Maaliskuun 11. päivänä Ylen uutiset haastatteli nettisivujensa jutussa Kai Sadinmaata, pappia, joka vastoin evankelisluterilaisen kirkon kantaa oli vihkinyt avioliittoon pari homoparia. Sadinmaa esitti jutussa tällaisen väitteen kirkkolaista:
”Joidenkin tulkintojen ja käsitysten mukaan nykyinen kirkkolaki jo oikeastaan sallii samaa sukupuolta olevien vihkimisen, eikä asiasta tarvitsisi tehdä erillistä päätöstä. Kirkkolaissa ei puhuta sukupuolista, vaan puhutaan kihlaparista ja edellytetään kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä.”
Sadinmaa siis uskotteli lukijoille, että kirkkolaissa säädetään avioliittoon vihkimisestä, puhutaan kihlaparista sekä edellytetään avioliittoon vihittäviltä kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä. Erilaisia tulkintoja ja käsityksiä vain on, salliiko kirkkolaki samaa sukupuolta olevien vihkimisen.
Väitteellään kapinapappi Kai Sadinmaa johti jutun lukijoita pahemman kerran harhaan. Säännösten tie – kirkkolakeineen – kirkollisen vihkimisen kautta avioliiton vankilan oloihin on oikeasti aivan erilainen.
Kirkollista vihkimistä koskevien säännösten taustaksi on hyvä muistaa kaksi eduskunnan säätämän avioliittolain (13.6.1929/234) pykälää. Kopioin ne Finlexin palvelusta tähän sellaisenaan:
15 § (16.4.1987/411)
Vihkimisessä kihlakumppanien tulee samanaikaisesti olla läsnä. Kun kumpikin kihlakumppani on vastannut myöntävästi vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon, vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.
16 § (16.4.1987/411)
Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.
Avioliittolain 15 § säätää niistä vihkimistoimituksen minimivaatimuksista, joita pitää noudattaa myös kirkollisessa vihkimisessä.
Kihlakumppanien pitää olla samaan aikaan läsnä toimituksessa, ja kummaltakin tivataan erikseen, tahtooko hän mennä avioliittoon kumppaninsa kanssa.
Avioliittolain 16 § antaa kirkolle itselleen oikeuden määrätä kirkollisen vihkimisen "muut ehdot ja muodot".
Tämä pykälä ilmentää avioliittolaissa omaksuttua, uskonnonvapauteen pohjautuvaa periaatetta olla puuttumatta uskonnollisten yhdyskuntien opillisiin kysymyksiin avioliitosta.
Kun eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalia avioliittoa koskevan lainmuutoksen, kirkolle kuuluvaan oikeuteen määrätä itse vihkimiskäytännöistään ei millään tavoin kajottukaan; tämä oli lainsäätäjän nimenomainen ja myös julki lausuttu tahto.
Kirkkolaissa (26.11.1993/1054) ei määrätä mitään avioliittoon vihkimisestä. Kirkkolaissa määrätään ainoastaan siitä, missä kirkollisista toimituksista määrätään.
Kirkkolain 4 luvun 2 §:n 1 momentissa nimittäin säädetään, että kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa.
Kirkkojärjestyksen puolestaan antaa kirkolliskokous, ja kirkkojärjestyksen (1055/1993) 2 luvun 18 §:n 1 momentissa todetaan:
”Kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla.”
Nyt olemme edenneet säännösten tietä lähes perille. Nyt tiedämme, että kirkolliseen avioliittoon vihkimisen tapa määrätään kirkkokäsikirjassa. Sitä tapaa ei siis määrätä kirkkolaissa.
Kirkon nettisivuilta saamme tietää, että kirkkokäsikirjaan sisältyy kirkolliskokouksen 8.11.2003 hyväksymä Kirkollisten toimitusten kirja.
Kirkollisten toimitusten kirjasta löytyy kirkollisen vihkimisen kaava. Kirjan sivulla 103 ovat ne avioliittolain 15 §:n edellyttämät pakolliset kysymykset kihlakumppaneille:
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviovaimoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Pappi kysyy morsiamelta:
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä
ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviomieheksesi ja
osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Nämä kirkollisen vihkimisen kaavaan kuuluvat kysymykset eivät jätä erilaisille "tulkinnoille ja käsityksille" sijaa.
Kirkko on ennen avioliittolain muutosta halunnut, että sen papit vihkivät avioliittoon vain miehen ja naisen muodostamia pareja. Autonomiansa ansiosta kirkolla on oikeus edelleenkin haluta näin.
Kirkkohallituksen täysistunnossa 18.10.2016 hyväksytty kattava oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista kiteytti edellä kuvatun säännösten tien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen tähän tapaan (s. 16):
"Papin vihkiessä kirkolliseen avioliittoon hänen velvollisuutenaan on noudattaa avioliittolain lisäksi kirkkolain 4 luvun 2 §:ssä ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:ssä säädettyjä kirkollisen vihkimisen ehtoja ja muotoja. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen tulee toimittaa kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Piispainkokous ja kirkolliskokouksen perustevaliokunta ovat katsoneet, että käsikirjan kysymykset sitovat toimituksen pappia eikä hän voi itsenäisesti muuttaa niiden sanamuotoa."
Nyt kannattaa vertailla Ylen jutussa esitettyä väitettä yllä kuvattuun säännösten tiehen ja sen päätepisteestä ilmenevään kirkollisen vihkimisen tapaan.
Vertailu osoittaa uskoakseni jokaiselle, kuinka läpeensä valheellinen Ylen julkaisema väite oli. Vilpillinen väite oli totta kai myös olennainen virhe, joten pyysin Yleä korjaamaan virheensä.
Ylen uutisten vastaava päätoimittaja, varatuomari Atte Jääskeläinen hylkäsi korjauspyynnön. Päätöstään hän perusteli mm. väitteellä, että "kirkon vihkimistä koskevat säännökset eivät puhu sukupuolista".
Näin härskin vilpistelyn julkisen palvelun Ylen uutisista vastaava päätoimittaja sai aikaan "unohtamalla" tyystin sen, mitä kirkon vihkimistä koskevien säännösten päätepisteessä eli kirkkokäsikirjan vihkikaavassa kysytään kihlakumppaneilta.
Heiltä kysytään, "tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi" ja "tahdotko ottaa NN:n aviomieheksesi". Ainakin vanhaan hyvään aikaan "aviovaimo" ja "aviomies" olivat kovinkin puhetta sukupuolista.
Koska Yle ei suostunut korjaamaan yleisöään harhaan johtanutta pahaa asiavirhettä, lähetin 7.4.2017 kantelun virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.
Värkkäilin kantelun, vaikka on selvää, että puheenjohtaja Elina Grundström yleisön petkuttamisen linjalleen uskollisena karsii kantelun – tutkimatta lainkaan sen aiheellisuutta eli "teknisin" perustein.
Julkaisen kantelun, Ylelle esitetyn korjauspyynnön ja sen hylkäyspäätöksen Faktavahti-blogissani. Tapaus on kaikkiaan surullinen esimerkki vilpistelystä, johon luotettavuuttaan koko ajan mainostava perinteinen media yleisön oikeuksista piittaamatta sortuu.
Voi kysyä, joutuvatko vilpistelijät koskaan vastuuseen. Asiayhteyden takia päätin umpipakanana turvautua Dante Alighieriin ja hänen 1300-luvulta peräisin olevaan Jumalaiseen näytelmäänsä.
 |
| Tässä Domenico di Michelinon freskossa Dante pitää kädessään Jumalaista näytelmäänsä ja osoittaa toisella kädellään kohti helvetin sisäänkäyntiä, jossa syntisiä johdatetaan alas helvetin eri tasoille. |
-----------------------------
Julkisen sanan
neuvosto
Fredrikinkatu 25
A 8
00120 Helsinki
Kantelu hyvän journalistisen tavan
rikkomisesta
Kantelun kohde
”Kasvokkain:
Tappouhkauksia saanut pappi Kai Sadinmaa, miksi haluat vihkiä homopareja kirkon
kiellosta huolimatta?” -juttu Ylen uutisten nettisivuilla 11.3.2017. Johan
Jaakkolan jutun osoite netissä on http://yle.fi/uutiset/3-9500957 (tarkistettu
7.4.).
Kantelun perusteet
Jutussa
haastateltu pappi Kai Sadinmaa kertoi haluavansa uskoa siihen, että samaa
sukupuolta olevien vihkiminen avioliittoon hyväksytään vielä joskus
virallisesti Suomen kirkossa. Tässä yhteydessä hän esitti väitteen:
”Joidenkin tulkintojen ja käsitysten
mukaan nykyinen kirkkolaki jo oikeastaan sallii samaa sukupuolta olevien
vihkimisen, eikä asiasta tarvitsisi tehdä erillistä päätöstä. Kirkkolaissa ei
puhuta sukupuolista, vaan puhutaan kihlaparista ja edellytetään kirkon
jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä.”
Väite oli
perätön ja johti harhaan lukijoita. Avioliittoon vihkimisestä ei määrätä
kirkkolaissa, eikä kirkkolaissa puhuta mitään kihlaparista ja edellytetä kirkon
jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä. Kirkkolaista esitetty perätön väite oli
olennainen ja korjausta vaativa asiavirhe (JO 20).
Kirkkolain
(26.11.1993/1054) 4 luvun 1 §:n mukaan seurakunta huolehtii kirkollisista
toimituksista. Saman luvun 2 §:n 1 momentti kuuluu näin:
”Jumalanpalveluksista, sakramenteista ja
kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja
kirkkokäsikirjassa. Tuomiokapituli antaa tarvittaessa niistä täydentäviä
ohjeita.”
Kirkkolaissa ei
määrätä mitään avioliittoon vihkimisestä. Kirkkolaissa määrätään vain siitä,
missä kirkollisista toimituksista määrätään.
Kirkollisista
toimituksista, kuten avioliittoon vihkimisestä, määrätään yllä siteeratun lakipykälän
mukaan kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa.
Kirkkojärjestyksen
(1055/1993) 2 luvun 18 §:n 1 momentissa todetaan: ”Kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa
määrätyllä tavalla.”
Kirkolliseen
avioliittoon vihkimisen tapa siis määrätään
kirkkokäsikirjassa, jonka osana on kirkolliskokouksessa 8.11.2003 hyväksytty
Kirkollisten toimitusten kirja.
Kirkollisten
toimitusten kirja puolestaan sisältää kirkollisen vihkimisen kaavan. Se
määrittelee kihlakumppanit yksiselitteisesti mieheksi ja naiseksi, morsiameksi
ja sulhaseksi (s. 103).
Vihkimisen
kaavan mukaan kihlakumppaneilta kysytään avioliittoon vihittäessä, tahdotko
ottaa ”aviovaimoksesi” ja tahdotko ottaa ”aviomieheksesi”.
Avioliittoon
vihkimisen kaavaa pohdittiin kirkolliskokouksessa vuonna 2014. Kokouksen
perustevaliokunta korosti, että vihkikaavan kysymykset sitovat pappia. Hän ei
voi itsenäisesti muuttaa niiden sanamuotoa. Saman asian on todennut myös
piispainkokous.
Avioliittolain
16 § turvaa evankelisluterilaiselle kirkolle autonomian päättää itse
vihkimiskäytännöstään. Kun sukupuolineutraalia avioliittolakia koskeva
lainmuutos hyväksyttiin, tätä kirkolle kuuluvaa autonomiaa ei muutettu; se oli
lainsäätäjän nimenomainen tahto.
Kirkon
päättämä vihkimiskäytäntö on siten lainmuutoksen jälkeenkin se, että
kirkollinen vihkiminen toimitetaan kirkkokäsikirjan määräämällä tavalla.
Kirkkohallituksen
täysistunnon 18.10.2016 hyväksymä oikeudellinen selvitys avioliittolain
muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016) ei jätä vähintäkään sijaa
erilaisille tulkinnoille tai käsityksille:
Koska
kirkolliset vihkimiset toimitetaan kirkkokäsikirjassa olevan kaavan mukaan,
avioliittoon vihitään vain miehen ja naisen muodostamia pareja.
12.3.2017
lähetin Ylelle asiavirhettä koskevan korjauspyynnön. Se on kantelun kuittauksen
perässä. 15.3.2017 päätoimittaja Atte Jääskeläinen päätti hylätä
korjauspyyntöni. Päätös on kantelun lopussa.
Koska Yle
pyynnöstä huolimatta jätti korjaamatta kirkkolakia koskeneen olennaisen
virheen, se rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).
Kantelun tarkoitus ja luonne
JSN:n
puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli
23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen
korjaamatta jättämisestä (JO 20).
Jokaisen noista
karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan
hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen
kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti
karsintaperuste oli tällainen:
”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn,
koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”
21.12.2016 JSN:n
puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin
karsintapäätöstään näin:
”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska
kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”
”Testaustarkoitus”
on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin
tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.
Testaaminen
itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa
hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä;
testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.
”Testaustarkoitus”
on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on
aina pakostakin ikään kuin testi.
Kun media jättää
olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää
journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin
tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä,
pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen
vastaisena.
Jos JSN aikoo
jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee
kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla
ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.
JSN:n
perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi,
että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää
journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.
Tämän kantelun tarkoituksena on edistää
hyvää journalistista tapaa.
Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median
itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.
Neuvosto voi tulkita
tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella,
rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai
ei.
Koska kantelun
kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni
rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on
se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa
tiedotusvälineelle huomautuksen.
Tekemällä tästä
kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen
neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea
median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.
Mutta siinäkin
tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi
vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös
julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä,
millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän
journalistisen tavan vastaisena.
Jos JSN:n
puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin”
perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä,
saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen
menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta
absurdin tilanteen.
Jättämällä virheet
järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei
JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne
menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.
Mikäli JSN:n
puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden
menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n
mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.
Helsingissä 7.4.2017
Markku Lehtola
vapaa toimittaja
Kivihaantie 1 E
77
00310 Helsinki
040 512 2661
markku.a.lehtola
(at) gmail.com
KORJAUSPYYNTÖ
12. maaliskuuta
2017 10.00
Markku Lehtola
Vastaanottaja:
johan.jaakkola@yle.fi
Kopio: yle.uutiset@yle.fi,
atte.jaaskelainen@yle.fi
”Tappouhkauksia
saanut pappi Kai Sadinmaa, miksi haluat vihkiä homopareja kirkon kiellosta
huolimatta?” -jutun (Ylen uutisten nettisivut 11.3.) virhettä koskeva
korjauspyyntö
Hei,
tekemäsi
haastattelun lopussa Kai Sadinmaa kertoi haluavansa uskoa, että homoparien
vihkiminen avioliittoon hyväksytään vielä joskus virallisesti Suomen kirkossa.
Tässä yhteydessä hän esitti seuraavanlaiset väitteet:
”Joidenkin
tulkintojen ja käsitysten mukaan nykyinen kirkkolaki jo oikeastaan sallii samaa
sukupuolta olevien vihkimisen, eikä asiasta tarvitsisi tehdä erillistä
päätöstä. Kirkkolaissa ei puhuta sukupuolista, vaan puhutaan kihlaparista ja
edellytetään kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä.”
Väitteillään
Sadinmaa johti pahasti harhaan kaikkia niitä lukijoita, jotka eivät ole perillä
avioliittoon vihkimistä koskevasta lainsäädännöstä. Vastoin tosiasioita hän
nimittäin uskotteli lukijoille, että vihkimisestä määrättäisiin kirkkolaissa.
Kirkkolain
(26.11.1993/1054) 4. luvun 2. pykälän 1. momentissa todetaan:
”Jumalanpalveluksista, sakramenteista ja kirkollisista toimituksista määrätään
kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa.”
Sadinmaan
mainitsemia ”joidenkin” tulkintoja ja käsityksiä kirkkolaista on viljelty
ahkerasti Kirkko ja kaupunki -tyylisessä asianajopropagandassa. Väite, että
kirkkolaissa ”puhutaan kihlaparista ja edellytetään kirkon jäsenyyttä ja
rippikoulun käymistä”, on joka tapauksessa täysin perätön.
Olennainen
asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).
Tervehdyksin
Markku Lehtola
vapaa
toimittaja
Kivihaantie 1
E 77
00310 Helsinki
040 512 2661
markku.a.lehtola@gmail.com
KORJAUSPYYNNÖN HYLKÄYSPÄÄTÖS 15.3.2017
Hyvä
Markku Lehtola
Vaaditte
oikaisua juttuumme, jossa Kai Sadinmaa ottaa kantaa samaa sukupuolta olevien
vihkimiseen.
Sadinmaa
sanoo, että ”Joidenkin tulkintojen ja käsitysten mukaan nykyinen kirkkolaki jo
oikeastaan sallii samaa sukupuolta olevien vihkimisen, eikä asiasta tarvitsisi
tehdä erillistä päätöstä. Kirkkolaissa ei puhuta sukupuolista, vaan puhutaan
kihlaparista ja edellytetään kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä.”
1.3.2017
voimaan astuneiden avioliittolain muutosten myötä avioliitto on mahdollista
myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken. Kirkon kanta kirkkolain
tulkintaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on yhä auki, ja kirkon
piirissä käydään aiheesta nyt kiivasta keskustelua.
Sadinmaa
nimenomaan kommentissaan sanoo, että joidenkin tulkintojen mukaan kirkkolaki
oikeastaan jo nyt sallii vihkimisen. Sadinmaan voidaan tässä katsoa
viittaavan kirkkolaista puhuessaan myös kirkkolaissa mainittuihin alempiin
säädöksiin, siis koko lainsäädäntöön, kuten kirkkojärjestykseen ja
kirkkokäsikirjaan, jotka käytännössä säätelevät ja ohjeistavat vihkitoimitusta.
Kirkkolain
1.2 §:n mukaan ”kirkon hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
jossa annetaan määräyksiä myös kirkon toiminnasta”. Kirkkojärjestys sanoo
avioliittoon vihkimisestä, että “Kihlakumppanit vihitään kirkollisesti
avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Vihkimisen toimittaa pappi.
Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä.” Siis
kirkon vihkimistä koskevat säännökset eivät puhu sukupuolista, mitä Sadinmaa
haluaa korostaa.
Sadinmaalla
on asemansa puolesta myös oikeus tuoda julki tulkinta, joka joidenkin mielestä
voi olla ristiriitainen. Tämä kertoo jännitteestä, jonka uusi avioliittolaki on
kirkon sisällä herättänyt. Meillä tiedotusvälineenä on oikeus antaa tilaa
erilaisille tulkinnoille.
Jutussamme
ei ole asiavirhettä.
Näillä
perustein hylkään oikaisupyyntönne
Kunnioittavasti
Atte
Jääskeläinen
vastaava
päätoimittaja
Uutiset
ja Ajankohtaistoiminta, Yle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti