"Tulevaisuudessa lukijoiden pitää rahoittaa journalismi"
Helsingin Sanomat uutisoi 29.5.2017 näyttävästi, miten synkkyys on mediayhtiöissä vaihtunut toivoon. Teemu Luukan toimittama nettilehden juttu on luettavissa tästä.
Aiempaa parempien bisnesnäkymien lisäksi Luukka kaupitteli lukijoille ajatusta, että tulevaisuudessa he joutuvat rahoittamaan journalismin. Jutun printtiversio kiteytti ajatuksen taustan tähän tapaan:
Ajatus on perin kummallinen ja lehden lukijoita harhaan johtava. Lehtien lukijat ja muut tavalliset sukankuluttajat eivät joudu rahoittamaan journalismia vasta tulevaisuudessa. He ovat tähän astikin rahoittaneet journalismin koko lystin, ja rahoittavat vastakin. Muita maksajia ei yksinkertaisesti ole.
Jostain syystä journalistit vuosikymmenestä toiseen viljelevät sitkeästi puhetapaa, joka sivuuttaa yhden tärkeän tosiasian kaupallisen median talouskuvioista.
Diskurssi sivuuttaa sen tosiasian, että lehtien lukijat ja muut tavalliset pulliaiset rahoittavat myös kaiken lehdissä julkaistavan ilmoittelun – ensimmäisestä viimeiseen senttiin asti.
Yleisö ei rahoita journalismia vain tilaamalla lehtiä ja ostamalla niiden irtonumeroita. Yleisö rahoittaa journalismia myös ostamalla lehdissä mainostavien yritysten tavaroita ja palveluja. Kirjoittelin tästä joukkoviestintätalouden "toisesta kierrosta" vähän aikaa sitten. Tekstin voi lukea tästä.
Yksi dramaattinen muutos päivälehtien rahoittamisessa kuitenkin on viime vuosikymmeninä nähty. Muutos on se, että ilmoittelun kautta yleisö rahoittaa päivälehtien touhuista yhä pienemmän osan ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin kautta yhä suuremman osan.
Tilastokeskuksen viestintämarkkinatilastot kertovat, että vuonna 1988 ilmoittelun osuus 4–7 kertaa viikossa ilmestyvien päivälehtien tuotoista oli 71 prosenttia ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus vain 29 prosenttia.
Vuonna 2015 ilmoittelun osuus päivälehtien tuotoista oli enää 45 prosenttia. Tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus tuotoista oli 55 prosenttia.
Alla olevaan asetelmaan kirjoittelin viestintämarkkinatilastojen lukuja käyttäen näkyviin päivälehtien yleisön maksutaakan jakautumisen euroina vuonna 2000 ja vuonna 2015.
PÄIVÄLEHTIEN TUOTOT
TILAUKSET milj. €
|
ILMOITTELU milj.€
|
YHTEENSÄ milj. €
|
|
2000
|
405
|
560
|
965
|
2015
|
456
|
374
|
830
|
Asetelman luvut kertovat senkin, että jo aiemmin mainittu muutos on jatkunut myös 2000-luvulla. Ilmoittelun kautta yleisö rahoitti vuonna 2000 lehtitalojen touhuista 58 prosenttia, mutta vuonna 2015 enää 45 prosenttia.
Ilmoittelun luvuista on syytä todeta, että niihin sisältyvät varsinaisen mainonnan lisäksi muunkin ilmoittelun tulot. Vuonna 2000 varsinaista mainosrahaa ilmoittelun tuotoista oli 528 miljoonaa ja vuonna 2015 "vain" 304 miljoonaa euroa.
"Monen suuren sanomalehtiyhtiön strategia on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista"
Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja kertoi HS:n Teemu Luukan jutussa, että etenkin Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa monien sanomalehtifirmojen strategiana on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista.
Lehtiyhtiöt "eivät enää välttämättä haikaile, että printissä olleet mainokset siirtyisivät sanomalehtien verkkoversioiden sivustoille", alan edunvalvojan ekonimisti sanoi.
Suomeksi sanottuna strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" tarkoittaa tietty tilausmaksujen korotuksia. Arkisesti sanottuna lehtitalot ovat strategiansa mukaisesti nostaneet sikana tilaushintoja.
Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä voi nähdä, että vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun lehtitalot korottivat tilaushintojaan 57 prosenttia. Alvin tulo vuonna 2012 on putsattu luvusta pois, joten se kertoo siitä hintarallista, josta lehtitalot itse ovat päättäneet.
Vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun kuluttajahinnat keskimäärin nousivat vain noin 22 prosenttia. Lehtitalojen ikioma hintaralli oli hintojen yleiseen nousuun verrattuna siis 2,5-kertainen.
Vuoden 2016 joulukuusta vuoden 2017 hutikuuhun sanomalehtien tilausmaksut nousivat keskimäärin 3,0 prosenttia. Keskimäärin kuluttajahinnat nousivat samana aikana vain 0,2 prosenttia.
Näin se strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" toimii. Yhden selityksen sille, miksi lehtien kustantajat voivat pyörittää tuota hurjaa hintaralliaan, annoin 6.5.2017 postauksessani journalismin arroganssista.
"Ylen resurssit ovat muihin nähden ylivoimaiset ja se voi jakaa ilmaiseksi sisältöjä"
Teemu Luukka tiesi kertoa jutussaan, kuinka kaikkia kaupallisia mediayhtiöitä ärsyttää se, että resursseiltaan muihin nähden ylivoimainen Yle voi jakaa sisältöjään "ilmaiseksi".
Ylen kertomuksessa Viestintävirastolle 24.4.2017 on ns. eriytetty tilinpäätös. Sen mukaan Yle satsasi vuonna 2016 julkisen palvelun tuottamiseen internetissä ja matkaviestimissä 74,3 miljoonaa euroa.
Nämä miljoonat olivat veronmaksajilta kerättyjä euroja, joten ainakaan heille Ylen julkisen palvelun tuottaminen ja jakaminen netissä ja matkaviestimissä ei voinut olla "ilmaista".
Mitä tämä puhe verovaroin rahoitetun "ilmaisuudesta" on. Onko siinä kyse ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai propagandasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti