Faktavahti

Journalismin etiikka somen aikakaudella ja JSN:n tapa toimia

Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC on julkaissut äskettäin kiinnostavan ja ajatuksia herättävän, journalismin etiikkaa ruotivan tutkimuksen. Valtamedia ei ole sen tuloksia vielä ollenkaan noteerannut, josko noteeraakaan.

Tutkija Laura Juntusen "Kulttuurien törmäys? Journalismin etiikka sosiaalisen median aikakaudella"  -tutkimuksen (Viestinnän tutkimusraportteja 1/2017) tulosten soisi joka tapauksessa tulevan mediaa rahoittavan yleisön tietoon laajalti.

Tulokset nimittäin voisivat havahduttaa kansalaiset pohtimaan, missä määrin perinteisen median luotettavuutta ylistävälle, päivästä toiseen jatkuvalle yksiääniselle julistukselle oikeasti on katetta.

Tutkimusta varten tehdyn toimittajakyselyn avulla kartoitettiin muun muassa sitä, mitä toimittajat itse ajattelevat siitä väittämästä, että virheiden määrä journalismissa on kasvanut.

Vastaajista peräti 93 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, että "journalismi on entistä alttiimpaa virheille johtuen muun muassa kiireestä ja julkaisupaineista".

80 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, että "faktojen tarkistamiseen kiinnitetään toimituksissa nykyään liian vähän huomiota".

Kun alkaa tulkita näitä hätkähdyttäviä ja median yleisöille tosi tärkeitä tuloksia, on hyvä tietää, että vastausprosentti jäi kyselyssä varsin pieneksi, vain noin 17:ään (vastauspyynnön saaneita noin 4 000, vastanneita 662).

Tuloksia ei ehkä voikaan luotettavasti yleistää aivan koko toimittajakuntaan. Melko yleisesti journalistien ammattikunta kuitenkin näyttää kyseenalaistavan kykynsä pitää huolta julkaistujen tietojen luotettavuudesta.

Tutkija piti tätä havaintoa "huomionarvoisena" siksikin, että faktapohjaisuus ja tietojen oikeellisuus ovat journalismin kiistattomia ydinarvoja.

Kun faktojen tarkistamiseen ei satsata tarpeeksi ja virheille altistutaan muun muassa kiireen ja julkaisupaineiden takia, niin totta kai virheitä lehtien sivuille ja sähkömedian ohjelmiin myös livahtaa.

Yleisön vinkkelistä on tällöin tosi tärkeää, että tiedotusvälineet korjaavat nöyrästi virheensä ja että median itsesääntely tähän tiedotusvälineitä myös aktiivisesti patistaa.

Mutta miten toimiikaan itsesääntelyä harjoittava Julkisen sanan neuvosto käytännössä? Se pyörittää kulissien takana ei-julkista, kantelujen karsintamenettelyyn yleisöltä piilotettua itsesääntelyä.

Ainakin pomot joka ikisessä toimituksessa ovat hyvin tietoisia tästä ja voivat vailla minkäänlaisten seurausten uhkaa jättää noloiksi koetut asivirheet korjaamatta.

Yleisöstä toimitusten pomojen ei tarvitse piitata vähääkään, koska JSN pitää huolen siitä, ettei yleisö saa ikinä tietää korjaamatta jätetyistä virheistä.

Itsesääntelykään ei piittaa median yleisöistä. Jos se piittaisi, se tietty kannustaisi lukijoita, kuulijoita ja katsojia touhuamaan aktiivisesti faktantarkistajina.

Samoin se innostaisi kansalaisia "testaamaan" toimitusten ratkaisuja eli värkkäämään JSN:lle kanteluja asiavirheiden korjaamatta jättämisestä.

Toimimalla näin ja julkaisemalla joka ainoan hyvän journalistisen tavan tulkintaa tarkoittavan ratkaisunsa netissä JSN voisi oikeasti vaikuttaa toimitusten alttiuteen korjata julkaistut virheensä.

"Kulttuurien törmäys?" -tutkimuksenkin tulosten valossa on syytä kysyä, miksi JSN toimii niin kuin se toimii. Keiden etuja median maksumiesten kusettaminen ajan oloon palvelee?