tiistai 24. toukokuuta 2016

Keskipohjanmaa 19.5.2016



Monet maakuntalehdet julkaisivat muutama päivä sitten STT:n toimittajien kirjoittaman uutisen, joka perustui Sanomalehtien Liiton teettämän kyselyn tuloksiin ja liiton johtajan haastatteluun.

Yllä oleva näyte uutisen otsikoinnista on peräisin Keskipohjanmaa-lehdestä, jonka tilaajiin kuulun. Sama uutinen julkaistiin lisäksi ainakin Lapin Kansassa, Turun Sanomissa ja Kalevassa. Kalevan nettilehden uutinen oli tällainen.

Uutisen ideana oli kehua perinteisten, ammattimaisesti toimivien, Journalistin ohjeisiin sitoutuneiden tiedotusvälineiden luotettavuutta.

Kuten uutisen iskevä alaotsikko julistaa, valemediat ovat, meille monille ehkä hitusen yllättävästi, lisänneet ammattimaisesti toimitettujen sisältöjen luotettavuutta.

Epäluotettavaa tietoa levittävät, MV-lehden ja Magneettimedian tapaiset nettisivustot siis ovatkin olleet perinteiselle medialle ja tietysti myös sen yleisölle varsinainen onnenpotku, taivaan lahja.

Ne ovat saaneet perinteisen median tarkistamaan juttujensa lähteet ja faktat aiempaa paremmin ja korjaamaan virheensä entistä nöyremmin. Juuri tätä kaikkea sisältöjen lisääntynyt luotettavuus kai tarkoittaa.

Vaikutusmekanismia valemedian pimeydestä perinteisen median valoon en oikein osaa tunnistaa. En ole myöskään kyennyt havaitsemaan, että "JSN-median" luotettavuus olisi lisääntynyt. Mutta jos on, niin sehän on vallan hieno juttu.

STT:n uutisessa Sanomalehtien Liiton kuluttaja- ja mediamarkkinoinnin johtaja Sirpa Kirjonen mainitsi kiinnostavasti toisenkin tahon, joka on lisännyt perinteisten medioiden luotettavuutta.

Kirjosen mukaan "perinteisten medioiden luotettavuus on parantunut myös vastaajien takia, jotka vuosi sitten eivät luottaneet mihinkään mediaan".

Tämä tieto lienee ymmärrettävä niin, että vastaajien vuosi sitten ilmaisema epäluottamus mediaan sai Journalistin ohjeisiin sitoutuneen median tarkistamaan faktansa aiempaa paremmin ja korjaamaan virheet aiempaa nöyremmin.

Jos tämä on toimiva tapa lisätä perinteisen median luotettavuutta, niin tulevissa kyselyissä kaikkien vastaajien kannattaisi kertoa, että he eivät luota mihinkään mediaan.

Eikä kenenkään suomalaisen olisikaan viisasta luottaa yhteenkään mediaan, ei valemediaan eikä myöskään siihen "luotettavaksi" kirkastuneeseen perinteiseen mediaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti