keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kansan Uutisten kirjoitus vilisi virheitä – korjaamatta ne jäivät

Kansan Uutiset julkaisi 8.5.2016 JHL:n edustajiston jäsenen täräkän kirjoituksen "JHL äänestää kilpailukykysopimuksesta".

Kirjoituksessa oli kolme virhettä, joista kaksi mielestäni olennaista ja siksi korjausta vaativaa. Kaikki kolme asiavirhettä oli ahdettu tähän tekstiin:

"Kilpailukykysopimuksen yksi iso ongelma on se, ettei siinä millään tavalla ohjata työnantajia säästyneiden rahojen käytössä. Rahat voidaan jakaa osakkeenomistajille lisäosinkoina, kuten tapahtui vuosina 2012–2015 työnantajien kelamaksun poistuessa ja yhteisöveron laskiessa kuudella prosentilla. Edellä mainitun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa, mutta työttömyys lisääntyi ja investointien määrä laski."

Virhe 1:
Kirjoittaja antoi ymmärtää työnantajien Kela-maksun poistuneen vuosina 2012–2015. Oikeasti maksu poistui jo 1.1.2010. Tätä asiavirhettä en tulkinnut kirjoituksen asiasisällön kannalta olennaiseksi.

Virhe 2:
Kirjoittaja oli sotkenut prosenttiyksiköt ja prosentit ja väitti yhteisöveron laskeneen 6 prosentilla. Tämä oli minusta olennainen ja oikaisua vaatinut virhe. 

Oikeasti yhteisövero laski vuodesta 2011 vuoteen 2015 noin 23 prosenttia eli lähes neljä kertaa enemmän kuin kirjoittaja väitti. Yhteisöverosta tietämättömät lukijat eivät mistään voineet havaita prosentin ja prosenttiyksikön käsitteiden sotkemista.

Virhe 3:
Kirjoittaja väitti Kela-maksun poiston ja yhteisöveron laskun pitäneen tuoda 200 000 uutta työpaikkaa. Tämäkin tieto oli perätön ja oikaisua vaativa virhe; työpaikkatieto oli suuruusluokaltaan täysin metsässä. 

Oikeasti Kela-maksun poiston ja yhteisöveroalen ”piti tuoda” yhteensä vain 20 000 uutta työpaikkaa keskipitkällä aikavälillä. Tässäkään tapauksessa tavalliset KU:n lukijat eivät voineet havaita pahaa asiavirhettä.

Yksityiskohtaisemmat tiedot käyvät ilmi kantelustani Julkisen sanan neuvostolle. Kantelin, koska KU:n toimitus ei suostunut korjaamaan julkaisemansa mielipidekirjoituksen pahoja asiavirheitä. Julkaisen kantelun tässä postauksessa.

JSN:n puheenjohtaja päätti 30.6.2016, ettei kantelua oteta neuvostossa käsiteltäväksi. Peruste oli jälleen se "tekninen", eli Elina Grundströmin mielestä kyseessä oli "testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen".

Tässä yhteydessä haluan muistuttaa tuosta JSN:n langettavasta päätöksestä, jonka neuvosto vanhaan "hyvään" aikaan (jolloin se vielä tutki kantelujani) teki. Hbl sai huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Muistuttamiseen on kaksi syytä. Päätös oli ensinnäkin erittäin tärkeä median yleisöjä ajatellen. Sen merkitys käy mielestäni hyvin ilmi tästä päätöksen tekstistä:

"Lehtien printissä julkaisemat mielipidekirjoitukset valikoidaan, editoidaan ja niiden kieliasua korjataan. Myös asiasisällön oikeellisuuden tarkistaminen julkaistaviksi valikoiduissa mielipidekirjoituksissa on toimituksen vastuulla samalla tavalla kuin se on tehtävä esimerkiksi kolumnien ja pääkirjoitusten kohdalla."
Lehdet eivät siis voi livetä perättömiä tietoja koskevasta vastuustaan väittämällä, että asiavirheet ovat sisältyneet vain yleisönosastokirjoitukseen. 

Tästä päätöksestä JSN ansaitsee vilpittömät kiitokset. Minun suosiotani lehtien toimituksissa päätös tuskin kasvatti, mutta enpä minä niiden suosiota kalastelekaan. Voitan kesän kylähullukilpailun ilman lehtien suosiotakin.

Toiseksi halusin häpeämättömästi muistuttaa JSN:n langettavasta päätöksestä yhtenä osoituksena siitä, että kummalliselta näyttävällä projektillani on ollut median yleisöjä ajatellen myös konkreettista merkitystä.

Ennen JSN:n puheenjohtajan läväyttämää porttikieltoa eli vanhaan "hyvään" aikaan nimittäin sain "testaustarkoituksessa" tehdyllä "massakantelemisella" aikaan tukun JSN:n langettavia päätöksiä.
Median yleisöillä on syytä iloita niistä. Porttikiellon vuoksi en enää voi tuottaa yleisöille iloa.

_________________

Julkisen sanan neuvosto
Eteläranta 10
00130 Helsinki


Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta


Kantelun kohde

Kansan Uutisten nettilehdessä 8.5.2016 julkaistu pääluottamusmies Jarno Strengellin kirjoitus ”JHL äänestää kilpailukykysopimuksesta”. Kirjoituksen osoite KU:n verkkolehdessä on: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3541921-jhl-aanestaa-kilpailukykysopimuksesta
(tarkistettu 14.5.2016).

Kantelun perusteet

Kirjoituksessaan JHL:n edustajiston jäsen Jarno Strengell korosti kilpailukykysopimuksen yhtenä isona ongelmana sitä, ettei siinä mitenkään ohjata työnantajia säästyneiden rahojen käytössä. Tässä yhteydessä hän väitti:

”Rahat voidaan jakaa osakkeenomistajille lisäosinkoina, kuten tapahtui vuosina 2012–2015 työnantajien kelamaksun poistuessa ja yhteisöveron laskiessa kuudella prosentilla. Edellä mainitun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa, mutta työttömyys lisääntyi ja investointien määrä laski.”

Strengellin väitteeseen sisältyi kaikkiaan kolme asiavirhettä. Yhtä lukuun ottamatta ne olivat kirjoituksen asiayhteydessä olennaisia virheitä, jotka lehden tuli korjata viipymättä (JO 20).

Työnantajien Kela-maksu poistui jo 1.1.2010 eikä vasta vuosina 2012–2015, kuten kirjoittaja antoi ymmärtää. Tätä ajoitusvirhettä en kuitenkaan pidä kirjoituksen asiasisällön kannalta olennaisena virheenä.

Olennainen virhe sen sijaan oli väite yhteisöveron laskusta ”kuudella prosentilla”. Olennainen virhe oli myös väite, että ”edellä mainitun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa” (vaikka tulkitsisi ”edellä mainitun” viitanneen yhteisöveron laskuun plus Kela-maksun poistumiseen).

Vuoden 2012 alussa yhteisöverokanta aleni 26,0 prosentista 24,5 prosenttiin. Vuoden 2014 alussa yhteisöverokanta laski edelleen 24,5 prosentista 20,0 prosenttiin.

Vuodesta 2011 vuoteen 2014 yhteisöverokantaa siis laskettiin kaikkiaan 23,1 prosentilla. Vuodesta 2012 vuoteen 2014 yhteisöverokannan lasku oli 18,3 prosenttia.

Oikeasti yhteisöveron lasku oli näin ollen kolmin- tai jopa nelinkertainen Strengellin väittämään verrattuna. Oikea tieto siis erosi radikaalisti eli suuruusluokaltaan perättömästä tiedosta.

Uusia työpaikkoja koskevaa väitettä tarkasteltaessa suuruusluokkaero oikean ja väärän tiedon välillä oli vieläkin isompi.

Esittäessään Kela-maksun poistamista työnantajilta vuoden 2010 alusta Matti Vanhasen II hallitus kertoi (HE 147/2009) VM:n arvioineen, että ”usean vuoden aikavälillä” maksun poisto tukee työvoiman kysyntää ”yhteensä noin 10 000 hengellä”.

Kun Jyrki Kataisen hallitus esitti (HE 50/2011 ja HE 130/2011) yhteisöverokannan alentamista 26,0 prosentista 24,5 prosenttiin, se ei sanonut alennuksen työllisyysvaikutuksista mitään. Niiden täytyi kaiken järjen mukaan kuitenkin jäädä sittemmin toteutetun paljon isomman veroalen vaikutuksia vähäisemmiksi.

Kun Kataisen hallitus esitti yhteisöverokantaan peräti 4,5 prosenttiyksikön alea vuoden 2014 alusta, se viittasi (HE 185/2013) VATT:n selvitykseen alennuksen vaikutuksista: ”Selvityksen mukaan työllisyys paranisi keskipitkällä aikavälillä noin 5 000–7 000 henkilöllä.”

Edellä esitetyistä tiedoista voi nähdä, että Kela-maksun poiston ja yhteisöveroalen ”piti tuoda” yhteensä enintään noin 20 000 uutta työpaikkaa keskipitkällä aikavälillä. Strengellin perätön, kaiketi väärinkäsitykseen perustunut tieto siis oli ainakin 10-kertainen oikeaan tietoon verrattuna.

Koska yllä kuvatut kaksi asiavirhettä olivat mielestäni olennaisia ja korjausta vaativia virheitä, pyysin KU:n toimitusta korjaamaan virheet (9.5. lähetetyn korjauspyynnön teksti on kantelun kuittauksen perässä).

Kansan Uutisten toimitus ei vastannut korjauspyyntöön eikä myöskään oikaissut virheitä. Jättämällä pyynnöstä huolimatta korjaamatta olennaiset asiavirheet Kansan Uutiset rikkoi hyvää journalistista tapaa.

Helsingissä 14.5.2016

Markku Lehtola
vapaa toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
040 512 2661
markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

9. toukokuuta 2016 6.25
Markku Lehtola
Vastaanottaja: sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi
Kopio: ku@kansanuutiset.fi
”JHL äänestää kilpailukykysopimuksesta -kirjoituksen (KU:n nettilehti 8.5.2016) virheitä koskeva korjauspyyntö

Hei,

JHL:n edustajiston jäsen, pääluottamusmies Jarno Strengell nimesi kilpailukykysopimuksen yhdeksi isoksi ongelmaksi sen, ettei siinä millään tavalla ohjata työnantajia säästyneiden rahojen käytössä. Tämän todettuaan hän väitti:

”Rahat voidaan jakaa osakkeenomistajille lisäosinkoina, kuten tapahtui vuosina 2012–2015 työnantajien kelamaksun poistuessa ja yhteisöveron laskiessa kuudella prosentilla. Edellä mainitun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa, mutta työttömyys lisääntyi ja investointien määrä laski.”

Vuoden 2012 alussa yhteisöveroa alennettiin 26,0 %:sta 24,5 %:iin eli 1,5 prosenttiyksiköllä. Vuoden 2014 alusta yhteisövero laski edelleen 24,5 %:sta 20,0 %:iin eli 4,5 prosenttiyksiköllä.

Yhteensä 6,0 prosenttiyksikön lasku merkitsi sitä, että yhteisöveroa alennettiin vuodesta 2011 vuoteen 2014 kaikkiaan 23 %. Vuodesta 2012 vuoteen 2014 yhteisövero laski 18,3 %. Oikeasti yhteisövero siis laski moninkertaisesti kirjoittajan väittämään 6 %:iin verrattuna.

Perätön oli myös se kirjoittajan väite, että yhteisöveron laskun tai työanantajien Kela-maksun poistamisen plus yhteisöveron laskun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa. Väite perustui kaiketi jonkinlaiseen väärinkäsitykseen.

Työministeri Anni Sinnemäki totesi 12.11.2010 (vastaus kirjalliseen kysymykseen 876/2010) hallituksen esitykseen viitaten, että Kela-maksun poistaminen vuoden 2010 alussa tukee työvoiman kysyntää usean vuoden aikavälillä yhteensä noin 10 000 hengellä.

Yhteisöveron 4,5 prosenttiyksikön laskun vuoden 2014 alusta VATT arvioi parantavan työllisyyttä keskipitkällä aikavälillä 5 000–7 000 henkilöllä. Kaksi vuotta aiemmin toteutetun 1,5 prosenttiyksikön laskun työllisyysvaikutuksista en löytänyt arviota. Vaikutukset lienee arvioitu vähäisemmiksi kuin 2014 alussa toteutuneen kolminkertaisen laskun vaikutukset.

Näiden tietojen valossa on selvää, että kirjoittajan ”edellä mainitun piti tuoda 200 000 uutta työpaikkaa” -väite liioitteli valtavasti työnantajien Kela-maksun poiston ja yhteisöveron kuuden prosenttiyksikön laskun vaikutusta.

Jarno Strengellin perättömät väitteet olivat käsitykseni mukaan Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittamia olennaisia asiavirheitä, jotka on syytä korjata viipymättä.  

Tervehdyksin

Markku Lehtola
vapaa toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti