Faktavahti

"Testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen" nro 2

22.4. Hufvudstadsbladet julkaisi mediatutkijana tunnetun professori Anu Koivusen kiinnostavan ja tärkeän kolumnin Mediestöd är en demokratifråga. Hän vertaili sitä, miten Suomessa ja Ruotsissa suhtaudutaan lehdistön julkiseen tukeen.

Koivunen muistutti liikenne- ja viestintäministeriön selvitysmiehen Tuomas Harpfin esittäneen kaksi vuotta sitten lehdistölle 30 miljoonan euron tuotanto- ja innovaatiotukea. Heti muistutuksensa jälkeen hän väitti:

"Ministeriet verkar dock ha begravt även detta blyga förslag, och Vanjoki-gruppen avvisar alla idéer om statliga stöd till mediemarknaden."

Tosiasiassa liikenne- ja viestintäministeriö ei haudannut Harpfin "kainoa" ehdotusta 30 miljoonan euron tuesta mihinkään.

Sen sijaan jo vajaan kuukauden kuluttua ehdotuksen julkaisemisesta Jyrki Kataisen hallitus hyväksyi ministeriön esityksestä, että valtio myöntää medialle kolmen vuoden aikana yhteensä 30 miljoonaa euroa innovaatiotukea.

Koivusen väite Anssi Vanjoen työryhmästä oli sekin vailla perää. Työryhmä ei suinkaan hylännyt kaikkia ideoita mediamarkkinoiden valtiollisesta tuesta, vaan päinvastoin se esitti valtiollisen tuen lisäämistä.

Juuri tätä nimittäin merkitsi esimerkiksi se työryhmän esitys, että median digisisältöjen alv pitäisi alentaa 24 prosentista 10 prosenttiin. Työryhmän mielestä valtiovallan siis tulisi ruveta jakamaan mediabisnekselle verotukea myös digisisältöjen alennetun alv:n kautta.

Korjauspyynnöstä huolimatta HBL jätti korjaamatta mielestäni ilmiselvän ja olennaisen virheen eli perättömän väitteen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Vanjoen työryhmää koskevan väärän tiedon lehti oikaisi kyseenalaisella tavalla.

Näistä syistä lähetin Julkisen sanan neuvostolle Journalistin ohjeiden 20. kohtaan liittyvän kantelun hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Kantelun teksti on tämän pitkähkön postaukseni lopussa, ja vaikka itse sen sanonkin, teksti on informatiivisena lukemisen arvoinen.

30.6. JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström päätti karsia kantelun. Päätöksensä hän teki ottamatta lainkaan kantaa siihen, oliko HBL rikkonut hyvää journalistista tapaa vai ei. Päätöksen perustelu oli siis luonteeltaan "tekninen", ja se kuului näin:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen."

Koska tässä HBL:n tapauksessa oli kyse perättömän tiedon levittämisestä yhteiskunnallisesti tosi tärkeästä asiasta, lehden ja JSN:n puheenjohtajan menettelyä on syytä ruotia vähän lähemminkin.

HBL:n menettely

Hufvudstadsbladet on julkaissut nettilehdessään oikaisulinjauksensa. Se on mainio ja luettavissa kokonaisuudessaan tästä. Varsinkin kahta linjauksen kohtaa on syytä siteerata myös tässä postauksessa.

"Tidningarnas viktigaste kapital är allmänhetens förtroende. Tidningarna har stor makt. Därför är det viktigt att läsarna kan lita på att det som står i tidningen är rätt och riktigt samt att alla fel som uppstår erkänns och rättas. Att göra fel är inte oetiskt i sig, alla försöker undvika misstag och ändå sker de. Hur vi reagerar när fel uppstår är däremot en etisk fråga."

"Vad rättar vi? Alla sakfel från felstavade namn, fel titel eller bild, datum, ort, räknefel, missvisande grafik till rena missförstånd."

Linjauksessaan HBL perustelee hyvin, miksi on niin tärkeää, että lukijat voivat luottaa lehdessä julkaistujen tietojen olevan totta ja oikein ja että lehti myöntää kaikki virheensä ja myös korjaa ne.

Aivan oikein HBL mielestäni toteaa myös, että virheiden tekeminen sinänsä ei ole epäeettistä; kaikki yrittävät välttää virheitä, mutta niitä kuitenkin sattuu. Eettinen kysymys sen sijaan on HBL:n mukaan se, miten lehti virheisiinsä reagoi.

Tämän pohdinnan jälkeen HBL lupaa lukijoilleen, että lehti korjaa kaikki asiavirheet aina väärin kirjoitetuista nimistä suoranaisiin väärinkäsityksiin asti. Siis kaikki asiavirheet, "alla sakfel".

Lukijalupauksestaan huolimatta HBL päätti jättää korjaamatta mediatutkijan ilmiselvän ja räikeän asiavirheen, joka vieläpä koski yhteiskunnallisesti todella tärkeää ja kiisteltyä poliittista päätöstä.

Oikaisulinjaus siis osoittautui – nytkin – silkaksi silmänlumeeksi, ja HBL:n toiminnan rahoittavat lukijat saivat jäädä elämään lehdistötukea koskevan väärän tiedon varassa. Tämä lehden toimituksen ratkaisu oli totta vie eettinen kysymys, "en etisk fråga".

JSN:n puheenjohtajan menettely

Mitä HBL:n lukijoille sitten merkitsi se, että Elina Grundström päätti lukijoiden tietämättä, siis ei-julkisella ratkaisullaan ja "teknisin" perustein karsia kantelun eli ei ottanut sitä JSN:n käsiteltäväksi?

No, ratkaisullaan hän ainakin varmisti sen, etteivät HBL:n lukijat edes JSN:n julkisen päätöksen – vapauttavan tai langettavan – kautta voi saada ikinä tietää lehtensä julkaisseen perätöntä tietoa lehdistötuesta.

HBL:n toimituksen johdolle Grundströmin päätös oli tietysti viesti siitä, ettei lehti JSN:n mielestä riko hyvää journalistista tapaa, vaikka jättää Koivusen virheiden tapaiset asiavirheet korjaamatta.

Joka tapauksessa päätös kieli siitä, ettei JSN:n puheenjohtaja tosiasiassa piittaa vähääkään siitä, että yleisölle levitetään väärää tietoa.

Näin on pakko todeta, vaikka hän on JSN:n sivuilla, esimerkiksi 8.2.2016 julkaistussa blogissaan uhonnut aivan muuta:

"Median veri punnitaan vasta siinä, miten se toimii kun virheitä sattuu. Hyvä lehti oikaisee virheensä viipymättä sekä verkkosivuillaan että paperilehdessä. Jos virhe on iso, hyvä lehti ei upota sitä oikaisupalstalle vaan julkaisee korjaavan uutisen, joka on yhtä näkyvä kuin alkuperäinen virheellinen juttu."

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Hufvudstadsbladetin printti- ja nettilehdessä 22.4.2016 julkaistu professori Anu Koivusen kolumni ”Mediestöd är en demokratifråga” ja 23.4. julkaistu oikaisu (leikkeet liitteenä, lähetetään postitse). Kirjoituksen osoite netissä on: <https://www.hbl.fi/artikel/mediestod-ar-en-demokratifraga/> (tarkistettu 27.4.2016).

Kantelun perusteet

Professori Anu Koivunen vertaili napakassa ja kiinnostavassa I dag -kolumnissaan sitä, miten lehdistötukeen suhtaudutaan Suomessa ja Ruotsissa. Tähän tapaan hän kirjoitti lehdistötukeen suhtautumisesta Suomessa:

”I Finland avvecklades presstödet 2007 och det okloka beslutet 2012 att höja mervärdesskatten på tidningsprenumerationer har stått sig. För att reparera skadorna föreslog utredaren för Kommunikationsministeriet Tuomas Harpf för två år sedan ett mediestödssystem som skulle, följande Danmarks modell, dela ut 30 miljoner euro som produktions- och innovationsstöd. Ministeriet verkar dock ha begravt även detta blyga förslag, och Vanjoki-gruppen avvisar alla idéer om statliga stöd till mediemarknaden.”

Anu Koivusen väite, että viestintäministeriö vaikuttaa haudanneen Tuomas Harpfin ”kainon” ehdotuksen 30 miljoonan euron lehdistötuesta, oli perätön. Perätön oli myös väite, että Vanjoen työryhmä olisi torjunut kaikki ideat mediamarkkinoiden valtiollisesta tuesta.

Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti selvitysmies Tuomas Harpfin ehdotuksen medialle valtion varoista jaettavasta 30 miljoonan euron tuotanto- ja innovaatiotuesta 5.3.2014.

”Median murros” -raportissaan Harpf totesi (s. 14), että suoran tuen malleista Suomeen selkeästi sopivimmalta vaikuttaa Tanskan uusi mediatukijärjestelmä. Harpf esitti arvion, että ”sen täällä käyttökelpoiset osat ovat tuotantotuki ja innovaatiotuki”.

Vain muutama viikko Harpfin ehdotuksen julkistamisen jälkeen Jyrki Kataisen hallitus päätti kehysriihessään (kehyspäätös 3.4.2014) hyväksyä liikenne- ja viestintäministeriön esityksen, että medialle myönnetään kolmen vuoden aikana yhteensä 30 miljoonaa euroa innovaatiotukena.

Eduskunta päätti sisällyttää tuen valtion talousarvioon, ja innovaatiotuen myöntäminen medialle alkoi Tekesin hallinnoimana vuoden 2015 alussa. Harpfin ”kainoa” ehdotusta ei siis ole haudattu, vaan päätökset 30 miljoonan euron tuesta on tehty, ja Tekes jakaa täyttä päätä innovaatiotukea kaupalliselle medialle.

Paperilehtien tilausmaksuihin sovelletaan Suomen arvonlisäverotuksessa alennettua, 10 prosentin verokantaa. Irtonumeroina myytäviin lehtiin ja digitaalisiin mediasisältöihin sen sijaan sovelletaan yleistä, 24 prosentin verokantaa.

Anssi Vanjoen työryhmä esitti ”Pätevät pärjäävät” -raportissaan 7.12.2015, että digisisältöjen alv alennetaan 24 prosentista 10 prosenttiin: ”Tällä hetkellä – erityisesti kansainvälisen kilpailutilanteen vuoksi – on perusteltua sijoittaa digitaaliset sisällöt samaan alennettuun verokantaan tilattavien paperilehtien kanssa.”

Käytännössä digisisältöjen 24 prosentin alvin alentaminen 10 prosentin alviksi merkitsisi sitä, että valtiovalta alkaisi jakaa mediabisnekselle verotukiaisia myös digisisältöjen alennetun alvin kautta.

VATT:n 28.9.2015 päivätyssä ”Verotuet 2014–2016e” -julkaisussa todetaan (s. 1), että verotuella tarkoitetaan mm. alennettua verokantaa, jolla tuetaan jotain tiettyä elinkeinoa tai verovelvollisten ryhmää.

”Toisin kuin suorat tuet, verotuet eivät pääasiassa näy budjetin menomomenteilla, vaan tuki toteutuu saamatta jääneinä verotuloina”, VATT:n julkaisun kirjoittaja huomauttaa.

Valtiovarainministeriön virkamiehet muistuttivat tästä asiasta maaliskuussa 2015 julkaistussa puheenvuorossaan (Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019, s. 79): ”Verotuet ovat tukia samoin kuin suorat tuet budjetin menopuolella.”

Tosiasiassa Anssi Vanjoen työryhmä siis ehdotti kaupallisen lehdistön valtiollisen tuen lisäämistä nykyisestään eikä suinkaan torjunut kaikkia ideoita mediamarkkinoiden valtiollisesta tuesta.

Edellä esitetty osoittaa, että Anu Koivusen väitteet yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista olivat yksiselitteisesti perättömiä. Sellaisina väitteet johtivat harhaan Hbl:n lukijoita ja olivat olennaisia asiavirheitä (JO 20).

22.4. pyysin Hbl:n toimitusta korjaamaan molemmat olennaiset virheet (kopio korjauspyynnön tekstistä kuittaukseni perässä). Saatuani tietää Koivusen toimitukselle antamista vastauksista uudistin korjauspyyntöni vielä samana päivänä (kopio tämän pyynnön tekstistä kantelun lopussa).

23.4. Hbl julkaisi seuraavan korjauksen: ”HBL 22.4.2016, sidan 23. I kolumnen ’Mediestöd är en demokratifråga’ sägs, att ’…Vanjoki-gruppen avvisar alla idéer om statliga stöd till mediemarknaden’. Det är inte riktigt att kategoriskt säga att alla idéer avvisas.”

Kuten korjauksen tekstistä käy ilmi, Hbl jätti korjaamatta toisen olennaisista virheistä eli Koivusen perättömän väitteen viestintäministeriöstä. Tästä syystä Hbl rikkoi hyvää journalistista tapaa.

Vanjoen työryhmää koskeva olennainen asiavirhe kenties tuli muodollisesti korjatuksi Hbl:n julkaisemalla kyseenalaisella oikaisulla. Mene ja tiedä. Lukijoiden oikeuksia korjaus ei missään nimessä kunnioittanut.

Lehti nimittäin jätti kertomatta lukijoille, mikä oli se mediamarkkinoiden valtiollisen tuen idea, jota työryhmä ei torjunut. Journalismin etiikan kannalta arveluttava ratkaisu toki noudatti lehtien yleistä linjaa: alennetun alvin luonteesta valtion verotukena vaietaan visusti, sitä ei paljasteta yleisölle.

Lehdet ovat sekä alvin nollaverokannan että alennetun alv-kannan oloissa mieluusti uskotelleet yleisölle toimivansa itsenäisesti ilman valtion tukiaisia. Tästä halusta on olemassa myös mustaa valkoisella.

Kun kaupallinen lehdistö keväällä 2009 valmistautui ottamaan kantaa Mika Lintilän työryhmän esityksiin Ylen julkisen palvelun rahoituksesta, alan etujärjestöt opastivat lehtiä, miten niiden tuli asiasta kirjoittaa.

Johtaja Pasi Kivioja Sanomalehtien Liitosta korosti ”ei julkisessa” muistiossaan 31.3.2009, että yksityisen median oli syytä välittää viestejä julkisuuteen ja politiikan päättäjille ”koordinoidusti”.

Viestinnän yhtenä kohderyhmänä oli suuri yleisö ja yleinen mielipide. Tätä kohderyhmää ajatellen ”tavoiteltu käsitys on ilman valtion tukea toimiva itsenäinen media”, Kivioja korosti.

Tätä ”tavoiteltua käsitystä” ajatellen on kiinnostavaa, että tilattavia lehtiä kustantava toimiala on vuosina 2009–2015 saanut alvin kautta valtiolta verotukea yhteensä lähes 1,1 miljardia euroa. Vuodesta 1985 lähtien ilman valtion tukea toimineen median verotuki on ollut noin 3,5 miljardia euroa.

Vuosittaiset verotukiaiset käyvät ilmi VATT:n julkaisuista ja valtion talousarvioehdotuksista. Kuluvan vuoden verotuen arvioidaan olevan noin 119 miljoonaa euroa.

Helsingissä 27.4.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

22. huhtikuuta 2016 8.17

Markku Lehtola

Vastaanottaja: tommy.westerlund@ksfmedia.fi

Kopio: nyheter@hbl.fi

"Mediestöd är en demokratifråga” -kirjoituksen (Hbl:n printti- ja nettilehti 22.4.) virheitä koskeva korjauspyyntö

Hei,

professori Anu Koivunen esitti Tuomas Harpfin tuotanto- ja innovaatiotukiehdotukseen viitaten seuraavanlaiset väitteet: ”Ministeriet verkar dock ha begravt även detta blyga förslag, och Vanjoki-gruppen avvisar alla idéer om statliga stöd till mediemarknaden.”

Molemmat väitteet olivat perättömiä ja johtivat pahasti harhaan Hbl:n lukijoita. Perättömät väitteet olivat olennaisia asiavirheitä, jotka tulee korjata JSN:n edellyttämällä tavalla viipymättä sekä Hbl:n printissä että netissä (JO 20).

Tuomas Harpfin ehdotusta 30 miljoonan euron tuotanto- ja innovaatiotuesta ei suinkaan ole haudattu. Päinvastoin median innovaatiotukeen on päätetty antaa julkisista varoista rahaa 30 miljoonaa euroa, kuten ministeri Anne Berner viime syksyn mediapäivillä kertoi (HS 25.11.2015).

Tekesin viime vuoden tilinpäätöksestä (päivätty 29.2.2016) käy ilmi, että Tekesillä on ollut käytettävissään 19,6 miljoonaa euroa median innovaatiotukeen. Rahoista kuitenkin vain 11 prosenttia voitiin käyttää vuoden 2015 aikana, koska tuettavia projekteja koskevat päätökset ovat syntyneet media-alan yrityksissä niin hitaasti.

Anssi Vanjoen työryhmä esitti 7.12.2015 raportissaan (LVM:n Raportit ja selvitykset 2/2015, s. 7) digitaalisten sisältöjen sijoittamista samaan alennettuun alv-kantaan tilattavien paperilehtien kanssa.

Digisisältöjen 24 prosentin arvonlisäveron alentaminen 10 prosentin arvonlisäveroksi merkitsisi sitä, että valtiovalta alkaisi antaa mediabisnekselle verotukea myös digisisältöjen alennetun alvin kautta. 

Tilattavien paperilehtien alennetun alvin kautta valtio jo tukee mediabisnestä tuntuvasti. Tänä vuonna verotuen arvioidaan olevan noin 119 miljoonaa euroa (valtion talousarvioehdotus 2016).

Vanjoen työryhmä ei siis suinkaan torjunut kaikkia ideoita mediamarkkinoiden valtiollisesta tuesta vaan päinvastoin esitti valtiollisen tuen lisäämistä nykyisestään.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com

Korjauspyynnön uudistaminen

22. huhtikuuta 2016 13.09

Markku Lehtola

Vastaanottaja: tommy.westerlund@ksfmedia.fi

Kopio: susanna.ilmoni@ksfmedia.fi, nyheter@hbl.fi

Re: ”Mediestöd är en demokratifråga” -kirjoituksen (Hbl:n printti- ja nettilehti 22.4.) virheitä koskeva korjauspyyntö

Hei,

lämpöiset kiitokset Anu Koivusen vastauksia koskevasta infostasi. Hänen vastauksensa eivät nähdäkseni millään tavoin vähennä tai poista asiavirheiden korjaamisen tarvetta, joten uudistan molempia virheitä koskevat korjauspyyntöni.

Kun Tuomas Harpfin ehdotus 30 miljoonan euron tuotanto- ja innovaatiotuesta on saanut ministeriön esittämään valtion budjettiin 30 miljoonan euron innovaatiotukea, on absurdia väittää, että ministeriö vaikuttaa haudanneen Harpfin ehdotuksen.

Vanjoen ryhmää koskevasta Anu Koivusen väitteestä taas on syytä huomata, että hän väitti ryhmän hylänneen (torjuneen, tyrmänneen) ”kaikki" ideat mediamarkkinoiden valtiollisesta tuesta. Näinhän ryhmä ei tosiasiassa menetellyt. 

Sen sijaan ryhmä ehdotti media-alalle lisää verotukea, joka käytännössä toteutettaisiin alentamalla digisisältöjen 24 prosentin alv 10 prosentin alviksi. 

Tällainen verotuki olisi tukea aivan samoin kuin suora tuki valtion budjetin menopuolelta, mistä mm. VM:n virkamiehet maaliskuun 2015 talouspoliittisessa puheenvuorossaan aivan oikein huomauttivat.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com