Faktavahti

Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus

Lähdesuoja on äärimmäisen tärkeä asia. Se on demokratiaan kuuluvan sananvapauden olennainen ulottuvuus, ja sellaisena tärkeä meille kaikille. Lähdesuojan tarkoitusta ja merkitystä on kuvannut osuvasti muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT lukuisissa ratkaisuissaan:

Protection of journalistic sources is one of the basic conditions for press freedom. ... Without such protection, sources may be deterred from assisting the press in informing the public on matters of public interest. As a result the vital public-watchdog role of the press may be undermined, and the ability of the press to provide accurate and reliable information be adversely affected. 

Tuo kuvaus on peräisin kaikille näitä asioita seuraaville tutusta Goodwin v. the United Kingdom -ratkaisusta (27.3.1996, § 39). Kuvauksesta on hyvä tietää, että ilmaisu "matters of public interest" viittaa asioiden merkitykseen yleiseltä kannalta eikä suinkaan niiden pelkkään kiinnostavuuteen.

Viestintäoikeuden suomalainen huippuasiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) luonnehti lähdesuojan tarkoitusta oikeusministeriölle vuonna 2010 tekemässään selvityksessä näin:

"Lähdesuojan keskeisimpänä tarkoituksena on sananvapauden ydinalueelle kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun, yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen sekä vallankäytön valvonnan turvaaminen."

Meillä Suomessa lähdesuojasta säädetään laissa. Säännös on sananvapauslain (13.6.2003/460) 16. pykälässä:

"Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmoittamatta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot."

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström antoi Ylen Aamu-tv:ssä 2.5.2016 eli vuosi sitten aivan väärän todistuksen siitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa:

"No, siis se tarkoittaa sitä, että jos joku luottamuksellisesti kertoo tietoja toimittajalle, niin tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Ei myöskään saa luovuttaa mitään materiaalia, josta se vois paljastua."

Tosiasiassa toimittajalla ei ole Elina Grundströmin väittämää ehdotonta velvollisuutta tietolähteen salassapitoon.

Ehdotonta salassapitovelvollisuutta ei ole säädetty laissa, eikä sellaista ole myöskään Journalistin ohjeissa, joita JSN tulkitsee.

Päivi Tiilikka perusteli jo Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008 (s. 35–36), miksi velvollisuutta lähteen suojaamiseen ei ole.

Selvityksessään oikeusministeriölle hän muistutti siitä, että lähde on esimerkiksi hyötymisen tai vahingoittamisen tarkoituksessa saattanut antaa toimittajalle tahallaan vääriä tietoja:

"Selvän harhaanjohtamisen tai jopa erehdyttämisen tilanteissa ei olisi kohtuullista, että toimittaja olisi velvollinen suojaamaan vilpillisesti menetellyttä lähdettään."

Tätä ajatellen on helppo käsittää, kuinka pahoin virheellistä tietoa Yle tuli katsojille levittäneeksi julkaistessaan JSN:n puheenjohtajan väitteen.

Kun Yle ei suostunut korjaamaan perätöntä tietoa, tein kantelun JSN:lle. Kantelun ja sen liitteenä olevan päätoimittaja Atte Jääskeläisen päätöksen korjauspyynnön hylkäämisestä voi lukea tästä.

Kantelu ei johtanut mihinkään, koska JSN ei ottanut puheenjohtajansa perätöntä väitettä koskevaa kantelua ollenkaan käsiteltäväkseen.

Neuvoston 1. varapuheenjohtaja, Bonnierin omistaman MTV:n ohjelmapäällikkö Jyrki Huotari karsi kantelun 30.6.2016.

Karsintapäätöksen perustelu oli nytkin luonteeltaan "tekninen" ja tarkoitti käytännössä JSN:n minulle antamaa porttikieltoa:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen."

Moni lukija on kenties jo ehtinyt tähän mennessä vähän ihmetellä postauksen otsikkoa "Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus".

Otsikolla haluan muistuttaa tästä toimittajien järjestään "unohtamasta" tosiasiasta, joka käy hyvin ilmi suoraan lakipykälästä.

"Kuten säännöksestä sen sanamuodon mukaan ilmenee, lähdesuoja koskee jokaista 'yleisön saataville toimitetun viestin laatijaa' eli myös muita henkilöitä kuin journalistista työtä tekeviä", Päivi Tiilikka huomautti jo vuonna 2008 Journalistin sananvapaus -kirjassaan (s. 35).

Tämä joka ikisen toimittajan johdonmukaisesti sivuuttama fakta ei ole vailla merkitystä. Juuri siihen nimittäin liittyy tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva ammottava aukko.

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin"

Vuoden 2010 selvityksessään OM:lle Päivi Tiilikka totesi, että "Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen". Hänen mukaansa "nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin".

Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professorina nykyisin toimivan Päivi Korpisaaren harvinaisen rajun arvion taustaksi on syytä kerrata, mitä säännökset sanovat lähdesuojan murtamisesta.

Lähdesuoja ei ole absoluuttinen. Tietyin ehdoin lähdesuojan voi murtaa rikoksen esitutkinnassa ja rikosasian oikeudenkäynnissä.

Ehdot koskevat ennen muuta sitä, millaista rikosta ollaan selvittämässä esitutkinnassa ja millaista rikosta ollaan käsittelemässä oikeudenkäynnissä.

Esitutkinnassa lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy vain	ns. törkeä rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Oikeudenkäynnissä lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy	ns. törkeä rikos sekä salassapitorikos.

Selvityksessään OM:lle Tiilikka huomautti, että "käytännössä lähdesuojan murtamismahdollisuus salassapitorikosta koskevassa oikeudenkäynnissä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi".

Koska lähdesuojan murtaminen esitutkinnassa ei ole mahdollista, kun tutkitaan salassapitorikosta, syytteeseen riittävää näyttöä ei voida saada. Käytännössä asia ei siksi etene oikeudenkäyntiin asti.

Tilanne on varsin erikoinen. Laissa on säädetty rangaistus rikoksesta, mutta käytännössä rikosta ei voida lähdesuojan nykyisten säännösten takia selvittää eikä saattaa rikollista vastuuseen teostaan.

Tästä erikoisesta tilanteesta tietoisena Tiilikka totesi selvityksessään, ettei lähdesuojan murtaminen ole aina Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa taatun sananvapauden vastaista.

Hänen mielestään esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen 8. artiklassa yksilölle taatun yksityiselämän suojan turvaaminen joskus "jopa edellyttää vähintäänkin mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen".

"Ratkaisua tehtäessä on punnittava sananvapautta ja siihen kuuluvaa lähdesuojaa yksilön intressejä vasten ja harkinnassa on oltava riittävät oikeusturvatakeet", Tiilikka kirjoitti ja esitti rajun kriittisen arvion säännöstemme nykytilasta:

"Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen, kun lähdesuoja myönnetään kaikille yleisön saataville toimitettujen viestien laatijoille eikä tuomioistuimella ole esitutkinnan osalta mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen edes räikeimpien salassapitorikosten tutkimisessa."

Tiilikka huomautti, että "lähdesuojaa ei voida murtaa edes potilastietoja, sosiaalihuollon asiakkuutta, etuisuuksia ja tukitoimia, oikeuspsykiatrista mielentilatutkimusta, nuorta rikoksentekijää koskevaa henkilötutkintaa tai oppilashuoltoa koskevien salassapitorikosten tutkimiseksi, vaikka arkaluontoisten tietojen vuotaminen voi aiheuttaa tietovuodon kohteelle erittäin suurta tai vakavaa kärsimystä tai vahinkoa".

Edelleen Tiilikka muistutti siitä, että "tällaisten tietojen vuotaminen ja levittäminen esimerkiksi internetissä ei myöskään välttämättä toteuta mitään sananvapauden kannalta keskeistä tarkoitusperää vaan voi tapahtua myös yksinomaan vahingoittamis- tai kiusaamistarkoituksessa".

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin, kun salassapitorikoksen tekijästä jotain tietävä henkilö voi vapautua todistamisvelvollisuudesta aiheuttamalla tietovuodon kohteelle aikaisempaa suurempaa vahinkoa toimittamalla vuodetut tiedot yleisön saataville."

Johtopäätöksenään tästä nykyisestä jopa absurdista tilanteesta viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka totesi, että "lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita".

20.5.2009 mietintönsä luovuttanut esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta oli sekin tiennyt voimassa olevan lain vakavasta ongelmasta:

"Voimassa oleva laki ei käytännössä mahdollista edes kaikkein vakavimpiinkaan salassapitorikoksiin tai erittäin merkittäviä vahinkoja aiheuttaneisiin salassapitorikoksiin syyllistyneiden selvittämistä."

Toimikunta muistutti siitä, että "julkisen vallan velvollisuutena on aktiivisesti turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen":

"Tämä koskee luonnollisesti myös niitä henkilöitä, joiden oikeuksia on loukattu salassapitovelvollisuuden rikkomisella. On valtion velvollisuus turvata se, että näidenkin rikosten tutkinta on tehokasta."

Niinpä toimikunta ehdottikin, että lähdesuojan murtaminen salassapitorikoksen perusteella jo esitutkinnassa tehdään mahdolliseksi. Muutamien edellytysten tuli tällöin kuitenkin täyttyä:

1. On "todennäköisiä" syitä epäillä, että tieto on annettu vastoin sellaista salassapitovelvollisuutta, jonka rikkomisesta on erikseen säädetty rangaistus.

2. Lähdesuojan murtaminen on "ilmeisen välttämätöntä" rikoksen selvittämiseksi.

3. Lähdesuojan murtaminen on "perusteltua rikoksen vakavuuteen tai seurauksiin nähden".

Oikeusministeri Tuija Brax (Vihr.)

Kuvaaja ja kuvalähde: Heikki Tuuli/Eduskunta

Kun silloinen oikeusministeri Tuija Brax otti mietinnön vastaan, hän osoitti puheessaan olevansa hyvin tietoinen, että salassapitorikoksella voidaan aiheuttaa "merkittäviä vahinkoja" sille, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Asia oli hänen mielestään kuitenkin herkkä:

"Asia on sananvapausherkkä ja siksi on muistutettava, että joissakin tilanteissa tietovuodoilla on merkitystä vallassa olevien valvonnan kannalta."

Tiedotusvälineet nostivat toimikunnan esityksestä aika äläkän. Helsingin Sanomat esimerkiksi julisti pääkirjoituksessaan 24.5.2009, että lähdesuojan murentaminen heikentäisi "vakavasti" lähdesuojaa. HS:n uutissivujen otsikot olivat tällaisia:

Oikeustoimittajat ry:n 31.8.2009 lausunto ehdotuksesta oli sekin murskaava. Yhdistys luonnehti ehdotettua pykälää jopa "jonkinlaiseksi eliitin suojelupykäläksi".

Yhdistyksen mielestä oli "ilmeistä", että lähdesuojan murtamisen mahdollistavaa säännöstä olisi tarkoitus soveltaa lähinnä tapauksissa, joissa media on laajasti kertonut poliittiseen tai taloudelliseen vallankäyttäjään kohdistuneista rikosepäilyistä.

"Säännöstä siis sovellettaisiin juuri silloin, kun yhteiskunnallinen tarve tietojen julkaisemiseen on suurimmillaan", oikeustoimittajien yhdistys huomautti.

Merkille pantavaa median langettamassa murskaavassa tuomiossa oli ensiksikin se, että lähdesuoja nähtiin – virheellisesti – vain toimittajille kuuluvana herkkuna. Media sivuutti täysin sen tosiasian, että lähdesuoja on kenen hyvänsä "yleisön saataville toimitetun viestin laatijan" oikeus.

Toinen merkille pantava piirre median tuomiossa oli se, että se katsoi asiaa vain yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen ja vallankäytön valvonnan turvaamisen näkökulmasta. Näin media sivuutti sen tosiasian, että lähdesuojaa käytetään usein, kenties jopa useimmiten, aivan muihin tarkoituksiin.

Päivi Tiilikka arvioi Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008, että nykyään lähdesuojaa käytettäneen "eniten julkaistaessa ns. julkkisjuoruja viihdelehdissä, joiden toimituksiin ihmiset voivat lähettää juttuvinkkejä tekstiviestillä, puhelimitse tai internetin kautta".

"Vinkkaajille luvataan huomattavia vinkkipalkkioita, ja palstoja pitävät viihdelehdet vakuuttavat, että vinkkaajan lähdesuoja on täydellinen", Tiilikka totesi. 7 päivää -lehden lisäksi hän viittasi tässä yhteydessä Katso-lehteen.

Päivi Tiilikan arvio ja sen uutisointi

Selvityksessään OM:lle (54/2010) Päivi Tiilikka otti kriittisesti kantaa myös esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan 2009 ehdottamaan pykälään, joka olisi mahdollistanut lähdesuojan murtamisen salassapitorikoksen esitutkinnassa.

Tiilikka arvosteli erityisesti sitä, että ehdotetussa pykälässä ei annettu "ainakaan eksplisiittisesti" mitään merkitystä julkaistun tiedon yhteiskunnalliselle merkitykselle.

Arvioitaessa lähdesuojan murtamisen edellytyksiä pitäisi hänen mielestään siis ottaa huomioon myös se, oliko julkaistuilla tiedoilla yleiseltä kannalta merkitystä:

"Poikkeuksellisissa tapauksissa voisi sananvapauteen kuuluvan valvontafunktion täyttämiseksi olla perusteltua julkistaa salassa pidettäviä ja asianomaisen kannalta vahingollisia tietoja, jos niillä on merkittävää vaikutusta yhteiskunnallisen vallankäytön valvontaan."

Tästä pitäisi kuitenkin olla lakipykälässä nimenomainen maininta, joka Tiilikan mukaan siis puuttui ehdotetusta pykälästä.

"Ehdotetunkaltainen lähdesuojan murtamisedellytys on niin laaja ja avoin, että sillä olisi varmasti hyydyttävää vaikutusta tietolähteiden halukkuuteen antaa tietoja", Tiilikka kritisoi. Kriittisen arvionsa yhteenvedossa hän kuitenkin korosti:

"Mielestäni lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita, mutta sen edellytysten tulisi olla tiukemmin säännellyt kuin esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan ehdotuksessa."

Kun OM:n Päivi Tiilikalta tilaama selvitys 30.6.2010 julkistettiin, oikeusministeri Tuija Brax julisti jo samana päivänä Ylen uutisissa: "Lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Viestintäoikeuden johtava asiantuntija oli selvityksessään todennut, että Suomen lainsäädäntö saattoi olla jopa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Hän oli osoittanut, että nykyiset säännökset saattoivat johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin ajatellen tavallisten suomalaisten oikeusturvaa.

Hän oli myös osoittanut, että tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva aukko oli tukittavissa siten, että lähdesuojan merkitys vallankäytön valvonnan mahdollistajana säilyy entisellään.

Hän oli ollut sitä mieltä, että lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa on syytä harkita.

Huolimatta tästä kaikesta oikeusministeri ilmoitti saman tien, että "lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Kun oikeusministeri oli näin oikopäätä tyrmännyt selvityksen tehneen tutkijan ehdotuksen, medialla ei ollut tietenkään aihetta nostaa selvityksestä minkäänlaista äläkkää.

Kiinnostavaa ja tavallisten pulliaisten kannalta surullista oli se, että tiedotusvälineet järjestään vaikenivat viestintäoikeuden asiantuntijan poikkeuksellisen rajusta kritiikistä. Siitä ei uutisoitu.

Siitäkään en havainnut uutisissa kerrotun, että OM:lle selvityksen tehneen asiantuntijan mielestä lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa oli syytä harkita.

STT:n 30.6.2010 uutinen, joka julkaisiin muun muassa Kaleva-lehdessä, oli uutisointia hyvin kuvaava.

Tässä kaikki se, mitä STT:n uutinen tuoreeltaan viestintäoikeuden ekspertin poikkeuksellisen rajusta kritiikistä ja siihen pohjautuvasta kannanotosta kertoi:

"Tiilikka ottaa kantaa myös ehdotukseen, että toimittajan lähdesuoja voitaisiin joskus murtaa jo esitutkinnassa. Hänestä esitetty murtamisperuste on liian laaja; on otettava huomioon myös yleisön tarve saada merkittävää tietoa."

Koko asiasta ei ole sen koommin puhuttu mitään. Politiikan eliitti ei näytä välittävän vähääkään tavallisten suomalaisten oikeusturvan aukosta. Yhtä piittaamattomia "rahvaan" oikeusturvasta näyttävät olevan toimittajat.

Toinen toisensa perään toimittajat vain hokevat iskulausetta "toimittajan" lähdesuojasta. He eivät näytä piittaavan yhtään siitä tavallisten suomalaisten oikeusturvan ongelmasta, jonka taustana on se tosiasia, että lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus.