämä oli työtään tekevä toimittaja.

Mikään tuomiossa ei viitannut siihen, että kyseessä olisi ollut Kim Wallin ammatin tai juttujen takia tehty toimittajamurha.  

Wall valikoitui uhriksi naisena sen sattuman seurauksena, että ennen häntä houkutellut kolme naista olivat kieltäytyneet lähtemästä Madsenin sukellusveneen kyytiin.    

Tanska putosi lehdistönvapauden indeksissä

Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-osasto kertoi 25.4.2018 tiedotteessaan, että Tanska oli pudonnut vuoden 2018 lehdistönvapauden indeksissä sijalta 4 sijalle 9:

"Maata varjosti toimittaja Kim Wallin murha elokuussa 2017", osasto kuvasi syytä viiden sijan pudotukseen. Järjestön päämaja perusteli Tanskan takapakkia vähän monisanaisemmin:

"The past year, 2017, was marked by the murder of 30-year-old Swedish journalist Kim Wall after she set off from Copenhagen in a small submarine with Danish inventor Peter Madsen, the submarine's creator, with the aim of interviewing him. Her murder shocked Denmark and Sweden, relatively small countries where both Wall and Madsen, her accused murderer, were already well known."

Miten ihmeessä se, että motiiviltaan seksuaalisen murhan uhriksi valikoitui sattumalta ruotsalainen naistoimittaja, muka heikensi Tanskan lehdistönvapauden tilaa?

Toimittajat ilman rajoja -järjestö on median yleisölle tästä vähintäänkin selityksen velkaa. Ellei uskottavaa selitystä tule, lehdistönvapauden indeksiä on pakko pitää pelkkänä pilipali-indeksinä.

Kerroin muuten vuosi sitten, mikä World Press Freedom Index oikein on ja miten salaperäisellä tavalla rankkaus siinä tehdään. Postauksen voi lukea tästä.

Mediakin on Kim Wallin tapauksesta selityksen velkaa, kun se toitotti kahdeksan kuukauden ajan, miten toimittaja oli tullut surmatuksi.      

Miksei media nyt tuomion julistamisen jälkeen toitota yleisölle, että Kim Wallia ei surmattu toimittajan ammatin tai juttujen takia? Miksei se kerro, että kyse ei ollutkaan toimittajamurhasta?

JSN:n porttikielto piti, vaikka mediapomo oli kiepauttanut seurauksen syyksi

Kerroin 15.3.2018 postauksessa tapauksesta, jossa Kaakon Viestintä Oy:n sisältöjohtaja Pekka Lakka oli nololla tavalla kiepsauttanut finanssikriisin ilmiöt nurinniskoin. Lakan jutun voi lukea tästä.

Hän oli leiponut seurauksesta syyn väittämällä, että vuodesta 2007 alkanut "syvä talouden sukellus" oli seurausta velkaantumisesta. Tosiasiassa tietysti velkaantuminen oli seurausta talouden syvästä sukelluksesta.

Postauksen yhteydessä julkaisin myös Julkisen sanan neuvostolle tekemäni kantelun mediapomon kannalta nolon virheen korjaamatta jättämisestä. Postauksen voi lukea tästä.

Tänään sain tiedon, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström oli 16.4. päättänyt karsia kantelun. Minulle annettua porttikieltoa itsesääntelyyn tarkoittava päätös perusteluineen oli nytkin tällainen:

Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Koska JSN ei julkaise kantelujen karsintapäätöksiä, lehtien lukijat eivät saaneet edes JSN:n kautta tietää siitä, että sisältöjohtaja Pekka Lakka oli tullut johtaneeksi heitä pahemman kerran harhaan.

Käytin ilmaisua "lehtien", koska Lakan kirjoitus "Nauretaan taas hallitukselle, ja sitten katsotaan lukuja" oli julkaistu ainakin Kymen Sanomissa ja Länsi-Savossa.

Mistä sitten kertoo se, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström karsii kantelut kantelijan väitetyn motiivin perusteella?

Ainakin se kertoo siitä, ettei häntä kiinnosta vähääkään, millaisia asiavirheitä Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediat jättävät korjaamatta. Hän ei siis piittaa yleisön oikeudesta saada oikeaa tietoa.

Tässäkin kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, ettei JSN:n puheenjohtaja kesällä 2016 tehnyt päätöstä porttikiellosta ilman median aidon itsesääntelyn taustavoimien siunausta.

Grundström onkin julkisuudessa kertonut keskustelleensa asiasta ensin neuvoston "sidosryhmien" kanssa. Niitä kaiketi ovat JSN:n toimintaa pyörittävän kannatusyhdistyksen jäsenet:

Mediapomon toinen väärinkäsitys

Mikkelissä pesivä Kaakon Viestintä Oy julkaisee yhdeksää lehteä, joilla se oman ilmoituksensa mukaan tavoittaa kaikkiaan 513 000 silmäparia. Lähemmät tiedot yhtiön lehdistä löytyvät tästä.

Yli puolen miljoonan ihmisparan oikeuksia ajatellen pahan virheen korjaamatta jättäminen ei ollut ainoa syy, jonka vuoksi kantelu olisi pitänyt ottaa käsiteltäväksi Julkisen sanan neuvostossa.

Tapauksen yhteydessä nimittäin kävi ilmi, että yhtiön sisältöjohtaja oli ihan pihalla siitä, mistä hyvään journalistiseen tapaan kuuluvassa olennaisen asiavirheen korjaamisessa on kysymys.

Vastatessaan korjauspyyntööni sisältöjohtaja Pekka Lakka totesi:

"[K]yseessä ei ole olennainen asiavirhe, joka pitäisi sananvapauslain mukaan oikaista."

Yhdeksää lehteä julkaisevan yhtiön sisältöjohtaja siis arvioi asiavirheen korjaamisen tarvetta sananvapauslain velvoitteen perusteella. Moisen tiedon saatuani olin vallan äimänä.

Katsotaanpa, mitä 13.6.2003 annetun sananvapauslain (460/2003) § 9 sanoo lain tarkoittamasta oikeudesta oikaisuun:

"Yksityisellä henkilöllä, yhteisöllä ja säätiöllä sekä viranomaisella on oikeus saada aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai ohjelmassa esitetty itseään tai toimintaansa koskeva virheellinen tieto oikaistuksi samassa julkaisussa tai asianomaisen ohjelmatoiminnan harjoittajan ohjelmassa, jollei tiedon oikaiseminen virheen vähäisyyden vuoksi ole ilmeisen tarpeetonta."

Sananvapauslain nojalla minulla ei totisesti ollut oikeutta oikaisuun. Lain tarkoittamalla tavalla minua ei koskenut sisältöjohtaja Lakan perätön ja absurdi tieto, että talouden syväsukellus oli seurausta velkaantumisesta.

Kantelussa Julkisen sanan neuvostolle kerroin totta kai Pekka Lakan esittämästä, väärinkäsitykseen perustuneesta syystä hylätä korjauspyyntöni.

Niinpä JSN:n puheenjohtaja sai tietää, että puolelle miljoonalle suomalaiselle sisältöä tuottavan firman sisältöjohtaja oli käsittänyt ihan väärin, mitä Journalistin ohjeiden kohta 20 virheiden korjaamisesta tarkoittaa.

Mutta ei JSN:n puheenjohtaja tästäkään tiedosta piitannut vaan teki porttikieltoa tarkoittavan päätöksensä olla ottamatta kantelua neuvoston käsiteltäväksi.

Onneksi olkoon, kaikki Kaakon Viestintä Oy:n lehtien tilaajat ja lukijat ja muutkin "vastuullisen journalismin" uhrit!

"Median veri punnitaan vasta siinä, miten se toimii kun virheitä sattuu. Hyvä lehti oikaisee virheensä viipymättä sekä verkkosivuillaan että paperilehdessä. Jos virhe on iso, hyvä lehti ei upota sitä oikaisupalstalle vaan julkaisee korjaavan uutisen, joka on yhtä näkyvä kuin alkuperäinen virheellinen juttu."

(JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, Kainuun Sanomat 2.2.2016)

JSN:n kulissien takaisen kähminnän julkitulosta tasan kaksi vuotta

23. huhtikuuta 2016, tasan kaksi vuotta sitten, joukkorahoituksella juttuja tuottava Rapport.fi-sivusto teki suomalaisen kriittisen journalismin historiaa. Sivustolle pääsee tästä.

Sivusto julkaisi kolumnin, joka paljasti, että Julkisen sanan neuvosto ei tulkitse hyvää journalistista tapaa vain julkisesti.

JSN tulkitsee sitä myös median yleisöltä käytännössä salatussa, kulissien takaisessa menettelyssä.

Kolumnin, jonka voi lukea tästä, oli kirjoittanut vuoden 2015 tiedetoimittajana palkittu Jani Kaaro.

Napakan kolumnin yhteydessä tuli myös julki 39-sivuinen, 8.2.2016 päivätty raporttini median ei-julkisesta itsesääntelystä. Raportin voi lukea tästä.

Ennen kolumnin ja raportin julkituloa kantelujen karsintaan piilotetusta ei-julkisesta itsesääntelystä tiedettiin vain tiedotusvälineiden toimituksissa. Median toiminnan rahoittava yleisö ei tiennyt koko asiasta mitään.

Olin kyllä syksystä 2012 lähtien useaan kertaan vedonnut kaikkien mahdollisten tiedotusvälineiden toimituksiin, että ne kertoisivat yleisöilleen ei-julkisesta itsesääntelystä. Mutta eivät ne sitä tehneet.

Toimitusten mafiamainen omertàn laki toimi täydellisesti. Edes toimittajien oman ammattiliiton lehti, Journalisti, ei suostunut kertomaan, mitä JSN:n kulisseissa tapahtui.

Blogi

4. toukokuuta 2016 änkesin itseni nettiin ja aloin pitää tätä blogia. Jo ensimmäinen postaus lupasi paljon: "Faktavahti vie tsekkauksen pitkälle." Postauksen voi lukea tästä.

Kerroin "missioni" olevan sen, että "hyvän journalistisen tavan tulkitseminen avataan median itsesääntelyssä täysin läpinäkyväksi". Ideana oli tietty edistää näin hyvää journalistista tapaa.

No, "missiostani" huolimatta JSN taustayhteisöineen pyörittää ei-julkista itsesääntelyä kantelujen karsinnan kulisseissa entiseen tapaan.

Millinkään liikahdusta avoimuuden ja läpinäkyvyyden suuntaan ei ole tapahtunut, mitä pidän totta kai ongelmallisena yleisön oikeuksien kannalta.

Yleisö ei edelleenkään saa tietää, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Niinpä yleisö ei voi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat. Ne eivät ole siellä, missä yleisö uskoakseni kuvittelee niiden olevan.

Veikkailin tuossa ensimmäisessä, 4.5.2016 postauksessa, että hevin media etujärjestöineen ei taivu avaamaan itsesääntelyä täysin läpinäkyväksi.

"Tarvitaan ehkä kansanliikettä, somen suomalaista 'arabikevättä', joka pakottaa median ja sen itsesääntelyn lopettamaan kansalaisten oikeuksia loukkaavan kähmintänsä kulissien takana", päätin postauksen pikkuisen mahtipontisesti.

No, somen suomalaiselle "arabikeväälle" on käynyt yhtä köpelösti kuin sille oikeallekin keväälle. Mitään kansanliikettä ei ole syntynyt, enkä totta puhuen enää usko, että syntyykään.

Suomalaisia kiinnostavat aivan muut asiat. Heille välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaade ei ole riittävän kiinnostavaksi ja tärkeäksi koettu asia.

"NEET" – toimittajien kompastuskivi

NEET on ilmeisesti 1990-luvun puolivälissä syntynyt tutkimusten ja tilastojen käsite. Tämä reilu parikymppinen indikaattori on nykyisin suosittu mediassakin, myös meillä Suomessa.

NEET on lyhenne sanoista Not in Employment, Education or Training. Se kertoo nuorista, jotka eivät tutkimushetkellä ole töissä, eivät opiskele tutkintoa varten eivätkä kouluttaudu kursseilla. 

NEETin luulisi olevan helppo "nuori", mutta ei se ole. Kansainvälinen työjärjestö ILO esimerkiksi pani sen käsitteestä merkille jo vuosia sitten.

Tammikuussa 2015 ILO julkaisi pienen muistion, jossa se selvitti NEETin merkitystä ja kysyi: "why is the concept so easily misinterpreted?" Niinpä niin, miksi käsitettä niin helposti tulkitaan väärin?

Olen nyt reilun puolentoista vuoden ajan seurannut, miten toimittajat ovat kompastelleet NEETiin. Tuorein kompastelija on Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen toimittaja Laura Annila.

Kerron hänen tapauksestaan postauksen lopussa. Tapaus paljasti kompuroinnin lisäksi koko lailla erikoisen perusteen, jolla lehti torjui asiavirhettä koskevan oikaisupyynnön.

Torstaina 15. syyskuuta 2016 klo 11.30 Suomen aikaa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi yli 500-sivuisen raportin Education at a Glance 2016.

Sen yhdestä havainnosta tuli todella suosittu suomalaisissa tiedotusvälineissä. Lukuisat toimittajat saivat siitä perusteen hyvän asian ajamiseen.

Raportin sivulta 359 löytyi taulukko C5.2. Sen otsikon mukaan luvut koskivat vuotta 2015. Noukin taulukosta tähän suomalaisten 20–24-vuotiaiden miesten luvut. Ne olivat prosentteja koko 20–24-vuotiaiden miesten ikäluokasta.

Kenties vähän kimurantin taulukkonsa yhteydessä OECD muistutti lukijoille, mitä NEET tarkoitti:

"Neet refers to young people neither employed nor in education or training."

Asetelman luvut osoittivat, että 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä 43,1 % opiskeli tutkimushetkellä. He siis eivät olleet mitään NEETejä. NEETeillehän on ominaista se, että he eivät ole koulutuksessa.

35,8 % nuorista miehistä oli työllisiä. Tutkimushetkellä he eivät olleet koulutuksessa, mutta hekään eivät olleet NEETejä, koska he paiskivat töitä. NEETit eivät tutkimushetkellä paiski palkkatyötä.

NEET-miehiä oli kaikista 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä 21,1 %. He eivät olleet töissä, eivät tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa eivätkä kursseilla. NEETejä oli kahta sorttia.

Osa ei-koulutuksessa olleista nuorista miehistä oli työvoimaan kuuluvia työttömiä. He siis olivat vailla töitä, etsivät töitä aktiivisesti ja olivat valmiita aloittamaan duunit.

Osa ei-koulutuksessa olleista nuorista miehistä oli tutkimuksen hetkellä työvoiman ulkopuolella. He eivät olleet työttömiä eivätkä etsineet töitä. He olivat OECD:n tilastokielellä "inactive".

ILO kuvaa analyyseissaan NEET-astetta eli NEET-nuorten osuutta (%) ikäluokan kaikista nuorista usein seuraavalla tavalla, simppelisti ja selkeästi:

unemployed non-students + inactive non-students / youth population

OECD:n julkaisun taulukosta C5.2. kävi ilmi, että vuonna 2005 eli ennen finanssi- ja eurokriisejä 20–24-vuotiaiden suomalaisten miesten NEET-aste oli ollut vain 12,2 %.

NEET-aste oli vuosikymmenessä noussut dramaattisesti, joten ei ollut yllätys, että OECD:n luvut antoivat sytykkeen näyttäviin uutisiin meikäläisessä mediassa.

15.9.2016 klo 12.30, vain tunnin kuluttua OECD:n raportin julkitulosta, Helsingin Sanomat julkaisi nettilehdessään räväkän uutisen. Sen oli kirjoittanut kokenut Marjukka Liiten. Uutisen voi lukea tästä.

Synkkä kuva oli otsikkoa myötäillen se, että meillä nuorista miehistä "joka viides oli koulutuksen ja työvoiman ulkopuolella". Toimittaja kiinnitti huomiota myös NEET-asteen rajuun nousuun:

"Etenkin nuorten miesten joutilaisuus on Suomessa lisääntynyt kymmenessä vuodessa, kun se monissa muissa maissa on vähentynyt."

Opetushallituksen Kristiina Volmarin mielestä OECD:n vertailun tulos oli Suomen kannalta "todella huolestuttava ja jopa nolo".

 "Kyllähän nuorten pahoinvointi ja syrjäytymisuhka ovat pitkään olleet tiedossa. Jotain on varmaan tehty väärin", Volmari pohti syytä huonoihin lukuihin.

STT oli vikkelänä tietotoimistona myös hetkessä liikkeellä. Jo 15.9. klo 14.41 Iltalehdessä tuli julki Tuomas Keräsen STT-uutinen. Sen voi lukea tästä.

Uutinen tiesi OECD:n julkaisusta selviävän, että yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä "on vailla työtä ja koulutuksen ulkopuolella". "Syrjäytyminen on lisääntynyt huomattavasti vuodesta 2005", Keränen totesi.

Ylen uutiset raportoi OECD:n julkaisun "karusta faktasta" nettisivuillaan 15.9. klo 16.29. Jutun olivat tehneet Terhi Toivonen ja Riikka Valtonen, ja sen voi lukea tästä.

Toimittajat kertoivat, että vertailun mukaan viidennes nuorista miehistämme kuuluu NEET-ryhmään, "eli he eivät opiskelleet, mutta eivät myöskään olleet työelämässä tai edes hakeneet töitä".

"Nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä toimista huolimatta näiden nuorten osuus on kasvanut Suomessa melkein kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosikymmenen aikana", toimittajat valistivat.

Silmiinpistävää Hesarin, STT:n ja Ylen siteeratuissa teksteissä oli se, että missään niistä ei NEET-statusta onnistuttu kuvaamaan oikein. Journalismin "accuracy" oli pahasti hukassa.

Hesarin ja Ylen NEETeistä puuttuivat unemployed non-students -nuoret, STT:n NEETeistä taas inactive non-students -nuoret.

Silmiinpistävää oli sekin, että 20–24-vuotiaat NEET-miehet kuvattiin ikään kuin järjestään joutilaina, pahoinvoivina, syrjäytyneinä tai ainakin sellaisina nuorina miehinä, joita syrjäytyminen uhkaa.

Tutkijat yrittivät korjata median luomaa väärää kuvaa

19.9.2016 Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja yritti oikaista median luomaa väärää kuvaa virastonsa Tieto & trendit -lehden blogissa. Sen voi lukea tästä.

Larja kiinnitti huomiota ensinnäkin siihen, että OECD:n luvut olivat satunnaisvaihtelulle alttiita, vain vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen lukuja.

Tilastokeskuksen ja Eurostatin "vakaamman" vuosikeskiarvon mukaan 20–24-vuotiaiden miesten NEET-aste vuonna 2015 oli ainoastaan 16,6 %.

Se oli "4,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin julkisuudessa kauhisteltu luku", yliaktuaari Larja huomautti.

Toiseksi hän muistutti siitä, että vaikka NEET-status onkin yhteydessä erilaisiin ongelmiin, kaikki NEET-nuoret eivät suinkaan ole syrjäytyneitä:

"Joukkoon mahtuu paljon välivuoden pitäjiä, pääsykokeisiin lukijoita, perhevapailla olijoita ja niitä, joille osuu hieman pidempi loma esimerkiksi armeijan päättymisen ja opiskelun aloittamisen välillä."

Suomen Akatemian Oma linja -hankkeen Kari Hämäläinen korosti 12.10.2016, että "kannattanee välttää NEET-lukujen ylitulkintaa".  

Luvuista ei hänen mukaansa suoraan seuraa se, että nuoret olisivat yhtään sen enempää syrjäytyneitä kuin ennenkään. Mitä NEETtiä? -kirjoituksen voi lukea tästä.

ETLA julkaisi 21.12.2016 tutkimusjohtaja Rita Asplundin ja tutkimussihteri Pekka Vanhalan muistion Neet-nuorten tulkinnassa korjattavaa. Muistion voi lukea tästä.

ETLAn tutkijat päätyivät hekin siihen tulokseen, että "neetiksi luokiteltu nuori ei ole automaattisesti syrjäytynyt tai edes syrjäytymisvaarassa". 

20.1.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi Johanna Alatalon, Erno Mähösen ja Heikki Räisäsen tilastoanalyysin Nuorten ja nuorten aikuisten työelämä ja sen ulkopuolisuus. Analyysin voi lukea tästä.

Yksi TEM:n tutkijoiden kiinnostavista ja tärkeistä havainnoista koski NEET-nuorten jo aiemmin hankkimaa koulutusta:

"Osa NEET-nuorista on siis jo aiemmin hankkinut koulutuksen ja/tai työkokemusta, mutta lasketaan NEET-ryhmään, koska he eivät ole työssä eivätkä opiskele."

Oikeudenmukaisuuden ongelma -teoksessa (Gaudeamus 2017, s. 58) Tilastokeskuksesta eläköitynyt kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä huomauttaa tästä asiasta, että "Suomen 20–24-vuotiaista NEET-nuorista yli puolet on jo suorittanut keskiasteen tai jopa korkeanasteen tutkinnon".  

Media jatkoi nuorten miesten syrjäytymisen liioittelua

Tutkijoiden yritykset korjata median luomaa väärää kuvaa jäivät vaille vaikutusta. Media jatkoi Hesarin, STT:n ja Ylen syyskuussa 2016 viitoittamalla tiellä ja liioitteli nuorten NEET-miesten määrää ja syrjäytymistä.

Etelä-Suomen Sanomien 21.4.2017 pääkirjoitus harmitti niin paljon, että naputtelin kitkerähkön tekstin blogiini. Sen voi lukea tästä.

Muistutin blogissa muun muassa siitä kiusallisesta ilmiöstä, että toimittajilla on taipumus viitata kollegojensa juttuihin, "tarkistamatta, pitävätkö niiden faktat kutinsa".

Kuin pisteenä i:n päälle Ylen Eero Mäntymaa väsäsi 5.12.2017 NEET-nuorilla ei ole mitään -jutun uutisten nettisivuille. Kauhuissani kirjoitin siitä Faktavahdissa itsenäisyyspäivänä. Postauksen voi lukea tästä.

Mäntymaan juttu kertoi Nuorisotutkimusseuran raportista, jota varten oli etsivän nuorisotyön etsivien avulla metsästetty haastateltavaksi erityisen vaikeasti tavoitettavia NEET-nuoria.

Tarkoituksena oli selvittää nuorten syrjäytymisen syitä ja sitä, miltä syrjäytyminen nuorista itsestään tuntuu.

Kun vastaajiksi haettiin nimenomaan syrjäytyneitä, ei ollut yllättävää, jos vastaukset sitten olivat "synkkää luettavaa".

Ylen yleisöä rankasti harhaan johtavaa oli se, että Mäntymaa esitti "syrjäytyneiden" NEET-nuorten kokemukset ikään kuin ne olisivat olleet kaikkien NEET-nuorten kokemuksia. Siksi olin kauhuissani.

Pohjalaisen pääkirjoitus 10.4.2018

Koulutus on paras keino ehkäistä syrjäytymistä -pääkirjoituksen oli kirjoittanut Laura Annila. Hän totesi taloustilanteen parantuneen, mutta huomautti, ettei tilanne ole kuitenkaan valoisa kaikille:

"OECD:n mukaan suomalaisista 20–24-vuotiaista miehistä jopa viidesosa on sekä koulutuksen että työelämän ulkopuolella."

OECD:n 15.9.2016 julkaisemasta raportista kävi ilmi, kuten kerroin 23.4.2017 postauksessa, että vähän yli puolet nuorista NEET-miehistä oli työvoimaan kuuluvia työttömiä.

Heitä oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 12–13 prosenttia kaikista 20–24-vuotiaista miehistä. Eivätkä työvoimaan kuuluneet ja töitä etsineet totisesti olleet "työelämän ulkopuolella".

Laura Annila siis kuvasi NEET-statuksen virheellisesti. Kiusallista oli sekin, että hän, lukijoille kertomatta, viittasi OECD:n kolmen vuoden takaiseen eli vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen tietoon. Se oli taatusti peräisin niistä aiemmin kuvatuista HS:n, STT:n ja Ylen 15.9.2016 jutuista.

Tilastokeskuksen koko vuotta 2017 koskevien tietojen mukaan 20–24-vuotiaita NEET-miehiä oli enää 13,4 % koko ikäluokasta. Se oli jotain aivan muuta kuin Annilan väittämä "jopa viidesosa".

Reklamoin "ikivanhasta", virheellisesti esitetystä ja korjausta kaipaavasta tiedosta saman tien 10.4. Parin päivän kuluttua Annila vastasi ja kertoi, että "emme pidä oikaisua tarpeellisena".

Annalan meilissä oli lainaus Pohjalaisessa 7.4. eli kolme päivää pääkirjoitusta aiemmin julkaistusta Lännen Median uutisesta. Se oli todella sekava, koska siinä OECD:n 2015 tieto oli kerrottu sekä oikein että väärin.

Uutisen oikea tieto oli kiteytetty tähän pahasti metsään menneeseen painokkaaseen väitteeseen: "Siis viidesosa 20–24-vuotiaista miehistä oli työttöminä tai vailla koulutusta!" 

Mitään tällaista NEET-status ei toden totta tarkoittanut, joten LM:n tiedon varassa lehden lukijat olivat ihan hakoteillä.

Oikaisupyynnön hylkäämistä Laura Annila perusteli lopulta sillä, että asia oli selitetty Pohjalaisen lukijoille "kattavasti" jo 7.4. julkaistussa Lännen Median uutisessa.

Perustelu oli lievästi sanoen erikoinen.

Tekikö se oikeutta niille Annilan 10.4. kirjoituksen lukeneille, jotka eivät syystä tai toisesta olleet lukeneet 7.4. julkaistua Lännen Median uutista? Eikö heidän tarvinnutkaan saada asiasta oikeaa tietoa?

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Accuracy eli virheettömyys ja tarkkuus on asia, jota sivistynyt maailma tapaa pitää mediaetiikan yhtenä ydinperiaatteena. Katso tästä, mitä esimerkiksi Ethical Journalism Network asiasta sanoo.

Edellä kerrottu surullinen tarina kielii minusta siitä, että accuracy ei meillä kuulu mediaetiikan ydinperiaatteisiin. Ikävänä seurauksena tästä median yleisöille jää tärkeistäkin asioista ihan vääriä käsityksiä.

Aivan varma olen siitä, että isolle osalle suomalaisista on jäänyt väärä käsitys myös nuorten miesten NEET-statuksen yleisyydestä ja syrjäytymisen mitoista. Kiitos median, jolle accuracy on yhtä tyhjän kanssa.

Olen tutkaillut jo yli viiden vuoden ajan median ja sen itsesääntelyn suhtautumista yleisölle välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaateeseen.

Havaintojeni perusteella uskallan väittää, että yleisölle on median nurjan asenteen takia jäänyt väärä käsitys monista, monista tärkeistä asioista.

Syksystä 2012 kevääseen 2016 ulottuneen ajanjakson havainnoista kerroin tasan kaksi vuotta sitten julkaistussa 39-sivuisessa Kulissien takana -raportissa. Sen voi lukea tästä.

Kevään 2016 jälkeisistä accuracy-havainnoista olen kertonut Faktavahti-blogissa. Tämä on blogin 180. postaus. Kannattaa selailla ja lukea, jos ei halua tyytyä vain mediasta ja sen itsesääntelystä tarjottuun harhaiseen pintakiiltoon.

Viisi vuotta vilpistelyä nuorten työttömyydestä

Tämä postaus kertoo siitä, miten tiedotusvälineet vuosina 2013–2018 levittivät perätöntä tietoa nuorten työttömyydestä ja johtivat sillä tavalla harhaan yleisöjään.

Tämä postaus kertoo siitä, miten media vilpisteli ja jätti yleisölle levittämänsä perättömät tiedot oikaisematta, oikaisupyynnöistä piittaamatta.

Tämä postaus kertoo siitä, miten Julkisen sanan neuvosto varmisti ei-julkisen itsesääntelyn avulla sen, että yleisö ei saanut koskaan tietää mediansa pahoista ja noloista asiavirheistä ja vilpistelystä.

Tämä postaus ei kerro mitään valemediasta vaan luotettavaksi mainostetusta mediasta ja median itsesääntelystä. Se on juuri äsken kampanjoinut joukolla "vastuullisen journalismin" merkeissä.

Vilpistelytapausten taustaksi

"Nuorisotyöttömyyden aikapommi tikittää jo"

(Otsikko ja ingressi Taloussanomissa 16.4.2012)

Finanssikriisin jälkeen puhjennut eurokriisi oli rajua aikaa. Jos kriisimaiden nuorista jopa yli puolet oli työttömänä, oli helppo tajuta, että aikapommi tikitti jo. Johannes Niemeläisen juttua koristi kuva, jossa polttorovion liekit leiskuivat kadulla parveilevien nuorten seassa.

26.11.2012 Elinkeinelämän keskusliiton eli EK:n ja työnantajien TT-säätiön viestintätalo TAT eli Taloudellinen tiedotustoimisto julkaisi raportin Valmistu töihin – Mihin?.

Raportin esipuheessa TAT:n toimitusjohtaja Kari Väisänen valisti lukijoita (s. 7) tähän tapaan:

"Vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä aaltomaisesti seurannut koko Eurooppaa koskeva talouslama ovat vaikeuttaneet entisestään nuorten työllistymistä. Kun italialaisista, espanjalaisista tai kreikkalaisista nuorista noin joka toinen on työtön, niin yhteiskunnan perusarvot murenevat nopeasti."

Raportin kirjoittanut professori Helena Helve tiesi (s. 21), että "joka viides eurooppalainen nuori on vailla työtä":

"Euroopassa esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa yksi neljästä nuoresta on työttömänä. Espanjassa ja Kreikassa joka toinen nuori on työtön. EU-maiden keskimääräinen nuorisotyöttömyysaste on 22,4 prosenttia."

Lähde: Eurostat

EU:n tilastoviraston lahjomattomat luvut kertovat, että 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste (youth unemployment rate) oli jo vuonna 2012 noussut vallan hurjaksi Kreikassa ja Espanjassa. 

Työttömyysaste oli jopa reilusti yli 50 %, mutta, mutta... Oli yksi tärkeä fakta, jota edellä mainitun jutun ja raportin lukijoista useimmat eivät taatusti tunteneet.

Nuorten työttömyysaste ei tarkoittanut sitä, että joka toinen nuori Espanjassa ja Kreikassa oli työtön. Ei se tarkoittanut sitäkään, että noin 20 prosenttia suomalaisista nuorista oli työttömänä.

Prosenttiluku kuvasi nuorten työttömien osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista, ei osuutta maan kaikista 15–24-vuotiaista nuorista.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja muistutti tästä asiasta Hyvinvointikatsauksessa 1/2013. Kirjoitus julkaistiin myös viraston sivuilla 11.3.2013, ja sen voi lukea ja kannattaakin lukea tästä.

"Aika ajoin nuorten 20 prosentin työttömyysasteen tulkitaan tarkoittavan sitä, että joka viides nuori on työtön (esim. Helve 2012, 21). Tällainen tulkinta on kuitenkin väärinkäsitys. Kyse ei ole koko ikäluokkaa koskevasta osuudesta, vaan työttömyysaste on työttömien osuus työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä."

Nuorten työttömyyttä mitataan joka EU-maassa samalla tavalla. Niinpä oli silkka väärinkäsitys, jos väitti, että Espanjassa ja Kreikassa yli puolet nuorista oli työttömänä.

Nuorten työttömien osuus 15–24-vuotiaiden ikäluokan kaikista nuorista oli hurjan paljon pienempi. Eurostat kuvaa nuorten työttömien osuutta koko ikäluokasta käsitteellä youth unemployment ratio.

Lähde: Eurostat

Kuten asetelma kertoo, vuonna 2012 nuorten työttömien osuus nuorista ei ollut Kreikassa ja Espanjassa suinkaan yli 50 % vaan "vain" 16–20 %. Sekin oli totta vie paljon.

Oikean ja väärän tiedon ero oli valtava, joten perätön tieto antoi yleisölle aivan väärän kuvan eteläisen Euroopan kriisimaiden nuorten tilanteesta.

Ensimmäinen vilpistely

Pohjolan Sanomat väitti 16.6.2013 pääkirjoituksessaan, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä". Koska lehti ei suostunut oikaisemaan pahaa virhettä, tein kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

JSN:n silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen päätti 1.8.2013, ettei kantelua oteta neuvostossa käsiteltäväksi. Hän siis karsi kantelun siinä menettelyssä, josta yleisö ei käytännössä voi tietää mitään.

Pohjolan Sanomien lukijoilla ei ollut siten hajuakaan koko asiasta. Heillä oli yhä se käsitys, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä".

Kerroin tästä tapauksesta 23.4.2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 12–13).  Sen voi lukea tästä.

Kertomuksesta käy hyvin ilmi se, kuinka virheellisen tiedon varassa JSN:n puheenjohtaja teki karsintaratkaisunsa. Itse asiassa hän oli työttömyyttä mittaavien tilastojen käsitteistä ihan pihalla.

Kiinnostavaa oli se, että hän ei halunnut tai osannut tarkistaa Espanjan nuoria koskevaa tietoa Eurostatista, vaikka se olisi ollut tosi helppoa.

Eurostat nimittäin oli julkaissut 12.7.2013 mainion, havainnollisen tiedotteen siitä, miten nuorten työttömyyttä mitataan. Kreikkaakin koskeva oikea tieto olisi ollut suoraan tiedotteesta luettavissa.

The measurement of youth unemployment – an overview of the key concepts -tiedotteen voi lukea tästä.

Tiedote oli tuotettu todelliseen tarpeeseen, sillä väärin käsittäjiä ei ollut vain Pohjolan Sanomissa. Tässä parit otsikot esimerkkeinä eurooppalaisten medioiden viljelemistä käsitesotkuista:

(Reuters 12.4.2012)

EUobserver 9.8.2012)

Koska Risto Uimonen oli tehnyt karsintaratkaisunsa ilmiselvästi virheellisen tiedon varassa, pyysin JSN:n uudelleenkäsittelyryhmää päättämään, että kantelu sittenkin otetaan neuvoston käsiteltäväksi.

UKP-ryhmä Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho hylkäsi pyyntöni. Tuo "Huovinen" muuten on se sama Ylen Timo Huovinen, joka nykyisin vaikuttaa julkisen palvelun yhtiön etiikkapäällikkönä.

Toinen vilpistely

Toinen lukijoilleen vilpistelleistä lehdistä on Helsingin Sanomat. Sen sivuilla perätöntä tietoa oli levittänyt taloustieteen tunnettu ja luotettu ekspertti, Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.

Kolumnissaan 2.4.2014 hän arvioi kriisimaissa näkyvän jo toipumisen merkkejä, mutta huomautti samalla:

"Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö on vailla töitä."

Koska lukijoita harhaan johtavan perättömän tiedon Kreikan ja Espanjan nuorista oli "auktorisoinut" talouden tunnettu ja luotettu asiantuntija, oikaisun tarve oli poikkeuksellisen suuri.

Mutta ei Hesari tietenkään suostunut oikaisua julkaisemaan, vaikka se julkaisee kiiruusti oikaisun, jos esimerkiksi lemmikkieläimen nimi on livahtanut lehteen virheellisenä.

Hesari päätti vilpistellä lukijoilleen ja jätti pahan asiavirheen oikaisematta. Jääköön vain lukijoille väärä käsitys asiasta, toimitus kaiketi ajatteli.

Kantelulle kävi JSN:n kulisseissa tälläkin kertaa köpelösti: Risto Uimonen karsi kantelun. Tapausta koskevat yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät Kulissien takana -raportin sivuilta 21–22.

Mainittakoon tässä kohtaa, että HS:ssa vaikuttanut toimittaja Jyri Hänninen oli 10.12.2013 korjannut pahan asiavirheensä. Hän oli väittänyt virheellisesti, että kuusi kymmenestä alle 25-vuotiaasta espanjalaisesta oli työttömänä.

Onneksi siis on olemassa sellaisiakin toimittajia, joilla moraaliset hoksottimet ovat hyvin kohdallaan.

Ennen surullisen kertomuksen etenemistä kolmanteen ja neljänteen vilpistelyyn on syytä jatkaa edellä olleiden asetelmien tarinaa aina vuoteen 2017 asti.

Ensimmäisen asetelman "Nuorisotyöttömyysaste"-otsikon olen muuttanut asetelmien sanoman vertailua helpottaakseni muotoon "Nuorten työttömien osuus työvoimasta". Juuri sitä "nuorisotyöttömyysaste" tarkoittaa.  

Lähde: Eurostat

Lähde: Eurostat

Ylemmästä asetelmasta voi nähdä, että nuorten työttömien osuus työvoimaan kuuluvista nuorista on ollut Kreikassa ja Espanjassa 2–2,5 kertaa isompi kuin Suomessa.

Suurelta osin selitys piilee tietääkseni siinä, että Kreikan ja Espanjan 15–24-vuotiaista nuorista paljon pienempi osa kuin meillä kuuluu työvoimaan (työllisiin + työttömiin).

Niinpä kun lasketaan työttömien osuutta työvoimasta, jakaja on kriisimaiden tapauksessa tosi paljon pienempi kuin Suomen tapauksessa. Siksikin osuus eli työttömyysaste on hurjan paljon isompi kuin meillä.

Kiinnostavaa minusta on havaita alemmasta asetelmasta, että nuorten työttömien osuus nuorten koko ikäluokasta oli Suomessa viime vuonna lähes yhtä iso kuin Kreikassa ja Espanjassa.

Olen jokseenkin varma, että tästä tosiasiasta suomalaiset eivät tiedä vielä mitään, koska media ei ole siitä raportoinut.

Kolmas vilpistely

Kansan Uutisten nettilehti julkaisi 25.7.2017 UP-uutispalvelun Birgitta Suorsan uutisen, jossa tämä väitti, että "15–24-vuotiaista oli kesäkuun lopussa töissä 54 ja työttömänä 22 prosenttia".

Luvut siis kertoivat Suomesta; Tilastokeskus oli saman päivän aamuna julkaissut koko kesäkuuta koskevat työvoimatutkimuksen tiedot. Kaikki KU:n uutisen kannalta olennaiset tiedot sisältyivät tiedotteen tähän kappaleeseen:

"15–24-vuotiaita nuoria oli kesäkuussa yhteensä 628 000. Heistä työllisiä oli 337 000 ja työttömiä 93 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 430 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli kesäkuussa 21,7 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 20,7 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus saman ikäisestä väestöstä oli 14,9 prosenttia."

En vieläkään oikein käsitä, miten UP-uutispalvelun kokenut vastaava toimittaja oli Tilastoviraston selkeästä ja helposta tekstistä huolimatta söheltänyt lyhyeen väitteeseensä peräti kaksi virhettä.

Tilastoviraston luvut eivät olleet kesäkuun lopun vaan koko kesäkuun lukuja. Eikä 15–24-vuotiaista ollut työttömänä 22 prosenttia vaan paljon vähemmän eli "vain" 14,9 prosenttia.  

Perätön väite nuorista työttömistä oli samaa sorttia kuin yllä kerrotut väitteet Kreikan ja Espanjan nuorista työttömistä. Se johti KU:n lukijoita harhaan, joten pyysin Suorsaa huolehtimaan siitä, että virhe tulee oikaistuksi.  

Koska KU jätti oikaisun tekemättä ja vilpisteli siten viattomille lukijoilleen, kantelin asiasta JSN:lle. Kerroin tapauksesta jo 15.9.2017 postauksessa ja julkaisin silloin myös kantelun. Postauksen voi lukea tästä.

Kantelu tuli nytkin, totta kai, karsituksi. Ratkaisu varmisti nytkin sen, että lehden lukijat eivät saaneet tietää pahasta virheestä ja KU:n toimituksen vilpistelystä.

Tilanne oli noista aiemmista vilpistelyistä kuitenkin yhdessä suhteessa muuttunut: JSN:n puheenjohtaja ei enää perustellut kantelun karsimista hyvän journalistisen tavan tulkinnalla.

Karsintaratkaisun peruste oli nyt luonteeltaan "tekninen", vain kantelijan väitettyyn motiiviin liittyvä.

JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin karsintapäätös 6664/SL/17 (27.9.2017) ja päätöksen koko perustelu:

Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.

Grundström oli jo kesään 2016 mennessä kehitellyt ihan uudenlaisen perusteen, jonka nojalla hän voi karsia kanteluja eli päättää olla ottamatta niitä neuvoston käsiteltäväksi.

Uutta kantelun karsintaperustetta voinee kutsua "Lehtola-klausuuliksi" tai "Faktavahti-klausuuliksi", miten vain.

Uutuudesta hän oli julkisuuteen tulleen tiedon mukaan tehnyt päätöksen keskusteltuaan ensin JSN:n "sidosryhmien" kanssa:

"Puhuttuani sidosryhmien kanssa tein päätöksen, että voin ne karsia, en henkilön vaan toimintatavan perusteella", JSN:n puheenjohtaja valisti Suomen Kuvalehden lukijoita (28.10.2016, s. 50).

Viimeiseksi jäänyttä juttuaan tekevä Jari Lindholm (✝ 19.10.2016) kysyi vielä Grundströmiltä: "Entä jos kantelu on perusteltu?"

"Minun pitää katsoa, näyttääkö se olevan osa testaus- ja massakanteluohjelmaa", tämä vastasi.

Neljäs vilpistely

Neljäs nuorisotyöttömyyteen liittyvä vilpistely onkin sitten ihan tuore tapaus. Vilpistelijänä touhusi tällä kertaa sinunkin pulittamillasi Yle-veroilla rahoitettu julkisen palvelun Yleisradio. Onnittelen.

Ikään kuin tämän neljännen vilpistelyn motoksi siteeraan Ylen uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi syksyllä 2017 tulleen Jouko Jokisen hienoja ajatuksia (Aamulehti 16.7.2017):

"Virheettömyyteen pitää pyrkiä, mutta kun virhe syntyy, oleellista on sen korjaaminen. Minulle oikaisu merkitsee luotettavuutta. Virhe on löydetty, se myönnetään ja korjataan. Jos mediassa ei ole oikaisuja, se kertoo välinpitämättömyydestä."

5.3.2018 Ylen EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio analysoi Italian vaalien jälkeen saapasmaan talouden kehnoa tilaa. Tässä yhteydessä hän väitti, että Italiassa "joka kolmas nuori on yhä vailla töitä".

Tiesin oitis, että Ylen EU-kirjeenvaihtaja lasketteli luikuria. Italian tilastovirasto Istat oli juuri 1.3. julkaissut tiedotteen tammikuun 2018 työttömyysluvuista:

"Youth unemployment rate (aged 15–24) was 31,5 %, -1,2 percentage points over the previous month and youth unemployment ratio in the same age group was 8,4 %, unchanged over December 2017."

Vailla töitä eli työttömänä italialaisista nuorista siis oli tammikuussa 8,4 prosenttia eli vain noin joka kahdestoista eikä suinkaan joka kolmas nuori.

Oikean ja väärän tiedon ero oli nytkin valtava, joten Petri Raivio antoi YIen yleisölle pahoin harhaan johtavan kuvan Italian nuorten tilanteesta.  

Kun Yle sitten jätti korjaamatta perättömän tietonsa, se vilpisteli rahoittajilleen ja osoitti juuri sitä Jouko Jokisen mainitsemaa välinpitämättömyyttä. Niinpä niin, julistukset ovat yhtä, teot toista.

Julkaisin blogissani tätä tapausta ruotivan postauksen 12.3. eli samana päivänä, jolloin Yle alkoi kampanjoida muun JSN-median kanssa "vastuullisen journalismin" puolesta. Postauksen voi lukea tästä.

16.4.2018 Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström päätti karsia kanteluni olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä. Päätös perusteluineen oli nytkin tällainen:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Jos JSN ei olisi kähminyt kulisseissa?

Kaksi vuotta sitten, 23.4.2016 netissä julkaistun Kulissien takana -raportin lopussa kirjoitin syksyllä 2012 alkaneen "JSN-testini" johtopäätöksenä näin:

"Johtopäätös JSN-testistä on, että nykyisin järjestelyin median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia. Tästä syystä koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi."

Median "aito" itsesääntely tarkoitti sellaista median itsensä pyörittämää itsesääntelyä, johon julkinen valta ei millään tavoin puutu eikä osallistu. Tällä tavalla "aitoa" median itsesääntely Suomessa nyt on.

21.4.2018 olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että "nykyisin järjestelyin" median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia.

Yhä vahvemmin olen sitä mieltä, että koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi.

Jos yleisöltä pimitetään, kuten nyt, iso osa hyvän journalistisen tavan tulkinnoista, yleisö ei voi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat. Se loukkaa yleisön oikeuksia.

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus on ollut vahvasti esillä nyt, kun mediat ovat kertoneet JSN:n juhlavuodesta. Ainakaan julistuksen tasolla en siis näyttäisi olevan ihan yksin liikkeellä.

Esimerkiksi toimittajien etujärjestön Journalisti-lehti kehotti äskettäin ulottamaan avoimuuden vaatimuksen koskemaan myös "journalistisia prosesseja". Niihin kai median itsesääntelykin kuuluu.

Postausta kirjoittaessani ajattelin, mitä täysi läpinäkyvyys kuvattua vilpistelyä ajatellen sitten olisi tarkoittanut. Miten täysi läpinäkyvyys olisi vaikuttanut yleisön oikeuksiin?

Pohjolan Sanomien tapaus:

JSN olisi julkaissut sivuillaan selostuksen tapauksesta. Se olisi kertonut kantelun sisällön. Se olisi kertonut lehdeltä pyydetyn vastineen sisällön.

Se olisi kertonut, millaisin perustein puheenjohtaja Risto Uimonen päätti olla ottamatta kantelua neuvoston käsiteltäväksi.

Se olisi kertonut kantelijan valittaneen karsintapäätöksestä ja pyytäneen, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. Se olisi kertonut, millä perusteella ns. UKP-ryhmä hylkäsi valituksen.

Näin PS:n lukijat olisivat saaneet tietää väitetystä virheestä: kantelijan mielestä yli puolet nuorista ei ollut Espanjassa työttömänä vaan vain noin joka viides. Oikean ja väärän tiedon ero oli valtava.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää, millä perusteella heidän lehtensä oli sitä mieltä, ettei väitettyä virhettä tarvinnut oikaista. He olisivat voineet ottaa kantaa, olisiko virhe pitänyt oikaista vai ei.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan turvautuneen lähteeseen, joka oli käsittänyt Eurostatin tiedot samalla tavalla väärin kuin PS:n pääkirjoituksen kirjoittaja.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan tukeutuneen sellaiseenkin lähteeseen (Eurostatin NEET-tilasto), jossa oli kyse paljosta muusta kuin nuorista työttömistä.

Kun nuorten työttömyystilastojen ekspertitkin olisivat voineet lukea JSN:n sivuilta karsintaratkaisun perustelut, he olisivat voineet nostaa ne julkiseen ja kriittiseen keskusteluun.

Helsingin Sanomien tapaus:

Nytkin JSN olisi julkaissut sivuillaan selostuksen tapauksesta, kertonut kantelun sisällöstä, lehden mahdollisesti antamasta vastineesta sekä perusteista, joilla neuvoston puheenjohtaja karsi kantelun.

Näin HS:n lukijat olisivat saaneet tietää väitetystä virheestä. Sehän sisältyi kantelijan mielestä väitteeseen: "Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö on vailla töitä."

Oikeasti Kreikan nuorista vain 16 % ja Espanjan nuorista vain 20 % oli vailla töitä eli työttömänä, ei enemmistö.

HS:n lukijat olisivat saaneet tietää syistä, joiden perusteella heiden lehtensä päätti olla korjaamatta virhettä. Toimituksen ratkaisuun he olisivat sitten voineet ottaa kantaa vaikkapa somessa; sivuilleen HS tuskin kannanottoja päästäisi.

HS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan olettaneen, että he ymmärsivät "nuorista enemmistön" tarkoittavan Korkmanin väitteessä jotain muuta kuin enemmistöä nuorista. He olisivat voineet ottaa vaikkapa somessa kantaa, hyväksyivätkö he moisen oletuksen.

HS:n tapauksessakin tilastoekspertit olisivat voineet tulla julkisuuteen oikaisemaan Korkmanin väitteen antamaa harhaanjohtavaa kuvaa Kreikan ja Espanjan nuorten tilanteesta.

Kansan Uutisten ja Ylen tapaukset

Nämä tapaukset sattuivat vasta sen jälkeen, kun JSN oli kesällä 2016 antanut minulle porttikiellon median itsesääntelyyn.

Porttikielto tarkoittaa sitä, että tutkimatta lainkaan kantelujeni mahdollista aiheellisuutta JSN:n puheenjohtaja karsii ne väitetyn motiivini perusteella. Tuo väitetty motiivi on "testaustarkoitus".  

Kun Elina Grundström karsi aiemmin kuvatut, Kansan Uutisia ja Yleä koskevat kantelut tuolla luonteeltaan "teknisellä" perusteella, hän ei tulkinnut hyvää journalistista tapaa.

KU:n ja Ylen nettiuutisten lukijoille tämä yhtä kaikki merkitsi sitä, että he eivät saaneet tietää väitetyistä virheistä.

Jos koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely olisi ollut täysin läpinäkyvää, tilanne olisi voinut olla yleisön oikeuksien kannalta toinen.

JSN olisi julkaissut sivuillaan selostukset tapauksista. Se olisi kertonut kantelujen sisällön. Se olisi kertonut JSN:n puheenjohtajan karsineen kantelut, koska ne oli tehty "testaustarkoituksessa".

Näin KU:n ja Ylen nettisivujen lukijat ja muutkin kansalaiset olisivat saaneet tietää väitetyistä virheistä. He olisivat saaneet myös tietää, että KU ja Yle olivat päättäneet jättää väitetyt virheet korjaamatta.

He olisivat saaneet tietää senkin, että kantelujen mahdollista aiheellisuutta ei JSN:ssä lainkaan tutkittu, vaan kantelut karsittiin kantelijan motiivin perusteella.

Edellä mainitut tiedot saatuaan kansalaiset olisivat halutessaan voineet ottaa kantaa, pitivätkö he KU:n, Ylen ja JSN:n menettelyä hyväksyttävänä vai ei. Keskustelua olisi voitu käydä vaikkapa somessa.

Jos kansalaiset eivät olisi KU:n, Ylen ja JSN:n ratkaisuja hyväksyneet, he olisivat voineet yrittää vaikuttaa asiaan. Tätä mahdollisuutta voinee pitää kansalaisten oikeuksien kannalta hyvänä asiana.

Jos JSN olisi vaalinut myös yleisön oikeuksia?

Vastuullisen journalismin kampanjassaan JSN on korostanut Journalistin ohjeita yleisön oikeuksien näkökulmasta. Kampanjan "kodissa", johon pääsee tästä, JSN julistaa esimerkiksi näin:

"Oikeutesi perustuvat Journalistin ohjeisiin." 

JSN muistuttaa "kotiin" kylään pistäytyneille, että "Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat mediat ovat sitoutuneet siihen, että näitä oikeuksiasi kunnioitetaan".

Kun tarkastelee aiemmin kuvattua vilpistelyjen ketjua, niin on hyvä muistaa myös se, mitä JSN langettavassa päätöksessään (6710/SL/17) 7.3.2018 totesi:

"Vaikka tiedotusvälineellä on oikeus valita näkökulmansa ja käyttämänsä ilmaisut, yleisölle ei saa välittyä virheellistä kuvaa käsitellystä asiasta."

Kun Pohjolan Sanomat 16.6.2013 pääkirjoituksessaan väitti, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä", yleisölle välittyi totisesti virheellinen kuva käsitellystä asiasta.

Jos JSN olisi silloin – edellä mainitun julistuksen ja päätöksen hengessä – vaalinut myös yleisön oikeuksia, se olisi kaiketi toiminut toisin.

JSN ei olisi silloin kähminyt kantelua hengiltä karsinnan kulisseissa, Pohjolan Sanomien lukijoiden tietämättä.

Sen sijaan neuvosto olisi ottanut kantelun käsiteltäväkseen ja antanut lehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Langettava päätös olisi ehkä ehkäissyt samaan asiaan liittyviä myöhempiä vilpistelyjä. Ainakin jonkin verran JSN:n langettavat päätökset voivat vaikuttaa toimitusten ratkaisuihin. Niin uskon. 

Tieteen kaapuun verhottu sianruokakysely

Sunnuntaina 8.4. Helsingin Sanomat tarjosi tuhdin tietopaketin niukkuudesta ja köyhyydestä. Tietoa oli printissä viiden sivun verran, ja tietoa virtasi vuolaasti myös netissä. Juttuja oli netissä itse asiassa kaksi. Ne voit lukea tästä ja tästä.

Painetun lehden aiheita (s. A 3) esitellessään HS kertoi jatkuvan rahapulan ja kiireen supistavan elämää. Sait myös lukea, että "tutkijat haluavat tietää lisää siitä, miten köyhyys muuttaa ihmistä".

Selitys "tutkijat haluavat tietää" -informaatiolle kerrottiin heti infon jälkeen napakassa otsikossa:

Tutkijat siis haluavat tietää muun muassa sen, miten köyhyys muuttaa ihmistä. Hesari puolestaan avittaa tiedettä ja hankkii tutkijoille aineiston avaamalla sivuillaan auliisti nettikyselyn.

Onpa hienoa, näin kuka hyvänsä meistäkin voi tukea tieteellistä tutkimusta tärkeästä aiheesta.

Anna-Stina Nykäsen perusteellisesta, tosi taitavasti kirjoitetusta jutusta sait tietää (s. B 5), että "kyselyn on laatinut tutkijaryhmä". Minä tunnen tutkijoista kaksi, kun olen juuri lukenut heidän tekstejään. 

Nykänen perustelee vakuuttavasti, miksi kannattaa vastata kyselyyn. Tutkijat tekevät sen pohjalta tieteellisiä julkaisuja, ja tuloksilla voi olla merkitystä köyhyyttä koskeviin poliittisiin päätöksiin.

Voit siis ehkä jopa vaikuttaa. Joten, siitä vain kiiruusti vastaamaan, jotta ehdit varmasti mukaan. HS ei nimittäin näytä kertoneen, mihin asti kysely on sen sivuilla avoinna.

Varaa vastaamiseen tarpeeksi aikaa, sillä tutkijat (ja HS?) ovat uteliaita ja haluavat tietää sinusta tosi paljon asioita.

He utelevat tietoja taloudellisesta tilanteestasi, sosiaalisista suhteistasi, mielialastasi, luovuudestasi ja hyvinvoinnistasi. Lisäksi saat luvan vastata "tilastollista ryhmittelyä varten" useisiin kysymyksiin taustastasi.

Jos olen ymmärtänyt oikein, kyselyä ei ole suunnattu vain taloudellista niukkuutta kokeneille. Näin päättelen siitä, että vastattavaksi tarjotaan erikseen kolme kysymystä vain niille, jotka ovat kokeneet taloudellista niukkuutta:

"Onko taloudellinen niukkuus vaikeuttanut elämääsi, miten? Kirjoita vastaus kenttään."

"Minkälaisia selviytymiskeinoja sinulla on niukkuudesta selviämiseen? Kirjoita vastaus kenttään."

"Onko taloudellinen niukkuus opettanut sinulle jotain, josta voit olla ylpeä? Kirjoita vastaus kenttään."

Jos arastelet ja epäilet, osaatko vastata "oikein" siihen, miten jatkuva rahapula tai kiirus vaikuttaa, niin eipä hätää.

Luet vain ennen lomakkeen täyttämistä Anna-Stina Nykäsen mainion jutun. Siitä saat mallia, sillä juttu kertoo niukkuuden kuviteltavissa olevista vaikutuksista värikkäästi lähes kaiken mahdollisen.

Self-selected opinion poll

Useimmiten vastaajat valitaan tieteellisiä tutkimuksia varten tehdyissä kyselyissä satunnaisotannan avulla.

Ideana on se, että kaikilla tutkittavaan perusjoukkoon kuuluvilla on yhtä suuri nollasta poikkeava todennäköisyys tulla valituksi otokseen.

Näin poimituista otoksista saadut tulokset voi sitten tietyllä todennäköisyydellä yleistää koskemaan koko tutkittavaa perusjoukkoa. Saamme tietää jotain tuosta perusjoukosta, joka meitä kiinnostaa.

Hesarin niukkuuskyselyyn vastaajia ei valita näin. Vastaajiksi ovat voineet ja voivat hakeutua ketkä hyvänsä.

Siksi vastaajien joukosta ei muodostu minkään sortin otosta vaan pelkkä itsevalikoitunut näyte. Siksi kysely onkin vain surkea "self-selected opinion poll" eli SLOP.  

"Slop" tarkoittaa suomeksi muun muassa 'mutaa', 'litkua', 'laskia', 'lokaa', 'likavettä' ja "sianruokaa'. Minua kiehtoo eniten 'sianruoka', joten käytän sitä. SLOP on retoriikassani siksi sianruokakysely.

Siitä saatuja tuloksia ei voi millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan perusjoukkoa. Jos on tehty SLOP, ei tiedetä edes sitä, mikä on se perusjoukko, johon tuloksia pitäisi voida yleistää.

SLOP on surkea "metodi" siksikin, että se on altis myös manipulaatiolle. HS:n sianruokakyselykin on sille altis.

Jos olisin ilkimys, voisin vastata kyselyyn ties kuinka monena "köyhänä", jahka vain täyttäisin netissä olevaa kuponkia eri IP-osoitteista. Täydestä menisi.

Ilkimysten nokkelat porukat voisivat tehdä Hesarille jäynää ja tempaista liikkeelle ties millaisen joukon "köyhiä" ja "niukkuutta" kokeneita. Teekkarit varmasti taitaisivat näin tempaista.

Mitä tiedettä sianruokakyselystä?

Kun Hesari oli verhonnut ilmiselvän sianruokakyselyn ikään kuin tieteen kaapuun, kysäisin yhdeltä tutkimusryhmään kuuluvalta, millaista tieteellistä tutkimusta HS:n kyselyn aineistoista voi tehdä.

Sain tietää, että aineistojen avulla voi "havainnollistaa mekanismeja". Se kuulosti järkeenkäyvältä. Köyhyyteen ja niukkuuteen liittyviä mekanismeja tutkijat kaiketi voivat havainnollistaa.

Eniten minua arveluttaa se, malttaako Hesari tulosten valmistuttua olla tekemättä sellaisia yleistyksiä, joita sianruokakyselyn aineisto ei oikeuta.

Tämän postauksen perimmäisenä ideana olikin varoittaa HS:n viatonta, pahaa aavistamatonta lukijaa.

Älä ihmeessä usko, jos rakas lehtesi väittää "tieteellisen" niukkuuskyselyn osoittavan jotain vaikkapa "suomalaisista", "työttömistä", "eläkeläisistä" tai "opiskelijoista".

Vastuullisen journalismin kampanja

12.3.–25.3.2018

Mikä oikein on "kampanja"? Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimisto tietää, että kampanja on "määrätarkoitukseen tähtäävä tehokas (lyhytaikainen) toiminta, tempaus, rynnäkkö, isku(toiminta)".

Wikisanakirjan mukaan kampanja on "mielipiteisiin vaikuttamiseen tarkoitettu operaatio, yleensä tarkasti tiettyihin päämääriin rajattuna".

Jo Martti Lutherin teesien tehokas levittäminen oli kuulemma kampanjaa. Sitä on väitetty tiettävästi ensimmäiseksi "propagandahyökkäykseksi", kertoi Jukka Kortti Politiikasta-sivustolla 8.5.2017.

Kansalaisjärjestöjen EHYT ry:n Kampanjan järjestäjän opas 2017 opastaa: "Kampanja on tempaus, jossa kansalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen."

Mitä näistä oli JSN:n Journalistin ohjeita noudattavan median laajaksi mainostettu Vastuullisen journalismin kampanja 12.3.–25.3.2018? 

Oliko se "isku" ja "rynnäkkö"? Oliko se tempaus, "jossa kansalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen"?

Levittikö se Martin Luder -nimisenä syntyneen uskonpuhdistajan tavoin tehokkaasti teesejään? Mitkä olivat kampanjan teesit?

Lähtölaukaus

Lähtölaukaus oli JSN:n sivuilla 12.3. julkaistu uutisjuttu VASTUULLISEN JOURNALISMIN KAMPANJA KÄYNNISTYI. Jutun voi lukea tästä.

JSN korosti kampanjan tarkoituksena olevan korostaa, "miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä". Samalla meitä muistutettiin Journalistin ohjeiden olemuksesta yleisön oikeuksina:

"Kampanjassa korostetaan, että mediat noudattavat Journalistin ohjeita siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet. Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta."

Edelleen saimme tietää, että kampanjan "koti" on verkkosivusto www.vastuullistajournalismia.fi. Se kertoo, mitä Journalistin ohjeet tarkoittavat tavalliselle median kuluttajalle.

"Sivustolla kerrotaan myös siitä, ettei vastuullinen journalismi ole aina täysin virheetöntä, mutta se myöntää virheensä reilusti ja korjaa ne", JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström vakuutti.

JSN:n perustamisesta vuonna 1968 toki myös kerrottiin. Tarkkasilmäinen lukija oivalsi, että JSN perustettiin ennen muuta pitämään julkisen vallan näpit tiukasti erossa median sääntelystä.

Ylen kompuroiva startti

Ylessä Mattias Mattila oli saanut kunnian laukaista kampanjan käyntiin. Laukaus nähtiin 12.3. aamulla Ylen uutisten nettisivuilla. Illalla laukaus nähtiin ja kuultiin tv-uutisissa. Nettijutun voi lukea tästä.

Jutusta kävi ilmi, että monilla katugallupin haastateltavilla oli vain "etäinen aavistus" JSN:stä. Vain yksi sai toimittajan mielestä muotoiltua JSN:n tehtävän "yhdeksi lauseeksi".

– Se valvoo medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä, ilmoittaa Timo Sarvilinna Helsingistä.

"Paremmin sitä ei voisi sanoa", Mattias Mattila auktorisoi katugallupinsa asiantuntijan muotoilun.

Herra paratkoon, JSN:stä juttua tekevä julkisen palvelun Ylen reportterihan oli ihan ulalla JSN:n tehtävistä.

Kadun ekspertin "paremmin sitä ei voisi sanoa" -muotoilu oli pahoin pielessä ja johti Yle-veron maksajia harhaan. Niinpä meilailin Ylen ula-aaltojen toimittajalle ystävällisen korjauspyynnön:

Hei,

kritiikittömän, vain JSN:n pintakiiltoa heijastavan juttusi lopussa Timo Sarvilinna, yksi katukyselyn ”asiantuntijoistasi”, muotoili JSN:n tehtävän yhdeksi lauseeksi: ”Se valvoo medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä.” 

Kommentoit hänen muotoiluaan, että ”paremmin sitä ei voisi sanoa”. 

JSN:n tehtävät on kerrottu sen perussopimuksessa. Siitä käy hyvin ilmi, että ”medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuuden” valvonta ei kuulu lainkaan neuvoston tehtäviin.

Laillisuusvalvonnan väittäminen Julkisen sanan neuvoston tehtäväksi johti lukijoita pahemman kerran harhaan. Sellaisena väite oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen asiavirhe, joka on syytä korjata viipymättä.

Toimittaja vastasi pyyntöön kiiruusti ja kertoi, että jutun loppua oli tarkennettu. Ja toden totta, näin jutun tekstiä oli "tarkennettu" katugallupin herra Sarvilinnan muotoilun perään:

"Voisiko sitä paremmin sanoa? Virallisemmin ainakin. JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. JSN ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa."

Aivan jutun lopussa oli vielä tieto:

"Lisäys 12.3. klo 13.20: Jutun loppuun lisätty JSN:n oma määritelmä sen tehtävistä ja huomio siitä, ettei JSN ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa."

No, tällainen "tarkennus" ja "lisäys" ei ollut vielä sitä, mitä JSN virheen oikaisulta edellyttää. Niinpä paatuneen kverulantin byroosta lähti uusi viesti Ylen ula-aalloille:

Parahin Mattias,

kiittelen infostasi, vaikka asiavirheen oikaisu menikin suurelta osin persielleen eli jäi ”oikaisuksi”. Journalistin ohjeiden 20. kohdan mukaan nimittäin ”yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu”. 

Miksi siis et kertonut reilusti, mikä oli se asiavirhe? Yrititkö saada – niin kuin lukuisat toimittajat ja tiedotusvälineet yrittävät saada – asian näyttämään siltä, ettei varsinaista asiavirhettä ole ollutkaan? 

Parahin Mattias vastasi heti ja korosti, että katukyselyssä saatu vastaus ei ollut asiantuntijalausunto vaan "kansankielinen" vastaus siitä, mikä on JSN.

Niinpä hänen mielestään ei ollut "hengen mukaista" lähteä analysoimaan yksittäisiä termejä, mutta tarkennus oli "väärinkäsitysten välttämiseksi" toki ollut paikallaan. 

Nyt sai "Mattias hyvä" ottaa vastaan tällaisen viestin faktantarkistajalta, jolle ei vieläkään kelvannut Yleä rahoittavaa yleisöä varten tehty "tarkennus" ja "lisäys":

Ylen uutiset ei voi livistää vastuustaan vetoamalla siihen, että perättömiä tietoja levitti sen sivuilla katugallupissa haastateltu kansalainen. Yle vastaa tietysti kaiken levittämänsä tiedon paikkansapitävyydestä. 

Mikä ihme tässä asiassa on niin vaikeaa? Väite siitä, että JSN valvoo ”medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta”, antoi lukijoille aivan väärän kuvan itsesääntelyn tehtävistä. Laillisuusvalvonta ei kuulu JSN:n tehtäviin miltään osin.

Hyvän journalistisen tavan mukaan tämmöinen paha asiavirhe korjataan niin, että kerrotaan lukijoille ensin virheellisestä väitteestä ja sen jälkeen kerrotaan, miten asia oikeassti on. Ei se tämän vaikeampaa ole, eikä virheen reilun oikaisemisen pitäisi sattua yhtään.

On kiinnostavaa, mutta surullista havaita, ettei Totuuden Henki vieläkään johda Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusten journalismia. Tavastasi toimia veronmaksajat tuskin kiittävät.

Melkoisen väännön jälkeen 13.3. klo 11.15 Mattias Mattilan jutun perään ilmaantui reilu, JSN:n vaatimukset mielestäni täyttävä oikaisu:

"Jutusta on poistettu lause, jossa haastateltava sanoo, että Julkisen sanan neuvosto 'valvoo medioiden, julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä'.

JSN on itsesäätelyelin, se ei ole tuomioistuin eikä käytä julkista valtaa."

En tiedä, ketä Ylessä on kiittäminen siitä, että paha asiavirhe tuli lopultakin oikaistuksi. Nyt joka tapauksessa oli saatu "vastuullisen journalismin" kampanja Ylessäkin käyntiin. 

Etelä-Suomen Sanomien varaslähtö

Julkisen sanan neuvoston varajäsen, ESS:n toimituspäällikkö Juha Honkonen otti kampanjaan ilmiselvän varaslähdön. 

Hän kertoi kampanjasta lehdessään jo 10.3. ja ilmaisi ilonsa median itsesääntelyn hyvinvoinnista: "Näin juhlavuonna on ilo todeta, että median itsesääntely voi hyvin." JSN:n varajäsen toki tietää.

"Yleisö tuntuu tietävän hyvin, että sitoutuminen Journalistin ohjeisiin on takaus laatuun pyrkimisestä. Tuoreen kyselyn mukaan noin 90 prosenttia suomalaisista tuntee JSN:n."

Ihan kompuroimatta ESS:n varaslähtö ei lukijoiden oikeuksien näkövinkkelistä kuitenkaan sujunut. JSN:n varajäsen nimittäin esitti Esalainen-kirjoituksessaan perättömän väitteen lähdesuojasta.

Hän tiesi kertoa valmisteilla olevasta JSN:n kannanotosta, jossa selvennetään sitä, voiko journalisti missään tilanteessa rikkoa lakia sananvapauden nimissä.   

Kannanoton valmistelu oli saanut alkunsa Hesarin Viestikoekeskusta käsitelleistä jutuista, Honkonen kertoi ja väitti:

"Niihin liittyen Helsingin käräjäoikeus päätti tällä viikolla hätkähdyttävästi rikkoa toimittajan lähdesuojaa tutkimalla tämän vasaralla moukaroiman tietokoneen sisällön."

Koska väite oli perätön, meilailin JSN:n varajäsenelle saman tien seuraavanlaisen reklamaation:

Hei,

väitit, että ”Helsingin käräjäoikeus päätti tällä viikolla hätkähdyttävästi rikkoa toimittajan lähdesuojaa tutkimalla tämän vasaralla moukaroiman tietokoneen sisällön”. Eihän se näin mennyt. Miksi ihmeessä syötit ESS:n viattomille lukijoille pajunköyttä?

Vastoin väitettäsi Helsingin käräjäoikeus ei tutkinut Laura Halmisen tietokoneen sisältöä. Sen sijaan oikeus myönsi KRP:lle luvan tehdä erityisen laite-etsinnän Hesarin Laura Halmiselta takavarikoituihin laitteisiin. 

KRP pääsee tutkimaan matskuja kuitenkin vain etsintävaltuutetun avulla. Etsintävaltuutettu arvioi, onko Halmiselta takavarikoiduissa laitteissa lähdesuojan alaista aineistoa. KRP ei saanut nyt sellaisia valtuuksia, että se voisi tarkastella esitutkinnan aikana lähdesuojan alaista aineistoa.

Kiinnitän huomiotasi myös siihen, että on ongelmallista kirjoittaa ”toimittajan lähdesuojasta”. Halmisen tapauksessa kyse oli toimittajasta, mutta ilmaisu ”toimittajan lähdesuoja” houkuttaa lukijat ajattelemaan virheellisesti, että lähdesuoja olisi vain toimittajan oikeus.

Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan lähdesuoja on kenen hyvänsä yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla, kuten sananvapauslain 16. pykälä toteaa. On olemassa oikeuskäytäntöäkin siitä, että lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus, vaikka toimittajat järjestään semmoista yleisöilleen uskottelevat.

Reklamaatio meni tiedoksi ESS:n toimitukselle ja päätoimittajalle, mutta ei se mitään auttanut. Ei lehti tietenkään lähtenyt oikaisemaan toimituspäällikkönsä perätöntä väitettä. 

No, "vastuullisen journalismin" kampanja joka tapauksessa oli polkaistu liikkeelle, joten mitäs siitä, vaikka ESS:n lukijoille jäi tästä lähdesuojan "sivujuonesta" väärä käsitys.

Kampanjan koko kuva?

Saadakseni edes vähän täyteläisemmän kuvan "laajaksi" sanotusta kampanjasta, kävin läpi viiden sanomalehden printtiversiot ajanjaksolta 12.3.–25.3.2018.  

Alla olevaan hienoon asetelmaan olen merkinnyt rukseilla ne päivät, jolloin lehdissä oli ylipäätään jotain kampanjaa koskevaa. Ei ruksien viidakko ihan läpitunkemattomalta vaikuta.

Hesari rynnäköi kampanjassa havaintojeni mukaan yhtenä päivänä, 13.3. Sen jälkeen kampanjointi olikin hillitympää. 

13.3. HS otti käyttöön "Vastuullisen journalismin" merkin ja julkaisi kulttuurisivuillaan Antti Majanderin kahden palstan kokoisen jutun.

Tarina toisti aiemmin mainitun JSN-jutun tietoja. JSN:n puheenjohtaja vakuutti, että vastuullinen journalismi myöntää virheensä ja korjaa ne. Juttuun oli kirjoitettu myös päätoimittaja Kaius Niemen kommentti:

"Tämä kampanja on yksi viestinten yhteisponnistus luottamuksen ylläpitämiseksi." 

Hufvudstadsbladet iski lukijoidensa tajuntaan kampanjassa kolmena päivänä. Ensimmäinen isku jysähti 14.3. Minä melkein tipuin kanveesiin jo ekassa erässä, dramaattisen piirroksen nähtyäni.

Lukijarosvot ja ties mitkä valheen demonit ahdistavat joka puolelta. Mutta toimittaja on reilu sankari, hän ei järky, hän noudattaa tyynesti, mutta tinkimättömästi Journalistin ohjeita. 

Kronikassaan päätoimittaja Susanna Ilmoni tiesi, että luottamus medioihin heikkenee globaalisti, mutta luottamus perinteiseen journalismiin lisääntyy samaan aikaan vahvasti.

Hyvä niin, sillä "läsaren har rätt att kunna lita på att det som en seriös tidning publicerar stämmer". Luotettavuus on näin vastuullisen journalismin kaikki kaikessa, myös på svenska.

Kampanjan "ansvarsfull journalistik" -merkin Hbl otti käyttöön 16.3. ja sijoitti sen apinalaatikon alapuolelle. Kampanjan sivun kokoiset ilmoitukset Hbl julkaisi 19.3. ja 22.3. ja siinä kaikki.

Etelä-Suomen Sanomien varaslähtö 10.3. tuli jo noteeratuksi. 12.3. lehti julkaisi kahden palstan jutun, joka oli rakennettu aiemmin kuvatusta JSN-uutisen aineksista. Tämän jälkeen kampanjan pöhinää ei ESS:n sivuilla näkynyt.

Keskisuomalainen aloitti kampanjansa 12.3. sivun kokoisella Vastuullisen journalismin ilmoituksella. 13.3. KSML julkaisi kampanjasta kertovan kolmen palstan jutun.

Siinä päätoimittaja Pekka Mervola korosti, että "oikeat tiedot ovat meille tärkeitä". Journalistin ohjeita noudattava media myöntää virheet ja tekee niistä oikaisut, juttu vakuutti.

Keskisuomalainen palasi kampanjan iloihin vielä 19.3. ja julkaisi uudelleen kampanjasta kertovan ilmoituksen.

Länsi-Savo avasi pelinsä 12.3. jutulla, jossa se kertoi vastuullisen journalismin merkistä ja julisti noudattavansa Journalistin ohjeita.

15.3. päätoimittaja Timo Laitakari korosti pääkirjoituksessaan median vastuuta lukijoilleen. Mutta vastuullinenkin media tekee virheitä. Erona valemediaan on kuitenkin se, että virheet korjataan ja niistä kerrotaan.

  

Vastuullisen journalismin kampanjan "koti"

Vastuullisen journalismin kampanjan "kotiin" ja komeasta merkistä kertovaan huoneeseen pääsee tästä ovesta. 

Heti oven avattuasi "kodin" hengetär paljastaa, mistä tiedät, että media on "reilu ja rehellinen" ja mistä tiedät, että "uutinen on totta". Tästä merkistä, totta kai, jottas tiedät:

Saat myös tietää, miten kantelu etenee Julkisen sanan neuvostossa, jos olet "suivaantunut" jostakin lehti-, radio-, tv- tai nettijutusta ja tehnyt JSN:lle kantelun:

"JSN:ssa kantelu kirjataan ja sen perusteet tutkitaan. Päätetään, otetaanko kantelu neuvoston käsittelyyn vai ei."

Mitä kampanjan "kodin" hengetär ei kerro?

Vastuullisen journalismin kampanjan "kodissa" kaikki vaikuttaa reilulta ja rehelliseltä. Journalismin etiikan tuoksu on lähes huumaavaa. 

Mutta kun olen jo yli viiden vuoden ajan hengaillut tuon "kodin" hengettären kanssa, tiedän, että se on vilpistelyyn taipuvainen. Se vilpistelee kovin mieluusti pimittämällä niitä "kodin" ikäviä juttuja.

Olen raportoinut hengettären vilpistelystä jo kaksi vuotta sitten Kulissien takana -raportissa. Sen voi lukea tästä. 

39-sivuinen raportti paljastaa "vastuullisen" journalismin "kodista" valtavan paljon enemmän kuin kampanjan hengetär. Raportin tarjoama kuva ei nimittäin ole pelkkää kiiltokuvaa.   

Raportti paljastaa ennen muuta sen, miten JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa yleisön tietämättä kantelujen karsinnan kulisseissa. Raportista käy ilmi, miksi se on yleisön kannalta vahingollista.

Raportti kertoo myös siitä pian 50-vuotiaasta loistavasta retorisesta innovaatiosta, jolla median yleisö on saatu uskomaan, että sillä on muka ikiomat edustajansa median itsesääntelyssä.

Faktavahti-blogin lukemattomissa aiemmissa postauksissa olen informoinut myös siitä, ettei kaikkien kantelujen perusteita JSN:ssä suinkaan tutkita. 

Minun kantelujeni perusteita ei ole enää lähes kahteen vuoteen tutkittu kertaakaan. Tapauksia on ollut kymmeniä, joten kampanjan väite kantelun perusteiden tutkimisesta on sitä itseään eli valemediaa.

Perusteita tutkimatta kantelut on järjestään karsittu, koska väitetty motiivini, "testaustarkoitus", on median itsesääntelyn jumalien ja jumalattarien mielestä sopimaton. 

Miksi vastuullisen journalismin kampanja oli vastuuton?

Ykkösteesinään kampanja vakuutteli meille Journalistin ohjeisiin sitoutuneen median luotettavuutta. Juuri tästä syystä kampanja oli minusta vastuuton.

Media vilisee virheitä, joita ei läheskään aina oikaista. Ei oikaista, vaikka oikaisua pyydetään. Jo tästä syystä kansalaisia ei pitäisi suostutella luottamaan vaan päinvastoin kannustaa epäilemään.

Syksyllä 2012 startanneen oman kampanjani, "JSN-testin", havainnot ovat osoittaneet, että vilpin meininki on pelottavan yleistä mediassa ja sen "aidossa" itsesääntelyssä.

Siksi pitäisi kampanjoida sen puolesta, että kansalaiset suhtautuisivat median sisältöihin paljon nykyistä kriittisemmin ja epäilevämmin, suoraan sanoen aprillipäivän asenteella. 

Kuka tällaisen kampanjan polkaisisi liikkeelle? Journalistin ohjeisiin sitoutunut media ei sitä taatusti tee.