Yhteiskunnallista tietämättömyyttä?
Vajaa kuukausi sitten, 20.7.2018, kirjoitin pedofiliasta "toimittajakohteisena journalismihäiriönä". Postauksen voi lukea tästä.
Kirjoituksen jujuna oli korostaa, että pedofilia on WHO:n tautiluokituksessa määritelty sairaus, lapsikohteinen seksuaalihäiriö, ei rikos. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sen sijaan on rikos.
Kiusallisen yleinen toimittajakohteinen journalismihäiriö oireilee sillä tavalla, että pedofiliaa väitetään rikokseksi. Oireilu kielii ainakin tietämättömyydestä ja johtaa median yleisöä pahasti harhaan.
Tämän postauksen sytykkeenä on havainto siitä, että kykenemättömyys erottaa toisistaan sairautta ja rikosta ei ole vain toimittajien yksinoikeus. Muutamat tuoreet esimerkit puhuvat puolestaan.
Tapio Puolimatka on Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professorina vaikuttava korkeasti oppinut tiedemies.
"Kampanja pedofilian laillistamiseksi" on kirjoitus, jonka julkaisi Oikea Media -niminen nettilehti. Kirjoituksen, joka sai aikaan katkeralta tuntuvan kiistelyn Jyväskylän yliopistossa, voi lukea tästä.
Puolimatka kirjoittaa siitä, miten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä lakeja on viime vuosina muutettu useissa länsimaissa.
Näin on hänen mukaansa tehty käyttäen hyväksi tunteisiin vaikuttavaa mielikuvaa seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta.
Indoktrinaatioon syvällisesti perehtynyt kasvatustieteen professori kysyi, miten pitkälle tämä muutosprosessi tulee johtamaan:
"Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta luovat perustan myös kampanjalle pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseksi. Kun pedofilia aletaan medioissa esittää synnynnäisenä ja muuttumattomana seksuaalisena suuntautumisena ja tähän yhdistetään aikamme seksologian käsitys lapsesta seksuaalista nautintoa etsivänä ja tarvitsevana olentona, jolla on seksuaalioikeuksia, luodaan perusta prosessille, joka voi vähitellen johtaa ensin pederastian ja sitten pedofilian hyväksymiseen ja laillistamiseen."
 |
| Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) Kuva: Eduskunta |
Hän on siviiliammatiltaan lääkäri ja koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti, joten hänen, jos kenen, luulisi kykenevän erottamaan toisistaan sairauden ja rikoksen.
Mutta ei hän sitä näytä kykenevän tekemään. Tästä kielii muun muassa se kirjallinen kysymys, jonka hän teki 7.8.2018 Puolimatkan tapauksen sytyttämänä. Kysymyksen 309/2018 vp voi lukea tästä.
Korkeimman opetuksen ja tutkimuksen sananvapautta koskevassa kysymyksessään Päivi Räsänen kirjoittaa Puolimatkan kuvausta kiitellen muun muassa näin:
"Puolimatka hyvin johdonmukaisesti kuvaa prosessia pedofilian hyväksymisestä sen laillistamiseen. On merkillistä, kuinka voimakkaan reaktion professorin julkaisu on herättänyt."
"Pedofilia on iljettävää ja rikollista toimintaa"
 |
| Ulkoministeri Timo Soini (sin.) Kuva: Eduskunta |
Ylen uutisten nettisivuilla 17.8.2018 Soini otti kantaa katolisten pappien Pennsylvaniassa esiin tulleeseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön:
"Hirveää ja täysin tuomittavaa. Katolisen kirkon pitäisi saattaa tällaiset ihmiset vastuuseen kirkon sisällä ja oikeuslaitoksessa. Ei siinä ole mitään poikkeuksia ja suojaa. Tämä koskee kaikkia.
Abortilla ja pedofilialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Abortin vastustamisella suojellaan elämän pyhyyttä. Pedofilia on iljettävää ja rikollista toimintaa. Syyllistyy siihen sitten pappi tai pakana."
Ari Hakahuhdan tekemän haastattelun voi lukea tästä. Kiinnostavaa, joskin surullista, on se, ettei hän sanallakaan varoittanut lukijoita tuosta käsitteiden fataalista sotkemisesta, johon Soini sortui.
Kertooko käsitesotku Dunning–Kruger-ilmiöstä?
Tietokirjailija Tommi Uschanov julkaisi vuonna 2010 aivan liian vähälle huomiolle jääneen teoksen "Suuri kaalihuijaus". Näin hän kuvasi teostaan sen esipuheessa (s. 9):
"Se on kirja yhteiskuntaa koskevista, laajoihin ihmisjoukkoihin syvälle levinneistä uskomuksista, jotka eivät suosiostaan huolimatta pidä paikkaansa; kirja väitteistä, jotka tulevat toistuvasti esitetyiksi julkisuudessa huolimatta niiden epätotuudesta; kirja emotionaalisesti houkuttelevista ja psykologisesti palkitsevista ajatustottumuksista, jotka kuitenkin vievät noudattajansa säännönmukaisesti harhaan."
Uschanovin teos yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä on minusta huisin hauska ja hirtehinen. Se tarjoaa myös yhden jännän näköalan siihen, miksi yhteiskunnallinen tietämättömyys istuu niin sitkeässä kuin se istuu:
"Tietämättömyyden säilymisen pääsyy ei ole mikään pahuus tai tyhmyys vaan tietämättömyys omasta tietämättömyydestä – sekä sen syvyydestä että niistä alueista, joille se ulottuu."
Uschanovin mukaan kyseessä on psykologiassa Dunning–Kruger-ilmiön nimellä tunnettu, itse itseään ylläpitävä syy-seurausketju:
"Ihminen osaa asiat niin huonosti, ettei edes tajua kuinka huonosti ne osaa. Tästä syystä hän ei ymmärrä tehdä ongelmalle mitään, mikä vuorostaan takaa hänen osaavan asiat huonosti jatkossakin."
Olen jokseenkin varma siitä, että kun toimittajat väittävät pedofiliaa rikokseksi, siinä on kyse paljolti juuri Dunning–Kruger-ilmiöstä.
Mutta ihan yhtä varma en ole siitä, että kyse olisi tuosta ilmiöstä, kun professori Puolimatka, lääkäri-kansanedustaja Räsänen ja ulkoministeri Soini väittävät pedofiliaa rikokseksi.
Euroopan neuvoston yleissopimuksen unohdettu velvoite
Kriminologian harrastelijana purputan pedofilia on rikos -väitteistä ennen muuta sen takia, että moisilla ääliömäisillä väitteillä voi olla lasten suojelemista ajatellen tosi kielteisiä vaikutuksia.
Käsitteiden sotkemiseen perustuvista väitteistä voi seurata vaikkapa se, että jätetään satsaamatta konkreettisiin, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä oikeasti ehkäiseviin tekoihin.
Pedofilia on rikos -väitteet ovatkin ehkä jo vaikuttaneet, niin että 1.10.2011 voimaan tullut Euroopan neuvoston yleissopimus lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan on jäänyt käytännössä pelkäksi paperiksi.
Jo seitsemän vuotta sitten voimaan tulleen sopimuksen artikla 7 edellyttää pedofiliaa poteville mahdollisuutta päästä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ehkäiseviin interventio-ohjelmiin tai -toimenpiteisiin.
Yhteiskunnallisen tietämättömyyden ilmapiirissä, jossa vain hoetaan pedofilia on rikos -väitettä, on ollut helppo viitata kintaalla artiklan 7 velvoitteelle. Niinpä ei olekaan yllätys, että velvoite on jäänyt vain painomusteeksi sopimuspaperissa.
Vuonna 2013 Åbo Akademin psykologian tutkija Katarina Alanko ja professori Pekka Santtila totesivat Haaste-lehdessä (1/2013), että Suomessa ei ollut vielä alettu systemaattisesti ehkäistä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia.
"Pedofilian tutkimus ja hoito" -kirjoitus kannattaa jokaisen asiasta kiinnostuneen lukea, ja sen voi lukea tästä.
Lukemisen arvoinen on ilman muuta myös Ylen Hanna Hantulan 17.1.2017 päivätty juttu, jonka voi lukea tästä.
Jutussa kuvataan edellä mainittua velvoitetta virheellisesti Euroopan unionin velvoitteena, mutta yleisesti ottaen juttu on minusta tasokas.
Hanna Hantulan juttu osoittaa, että ihan kaikki toimittajat eivät onneksi pode sitä kiusallista ja laadukkaalle journalismille tuhoisaa "toimittajakohteista journalismihäiriötä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti