MUISTIINPANOJA HANNES MÄNTYRANNAN "TERVEISIÄ ULLAKOLTA" -KIRJASTA

”Kirjan tieto koostuu siitä, mitä minulle karttui metsä- ja ympäristöviestinnässä 1990-luvun alusta noin vuoteen 2025", vuosina 2000–2022 Suomen Metsäyhdistyksen viestinnässä töitä paiskinut toimittajataustainen Hannes Mäntyranta kertoo esipuheessa. Lähteenä hänellä on ollut noin 5 hyllymetrin verran mappeja uran varrelta. Kirja ei ole muistelma, vaan kertomus siitä, mitä on tapahtunut.

”Terveisiä ullakolta” -nimellä on kaksi taustaa. ”Ullakko” viittaa ensinnäkin siihen, että Suomea on sanottu Euroopan viileäksi ullakoksi: ”Siihen, mitä eurooppalaiset meistä puhuvat, on oikein hyvä suhtautua juuri niin kuin puheisiin ullakon tontuista.” Toinen tausta on se, että Mäntyranta katsoo olleensa ullakolla, eli hän ei ole halunnut osallistua metsäsektorin hyvä veli -kerhoihin, vaan on halunnut säilyttää vapautensa, mitä sanoo ja mitä ei.

Kirjassa on 340 sivua, ja ne sisältävät julmetusti yksityiskohtaista tietoa. Viestintäalan yrittäjä Jouko Marttila huomautti kirja-arviossaan 11.5. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry:n sivuilla, että ”yli 300-sivuinen teksti ei ole metsäkiistoja tuntemattomalle helppoa luettavaa”.  Olen samaa mieltä.

Vaikeuskerrointa kasvattaa Mäntyrannan ratkaisu järjestää kirjan luvut aakkosjärjestykseen lukujen otsikoiden perusteella. Ensimmäinen luku on siten ”Alkuun – metsäteollisuus oli heikoin lenkki, mutta miksi?” ja viimeinen luku ”Ylä-Lappi – Greenpeace joutui perääntymään”. Lukuja on kaikkiaan yli kolmekymmentä.

Suomen Metsäyhdistys ry, jonka viestinnässä kirjan kirjoittaja toimi reilut kaksi vuosikymmentä, on metsäalan ja metsistä kiinnostuneiden tahojen yhteistyö- ja viestintäjärjestö. Yhdistyksellä on jäseniä lähes 50. Ne edustavat laajasti metsäalaa. Yhdistyksen sivuilla jäsenyhteisöt ovat aakkosjärjestyksessä Aili ja Yrjö Rasin säätiöstä Yara Suomi Oy:hyn. Metsäasioissa puuhaavia ympäristöjärjestöjä jäsenistöön ei kuulu.

Tietoja Metsäyhdistyksestä, jonka viestinnän avainsanana on ollut proaktiivisuus eli ennalta vaikuttaminen, sisältyy Mäntyrannan 11.5. kirjoitukseen ”Viestintä on välttämätöntä – metsäalan puolesta voi puhua vain ala itse” Metsämiesten Säätiön sivuilla. 

Kirjoituksessaan hän toteaa, että metsäalan maine on gallupien perusteella erinomainen, ”vaikka sitä ei aina voisi julkisuudesta päätellä”. Esimerkkinä gallupeista toimikoon Metsäteollisuus ry:n IRO Researchilla teettämä noin 2 000 vastaajan kysely, josta Maaseudun Tulevaisuus raportoi 9.9.2025.

Noin 85 % vastaajista oli sitä mieltä, että metsäteollisuus on merkittävä vienti- ja verotulojen turvaaja. Lähes yhtä moni ajatteli, että metsäteollisuus tuottaa työtä ja hyvinvointia koko Suomeen. 62 % piti metsäteollisuutta hyvänä työnantajana, mutta joka neljäs (24 %) oli sitä mieltä, että metsäteollisuus ei kohtele metsiä ja niiden monimuotoisuutta vastuullisesti. Tämä osuus oli vuodesta 2023 kasvanut. 41 % vasemmistoliiton kannattajista arvioi, että metsäteollisuus on yleisestä edusta piittaamaton, omia etujaan vahvasti ajava toimiala. Kaiken kaikkiaan mielikuvissa korostui teollisuudenalan suomalaisuus. Luotettavimpina lähteinä metsäteollisuudesta pidettiin yliopistoja ja viranomaisia, vähiten luotettiin tiedon lähteinä someen ja poliitikkoihin.

Terveisiä ullakolta -kirjan ainoa graafinen esitys löytyy sivulta 46: ”Puuvarannon kehitys Suomessa vv. 1800–2024”. Graafista näkyy Mäntyrannan mukaan, ”kuinka rajusti kasken- ja tervanpoltto sekä myöhempi, pelkästään suurimpien puiden keräilyyn perustuva harsintametsätalous vähensivät metsien puustoa”. Toisaalta siitä näkyy, ”miten puuston määrä saatiin avohakkuisiin perustuvan metsätalouden ja suunnitelmallisen metsänhoidon ansiosta taas kasvuun ja nyt jo korkeammalle tasolle kuin vuonna 1800”. Mäntyranta huomauttaa edelleen, että samalla myös järeän puun osuus ja määrä on kasvanut jatkuvasti. Graafista näkee myös sen, että 1990-luvun alusta 2020-luvulle puuvarannon käppyrä sojotti koko ajan viriilisti kohti koillista.

Luonnonvarakeskus Luken 23.4.2026 julkaiseman tilaston mukaan vuonna 2025 puuston poistuma oli kaikkiaan 90,2 miljoonaa m³. Se, mistä kaikesta poistuma koostui, näkyy tästä kuviosta:

Metsätilastollinen vuosikirja 1990–1991 puolestaan kertoo, että vuonna 1990 puuston poistuma oli yhteensä noin 56,6 miljoonaa m³. Poistuman määrä siis kasvoi 35 vuodessa lähes 60 %. Luvusta voinee päätellä, että Mäntyrannan tarkastelemalla kaudella vuotuiset hakkuutkin kasvoivat ainakin 50 %.

Luken 19.11.2025 tiedotteen mukaan Suomen metsistä oli suojeltu 1.1.2025 yhteensä 3,0 miljoonaa hehtaaria eli 13 prosenttia metsäpinta-alasta. Tarkkoja tietoja vuoden 1990 suojelluista metsistä ei ole saatavissa, mutta varovaisesti arvioiden suojeltu metsäpinta-ala on kasvanut 1990-luvun alusta ehkä kaksin- tai kolminkertaiseksi.

Aikamoisia muutoksia siis tapahtui Mäntyrannan tarkastelemalla kaudella. Metsänomistajien kannalta monet muutokset lainsäädäntöön, verotukseen, kestävyyden ja monimuotoisuuden korostamiseen ja omistajien valinnanvapauden kasvuun toteutuivat. Myös metsäteollisuus on kokenut melkoiset rakennemuutokset, kenties osin kestävämpään, monipuolisempaan ja arvokkaampaan jalostukseen. Ilmeisesti myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta metsätalous on kehittynyt aiempaa kestävämpään suuntaan.

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖJEN KONSTIT VAIKUTTAA METSÄSEKTORIIN

Vähän kuin lukuohjeeksi tai kehystykseksi Hannes Mäntyranta kertoo kirjansa alussa tapauksesta, josta 1990-luvun alkupuolella kohuttiin koko lailla. Episodi käynnistyi Spiegel-lehden 48/1993 artikkelista, jossa toimittaja Renate Nimtz-Köster samasti Suomen metsätalouden Brasilian laajoihin avohakkuisiin, "ryöstöhakkuisiin".

Mäntyrannan mukaan artikkeli osoitti kansainväliselle ympäristöliikkeelle, että metsäteollisuuden pörssiyhtiöt olivat Suomen metsäsektorin heikoin kohta. Kun teollisuus reagoi metsänomistajiakin vahvemmin, se näytti ympäristöliikkeelle tehokkaimman vaikutuskanavan; toimikaa sillä lailla, että metsäteollisuus joutuu kritiikin kohteeksi, niin saatte aikaan mahdollisimman suuren kohun. 

Saksalaisen median kautta ympäristöliikkeen haluama vaikutelma saatiin aikaan. Metsäkiistojen yhteydessä aktivistit myönsivät, että vaikutuskanava toimii, "eikä se edes perustu huoleen luonnosta vaan siihen, että metsäteollisuuden ulkomaiset asiakkaat eivät halua käyttää kiistanalaista puuta". Mäntyrannan arvion mukaan tämä vaikutuskanava hävisi samaa tahtia kun painopaperin kysyntä laski; kun painopaperi kuihtui, pelottelu kuluttajaboikoteilla menetti pohjansa.

Ympäristöjärjestöt löysivät kuitenkin uuden liittolaisen, ja entistä vahvemman sellaisen: EU:n komission. Sepäs onkin semmoinen liittolainen, että se voi säätää lakeja ja vaikuttaa sillä lailla.

LUONNONSUOJELUN SUHTEETTOMUUS

Yksi Terveisiä ullakolta -kirjan näkökulmista on kirjoittajan käsitys, että luonnonsuojelun vaatimukset ovat suhteettomia. Esimerkistä käy kirjan kertomus EU:n lintudirektiiviin liittyvistä kesähakkuista. Niitä koskevat lait tulivat voimaan 1.6.2026.

Hannes Mäntyranta kysyy kirjassaan, ovatko kesähakkuut ekologinen ongelma, ja vaikuttavatko ne merkittävästi lintukantoihin. Vastaus löytyy hänen mukaansa yksinkertaisesta laskelmasta.

Vuosittain hakataan talousmetsien pinta-alasta noin 1,5 %, mutta touko-kesäkuuhun näistä hakkuista osuu laskennallisesti vain alle 0,4 % metsäpinta-alasta. Siis korkeintaan tämän kokoisella alueella osa pesinnöistä voi häiriintyä, mutta ei välttämättä esty.

Verrattuna muihin vaaroihin kesähakkuiden uhka on Mäntyrannan mielestä olematon: maassa pesivien metsälintujen pesinnöistä ylipäätään onnistuu vain 30–50 % ja puissa pesivien metsälintujen pesinnöistä 50–70 %. Uhanalaisille lintulajeille kesähakkuut saattavat olla ongelma, hän myöntää.

Todettakoon, että juuri hyväksyttyjen lakien mukaan puunkorjuu on kielletty pohjoisessa Suomessa 1.5.–31.7. ja muualla Suomessa 15.4.–15.7. vain sellaisissa korvissa ja rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, joiden pinta-ala on yli 0,5 hehtaaria sekä myös ns. rantametsissä. 

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖJEN PAHIS

Kriittisimmin ympäristöjärjestöistä yli kaksi vuosikymmentä Suomen Metsäyhdistyksen viestinnässä työskennellyt Hannes Mäntyranta tuntuu suhtautuvan Greenpeaceen. Sen toimintaa eivät hänen mielestään määritä niinkään ympäristöarvot vaan julkisuusarvot.

Terveisiä ullakolta -kirja kiinnittää huomiota myös siihen, että Greenpeace on vain muodollisesti kansalaisjärjestö. Se on itseään täydentävä säätiö, ja jäseneksi pääsee vain sen hallituksen esityksestä. Niinpä täysivaltaisia jäseniä onkin vain kourallinen.

Yksi Greenpeacen metsäalalle kiusallisista piirteistä on kirjan kirjoittajan mukaan se, että sen vaatimukset aina vain lisääntyvät. Esimerkkinä hän mainitsee järjestön ensimmäisen suoraan Suomeen kohdistetun kampanjan Don't Finnish the Forests, joka starttasi 11.10.1993.

Kampanjan vaatimukset vanhojen metsien suojelusta eivät ole toteutuneet, koska määritelmät vanhoille metsille tiukkenevat aina, kun edellisten määritelmien mukaiset metsät on suojeltu.

Kyytiä Mäntyrannalta saavat myös Greenpeacen selvitykset, esimerkiksi kansainvälistä puukauppaa arvostellut Buying Destruction -selvitys vuodelta 1999. Sen tarkoituksena oli osoittaa, että maailmankauppa on "suurin yksittäinen uhka maailman vanhoja metsiä kohtaan".

Todisteita oli yksi, joka ei Mäntyrannan mukaan todistanut mitään: maailmankauppa ja metsätuho ovat lisääntyneet samanaikaisesti: "Tämähän on ollut jo jonkin aikaa normaalia tiedepuoskarointia julkisuudessa: korrelaatiosta päätellään syy-yhteys." Ja tässä tapauksessa ei edes korrelaatiota ollut, eli maailmankauppa ja metsätuho eivät ole lisääntyneet samaan aikaan. 

KRUUNUNJALOKIVI METSÄHALLITUS

Hannes Mäntyranta korostaa kirjassaan valtion metsätalouden suurta merkitystä. Valtion metsäomistus on oleellinen osa täkäläistä metsäpolitiikkaa:

"Tosiasiassa kaikki suomalaiset metsäpolitiikan ja metsänhoidon, metsänkäsittelyn ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvan uudistukset on tehty enemmän tai vähemmän valtion talous- ja suojelumetsistä saadun kokemuksen varassa."

Mäntyranta pitää Metsähallitusta kruununjalokivenä, joka valitettavasti on joutunut herrojen pelinappulaksi. Herrojen häikäilemättömän pelin pelinappulaksi Metsähallitus päätyi ennen muuta silloin, kun sitä yhtiöitettiin. Kirjan kertomus tuosta pelistä on koko lailla karua luettavaa.

Terveisiä ullakolta -kirja sivaltelee tuimasti myös ympäristöjärjestöjä, jotka eivät ole ymmärtäneet Metsähallituksen arvoa, vaan ovat aina olleet ensimmäisinä syömässä pohjaa sen olemassaolosta.

Järjestöjen mielestä ainakin tuottavimmat valtionmetsät Etelä-Suomessa pitäisi suojella. Jos niin tehtäisiin, se tarkoittaisi Mäntyrannan mukaan sitä, että useat teollisuuslaitokset menettäisivät luotettavimman ja varmimman puuntoimittajan. Samoin kymmenet Metsähallituksen työllistämät metsäpalvelu-, puunkorjuu- ja kuljetusyritykset menettäisivät tärkeimmän asiakkaansa.

Kirjassaan Mäntyranta oikoo myös sellaista ympäristöjärjestöjen väärinkäsitystä, että mitä isomman tuloutustavoitteen valtiovalta asettaisi, niin sitä enemmän metsää pitäisi hakata. Näin ei ole, vaan hakkuiden määrä ratkotaan alueellisissa luonnonvarasuunnitelmissa aina viiden vuoden kausiksi.

KONTROLLOITU PUU – PUUNHANKINNAN VALLANKAAPPAUS

Terveisiä ullakolta -kirjan kenties hurjin tarina kertoo siitä, miten suomalainen maaseutu on joutunut metsäsertifioinnin kuvioissa metsäalan pörssiyhtiöiden ja kansainvälisten ympäristöjärjestöjen yhteisen globaalikapitalismin uhriksi.

Sertifioinnin tarkoituksena on osoittaa puutuotteiden ostajille, että käytetty puu tulee sertifioinnin vaatimusten mukaan hoidetusta metsästä. Osa raaka-aineesta saa kyllä olla muutakin kuin sertifioitua: kontrolloitu puu tarkoittaa juuri sitä puutuotteeseen käytettyä ei-sertifioitua puuraaka-ainetta.

Metsäsertifioinnin järjestelmiä on Suomessa kaksi: FSC ja PEFC. Ensimmäinen on ympäristöjärjestöjen tukema ja toinen taas pienmetsänomistajien järjestelmä. FSC kattaa meillä 10–12 % talousmetsistä ja PEFC puolestaan 85–90 % talousmetsistä.

Mäntyranta toteaa, että mainospuheiden mukaan metsäsertifiointi on metsänomistajille vapaaehtoista, mutta se on vain mainospuhetta: "Ympäristöjärjestöjen tukema FSC-metsäsertifiointijärjestelmä on kuitenkin metsäteollisuuden tuella onnistunut ulottamaan vaikutusvaltansa jokaikiseen suomalaiseen metsänomistajaan, kuului hän FSC:hen tai ei."

Ympäristöjärjestöjen hallitseman FSC:n hankkima kontrolli kaikkeen Suomen puunhankintaan on periaatteessa jopa aukoton ja käytännössäkin vahva, mistä on Mäntyrannan mukaan paljon esimerkkejä.

METSÄJOURNALISMIN ERIKOISET MAUSTEET

"Metsäjournalismi on keitos asiantuntemusta, tunnetta, tietämättömyyttä, jopa suoranaista valehtelua", Suomen Metsäyhdistyksen viestinnässä yli kaksi vuosikymmentä töitä paiskinut toimittajataustainen Hannes Mäntyranta kirjoittaa.

Hänen mukaansa metsäalalla on totuttu haukkumaan journalisteja, usein turhaan. Mikä hyvänsä kunnolla tehty analyysi kertoo julkisuuden olevan metsäsektoria kohtaan pääosin myönteistä. "Olisi kuitenkin kaunistelua sanoa, että metsäasioista kirjoittavat toimittajat olisivat yleensä perehtyneet hyvin kohteeseensa", Terveisiä ullakolta -kirjan kirjoittaja huomauttaa.

Mäntyranta muistuttaa kiinnostavasti siitä, että journalismin eetos on olla sitä kriittisempi, mitä suuremmasta vallankäyttäjästä on kyse. Metsäjournalismin käytännöissä periaate ei hänestä aina toteudu, ja syitä on kolme.

"Ensiksi, journalistien arvio siitä, kuka todellisuudessa on heikko ja kuka vahva, on hyvin pinnallinen." Esimerkiksi Mäntyranta ottaa Ylä-Lapin metsäkiistat 2000-luvun alussa.

"Kun esimerkiksi Greenpeace osoitti mieltään Ylä-Lapissa 2000-luvun alussa, metsäsektori oli journalistien silmissä automaattisesti vahva ja Greenpeace heikko. Vain lappilaiset toimittajat näkivät asian toisin, mutta heidän juttunsa eivät kiinnostaneet 'etelän mediaa'."

Toiseksi – "ja tässä tulee merkittävä voimatasapainoon vaikuttava tekijä" – kansainvälisillä markkinoilla toimiva metsäteollisuus ei halua käydä ympäristöjärjestöjen kimppuun, koska sen asiakasyritykset eivät sitä hyväksyisi.

Kolmas syy on sitten kriitisen asenteen tietty sokeus, Mäntyranta väittää: "Niin kauan kuin muistan, metsäsektorilla on oltu sitä mieltä, että journalistien kuuluukin olla kriittisiä metsäsektoria kohtaan. Mutta kriittisyyden pitäisi olla tasapuolista. Kun muita kuullaan metsäasioista, myös metsäsektoria pitäisi kuulla, ja aidosti, eikä vain täyttämällä samanaikaisen kuulemisen minimivelvoite."

Markku Lehtola, 1.6.2026

Hannes Mäntyranta

Terveisiä ullakolta

Metsäpuheita kolmelta vuosikymmeneltä

Reuna Publishing House

2026. 340 s. 

 

 KULISSIEN TAKANA 8.2.2016

8.2.2016  

KULISSIEN TAKANA  

Raportti median ei-julkisesta itsesääntelystä  

Markku Lehtola1  

”Läpinäkyvyys” on suosittu käsite journalismissa. Käsitettä tutkineen Mari Uusivirran mukaan  

läpinäkyvyydellä tarkoitetaan journalismissa sitä, että ”aiemmin takahuoneissa piilotellut  

toimintatavat ja toimintaa ohjaavat periaatteet tehdään lukijoille näkyviksi”.2 Toiminnan  

eettisyyttä läpinäkyvyys ei aina takaa, mutta ”sen poissaolo on petoksen edellytys”, huomauttaa  

journalismin tutkija Patrick Lee Plaisance.3  

Toimivan demokratian eetokseenkin läpinäkyvyyden arvo kuuluu. Vallankäyttöä vahtiva media  

vannoo usein juuri tämän arvon nimiin. Hyvästä syystä media edellyttää, että valtaa käyttävät  

organisaatiot toimivat läpinäkyvästi. Vain avoimina ja läpinäkyvinä ne ovat demokratiassa  

hyväksyttäviä.  

Median itsesääntelyn taustayhteisötkin tapaavat muistuttaa avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.  

Journalistiliitto korostaa niitä sananvapauteen kuuluvina arvoina.4 Sanomalehtien Liiton  

mukaan lehdistön tavoitteena on lisätä avoimuutta.5 Ylen toimitusjohtaja painottaa, että  

mediayhtiöiltäkin odotetaan yhä suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: ”On selvää, että  

avoimuuden vaade koskee erityisesti julkisin varoin rahoitettua Yleä.”6  

Itsesääntelyä käytännössä harjoittava Julkisen sanan neuvosto (JSN) on korostanut, että  

”avoimuus ja läpinäkyvyys ovat uskottavan journalismin keskeisiä periaatteita”.7 Vuoden 2011  

alussa JSN:n kannatusyhdistyksen puheenjohtaja kertoi, että Journalistin ohjeita uusittaessa  

”periaate oli alusta saakka tehdä journalistisesta prosessista suurelle yleisölle helpommin  

avautuva”.8  

Tämä journalistinen raportti kertoo siitä, miten avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimiin  

vannovat median yhteisöt harjoittavat itsesääntelyä kulissien takana, piilossa kansalaisten  

katseelta. Kyse ei ole vain joistakin yksittäisistä ratkaisuista, vaan median itsesääntely on  

Suomessa nyt jo pääosin ei-julkista.  

Raportin näkökulmana on median ja sen itsesääntelyn suhtautuminen yleisölle välitettävän  

tiedon todenmukaisuuden vaateeseen. Näkökulma on kapea, mutta vaade ei etenkään yleisön  

aseman kannalta ole yhdentekevä. Kyse on paljolti luottamuksesta. Varsin monet luottavat yhä  

1 Tiedot kirjoittajasta raportin lopussa.  

2 Uusivirta, Mari (2013): Muotisanan arvoitus. Läpinäkyvyys journalismissa ja sen tutkimuksessa. Tiedotusopin  

pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, s. 2.  

3 Emt., s. 29.  

4 Journalistiliitto 23.2.2015. Hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2015–2019.  

5 Sanomalehtien Liitto 21.1.2010. Esitys tuntijakoryhmälle.  

6 Ylen vastuuraportti 2012, Lauri Kivinen, s. 5.  

7 Ks. esim. JSN:n päätös 5196/SL/13.  

8 Pihlajamäki, Riitta: Tunne ohjeet, journalisti! Suomen Lehdistö 19.1.2011.  

mediaan: siihen luottavien osuus on viime vuosien kyselyissä ollut 42–69 prosenttia.9 Mutta voi  

kysyä, onko luottamus mediaan perusteltua. Journalismin luotettavuutta tutkiva Ville  

Manninen pitää luottamusta hyödyllisenä vain, jos luotettu sen ”todella” ansaitsee.10 Ottaako  

media totuudellisuuden vaateen niin vakavasti, että se todella ansaitsee yleisön luottamuksen?  

Kyse on myös demokratiasta. Toimiiko demokratia, jos totuudellisuuden vaatimus ei toteudu?  

Todenmukaista journalismia selvittänyt tutkijatohtori Heikki Kuutti korostaa kansalaisten  

demokraattisen osallistumisen vaativan, että heillä on asioista paikkansapitävää tietoa.11  

Tämän raportin havainnot viittaavat siihen, että tiedon todenmukaisuuden vaatimuksen  

täyttymisestä ei ole takeita.  

Kun median itsesääntelyä harjoitetaan kulissien takana, kansalaiset eivät voi tietää, ovatko  

julkaistut tiedot sittenkään olleet totta vai ei. Heillä ei nimittäin ole aavistustakaan siitä,  

millaiset asiavirheet media voi hyvää journalistista tapaa rikkomatta jättää korjaamatta. Siksi  

kansalaiset eivät tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat todenmukaisuuden vaadetta  

ajatellen oikeasti ovat. Raportin esimerkit osoittavat, että tosiasialliset rajat eivät näy lehtien  

oikaisupalstoilta eivätkä Julkisen sanan neuvoston julkaisemista päätöksistä.  

Julkisen sanan neuvosto  

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden julkaisija- ja toimittajajärjestöjen sekä  

Yleisradion vuonna 1968 perustama itsesääntelyelin. Sen tehtävänä on tulkita hyvää  

journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Perustiedot JSN:stä  

löytyvät sen kotisivuilta.12  

JSN:n kulissien takaisen toiminnan taustoihin kuuluu se tosiasia, että median itsesääntely on  

luonteeltaan ”aitoa” itsesääntelyä. Sääntelyjärjestelmiä tutkinut professori Jyrki Tala on  

määritellyt aidoksi sellaisen itsesääntelyn, johon julkinen valta ei millään tavalla puutu eikä  

osallistu, ei rahoita itsesääntelyä eikä nimeä henkilöitä sen toimielimiin.13  

Julkinen valta ei olekaan koskaan puuttunut itsesääntelyyn, eikä se ole nimennyt henkilöitä  

itsesääntelyn toimielimeen. JSN:n perustamisesta alkaen oikeusministeriö on kuitenkin joka  

vuosi myöntänyt itsesääntelyelimelle harkinnanvaraista valtionapua.14  

Tarkasti ottaen JSN:n toiminta ei näin ollen ole Talan tiukan määritelmän mukaista aitoa  

itsesääntelyä. Käytännössä toiminnan voi silti ajatella olevan juuri sitä. Näin siitä syystä, että  

oikeusministeriö ei ole katsonut voivansa asettaa JSN:n valtionavulle mitään itsesääntelyn  

sisältöä tai järjestelyjä koskevia ehtoja.15  

9 Tiedebarometri 2013, Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely joulukuussa 2013 ja syksyn 2014 Eurobarometri.  

10 Manninen, Ville: Journalismin uusi luotettavuus internetin aikakaudella. Teoksessa Journalismi ajassa. 2014, s.  

188.  

11 Kuutti, Heikki (2015): Todenmukainen journalismi, s. 10. Vuoden 2015 alusta Kuutti on toiminut Julkisen  

sanan neuvostossa maallikkojäsenenä.  

12 JSN:n kotisivut: <http://www.jsn.fi/jsn/jsn/> ja <http://www.jsn.fi/jsn/jsn-n-perussopimus/>.  

13 Tala, Jyrki (2007): Selvitys vaihtoehtojen hyödyntämisestä erityisesti yrityksiin vaikuttavan lainsäädännön  

valmistelussa. Raportti kauppa- ja teollisuusministeriölle, s. 9.  

14 Vuosina 2005–2014 OM:n myöntämä valtionapu oli JSN:n vuosikertomusten mukaan noin 80 000 euroa  

vuodessa. Valtionapu on viime vuosina kattanut vajaan neljänneksen median itsesääntelyn menoista.  

15 Oikeusministeri Tuija Braxin 8.2.2008 vastaus (163/911/2007) kirjeeseen, jossa esitin ministeriölle, että se  

asettaisi JSN:n valtionavulle yleisön edun turvaavia ehtoja.  

2

Julkisen vallan näppien pysymistä erossa median itsesääntelystä voi pitää osoituksena JSN:n  

perustajien tavoitteiden toteutumisesta. Journalistiliiton arkiston asiakirjat kertovat, että  

itsesääntelyn käynnistämistä vauhditti juuri alan toimijoiden kokema valtiollisen sääntelyn  

uhka.  

Suomen Sanomalehtimiesten Liiton puheenjohtaja Jyrki A. Juuti esimerkiksi kiirehti vuoden  

1967 syyskuussa itsesääntelyn käynnistämistä. Hänen mukaansa liiton tarkoituksena ei ollut se,  

”että valtio tai julkinen valta yleensäkään tulisi virallisin edustajin mukaan instanssiin, minkä  

asiana on hyvän lehtimiestavan tulkinta”. 16 Kustantajiakin alan ikioma, hyvää lehtimiestapaa  

tulkitseva ”instanssi” houkutti. Sen avulla voitaisiin höllätä niitä valtiollisen sääntelyn paineita,  

joita sensaatiolehtien kirjoittelu oli synnyttänyt.17  

Tarkasteltaessa kulissien takaista itsesääntelyä on syytä huomata toinenkin asia: yleisölläkään ei  

ole mitään roolia median itsesääntelyssä. Yleisö ei ole koskaan voinut vaikuttaa itsesääntelyssä  

sovellettavaan eettiseen koodiin eikä osallistua millään tavoin itsesääntelyelimen toimintaan.  

Monille tämä saattaa olla yllätys, koska sanomalehdissä on viime vuosikymmeninä tuon tuosta  

kirjoitettu ”yleisön edustajista” Julkisen sanan neuvostossa.  

Yleisön edustajista puhuttiin jo 10.12.1968 Helsingissä Hotelli Marskin M-klubissa järjestetyssä  

JSN-sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa. Neuvoston perustamista valmistelleen työryhmän  

puheenjohtaja Lars Bruun kertoi, että journalistiikan ja julkisen sanan oman ammattiväen  

lisäksi ”neuvostoon tulee lukijain näkemyksiä tulkitsemaan yleisön edustajiksi valittuja jäseniä”.  

Alusta asti oli selvää, että yleisön edustajien valinnasta vastaisi itsesääntelyelin itse. ”Sen  

aseman vuoksi, mikä neuvostolla on julkisen sanan omana elimenä, ei yhdenkään jäsenen  

nimeämistä tai valitsemista ole katsottu voitavan jättää mistään ulkopuolisesta instanssista  

riippuvaksi”, Bruun huomautti.18 Median yleisö oli yksi niitä ”ulkopuolisia” instansseja, joista  

riippuvaksi yhdenkään JSN:n jäsenen valitsemista ei katsottu voitavan jättää.  

Oivallus JSN:n maallikkojäsenten kutsumisesta ”yleisön edustajiksi” oli kaiketi tuontituote  

Isosta-Britanniasta. Sikäläisen British Press Councilin omaksumaa itsesääntelyelimen  

maallikkojäsenten valintatapaa ainakin oli määrä noudattaa: ehdollepano kuuluisi JSN:n  

taustayhteisöjen nimeämille neuvoston varsinaisille jäsenille.19  

JSN:n maallikkojäsenten valitsemisesta yleisön edustajiksi vastaa yhä neuvosto itse. JSN:n  

perussopimuksen 5. pykälän mukaan ”neuvosto valitsee yleisön edustajiksi viisi jäsentä ja heille  

henkilökohtaiset varajäsenet”. Valittavien tulee olla maallikkoja, eli he eivät saa olla minkään  

joukkoviestimen palveluksessa eivätkä sellaisen luottamustehtävissä. Kahdella maallikolla ja  

heidän varajäsenillään tulee nykyään olla ”erityistä perehtymistä sananvapausasioihin tai  

eettisiin kysymyksiin”.20  

Yleisön edustamisen ja sen etujen vaalimisen kanssa JSN:n maallikkojäsenillä ei ole ollut  

neuvoston koko olemassaolon aikana mitään tekemistä. Kansalaiset eivät ole heitä valinneet,  

16 Puheenjohtaja Jyrki A. Juutin 15.9.1967 kirje Suomen Sanomalehtimiesten Liiton hallituksen jäsenille ja  

varajäsenille. Journalistiliiton arkisto.  

17 Lehto, Keijo (2006): Aatteista arkeen, s. 97.  

18 Lainopin kandidaatti Lars Bruunin puhe JSN-sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa 10.12.1968. Journalistiliiton  

arkisto.  

19 JSN:n perustamista valmistelleen työryhmän päiväämätön ja korjaamaton mietintö vuodelta 1968.  

Journalistiliiton arkisto.  

20 JSN:n kannatusyhdistyksen kevätkokouksen 19.5.2015 hyväksymä perussopimus <http://www.jsn.fi/jsn/jsn-  

n-perussopimus/>.  

3

eivätkä he ole olleet tekemisistään millään lailla tilivelvollisia kansalaisille. Jos maallikkojäsenet  

ylipäätään mitään edustavat, he edustavat neuvostoa, joka heidät on jäsenikseen valinnut.  

Kantelujen karsinta  

Kotisivuillaan Julkisen sanan neuvosto kertoo, että ”kantelun voi tehdä neuvostolle kuka  

tahansa, jonka mielestä lehdistössä, radiossa tai televisiossa on loukattu hyvää journalistista  

tapaa”. Läheskään kaikkia kanteluja JSN ei kuitenkaan ota käsiteltäväkseen eikä tee niistä  

julkisia, vapauttavia tai langettavia päätöksiä. Itse asiassa ylivoimainen enemmistö kaikista  

kanteluista karsitaan: JSN:n puheenjohtaja yksinkertaisesti vain päättää, ettei kantelua oteta  

neuvostossa käsiteltäväksi. Tähän menettelyyn hänet oikeuttaa neuvoston perussopimuksen  

12. pykälä.21  

Karsintaperusteet käyvät ilmi perussopimuksen 10. pykälästä. Sen mukaan neuvosto ei ota  

käsiteltäväkseen nimettömiä eikä yli-ikäisiä kanteluja. Jos kantelun kohteena olevan jutun  

julkaisemisesta on kulunut yli kolme kuukautta, kantelu karsitaan. Saman kohtalon kokee  

kantelu, jos kantelija selvästi hakee päätöstä samassa asiassa nostettavaa oikeusjuttua varten.  

Nämä kolme karsintaperustetta ovat luonteeltaan ”teknisiä” ja nähdäkseni hyvin perusteltuja.  

Yleisön oikeuksien kannalta ongelmallinen on perussopimuksen 10. pykälässä mainittu neljäs  

karsintaperuste: ”Muukin asia voidaan harkinnan mukaan jättää käsittelemättä tai lopettaa sen  

käsittely.” Kaikkien tässä raportissa esiteltävien kantelujen karsinta on oikeutettu juuri tällä  

harkintaperusteella. Perusteen tarkoitus ei ole pykälän tekstistä suoraan luettavissa, mutta  

JSN:n vuosikertomuksista saa vihjeitä, mitä itsesääntelyelin ”harkinnalla” tarkoittaa.  

Karsintaan johtaneen harkinnan mainitaan liittyneen muun muassa siihen, että asia on  

”periaatteelliselta merkitykseltään vähäinen”.22 Toisen vihjeen tarjoaa toteamus, että  

”puheenjohtaja karsi kanteluita, jotka olisivat itsestään selvästi johtaneet vapauttaviin  

ratkaisuihin neuvostossa”.23 Yhtenä vuonna puheenjohtajan todetaan karsineen kanteluja  

”erityisesti sillä perusteella, ettei hän katsonut niiden kohdistuvan sellaisiin Journalistin  

ohjeiden kannalta merkittäviin sisältöihin, joita olisi syytä käsitellä neuvostossa”.24  

Näiden vihjeiden perusteella voi todeta ”harkinnan” tarkoittavan käytännössä muun muassa  

sitä, että JSN:n puheenjohtaja tulkitsee Journalistin ohjeissa ilmaistua hyvää journalistista tapaa.  

Kaikissa tämän raportin esimerkkitapauksissa on ollut kyse nimenomaan hyvän journalistisen  

tavan tulkitsemisesta.  

Kantelujen karsinta ei ole salaista toimintaa. Karsintapäätökset ja niiden perustelut merkitään  

JSN:n puheenjohtajan pöytäkirjaan, josta kenellä tahansa on oikeus saada tietoa.25 Ratkaisuja ja  

niiden perusteluja ei kuitenkaan ikinä missään julkaista. Siksi karsinta jää käytännössä kulissien  

takaiseksi ei-julkiseksi itsesääntelyksi, josta median yleisö ei tiedä mitään.  

21 JSN:n puheenjohtajalle on räätälöity itsenäistä ratkaisuvaltaa vuodesta 2008 lähtien. Puheenjohtajaksi valittiin  

silloin ensimmäistä kertaa neuvoston historiassa journalisti. Hän oli toimittaja Pekka Hyvärinen. Puheenjohtajan  

itsenäinen ratkaisuvalta on johtanut siihen, että kantelujen käsittelyyn ottamisen rima on noussut aiempaa  

korkeammalle.  

22 JSN:n kertomus vuodelta 2004.  

23 JSN:n kertomus vuodelta 2010.  

24 JSN:n kertomus vuodelta 2011.  

25 JSN:n perussopimuksen 14. pykälästä käy ilmi, että neuvoston kokoukset eivät ole julkisia, mutta ”jokaisella on  

oikeus saada tieto neuvoston hallussa olevista asiakirjoista”.  

4

Miten esimerkiksi Pohjalaisen tai Kalevan lukijat voisivat tietää, että heidän lehdessään olleen  

asiavirheen korjaamatta jättämisestä on kanneltu JSN:lle? Pitäisikö heidän matkata Helsinkiin  

tarkistamaan JSN:n puheenjohtajan pöytäkirjasta, onko sellaista kantelua heidän lehdestään  

tehty? Kantelun kohteena olleiden lehtien päätoimittajat kyllä ovat ainakin vuodesta 2009  

lähtien saaneet tiedon karsintapäätöksistä ja niiden perusteluista.26 Lukijoille lehdet eivät ole  

tietääkseni koskaan kertoneet karsintaratkaisuista. Lehdet eivät ole kertoneet sitäkään, että  

kantelujen karsinta on ei-julkista itsesääntelyä, jossa tulkitaan hyvää journalistista tapaa.  

Vuosina 2012–2014 Julkisen sanan neuvostolle tehtiin kaikkiaan 1 028 kantelua. Tuona aikana  

neuvosto teki 293 julkista päätöstä ja puheenjohtaja 636 ei-julkista karsintaratkaisua. JSN:n  

sihteerit karsivat noina vuosina ”teknisin” perustein yhteensä lähes 100 kantelua.27  

Vuonna 2015 JSN:lle tehtiin 445 kantelua. Julkisia päätöksiä neuvosto teki 85, ja yli 300  

kantelua karsittiin.28 JSN:n puheenjohtaja teki viime vuonna yli 100 hyvän journalistisen tavan  

tulkintaa koskevaa karsintaratkaisua.29 Kun neuvosto teki kaikkiaan vain 85 julkista päätöstä,  

itsesääntelyn voi todeta olleen vuonna 2015 jo pääosin ei-julkista toimintaa. Virheen korjausta  

koskevista ratkaisuistakin yli puolet tehtiin karsintamenettelyn kulissien takana.  

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että JSN:n puheenjohtaja tekee neuvoston puolesta myös  

sellaisia päätöksiä, jotka julkaistaan neuvoston päätösten tapaan. Hän voi harkintansa mukaan  

itse ratkaista ”periaatteelliselta merkitykseltään vähäiset kantelut, jotka selvästi johtavat  

vapauttavaan päätökseen”.30  

Käytännössä itsesääntely mieltää kaikki karsittavat kantelut tätäkin vähäpätöisemmiksi. JSN:n  

pääsihteeri nimittäin kuvaa kantelujen karsinnan perusteita näin: ”Harkinnan perusteella tehtyä  

karsintaa voidaan pitää esiasteena puheenjohtajan oikeuteen ratkaista neuvoston puolesta  

itsestään selvissä tapauksissa vapauttavaan päätökseen johtavat kantelut.”31 ”Esiasteen”  

täytynee siten tarkoittaa itsesääntelyn itseymmärryksessä sitä, että karsitut kantelut itsestään  

selvääkin selvemmin olisivat johtaneet vapauttavaan päätökseen.  

Eettinen koodi ja todenmukaisuuden vaade  

Tieto on todenmukainen, kun se vastaa asian todellista laitaa, siis pitää paikkansa. ”Totuus” on  

iskusana, jolla median toimijat tämän tästä vetoavat yleisöön. Sananvapauden päivänä 3.5.2011  

TOTUUS täytti sivun puolikkaan maan ykköslehdessä.32 Mediaetiikan tutkija Stephen J.A.  

Ward arvioi tiukan sitoutumisen totuuden selvittämiseen jopa journalismin olemassaolon  

elinehdoksi. Ilman tätä sitoutumista toimittajat eivät voi työssään vaalia yksityisten intressien  

sijasta yleistä etua. Kaikista journalismin periaatteista todenmukaisuus lienee tärkein.33  

26 JSN:n kertomus vuodelta 2009. Asia käy ilmi myös JSN:ltä tulleista sähköpostiviesteistä, joissa on kerrottu  

tehdyistä karsintapäätöksistä.  

27 JSN:n kertomukset vuosilta 2012–2014. Sihteerien tekemä ”esikarsinta” perustuu usein siihen, että kantelun  

kohde, vaikkapa internetin keskustelupalsta tai mainosjulkaisu, ei kuulu itsesääntelyn piiriin.  

28 JSN:n kotisivuilla tammikuussa 2016 julkaistut tilastoluvut vuoden 2015 toiminnasta.  

29 JSN:n puheenjohtajan vuoden 2015 päätöspöytäkirja, jonka kävin läpi 5.2.2016.  

30 JSN:n perussopimus, 12. pykälä. Vuosina 2012–2014 näitä puheenjohtajan julkisia päätöksiä oli kaikkiaan 16.  

31 Pääsihteeri Ilkka Vänttinen uudelleenkäsittelyryhmän 24.1.2014 päätöksessä (karsintaratkaisu 15. 5403/SL/14  

Lehtola/Hämeen Sanomat).  

32 Helsingin Sanomien ja Sanomalehtien Liiton julistus Helsingin Sanomissa.  

33 Kuutti (2015), s. 11. Journalistinen ”totuusprosessi” selvittää Kuutin mukaan myös faktojen merkitystä.  

Tietojen on oltava paikkansapitäviä ja aiheen kannalta olennaisia (s. 20–21). JSN-testissä en tarkastellut faktojen  

merkitystä ja niiden olennaisuutta käsitellyn aiheen kannalta, vaan vain sitä, pitivätkö esitetyt faktat paikkansa.  

5

Useissa kyselyissä toimittajat ovat kertoneet pitävänsä juuri todenmukaisuutta journalismin  

tärkeimpänä periaatteena. Kuutti kirjoittaa suomalaisia toimittajia koskevasta kyselystä, jossa  

92 % vastaajista arvioi tärkeimmäksi tehtäväkseen asioiden todenmukaisen raportoinnin.34  

Laatujournalismia tutkinut Johanna Vehkoo listaa amerikkalaisen tutkimuksen tuottamaan  

journalismikäsitykseen viitaten yhdeksän periaatetta, joiden noudattamista yleisöllä on oikeus  

vaatia toimittajilta. Periaate nro 1 on: ”Journalismi on sitoutunut totuuteen.” Periaate nro 2  

korostaa journalismin olevan lojaali kansalaisille ja nro 3 sitä, että journalismin ytimessä on  

faktojen tarkistaminen.35  

Vehkoon listaus on kiinnostava varsinkin siksi, että se korostaa journalismin sitoutumista  

totuuteen periaatteena, jonka noudattamista yleisöllä on oikeus vaatia toimittajilta. Vuoden  

2004 loppuun asti median itsesääntely sovelsikin meillä eettistä koodia, joka perustui tähän  

oikeuteen: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja,  

joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.” 36  

Vuoden 2005 alussa median itsesääntelyssä otettiin käyttöön uusi eettinen koodi. Siinä näkyi  

aiempaa selvemmin kustantajien kädenjälki; työnantajien edustajat osallistuivat ensimmäistä  

kertaa koodin valmisteluun.37 Uuden ajan tarpeita varten virtaviivaistetussa koodissa hyvä  

journalistinen tapa ei enää perustunut kansalaisten oikeuteen saada oikeita ja olennaisia tietoja.  

Uusissa Journalistin ohjeissa todetaan vain: ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen  

vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä”. Aivan uutta eettisessä koodissa oli myös ajatus, jonka mukaan  

”uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella”. 38  

Nämä muutokset voi nähdä käytäntöjen virittämisenä eettisen koodin normatiivisiksi ohjeiksi.  

Tällaiseen ilmiöön on Ville Manninen kiinnittänyt huomiota ja todennut sen voivan johtaa  

työtapojen ”tarpeettomaan ummehtumiseen”.39 Journalismin etiikkaa tutkinut Jorma Mäntylä  

arveli jo vuonna 2008, että uudet ohjeet voivat saada JSN:n tekemään tiedon totuudellisuuden  

suhteen ”vähemmän tarkkoja” tulkintoja. 40  

Todenmukaisuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta ongelmana ovat perättömät tiedot.  

Erityisen hankalia ovat korjaamatta jätetyt olennaiset asiavirheet: yleisö on hukassa, jos se ei  

voi luottaa siihen, että media korjaa pahat virheensä. Virheiden korjaamisen tärkeyttä on  

painottanut ulostuloissaan Julkisen sanan neuvostokin. Puheenjohtaja Risto Uimonen (2010–  

2015) on todennut osuvasti, että lehti on valmis vasta sitten, kun virheet on korjattu. On  

vastuullista oikaista virheet ”niin, etteivät ne jää elämään”.41 Jättäessään olennaiset asiavirheet  

korjaamatta toimitukset syövät Uimosen mielestä uskottavuuttaan yleisön silmissä.42  

Monet median ja yhteiskunnan muutoksen piirteet antavat aiheen olettaa, että perättömien  

tietojen riski on journalismissa kasvanut. Toimitusten resurssien kutistumisen ja omaksutun  

nopeuskilvan cocktail esimerkiksi altistaa virheille. Väärinkäsitysten vaaraa lisää raportoitavien  

34 Emt., s. 121.  

35 Vehkoo, Johanna (2011): Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Teos, s. 179. Vuoden 2016  

alusta toimittaja Vehkoo on toiminut JSN:n jäsenenä.  

36 Journalistin ohjeet 1992.  

37 Lehto (2006), s. 13.  

38 Journalistin ohjeet 2005.  

39 Manninen (2014), s. 180.  

40 Mäntylä, Jorma & Karilainen, Juha: Journalistietiikan kehitys Suomessa ja Euroopassa 1995–2007. Tampereen  

yliopisto. Julkaisuja, sarja B 49/2008, s. 32. Mäntylä kiinnitti myös huomiota yleisen edun käsitteen katoamiseen  

eettisestä koodista. Journalismin yhteiskunnallisen tehtävän kannalta se oli askel huonompaan suuntaan (s. 56).  

41 ”Media ei voi korjata isoa virhettä pienellä oikaisulla”, Faktabaarin artikkeli 3.4.2014.  

42 ”Kyse on journalismin uskottavuudesta” -blogi, JSN:n kotisivut 8.8.2014.  

6

asioiden monimutkaisuus: kun asioita ei ehdi harkita, niitä ei välttämättä ymmärrä oikein.43  

Itsesääntelyn piirissä näyttää elävän käsitys, että virheet ovat lisääntyneet, ja riski virheiden  

leviämisestä on internetin ansiosta iso.44 Vehkoo on arvioinut, että sanomalehdet ja niiden  

verkkosivustot ovat nyt peräti ”pullollaan” asiavirheitä.45  

Jos asiavirheiden määrä on lisääntynyt, miksi se ei juurikaan näy lehtien oikaisupalstoilla? Ne  

ovat yhä kovin lyhyitä. Kuutti arvioi tämän voivan kieliä toimitusten haluttomuudesta korjata  

tekemiään virheitä. Hän perustelee arviotaan viittaamalla muun muassa journalismin tutkija  

Scott R. Maierin vuosia sitten julkaisemiin tutkimuksiin. Niissä kävi ilmi, että vain murto-osa  

juttulähteiden toimituksille ilmoittamista faktavirheistä lopulta oikaistiin.46  

Vuoden 2004 loppuun asti journalismin eettinen koodi edellytti, että ”virheellinen tieto on  

viipymättä oikaistava”.47 Vaatimus vaikutti yksiselitteiseltä, mutta ei toki tarkoittanut sitä, että  

kaikki virheet ilman muuta oikaistiin. Toimitukset päättivät kukin oman harkintansa mukaan,  

mikä virheellinen tieto oikaistiin ja mikä jätettiin oikaisematta.  

Vuoden 2005 alusta lähtien Journalistin ohjeet ovat edellyttäneet, että ”olennainen virhe on  

viipymättä korjattava”.48 Eettiseen koodiin on näin kirjoitettu näkyviin peruste, jolla virheen  

korjaustarvetta arvioidaan toimituksissa ja itsesääntelyssä. Mutta mitä ”olennainen” tässä  

korjausta vaativan virheen asiayhteydessä käytännössä tarkoittaa? Haluttiinko toimitusten  

kirjaville käytännöille vain antaa nimi vai tarjota toimituksille käyttökelpoinen syy nostaa  

oikaisujen julkaisukynnystä?  

7-päiväisten sanomalehtien päätoimittajille suunnattu kysely osoitti, että käsitykset korjausta  

vaativien virheiden olennaisuudesta vaihtelevat. Yksi vastaajista piti eettistä koodia tältä osin  

selkeänä, toinen korosti ”olennaisen” tulkinnanvaraisuutta. Eräs päätoimittaja painotti sitä, että  

tulkinnan tulee jäädä toimituksille. Hänen mielestään piti kuitenkin varoa sitä, ettei  

”olennaisen” tulkinta tarkoita liian korkeaa kynnystä asiavirheen oikaisemiselle.49  

Kuutin mielestä oikaisujen kohteena voisivat ”ainakin periaatteessa” olla kaikki virheet, joiden  

seurauksena juttu saattaa synnyttää yleisölle virheellisen käsityksen asiasta. Hän kiinnittää  

huomiota virheen vakavuuden epämääräiseen määrittelyyn sääntelyssä. Se herättää kysymyksiä  

siitä, kenellä on ensisijainen oikeus tulkita virheen vähäisyyttä ja korjauksen tarpeettomuutta.50  

Viime kädessä ”olennaisen” määrittää hyvän journalistisen tavan kontekstissa Julkisen sanan  

neuvosto ottaessaan kantaa Journalistin ohjeiden 20. kohtaa koskeviin kanteluihin. JSN:n  

sivuilla julkaistut päätökset perusteluineen kertovat, mitä totuudellisuuden vaateen kannalta  

tärkeä olennaisen virheen käsite itsesääntelyssä tarkoittaa. Julkaistut päätökset eivät kuitenkaan  

kerro tästä asiasta koko totuutta, kuten tämä raportti osoittaa.  

43 Honkonen, Juha & Lankinen, Jussi (2012): Huonoja uutisia. Into, s. 74. Kirjoittajat kiinnittivät huomiota  

erikoistoimittajien vähenemiseen virheiden lisääntymisen syynä.  

44 Nieminen, Arto: Virheiden määrä mediassa lisääntyy. Faktabaarin artikkeli 31.3.2014. Vuosina 2013–2014  

Nieminen johti JSN:n kannatusyhdistystä.  

45 Vehkoo (2011), s. 212.  

46 Kuutti (2015), s. 108.  

47 Journalistin ohjeet 1992, kohta 18.  

48 Journalistin ohjeet 2005, kohta 20. Vuoden 2014 ohjeiden kohta 20 edellyttää, että olennainen ”asiavirhe” on  

korjattava viipymättä. Se tulee korjata siten, että korjaus tavoittaa ”mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa  

saaneen yleisön”. Tätä tarkoitusta ajatellen uusin ohje sisältää yleisön kannalta myönteisiä vaatimuksia asiavirheen  

korjaamisen tavasta.  

49 Turklin, Mikko (2013): Virheiden korjauskäytännöistä sanomalehdissä. Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun  

opinnäytetyö, s. 25. Selvitys tehtiin JSN:n toimeksiannosta.  

50 Kuutti (2015), s. 109.  

7

JSN-testi  

Sunnuntaina 4. lokakuuta sivulla  

B

2

kerrottiin  

norsunluukoira Rokan olevan vielä pentu. Rokka on 3-  

vuotias. Toinen kirjoituksessa mainittu koira on nimeltään  

Gillo, ei Halo.  

(Helsingin Sanomat, oikaisu 5.10.2015)  

Julkaistessaan oikaisun toimitus myönsi, että kyseessä on  

korjausta vaativa, olennainen asiavirhe.  

(Julkisen sanan neuvosto 16.6.2015, päätös 5759/SL/15)  

Mikä käytännössä tekee virheestä niin olennaisen, että media korjaa sen? Millaisen virheen lehti  

voi hyvää journalistista tapaa rikkomatta jättää korjaamatta? Miten lehdet ottavat huomioon  

yleisölle tärkeän todenmukaisuuden vaateen? Miten vaateeseen suhtautuu median itsesääntelyä  

harjoittava Julkisen sanan neuvosto?  

Näihin kysymyksiin aloin joitakin vuosia sitten etsiä vastauksia pienimuotoisen testin avulla.  

Ideana oli tutkailla konkreettisten tapausten avulla, perustuiko hyvä journalistinen tapa eettisen  

koodin muutoksesta huolimatta yhä kansalaisten oikeuteen saada oikeita tietoja vai vain heidän  

oikeuteensa vastaanottaa tietoja. Sytykkeinä testiin toimivat muun muassa eräät käytännön  

kokemukset. Yksi niistä koski maan ykköslehteä.  

Kesällä 2010 Helsingin Sanomat väitti: ”Krp:n mukaan viime vuonna jo 44 prosentissa  

ilmitulleista talousrikoksista oli yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen”.51 Oikeasti asia oli  

Talousrikollisuuden tilannekuva -raportin mukaan toisin päin: järjestäytyneen rikollisuuden  

jutuista poliisi oli luokitellut 44 prosenttia talousrikoksiksi.  

Koska ilmi tulleita järjestäytyneen rikollisuuden juttuja oli ylipäätään paljon vähemmän kuin  

talousrikosjuttuja, lehti tuli toimittajansa tai lähteensä väärinkäsityksen takia liioitelleeksi  

valtavasti järjestäytyneen rikollisuuden roolia talousrikoksissa. Pyynnöistä huolimatta lehti ei  

suostunut oikaisemaan lukijoita harhaan johtanutta perätöntä tietoa. Lukijoille jäi siksi väärä  

käsitys taloudellisen rikollisuuden luonteesta.  

Testiin innosti myös Hufvudstadsbladetin julkaisema oikaisulinjaus. Siinä lehti lupasi tehdä  

parhaansa noudattaakseen Journalistin ohjeita olennaisen virheen korjaamisesta. Itse asiassa  

Hbl lupasi korjata viipymättä ja lukijoidensa korjauspyyntöä odottamatta ”kaikki asiavirheet”  

selvistä väärinkäsityksistä aina nimivirheisiin asti.52  

JSN-testi rajoittui lähinnä sanomalehtien ja Ylen julkaisemiin journalistisiin teksteihin. Monet  

aihealueet jäivät pois testistä, esimerkiksi tiede, kulttuuri ja urheilu. Journalistin ohjeet koskevat  

kaikkea journalistista työtä. Tästä syystä testi ei kohdistunut ainoastaan uutisjuttuihin vaan  

myös mielipidekirjoituksiin, esimerkiksi asiatyylisiin kolumneihin, jotka ovat viime vuosina  

selvästi yleistyneet sanomalehdissä.  

Käytännössä testasin median ja sen itsesääntelyn suhtautumista Journalistin ohjeiden kohdan  

20 vaatimuksiin virheen korjaamisesta näin: Kun törmäsin olennaisena pitämääni virheeseen,  

lähetin toimitukselle sähköpostiviestin ja pyysin toimitusta korjaamaan virheen. Jos toimitus ei  

51 Passi, Minna: Väkivalta edelleen tärkein työkalu. Helsingin Sanomat, 11.7.2010.  

52 Hbl:n linjauksen valmisteli toimittaja Carl-Gustav Lindén, jolle sain tilaisuuden esittää ajatuksia siitä, millainen  

linjaus edistäisi lukijoiden oikeuksia. Linjauksen osoite on: <http://hbl.fi/om-hbl/rattelser>.  

8

sitä suostunut tekemään, kirjoitin aina asiavirheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen  

sanan neuvostolle. Olennaiseksi virheeksi tulkitsin testissä perättömän tiedon, jonka uskoin  

synnyttäneen yleisölle virheellisen käsityksen yleisesti merkittävästä asiasta tai ilmiöstä.  

Noin puolet testini kanteluista otettiin neuvostossa käsiteltäväksi, ja niistä julkaistiin päätökset;  

osa JSN:n päätöksistä oli vapauttavia, osa langettavia. 53 Puheenjohtajat karsivat lähes 40  

kantelua. Monista ratkaisuista valitin: pyysin, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen  

käsiteltäväksi. Pyyntöjen kohtalon JSN:ssä ratkaisee erityinen uudelleenkäsittelyelin, ns. UKP-  

ryhmä. Kahta kantelua lukuun ottamatta se hylkäsi pyynnöt. Yhdestä uudelleen käsiteltäväksi  

otetusta vuoden 2013 kantelusta yksimielinen neuvosto teki sittemmin 26.3.2014 langettavan  

päätöksen (5319/SL/13).54  

Risto Uimosen karsintapäätökset  

Käyn raportissa läpi 30 puheenjohtaja Risto Uimosen karsintapäätöstä. Ne kuvannevat  

riittävän hyvin kulissien takaisen itsesääntelyn luonnetta hänen puheenjohtajakaudellaan.  

Esittelemättä jätän joitakin ratkaisuja, joissa oli kyse virheen korjaamisen tavasta tai jotka olivat  

identtisiä esitellyn ratkaisun kanssa.  

Uskollisena ”piru piilee yksityiskohdissa” -sananlaskun viisaudelle esittelen karsintaratkaisut  

aika yksityiskohtaisesti, muutamia tarkastelen hyvinkin yksityiskohtaisesti. Vain näin ei-julkisen  

itsesääntelyn prosessin ja ajattelutavan voi mielestäni tehdä läpinäkyväksi. Tapaukset ovat  

karsintapäätöksen päivämäärän mukaisessa järjestyksessä.  

1.  

Mitä Nato-jäsenyyden hakemisesta lukee Kataisen hallituksen ohjelmassa?  

(282. 4994/SL/12 Lehtola/Hufvudstadsbladet, 18.9.2012, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa lukee: ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-  

jäsenyyden hakemista.” Tämän ”Nato-lukon” ohjelmaan vaati vasemmistoliitto, jolle ei riittänyt  

pelkkä lupaus, että hallitus ei hae Nato-jäsenyyttä. Puolue halusi estää hakemuksen kaiken  

valmistelunkin.  

11.9.2012 Yrsa Grüne esitti Hbl:n pääkirjoituksessa väitteen: ”Hallitusohjelmassa lukee, että  

”hakemusta Nato-jäsenyydestä ei jätetä tällä hallituskaudella”. 55  

Näin ohjelmassa ei lukenut, joten väite oli perätön. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen ohjelmaan  

kirjoitettu ”Nato-lukko” oli vasemmistoliitolle tiettävästi jopa hallitukseen osallistumisen ehto.  

Siksikin oli tärkeää, että Hbl:n lukijat saisivat oikean tiedon siitä, mitä hallitusohjelmassa luki.  

Näistä syistä tulkitsin virheen olennaiseksi ja kantelin virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.  

Uimonen korosti karsintaratkaisunsa perusteluissa, että pääkirjoituksessa kerrotaan lehden  

mielipide ja tulkinnat: ”Pääkirjoittaja tulkitsee hallitusohjelmaa siten, että hakemusta Nato-  

53 Testin kuluessa tiedotusvälineet oikaisivat pyynnöstäni vuosittain kymmeniä olennaisia asiavirheitä. Kantelujen  

määrä ei siten ole koko kuva toimitusten halukkuudesta julkaista oikaisuja.  

54 JSN:n perussopimuksen 16. pykälän mukaan kantelu voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi vain silloin, kun  

puheenjohtajan karsintapäätös perustuu ”ilmeisen virheelliseen tietoon”. UKP-ryhmän muodostavat nykyisin  

JSN:n kolme varapuheenjohtajaa, joista yksi kuuluu neuvoston maallikkojäseniin.  

55 ”Det står i regeringsprogrammet att en ansökan om ett Natomedlemskap inte lämnas in under den här  

regeringsperioden.”  

9

jäsenyydestä ei jätetä tällä hallituskaudella. Tulkinta on epäilemättä oikea, jos kerran jäsenyyden  

hakemista ei edes valmistella. Kyse ei ole olennaisesta virheestä.”  

Koska faktaväite, mitä ohjelmassa ”lukee”, ei nähdäkseni voinut olla tulkintaa, pyysin kantelun  

ottamista uudelleen käsiteltäväksi. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.56  

2.  

Unifil on päättänyt dosentin tittelin käytöstä  

(334. 5034/SL/12 Lehtola/Hufvudstadsbladet, 8.11.2012, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

”UNIFI” on suomalaisille tuiki tuntematon lyhenne. Se viittaa yliopistojen yhteistyötä  

tekevään Suomen yliopistot UNIFI ry -nimiseen yhdistykseen. Vuonna 2009 perustettu  

yhdistys on muun muassa päättänyt dosentin englanninkielisen tittelin käytöstä.  

13.10.2012 Stefan Lundberg kirjoitti dosentti Johan Bäckmania koskevista kiistoista ja siteerasi  

Helsingin yliopiston viestintäjohtajaa Kirsti Lehmustoa.  

”Rättelsecirkusen på universitetet beror bland annat på att Johan Bäckman i utländska medier  

gärna kallar sig ’adjunct professor’, vilket ger intryck av att han jobbar som professor på  

universitetet.  

– Unifil har bestämt att docenter ska använda ’Title of Docent’ för att sådana missförstånd  

inte ska uppstå, säger Lehmusto.”  

”Unifil” on useille suomalaisille tuttu YK:n rauhanturvaoperaation (United Nations Interim  

Force in Lebanon) nimilyhenne. Hbl:n jutun mukaan Helsingin yliopiston viestintäjohtaja siis  

kertoi YK:n rauhanturvaoperaation päättäneen dosentin englanninkielisen tittelin käytöstä.  

”Unifil”-lyhennettä ei kirjoituksessa lainkaan avattu, eikä lukijalle annettu vihjettäkään, että se  

viittaisi johonkin yhdistykseen. Virhe oli mielestäni olennainen ja sen korjaamatta jättäminen  

eettisesti erittäin arveluttavaa. Siksi tein JSN:lle kantelun asiavirheen korjaamatta jättämisestä.  

Karsintaratkaisunsa perusteluissa Uimonen huomautti, että yli 2 000 merkin jutussa Unifil  

mainittiin yhden kerran. Vastoin tosiasioita hän väitti viestintäjohtajan sitaatissa kerrotun  

”Unifil-yhdistyksen” päätöksestä. ”Kyseessä on virhe, jonka lehti olisi voinut korjata  

palvellakseen lukijoitaan hyvin. Virhettä ei voi tässä tapauksessa kuitenkaan pitää olennaisena”,  

Uimonen tulkitsi Journalistin ohjeiden kohtaa 20.  

JSN:n puheenjohtaja siis tulkitsi hyvää journalistista tapaa, mutta ei lainkaan perustellut, miksi  

virhettä ei voinut pitää olennaisena. Mitään eettistä ongelmaa hän ei nähnyt siinä, että lehti jätti  

oikaisematta virheen, jonka toimittaja oli livauttanut haastateltavan kommenttiin.  

3.  

Your Better Life Index ja OECD:n rankkaus, 1. näytös  

(181. 5206/SL/13 Lehtola/Helsingin Sanomat, 13.6.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Vuonna 2011 OECD julkisti Better Life Initiative -nimisen, hyvinvoinnin mittaamista  

koskevan kaksiosaisen aloitteensa. Sen ensimmäinen osa oli How’s Life? -julkaisu. Siihen oli  

koottu 40 maasta vertailukelpoista tilastotietoa hyvinvoinnin 11 osa-alueesta. Aloitteen toinen  

osa oli internetin käyttäjille tarkoitettu tekninen, vuorovaikutteinen työkalu: Your Better Life  

56 UKP-ryhmä: Ylen uutispäällikkö Timo Huovinen, Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen ja  

neuvoston maallikkojäsen, eversti Jukka Ahlberg.  

10  

Index.57 Sen avulla OECD:n oli määrä kerätä eri maissa asuvilta työkalun käyttäjiltä tietoa  

hyvinvoinnin eri ulottuvuuksien merkityksestä. Työkalun taustatiedot eli hyvinvoinnin osa-  

alueita mittaavat tunnusluvut olivat peräisin How’s Life? -julkaisusta. Kutakin osa-aluetta  

mittasi 1–4 tunnuslukua.  

Saadakseen käyttäjille tarkoitetun työkalun toimimaan netissä OECD:n piti antaa hyvinvoinnin  

osa-alueille painoarvot. Se antoi kullekin osa-alueelle saman painoarvon. Yksinkertaisuuden  

vuoksi se oli: 1. Indeksin kotisivujen FAQ-palstalla OECD huomautti, ettei tämä vastannut  

järjestön käsitystä kunkin osa-alueen suhteellisesta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille.  

Väärinkäsitysten välttämiseksi OECD vielä aivan erityisesti korosti, että se ei ollut asettanut  

maita mihinkään paremmuusjärjestykseen: ”The OECD has not (korostus OECD:n) assigned  

rankings to countries. Instead, Your Better Life Index is designed to let you, the user,  

investigate how each of the 11 topics can contribute to well-being.”  

Ideana oli, että työkalun käyttäjä itse antaa hyvinvoinnin kullekin ulottuvuudelle haluamansa  

painoarvot. Näin käyttäjä voi nähdä, mihin järjestykseen maat asettuvat nettityökalussa hänen  

omien arvostustensa perusteella.58  

28.5.2013 OECD julkisti Better Life Index -nettityökalun version 3.0. Tiedotteessaan järjestö  

kertoi, että työkalun taustatiedot oli päivitetty ja että jo yli 24 000 käyttäjältä oli saatu tietoja  

heidän hyvinvointiarvostuksistaan.59  

29.5.2013 Helsingin Sanomat julkaisi printissä ja netissä Päivi Kerolan uutisen ”OECD:  

Australia on paras”. Siinä hän kertoi, että ”järjestön maavertailun mukaan elämä on  

onnellisinta Australiassa” ja että ”Suomi jäi sijalle 12”.60 Uutisen ”Poimintoja OECD:n  

maavertailusta” -faktalaatikossa maat olivat täsmälleen siinä järjestyksessä, johon nettityökalu  

oli ne asettanut, kun OECD oli antanut hyvinvoinnin jokaiselle osa-alueelle painoarvon 1.  

Näin Helsingin Sanomat tuli uutisoineeksi nettityökalun tuottaman ”teknisen” rankkauksen  

OECD:n tekemänä maavertailuna, vaikka järjestö oli korostanut, ettei se ollut asettanut maita  

mihinkään paremmuusjärjestykseen. Uutisen tieto OECD:n rankkauksesta, jota järjestö ei ollut  

lainkaan tehnyt, oli selvästikin olennainen virhe. Siksi kantelin virheen korjaamatta jättämisestä  

Julkisen sanan neuvostoon.61  

Uimonen perusteli karsintapäätöstään näin: ”Lukijalle olisi ollut kohtuullista selvittää, millä  

tavoin HS oli sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen OECD:n aineiston pohjalta. Se  

heikensi jutun informaatioarvoa. Puutetta ei voi kuitenkaan pitää olennaisena virheenä, joka  

olisi pitänyt korjata.”  

57 Your Better Life -indeksin osoite on: <http://www.oecdbetterlifeindex.org>. Tiedotteissaan OECD on  

kutsunut nettityökaluaan myös Better Life -indeksiksi.  

58 Suomessa tästä OECD:n Better Life Index -nettityökalun ideasta uutisoi Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -  

lehti heinäkuussa 2011 (4–5/2011, s. 18–20).  

59 OECD:n 28.5.2013 tiedotteen nettiosoite on:  

<http://www.oecd.org/newsroom/oecdlaunchesbetterlifeindex30lifesatisfactionhealtheducationtoplist.htm>.  

60 HS:n 29.5.2013 nettiuutisen osoite on:  

<http://www.hs.fi/paivanlehti/ulkomaat/OECD+Australia+on+paras/a1369710678792?src=haku&ref=arkist  

o%2F>.  

61 Myös Hufvudstadsbladet ja Yle olivat erehtyneet julkaisemaan nettityökalun ”teknisen” rankkauksen OECD:n  

maavertailuna. Heti erehdyksestään varmistuttuaan ne julkaisivat oikaisun. Yle oikaisi virheen näin: ”OECD ei ole  

tehnyt vertailua, vaan se perustuu Better Life -indeksiin.”  

11  

Perustelu oli tekaistu. Ei ollut uskottavaa, että HS oli julkaissut ”OECD:n maavertailuna” eli  

järjestön nimissä oman rankkauksensa mainitsematta siitä sanaakaan lukijoille. Mikään  

uutisessa ei viitannut siihen, että kyse olisi ollut HS:n toimituksen tekemästä rankkauksesta.  

HS:n uutisoiman rankkauksen saattoi sitä paitsi tuottaa vain niin, että antoi hyvinvoinnin  

kullekin osa-alueelle OECD:n nettityökalun tapaan saman painoarvon. Tästäkään syystä ei  

ollut uskottavaa, että HS itse oli sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen OECD:n aineiston  

pohjalta. Niinpä pyysin, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. UKP-ryhmä  

hylkäsi pyynnön 19.8.2013.62  

4.  

Espanjassa ”yli puolet nuorista on työttöminä”  

(199. 5224/SL/13 Lehtola/Pohjolan Sanomat, 1.8.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

EU:n tilastoviraston eli Eurostatin tietojen mukaan 15–24-vuotiaiden työttömien osuus  

ikäluokan kaikista nuorista (youth unemployment ratio) vuonna 2013 oli Espanjassa 21  

prosenttia. Noin joka viides espanjalaisnuori siis oli vailla työtä.  

Pohjolan Sanomat väitti 16.6.2013 pääkirjoituksessaan, että Espanjassa ”yli puolet nuorista on  

työttöminä”. Tieto oli suuruusluokaltaan virheellinen ja perustui ilmeisesti väärinkäsitykseen  

työttömyystilastoista.  

Nuorten työttömyysaste (youth unemployment rate) kyllä oli vuonna 2013 Espanjassa 54,6  

prosenttia. Luku ei kuitenkaan kuvannut 15–24-vuotiaiden työttömien osuutta ikäluokan  

kaikista nuorista. Se kuvasi nuorten työttömien osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista eli  

työllisten ja työttömien nuorten yhteenlasketusta määrästä. Suhdeluku oli todella iso osin sen  

takia, että Espanjassa vain 38 prosenttia nuorista kuului työvoimaan (Suomessa 52 prosenttia).  

Useimmat lukijat eivät uskoakseni tienneet mitään näistä työttömyystilastojen taustoista. Siksi  

he eivät myöskään tienneet, että lehti liioitteli rajusti Espanjan nuorisotyöttömyyden mittoja.  

Virhe oli mielestäni olennainen, joten kantelin sen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.  

Uimonen karsi kantelun ja perusteli ratkaisuaan UM:n Eurooppatiedotuksen sivuilla julkaistun  

artikkelin tiedoilla. Eurostatiin viitaten UM:n kirjoittaja oli todennut artikkelissaan: ”Korkeinta  

nuorisotyöttömyys on Kreikassa, jossa ikäluokasta (korostus ML) 60 prosenttia on vailla  

töitä, toiseksi eniten Espanjassa, 55,7 prosenttia.”  

Sitaatti osoitti Uimosen nojanneen lähteeseen, joka oli käsittänyt Eurostatin tiedot samalla  

tavalla väärin kuin Pohjolan Sanomien pääkirjoituksen kirjoittaja. Uimonen perusteli  

ratkaisuaan kuitenkin ”toisenlaisillakin” luvuilla. Ne olivat Eurostatin Neet-tilaston (Not in  

Employment, Education or Training) lukuja, mutta niissä oli kyse paljosta muustakin kuin  

nuorista työttömistä. Neet-nuorten ryhmään kuuluivat myös mm. työkyvyttömät, lapsiaan  

kotona hoitavat, järjestöissä toimivat, opiskelun tai asepalvelun alkua odottavat sekä erilaisiin  

pääsykokeisiin lukevat nuoret.  

Yliaktuaari Liisa Larja analysoi Neet-lukujen tulkintaa Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus-  

lehdessä (1/2013) ja totesi: ”Niitä nuoria, joilla ei ole koulutuspaikkaa, työtä ja jotka itse  

kokevat olevansa työttömiä, on Espanjassa ja Kreikassa alle 15 prosenttia ikäluokasta. Luku on  

62 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Iltalehden toimittaja Juha Keskinen ja JSN:n maallikkojäsen, lääkäri Ulla  

Ahlmén-Laiho.  

12  

yli kaksinkertainen EU-keskiarvoon verrattuna, mutta kaukana siitä virhetulkinnasta, jonka  

mukaan joka toinen nuori Espanjassa ja Kreikassa olisi työtön.”  

Edellä kerrottu osoitti JSN:n puheenjohtajan ratkaisun perustuneen ilmeisen virheelliseen  

tietoon. Niinpä pyysin, että kantelu otetaan uudelleen käsiteltäväksi. 19.8.2013 UKP-ryhmä  

hylkäsi pyynnön.63  

5.  

”EU-alueella ilman työtä on 15 miljoonaa 15–30-vuotiasta”  

(201. 5226/SL/13/Lehtola/Demokraatti, 1.8.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Demokraatti esitti 28.6.2013 pääkirjoituksessaan väitteen, että ”EU-alueella ilman työtä on 15  

miljoonaa 15–30-vuotiasta eli melkein kolme kertaa Suomen väestön suuruinen määrä nuoria  

ihmisiä”.64 Väite oli perätön. Eurostatin nuorisotyöttömyystilastot osoittivat, että 15–30-  

vuotiaita työttömiä oli EU-alueella vain noin 10 miljoonaa eikä 15 miljoonaa.  

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun. Hän viittasi toiseen Eurostatin tilastoon eli Neet-tilastoon  

ja huomautti, että ”15–30-vuotiaiden työttömien absoluuttisessa määrässä voidaan käyttää  

kahta eri tilastoa”.  

Työttömistä Neet-nuorista julkaistiin vuonna 2012 Eurofoundin tutkimus.65 Sen tiedot  

koskivat vuoden 2011 tilannetta. Raportista kävi ilmi, että 15–30-vuotiaita työttömiä Neet-  

nuoria oli EU-alueella vähän yli 8 miljoonaa. Koska työttömyys oli vuoteen 2013 mennessä  

EU-alueella lisääntynyt, työttömien Neet-nuorten määrä oli voinut kasvaa enimmillään jopa  

viidenneksen verran. Näinkin arvioiden 15–30-vuotiaiden työttömien Neet-nuorten määrä  

EU-alueella jäi alle 10 miljoonaan.  

UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamiseksi uudelleen käsiteltäväksi. Ryhmä korosti,  

että ”pääkirjoitukset ovat tiedotusvälineiden journalistisia linjauksia, joiden pohjaksi niillä on  

oikeus valita haluamansa näkökulmat ja painottaa erilaisia faktoja”.66  

6.  

Ylen rahoituksen ”betonointi” kolmen prosentin vuotuisella korotuksella  

(284. 5287/SL/13/Lehtola/Satakunnan Kansa, 3.10.2013)  

Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (9.10.1998/745) 3. pykälän mukaan Ylen  

julkisen palvelun rahoittamiseen tarkoitetun ”määrärahan suuruus tarkistetaan vuosittain  

kustannustason muutosta vastaavasti”. Tavoitteena (HE 29/2012) oli turvata Ylen julkisen  

palvelun kehittäminen ”nykyisen kaltaisessa laajuudessa”.  

Satakunnan Kansa kirjoitti 7.9.2013 pääkirjoituksessaan siitä, miten Yleisradion rahoitus  

”betonoitiin” lehtitilausten alv-ratkaisun yhteydessä. ”Puolen miljardin euron kulujen jatkeeksi  

luvattiin kolmen prosentin vuotuinen korotus maailman tappiin saakka”, kirjoittaja väitti.  

63 UKP-ryhmä: Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho.  

64 Kirjoitukseen sisältyi myös se väärä väite, että ”Kreikassa ja Espanjassa nuorista on työtä vailla yli 50  

prosenttia”. Vastaavasta väärästä väitteestä oli kyse myös Turun Sanomien tapauksessa (200.  

5225/SL/13/Lehtola/Turun Sanomat). Kantelu karsittiin samoin perustein kuin Pohjolan Sanomien tapauksessa,  

joten en esittele Turun Sanomien tapausta tässä raportissa.  

65 Tutkimuksen osoite on:  

<http://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_files/pubdocs/2012/54/en/1/EF1254EN.pdf>  

66 UKP-ryhmä: Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho.  

13  

Väite oli perätön ja antoi lukijoille harhaan johtavan kuvan Ylen rahoituksen luonteesta. Ylen  

rahoitukseen ei luvattu kolmen prosentin vuotuista korotusta, sillä julkisen palvelun yhtiötä ei  

ollut tarkoitus lihottaa.67 Sen sijaan rahoitusta aiottiin tarkistaa vuosittain vain kustannusten  

muutosta vastaavasti: ajatuksena oli turvata Ylen nykyinen palvelutaso.  

Karsintapäätöstään Uimonen perusteli toteamalla, että ”pääkirjoitus on mielipidekirjoitus,  

jossa on tapana joskus esittää oma kanta kärjistetysti ja jopa valita argumentit yksipuolisesti”.  

Yllä mainittu kirjoituksen virke oli ”tyyliltään liioitteleva, ja lukijakin huomaa sen helposti”.  

Kirjoittajan ilmaisu oli ”osittain epätarkka”, mutta mainittu puolen miljardin euron summa piti  

paikkansa. ”Neuvoston mielestä epätarkkuutta ei voi pitää olennaisena asiavirheenä  

mielipidekirjoituksessa ja siihen valitussa tyylilajissa”, JSN:n puheenjohtaja tulkitsi hyvää  

journalistista tapaa.  

7.  

JSN:n puheenjohtajan ”käännösvirhe”  

(314. 5319/SL/13/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 16.10.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Rap-artisti Pavlos Fyssasin tappo syyskuussa 2013 lisäsi yhteiskunnallisia jännitteitä Kreikassa.  

Mielenosoitukset äityivät väkivallaksi. Uutiskuvat kielivät väkivallan olevan nuorten suosiossa.  

Työttömiä oli lähes 1,4 miljoonaa ja työttömien osuus työvoimasta huikeat 27,9 prosenttia.  

27.9. Yrsa Grüne kirjoitti Hbl:n pääkirjoituksessa: ”Att arbetslösheten är skyhög i Grekland är  

ingenting nytt, inte heller [att]68 långt över hälften av de arbetslösa är unga, under 25 år.”  

Grüne siis väitti, että ”reilusti yli puolet työttömistä on nuoria, alle 25-vuotiaita”. Tieto, että yli  

puolet työttömistä oli rikosalttiissa iässä olevia nuoria, oli pelottava. Mutta tieto olikin perätön.  

Eurostatin mukaan onneksi vain 13 prosenttia Kreikan työttömistä oli alle 25-vuotiaita nuoria.  

Hbl oli luvannut korjata ”kaikki virheet”, mutta ei kuitenkaan suostunut korjaamaan virhettä,  

vaikka se antoi lukijoille aivan väärän kuvan Suomenkin tukeman kriisimaan työttömyydestä.  

Niinpä kantelin JSN:lle. Kantelussani suomensin Hbl:n perättömän väitteen ja totesin:  

”Muutoin monin tavoin ansiokkaan kirjoituksen tieto, että Kreikan työttömistä reilusti yli  

puolet on alle 25-vuotiaita nuoria, oli suuruusluokaltaan virheellinen ja johti sellaisena lukijoita  

pahasti harhaan.”  

Uimonen karsi kantelun. Sen yllä esitetystä suomennoksesta huolimatta hän kuvasi ratkaisunsa  

perusteluissa Hbl:n väärää tietoa näin: ”Pääkirjoituksen mukaan Kreikassa runsas puolet alle  

25-vuotiaista on työttömänä.” Hän viittasi Eurostatin työttömyystilastoon69 ja totesi:  

”Hufvudstadsbladetin käyttämä ilmaisu nuorten kreikkalaisten työttömyydestä pitää tämän  

tilaston perusteella paikkansa.”  

8.11.2013 UKP-ryhmä teki median itsesääntelyn historiaa. Se päätti ottaa kantelun uudelleen  

käsiteltäväksi.70 Syynä oli se, että Uimosen ”karsintapäätös perustui virheelliseen käännökseen  

67 Tieto Ylen puolen miljardin ”kuluista” oli sekin väärä. 10 %:n alvin takia Yle sai 500 miljoonasta kuluihinsa  

vain 455 miljoonaa.  

68 Ruotsin kielen ammattilaisten mukaan ”heller”- ja ”långt”-sanojen välissä kuului olla ”att”-sana. Se puuttui  

huolimattomasti kirjoitetusta tekstistä.  

69 Tilasto kuvasi työttömyysasteita eli työttömien nuorten osuutta työvoimaan kuuluvista nuorista. Kreikan  

tilastoluku oli 61,5 prosenttia.  

70 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Juha Keskinen ja Jukka Ahlberg.  

14  

Hufvudstadsbladetin tekstistä”. Käännösvirhe? Miten se oli mahdollinen, kun olin kantelussani  

varta vasten suomentanut Hbl:n virheellisen väitteen?  

26.3.2014 Julkisen sanan neuvosto teki kantelusta langettavan päätöksen (5319/SL/13). JSN  

antoi lehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta, koska se oli kieltäytynyt  

korjaamasta olennaista asiavirhettä.71  

8.  

Lehtitilausten arvonlisävero lehtien kulu?  

(15. 5403/SL/14/Lehtola/Hämeen Sanomat, 9.1.2014, valmistelija Nina Porra)  

Verohallinnon mukaan arvonlisävero on välillinen vero, jonka maksaa kuluttaja. Veron perii  

tavaran tai palvelun myyjä, joka tilittää veron edelleen valtiolle.72 Kuluttajalle alv siis on kulu,  

mutta hyödykkeen myyneen yrityksen taloudessa se on vain läpikulkuerä, ei kuluerä.  

Vuoden 2011 loppuun asti sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut olivat arvonlisäverotuksen  

nollaverokannassa. Vuoden 2012 alussa lehtitilaukset siirrettiin toimialan rajusta vastustuksesta  

huolimatta 9 prosentin verokantaan.73 Vuoden 2013 alussa lehtitilausten verokanta nostettiin  

10 prosenttiin.74  

20.12.2013 Hämeen Sanomien päätoimittaja ja lehteä kustantavan yhtiön toimitusjohtaja Pauli  

Uusi-Kilponen väitti kolumnissaan: ”Arvioiden mukaan lehtitilausten verotus ja Itellan  

hintojen nosto lisäävät lehtien kuluja vuositasolla sata miljoonaa euroa.” Hän siis uskotteli  

lehtensä lukijoille, että tilaajilta perittävä alv oli jakelukuluihin rinnastettava lehtien kulu.  

Päätoimittajan väite johti harhaan kaikkia alvista heikosti perillä olevia lukijoita.75 Koska lehti ei  

suostunut oikaisemaan pahaa virhettään, kantelin JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun.  

Ratkaisunsa perusteluissa hän totesi kolumnistin kuvanneen alvin vaikutusta lehtiyhtiöiden  

talouteen ”epätäsmällisesti”, ja kantelija oli ”veroteknisesti” oikeassa.  

”Neuvosto ei kuitenkaan pidä hänen oikaisupyyntöään perusteltuna, koska kyseessä ei ole tässä  

yhteydessä ja lukijalle välitetyn informaation kannalta olennainen virhe”, JSN:n puheenjohtaja  

tulkitsi.  

24.1.2014 UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi:  

”Puheenjohtajan päätöksen mukaan kolumnistin ilmaisu oli epätäsmällinen, mutta hänellä oli  

kuitenkin perusteet väittää lehtitilausten verotuksen nostaneen yhtiöiden kustannuksia, koska  

ainakin osa laski tilaushintoja kompensoidakseen tilaajille alv:n noston vaikutuksen.” 76  

71 JSN:n kotisivuilla julkaistun langettavan päätöksen yhteydessä ei kerrota, että alun perin neuvoston  

puheenjohtaja oli karsinut kantelun.  

72 ”Arvonlisäverotus – yritykset ja yhteisöt”. Verohallinnon kotisivut: <https://www.vero.fi/fi-  

FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Arvonlisaverotus>.  

73 Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan sanomalehtien tilausmaksut nousivat joulukuusta 2011  

tammikuuhun 2012 keskimäärin 9,6 % (kuluttajahinnat keskimäärin 0,6 %). Tämä tieto kieli siitä, että lehtiyhtiöt  

siirsivät heti koko 9 %:n alvin tilaajien kustannukseksi.  

74 Joulukuusta 2012 tammikuuhun 2013 sanomalehtien tilausmaksut nousivat keskimäärin 1,8 % (keskimäärin  

kuluttajahinnat laskivat 0,1 %). Nytkin alvin korotus siirtyi täysimääräisesti tilaajien kustannukseksi.  

75 Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä (HS 14.1.2013) vain 58 % vastaajista osasi tunnistaa  

alvin välilliseksi veroksi.  

76 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, kustantaja-päätoimittaja Jaakko Ujainen (toimi Sanomalehtien Liiton ja  

Viestinnän Keskusliiton hallituksessa) ja OTT Riitta Ollila (toimi kauppaoikeuden lehtorina Jyväskylän yliopiston  

kauppakorkeakoulussa).  

15  

Perustelu oli erikoinen. Jos lehtiyhtiöt levikin laskun uhatessa laskivat hyödykkeensä verotonta  

myyntihintaa, ne joutuivat joko tinkimään katteistaan tai leikkaamaan kustannuksiaan. Alan  

edunvalvojatkin olivat kesästä 2011 lähtien korostaneet, että lehtitilausten alv pakottaa yhtiöt  

vähentämään kustannuksiaan eikä suinkaan kasvattamaan niitä.  

Alv-kauden hintatiedot eivät myöskään tue käsitystä, että lehtiyhtiöt olisivat laskeneet  

tilausmaksujaan. Jo tammikuuhun 2014 mennessä sanomalehtien tilausmaksut olivat nousseet  

vuoden 2011 joulukuusta keskimäärin 24,7 % (kuluttajahinnat keskimäärin 3,9 %). Kun  

hintarallista puhdistaa alvin vaikutuksen, voi nähdä, että lehtiyhtiöt olivat korottaneet  

verottomia tilaushintoja moninkertaisesti kuluttajahintojen yleiseen nousuun verrattuna.  

9.  

KKO tuomitsi, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei sen omasta mielestä täyttynyt?  

(59. 5438/SL/14/Lehtola/Helsingin Sanomat, 6.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi Ylen kaksi toimittajaa yrittäjäpariskunnan yksityiselämää  

loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 24:8). Netin Finlex-palvelussa julkaistussa tuomiossa  

(2013:100) Ylen uutisten oikeustoimittaja Päivi Happonen-Salmi oli ”A”, TV1-kanavan  

entinen vastaava toimittaja Ari Järvinen ”B”, Larisa Lisitsyn ”X” ja Nikolai Lisitsyn ”Y”.  

Tuomionsa kohdassa 29 KKO kertoi, mistä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä  

koskevassa jutussa oli kyse. Kyse oli siitä, ”onko uutisessa esitetty tieto poliisin X:ään ja Y:hyn  

kohdistamasta esitutkinnasta rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu oikeudettomasti esitetty  

loukkaava tieto”.77  

Rikosten syyksilukemista koskevassa kohdassa 43 KKO totesi, mitä jutussa sen mielestä oli  

tullut selvitetyksi: ”Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös  

syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen  

tiedon osalta.”78  

Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta siis oli KKO:n mielestä  

se rikoksen tunnusmerkistön tarkoittama, Lisitsynien yksityiselämää koskeva loukkaava tieto,  

jota Yle ei olisi saanut levittää.79 Tämä kiistaton tosiasia oli tuomiosta helposti luettavissa. 80  

Helsingin Sanomat julkaisi tuomiosta oikeustoimittaja Susanna Reinbothin uutisen 3.1.2014.  

Heti tuomiosta kerrottuaan hän väitti: ”Enemmistö tosin totesi, etteivät uutisessa esitetyt  

tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.” Mitä ihmettä tämä oli? KKO muka tuomitsi  

syytetyt Lisitsynien yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, vaikka levitetyt tiedot  

eivät KKO:n mielestä koskeneet Lisitsynien yksityiselämää? Väite oli ilmiselvästi perätön.  

77 Rikoslain (24:8) tunnusmerkistön ”yksityiselämä” on arkikielen käsitettä laajempi. Se ei tarkoita vain perhe-  

elämän ja ihmissuhteiden tapaisia yksityiselämän ydinalueen asioita. Se voi tarkoittaa myös yksilön ammatti- tai  

liiketoimintaa (ks. HE 84/1974 ja EIT: Amann v. Switzerland, 16.2.2000, kohta 65).  

78 KKO päätti tuomiosta äänestyksen jälkeen äänin 3–2.  

79 KKO:n vähemmistön mielestä tiedon levittäminen ei ollut oikeudetonta (RL 24:8.2). Sekin kuitenkin katsoi,  

että tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta koski rikoslain tarkoittamalla tavalla Lisitsynien  

yksityiselämää. KKO:n tuomiosta kävi ilmi, että samaa mieltä tästä asiasta olivat olleet myös syyttäjä, käräjäoikeus  

ja hovioikeus.  

80 Tuomionsa kohdassa 40 KKO huomautti Ylen toimittajienkin täytyneen tietää, ”että esitutkintaa koskevan  

tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää koskevaa ja on ollut omiaan  

aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä”.  

16  

Reklamoin tästä perättömästä väitteestä HS:n toimituksen johdolle ja Reinbothille 8.1.2014.  

Sähköpostiviestissäni kerroin, että KKO:n mielestä ”Ylen uutisessa esitetty tieto Larisa ja  

Nikolai Lisitsyniin kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli se rikoslain 24. luvun  

8. pykälän tarkoittama yksityiselämää koskeva tieto”.  

14.1.2014 HS julkaisi (Kotimaa A 11) Reinbothin näyttävän 5-palstaisen ”HS-analyysin”. Siinä  

hän ruoti muun muassa KKO:n tuomiota Ylen Lisitsyn-jutussa ja kirjoitti:  

”Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin  

totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.  

Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan  

yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän  

loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet  

yksityiselämää.”  

Maan ykköslehden tunnettu ja kokenut oikeustoimittaja siis väitti, että ylin tuomioistuin  

tuomitsi syytetyt, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei edes tuomioistuimen omasta mielestä  

täyttynyt. Tapausselostuksen alussa osoitin, ettei KKO ollut tietenkään näin järjettömästi  

menetellyt. Koska HS ei suostunut oikaisemaan HS-analyysin pahaa asiavirhettä, kantelin  

virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.  

Kantelussani perustelin, miksi en voinut uskoa Reinbothin esittäneen perätöntä väitettään  

vahingossa. Kokeneena oikeustoimittajana hän totta kai osasi lukea tuomioita. Hän oli  

erityisen hyvin perehtynyt rikoslain pykälään 24:8, jonka nojalla KKO tuomitsi Ylen  

toimittajat. Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajana hän vain puolitoista vuotta ennen  

perätöntä väitettään antoi oikeusministeriölle lausunnon yksityiselämän määrittelystä juuri  

tuossa rikoslain pykälässä.81 Lisäksi olin vain muutamia päiviä aiemmin kertonut hänelle, mikä  

oli se Lisitsynien yksityiselämää koskeva tieto, jota Yle ei KKO:n mielestä saanut levittää.  

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun ja totesi, ettei neuvostolla ole perusteita ottaa kantelua  

käsittelyyn. Ratkaisuaan hän perusteli tähän tapaan:  

”Korkeimman oikeuden päätöksillä on ennakkopäätöksen luonne. Sen vuoksi niitä usein  

analysoidaan ja tulkitaan hyvinkin laajasti julkisuudessa. Ei ole tavatonta, että  

oikeusoppineetkin ovat eri mieltä kuin Korkein oikeus. Tämänkaltaiset reaktiot ja keskustelu  

kuuluvat olennaisesti median tehtäviin demokraattisessa yhteiskunnassa.  

Neuvoston mielestä kyse ei ole olennaisesta asiavirheestä, vaan kantelija on Korkeimman  

oikeuden ratkaisusta eri mieltä kuin Helsingin Sanomien toimittaja. Tässä tapauksessa kantelija  

olisi voinut tarjota lehteen omaa mielipidettään, jossa hän olisi voinut perustella kantansa ja  

esitellä tulkintansa Korkeimman oikeuden päätöksestä.”  

Pyysin kantelun ottamista neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. HS:n toimittajan väite KKO:n  

tuomiosta ei ollut mielipide vaan perättömäksi osoitettu tosiasiaväite. Minun mielipiteelläni  

KKO:n tuomiosta ei ollut koko asian kanssa mitään tekemistä. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.  

81 Oikeustoimittajat ry:n 19.6.2012 lausunto oikeusministeriölle sananvapausrikoksia koskevasta  

lainmuutosesityksestä. Lausunnossaan yhdistys vaati medialle oikeutta ”tuoda esiin rikoksesta epäiltyjen ja  

syytettyjen henkilötietoja omien eettisten ohjeidensa mukaan”. KKO:n tuomio oli yhdistyksen tälle vaatimukselle  

paha takaisku, mikä uskoakseni selitti perättömän tiedon tahallista levittämistä tuomiosta.  

17  

Ryhmän mielestä en ollut osoittanut JSN:n puheenjohtajan karsintapäätöksen perustuneen  

ilmeisen virheelliseen tietoon.82  

10.  

”Reinboth: KKO:n Yle-tuomio yllättävä”  

(60. 5439/AL/14/Lehtola/Journalisti, 6.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Toimittajien etujärjestön Journalisti-lehti kirjoitti KKO:n Yle-tuomiosta 16.1.2014. Jutussa  

Susanna Reinboth kommentoi tuomiota Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajana, siis  

asiantuntijana.  

”Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta, sillä  

uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä”, jutun toimittanut Outi Airaksinen  

kirjoitti.  

Näin Journalistikin tuli väittäneeksi virheellisesti, että Ylen uutisessa ei levitetty tietoja  

Lisitsynin pariskunnan yksityiselämästä. Koska lehti ei suostunut korjaamaan asiavirhettään,  

kantelin JSN:lle. Kantelussa kiinnitin huomiota muun muassa siihen, mitä vahinkoa lehden  

väärä tieto saattoi aiheuttaa:  

”Jos toimittajat luottavat tähän Journalistin väärään tietoon ja erehtyvät sen takia levittämään  

esitutkintatietoja oikeudettomasti, he tulevat helposti loukanneeksi ihmisten yksityiselämää ja  

aiheuttaneeksi ongelmia myös itselleen ja tietojen julkaisijalle.”  

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun. Kyse ei neuvoston mielestä ollut olennaisesta  

asiavirheestä, vaan kantelija oli KKO:n ratkaisusta eri mieltä kuin Journalistin haastattelema  

toimittaja. ”Kantelija olisi voinut tarttua päätoimittajan tarjoukseen ja kirjoittaa oman  

näkemyksensä asiasta mielipideosastoon. Hän olisi voinut perustella kantansa ja esitellä  

tulkintansa Korkeimman oikeuden päätöksestä. Varsinkin toimittajien ammattilehdessä tämä  

olisi jalostanut keskustelua”, Uimonen perusteli ratkaisuaan. 26.3.2014 UKP-ryhmä hylkäsi  

pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.83  

11.  

Metodistipastorin väitettyjä rikoksia koskevan asiavirheen korjaaminen  

(78. 5448/SL/14/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 27.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kun JSN oli syksyllä 2013 päättänyt 1.1.2014 voimaan tulevista uusista Journalistin ohjeista, se  

korosti, että vaatimukset virheiden korjaamisesta tiukkenevat. Tiukkenevien vaatimusten  

mukaan ”yleisölle on kerrottava virheestä”, kun se korjataan.84  

3.2.2014 Hbl julkaisi nettilehdessään (ja 4.2. paperilehdessään) Stefan Lundbergin jutun, jonka  

ingressi väitti: ”Den avlidne metodistpastorn i Grankulla gjorde sig skyldig till grova sexuella  

övergrepp mot pojkar i 10–15-årsåldern.”  

Tieto jutussa anonyymin, mutta helposti tunnistettavan metodistipastori TB:n syyllistymisestä  

lasten törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli perätön. Hyväksikäyttöväitteitä tutkineen  

82 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Jaakko Ujainen ja Riitta Ollila.  

83 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.  

84 Uutinen JSN:n kotisivuilla 6.11.2013: <http://www.jsn.fi/uutiset/media-ottaa-lisaa-vastuuta-virheiden-  

korjaamisesta/>.  

18  

tohtori Julia Korkmanin raportista kävi ilmi, että epäilyistä vuonna 2010 ilmoituksen saanut  

poliisi ei käynnistänyt asiassa edes esitutkintaa.85  

Pyysin Hufvudstadsbladetia korjaamaan mielestäni olennaisen virheen, ja 8.2. lehti julkaisikin  

korjauksen:  

”Ingen domstolsprövning mot metodistpastorn  

Med anledning av rapporteringen om de sexuella övergreppen inom Metodistkyrkan (Hbl  

4.2.2013, hbl.fi 3.2.2013) vill Hbl påpeka att fallet aldrig har behandlats i domstol. Polisen lade  

ner utredningen med motiveringen att gärningarna var preskriberade.”  

Korjauksessa ei kerrottu virheestä eli siitä, että väite pastorin syyllistymisestä 10–15-vuotiaiden  

poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli väärä. Itse asiassa virhe ei tullut lainkaan  

korjatuksi, kun lehti kertoi poliisin lopettaneen selvityksensä vain sen vuoksi, että ”teot olivat  

vanhentuneet”. Tosiasiassa poliisilla ei ollut edes syytä epäillä, että väitettyjä tekoja ylipäätään  

oli tehty.  

Kantelin JSN:lle, koska Hbl ei nähdäkseni ollut korjannut virhettä Journalistin ohjeiden 20.  

kohdan edellyttämällä tavalla. Uimonen karsi kantelun: Hbl:n jutusta kävi selkeästi ilmi, että  

uutinen oli tehty Korkmanin raportissa käsitellyistä hyväksikäyttötapauksista ja että raportti  

perustui asianosaisten haastatteluihin. ”Hbl:n jutun ja lehden julkaisemien oikaisujen jälkeen  

lukijalle ei voi olla epäselvää, että jo kaksi vuotta vainajana ollutta metodistipastoria ei tuomittu  

hyväksikäytöstä”, Uimonen tulkitsi. Tekemättä asiassa uutta harkintaa UKP-ryhmä hylkäsi  

pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen neuvostossa käsiteltäväksi.86  

12.  

Lehtitilaukset kallistuneet ”etenkin” hallituksen veropäätösten vuoksi  

(85. 5455/SL/14/Lehtola/Karjalainen, 6.3.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kuten esimerkkitapauksesta 8 kävi ilmi, sanomalehtien tilausmaksut nousivat joulukuusta 2011  

tammikuuhun 2014 keskimäärin 24,7 % (kuluttajahinnat keskimäärin 3,9 %). Maksujen  

noususta arvonlisäveron osuus oli 10 %:n verokannan mukaan noin 40 %. Hintarallista noin  

60 % siis perustui lehtiyhtiöiden omiin päätöksiin korottaa hyödykkeensä verottomia hintoja.  

15.2.2014 Karjalainen esitti pääkirjoituksessaan tällaisen väitteen: ”Sanomalehtien levikinlasku  

on vauhdittunut viime vuosina, kun lehtitilaukset ovat etenkin maan hallituksen veropäätösten  

vuoksi kallistuneet ja osa lukijoista siirtyy lukemaan lehtiä digitaalisessa muodossa.”  

Faktana esitetty väite, että lehtitilaukset olivat viime vuosina kallistuneet ”etenkin” hallituksen  

veropäätösten takia, oli perätön. Yleisessä kielenkäytössä minkään muutoksen ei ymmärretä  

tapahtuneen ”etenkin” jonkin vähäisemmän muutostekijän vuoksi. Tosiasiassa lehtitilaukset  

olivat kallistuneet etenkin lehtiyhtiöiden omien hintapäätösten seurauksena.  

Virhe oli käsitykseni mukaan olennainen, ja korjaus oli tarpeen myös siksi, että Karjalainen oli  

muiden sanomalehtien tapaan vaiennut visusti lehtien hintakehityksen syistä. Lehti jätti  

kuitenkin virheen korjaamatta, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun tällaisin perustein:  

85 Lain mukaan esitutkinta on toimitettava, kun ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on  

tehty. Poliisin mielestä ei ollut mitään konkreettisia faktoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä TB:n tehneen  

ilmoituksessa väitetyt rikokset. Ilmoituksen aikaan vuonna 2010 TB oli vielä elossa.  

86 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.  

19  

”Karjalaisen artikkelissa tarkastellaan nimenomaan maakunnan oman lehden levikkikehitystä.  

Sen yhteydessä mainitaan myös yleisellä tasolla levikinlaskun vauhdittuneen. Syyksi arvellaan  

etenkin hallituksen veropäätöstä. Pääkirjoituksessa ilmaistaan lehden mielipide. Kirjoittaja voi  

olla sitä mieltä, että lehtien tilausmaksut ovat etenkin hallituksen veroratkaisujen vuoksi  

kallistuneet. Kyseessä ei siis ole olennainen asiavirhe, joka lehden olisi pitänyt korjata.”  

Pyysin kantelun ottamista uudelleen käsiteltäväksi, koska JSN:n puheenjohtaja oli sortunut  

väärinkäsitykseen ja luokitellut ilmiselvän faktaväitteen mielipiteeksi. UKP-ryhmä hylkäsi  

pyynnön 26.3.2014 ja korosti, että neuvoston puheenjohtaja tulkitsi pääkirjoitusta toisin kuin  

kantelija; kyse siis oli ryhmän mukaan vain näkemyseroista.87  

13.  

Kantelija käytti epäasiallista kieltä, rangaistus lehden lukijoille  

(105. 5456/SL/14/Lehtola/Satakunnan Kansa, 27.3.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

9.2.2014 päätoimittaja Tapio Vallin väitti Satakunnan Kansan nettilehdessä, että ”laittoman  

huumebisneksen arvo on arviolta 400 miljardia dollaria vuodessa eli vajaa 10 prosenttia  

maailmankaupan arvosta”.88 WTO:n tietojen mukaan maailmankaupan arvo on ollut viime  

vuosina noin 18 000 miljardia dollaria.89 Siitä laittoman huumebisneksen 400 miljardia dollaria  

on vain reilut 2 prosenttia eikä suinkaan ”vajaa 10 prosenttia”.  

Lehden päätoimittaja siis liioitteli valtavasti. Hän esitti laittoman huumebisneksen osuuden  

maailmankaupasta ainakin neljä kertaa liian suurena ja johti siten lukijoita harhaan. Koska lehti  

ei suostunut korjaamaan olennaista virhettään, kantelin JSN:lle. 6.3.2014 puheenjohtaja Risto  

Uimonen päätti ottaa kantelun neuvostossa käsiteltäväksi.  

Päätoimittaja Vallin vastasi kanteluun 17.3.2014. Uimosen ratkaisua eli tapauksen lopputulosta  

ajatellen kiinnostavinta Vallinin vastauksessa oli se, mitä hän kertoi JSN:lle kantelijasta:  

”Lehtola on löytänyt kolumneistani useita muitakin virheitä ja kyseenalaisia kohtia, joita hän  

toistuvasti on vaatinut oikaistaviksi, antaakseen minulle ’koirakoulua’”, Vallin kirjoitti.  

Hän kertoi Lehtolan uhkailevan sähköpostissaan, että ”käännyn mieluusti sen vitsikkään  

’itsesääntelyä’ harrastavan huijariporukan eli Julkisen sanan neuvoston puoleen. Kertyyhän  

JSN-testiini tästäkin tapauksesta sitten kiinnostavaa matskua”.  

Vallinin vastauksen saatuaan Risto Uimonen päätti JSN:n perussopimuksen 10. pykälän  

valtuutukseen viitaten lopettaa huumeväitettä koskeneen kantelun käsittelyn. Hän perusteli  

ratkaisuaan seuraavasti:  

”Journalistin ohjeiden ja neuvoston niiden perusteella tekemien tulkintojen tavoitteena on  

tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä  

keskustelua.  

Satakunnan Kansan vastauksen perusteella on ilmeistä, että kantelijalla on muitakin kuin edellä  

mainittuja motiiveja. Tätä osoittavat hänen käyttämänsä epäasialliset luonnehdinnat  

koirakoulusta, huijariporukasta ja siitä, että hän ilmoitti keräävänsä kanteluiden avulla aineistoa  

87 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.  

88 17.3.2014 päivätyssä kirjeessään JSN:lle Vallin kertoi, että tieto oli lainattu Wikipediasta.  

89 WTO: <https://www.wto.org/english/res_e/statis_e/its2015_e/its15_highlights_e.pdf>.  

20  

johonkin tarkoitukseen, joka ei JSN:n käsityksen mukaan liity sananvapauden vastuulliseen  

käyttämiseen ja ammattieettiseen keskusteluun.”  

JSN:n pääsihteeri ilmoitti, että kantelun käsittelyn lopettamispäätökseen ei voi hakea muutosta.  

Niinpä jätin esittämättä uudelleenkäsittelypyynnön UKP-ryhmälle. JSN:n puheenjohtajan  

perustelut puhunevat puolestaan, mutta kolmeen asiaan on kuitenkin syytä kiinnittää erityistä  

huomiota.  

Sinänsä aivan oikein siteerattu ”uhkailuni” huijariporukan puoleen kääntymisestä ei liittynyt  

lainkaan kanteluun, jonka käsittelyn Uimonen lopetti. Se liittyi Vallinin edelliseen virheeseen,  

jonka hän oli ehtinyt korjata jo ennen huumekirjoituksensa ilmestymistä.90  

Erikoinen oli JSN:n puheenjohtajan viittaus ammattieettisen keskustelun edistämiseen. Miten  

ammattieettistä keskustelua edistää se, että itsesääntelyelin tulkitsee journalismin eettistä  

koodia kulissien takana ei-julkisessa menettelyssä? Miten keskustelua ylipäätään voi käydä, jos  

kansalaiset ja journalistit eivät saa tietää itsesääntelyelimen kaikista hyvän journalistisen tavan  

tulkinnoista?  

Erikoisinta JSN:n puheenjohtajan ratkaisussa oli se, että hän tuli rankaisseeksi kantelijan  

epäasiallisesta kielenkäytöstä Satakunnan Kansan viattomia lukijoita. He jäivät ratkaisun takia  

vaille tietoa siitä, että lehdessä oli julkaistu väärä tieto, joka liioitteli valtavasti huumebisneksen  

osuutta maailmankaupasta.  

14.  

Sixten Korkman: Kreikassa ja Espanjassa nuorista enemmistö on vailla töitä  

(119. 5487/SL/14/Lehtola/Helsingin Sanomat, 16.4.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Pohjolan Sanomien pääkirjoituksen laatija ja UM:n Eurooppatiedotuksen tiedottaja eivät ole  

olleet ainoita, jotka ovat käsittäneet väärin nuorten työttömyyttä mittaavat tilastoluvut (ks.  

tapaus 4). Useissa eurooppalaisissa lehdissä on toistettu väitteitä, että Espanjan ja Kreikan  

nuorista yli puolet on työtä vailla. Näitä väärinkäsityksiä torjuakseen Eurostat julkaisi 12.7.2013  

medialle tarkoitetun tiedotteen, joka kuvasi selkeän tekstin ja havainnollisen grafiikan avulla  

nuorisotyöttömyyden mittaamista.91  

Suomessa tiedote ei ylittänyt lehtien uutiskynnystä, eikä yleisö saanut tietoa työttömyystilaston  

käsitteistä. Niinpä kaiketi vain harvat Helsingin Sanomien lukijat osasivat tulkita oikein tietoja,  

joita Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professori Sixten Korkman esitti kolumnissaan  

2.4.2014. Hän arvioi, että kriisimaissa näkyi toipumisen merkkejä, mutta huomautti samalla:  

”Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö  

on vailla töitä.”  

Tieto nuorten työttömyydestä oli väärä: Kreikan nuorista vain 16 % ja Espanjan nuorista vain  

20 % oli vailla töitä. Korjaus oli erityisen tarpeellinen, koska virheellisen tiedon ”auktorisoi”  

arvovallallaan taloustieteen tunnettu ja luotettu ekspertti. Korkman toki tiesi, että ”nuorista  

enemmistö” tarkoitti työttömien nuorten osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista.  

Useimmat HS:n lukijat sitä tuskin kuitenkaan tiesivät.  

90 Kyseessä oli 30.1.2014 julkaistu perätön väite, että ”julkisen talouden menojen osuus on kasvanut yli 58  

prosenttiin kansantaloutemme tuotannosta”. Pienen kädenväännön jälkeen väärä tieto oikaistiin 7.2.2014.  

91 12.7.2013 tiedotteen nettiosoite on: <http://ec.europa.eu/eurostat/documents/2995521/5160798/3-  

12072013-BP-EN.PDF/93d9f5f9-d9a0-4a5b-a547-50a3d1b4a943>.  

21  

HS ei suostunut korjaamaan Korkmanin kolumnin asiavirhettä.92 JSN:n puheenjohtaja karsi  

kantelun ja muistutti, että kolumni on mielipidekirjoitus, jossa tekijältä ei edellytetä tieteellistä  

täsmällisyyttä. ”Korkman käyttää ilmaisua ’nuorista enemmistö on vailla työtä’ samassa  

virkkeessä, jossa hän puhuu Kreikan ja Espanjan työttömyysasteesta. Ilmaisua on vaikea lukea  

muutoin kuin viittauksena nuorten työttömyysasteeseen eli nuorten työttömien osuuteen  

työmarkkinoiden käytössä olevista nuorista, ei kaikista ikäluokan nuorista”, Uimonen tulkitsi.  

Näin hän muitta mutkitta oletti HS:n lukijoiden tunteneen työttömyysasteen käsitteen niin  

hyvin, että he ymmärsivät ”nuorista enemmistön” tarkoittavan jotain muuta kuin enemmistöä  

nuorista.  

15.  

Perustuslakivaliokunnan ”tämänpäiväinen linjaus” suvivirsikiistassa  

(126. 5495/Yle/14/Lehtola/Yle Uutiset, 24.4.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

25.4.2014 eduskunnan perustuslakivaliokunta löi lukkoon kantansa suvivirsikiistassa. Linjaus  

sisältyi valiokunnan lausuntoon oikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2012.93 Valiokunta  

totesi, ettei se nähnyt tarvetta muuttaa aiempaa kantaansa koulun perinteisistä juhlista.  

”Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen  

johdosta voi pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina”, valiokunta linjasi.  

Kolme viikkoa aiemmin, 4.4.2014, valiokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita, muun muassa  

Opetushallituksen edustajaa ja valtiosääntöoikeuden eksperttejä. Ennen kuin asian käsittely  

valiokunnassa keskeytettiin, ”käytiin valmistava keskustelu”.94  

Ylen TV1:n uutiset kertoi 4.4. klo 20.30, että ”eduskunnan perustuslakivaliokunta vahvisti  

suvivirren aseman koulujen kevätjuhlissa”. Juontaja Tommy Fränti totesi, että ”tässä asiassa on  

kuultu oikeuskansleria, apulaisoikeusasiamiestä, nyt myös perustuslakivaliokuntaa”. Studioon  

haastateltavaksi kutsutulta asiantuntijalta, professori Risto Saariselta hän kysyi, ”mitä mieltä Te  

olette tämänpäiväisestä linjauksesta?”  

Näin Yle uskotteli perustuslakivaliokunnan jo päättäneen linjauksestaan, vaikka valiokunta teki  

päätöksen siitä vasta kolme viikkoa myöhemmin. Virhettään Yle ei suostunut korjaamaan, ja  

Uimonen karsi kantelun. Jutun kokonaisuudesta kävi hänen mukaansa ilmi, että valiokunta oli  

tehnyt ”alustavan linjauksen” suvivirren puolesta. Samalla hän kuitenkin huomautti jutun  

kokonaisuuden osoittaneen senkin, että valiokunnalle vasta annettiin asiantuntijalausuntoja  

päätöksentekoa varten.  

16.  

Korjauksen viive nettilehdessä  

(191. 5554/SL/14/Lehtola/Lapin Kansa, 7.8.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

20.7.2014 Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen väitti kolumnissaan, että ”kansantuote  

oli viime vuonna ’käyvin hinnoin’ samalla tasolla kuin vuonna 2006”. Väite oli perätön. Käyvin  

hinnoin vuoden 2006 bkt oli 172,6 miljardia euroa. Vuoden 2013 bkt oli 201,3 miljardia euroa  

eli käypähintaisena noin 16 % isompi kuin vuonna 2006.  

92 10.12.2013 HS:n toimittaja Jyri Hänninen oli korjannut virheensä kerrottuaan, että kuusi kymmenestä alle 25-  

vuotiaasta espanjalaisesta oli työttömänä.  

93 Perustuslakivaliokunnan pöytäkirja 37/2014.  

94 Perustuslakivaliokunnan pöytäkirja 30/2014.  

22  

Korjauspyynnön 21.7. saatuaan Lapin Kansa julkaisi paperilehdessään asianmukaisen oikaisun  

22.7. Koska lehti ei julkaissut oikaisua Journalistin ohjeiden vaatimalla tavalla ”viipymättä”  

myös verkkolehdessään, kantelin menettelystä JSN:lle 1.8.  

Neuvoston puheenjohtaja karsi kantelun ja totesi, että verkossa virhe on korjattu 7.8.2014.  

”Virhe verkossa ja painetussa lehdessä olisi pitänyt korjata samanaikaisesti, mutta neuvostolle  

ei ole osoitettu, että viipeestä olisi aiheutunut kohtuutonta haittaa tässä tapauksessa”, Uimonen  

huomautti.  

17.  

Eutanasia sallittu Sveitsissä: Dignitas tarjoaa eutanasiapalveluja?  

(221. 5575/SL/14/Lehtola/Iltalehti, 18.9.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Sveitsin rikoslain 114. pykälän (”Homicide at the request of the victim”) mukaan eutanasia on  

Sveitsissä rikos:  

”Any person who for commendable motives, and in particular out of compassion for the  

victim, causes the death of a person at that person’s own genuine and insistent request is liable  

to a custodial sentence not exceeding three years or to a monetary penalty.”95  

Dignitas-yhdistys vastaa kotisivujensa FAQ-palstalla kysymykseen ”Does Dignitas offer  

euthanasia?” näin:  

”No. Euthanasia implies putting down someone on his or her request, which is prohibited in  

Switzerland. The Swiss law allows for accompanied (assisted) suicide only.”96 Eutanasiaa siis ei  

ole Sveitsissä sallittu, eikä Dignitas-yhdistys tarjoa kenellekään eutanasiapalveluja.  

Iltalehti julkaisi painetussa lehdessään 23.8.2014 Timo Kiisken jutun ”Loppuun asti harkittu  

eutanasia”. Netissä Iltalehti julkaisi Kiisken jutun 28.8.2014. Jutun otsikko oli: ”Tapio Pekola  

päätti eutanasiastaan täysin itse”.  

Kirjoituksissa väitettiin, että eutanasia on Sveitsissä sallittu ja että Dignitas-yhdistys tarjoaa  

eutanasiapalveluja. Edellä olleet sitaatit osoittavat, että väitteet eutanasian sallimisesta Sveitsissä  

ja Dignitas-yhdistyksestä eutanasiapalvelujen tarjoajana olivat virheellisiä. Koska Iltalehti ei  

suostunut korjaamaan olennaisia virheitään, kantelin JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun.  

Hän perusteli ratkaisuaan muun muassa ”euthanasian” kuvauksella vuoden 1932  

tietosanakirjassa ja korosti, että eutanasiasta on useita toisistaan poikkeavia määritelmiä.  

Lehdissä eutanasia ja avustettu itsemurha sekoitetaan toisiinsa, ja Iltalehden jutussa leski kertoi  

omista kokemuksistaan, hän huomautti.  

”Neuvoston tehtäviin ei kuulu päättää, mitä termiä haastateltava kokemuksistaan voi käyttää  

tai mitä tiedotusväline saa käyttää. Neuvostolla ei ole perusteita ottaa kantelua käsittelyyn”,  

Uimonen tulkitsi hyvää journalistista tapaa.  

18.  

”Tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan matalammiksi”?  

95 Sveitsin rikoslain englanninkielisen version nettiosoite on: <https://www.admin.ch/opc/en/classified-  

compilation/19370083/201501010000/311.0.pdf>.  

96 Dignitas-yhdistyksen kotisivun osoite on: <http://www.dignitas.ch>. Itsemurhassa avustamisen Sveitsin laki  

sallii vain, mikäli avustamiseen ei sisälly itsekkäitä motiiveja.  

23  

(222. 5576/SL/14/Lehtola/Kaleva, 18.9.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kustannuskilpailukykyä mitataan useimmiten yksikkötyökustannusten tunnusluvun avulla.  

Tunnusluku voidaan laskea jakolaskuna, jossa osoittajana on keskituntiansio ja nimittäjänä  

työn tuottavuus.97 Siis yksikkötyökustannukset = keskituntiansio/työn tuottavuus. Yhtälön logiikka  

on se, että oikean puolen suhdeluvun konkreettiset tekijät saavat arvoja, jotka muuttuvat.  

Niiden mukaan vasemman puolen tunnusluku sitten määräytyy.  

18.8.2014 kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen puhui ryhmänsä  

kesäkokouksessa muun muassa kustannuskilpailukyvyn parantamisen tarpeesta ja sanoi:  

”Yksikkötyökustannuksiin voidaan vaikuttaa työn tuottavuutta lisäämällä, jota tehdään työpaikoilla joka  

päivä.”  

Yllä esitetystä laskukaavasta voi nähdä, että juuri näin yksikkötyökustannuksiin voidaan  

vaikuttaa. Ne alenevat, jos työn tuottavuutta kyetään työpaikoilla lisäämään ja jos työn  

tuottavuus kasvaa enemmän kuin suhdeluvun osoittajan keskituntiansio.  

Kaleva pyöräytti 20.8.2014 pääkirjoituksessaan Arto Satosen aivan oikean ajatuksen päälaelleen  

ja väitti hänen sanoneen näin:  

”Satosen mukaan tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan matalammaksi.”  

Kiepautuksellaan Kaleva pisti Arto Satosen nimiin absurdin ajatuksen, että työn tuottavuus  

nousee pelkkää tunnuslukua näpelöimällä. Oikeasti yhtälön oikean puolen konkreettiset asiat  

eivät muutu miksikään, antoipa yhtälön vasemman puolen tunnusluvulle mitä hyvänsä arvoja.  

Kaleva ei suostunut korjaamaan virhettään, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun virheen  

korjaamatta jättämisestä. Neuvostolla ei hänen mukaansa ollut perusteita ottaa kantelua  

käsittelyyn. Ratkaisun perustelu ei kommentteja kaipaa:  

”Pääkirjoituksessa ilmaistaan lehden kanta. Tässä tapauksessa lehti on tulkinnut ja  

kommentoinut johtavan kokoomuspoliitikon puhetta eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.  

Lehdellä on tähän sananvapauden nimissä oikeus. Jos puhuja kokee tulkinnan vääräksi, hän  

voisi itse reagoida pääkirjoitukseen ja lähettää lehdelle oman mielipiteensä julkaistavaksi. Myös  

kantelija olisi voinut toimia samoin. Kyse ei ole olennaisesta asiavirheestä, vaan erilaisista  

näkökulmista ja tulkinnoista.”  

19.  

Tulonsiirtojen ”osuus” bruttokansantuotteesta  

(273. 5616/SL/14/Lehtola/Iltalehti, 23.10.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Vuoden 2014 alussa Tilastokeskus kiinnitti huomiota lehdissä usein esitettyihin virheellisiin  

väitteisiin julkisista menoista.98 Perättömissä väitteissä oli kauhisteltu julkisten menojen suurta  

”osuutta” bruttokansantuotteesta. Näin oli sotkettu käsitteitä. Pääjohtaja Marjo Bruun  

muistutti, että kun verrataan julkisia menoja ja bruttokansantuotetta, ”tarkastellaan kahden eri  

tunnusluvun välistä suhdetta, ei toisen osuutta toisesta”.99 Vääriä tietoja torjuva virasto  

97 Kustannuskilpailukyvyn mittausmenetelmien uudistaminen. VNK:n raporttisarja 3/2012, s. 13. Työn  

tuottavuus kertoo, paljonko tuotosta tai arvonlisää syntyy esimerkiksi työtuntia kohti.  

98 Tilastojulkaisu Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin 2012. Tilastokeskus, 31.1.2014, s. 6.  

99 Bruun, Marjo: Miten mitata julkisen sektorin kokoa. Tieto & Trendit, 27.1.2014.  

24  

huomautti, että suuri osa julkisista menoista ei lainkaan sisälly bkt:hen. Näitä menoja olivat  

esimerkiksi tulonsiirrot.  

Iltalehden kolumnisti Kalle Isokallio kauhisteli julkisten menojen kasvua 8.9.2014 ja sortui  

väärinkäsitykseen. Hän esitti väitteen, että vuonna 1980 tulonsiirtojen ”osuus” bkt:stä oli 11,8  

prosenttia, ”tänään se on 22 prosenttia”. Väite oli perätön, koska se uskotteli julkisen sektorin  

tulonsiirtojen sisältyvän bkt:hen.  

JSN:n puheenjohtaja karsi asiavirheen korjaamatta jättämisestä tehdyn kantelun. Hän perusteli  

ratkaisuaan näin: ”Kolumni on mielipidekirjoitus, jossa voi kärjistää ja tulkita tilastotietoja niin,  

että ne tukevat kirjoittajan kantaa.”100  

20.  

Työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen maksaa 10 miljardia euroa vuodessa?  

(284. 5624/SL/14/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 23.10.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Yhteiskunnallisille ongelmille on tapana laskea hinta. Mitä isompi hintalappu on, sitä  

varmemmin media ongelmasta uutisoi. Hintalapun lähtökohtia ja oletuksia se ei tapaa tivata.  

Viime aikojen jättimäisimmän hintalapun on läväyttänyt pöytään Työterveyslaitoksen  

tutkimusprofessori Guy Ahonen: puutteellisen työhyvinvoinnin kustannukset ovat 35–41  

miljardia euroa vuodessa.101  

27.9.2014 Marianne Sundholm kirjoitti Hufvudstadsbladetissa: ”På Arbetshälsoinstitutet  

räknar man krasst med att 20 000 sjukpensioneringar per år kostar 10 miljarder euro i förlust  

av produktionsvärde. Sjukpensioneringarna sker vid en medelålder av 52 år, vilket är 11  

arbetsår för tidigt. Det betyder miljarder också i förlorade skatteintäkter.”  

Toimittaja esitti 10 miljardin euron vuotuiset menetykset lukijoille todellisina menetyksinä.  

Lähteenä käytetyn Ahosen jättiluvut kuvasivat kuitenkin tuotannon arvon potentiaalisia  

menetyksiä. Ne voisivat toteutua, jos eläköityneiden työpanosta ei korvata eli ei palkata heidän  

tilalleen uusia työntekijöitä. Mutta sillä tavallahan ei elävässä elämässä toimita.  

Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan vuosina 2001–2013 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi  

kaikkiaan noin 332 000 henkilöä. Työllisten määrä kuitenkin kasvoi Tilastokeskuksen mukaan  

samana aikana noin 90 000:lla. Jos eläköityminen oikeasti tarkoittaisi työpanosten menetyksiä,  

sen luulisi näkyvän jollakin toisella tavalla kuin työllisten määrän kasvuna.  

Potentiaalisten menetysten esittäminen todellisina menetyksinä ei ollut Uimosen tulkinnan  

mukaan olennainen asiavirhe. Sen sijaan kyse oli ”erilaisista näkemyksistä” kiistanalaisessa  

asiassa. Niinpä hän karsi kantelun.  

21.  

Ylen budjetti 510,5 miljoonaa euroa vuonna 2014?  

(47. 5720/SL/15/Lehtola/Satakunnan Kansa, 5.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

100 13.11.2014 JSN huomautti Turun Sanomia ja Helsingin Uutisia hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.  

Lehdet olivat väittäneet julkisten menojen ”osuuden” bkt:stä olevan ”58 prosenttia” ja ”pian 60 prosenttia” ja  

jättäneet virheen korjaamatta. 26.2.2015 JSN antoi Iltalehdelle huomautuksen samasta asiasta.  

101 Työ ja terveys Suomessa 2012. Työterveyslaitos, s. 12–13. Ennenaikaisen eläköitymisen vuosikustannus on  

kritiikille alttiissa laskelmissa kaikkiaan noin 18 miljardia euroa.  

25  

Valtion vuoden 2014 talousarvioon sisältyi 507,9 miljoonan euron määräraha Ylen julkisen  

palvelun rahoittamista varten. Yle ei kuitenkaan saanut koko summaa käyttöönsä, koska sen  

piti tilittää saamastaan summasta arvonlisäveroa valtiolle 10 %:n verokannan mukaisesti. Siksi  

Yle sai Yle-veron tuottoja käyttöönsä lopulta vain 461,8 miljoonaa. 102 Ylen budjetti vuodelle  

2014 oli 478,8 miljoonaa euroa.103  

Satakunnan Kansan entinen päätoimittaja, dosentti, YTT Erkki Teikari väitti SK:n nettilehden  

vieraskolumnissaan 20.1.2015, että ”Ylen viime vuoden budjetti oli 510,5 miljoonaa euroa”.  

Perätön väite liioitteli Ylen budjettia rajusti. Asiavirhe oli olennainen, peräti 31,7 miljoonan  

suuruinen; 31,7 miljoonalla voisi pestata 450 hyväpalkkaista (70 000 €/vuosi/hlö) toimittajaa.  

Oikaisun tarvetta korosti se, että tutkijanakin esitelty Teikari esitti erittäin tarkan luvun.  

Lukijoilla oli siksikin suuri houkutus uskoa tiedon olevan totta. Uimonen karsi kantelun ja  

korosti, että ”yleiskielinen ilmaisu” 510,5 miljoonan euron budjetista kertoi, ”paljonko Ylelle  

annettiin rahaa käyttöön”. Arvonlisäveron osuuden erottelun puuttumista ei voi pitää  

olennaisena asiavirheenä, hän tulkitsi. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta  

uudelleen käsiteltäväksi.104  

22.  

Kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs  

(48. 5721/SL/15/Lehtola/Lapin Kansa, 5.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Syyskuussa 2014 Kreikassa oli yli 1,2 miljoonaa työtöntä. Työikäisiä eli 15–74-vuotiaita  

kreikkalaisia oli samaan aikaan noin 8,1 miljoonaa. Vähän useampi kuin joka seitsemäs  

työikäinen kreikkalainen oli siis vailla työtä.105  

Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) väitti Lapin Kansan nettilehden kolumnissaan 28.12.2014,  

että ”kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs”. Lukijoilla oli houkutus luottaa  

tietoon, kun sen esitti tutkijanakin tunnettu kansanedustaja. Niinistön tieto oli kuitenkin  

suuruusluokaltaan virheellinen.  

Lehti ei julkaissut oikaisua, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun hyvää journalistista tapaa  

tulkiten: ”Kreikassa työttömien osuus työvoimasta on noin neljännes, joten kolumnistin  

ilmaisua ei voi pitää olennaisena asiavirheenä.” Nytkin hän siis edellytti lukijoiden tietävän, että  

joka neljäs kreikkalainen ei tarkoita työttömistä kirjoitettaessa joka neljättä kreikkalaista. UKP-  

ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.106  

23.  

”Kreikka jatkaa tiukkaa rahapolitiikkaa”  

(59. 5734/SL/15/Lehtola/Satakunnan Kansa, 12.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kaikki euromaat ovat luopuneet omasta rahapolitiikastaan. Euroalueella harjoitetaan yhteistä  

rahapolitiikkaa. Siitä päättää yhteinen keskuspankki, Euroopan keskuspankki (EKP). Se pitää  

102 Ylen tilinpäätös vuodelta 2014.  

103 Ylen tiedotuksesta tammikuussa 2015 saatu tieto.  

104 UKP-ryhmä: MTV3:n toimituspäällikkö Jyrki Huotari, Suomen Kuvalehden toimittaja Heikki Vento ja  

maatilan emäntä, KTM Heli Kärkkäinen.  

105 Kreikan tilastoviraston tiedote 11.12.2014.  

106 UKP-ryhmä: Huotari, Vento ja Kärkkäinen.  

26  

yllä hintavakautta euroalueella sekä suunnittelee ja toteuttaa rahapolitiikkaa. Euroalueen  

rahapoliittiset päätökset tekee EKP:n neuvosto.107  

Satakunnan Kansan nettilehdessä 24.1.2015 julkaistu pääkirjoitus väitti EKP:n tarjoavan  

Kreikan velkojen anteeksiannolle ja laina-aikojen pidentämiselle vaihtoehdon ”edellyttäen, että  

Kreikka jatkaa tiukkaa rahapolitiikkaa”. Mitä tämä oli? Eihän Kreikalla ole rahapolitiikkaa, jota  

EKP voisi edellyttää Kreikan jatkavan?  

Lehti kieltäytyi korjaamasta perätöntä ja mieletöntä väitettään. JSN:n puheenjohtaja karsi  

kantelun ja tulkitsi hyvää journalistista tapaa: ”Kyseessä on epätarkka ilmaisu. Sitä ei  

kuitenkaan voi pitää olennaisena asiavirheenä, koska Kreikka joutuu noudattamaan EKP:n  

rahapolitiikkaa osana eurojärjestelmää.”  

24.  

”Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä”  

(72. 5746/SL/15/Lehtola/Pohjalainen, 19.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Ylen julkisen palvelun tehtävät on määritelty yleisradiolain (22.12.1993/1380, HE 124/1993)  

3. luvussa. Sen otsikko on ”Yhtiön tehtävät”. Ylen tehtäviä on määritelty ja täsmennetty aivan  

äskettäinkin. Tuorein lainmuutos tuli voimaan 1.1.2013.  

Yleisradiolain 3. luvun 7. pykälän 1. momentti edellyttää, että Yle tuo jokaisen saataville  

yhtäläisin ehdoin ”monipuolisen ja kattavan” julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmiston  

siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen.  

Samassa momentissa todetaan, että näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja Yle voi  

tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti. ”Yleinen viestintäverkko”  

tarkoittaa laissa erityisesti internetiä. Jo vuonna 2002 julkisen palvelun tehtävien määrittelyyn  

oli sisällytetty mahdollisuus, että Yle tarjoaa palvelujaan myös netissä.  

Yleisradiolain 3. luvun 7. pykälän 2. momentissa on kaikkiaan seitsemän kohtaa, joissa  

määritellään Ylen julkisen palvelun ”erityiset” tehtävät. Kohdassa 2 määritellään jopa se,  

millaista julkisen palvelun viihteen tulee olla: lainsäätäjän tahto on, että Ylen julkinen palvelu  

tuottaa ”virikkeellistä” viihdettä.  

5.2.2015 Pohjalainen julkaisi nettilehdessään pääkirjoituksen ”Yleisradiolle täytyy kertoa rajat”.  

Siinä lehti esitti väitteen: ”Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä, vaan julkista palvelua voi  

olla kevyt viihde yhtä lailla kuin tiukka asiaohjelma.”  

Väite oli ilmiselvästi perätön. Lehti ei kuitenkaan suostunut korjaamaan virhettä, vaan jätti  

lukijansa sen väärän tiedon varaan, että yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä. Uimonen  

karsi kantelun virheen korjaamatta jättämisestä. Kyseessä ei ollut olennainen asiavirhe, vaan  

”lehden kanta siihen, että Yleisradiolaki ei riittävän tarkasti määrittele yhtiön tehtäviä”.  

25.  

Väärinkäsitys tuottavuudesta  

(241. 5889/SL/15/Lehtola/Ilkka, 6.8.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

107 Pohjola, Matti (2015): Taloustieteen oppikirja. Sanoma Pro Oy, s. 194–195.  

27  

Työn tuottavuus on tehokkuuden mittari. Se on suhdeluku. Se mittaa esimerkiksi sitä,  

montako hyödykettä tai paljonko arvonlisäystä syntyy tehtyä työtuntia kohti. Tavallisin  

suhdeluku on arvonlisäys per työtunti.108 Tuotanto taas on prosessi, jossa yhdistetään  

tuotannontekijöitä hyödykkeiden tuottamiseksi. Se tarkoittaa myös prosessin tuloksena  

tuotettuja hyödykkeitä. Julkisuudessa käsitteet sotketaan usein, niin että tuotantoa kasvattava  

työn määrän lisäys esitetään virheellisesti työn tuottavuuden parantamisena.  

Juuri näin teki päätoimittaja Satu Takala Ilkan nettilehden kolumnissa 14.6.2015. Hän kirjoitti:  

”Talouskasvun vauhdittamiseen tarvittaisiin tuottavuuden parantamista: vanhoille työvuosia  

lisää, nuoret nopeammin kouluista töihin, työpäivälle enemmän mittaa, lisää maahanmuuttajia  

ja osatyökykyisetkin töihin.”  

Näin hän mainitsi tuottavuuden parantamisen tapoina viisi asiaa, jotka pikemminkin  

heikentävät tuottavuutta. Työn tuottavuutta parantavat ihan muut asiat: koulutus, investoinnit  

koneisiin, laitteisiin ja rakenteisiin, teknologia sekä työn siirtyminen matalan tuottavuuden  

aloilta korkeamman tuottavuuden aloille.109  

Koska työn tuottavuuden kasvu on elintason nousun kannalta ratkaisevaa, lukijoiden tuli saada  

oikeaa tietoa tuottavuuden kasvun lähteistä. Siksi pidin virhettä olennaisena ja kantelin JSN:lle,  

koska lehti ei suostunut korjaamaan virhettään.  

Uimonen karsi kantelun. Hän totesi tuotannon ja tuottavuuden olevan eri käsitteitä, mutta  

kolumnisti käsitteli lähinnä perheeseen, lastenhoitoon sekä miesten ja naisten tasa-arvoon  

vaikuttavia kysymyksiä kirjoituksessa, jota ei ollut tarkoitettu taloustieteelliseksi analyysiksi.  

”Tässä yhteydessä tuottavuuden ja tuotannon sekoittumista on vaikea pitää olennaisena  

asiavirheenä. Kyseessä on lähinnä puhekielenomainen, epätarkka ilmaisu”, Uimonen tulkitsi.  

UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.110  

26.  

Arkkipiispa pyysi homoilta anteeksi ”virallisesti kirkon puolesta”?  

(266. 5912/SL/15/Lehtola/Iltalehti, 6.8.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Vuonna 2013 Porvoon hiippakunnan piispana aiemmin toiminut teologian tohtori Gustav  

Björkstrand laati kirkkohallitukselle seikkaperäisen selvityksen arkkipiispan viran luonteesta ja  

arkkipiispan tehtävistä.111  

Selvityksessään (s. 20) hän totesi, että kun arkkipiispa käyttää kirkon ääntä julkisuudessa, ”hän  

tekee sen kirkon päättävien elinten kannanottojen perusteella”. Kirkon ylimmän päättävän  

elimen eli kirkolliskokouksen perustevaliokunta oli useaan otteeseen ja selkeästi tuonut tämän  

näkemyksen esille, Björkstrand huomautti.  

19.7.2015 Iltalehti julkaisi internetissä Juha Veli Jokisen uutisen: ”Arkkipiispasta paljastui kaksi  

salaisuutta Pori Jazzeilla”. Jokinen kertoi Kari Mäkisen olevan vanha jazz-kävijä ja kirjoitti:  

”Homoilta virallisesti kirkon puolesta anteeksi pyytänyt Mäkinen teki myös toisen  

paljastuksen.”  

108 Kangasniemi, Mari: Tuottavuuden mittaaminen palvelualoilla. PAM ry, julkaisuja 1/2012, s. 12.  

109 Pohjola, Matti (2014): Suomi uuteen nousuun. Teknologiateollisuus ry, s. 18–19.  

110 UKP-ryhmä: Vento, Huotari ja Kärkkäinen.  

111 Kirkon keskushallinnon julkaisu. Sarja C, 2013:1.  

28  

Tieto ”virallisesti kirkon puolesta” esitetystä anteeksipyynnöstä oli perätön. Jokinen viittasi  

selvästi arkkipiispan puheenvuoroon Suomi Areenan avajaisissa 14.7.2014.112 Puheenvuorosta  

näkyy, ettei se voinut olla virallisesti kirkon puolesta esitetty anteeksipyyntö. Mäkinen nimittäin  

totesi toivovansa, ”että tähän anteeksipyyntöön voidaan yhtyä kirkossa”. Toive oli lievästi  

sanoen erikoinen, jos kirkko oli jo päättänyt pyytää homoilta anteeksi. Mutta sellaista päätöstä  

ei ollut. Ei ollut mitään kirkon päättävän elimen kannanottoa, jonka perusteella arkkipiispa  

olisi voinut käyttää kirkon ääntä ja pyytää homoilta kirkon puolesta virallisesti anteeksi.  

Uimonen karsi korjaamatta jätetystä virheestä tehdyn kantelun. Jutun ilmaisua virallisesta  

anteeksipyynnöstä oli vaikea pitää korjausta vaativana olennaisena asiavirheenä viihdesivun  

lyhyessä tunnelmahaastattelussa. ”Aina kun arkkipiispa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin  

julkisuudessa, hän esiintyy viran puolesta ja kannanotto mielletään hänen tulkinnakseen kirkon  

näkemyksistä”, Uimonen korosti. Pyysin kantelun ottamista uudelleen käsiteltäväksi, koska  

minkään instituution ylimmän johtajan kannanotosta ei tule instituution virallista kannanottoa  

vain sen perusteella, miten yleisö kannanottoa tulkitsee. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.113  

27.  

Your Better Life Index ja OECD:n rankkaus, 2. näytös  

(291. 5790/SL/15/Lehtola/Helsingin Sanomat, 3.9.2015, valmistelija Nenne Hallman)  

20.3.2015 alkoi Your Better Life Index -näytelmän toinen, juoneltaan ensimmäistä vähän  

mutkikkaampi näytös. Helsingin Sanomat kuvasi Better Life -indeksin sekä printissä että  

netissä jälleen tutkimuksena, jossa OECD oli pannut maat järjestykseen sen perusteella, missä  

maassa on paras elämä. Australia oli yhä paras. Suomen HS tiesi olevan OECD:n tekemässä  

rankkauksessa nyt sijalla 8.114  

Tieto OECD:n tekemästä maavertailusta oli nytkin perätön. Tästä kertoi sekin, että OECD ei  

ollut kevääseen 2015 mennessä julkaissut ainoatakaan lehdistötiedotetta siitä, että järjestö oli  

tehnyt maiden välisen hyvinvointivertailun.115 Jos OECD olisi rankkauksen tehnyt, sillä olisi  

ollut valtava uutisarvo, ja järjestö olisi siitä totta kai tiedottanut.  

21.3.2015 HS julkaisi oikaisun sekä printissä että netissä: ”OECD:n onnellisuuslistauksesta  

puuttui tieto: OECD:n Better Life Index jättää käyttäjälle mahdollisuuden painottaa eri  

muuttujia. Julkaistu listaus toteutuu, jos jokaiselle 11 muuttujalle antaa oletuspainotuksen 1.”  

Tätä tekstiä ei voinut pitää todellisena oikaisuna. Siksi tein kantelun: ”21.3. HS julkaisi  

’oikaisun’, jossa se ei kuitenkaan lainkaan korjannut väärää väitettään OECD:n tekemästä  

onnellisuusvertailusta. Lehti päinvastoin antoi lukijoiden nytkin ymmärtää järjestön tehneen  

tuollaisen vertailun ja kirjoitti ’OECD:n onnellisuuslistauksesta’.” 9.4. JSN:n puheenjohtaja  

päätti ottaa kantelun neuvostossa käsiteltäväksi.  

Viikkoa myöhemmin, 17.4., HS lisäsi netissä 20.3. julkaistuun juttuun ”tarkennuksen”  

OECD:n indeksistä: ”Better Life Indexissä käyttäjä saa itse valita, minkä painoarvon antaa  

kullekin 11 muuttujalle. OECD ei siis määrittele maiden järjestystä.”116  

112 Puheenvuoro on julkaistu arkkipiispan kotisivuilla.  

113 UKP-ryhmä: Vento, Huotari ja Kärkkäinen.  

114 Useista jutuista koostuneen näyttävän paketin toimittivat Heikki Aittokoski ja Annukka Oksanen.  

115 Tieto perustuu siihen, että kävin läpi OECD:n kaikki lehdistötiedotteet toukokuusta 2011 lähtien, jolloin  

järjestö julkisti nettityökalunsa.  

116 Tarkennuksen nettiosoite on: <http://www.hs.fi/ulkomaat/a1426750518326>.  

29  

Tarkennus oli kiinnostava. Kahteen otteeseen OECD:n tekemästä vertailusta uutisoinut lehti  

myönsi vihdoin, ettei OECD määrittele maiden järjestystä Better Life -indeksissä. Jäin  

uteliaana odottamaan, mitä käsiteltäväksi otetulle kantelulle JSN:ssä tapahtuisi. Saisivatko HS:n  

lukijat sittenkin tietää lehtensä vääristä väitteistä, kun JSN tekee kantelusta vapauttavan tai  

langettavan päätöksen?  

Valitettavasti eivät saisi, sillä 3.9.2015 Uimonen päätti yllättäen lopettaa kantelun käsittelyn  

neuvostossa. Valmistelijan selvitysten perusteella hän oli tullut siihen tulokseen, että OECD:llä  

olikin kaksi eri indeksiä: Better Life Index ja Your Better Life Index. BL-indeksissä maat olivat  

Uimosen mukaan ”paremmuusjärjestyksessä sen mukaisesti, mitä paremmin asiat kussakin  

maassa on esimerkiksi oikeudellisesti ja lainsäädännöllisesti järjestetty”.  

”Kantelija sekoittaa kyseisen Better Life Indexin OECD:n toiseen työkaluun, Your Better Life  

Indexiin, joka on yleisölle tarkoitettu interaktiivinen työkalu omien arvojen listaamiseksi ja  

indeksissä mukana olevien maiden vertailemiseksi”, JSN:n puheenjohtaja väitti.  

Väitettään hän perusteli siteeraamalla tutkija Juha Honkkilan artikkelia Tilastokeskuksen Tieto  

& Trendit -sivustolta.117: ”OECD (2013a) on kehittänyt hyvinvointimittarin (Better Life  

Index), joka koostuu yhdestätoista eri osatekijästä. Mittarin käytölle on olemassa  

interaktiivinen verkkosovellus [1], jossa käyttäjä voi vertailla eri maita painottamalla paremman  

elämän eri osatekijät haluamallaan tavalla.”118  

Tutkijan teksti saattoi houkuttaa ajatukseen kahdesta eri indeksistä. Uimonen vain ei ollut  

huomannut, että sitaatissa ”(2013a)” ei viitannut Better Life -indeksiin. Artikkelin lähteet  

osoittivat, että tutkija viittasi ”How’s Life? 2013” -julkaisuun, josta nettityökalun tunnusluvut  

olivat peräisin. Tämä julkaisu taas ei ollut mikään OECD:n Better Life -rankkaus.119  

Varmuuden vuoksi kysyin Uimosen siteeraamalta tutkijalta, oliko OECD:llä nettityökalun  

lisäksi sittenkin myös sellainen Better Life -indeksi, jossa järjestö oli rankannut maat sen  

mukaan, missä maassa on ”paras elämä”.  

Honkkila vastasi OECD:n Better Life Index -sivuston perustuvan siihen, että käyttäjät itse  

määrittelevät eri elämänlaatumittareiden suhteellisen painon. ”Omaa” Better Life -indeksiä ei  

OECD:llä hänen mukaansa ollut.120  

Koska Uimosen päätös oli perustunut selvään väärinkäsitykseen kahdesta indeksistä, pyysin,  

että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. 19.10.2015 JSN:n 2. vpj. Jyrki  

Huotari ja 3. vpj. Heli Kärkkäinen hyväksyivätkin pyynnön. Päätös kantelun käsittelyn  

lopettamisesta oli heidän mukaansa perustunut ”ilmeiseen virheeseen eli liian yksioikoiseen  

tulkintaan kahdesta eri indeksistä”.  

Taas näytti lupaavalta, että HS:n lukijat saavat kuin saavatkin tietää lehtensä pahasta virheestä.  

Ilo oli kuitenkin jälleen ennenaikainen. 21.10.2015 eli vain kaksi päivää Huotarin ja Kärkkäisen  

ratkaisun jälkeen JSN:n 1. varapuheenjohtaja Heikki Vento päätti lopettaa kantelun käsittelyn.  

Neuvosto ei päätöksen mukaan ottanut kantaa siihen, ovatko Better Life -indeksi ja Your  

Better Life -indeksit erillisiä vai saman indeksin erilaisia ilmenemismuotoja. ”Neuvosto katsoo,  

117 Artikkelin osoite on: <http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/99/#>.  

118 Sitaatissa [1] tarkoitti linkkiä OECD:n indeksin kotisivulle.  

119 Vuoden 2013 How’s Life? -raportti hyvinvoinnin indikaattoreista, s. 26.  

120 Juha Honkkilan 15.9.2015 sähköpostiviesti raportin kirjoittajalle.  

30  

että HS on riittävän hyvin jälkeenpäin selvittänyt ja avannut lukijoilleen OECD:n indeksin  

luonteen ja korjannut mahdolliset jutuissa olleet epätäsmällisyydet”, Vento perusteli  

ratkaisuaan. Tähän kohtaukseen päättyi indeksinäytelmän toinen näytös, ja koko näytelmä.  

28.  

VM lupasi Ylelle ”rahaa julkisten palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa”?  

(293. 5928/SL/15/Lehtola/Turun Sanomat, 10.9.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Päätoimittaja Kari Vainio ruoti Turun Sanomien nettilehden kolumnissaan 23.8.2015 Ylen  

rahoitusta ja toimintaa. Hän väitti, että valtiovarainministeriö ”lupasi Ylelle 6,6 miljoonan  

euron indeksikorotuksen ja rahaa julkisten palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa”.  

Luvut olivat virheellisiä. VM esitti vain 5,6 miljoonan indeksitarkistusta ja vain 513,5  

miljoonan euron siirtoa valtion televisio- ja radiorahastoon. Vainio oli tullut esittäneeksi VM:n  

lukuina liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotuksen luvut.  

Pahiten lukijoita johti harhaan väite, jonka mukaan VM ”lupasi” Ylelle rahaa julkisten  

palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa. Väite sivuutti sen tosiasian, että 10 %:n  

arvonlisäveron vuoksi Yle saisi rahaa ”julkisten palvelujen tuottamiseen” vain vajaat 470  

miljoonaa. Alvin tilittämistä valtiolle ei sentään voine pitää julkisten palvelujen tuottamisena.  

Kantelussa JSN:lle kiinnitin huomiota siihen, että Vainion väite VM:n 515 miljoonan euron  

”lupauksesta” ei voinut olla vahinko eikä väärinkäsitys. Kerroin, että jo 12.4.2015 olin  

muistuttanut Vainiolle, että alvin takia Yle ei saa käyttöönsä ”koko puolta miljardia vaan  

kymmeniä miljoonia euroja vähemmän”.  

Karsintaratkaisussaan Uimonen sivuutti tyystin pahimman virheen eli sen, että alvin takia  

Ylelle luvattiin julkisten palvelujen tuottamiseen tosiasiassa kymmeniä miljoonia vähemmän  

kuin Vainio väitti. Hän korosti vain ministeriöiden lukujen olleen lähes samat, ”jolloin  

mielipidekirjoituksessa ollutta virhettä ei voi pitää olennaisena”.  

29.  

Virheellinen tieto Arhinmäen blogikirjoituksesta  

(294. 5929/SL/15/Lehtola/Kansan Uutiset, 10.9.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kun hallituksen havittelema yhteiskuntasopimus 20.8.2015 kariutui, Paavo Arhinmäki ruoti  

asiaa blogissaan. Työelämän uudistamista tarvittiin, mutta reilulta pohjalta: ”Ei voi kuin ihmetellä  

sitä intoa, jolla hallitus nosti nimenomaan työajan pidentämisen eli palkkojen alentamisen ensisijaiseksi  

keinoksi, ja piti siitä sinnikkäästi kiinni.”121  

Kansan Uutiset siteerasi blogia nettilehdessään 21.8. ja kuvasi Arhinmäen ihmettelyn näin:  

”Arhinmäki ihmettelee sitä intoa, jolla hallitus nosti nimenomaan työajan pidentämisen eli palkkojen  

alentamisen ensisijaiseksi keinoksi nostaa tuottavuutta (korostus ML) ja piti siitä sinnikkäästi  

kiinni.”122  

Blogissaan Arhinmäki ei kirjoittanut työajan pidentämisestä eli palkkojen alentamisesta  

keinona nostaa tuottavuutta. Blogi osoitti hänen tuntevan keinot, joilla työn tuottavuutta voi  

121 Blogitekstin osoite on: <http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2015/aidossa-sopimuksessa-huomioidaan-  

kaikki-osapuolet/>.  

122 KU:n uutisen osoite on: <http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3417302-sipilan-sanelu-epaonnistui-  

arhinmaki-neuvoo-olemaan-reilu>.  

31  

parantaa. Hän tiesi hyvin, ettei hallitus tavoitellut työajan korvauksettomalla pidentämisellä  

tuottavuuden parantamista vaan työn hinnan alentamista. Hän tiesi myös, ettei työn  

tuottavuutta ylipäätään voi parantaa palkkoja alentamalla tai työaikaa pidentämällä. KU oli  

siten siteerannut Arhinmäkeä vääristellen ja lukijoita harhaan johtaen.  

Uimonen karsi kantelun ja totesi, ettei KU:n referaatti ollut uskollinen blogin alkuperäiselle  

tekstille. ”Jos blogisti kokee, että uutinen vääristi hänen sanomansa, olisi luontevaa, että hän  

itse pyytäisi tarkennusta. Myös kantelija olisi voinut tarjota lehdelle omaa kirjoitustaan, jossa  

hän olisi voinut selvittää tuottavuuden parantamisen periaatteet ja käytännöt ja mahdollisesti  

kiistää uutisen tulkinnan.”  

30.  

Suvivirsi ei ole koulun juhlassa uskonnon harjoittamista?  

(319. 5953/Yle/15/Lehtola/Yle Radio 1, 6.10.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)  

Kirkon itseymmärryksessä virren veisuu on laulettua rukousta. Se on puhetta Jumalan kanssa,  

oleellinen osa uskonnon harjoittamista.123 Juuri sen vuoksi, että suvivirren veisuu on uskonnon  

harjoittamista, Opetushallituksen on pitänyt antaa kouluille erityiset ohjeet päättäjäisjuhlista.124  

Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa uskonnonvapauden perusoikeuden toteuttamiseksi, ettei  

kukaan pakosta, vastoin omaatuntoaan joudu osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.  

Johanna Korhonen ruoti radio-ohjelmassaan 3.9.2015 sananvapautta.125 Hän totesi, että  

suvivirrestä on tullut uskontoon liittyvän sananvapauden symboli, ”että saako sitä laulaa  

koulussa vai ei”.  

”Viranomainen on ratkaissut asian niin, että suvivirsi on koulun juhlassa perinnettä ja  

kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista”, Korhonen väitti. Koska mikään viranomainen ei ole  

asiaa näin ratkaissut, väite oli perätön. Se antoi kuulijoille aivan väärän kuvan suvivirsikiistan  

uskonnonvapauteen liittyvästä ytimestä ja oli mielestäni siksi olennainen asiavirhe.  

JSN:n puheenjohtaja perusteli karsintaansa viittaamalla perustuslakivaliokunnan lausumaan126  

ja tulkitsi hyvää journalistista tapaa näin: ”Toimittaja liikkuu kommentissaan niin yleisellä  

tasolla, ettei sitä voi pitää harhaanjohtavana eikä olennaisena asiavirheenä.”  

Elina Grundströmin karsintapäätökset  

JSN:n uusi puheenjohtaja Elina Grundström on aloittanut kautensa karsimalla kaksi JSN-testin  

kantelua. Karsintapäätökset viittaavat siihen, että hän on päättänyt toimia edeltäjänsä tavoin.  

1.  

Veroerimielisyyksistä vankilaan?  

(35. 6068/SL/16/Lehtola/Iltalehti, 21.1.2016, valmistelija Nenne Hallman)  

Kahdesti eduskuntaan ehdolla ollut liikemies Peter Fryckman tuomittiin taannoin vankilaan  

useista törkeistä rikoksista. Hänen rikoksiaan olivat törkeä velallisen petos (RL 39:3), törkeä  

123 Aamenesta öylättiin -sanasto evankelisluterilaisen kirkon kotisivuilla.  

124 Opetushallituksen 16.9.2014 ohje perusopetuksen järjestäjille, dnro 3/012/2014.  

125 Yle Radio 1. Valkoista valoa -ohjelma, 3.9.2015 klo 10.59.  

126 Ks. esimerkkitapaus 15.  

32  

velallisen epärehellisyys (RL 39:1a), törkeä kunnianloukkaus (RL 24:10) ja törkeä kavallus (RL  

28:5).127  

12.12.2015 Iltalehden Kreeta Karvala kertoi Peter Fryckmanin haastattelun yhteydessä, että  

tämä oli joutunut vankilaan ”veroerimielisyydestä”. Kouri-kauppoihin viitaten hän väitti  

Fryckmanin saaneen ”kauppoihin liittyneistä veroerimielisyyksistä vankeustuomiot”.  

Iltalehden kirjoituksen väite oli kahdellakin tavalla virheellinen. Suomessa ei ketään tuomita  

vankilaan ”veroerimielisyyksistä”, ja kirjoitus antoi täysin harhaan johtavan kuvan poliittista  

uraa tavoitelleen julkisuuden henkilön rikostaustasta.  

Perätön tieto Fryckmanin vankeustuomioiden syistä oli mielestäni olennainen virhe. Koska  

lehti ei suostunut sitä korjaamaan, tein JSN:lle kantelun. Siinä kirjoitin: ”Veropetoksista (RL  

29:1–2) voi vankilatuomion saada, mutta sellaisista Fryckmania ei tuomittu, vaan hänet  

tuomittiin vankilaan aivan toisenlaisista rikoksista; kaikki ne olivat törkeitä rikoksia.”  

Elina Grundström karsi kantelun. Asiavirhe ei hänen mukaansa ollut olennainen: ”Jutusta käy  

ilmi, että haastateltu on tehnyt rikoksia ja saanut niistä vankeusrangaistuksia”.  

Karsintaratkaisun perustelujen laatua kuvasi Grundströmin väite kantelusta: ”Kantelijan  

mukaan olisi pitänyt ilmaista, että haastateltu oli joutunut vankilaan ’veropetosten’ vuoksi.”  

Näin JSN:n uusi puheenjohtaja kirjoitti, vaikka olin korostanut kantelussani juuri sitä, että  

Fryckmania ei tuomittu veropetoksista (ks. yllä oleva sitaatti kantelusta).  

2.  

Makkaran syöpävaarallisuus  

(36. 6069/SL/16/Lehtola/Helsingin Sanomat, 21.1.2016, valmistelija Nenne Hallman)  

Toimituspäällikkö Kimmo Pietinen ruoti Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun Merkintöjä-  

kirjoituksessaan 7.11.2015 erilaisia terveysperusteisen verotuksen kohteita. Teksti rakentui  

faktoista ja oli tiukan asiatyylinen. Kirjoituksessaan Pietinen totesi, että nyt hallitukselle  

tarjoutuu aivan uusi terveysperusteisten verojen kohde:  

”Maailman terveysjärjestö WHO nosti äskettäin makkaran ja pekonin samaan  

syöpävaarallisuusluokkaan kuin tupakan, alkoholin ja asbestin.  

Eli jos verotuksessa halutaan olla johdonmukaisia, makkaraa voisi kohdella yhtä ankarasti kuin  

tupakkaa.”  

Tällä kahden virkkeen mittaisella toteamuksellaan Pietinen tuli väittäneeksi, että WHO oli  

luokitellut makkaran syöpäriskiltään yhtä vaaralliseksi kuin tupakan. Tästä luokittelussa ei  

kuitenkaan ollut kyse.  

WHO:n ratkaisussa oli kyse syöpäriskiä koskevasta tieteellisestä näytöstä: tieteellinen näyttö  

makkaran syöpävaarallisuudesta oli samaa luokkaa kuin näyttö tupakan syöpävaarallisuudesta.  

Tämä kävi ilmi WHO:n kotisivuilla julkaistusta ”Q&A on the carcinogenicity of the  

consumption of red meat and processed meat” -palstan kysymyksestä ja vastauksesta nro 9.128  

127 HS 19.9.2001, HS 2.7.2002, STT 12.4.2005 ja Ylen uutiset 28.1.2013.  

128 WHO:n kotisivun palstan osoite on <http://www.who.int/features/qa/cancer-red-meat/en/>.  

33  

Grundström karsi kantelun virheen korjaamatta jättämisestä. Hänen mukaansa kolumnissa ei  

ollut oleellista asiavirhettä: ”Kolumnissa on oikeus rajata ja kärjistää siinä käsiteltyjä asioita.”  

Havaintoja karsintapäätöksistä  

Kuutin aiemmin mainittu selvitys todenmukaisesta journalismista perustui osaksi 11  

toimituksessa tehtyihin haastatteluihin. Kaikki haastateltavat olivat päällikkötoimittajia.129 He  

kertoivat toimitustensa olevan virheiden suhteen ”melko nöyriä”. Toimitusten yleisin tapa  

suhtautua virheisiin oli ”yliherkkä” oikaisutapa.130  

JSN-testin havainnot eivät juurikaan tue käsitystä toimitusten nöyryydestä ja yliherkkyydestä.  

Pikemminkin havainnot kielivät vastahakoisuudesta. Toimitukset eivät haluaisi korjata  

etenkään niitä virheitä, jotka ovat perustuneet toimittajan väärinkäsitykseen. Karsituissa  

kanteluissa 3, 18 ja 27 oli todennäköisesti kyse juuri tällaisista virheistä. Väärinkäsitykset  

kustannuskilpailukyvyn mittarista ja OECD:n nettityökalusta koettiin lehtien toimituksissa  

noloiksi.131  

Triviaaleja virheitä lehdet näyttävät oikaisevan jopa hanakasti. Tuon tuosta lehdissä näkyy  

yleiseltä merkitykseltään vähäisten nimi-, ikä-, titteli- ja vuosilukuvirheiden oikaisuja. Jopa  

lemmikkieläinten nimiin liittyneet virheet saatetaan korjata. Kuutin selvitys viittaa siihen, että  

pikkuvirheiden oikaisuja on ehkä enin osa kaikista oikaisuista.132  

Näihin oikaisuihin kätkeytyy lehdille tärkeä piiloviesti, joka lujittaa yleisön uskoa journalismin  

luotettavuuteen: kun lehti korjaa tällaiset pikkuvirheetkin, niin toki se korjaa myös yleiseltä  

kannalta merkitykselliset virheet. Mutta ovatko lehdissä julkaistut pikkuvirheiden oikaisut vain  

yleisön luottamusta kerjäävää silmänlumetta? Voisivatko ne kieliä siitä, että virheet todella on  

arvioitu toimituksissa olennaisiksi ja korjausta vaativiksi?  

Itsesääntelyn tulkinnoista tällekin ajatukselle näyttäisi löytyvän tukea. Oikaisun oikaisua  

koskevassa Keskipohjanmaa-lehden tapauksessa (5759/SL/15) JSN tulkitsi, että  

”julkaistessaan oikaisun toimitus myönsi, että kyseessä on korjausta vaativa, olennainen  

asiavirhe”. Saman tulkinnan JSN kirjoitti Hämeen Sanomia koskeneen ratkaisunsa  

(5510/SL/14) perusteluihin. Siis jo korjauksen julkaiseminen sinänsä osoittaisi toimituksen  

myöntäneen virheen Journalistin ohjeiden tarkoittamaksi olennaiseksi asiavirheeksi, joka piti  

oikaista.  

Kulissien takaisen itsesääntelyn tapauksista tuskin on mielekästä päätellä mitään tämän JSN-  

tulkinnan näkökulmasta. Ei-julkisesta itsesääntelystä saa enemmän irti, kun vertaa JSN-testin  

karsintatapauksia neuvoston julkaisemiin ratkaisuihin. Kolme esimerkkiä riittänee kuvaamaan  

ei-julkisen itsesääntelyn luonnetta.  

Karsintaratkaisussa 22 kantelu koski Lapin Kansan nettilehdessä julkaistua kansanedustaja  

Jussi Niinistön perätöntä väitettä: ”kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs”. Aivan  

sama Niinistön väite julkaistiin myös Pohjalaisen nettilehdessä: ”kreikkalaisista työttömiä on  

enemmän kuin joka neljäs”.  

129 Kuutti (2015), s. 140.  

130 Emt., s. 93.  

131 Nolouden kokemuksesta oli uskoakseni kyse myös JSN:n ratkaisemassa tapauksessa (5759/SL/15). Siinä lehti  

ei suostunut oikaisemaan oikaisuun yhä jäänyttä asiavirhettä eli ei julkaissut oikaisun oikaisua.  

132 Kuutti (2015), s. 92. Raportin liitteessä on esimerkin vuoksi poimintoja Helsingin Sanomissa viime vuosina  

julkaistuista pikkuvirheiden oikaisuista.  

34  

Pohjalaisen nettilehden väitteestä tehtyä kantelua JSN:n puheenjohtaja ei karsinut. Sen hän otti  

neuvostossa käsiteltäväksi, vaikka väite oli identtinen Lapin Kansan väitteen kanssa. 20.5.2015  

neuvosto päätti Pohjalaista koskevasta kantelusta. Päätöksestä piti äänestää: vapauttava päätös  

syntyi äänin 9–1 (5722/SL/15).133  

Kantelu perättömästä väitteestä siis karsittiin ei-julkisessa itsesääntelyssä, koska se ”itsestään  

selvästi” olisi johtanut neuvoston vapauttavaan päätökseen. Mutta kun sama väite käsiteltiin  

itsesääntelyn paraatipuolella, ratkaisu ei ollutkaan niin itsestään selvä, vaan siitä piti äänestää.  

Karsintaratkaisussa 17 kantelu koski Iltalehdessä julkaistua virheellistä väitettä, että eutanasia  

on Sveitsissä sallittu. JSN:n langettavaan päätökseen puolestaan johti Hbl:n tuore tapaus, jossa  

mielipidekirjoituksen kirjoittaja oli väittänyt virheellisesti, että itsemurhassa avustaminen on  

Suomessa rikos (5861/SL/15).  

Perätöntä tietoa Sveitsin lainsäädännöstä ei siis otettu käsiteltäväksi. Perätön tieto samaa  

aihetta koskevasta Suomen lainsäädännöstä sen sijaan toi lehdelle huomautuksen hyvän  

journalistisen tavan rikkomisesta.  

Karsintaratkaisussa 19 kantelu koski Iltalehden kolumnistin perätöntä väitettä, jonka mukaan  

tulonsiirtojen ”osuus” bkt:stä oli kasvanut jo 22 prosenttiin. Väite johti lukijoita pahasti  

harhaan, koska tulonsiirrot eivät lainkaan sisälly bkt:hen. JSN:n puheenjohtajan mielestä virhe  

ei kuitenkaan ollut olennainen: ”Kolumni on mielipidekirjoitus, jossa voi kärjistää ja tulkita  

tilastotietoja niin, että ne tukevat kirjoittajan kantaa.”  

JSN:n langettava päätös (5571/SL/14) koski kantelua Helsingin Uutisten kolumnistin  

väitteestä, jonka mukaan ”julkiset menot ovat pian 60 prosenttia kansantuotteesta”. 134 Nyt  

”suhteen” ja ”osuuden” sekoittaminen toisiinsa bkt:tä ja julkisia menoja käsiteltäessä antoi  

neuvoston mielestä yleisölle väärän kuvan asioiden mittasuhteista. HU:n kolumnistin virhe ei  

nähdäkseni ollut Iltalehden kolumnistin virhettä harhaanjohtavampi, mutta johti kuitenkin  

langettavaan päätökseen.  

Ei-julkisesta itsesääntelystä voi tehdä päätelmiä myös tarkastelemalla karsintaratkaisujen  

perusteluja. Tietyt piirteet toistuvat niissä. Usein ratkaisuissa ei esimerkiksi lainkaan perustella,  

miksi korjaamatta jätetty asiavirhe ei ollut olennainen. Faktavirhe myös kuvataan perusteluissa  

silmiinpistävän usein ”mielipiteeksi”, ”tulkinnaksi” ja ”erilaiseksi näkökulmaksi”.135  

Hyvä esimerkki on Kalevan faktavirhe kansanedustaja Arto Satosen puheesta (tapaus 18).  

Kaleva väitti Satosen sanoneen, että ”tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan  

matalammaksi”. Oikeasti Satonen sanoi, että ”yksikkötyökustannuksiin voidaan vaikuttaa työn  

tuottavuutta lisäämällä”. Kantelun karsijan mielestä tässä Satosen ajatuksen kiepauttamisessa  

päälaelleen oli kyse ainoastaan ”erilaisista näkökulmista ja tulkinnoista”, ei olennaisesta  

virheestä.  

133 Langettavan puolesta äänesti Ylen uutisten toimittaja Pirjo Auvinen. Eriävässä mielipiteessään hän totesi:  

”Kantelijan osoittama asiavirhe on olennainen, ja Kreikan talouskriisin takia aihepiiri erittäin tärkeä ja  

ajankohtainen.”  

134 HU:n kolumnisti oli Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton entinen toimitusjohtaja Johannes Koroma.  

135 Toimitukset ehdottivat testissäni tuon tuosta, että faktavirhe ”oikaistaisiin” kirjoituksellani lehden  

yleisönosastossa. Torjuin tällaiset ehdotukset: lehden tulee korjata faktavirheensä eikä tehdä niistä  

mielipidekysymyksiä (ks. Kuutin kommentti JSN:n päätöksessä 5722/SL/15).  

35  

Vain erilaisista ”mielipiteistä” oli kantelun karsijan mielestä kyse myös KKO:n Yle-tuomiota  

koskevassa tapauksessa 9. Tuomiossa luki selvästi, että Ylen uutisen tiedot syytettyihin  

kohdistetusta esitutkinnasta koskivat KKO:n mielestä syytettyjen yksityiselämää. Vaikka  

tuomiossa näin luki, HS:n toimittaja väitti, etteivät uutisen tiedot KKO:n mielestä koskeneet  

syytettyjen yksityiselämää.  

Tämä selvä faktaväite KKO:n tuomiosta oli JSN:n puheenjohtajan mukaan HS:n toimittajan  

”mielipide”, josta vain olin eri mieltä. Se, mitä KKO:n tuomiossa luki, ei nähdäkseni voinut  

olla mielipidekysymys. Eri mieltä HS:n toimittajan kanssa olisi toki voinut olla vaikkapa siitä,  

oliko tuomio oikea vai väärä, hyvä vai huono. Mutta tästä koko asiassa ei ollut kyse vaan siitä  

faktasta, mitä KKO:n tuomiossa luki.  

Monia kulissien takaisen itsesääntelyn ratkaisuja perusteltiin niin kehnosti, että missään julkisen  

vallan käytössä sellainen ei tulisi kuuloonkaan. Yksi tällaisista ratkaisuista koski HS:n perätöntä  

väitettä OECD:n muka tekemästä 36 maan hyvinvointivertailusta. Tapauksessa HS myönsi  

lopulta 17.4.2015, ettei OECD määritellyt Better Life -indeksissään maiden järjestystä. Tästä  

huolimatta kantelujen karsija perusteli vielä 3.9.2015 tekemäänsä päätöstä sillä, että OECD oli  

BL-indeksissään pistänyt maat paremmuusjärjestykseen.  

Omaa luokkaansa JSN-testissä oli perustelu, jonka JSN:n puheenjohtaja esitti päättäessään  

lopettaa kantelun käsittelyn Satakunnan Kansan tapauksessa 13. Perusteluna oli se, että  

arveluttavin motiivein touhuava kantelija oli käyttänyt JSN:stä epäasiallista ”huijariporukka”-  

ilmaisua. Päätökseen sisältynyt rangaistus vain ei osunut lainkaan kantelijaan itseensä vaan  

sivullisiin eli lehden lukijoihin. Kantelija tiesi lehden julkaisseen perätöntä tietoa, mutta lukijat  

eivät virheestä koskaan saaneet tietää, koska kantelun käsittely Julkisen sanan neuvostossa  

kantelijan rankaisemiseksi lopetettiin.136  

Missään julkisen vallan käytössä ei kävisi päinsä myöskään se, että kansalaisten hakemukset,  

kantelut yms. kuvataan harhaanjohtavasti. Kulissien takaisessa itsesääntelyssä näin tapahtuu,  

hyvänä esimerkkinä siitä Elina Grundströmin karsintapäätös Iltalehteä koskeneesta kantelusta.  

Johtopäätös JSN-testistä  

Jyrki Tala on arvioinut, että itsesääntelyn järjestelyihin tapaa liittyä useita heikkouksia. Niitä  

ovat esimerkiksi sääntelyn kyseenalainen teho, vuotava valvonta, sanktioiden hentous, riski  

sotkea alan erityisedut ja yleiset yhteiskunnalliset intressit sekä vaatimustason asettaminen alan  

”heikkojen” toimijoiden mukaan.137  

JSN-testi osoitti, että hyvää journalistista tapaa tulkitaan median aidossa itsesääntelyssä ei-  

julkisena menettelynä: lehti jättää virheen korjaamatta, ja JSN:n puheenjohtaja karsii kantelun  

virheen korjaamatta jättämisestä. Tätä järjestelyä voi pitää osoituksena siitä, että itsesääntelyssä  

valvonta vuotaa. Mutta mihin tätä puheenjohtajan harkintaan perustuvaa karsintaa oikein  

tarvitaan? Miksi neuvosto ei käsittele julkisessa päätöksenteossaan kaikkia kanteluja, vaikka  

ratkaisut olisivatkin itsestään selvästi vapauttavia?  

Neuvoston pääsihteeri perusteli puheenjohtajan harkintaan nojautuvan karsinnan tarvetta  

tapauksen 8 yhteydessä: Kantelujen jono kasvaa ja käsittelyaika pitenee, jos neuvosto käsittelee  

136 Karsintapäätösten perustelut eivät välttämättä ole jälkikäteen arvioitavissa, koska JSN ei enää arkistoi pysyvästi  

karsintaratkaisuihin liittyvää aineistoa (ks. JSN:n kertomus vuodelta 2009).  

137 Jyrki Talan esitelmä Kansainvälisen talousoikeuden instituutin seminaarissa 24.10.2005.  

36  

kaikki ne kantelut, joita ei karsita teknisin perustein. Karsinta takaa, että neuvoston käsittelyyn  

tulevat ”periaatteelliselta merkitykseltään tärkeät” kantelut.  

Kestääkö jono- ja käsittelyaikaperustelu kriittistä tarkastelua? JSN:n sihteerit valmistelevat  

kanteluista joka tapauksessa päätösesitykset. Heidän työtään ei siten voisi lisätä se, että  

puheenjohtajan sijasta päätökset tekisi koko neuvosto. Se taas voisi päättää ”itsestään selvistä”  

kanteluista yhdellä nuijan kopautuksella; eihän täysin selviin tapauksiin pitkää käsittelyaikaa  

tarvita. Perustelu ei siedä päivänvaloa eikä kerro mitään siitä, miksi karsintamenettely on ei-  

julkinen.  

Kestämätön on periaatteellista merkitystäkin koskeva perustelu. Karsinta ei ole taannut sitä,  

että neuvosto käsittelee periaatteelliselta merkitykseltään tärkeät kantelut ja jättää käsittelemättä  

vähemmän tärkeät kantelut. Karsittujen kantelujen vertailu käsiteltyihin kanteluihin osoittaa  

tämän.  

JSN käsitteli kantelun (5223/SL/13), joka koski perätöntä väitettä, että ”joka neljäs alle 25-  

vuotias eurooppalainen on pitkäaikaistyötön”. Karsituksi sitä vastoin tuli kantelu perättömästä  

väitteestä, jonka mukaan ”EU-alueella ilman työtä on 15 miljoonaa 15–30-vuotiasta”. Miten  

kantelut periaatteelliselta merkitykseltään erosivat toisistaan? Entä millä perusteella Helsingin  

Uutisten kolumnistin perätön väite julkisten menojen ”osuudesta” bkt:stä oli periaatteelliselta  

merkitykseltään tärkeämpi kuin Iltalehden kolumnistin perätön väite tulonsiirtojen  

”osuudesta” bkt:stä?  

Todelliset syyt itsesääntelyn harjoittamiseen kansalaisten katseelta piilossa eivät JSN-testissä  

tulleet ilmi. Koska kulissien takaista itsesääntelyä ei voi pitää yleisen edun mukaisena, järjestely  

palvellee alan yksityisiä erityisetuja. Itsesääntelystä täysin sivussa olevan yleisön oikeuksia  

nykyinen järjestely ei suojaa. Viestintäoikeuden tutkija Sakari Huovisen mielestä itsesääntely ei  

ylipäätään sovellu suojaamaan osapuolta, joka ei itse voi osallistua toiminnan prosesseihin.138  

Aivan olematonta suojaa tarjoaa tietysti sellainen kulissien takainen itsesääntely, jota yleisö ei  

edes tiedä olevan olemassakaan.139  

Todenmukaisuuden vaadetta ajatellen ei-julkisesta itsesääntelystä seuraa, että virheet jäävät  

elämään ja kansalaisille jää tärkeistä asioista ja ilmiöistä väärä käsitys. Kuvatut karsintaratkaisut  

kertovat siitä, millaisten väärien käsitysten varaan media yleisönsä jättää, kun itsesääntely toimii  

niin kuin se nyt toimii. Ratkaisut kertovat myös siitä, mihin itsesääntelyn kulissien takainen  

järjestely tosiasiassa asettaa hyvän journalistisen tavan rajat.  

Koska JSN julkaisee vain osan Journalistin ohjeita koskevista tulkinnoistaan, yleisö ei tiedä,  

missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat. Yleisö ei voi myöskään ottaa kantaa  

kulissien takana tehtyihin tulkintoihin. Niinpä emme tiedä, hyväksyvätkö suomalaiset juuri ne  

hyvän journalistisen tavan rajat, joita ei-julkinen itsesääntely on asettanut ja asettaa.  

Voi myös kysyä, hyväksyvätkö suomalaiset ylipäätään sellaisen itsesääntelyn, joka ei toimi heitä  

kohtaan rehellisesti. Nyt itsesääntely ei toimi rehellisesti: Kun tiedotusväline jättää korjaamatta  

asiavirheen, se päättää huijata yleisöään. Kantelujen karsinta kulissien takana puolestaan  

varmistaa, ettei yleisö saa ikinä tietää asiavirheestä. Tämä ”huijariporukan” järjestely ei ole sitä  

138 Huovinen, Sakari: Itsesääntelyn ja hyvän tavan mukaisuuden lähtökohdat kuluttajansuojassa.  

Viestintäoikeuden vuosikirja 2008, s.7.  

139 Vetosin testini aikana useita kertoja lehtiin, että ne kertoisivat yleisöilleen ei-julkisesta itsesääntelystä. Pyysin  

myös Journalistia kertomaan lukijoilleen eli toimittajille siitä, että kantelujen karsinnassa on kyse kulissien  

takaisesta itsesääntelystä.  

37  

lojaaliutta kansalaisille, jota yleisöllä on Vehkoon mukaan oikeus vaatia journalisteilta.140 Se ei  

myöskään toteuta Journalistin ohjeiden 1. kohdan vaatimusta: ”Journalisti on vastuussa ennen  

kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen.”  

Johtopäätös JSN-testistä on, että nykyisin järjestelyin median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia.  

Tästä syystä koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi. Elleivät  

itsesääntelyn taustayhteisöt huolehdi läpinäkyvyydestä, valtiovallan tulee puuttua median sääntelyyn.  

Valtiovallan tulee tavalla tai toisella varmistaa, että yleisön oikeudet itsesääntelyssä toteutuvat.  

Tietoja kirjoittajasta:  

FK Markku Lehtola on vapaa toimittaja. Vuosina 1972–1980 hän työskenteli Yleisradiossa  

Uudenmaan alueradion toimittajana ja vuosina 1980–1999 TV1:n A-studion toimittajana.  

Vuoteen 2009 asti hän teki Ylelle ohjelmia vapaana toimittajana. Vuosina 1992–1998 hän  

edusti Ylen henkilöstöä ohjelmalautakunnassa, joka valvoi hallintoneuvoston puolesta eettisen  

koodin noudattamista Ylessä. Lehtola on kirjoittanut mm. taloudellisesta rikollisuudesta ja  

tutkivasta journalismista: Jäävuoren huippu (WSOY 1984, Kauko Paksulan kanssa);  

Tshernobylin voimalaonnettomuus radiossa ja televisiossa: kolme ensimmäistä viikkoa  

(Yleisradio 1987, Juha Kytömäen ja Seppo Paanasen kanssa); Tutki, kysy, tulkitse ja taustoita!  

Tutkivan journalismin tuottaminen Englannin johtavissa medioissa ja tutkivuus Yleisradion  

journalismissa (Raportti Yleisradion koulutusrahastolle 1996); Talousrikosten tilannetorjunta  

(Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 1997, Kauko Paksulan kanssa); The Strange Case of Dr.  

Jekyll and Mr. Hyde, artikkeli elinkeinoelämän roolista talousrikosten torjunnassa (teoksessa  

Huojuva talous 2006); Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa, Tutkivan journalismin  

yhdistyksen sivuilla 2009 julkaistu analyysi TV1:n MOT:n Lääketieteen musta historia -  

ohjelmista. Itsesääntelyä Lehtola on tutkinut yksityisyyden suojan näkökulmasta: Nimensuoja  

ja aidon itsesääntelyn uskottavuus (Julkaisematon kirjoitus JSN:lle ja oikeusministeriölle  

25.9.2007).  

Yhteystiedot:  

Kivihaantie 1 E 77  

00310 Helsinki  

040 512 2661  

markku.a.lehtola [at] gmail.com  

140 Vehkoo (2011), s. 179.  

38  

Liite  

Helsingin Sanomissa julkaistuja oikaisuja 31.1.2014–13.1.2016  

31.1.2014  

Sergei Nikolajeff nuorempi ei kuollut Nizzassa, kuten HS 100 vuotta sitten -palstalla 26.  

tammikuuta sivulla C 34 kirjoitettiin, vaan Aix-les-Bainsissa, noin 80 kilometriä Lyonista itään.  

18.3.2014  

Kolmostien varteen Hattulaan tulevan panssarivaunun nimi on Leopard, ei Leopold, kuten  

sunnuntaina 16. maaliskuuta sivulla A 3 kerrottiin.  

22.4.2014  

Reima ja Sointu Vesala hakivat American Car Show’ssa evästä Chevrolet’n eivätkä Cadillacin  

takakontista, kuten kuvatekstissä sivulla A 26 lauantaina 19. huhtikuuta kirjoitettiin.  

23.8.2014  

Perjantaina 22. elokuuta sivulla B 21 kerrottiin, että Wilho Sorvali on Sami Suvirannan vaarin  

eno. Hän on kuitenkin Suvirannan puolison Johanna Siivosen vaarin eno.  

17.12.2014  

Irakilaisperheen Syyriasta Suomeen tuoma lintu oli satakieli, ei mustarastas, kuten maanantaina  

15. joulukuuta sivulla A 13 kerrottiin.  

30.1.2015  

Keskiviikkona 28. tammikuuta sivulla A 21 julkaistussa jutussa vantaalaisessa seksiliikkeessä  

esiintyi peltikuorinen pystyuuni eli pönttöuuni, ei kaakeliuuni eli kakluuni.  

7.4.2015  

Lauantaina 4. huhtikuuta sivulla C 14 kuvassa oli täytetty harakka, ei varis.  

31.7.2015  

Keskiviikkona 29. heinäkuuta sivulla B 8 kerrottiin, että piirroksessa oli kuvattu kierteisgalaksit  

M15a ja M15b. Ne olivat kuitenkin kierteisgalaksit M51a ja M51b.  

5.10.2015  

Sunnuntaina 4. lokakuuta sivulla B 2 kerrottiin norsunluukoira Rokan olevan vielä pentu.  

Rokka on 3-vuotias. Toinen kirjoituksessa mainittu koira on nimeltään Gillo, ei Halo.  

15.10.2015  

Keskiviikkona 14. lokakuuta sivulla A 3 robottikuvassa ei ollut Pepper vaan vanhempi  

sosiaalinen robotti Nao.  

18.12.2015  

Torstaina 17. joulukuuta sivulla A 30 kirjoitettiin virheellisesti, että kalasääski Ukko söisi  

Gabonissa liemiryömijöitä. Kalasuvun nimi on liejuryömijät.  

13.1.2016  

Tiistaina 12. tammikuuta sivulla B 3 väitettiin, että David Bowien ensimmäisestä avioliitosta  

syntyneen pojan nimi olisi Joe. Hänen etunimensä on Duncan.  

39