Faktavahti

KULISSIEN TAKANA 8.2.2016

8.2.2016

KULISSIEN TAKANA

Raportti median ei-julkisesta itsesääntelystä

Markku Lehtola1

”Läpinäkyvyys” on suosittu käsite journalismissa. Käsitettä tutkineen Mari Uusivirran mukaan

läpinäkyvyydellä tarkoitetaan journalismissa sitä, että ”aiemmin takahuoneissa piilotellut

toimintatavat ja toimintaa ohjaavat periaatteet tehdään lukijoille näkyviksi”.2 Toiminnan

eettisyyttä läpinäkyvyys ei aina takaa, mutta ”sen poissaolo on petoksen edellytys”, huomauttaa

journalismin tutkija Patrick Lee Plaisance.3

Toimivan demokratian eetokseenkin läpinäkyvyyden arvo kuuluu. Vallankäyttöä vahtiva media

vannoo usein juuri tämän arvon nimiin. Hyvästä syystä media edellyttää, että valtaa käyttävät

organisaatiot toimivat läpinäkyvästi. Vain avoimina ja läpinäkyvinä ne ovat demokratiassa

hyväksyttäviä.

Median itsesääntelyn taustayhteisötkin tapaavat muistuttaa avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Journalistiliitto korostaa niitä sananvapauteen kuuluvina arvoina.4 Sanomalehtien Liiton

mukaan lehdistön tavoitteena on lisätä avoimuutta.5 Ylen toimitusjohtaja painottaa, että

mediayhtiöiltäkin odotetaan yhä suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: ”On selvää, että

avoimuuden vaade koskee erityisesti julkisin varoin rahoitettua Yleä.”6

Itsesääntelyä käytännössä harjoittava Julkisen sanan neuvosto (JSN) on korostanut, että

”avoimuus ja läpinäkyvyys ovat uskottavan journalismin keskeisiä periaatteita”.7 Vuoden 2011

alussa JSN:n kannatusyhdistyksen puheenjohtaja kertoi, että Journalistin ohjeita uusittaessa

”periaate oli alusta saakka tehdä journalistisesta prosessista suurelle yleisölle helpommin

avautuva”.8

Tämä journalistinen raportti kertoo siitä, miten avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimiin

vannovat median yhteisöt harjoittavat itsesääntelyä kulissien takana, piilossa kansalaisten

katseelta. Kyse ei ole vain joistakin yksittäisistä ratkaisuista, vaan median itsesääntely on

Suomessa nyt jo pääosin ei-julkista.

Raportin näkökulmana on median ja sen itsesääntelyn suhtautuminen yleisölle välitettävän

tiedon todenmukaisuuden vaateeseen. Näkökulma on kapea, mutta vaade ei etenkään yleisön

aseman kannalta ole yhdentekevä. Kyse on paljolti luottamuksesta. Varsin monet luottavat yhä

1 Tiedot kirjoittajasta raportin lopussa.

2 Uusivirta, Mari (2013): Muotisanan arvoitus. Läpinäkyvyys journalismissa ja sen tutkimuksessa. Tiedotusopin

pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, s. 2.

3 Emt., s. 29.

4 Journalistiliitto 23.2.2015. Hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2015–2019.

5 Sanomalehtien Liitto 21.1.2010. Esitys tuntijakoryhmälle.

6 Ylen vastuuraportti 2012, Lauri Kivinen, s. 5.

7 Ks. esim. JSN:n päätös 5196/SL/13.

8 Pihlajamäki, Riitta: Tunne ohjeet, journalisti! Suomen Lehdistö 19.1.2011.

mediaan: siihen luottavien osuus on viime vuosien kyselyissä ollut 42–69 prosenttia.9 Mutta voi

kysyä, onko luottamus mediaan perusteltua. Journalismin luotettavuutta tutkiva Ville

Manninen pitää luottamusta hyödyllisenä vain, jos luotettu sen ”todella” ansaitsee.10 Ottaako

media totuudellisuuden vaateen niin vakavasti, että se todella ansaitsee yleisön luottamuksen?

Kyse on myös demokratiasta. Toimiiko demokratia, jos totuudellisuuden vaatimus ei toteudu?

Todenmukaista journalismia selvittänyt tutkijatohtori Heikki Kuutti korostaa kansalaisten

demokraattisen osallistumisen vaativan, että heillä on asioista paikkansapitävää tietoa.11

Tämän raportin havainnot viittaavat siihen, että tiedon todenmukaisuuden vaatimuksen

täyttymisestä ei ole takeita.

Kun median itsesääntelyä harjoitetaan kulissien takana, kansalaiset eivät voi tietää, ovatko

julkaistut tiedot sittenkään olleet totta vai ei. Heillä ei nimittäin ole aavistustakaan siitä,

millaiset asiavirheet media voi hyvää journalistista tapaa rikkomatta jättää korjaamatta. Siksi

kansalaiset eivät tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat todenmukaisuuden vaadetta

ajatellen oikeasti ovat. Raportin esimerkit osoittavat, että tosiasialliset rajat eivät näy lehtien

oikaisupalstoilta eivätkä Julkisen sanan neuvoston julkaisemista päätöksistä.

Julkisen sanan neuvosto

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden julkaisija- ja toimittajajärjestöjen sekä

Yleisradion vuonna 1968 perustama itsesääntelyelin. Sen tehtävänä on tulkita hyvää

journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Perustiedot JSN:stä

löytyvät sen kotisivuilta.12

JSN:n kulissien takaisen toiminnan taustoihin kuuluu se tosiasia, että median itsesääntely on

luonteeltaan ”aitoa” itsesääntelyä. Sääntelyjärjestelmiä tutkinut professori Jyrki Tala on

määritellyt aidoksi sellaisen itsesääntelyn, johon julkinen valta ei millään tavalla puutu eikä

osallistu, ei rahoita itsesääntelyä eikä nimeä henkilöitä sen toimielimiin.13

Julkinen valta ei olekaan koskaan puuttunut itsesääntelyyn, eikä se ole nimennyt henkilöitä

itsesääntelyn toimielimeen. JSN:n perustamisesta alkaen oikeusministeriö on kuitenkin joka

vuosi myöntänyt itsesääntelyelimelle harkinnanvaraista valtionapua.14

Tarkasti ottaen JSN:n toiminta ei näin ollen ole Talan tiukan määritelmän mukaista aitoa

itsesääntelyä. Käytännössä toiminnan voi silti ajatella olevan juuri sitä. Näin siitä syystä, että

oikeusministeriö ei ole katsonut voivansa asettaa JSN:n valtionavulle mitään itsesääntelyn

sisältöä tai järjestelyjä koskevia ehtoja.15

9 Tiedebarometri 2013, Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely joulukuussa 2013 ja syksyn 2014 Eurobarometri.

10 Manninen, Ville: Journalismin uusi luotettavuus internetin aikakaudella. Teoksessa Journalismi ajassa. 2014, s.

188.

11 Kuutti, Heikki (2015): Todenmukainen journalismi, s. 10. Vuoden 2015 alusta Kuutti on toiminut Julkisen

sanan neuvostossa maallikkojäsenenä.

12 JSN:n kotisivut: <http://www.jsn.fi/jsn/jsn/> ja <http://www.jsn.fi/jsn/jsn-n-perussopimus/>.

13 Tala, Jyrki (2007): Selvitys vaihtoehtojen hyödyntämisestä erityisesti yrityksiin vaikuttavan lainsäädännön

valmistelussa. Raportti kauppa- ja teollisuusministeriölle, s. 9.

14 Vuosina 2005–2014 OM:n myöntämä valtionapu oli JSN:n vuosikertomusten mukaan noin 80 000 euroa

vuodessa. Valtionapu on viime vuosina kattanut vajaan neljänneksen median itsesääntelyn menoista.

15 Oikeusministeri Tuija Braxin 8.2.2008 vastaus (163/911/2007) kirjeeseen, jossa esitin ministeriölle, että se

asettaisi JSN:n valtionavulle yleisön edun turvaavia ehtoja.

Julkisen vallan näppien pysymistä erossa median itsesääntelystä voi pitää osoituksena JSN:n

perustajien tavoitteiden toteutumisesta. Journalistiliiton arkiston asiakirjat kertovat, että

itsesääntelyn käynnistämistä vauhditti juuri alan toimijoiden kokema valtiollisen sääntelyn

uhka.

Suomen Sanomalehtimiesten Liiton puheenjohtaja Jyrki A. Juuti esimerkiksi kiirehti vuoden

1967 syyskuussa itsesääntelyn käynnistämistä. Hänen mukaansa liiton tarkoituksena ei ollut se,

”että valtio tai julkinen valta yleensäkään tulisi virallisin edustajin mukaan instanssiin, minkä

asiana on hyvän lehtimiestavan tulkinta”. 16 Kustantajiakin alan ikioma, hyvää lehtimiestapaa

tulkitseva ”instanssi” houkutti. Sen avulla voitaisiin höllätä niitä valtiollisen sääntelyn paineita,

joita sensaatiolehtien kirjoittelu oli synnyttänyt.17

Tarkasteltaessa kulissien takaista itsesääntelyä on syytä huomata toinenkin asia: yleisölläkään ei

ole mitään roolia median itsesääntelyssä. Yleisö ei ole koskaan voinut vaikuttaa itsesääntelyssä

sovellettavaan eettiseen koodiin eikä osallistua millään tavoin itsesääntelyelimen toimintaan.

Monille tämä saattaa olla yllätys, koska sanomalehdissä on viime vuosikymmeninä tuon tuosta

kirjoitettu ”yleisön edustajista” Julkisen sanan neuvostossa.

Yleisön edustajista puhuttiin jo 10.12.1968 Helsingissä Hotelli Marskin M-klubissa järjestetyssä

JSN-sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa. Neuvoston perustamista valmistelleen työryhmän

puheenjohtaja Lars Bruun kertoi, että journalistiikan ja julkisen sanan oman ammattiväen

lisäksi ”neuvostoon tulee lukijain näkemyksiä tulkitsemaan yleisön edustajiksi valittuja jäseniä”.

Alusta asti oli selvää, että yleisön edustajien valinnasta vastaisi itsesääntelyelin itse. ”Sen

aseman vuoksi, mikä neuvostolla on julkisen sanan omana elimenä, ei yhdenkään jäsenen

nimeämistä tai valitsemista ole katsottu voitavan jättää mistään ulkopuolisesta instanssista

riippuvaksi”, Bruun huomautti.18 Median yleisö oli yksi niitä ”ulkopuolisia” instansseja, joista

riippuvaksi yhdenkään JSN:n jäsenen valitsemista ei katsottu voitavan jättää.

Oivallus JSN:n maallikkojäsenten kutsumisesta ”yleisön edustajiksi” oli kaiketi tuontituote

Isosta-Britanniasta. Sikäläisen British Press Councilin omaksumaa itsesääntelyelimen

maallikkojäsenten valintatapaa ainakin oli määrä noudattaa: ehdollepano kuuluisi JSN:n

taustayhteisöjen nimeämille neuvoston varsinaisille jäsenille.19

JSN:n maallikkojäsenten valitsemisesta yleisön edustajiksi vastaa yhä neuvosto itse. JSN:n

perussopimuksen 5. pykälän mukaan ”neuvosto valitsee yleisön edustajiksi viisi jäsentä ja heille

henkilökohtaiset varajäsenet”. Valittavien tulee olla maallikkoja, eli he eivät saa olla minkään

joukkoviestimen palveluksessa eivätkä sellaisen luottamustehtävissä. Kahdella maallikolla ja

heidän varajäsenillään tulee nykyään olla ”erityistä perehtymistä sananvapausasioihin tai

eettisiin kysymyksiin”.20

Yleisön edustamisen ja sen etujen vaalimisen kanssa JSN:n maallikkojäsenillä ei ole ollut

neuvoston koko olemassaolon aikana mitään tekemistä. Kansalaiset eivät ole heitä valinneet,

16 Puheenjohtaja Jyrki A. Juutin 15.9.1967 kirje Suomen Sanomalehtimiesten Liiton hallituksen jäsenille ja

varajäsenille. Journalistiliiton arkisto.

17 Lehto, Keijo (2006): Aatteista arkeen, s. 97.

18 Lainopin kandidaatti Lars Bruunin puhe JSN-sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa 10.12.1968. Journalistiliiton

arkisto.

19 JSN:n perustamista valmistelleen työryhmän päiväämätön ja korjaamaton mietintö vuodelta 1968.

Journalistiliiton arkisto.

20 JSN:n kannatusyhdistyksen kevätkokouksen 19.5.2015 hyväksymä perussopimus <http://www.jsn.fi/jsn/jsn-

n-perussopimus/>.

eivätkä he ole olleet tekemisistään millään lailla tilivelvollisia kansalaisille. Jos maallikkojäsenet

ylipäätään mitään edustavat, he edustavat neuvostoa, joka heidät on jäsenikseen valinnut.

Kantelujen karsinta

Kotisivuillaan Julkisen sanan neuvosto kertoo, että ”kantelun voi tehdä neuvostolle kuka

tahansa, jonka mielestä lehdistössä, radiossa tai televisiossa on loukattu hyvää journalistista

tapaa”. Läheskään kaikkia kanteluja JSN ei kuitenkaan ota käsiteltäväkseen eikä tee niistä

julkisia, vapauttavia tai langettavia päätöksiä. Itse asiassa ylivoimainen enemmistö kaikista

kanteluista karsitaan: JSN:n puheenjohtaja yksinkertaisesti vain päättää, ettei kantelua oteta

neuvostossa käsiteltäväksi. Tähän menettelyyn hänet oikeuttaa neuvoston perussopimuksen

12. pykälä.21

Karsintaperusteet käyvät ilmi perussopimuksen 10. pykälästä. Sen mukaan neuvosto ei ota

käsiteltäväkseen nimettömiä eikä yli-ikäisiä kanteluja. Jos kantelun kohteena olevan jutun

julkaisemisesta on kulunut yli kolme kuukautta, kantelu karsitaan. Saman kohtalon kokee

kantelu, jos kantelija selvästi hakee päätöstä samassa asiassa nostettavaa oikeusjuttua varten.

Nämä kolme karsintaperustetta ovat luonteeltaan ”teknisiä” ja nähdäkseni hyvin perusteltuja.

Yleisön oikeuksien kannalta ongelmallinen on perussopimuksen 10. pykälässä mainittu neljäs

karsintaperuste: ”Muukin asia voidaan harkinnan mukaan jättää käsittelemättä tai lopettaa sen

käsittely.” Kaikkien tässä raportissa esiteltävien kantelujen karsinta on oikeutettu juuri tällä

harkintaperusteella. Perusteen tarkoitus ei ole pykälän tekstistä suoraan luettavissa, mutta

JSN:n vuosikertomuksista saa vihjeitä, mitä itsesääntelyelin ”harkinnalla” tarkoittaa.

Karsintaan johtaneen harkinnan mainitaan liittyneen muun muassa siihen, että asia on

”periaatteelliselta merkitykseltään vähäinen”.22 Toisen vihjeen tarjoaa toteamus, että

”puheenjohtaja karsi kanteluita, jotka olisivat itsestään selvästi johtaneet vapauttaviin

ratkaisuihin neuvostossa”.23 Yhtenä vuonna puheenjohtajan todetaan karsineen kanteluja

”erityisesti sillä perusteella, ettei hän katsonut niiden kohdistuvan sellaisiin Journalistin

ohjeiden kannalta merkittäviin sisältöihin, joita olisi syytä käsitellä neuvostossa”.24

Näiden vihjeiden perusteella voi todeta ”harkinnan” tarkoittavan käytännössä muun muassa

sitä, että JSN:n puheenjohtaja tulkitsee Journalistin ohjeissa ilmaistua hyvää journalistista tapaa.

Kaikissa tämän raportin esimerkkitapauksissa on ollut kyse nimenomaan hyvän journalistisen

tavan tulkitsemisesta.

Kantelujen karsinta ei ole salaista toimintaa. Karsintapäätökset ja niiden perustelut merkitään

JSN:n puheenjohtajan pöytäkirjaan, josta kenellä tahansa on oikeus saada tietoa.25 Ratkaisuja ja

niiden perusteluja ei kuitenkaan ikinä missään julkaista. Siksi karsinta jää käytännössä kulissien

takaiseksi ei-julkiseksi itsesääntelyksi, josta median yleisö ei tiedä mitään.

21 JSN:n puheenjohtajalle on räätälöity itsenäistä ratkaisuvaltaa vuodesta 2008 lähtien. Puheenjohtajaksi valittiin

silloin ensimmäistä kertaa neuvoston historiassa journalisti. Hän oli toimittaja Pekka Hyvärinen. Puheenjohtajan

itsenäinen ratkaisuvalta on johtanut siihen, että kantelujen käsittelyyn ottamisen rima on noussut aiempaa

korkeammalle.

22 JSN:n kertomus vuodelta 2004.

23 JSN:n kertomus vuodelta 2010.

24 JSN:n kertomus vuodelta 2011.

25 JSN:n perussopimuksen 14. pykälästä käy ilmi, että neuvoston kokoukset eivät ole julkisia, mutta ”jokaisella on

oikeus saada tieto neuvoston hallussa olevista asiakirjoista”.

Miten esimerkiksi Pohjalaisen tai Kalevan lukijat voisivat tietää, että heidän lehdessään olleen

asiavirheen korjaamatta jättämisestä on kanneltu JSN:lle? Pitäisikö heidän matkata Helsinkiin

tarkistamaan JSN:n puheenjohtajan pöytäkirjasta, onko sellaista kantelua heidän lehdestään

tehty? Kantelun kohteena olleiden lehtien päätoimittajat kyllä ovat ainakin vuodesta 2009

lähtien saaneet tiedon karsintapäätöksistä ja niiden perusteluista.26 Lukijoille lehdet eivät ole

tietääkseni koskaan kertoneet karsintaratkaisuista. Lehdet eivät ole kertoneet sitäkään, että

kantelujen karsinta on ei-julkista itsesääntelyä, jossa tulkitaan hyvää journalistista tapaa.

Vuosina 2012–2014 Julkisen sanan neuvostolle tehtiin kaikkiaan 1 028 kantelua. Tuona aikana

neuvosto teki 293 julkista päätöstä ja puheenjohtaja 636 ei-julkista karsintaratkaisua. JSN:n

sihteerit karsivat noina vuosina ”teknisin” perustein yhteensä lähes 100 kantelua.27

Vuonna 2015 JSN:lle tehtiin 445 kantelua. Julkisia päätöksiä neuvosto teki 85, ja yli 300

kantelua karsittiin.28 JSN:n puheenjohtaja teki viime vuonna yli 100 hyvän journalistisen tavan

tulkintaa koskevaa karsintaratkaisua.29 Kun neuvosto teki kaikkiaan vain 85 julkista päätöstä,

itsesääntelyn voi todeta olleen vuonna 2015 jo pääosin ei-julkista toimintaa. Virheen korjausta

koskevista ratkaisuistakin yli puolet tehtiin karsintamenettelyn kulissien takana.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että JSN:n puheenjohtaja tekee neuvoston puolesta myös

sellaisia päätöksiä, jotka julkaistaan neuvoston päätösten tapaan. Hän voi harkintansa mukaan

itse ratkaista ”periaatteelliselta merkitykseltään vähäiset kantelut, jotka selvästi johtavat

vapauttavaan päätökseen”.30

Käytännössä itsesääntely mieltää kaikki karsittavat kantelut tätäkin vähäpätöisemmiksi. JSN:n

pääsihteeri nimittäin kuvaa kantelujen karsinnan perusteita näin: ”Harkinnan perusteella tehtyä

karsintaa voidaan pitää esiasteena puheenjohtajan oikeuteen ratkaista neuvoston puolesta

itsestään selvissä tapauksissa vapauttavaan päätökseen johtavat kantelut.”31 ”Esiasteen”

täytynee siten tarkoittaa itsesääntelyn itseymmärryksessä sitä, että karsitut kantelut itsestään

selvääkin selvemmin olisivat johtaneet vapauttavaan päätökseen.

Eettinen koodi ja todenmukaisuuden vaade

Tieto on todenmukainen, kun se vastaa asian todellista laitaa, siis pitää paikkansa. ”Totuus” on

iskusana, jolla median toimijat tämän tästä vetoavat yleisöön. Sananvapauden päivänä 3.5.2011

TOTUUS täytti sivun puolikkaan maan ykköslehdessä.32 Mediaetiikan tutkija Stephen J.A.

Ward arvioi tiukan sitoutumisen totuuden selvittämiseen jopa journalismin olemassaolon

elinehdoksi. Ilman tätä sitoutumista toimittajat eivät voi työssään vaalia yksityisten intressien

sijasta yleistä etua. Kaikista journalismin periaatteista todenmukaisuus lienee tärkein.33

26 JSN:n kertomus vuodelta 2009. Asia käy ilmi myös JSN:ltä tulleista sähköpostiviesteistä, joissa on kerrottu

tehdyistä karsintapäätöksistä.

27 JSN:n kertomukset vuosilta 2012–2014. Sihteerien tekemä ”esikarsinta” perustuu usein siihen, että kantelun

kohde, vaikkapa internetin keskustelupalsta tai mainosjulkaisu, ei kuulu itsesääntelyn piiriin.

28 JSN:n kotisivuilla tammikuussa 2016 julkaistut tilastoluvut vuoden 2015 toiminnasta.

29 JSN:n puheenjohtajan vuoden 2015 päätöspöytäkirja, jonka kävin läpi 5.2.2016.

30 JSN:n perussopimus, 12. pykälä. Vuosina 2012–2014 näitä puheenjohtajan julkisia päätöksiä oli kaikkiaan 16.

31 Pääsihteeri Ilkka Vänttinen uudelleenkäsittelyryhmän 24.1.2014 päätöksessä (karsintaratkaisu 15. 5403/SL/14

Lehtola/Hämeen Sanomat).

32 Helsingin Sanomien ja Sanomalehtien Liiton julistus Helsingin Sanomissa.

33 Kuutti (2015), s. 11. Journalistinen ”totuusprosessi” selvittää Kuutin mukaan myös faktojen merkitystä.

Tietojen on oltava paikkansapitäviä ja aiheen kannalta olennaisia (s. 20–21). JSN-testissä en tarkastellut faktojen

merkitystä ja niiden olennaisuutta käsitellyn aiheen kannalta, vaan vain sitä, pitivätkö esitetyt faktat paikkansa.

Useissa kyselyissä toimittajat ovat kertoneet pitävänsä juuri todenmukaisuutta journalismin

tärkeimpänä periaatteena. Kuutti kirjoittaa suomalaisia toimittajia koskevasta kyselystä, jossa

92 % vastaajista arvioi tärkeimmäksi tehtäväkseen asioiden todenmukaisen raportoinnin.34

Laatujournalismia tutkinut Johanna Vehkoo listaa amerikkalaisen tutkimuksen tuottamaan

journalismikäsitykseen viitaten yhdeksän periaatetta, joiden noudattamista yleisöllä on oikeus

vaatia toimittajilta. Periaate nro 1 on: ”Journalismi on sitoutunut totuuteen.” Periaate nro 2

korostaa journalismin olevan lojaali kansalaisille ja nro 3 sitä, että journalismin ytimessä on

faktojen tarkistaminen.35

Vehkoon listaus on kiinnostava varsinkin siksi, että se korostaa journalismin sitoutumista

totuuteen periaatteena, jonka noudattamista yleisöllä on oikeus vaatia toimittajilta. Vuoden

2004 loppuun asti median itsesääntely sovelsikin meillä eettistä koodia, joka perustui tähän

oikeuteen: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja,

joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.” 36

Vuoden 2005 alussa median itsesääntelyssä otettiin käyttöön uusi eettinen koodi. Siinä näkyi

aiempaa selvemmin kustantajien kädenjälki; työnantajien edustajat osallistuivat ensimmäistä

kertaa koodin valmisteluun.37 Uuden ajan tarpeita varten virtaviivaistetussa koodissa hyvä

journalistinen tapa ei enää perustunut kansalaisten oikeuteen saada oikeita ja olennaisia tietoja.

Uusissa Journalistin ohjeissa todetaan vain: ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen

vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä”. Aivan uutta eettisessä koodissa oli myös ajatus, jonka mukaan

”uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella”. 38

Nämä muutokset voi nähdä käytäntöjen virittämisenä eettisen koodin normatiivisiksi ohjeiksi.

Tällaiseen ilmiöön on Ville Manninen kiinnittänyt huomiota ja todennut sen voivan johtaa

työtapojen ”tarpeettomaan ummehtumiseen”.39 Journalismin etiikkaa tutkinut Jorma Mäntylä

arveli jo vuonna 2008, että uudet ohjeet voivat saada JSN:n tekemään tiedon totuudellisuuden

suhteen ”vähemmän tarkkoja” tulkintoja. 40

Todenmukaisuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta ongelmana ovat perättömät tiedot.

Erityisen hankalia ovat korjaamatta jätetyt olennaiset asiavirheet: yleisö on hukassa, jos se ei

voi luottaa siihen, että media korjaa pahat virheensä. Virheiden korjaamisen tärkeyttä on

painottanut ulostuloissaan Julkisen sanan neuvostokin. Puheenjohtaja Risto Uimonen (2010–

2015) on todennut osuvasti, että lehti on valmis vasta sitten, kun virheet on korjattu. On

vastuullista oikaista virheet ”niin, etteivät ne jää elämään”.41 Jättäessään olennaiset asiavirheet

korjaamatta toimitukset syövät Uimosen mielestä uskottavuuttaan yleisön silmissä.42

Monet median ja yhteiskunnan muutoksen piirteet antavat aiheen olettaa, että perättömien

tietojen riski on journalismissa kasvanut. Toimitusten resurssien kutistumisen ja omaksutun

nopeuskilvan cocktail esimerkiksi altistaa virheille. Väärinkäsitysten vaaraa lisää raportoitavien

34 Emt., s. 121.

35 Vehkoo, Johanna (2011): Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Teos, s. 179. Vuoden 2016

alusta toimittaja Vehkoo on toiminut JSN:n jäsenenä.

36 Journalistin ohjeet 1992.

37 Lehto (2006), s. 13.

38 Journalistin ohjeet 2005.

39 Manninen (2014), s. 180.

40 Mäntylä, Jorma & Karilainen, Juha: Journalistietiikan kehitys Suomessa ja Euroopassa 1995–2007. Tampereen

yliopisto. Julkaisuja, sarja B 49/2008, s. 32. Mäntylä kiinnitti myös huomiota yleisen edun käsitteen katoamiseen

eettisestä koodista. Journalismin yhteiskunnallisen tehtävän kannalta se oli askel huonompaan suuntaan (s. 56).

41 ”Media ei voi korjata isoa virhettä pienellä oikaisulla”, Faktabaarin artikkeli 3.4.2014.

42 ”Kyse on journalismin uskottavuudesta” -blogi, JSN:n kotisivut 8.8.2014.

asioiden monimutkaisuus: kun asioita ei ehdi harkita, niitä ei välttämättä ymmärrä oikein.43

Itsesääntelyn piirissä näyttää elävän käsitys, että virheet ovat lisääntyneet, ja riski virheiden

leviämisestä on internetin ansiosta iso.44 Vehkoo on arvioinut, että sanomalehdet ja niiden

verkkosivustot ovat nyt peräti ”pullollaan” asiavirheitä.45

Jos asiavirheiden määrä on lisääntynyt, miksi se ei juurikaan näy lehtien oikaisupalstoilla? Ne

ovat yhä kovin lyhyitä. Kuutti arvioi tämän voivan kieliä toimitusten haluttomuudesta korjata

tekemiään virheitä. Hän perustelee arviotaan viittaamalla muun muassa journalismin tutkija

Scott R. Maierin vuosia sitten julkaisemiin tutkimuksiin. Niissä kävi ilmi, että vain murto-osa

juttulähteiden toimituksille ilmoittamista faktavirheistä lopulta oikaistiin.46

Vuoden 2004 loppuun asti journalismin eettinen koodi edellytti, että ”virheellinen tieto on

viipymättä oikaistava”.47 Vaatimus vaikutti yksiselitteiseltä, mutta ei toki tarkoittanut sitä, että

kaikki virheet ilman muuta oikaistiin. Toimitukset päättivät kukin oman harkintansa mukaan,

mikä virheellinen tieto oikaistiin ja mikä jätettiin oikaisematta.

Vuoden 2005 alusta lähtien Journalistin ohjeet ovat edellyttäneet, että ”olennainen virhe on

viipymättä korjattava”.48 Eettiseen koodiin on näin kirjoitettu näkyviin peruste, jolla virheen

korjaustarvetta arvioidaan toimituksissa ja itsesääntelyssä. Mutta mitä ”olennainen” tässä

korjausta vaativan virheen asiayhteydessä käytännössä tarkoittaa? Haluttiinko toimitusten

kirjaville käytännöille vain antaa nimi vai tarjota toimituksille käyttökelpoinen syy nostaa

oikaisujen julkaisukynnystä?

7-päiväisten sanomalehtien päätoimittajille suunnattu kysely osoitti, että käsitykset korjausta

vaativien virheiden olennaisuudesta vaihtelevat. Yksi vastaajista piti eettistä koodia tältä osin

selkeänä, toinen korosti ”olennaisen” tulkinnanvaraisuutta. Eräs päätoimittaja painotti sitä, että

tulkinnan tulee jäädä toimituksille. Hänen mielestään piti kuitenkin varoa sitä, ettei

”olennaisen” tulkinta tarkoita liian korkeaa kynnystä asiavirheen oikaisemiselle.49

Kuutin mielestä oikaisujen kohteena voisivat ”ainakin periaatteessa” olla kaikki virheet, joiden

seurauksena juttu saattaa synnyttää yleisölle virheellisen käsityksen asiasta. Hän kiinnittää

huomiota virheen vakavuuden epämääräiseen määrittelyyn sääntelyssä. Se herättää kysymyksiä

siitä, kenellä on ensisijainen oikeus tulkita virheen vähäisyyttä ja korjauksen tarpeettomuutta.50

Viime kädessä ”olennaisen” määrittää hyvän journalistisen tavan kontekstissa Julkisen sanan

neuvosto ottaessaan kantaa Journalistin ohjeiden 20. kohtaa koskeviin kanteluihin. JSN:n

sivuilla julkaistut päätökset perusteluineen kertovat, mitä totuudellisuuden vaateen kannalta

tärkeä olennaisen virheen käsite itsesääntelyssä tarkoittaa. Julkaistut päätökset eivät kuitenkaan

kerro tästä asiasta koko totuutta, kuten tämä raportti osoittaa.

43 Honkonen, Juha & Lankinen, Jussi (2012): Huonoja uutisia. Into, s. 74. Kirjoittajat kiinnittivät huomiota

erikoistoimittajien vähenemiseen virheiden lisääntymisen syynä.

44 Nieminen, Arto: Virheiden määrä mediassa lisääntyy. Faktabaarin artikkeli 31.3.2014. Vuosina 2013–2014

Nieminen johti JSN:n kannatusyhdistystä.

45 Vehkoo (2011), s. 212.

46 Kuutti (2015), s. 108.

47 Journalistin ohjeet 1992, kohta 18.

48 Journalistin ohjeet 2005, kohta 20. Vuoden 2014 ohjeiden kohta 20 edellyttää, että olennainen ”asiavirhe” on

korjattava viipymättä. Se tulee korjata siten, että korjaus tavoittaa ”mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa

saaneen yleisön”. Tätä tarkoitusta ajatellen uusin ohje sisältää yleisön kannalta myönteisiä vaatimuksia asiavirheen

korjaamisen tavasta.

49 Turklin, Mikko (2013): Virheiden korjauskäytännöistä sanomalehdissä. Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun

opinnäytetyö, s. 25. Selvitys tehtiin JSN:n toimeksiannosta.

50 Kuutti (2015), s. 109.

JSN-testi

Sunnuntaina 4. lokakuuta sivulla

kerrottiin

norsunluukoira Rokan olevan vielä pentu. Rokka on 3-

vuotias. Toinen kirjoituksessa mainittu koira on nimeltään

Gillo, ei Halo.

(Helsingin Sanomat, oikaisu 5.10.2015)

Julkaistessaan oikaisun toimitus myönsi, että kyseessä on

korjausta vaativa, olennainen asiavirhe.

(Julkisen sanan neuvosto 16.6.2015, päätös 5759/SL/15)

Mikä käytännössä tekee virheestä niin olennaisen, että media korjaa sen? Millaisen virheen lehti

voi hyvää journalistista tapaa rikkomatta jättää korjaamatta? Miten lehdet ottavat huomioon

yleisölle tärkeän todenmukaisuuden vaateen? Miten vaateeseen suhtautuu median itsesääntelyä

harjoittava Julkisen sanan neuvosto?

Näihin kysymyksiin aloin joitakin vuosia sitten etsiä vastauksia pienimuotoisen testin avulla.

Ideana oli tutkailla konkreettisten tapausten avulla, perustuiko hyvä journalistinen tapa eettisen

koodin muutoksesta huolimatta yhä kansalaisten oikeuteen saada oikeita tietoja vai vain heidän

oikeuteensa vastaanottaa tietoja. Sytykkeinä testiin toimivat muun muassa eräät käytännön

kokemukset. Yksi niistä koski maan ykköslehteä.

Kesällä 2010 Helsingin Sanomat väitti: ”Krp:n mukaan viime vuonna jo 44 prosentissa

ilmitulleista talousrikoksista oli yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen”.51 Oikeasti asia oli

Talousrikollisuuden tilannekuva -raportin mukaan toisin päin: järjestäytyneen rikollisuuden

jutuista poliisi oli luokitellut 44 prosenttia talousrikoksiksi.

Koska ilmi tulleita järjestäytyneen rikollisuuden juttuja oli ylipäätään paljon vähemmän kuin

talousrikosjuttuja, lehti tuli toimittajansa tai lähteensä väärinkäsityksen takia liioitelleeksi

valtavasti järjestäytyneen rikollisuuden roolia talousrikoksissa. Pyynnöistä huolimatta lehti ei

suostunut oikaisemaan lukijoita harhaan johtanutta perätöntä tietoa. Lukijoille jäi siksi väärä

käsitys taloudellisen rikollisuuden luonteesta.

Testiin innosti myös Hufvudstadsbladetin julkaisema oikaisulinjaus. Siinä lehti lupasi tehdä

parhaansa noudattaakseen Journalistin ohjeita olennaisen virheen korjaamisesta. Itse asiassa

Hbl lupasi korjata viipymättä ja lukijoidensa korjauspyyntöä odottamatta ”kaikki asiavirheet”

selvistä väärinkäsityksistä aina nimivirheisiin asti.52

JSN-testi rajoittui lähinnä sanomalehtien ja Ylen julkaisemiin journalistisiin teksteihin. Monet

aihealueet jäivät pois testistä, esimerkiksi tiede, kulttuuri ja urheilu. Journalistin ohjeet koskevat

kaikkea journalistista työtä. Tästä syystä testi ei kohdistunut ainoastaan uutisjuttuihin vaan

myös mielipidekirjoituksiin, esimerkiksi asiatyylisiin kolumneihin, jotka ovat viime vuosina

selvästi yleistyneet sanomalehdissä.

Käytännössä testasin median ja sen itsesääntelyn suhtautumista Journalistin ohjeiden kohdan

20 vaatimuksiin virheen korjaamisesta näin: Kun törmäsin olennaisena pitämääni virheeseen,

lähetin toimitukselle sähköpostiviestin ja pyysin toimitusta korjaamaan virheen. Jos toimitus ei

51 Passi, Minna: Väkivalta edelleen tärkein työkalu. Helsingin Sanomat, 11.7.2010.

52 Hbl:n linjauksen valmisteli toimittaja Carl-Gustav Lindén, jolle sain tilaisuuden esittää ajatuksia siitä, millainen

linjaus edistäisi lukijoiden oikeuksia. Linjauksen osoite on: <http://hbl.fi/om-hbl/rattelser>.

sitä suostunut tekemään, kirjoitin aina asiavirheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen

sanan neuvostolle. Olennaiseksi virheeksi tulkitsin testissä perättömän tiedon, jonka uskoin

synnyttäneen yleisölle virheellisen käsityksen yleisesti merkittävästä asiasta tai ilmiöstä.

Noin puolet testini kanteluista otettiin neuvostossa käsiteltäväksi, ja niistä julkaistiin päätökset;

osa JSN:n päätöksistä oli vapauttavia, osa langettavia. 53 Puheenjohtajat karsivat lähes 40

kantelua. Monista ratkaisuista valitin: pyysin, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen

käsiteltäväksi. Pyyntöjen kohtalon JSN:ssä ratkaisee erityinen uudelleenkäsittelyelin, ns. UKP-

ryhmä. Kahta kantelua lukuun ottamatta se hylkäsi pyynnöt. Yhdestä uudelleen käsiteltäväksi

otetusta vuoden 2013 kantelusta yksimielinen neuvosto teki sittemmin 26.3.2014 langettavan

päätöksen (5319/SL/13).54

Risto Uimosen karsintapäätökset

Käyn raportissa läpi 30 puheenjohtaja Risto Uimosen karsintapäätöstä. Ne kuvannevat

riittävän hyvin kulissien takaisen itsesääntelyn luonnetta hänen puheenjohtajakaudellaan.

Esittelemättä jätän joitakin ratkaisuja, joissa oli kyse virheen korjaamisen tavasta tai jotka olivat

identtisiä esitellyn ratkaisun kanssa.

Uskollisena ”piru piilee yksityiskohdissa” -sananlaskun viisaudelle esittelen karsintaratkaisut

aika yksityiskohtaisesti, muutamia tarkastelen hyvinkin yksityiskohtaisesti. Vain näin ei-julkisen

itsesääntelyn prosessin ja ajattelutavan voi mielestäni tehdä läpinäkyväksi. Tapaukset ovat

karsintapäätöksen päivämäärän mukaisessa järjestyksessä.

Mitä Nato-jäsenyyden hakemisesta lukee Kataisen hallituksen ohjelmassa?

(282. 4994/SL/12 Lehtola/Hufvudstadsbladet, 18.9.2012, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa lukee: ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-

jäsenyyden hakemista.” Tämän ”Nato-lukon” ohjelmaan vaati vasemmistoliitto, jolle ei riittänyt

pelkkä lupaus, että hallitus ei hae Nato-jäsenyyttä. Puolue halusi estää hakemuksen kaiken

valmistelunkin.

11.9.2012 Yrsa Grüne esitti Hbl:n pääkirjoituksessa väitteen: ”Hallitusohjelmassa lukee, että

”hakemusta Nato-jäsenyydestä ei jätetä tällä hallituskaudella”. 55

Näin ohjelmassa ei lukenut, joten väite oli perätön. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen ohjelmaan

kirjoitettu ”Nato-lukko” oli vasemmistoliitolle tiettävästi jopa hallitukseen osallistumisen ehto.

Siksikin oli tärkeää, että Hbl:n lukijat saisivat oikean tiedon siitä, mitä hallitusohjelmassa luki.

Näistä syistä tulkitsin virheen olennaiseksi ja kantelin virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.

Uimonen korosti karsintaratkaisunsa perusteluissa, että pääkirjoituksessa kerrotaan lehden

mielipide ja tulkinnat: ”Pääkirjoittaja tulkitsee hallitusohjelmaa siten, että hakemusta Nato-

53 Testin kuluessa tiedotusvälineet oikaisivat pyynnöstäni vuosittain kymmeniä olennaisia asiavirheitä. Kantelujen

määrä ei siten ole koko kuva toimitusten halukkuudesta julkaista oikaisuja.

54 JSN:n perussopimuksen 16. pykälän mukaan kantelu voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi vain silloin, kun

puheenjohtajan karsintapäätös perustuu ”ilmeisen virheelliseen tietoon”. UKP-ryhmän muodostavat nykyisin

JSN:n kolme varapuheenjohtajaa, joista yksi kuuluu neuvoston maallikkojäseniin.

55 ”Det står i regeringsprogrammet att en ansökan om ett Natomedlemskap inte lämnas in under den här

regeringsperioden.”

jäsenyydestä ei jätetä tällä hallituskaudella. Tulkinta on epäilemättä oikea, jos kerran jäsenyyden

hakemista ei edes valmistella. Kyse ei ole olennaisesta virheestä.”

Koska faktaväite, mitä ohjelmassa ”lukee”, ei nähdäkseni voinut olla tulkintaa, pyysin kantelun

ottamista uudelleen käsiteltäväksi. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.56

Unifil on päättänyt dosentin tittelin käytöstä

(334. 5034/SL/12 Lehtola/Hufvudstadsbladet, 8.11.2012, valmistelija Ilkka Vänttinen)

”UNIFI” on suomalaisille tuiki tuntematon lyhenne. Se viittaa yliopistojen yhteistyötä

tekevään Suomen yliopistot UNIFI ry -nimiseen yhdistykseen. Vuonna 2009 perustettu

yhdistys on muun muassa päättänyt dosentin englanninkielisen tittelin käytöstä.

13.10.2012 Stefan Lundberg kirjoitti dosentti Johan Bäckmania koskevista kiistoista ja siteerasi

Helsingin yliopiston viestintäjohtajaa Kirsti Lehmustoa.

”Rättelsecirkusen på universitetet beror bland annat på att Johan Bäckman i utländska medier

gärna kallar sig ’adjunct professor’, vilket ger intryck av att han jobbar som professor på

universitetet.

– Unifil har bestämt att docenter ska använda ’Title of Docent’ för att sådana missförstånd

inte ska uppstå, säger Lehmusto.”

”Unifil” on useille suomalaisille tuttu YK:n rauhanturvaoperaation (United Nations Interim

Force in Lebanon) nimilyhenne. Hbl:n jutun mukaan Helsingin yliopiston viestintäjohtaja siis

kertoi YK:n rauhanturvaoperaation päättäneen dosentin englanninkielisen tittelin käytöstä.

”Unifil”-lyhennettä ei kirjoituksessa lainkaan avattu, eikä lukijalle annettu vihjettäkään, että se

viittaisi johonkin yhdistykseen. Virhe oli mielestäni olennainen ja sen korjaamatta jättäminen

eettisesti erittäin arveluttavaa. Siksi tein JSN:lle kantelun asiavirheen korjaamatta jättämisestä.

Karsintaratkaisunsa perusteluissa Uimonen huomautti, että yli 2 000 merkin jutussa Unifil

mainittiin yhden kerran. Vastoin tosiasioita hän väitti viestintäjohtajan sitaatissa kerrotun

”Unifil-yhdistyksen” päätöksestä. ”Kyseessä on virhe, jonka lehti olisi voinut korjata

palvellakseen lukijoitaan hyvin. Virhettä ei voi tässä tapauksessa kuitenkaan pitää olennaisena”,

Uimonen tulkitsi Journalistin ohjeiden kohtaa 20.

JSN:n puheenjohtaja siis tulkitsi hyvää journalistista tapaa, mutta ei lainkaan perustellut, miksi

virhettä ei voinut pitää olennaisena. Mitään eettistä ongelmaa hän ei nähnyt siinä, että lehti jätti

oikaisematta virheen, jonka toimittaja oli livauttanut haastateltavan kommenttiin.

Your Better Life Index ja OECD:n rankkaus, 1. näytös

(181. 5206/SL/13 Lehtola/Helsingin Sanomat, 13.6.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Vuonna 2011 OECD julkisti Better Life Initiative -nimisen, hyvinvoinnin mittaamista

koskevan kaksiosaisen aloitteensa. Sen ensimmäinen osa oli How’s Life? -julkaisu. Siihen oli

koottu 40 maasta vertailukelpoista tilastotietoa hyvinvoinnin 11 osa-alueesta. Aloitteen toinen

osa oli internetin käyttäjille tarkoitettu tekninen, vuorovaikutteinen työkalu: Your Better Life

56 UKP-ryhmä: Ylen uutispäällikkö Timo Huovinen, Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen ja

neuvoston maallikkojäsen, eversti Jukka Ahlberg.

Index.57 Sen avulla OECD:n oli määrä kerätä eri maissa asuvilta työkalun käyttäjiltä tietoa

hyvinvoinnin eri ulottuvuuksien merkityksestä. Työkalun taustatiedot eli hyvinvoinnin osa-

alueita mittaavat tunnusluvut olivat peräisin How’s Life? -julkaisusta. Kutakin osa-aluetta

mittasi 1–4 tunnuslukua.

Saadakseen käyttäjille tarkoitetun työkalun toimimaan netissä OECD:n piti antaa hyvinvoinnin

osa-alueille painoarvot. Se antoi kullekin osa-alueelle saman painoarvon. Yksinkertaisuuden

vuoksi se oli: 1. Indeksin kotisivujen FAQ-palstalla OECD huomautti, ettei tämä vastannut

järjestön käsitystä kunkin osa-alueen suhteellisesta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille.

Väärinkäsitysten välttämiseksi OECD vielä aivan erityisesti korosti, että se ei ollut asettanut

maita mihinkään paremmuusjärjestykseen: ”The OECD has not (korostus OECD:n) assigned

rankings to countries. Instead, Your Better Life Index is designed to let you, the user,

investigate how each of the 11 topics can contribute to well-being.”

Ideana oli, että työkalun käyttäjä itse antaa hyvinvoinnin kullekin ulottuvuudelle haluamansa

painoarvot. Näin käyttäjä voi nähdä, mihin järjestykseen maat asettuvat nettityökalussa hänen

omien arvostustensa perusteella.58

28.5.2013 OECD julkisti Better Life Index -nettityökalun version 3.0. Tiedotteessaan järjestö

kertoi, että työkalun taustatiedot oli päivitetty ja että jo yli 24 000 käyttäjältä oli saatu tietoja

heidän hyvinvointiarvostuksistaan.59

29.5.2013 Helsingin Sanomat julkaisi printissä ja netissä Päivi Kerolan uutisen ”OECD:

Australia on paras”. Siinä hän kertoi, että ”järjestön maavertailun mukaan elämä on

onnellisinta Australiassa” ja että ”Suomi jäi sijalle 12”.60 Uutisen ”Poimintoja OECD:n

maavertailusta” -faktalaatikossa maat olivat täsmälleen siinä järjestyksessä, johon nettityökalu

oli ne asettanut, kun OECD oli antanut hyvinvoinnin jokaiselle osa-alueelle painoarvon 1.

Näin Helsingin Sanomat tuli uutisoineeksi nettityökalun tuottaman ”teknisen” rankkauksen

OECD:n tekemänä maavertailuna, vaikka järjestö oli korostanut, ettei se ollut asettanut maita

mihinkään paremmuusjärjestykseen. Uutisen tieto OECD:n rankkauksesta, jota järjestö ei ollut

lainkaan tehnyt, oli selvästikin olennainen virhe. Siksi kantelin virheen korjaamatta jättämisestä

Julkisen sanan neuvostoon.61

Uimonen perusteli karsintapäätöstään näin: ”Lukijalle olisi ollut kohtuullista selvittää, millä

tavoin HS oli sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen OECD:n aineiston pohjalta. Se

heikensi jutun informaatioarvoa. Puutetta ei voi kuitenkaan pitää olennaisena virheenä, joka

olisi pitänyt korjata.”

57 Your Better Life -indeksin osoite on: <http://www.oecdbetterlifeindex.org>. Tiedotteissaan OECD on

kutsunut nettityökaluaan myös Better Life -indeksiksi.

58 Suomessa tästä OECD:n Better Life Index -nettityökalun ideasta uutisoi Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -

lehti heinäkuussa 2011 (4–5/2011, s. 18–20).

59 OECD:n 28.5.2013 tiedotteen nettiosoite on:

<http://www.oecd.org/newsroom/oecdlaunchesbetterlifeindex30lifesatisfactionhealtheducationtoplist.htm>.

60 HS:n 29.5.2013 nettiuutisen osoite on:

<http://www.hs.fi/paivanlehti/ulkomaat/OECD+Australia+on+paras/a1369710678792?src=haku&ref=arkist

o%2F>.

61 Myös Hufvudstadsbladet ja Yle olivat erehtyneet julkaisemaan nettityökalun ”teknisen” rankkauksen OECD:n

maavertailuna. Heti erehdyksestään varmistuttuaan ne julkaisivat oikaisun. Yle oikaisi virheen näin: ”OECD ei ole

tehnyt vertailua, vaan se perustuu Better Life -indeksiin.”

Perustelu oli tekaistu. Ei ollut uskottavaa, että HS oli julkaissut ”OECD:n maavertailuna” eli

järjestön nimissä oman rankkauksensa mainitsematta siitä sanaakaan lukijoille. Mikään

uutisessa ei viitannut siihen, että kyse olisi ollut HS:n toimituksen tekemästä rankkauksesta.

HS:n uutisoiman rankkauksen saattoi sitä paitsi tuottaa vain niin, että antoi hyvinvoinnin

kullekin osa-alueelle OECD:n nettityökalun tapaan saman painoarvon. Tästäkään syystä ei

ollut uskottavaa, että HS itse oli sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen OECD:n aineiston

pohjalta. Niinpä pyysin, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. UKP-ryhmä

hylkäsi pyynnön 19.8.2013.62

Espanjassa ”yli puolet nuorista on työttöminä”

(199. 5224/SL/13 Lehtola/Pohjolan Sanomat, 1.8.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)

EU:n tilastoviraston eli Eurostatin tietojen mukaan 15–24-vuotiaiden työttömien osuus

ikäluokan kaikista nuorista (youth unemployment ratio) vuonna 2013 oli Espanjassa 21

prosenttia. Noin joka viides espanjalaisnuori siis oli vailla työtä.

Pohjolan Sanomat väitti 16.6.2013 pääkirjoituksessaan, että Espanjassa ”yli puolet nuorista on

työttöminä”. Tieto oli suuruusluokaltaan virheellinen ja perustui ilmeisesti väärinkäsitykseen

työttömyystilastoista.

Nuorten työttömyysaste (youth unemployment rate) kyllä oli vuonna 2013 Espanjassa 54,6

prosenttia. Luku ei kuitenkaan kuvannut 15–24-vuotiaiden työttömien osuutta ikäluokan

kaikista nuorista. Se kuvasi nuorten työttömien osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista eli

työllisten ja työttömien nuorten yhteenlasketusta määrästä. Suhdeluku oli todella iso osin sen

takia, että Espanjassa vain 38 prosenttia nuorista kuului työvoimaan (Suomessa 52 prosenttia).

Useimmat lukijat eivät uskoakseni tienneet mitään näistä työttömyystilastojen taustoista. Siksi

he eivät myöskään tienneet, että lehti liioitteli rajusti Espanjan nuorisotyöttömyyden mittoja.

Virhe oli mielestäni olennainen, joten kantelin sen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.

Uimonen karsi kantelun ja perusteli ratkaisuaan UM:n Eurooppatiedotuksen sivuilla julkaistun

artikkelin tiedoilla. Eurostatiin viitaten UM:n kirjoittaja oli todennut artikkelissaan: ”Korkeinta

nuorisotyöttömyys on Kreikassa, jossa ikäluokasta (korostus ML) 60 prosenttia on vailla

töitä, toiseksi eniten Espanjassa, 55,7 prosenttia.”

Sitaatti osoitti Uimosen nojanneen lähteeseen, joka oli käsittänyt Eurostatin tiedot samalla

tavalla väärin kuin Pohjolan Sanomien pääkirjoituksen kirjoittaja. Uimonen perusteli

ratkaisuaan kuitenkin ”toisenlaisillakin” luvuilla. Ne olivat Eurostatin Neet-tilaston (Not in

Employment, Education or Training) lukuja, mutta niissä oli kyse paljosta muustakin kuin

nuorista työttömistä. Neet-nuorten ryhmään kuuluivat myös mm. työkyvyttömät, lapsiaan

kotona hoitavat, järjestöissä toimivat, opiskelun tai asepalvelun alkua odottavat sekä erilaisiin

pääsykokeisiin lukevat nuoret.

Yliaktuaari Liisa Larja analysoi Neet-lukujen tulkintaa Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus-

lehdessä (1/2013) ja totesi: ”Niitä nuoria, joilla ei ole koulutuspaikkaa, työtä ja jotka itse

kokevat olevansa työttömiä, on Espanjassa ja Kreikassa alle 15 prosenttia ikäluokasta. Luku on

62 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Iltalehden toimittaja Juha Keskinen ja JSN:n maallikkojäsen, lääkäri Ulla

Ahlmén-Laiho.

yli kaksinkertainen EU-keskiarvoon verrattuna, mutta kaukana siitä virhetulkinnasta, jonka

mukaan joka toinen nuori Espanjassa ja Kreikassa olisi työtön.”

Edellä kerrottu osoitti JSN:n puheenjohtajan ratkaisun perustuneen ilmeisen virheelliseen

tietoon. Niinpä pyysin, että kantelu otetaan uudelleen käsiteltäväksi. 19.8.2013 UKP-ryhmä

hylkäsi pyynnön.63

”EU-alueella ilman työtä on 15 miljoonaa 15–30-vuotiasta”

(201. 5226/SL/13/Lehtola/Demokraatti, 1.8.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Demokraatti esitti 28.6.2013 pääkirjoituksessaan väitteen, että ”EU-alueella ilman työtä on 15

miljoonaa 15–30-vuotiasta eli melkein kolme kertaa Suomen väestön suuruinen määrä nuoria

ihmisiä”.64 Väite oli perätön. Eurostatin nuorisotyöttömyystilastot osoittivat, että 15–30-

vuotiaita työttömiä oli EU-alueella vain noin 10 miljoonaa eikä 15 miljoonaa.

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun. Hän viittasi toiseen Eurostatin tilastoon eli Neet-tilastoon

ja huomautti, että ”15–30-vuotiaiden työttömien absoluuttisessa määrässä voidaan käyttää

kahta eri tilastoa”.

Työttömistä Neet-nuorista julkaistiin vuonna 2012 Eurofoundin tutkimus.65 Sen tiedot

koskivat vuoden 2011 tilannetta. Raportista kävi ilmi, että 15–30-vuotiaita työttömiä Neet-

nuoria oli EU-alueella vähän yli 8 miljoonaa. Koska työttömyys oli vuoteen 2013 mennessä

EU-alueella lisääntynyt, työttömien Neet-nuorten määrä oli voinut kasvaa enimmillään jopa

viidenneksen verran. Näinkin arvioiden 15–30-vuotiaiden työttömien Neet-nuorten määrä

EU-alueella jäi alle 10 miljoonaan.

UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamiseksi uudelleen käsiteltäväksi. Ryhmä korosti,

että ”pääkirjoitukset ovat tiedotusvälineiden journalistisia linjauksia, joiden pohjaksi niillä on

oikeus valita haluamansa näkökulmat ja painottaa erilaisia faktoja”.66

Ylen rahoituksen ”betonointi” kolmen prosentin vuotuisella korotuksella

(284. 5287/SL/13/Lehtola/Satakunnan Kansa, 3.10.2013)

Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (9.10.1998/745) 3. pykälän mukaan Ylen

julkisen palvelun rahoittamiseen tarkoitetun ”määrärahan suuruus tarkistetaan vuosittain

kustannustason muutosta vastaavasti”. Tavoitteena (HE 29/2012) oli turvata Ylen julkisen

palvelun kehittäminen ”nykyisen kaltaisessa laajuudessa”.

Satakunnan Kansa kirjoitti 7.9.2013 pääkirjoituksessaan siitä, miten Yleisradion rahoitus

”betonoitiin” lehtitilausten alv-ratkaisun yhteydessä. ”Puolen miljardin euron kulujen jatkeeksi

luvattiin kolmen prosentin vuotuinen korotus maailman tappiin saakka”, kirjoittaja väitti.

63 UKP-ryhmä: Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho.

64 Kirjoitukseen sisältyi myös se väärä väite, että ”Kreikassa ja Espanjassa nuorista on työtä vailla yli 50

prosenttia”. Vastaavasta väärästä väitteestä oli kyse myös Turun Sanomien tapauksessa (200.

5225/SL/13/Lehtola/Turun Sanomat). Kantelu karsittiin samoin perustein kuin Pohjolan Sanomien tapauksessa,

joten en esittele Turun Sanomien tapausta tässä raportissa.

65 Tutkimuksen osoite on:

<http://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_files/pubdocs/2012/54/en/1/EF1254EN.pdf>

66 UKP-ryhmä: Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho.

Väite oli perätön ja antoi lukijoille harhaan johtavan kuvan Ylen rahoituksen luonteesta. Ylen

rahoitukseen ei luvattu kolmen prosentin vuotuista korotusta, sillä julkisen palvelun yhtiötä ei

ollut tarkoitus lihottaa.67 Sen sijaan rahoitusta aiottiin tarkistaa vuosittain vain kustannusten

muutosta vastaavasti: ajatuksena oli turvata Ylen nykyinen palvelutaso.

Karsintapäätöstään Uimonen perusteli toteamalla, että ”pääkirjoitus on mielipidekirjoitus,

jossa on tapana joskus esittää oma kanta kärjistetysti ja jopa valita argumentit yksipuolisesti”.

Yllä mainittu kirjoituksen virke oli ”tyyliltään liioitteleva, ja lukijakin huomaa sen helposti”.

Kirjoittajan ilmaisu oli ”osittain epätarkka”, mutta mainittu puolen miljardin euron summa piti

paikkansa. ”Neuvoston mielestä epätarkkuutta ei voi pitää olennaisena asiavirheenä

mielipidekirjoituksessa ja siihen valitussa tyylilajissa”, JSN:n puheenjohtaja tulkitsi hyvää

journalistista tapaa.

JSN:n puheenjohtajan ”käännösvirhe”

(314. 5319/SL/13/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 16.10.2013, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Rap-artisti Pavlos Fyssasin tappo syyskuussa 2013 lisäsi yhteiskunnallisia jännitteitä Kreikassa.

Mielenosoitukset äityivät väkivallaksi. Uutiskuvat kielivät väkivallan olevan nuorten suosiossa.

Työttömiä oli lähes 1,4 miljoonaa ja työttömien osuus työvoimasta huikeat 27,9 prosenttia.

27.9. Yrsa Grüne kirjoitti Hbl:n pääkirjoituksessa: ”Att arbetslösheten är skyhög i Grekland är

ingenting nytt, inte heller [att]68 långt över hälften av de arbetslösa är unga, under 25 år.”

Grüne siis väitti, että ”reilusti yli puolet työttömistä on nuoria, alle 25-vuotiaita”. Tieto, että yli

puolet työttömistä oli rikosalttiissa iässä olevia nuoria, oli pelottava. Mutta tieto olikin perätön.

Eurostatin mukaan onneksi vain 13 prosenttia Kreikan työttömistä oli alle 25-vuotiaita nuoria.

Hbl oli luvannut korjata ”kaikki virheet”, mutta ei kuitenkaan suostunut korjaamaan virhettä,

vaikka se antoi lukijoille aivan väärän kuvan Suomenkin tukeman kriisimaan työttömyydestä.

Niinpä kantelin JSN:lle. Kantelussani suomensin Hbl:n perättömän väitteen ja totesin:

”Muutoin monin tavoin ansiokkaan kirjoituksen tieto, että Kreikan työttömistä reilusti yli

puolet on alle 25-vuotiaita nuoria, oli suuruusluokaltaan virheellinen ja johti sellaisena lukijoita

pahasti harhaan.”

Uimonen karsi kantelun. Sen yllä esitetystä suomennoksesta huolimatta hän kuvasi ratkaisunsa

perusteluissa Hbl:n väärää tietoa näin: ”Pääkirjoituksen mukaan Kreikassa runsas puolet alle

25-vuotiaista on työttömänä.” Hän viittasi Eurostatin työttömyystilastoon69 ja totesi:

”Hufvudstadsbladetin käyttämä ilmaisu nuorten kreikkalaisten työttömyydestä pitää tämän

tilaston perusteella paikkansa.”

8.11.2013 UKP-ryhmä teki median itsesääntelyn historiaa. Se päätti ottaa kantelun uudelleen

käsiteltäväksi.70 Syynä oli se, että Uimosen ”karsintapäätös perustui virheelliseen käännökseen

67 Tieto Ylen puolen miljardin ”kuluista” oli sekin väärä. 10 %:n alvin takia Yle sai 500 miljoonasta kuluihinsa

vain 455 miljoonaa.

68 Ruotsin kielen ammattilaisten mukaan ”heller”- ja ”långt”-sanojen välissä kuului olla ”att”-sana. Se puuttui

huolimattomasti kirjoitetusta tekstistä.

69 Tilasto kuvasi työttömyysasteita eli työttömien nuorten osuutta työvoimaan kuuluvista nuorista. Kreikan

tilastoluku oli 61,5 prosenttia.

70 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Juha Keskinen ja Jukka Ahlberg.

Hufvudstadsbladetin tekstistä”. Käännösvirhe? Miten se oli mahdollinen, kun olin kantelussani

varta vasten suomentanut Hbl:n virheellisen väitteen?

26.3.2014 Julkisen sanan neuvosto teki kantelusta langettavan päätöksen (5319/SL/13). JSN

antoi lehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta, koska se oli kieltäytynyt

korjaamasta olennaista asiavirhettä.71

Lehtitilausten arvonlisävero lehtien kulu?

(15. 5403/SL/14/Lehtola/Hämeen Sanomat, 9.1.2014, valmistelija Nina Porra)

Verohallinnon mukaan arvonlisävero on välillinen vero, jonka maksaa kuluttaja. Veron perii

tavaran tai palvelun myyjä, joka tilittää veron edelleen valtiolle.72 Kuluttajalle alv siis on kulu,

mutta hyödykkeen myyneen yrityksen taloudessa se on vain läpikulkuerä, ei kuluerä.

Vuoden 2011 loppuun asti sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut olivat arvonlisäverotuksen

nollaverokannassa. Vuoden 2012 alussa lehtitilaukset siirrettiin toimialan rajusta vastustuksesta

huolimatta 9 prosentin verokantaan.73 Vuoden 2013 alussa lehtitilausten verokanta nostettiin

10 prosenttiin.74

20.12.2013 Hämeen Sanomien päätoimittaja ja lehteä kustantavan yhtiön toimitusjohtaja Pauli

Uusi-Kilponen väitti kolumnissaan: ”Arvioiden mukaan lehtitilausten verotus ja Itellan

hintojen nosto lisäävät lehtien kuluja vuositasolla sata miljoonaa euroa.” Hän siis uskotteli

lehtensä lukijoille, että tilaajilta perittävä alv oli jakelukuluihin rinnastettava lehtien kulu.

Päätoimittajan väite johti harhaan kaikkia alvista heikosti perillä olevia lukijoita.75 Koska lehti ei

suostunut oikaisemaan pahaa virhettään, kantelin JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun.

Ratkaisunsa perusteluissa hän totesi kolumnistin kuvanneen alvin vaikutusta lehtiyhtiöiden

talouteen ”epätäsmällisesti”, ja kantelija oli ”veroteknisesti” oikeassa.

”Neuvosto ei kuitenkaan pidä hänen oikaisupyyntöään perusteltuna, koska kyseessä ei ole tässä

yhteydessä ja lukijalle välitetyn informaation kannalta olennainen virhe”, JSN:n puheenjohtaja

tulkitsi.

24.1.2014 UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi:

”Puheenjohtajan päätöksen mukaan kolumnistin ilmaisu oli epätäsmällinen, mutta hänellä oli

kuitenkin perusteet väittää lehtitilausten verotuksen nostaneen yhtiöiden kustannuksia, koska

ainakin osa laski tilaushintoja kompensoidakseen tilaajille alv:n noston vaikutuksen.” 76

71 JSN:n kotisivuilla julkaistun langettavan päätöksen yhteydessä ei kerrota, että alun perin neuvoston

puheenjohtaja oli karsinut kantelun.

72 ”Arvonlisäverotus – yritykset ja yhteisöt”. Verohallinnon kotisivut: <https://www.vero.fi/fi-

FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Arvonlisaverotus>.

73 Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan sanomalehtien tilausmaksut nousivat joulukuusta 2011

tammikuuhun 2012 keskimäärin 9,6 % (kuluttajahinnat keskimäärin 0,6 %). Tämä tieto kieli siitä, että lehtiyhtiöt

siirsivät heti koko 9 %:n alvin tilaajien kustannukseksi.

74 Joulukuusta 2012 tammikuuhun 2013 sanomalehtien tilausmaksut nousivat keskimäärin 1,8 % (keskimäärin

kuluttajahinnat laskivat 0,1 %). Nytkin alvin korotus siirtyi täysimääräisesti tilaajien kustannukseksi.

75 Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä (HS 14.1.2013) vain 58 % vastaajista osasi tunnistaa

alvin välilliseksi veroksi.

76 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, kustantaja-päätoimittaja Jaakko Ujainen (toimi Sanomalehtien Liiton ja

Viestinnän Keskusliiton hallituksessa) ja OTT Riitta Ollila (toimi kauppaoikeuden lehtorina Jyväskylän yliopiston

kauppakorkeakoulussa).

Perustelu oli erikoinen. Jos lehtiyhtiöt levikin laskun uhatessa laskivat hyödykkeensä verotonta

myyntihintaa, ne joutuivat joko tinkimään katteistaan tai leikkaamaan kustannuksiaan. Alan

edunvalvojatkin olivat kesästä 2011 lähtien korostaneet, että lehtitilausten alv pakottaa yhtiöt

vähentämään kustannuksiaan eikä suinkaan kasvattamaan niitä.

Alv-kauden hintatiedot eivät myöskään tue käsitystä, että lehtiyhtiöt olisivat laskeneet

tilausmaksujaan. Jo tammikuuhun 2014 mennessä sanomalehtien tilausmaksut olivat nousseet

vuoden 2011 joulukuusta keskimäärin 24,7 % (kuluttajahinnat keskimäärin 3,9 %). Kun

hintarallista puhdistaa alvin vaikutuksen, voi nähdä, että lehtiyhtiöt olivat korottaneet

verottomia tilaushintoja moninkertaisesti kuluttajahintojen yleiseen nousuun verrattuna.

KKO tuomitsi, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei sen omasta mielestä täyttynyt?

(59. 5438/SL/14/Lehtola/Helsingin Sanomat, 6.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi Ylen kaksi toimittajaa yrittäjäpariskunnan yksityiselämää

loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 24:8). Netin Finlex-palvelussa julkaistussa tuomiossa

(2013:100) Ylen uutisten oikeustoimittaja Päivi Happonen-Salmi oli ”A”, TV1-kanavan

entinen vastaava toimittaja Ari Järvinen ”B”, Larisa Lisitsyn ”X” ja Nikolai Lisitsyn ”Y”.

Tuomionsa kohdassa 29 KKO kertoi, mistä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä

koskevassa jutussa oli kyse. Kyse oli siitä, ”onko uutisessa esitetty tieto poliisin X:ään ja Y:hyn

kohdistamasta esitutkinnasta rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu oikeudettomasti esitetty

loukkaava tieto”.77

Rikosten syyksilukemista koskevassa kohdassa 43 KKO totesi, mitä jutussa sen mielestä oli

tullut selvitetyksi: ”Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös

syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen

tiedon osalta.”78

Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta siis oli KKO:n mielestä

se rikoksen tunnusmerkistön tarkoittama, Lisitsynien yksityiselämää koskeva loukkaava tieto,

jota Yle ei olisi saanut levittää.79 Tämä kiistaton tosiasia oli tuomiosta helposti luettavissa. 80

Helsingin Sanomat julkaisi tuomiosta oikeustoimittaja Susanna Reinbothin uutisen 3.1.2014.

Heti tuomiosta kerrottuaan hän väitti: ”Enemmistö tosin totesi, etteivät uutisessa esitetyt

tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.” Mitä ihmettä tämä oli? KKO muka tuomitsi

syytetyt Lisitsynien yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, vaikka levitetyt tiedot

eivät KKO:n mielestä koskeneet Lisitsynien yksityiselämää? Väite oli ilmiselvästi perätön.

77 Rikoslain (24:8) tunnusmerkistön ”yksityiselämä” on arkikielen käsitettä laajempi. Se ei tarkoita vain perhe-

elämän ja ihmissuhteiden tapaisia yksityiselämän ydinalueen asioita. Se voi tarkoittaa myös yksilön ammatti- tai

liiketoimintaa (ks. HE 84/1974 ja EIT: Amann v. Switzerland, 16.2.2000, kohta 65).

78 KKO päätti tuomiosta äänestyksen jälkeen äänin 3–2.

79 KKO:n vähemmistön mielestä tiedon levittäminen ei ollut oikeudetonta (RL 24:8.2). Sekin kuitenkin katsoi,

että tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta koski rikoslain tarkoittamalla tavalla Lisitsynien

yksityiselämää. KKO:n tuomiosta kävi ilmi, että samaa mieltä tästä asiasta olivat olleet myös syyttäjä, käräjäoikeus

ja hovioikeus.

80 Tuomionsa kohdassa 40 KKO huomautti Ylen toimittajienkin täytyneen tietää, ”että esitutkintaa koskevan

tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää koskevaa ja on ollut omiaan

aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä”.

Reklamoin tästä perättömästä väitteestä HS:n toimituksen johdolle ja Reinbothille 8.1.2014.

Sähköpostiviestissäni kerroin, että KKO:n mielestä ”Ylen uutisessa esitetty tieto Larisa ja

Nikolai Lisitsyniin kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli se rikoslain 24. luvun

8. pykälän tarkoittama yksityiselämää koskeva tieto”.

14.1.2014 HS julkaisi (Kotimaa A 11) Reinbothin näyttävän 5-palstaisen ”HS-analyysin”. Siinä

hän ruoti muun muassa KKO:n tuomiota Ylen Lisitsyn-jutussa ja kirjoitti:

”Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin

totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.

Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan

yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän

loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet

yksityiselämää.”

Maan ykköslehden tunnettu ja kokenut oikeustoimittaja siis väitti, että ylin tuomioistuin

tuomitsi syytetyt, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei edes tuomioistuimen omasta mielestä

täyttynyt. Tapausselostuksen alussa osoitin, ettei KKO ollut tietenkään näin järjettömästi

menetellyt. Koska HS ei suostunut oikaisemaan HS-analyysin pahaa asiavirhettä, kantelin

virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle.

Kantelussani perustelin, miksi en voinut uskoa Reinbothin esittäneen perätöntä väitettään

vahingossa. Kokeneena oikeustoimittajana hän totta kai osasi lukea tuomioita. Hän oli

erityisen hyvin perehtynyt rikoslain pykälään 24:8, jonka nojalla KKO tuomitsi Ylen

toimittajat. Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajana hän vain puolitoista vuotta ennen

perätöntä väitettään antoi oikeusministeriölle lausunnon yksityiselämän määrittelystä juuri

tuossa rikoslain pykälässä.81 Lisäksi olin vain muutamia päiviä aiemmin kertonut hänelle, mikä

oli se Lisitsynien yksityiselämää koskeva tieto, jota Yle ei KKO:n mielestä saanut levittää.

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun ja totesi, ettei neuvostolla ole perusteita ottaa kantelua

käsittelyyn. Ratkaisuaan hän perusteli tähän tapaan:

”Korkeimman oikeuden päätöksillä on ennakkopäätöksen luonne. Sen vuoksi niitä usein

analysoidaan ja tulkitaan hyvinkin laajasti julkisuudessa. Ei ole tavatonta, että

oikeusoppineetkin ovat eri mieltä kuin Korkein oikeus. Tämänkaltaiset reaktiot ja keskustelu

kuuluvat olennaisesti median tehtäviin demokraattisessa yhteiskunnassa.

Neuvoston mielestä kyse ei ole olennaisesta asiavirheestä, vaan kantelija on Korkeimman

oikeuden ratkaisusta eri mieltä kuin Helsingin Sanomien toimittaja. Tässä tapauksessa kantelija

olisi voinut tarjota lehteen omaa mielipidettään, jossa hän olisi voinut perustella kantansa ja

esitellä tulkintansa Korkeimman oikeuden päätöksestä.”

Pyysin kantelun ottamista neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. HS:n toimittajan väite KKO:n

tuomiosta ei ollut mielipide vaan perättömäksi osoitettu tosiasiaväite. Minun mielipiteelläni

KKO:n tuomiosta ei ollut koko asian kanssa mitään tekemistä. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.

81 Oikeustoimittajat ry:n 19.6.2012 lausunto oikeusministeriölle sananvapausrikoksia koskevasta

lainmuutosesityksestä. Lausunnossaan yhdistys vaati medialle oikeutta ”tuoda esiin rikoksesta epäiltyjen ja

syytettyjen henkilötietoja omien eettisten ohjeidensa mukaan”. KKO:n tuomio oli yhdistyksen tälle vaatimukselle

paha takaisku, mikä uskoakseni selitti perättömän tiedon tahallista levittämistä tuomiosta.

Ryhmän mielestä en ollut osoittanut JSN:n puheenjohtajan karsintapäätöksen perustuneen

ilmeisen virheelliseen tietoon.82

10.

”Reinboth: KKO:n Yle-tuomio yllättävä”

(60. 5439/AL/14/Lehtola/Journalisti, 6.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Toimittajien etujärjestön Journalisti-lehti kirjoitti KKO:n Yle-tuomiosta 16.1.2014. Jutussa

Susanna Reinboth kommentoi tuomiota Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajana, siis

asiantuntijana.

”Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta, sillä

uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä”, jutun toimittanut Outi Airaksinen

kirjoitti.

Näin Journalistikin tuli väittäneeksi virheellisesti, että Ylen uutisessa ei levitetty tietoja

Lisitsynin pariskunnan yksityiselämästä. Koska lehti ei suostunut korjaamaan asiavirhettään,

kantelin JSN:lle. Kantelussa kiinnitin huomiota muun muassa siihen, mitä vahinkoa lehden

väärä tieto saattoi aiheuttaa:

”Jos toimittajat luottavat tähän Journalistin väärään tietoon ja erehtyvät sen takia levittämään

esitutkintatietoja oikeudettomasti, he tulevat helposti loukanneeksi ihmisten yksityiselämää ja

aiheuttaneeksi ongelmia myös itselleen ja tietojen julkaisijalle.”

JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun. Kyse ei neuvoston mielestä ollut olennaisesta

asiavirheestä, vaan kantelija oli KKO:n ratkaisusta eri mieltä kuin Journalistin haastattelema

toimittaja. ”Kantelija olisi voinut tarttua päätoimittajan tarjoukseen ja kirjoittaa oman

näkemyksensä asiasta mielipideosastoon. Hän olisi voinut perustella kantansa ja esitellä

tulkintansa Korkeimman oikeuden päätöksestä. Varsinkin toimittajien ammattilehdessä tämä

olisi jalostanut keskustelua”, Uimonen perusteli ratkaisuaan. 26.3.2014 UKP-ryhmä hylkäsi

pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.83

11.

Metodistipastorin väitettyjä rikoksia koskevan asiavirheen korjaaminen

(78. 5448/SL/14/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 27.2.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kun JSN oli syksyllä 2013 päättänyt 1.1.2014 voimaan tulevista uusista Journalistin ohjeista, se

korosti, että vaatimukset virheiden korjaamisesta tiukkenevat. Tiukkenevien vaatimusten

mukaan ”yleisölle on kerrottava virheestä”, kun se korjataan.84

3.2.2014 Hbl julkaisi nettilehdessään (ja 4.2. paperilehdessään) Stefan Lundbergin jutun, jonka

ingressi väitti: ”Den avlidne metodistpastorn i Grankulla gjorde sig skyldig till grova sexuella

övergrepp mot pojkar i 10–15-årsåldern.”

Tieto jutussa anonyymin, mutta helposti tunnistettavan metodistipastori TB:n syyllistymisestä

lasten törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli perätön. Hyväksikäyttöväitteitä tutkineen

82 UKP-ryhmä: Timo Huovinen, Jaakko Ujainen ja Riitta Ollila.

83 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.

84 Uutinen JSN:n kotisivuilla 6.11.2013: <http://www.jsn.fi/uutiset/media-ottaa-lisaa-vastuuta-virheiden-

korjaamisesta/>.

tohtori Julia Korkmanin raportista kävi ilmi, että epäilyistä vuonna 2010 ilmoituksen saanut

poliisi ei käynnistänyt asiassa edes esitutkintaa.85

Pyysin Hufvudstadsbladetia korjaamaan mielestäni olennaisen virheen, ja 8.2. lehti julkaisikin

korjauksen:

”Ingen domstolsprövning mot metodistpastorn

Med anledning av rapporteringen om de sexuella övergreppen inom Metodistkyrkan (Hbl

4.2.2013, hbl.fi 3.2.2013) vill Hbl påpeka att fallet aldrig har behandlats i domstol. Polisen lade

ner utredningen med motiveringen att gärningarna var preskriberade.”

Korjauksessa ei kerrottu virheestä eli siitä, että väite pastorin syyllistymisestä 10–15-vuotiaiden

poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli väärä. Itse asiassa virhe ei tullut lainkaan

korjatuksi, kun lehti kertoi poliisin lopettaneen selvityksensä vain sen vuoksi, että ”teot olivat

vanhentuneet”. Tosiasiassa poliisilla ei ollut edes syytä epäillä, että väitettyjä tekoja ylipäätään

oli tehty.

Kantelin JSN:lle, koska Hbl ei nähdäkseni ollut korjannut virhettä Journalistin ohjeiden 20.

kohdan edellyttämällä tavalla. Uimonen karsi kantelun: Hbl:n jutusta kävi selkeästi ilmi, että

uutinen oli tehty Korkmanin raportissa käsitellyistä hyväksikäyttötapauksista ja että raportti

perustui asianosaisten haastatteluihin. ”Hbl:n jutun ja lehden julkaisemien oikaisujen jälkeen

lukijalle ei voi olla epäselvää, että jo kaksi vuotta vainajana ollutta metodistipastoria ei tuomittu

hyväksikäytöstä”, Uimonen tulkitsi. Tekemättä asiassa uutta harkintaa UKP-ryhmä hylkäsi

pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen neuvostossa käsiteltäväksi.86

12.

Lehtitilaukset kallistuneet ”etenkin” hallituksen veropäätösten vuoksi

(85. 5455/SL/14/Lehtola/Karjalainen, 6.3.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kuten esimerkkitapauksesta 8 kävi ilmi, sanomalehtien tilausmaksut nousivat joulukuusta 2011

tammikuuhun 2014 keskimäärin 24,7 % (kuluttajahinnat keskimäärin 3,9 %). Maksujen

noususta arvonlisäveron osuus oli 10 %:n verokannan mukaan noin 40 %. Hintarallista noin

60 % siis perustui lehtiyhtiöiden omiin päätöksiin korottaa hyödykkeensä verottomia hintoja.

15.2.2014 Karjalainen esitti pääkirjoituksessaan tällaisen väitteen: ”Sanomalehtien levikinlasku

on vauhdittunut viime vuosina, kun lehtitilaukset ovat etenkin maan hallituksen veropäätösten

vuoksi kallistuneet ja osa lukijoista siirtyy lukemaan lehtiä digitaalisessa muodossa.”

Faktana esitetty väite, että lehtitilaukset olivat viime vuosina kallistuneet ”etenkin” hallituksen

veropäätösten takia, oli perätön. Yleisessä kielenkäytössä minkään muutoksen ei ymmärretä

tapahtuneen ”etenkin” jonkin vähäisemmän muutostekijän vuoksi. Tosiasiassa lehtitilaukset

olivat kallistuneet etenkin lehtiyhtiöiden omien hintapäätösten seurauksena.

Virhe oli käsitykseni mukaan olennainen, ja korjaus oli tarpeen myös siksi, että Karjalainen oli

muiden sanomalehtien tapaan vaiennut visusti lehtien hintakehityksen syistä. Lehti jätti

kuitenkin virheen korjaamatta, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun tällaisin perustein:

85 Lain mukaan esitutkinta on toimitettava, kun ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on

tehty. Poliisin mielestä ei ollut mitään konkreettisia faktoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä TB:n tehneen

ilmoituksessa väitetyt rikokset. Ilmoituksen aikaan vuonna 2010 TB oli vielä elossa.

86 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.

”Karjalaisen artikkelissa tarkastellaan nimenomaan maakunnan oman lehden levikkikehitystä.

Sen yhteydessä mainitaan myös yleisellä tasolla levikinlaskun vauhdittuneen. Syyksi arvellaan

etenkin hallituksen veropäätöstä. Pääkirjoituksessa ilmaistaan lehden mielipide. Kirjoittaja voi

olla sitä mieltä, että lehtien tilausmaksut ovat etenkin hallituksen veroratkaisujen vuoksi

kallistuneet. Kyseessä ei siis ole olennainen asiavirhe, joka lehden olisi pitänyt korjata.”

Pyysin kantelun ottamista uudelleen käsiteltäväksi, koska JSN:n puheenjohtaja oli sortunut

väärinkäsitykseen ja luokitellut ilmiselvän faktaväitteen mielipiteeksi. UKP-ryhmä hylkäsi

pyynnön 26.3.2014 ja korosti, että neuvoston puheenjohtaja tulkitsi pääkirjoitusta toisin kuin

kantelija; kyse siis oli ryhmän mukaan vain näkemyseroista.87

13.

Kantelija käytti epäasiallista kieltä, rangaistus lehden lukijoille

(105. 5456/SL/14/Lehtola/Satakunnan Kansa, 27.3.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

9.2.2014 päätoimittaja Tapio Vallin väitti Satakunnan Kansan nettilehdessä, että ”laittoman

huumebisneksen arvo on arviolta 400 miljardia dollaria vuodessa eli vajaa 10 prosenttia

maailmankaupan arvosta”.88 WTO:n tietojen mukaan maailmankaupan arvo on ollut viime

vuosina noin 18 000 miljardia dollaria.89 Siitä laittoman huumebisneksen 400 miljardia dollaria

on vain reilut 2 prosenttia eikä suinkaan ”vajaa 10 prosenttia”.

Lehden päätoimittaja siis liioitteli valtavasti. Hän esitti laittoman huumebisneksen osuuden

maailmankaupasta ainakin neljä kertaa liian suurena ja johti siten lukijoita harhaan. Koska lehti

ei suostunut korjaamaan olennaista virhettään, kantelin JSN:lle. 6.3.2014 puheenjohtaja Risto

Uimonen päätti ottaa kantelun neuvostossa käsiteltäväksi.

Päätoimittaja Vallin vastasi kanteluun 17.3.2014. Uimosen ratkaisua eli tapauksen lopputulosta

ajatellen kiinnostavinta Vallinin vastauksessa oli se, mitä hän kertoi JSN:lle kantelijasta:

”Lehtola on löytänyt kolumneistani useita muitakin virheitä ja kyseenalaisia kohtia, joita hän

toistuvasti on vaatinut oikaistaviksi, antaakseen minulle ’koirakoulua’”, Vallin kirjoitti.

Hän kertoi Lehtolan uhkailevan sähköpostissaan, että ”käännyn mieluusti sen vitsikkään

’itsesääntelyä’ harrastavan huijariporukan eli Julkisen sanan neuvoston puoleen. Kertyyhän

JSN-testiini tästäkin tapauksesta sitten kiinnostavaa matskua”.

Vallinin vastauksen saatuaan Risto Uimonen päätti JSN:n perussopimuksen 10. pykälän

valtuutukseen viitaten lopettaa huumeväitettä koskeneen kantelun käsittelyn. Hän perusteli

ratkaisuaan seuraavasti:

”Journalistin ohjeiden ja neuvoston niiden perusteella tekemien tulkintojen tavoitteena on

tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä

keskustelua.

Satakunnan Kansan vastauksen perusteella on ilmeistä, että kantelijalla on muitakin kuin edellä

mainittuja motiiveja. Tätä osoittavat hänen käyttämänsä epäasialliset luonnehdinnat

koirakoulusta, huijariporukasta ja siitä, että hän ilmoitti keräävänsä kanteluiden avulla aineistoa

87 UKP-ryhmä: Huovinen, Ujainen ja Ollila.

88 17.3.2014 päivätyssä kirjeessään JSN:lle Vallin kertoi, että tieto oli lainattu Wikipediasta.

89 WTO: <https://www.wto.org/english/res_e/statis_e/its2015_e/its15_highlights_e.pdf>.

johonkin tarkoitukseen, joka ei JSN:n käsityksen mukaan liity sananvapauden vastuulliseen

käyttämiseen ja ammattieettiseen keskusteluun.”

JSN:n pääsihteeri ilmoitti, että kantelun käsittelyn lopettamispäätökseen ei voi hakea muutosta.

Niinpä jätin esittämättä uudelleenkäsittelypyynnön UKP-ryhmälle. JSN:n puheenjohtajan

perustelut puhunevat puolestaan, mutta kolmeen asiaan on kuitenkin syytä kiinnittää erityistä

huomiota.

Sinänsä aivan oikein siteerattu ”uhkailuni” huijariporukan puoleen kääntymisestä ei liittynyt

lainkaan kanteluun, jonka käsittelyn Uimonen lopetti. Se liittyi Vallinin edelliseen virheeseen,

jonka hän oli ehtinyt korjata jo ennen huumekirjoituksensa ilmestymistä.90

Erikoinen oli JSN:n puheenjohtajan viittaus ammattieettisen keskustelun edistämiseen. Miten

ammattieettistä keskustelua edistää se, että itsesääntelyelin tulkitsee journalismin eettistä

koodia kulissien takana ei-julkisessa menettelyssä? Miten keskustelua ylipäätään voi käydä, jos

kansalaiset ja journalistit eivät saa tietää itsesääntelyelimen kaikista hyvän journalistisen tavan

tulkinnoista?

Erikoisinta JSN:n puheenjohtajan ratkaisussa oli se, että hän tuli rankaisseeksi kantelijan

epäasiallisesta kielenkäytöstä Satakunnan Kansan viattomia lukijoita. He jäivät ratkaisun takia

vaille tietoa siitä, että lehdessä oli julkaistu väärä tieto, joka liioitteli valtavasti huumebisneksen

osuutta maailmankaupasta.

14.

Sixten Korkman: Kreikassa ja Espanjassa nuorista enemmistö on vailla töitä

(119. 5487/SL/14/Lehtola/Helsingin Sanomat, 16.4.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Pohjolan Sanomien pääkirjoituksen laatija ja UM:n Eurooppatiedotuksen tiedottaja eivät ole

olleet ainoita, jotka ovat käsittäneet väärin nuorten työttömyyttä mittaavat tilastoluvut (ks.

tapaus 4). Useissa eurooppalaisissa lehdissä on toistettu väitteitä, että Espanjan ja Kreikan

nuorista yli puolet on työtä vailla. Näitä väärinkäsityksiä torjuakseen Eurostat julkaisi 12.7.2013

medialle tarkoitetun tiedotteen, joka kuvasi selkeän tekstin ja havainnollisen grafiikan avulla

nuorisotyöttömyyden mittaamista.91

Suomessa tiedote ei ylittänyt lehtien uutiskynnystä, eikä yleisö saanut tietoa työttömyystilaston

käsitteistä. Niinpä kaiketi vain harvat Helsingin Sanomien lukijat osasivat tulkita oikein tietoja,

joita Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professori Sixten Korkman esitti kolumnissaan

2.4.2014. Hän arvioi, että kriisimaissa näkyi toipumisen merkkejä, mutta huomautti samalla:

”Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö

on vailla töitä.”

Tieto nuorten työttömyydestä oli väärä: Kreikan nuorista vain 16 % ja Espanjan nuorista vain

20 % oli vailla töitä. Korjaus oli erityisen tarpeellinen, koska virheellisen tiedon ”auktorisoi”

arvovallallaan taloustieteen tunnettu ja luotettu ekspertti. Korkman toki tiesi, että ”nuorista

enemmistö” tarkoitti työttömien nuorten osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista.

Useimmat HS:n lukijat sitä tuskin kuitenkaan tiesivät.

90 Kyseessä oli 30.1.2014 julkaistu perätön väite, että ”julkisen talouden menojen osuus on kasvanut yli 58

prosenttiin kansantaloutemme tuotannosta”. Pienen kädenväännön jälkeen väärä tieto oikaistiin 7.2.2014.

91 12.7.2013 tiedotteen nettiosoite on: <http://ec.europa.eu/eurostat/documents/2995521/5160798/3-

12072013-BP-EN.PDF/93d9f5f9-d9a0-4a5b-a547-50a3d1b4a943>.

HS ei suostunut korjaamaan Korkmanin kolumnin asiavirhettä.92 JSN:n puheenjohtaja karsi

kantelun ja muistutti, että kolumni on mielipidekirjoitus, jossa tekijältä ei edellytetä tieteellistä

täsmällisyyttä. ”Korkman käyttää ilmaisua ’nuorista enemmistö on vailla työtä’ samassa

virkkeessä, jossa hän puhuu Kreikan ja Espanjan työttömyysasteesta. Ilmaisua on vaikea lukea

muutoin kuin viittauksena nuorten työttömyysasteeseen eli nuorten työttömien osuuteen

työmarkkinoiden käytössä olevista nuorista, ei kaikista ikäluokan nuorista”, Uimonen tulkitsi.

Näin hän muitta mutkitta oletti HS:n lukijoiden tunteneen työttömyysasteen käsitteen niin

hyvin, että he ymmärsivät ”nuorista enemmistön” tarkoittavan jotain muuta kuin enemmistöä

nuorista.

15.

Perustuslakivaliokunnan ”tämänpäiväinen linjaus” suvivirsikiistassa

(126. 5495/Yle/14/Lehtola/Yle Uutiset, 24.4.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

25.4.2014 eduskunnan perustuslakivaliokunta löi lukkoon kantansa suvivirsikiistassa. Linjaus

sisältyi valiokunnan lausuntoon oikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2012.93 Valiokunta

totesi, ettei se nähnyt tarvetta muuttaa aiempaa kantaansa koulun perinteisistä juhlista.

”Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen

johdosta voi pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina”, valiokunta linjasi.

Kolme viikkoa aiemmin, 4.4.2014, valiokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita, muun muassa

Opetushallituksen edustajaa ja valtiosääntöoikeuden eksperttejä. Ennen kuin asian käsittely

valiokunnassa keskeytettiin, ”käytiin valmistava keskustelu”.94

Ylen TV1:n uutiset kertoi 4.4. klo 20.30, että ”eduskunnan perustuslakivaliokunta vahvisti

suvivirren aseman koulujen kevätjuhlissa”. Juontaja Tommy Fränti totesi, että ”tässä asiassa on

kuultu oikeuskansleria, apulaisoikeusasiamiestä, nyt myös perustuslakivaliokuntaa”. Studioon

haastateltavaksi kutsutulta asiantuntijalta, professori Risto Saariselta hän kysyi, ”mitä mieltä Te

olette tämänpäiväisestä linjauksesta?”

Näin Yle uskotteli perustuslakivaliokunnan jo päättäneen linjauksestaan, vaikka valiokunta teki

päätöksen siitä vasta kolme viikkoa myöhemmin. Virhettään Yle ei suostunut korjaamaan, ja

Uimonen karsi kantelun. Jutun kokonaisuudesta kävi hänen mukaansa ilmi, että valiokunta oli

tehnyt ”alustavan linjauksen” suvivirren puolesta. Samalla hän kuitenkin huomautti jutun

kokonaisuuden osoittaneen senkin, että valiokunnalle vasta annettiin asiantuntijalausuntoja

päätöksentekoa varten.

16.

Korjauksen viive nettilehdessä

(191. 5554/SL/14/Lehtola/Lapin Kansa, 7.8.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

20.7.2014 Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen väitti kolumnissaan, että ”kansantuote

oli viime vuonna ’käyvin hinnoin’ samalla tasolla kuin vuonna 2006”. Väite oli perätön. Käyvin

hinnoin vuoden 2006 bkt oli 172,6 miljardia euroa. Vuoden 2013 bkt oli 201,3 miljardia euroa

eli käypähintaisena noin 16 % isompi kuin vuonna 2006.

92 10.12.2013 HS:n toimittaja Jyri Hänninen oli korjannut virheensä kerrottuaan, että kuusi kymmenestä alle 25-

vuotiaasta espanjalaisesta oli työttömänä.

93 Perustuslakivaliokunnan pöytäkirja 37/2014.

94 Perustuslakivaliokunnan pöytäkirja 30/2014.

Korjauspyynnön 21.7. saatuaan Lapin Kansa julkaisi paperilehdessään asianmukaisen oikaisun

22.7. Koska lehti ei julkaissut oikaisua Journalistin ohjeiden vaatimalla tavalla ”viipymättä”

myös verkkolehdessään, kantelin menettelystä JSN:lle 1.8.

Neuvoston puheenjohtaja karsi kantelun ja totesi, että verkossa virhe on korjattu 7.8.2014.

”Virhe verkossa ja painetussa lehdessä olisi pitänyt korjata samanaikaisesti, mutta neuvostolle

ei ole osoitettu, että viipeestä olisi aiheutunut kohtuutonta haittaa tässä tapauksessa”, Uimonen

huomautti.

17.

Eutanasia sallittu Sveitsissä: Dignitas tarjoaa eutanasiapalveluja?

(221. 5575/SL/14/Lehtola/Iltalehti, 18.9.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Sveitsin rikoslain 114. pykälän (”Homicide at the request of the victim”) mukaan eutanasia on

Sveitsissä rikos:

”Any person who for commendable motives, and in particular out of compassion for the

victim, causes the death of a person at that person’s own genuine and insistent request is liable

to a custodial sentence not exceeding three years or to a monetary penalty.”95

Dignitas-yhdistys vastaa kotisivujensa FAQ-palstalla kysymykseen ”Does Dignitas offer

euthanasia?” näin:

”No. Euthanasia implies putting down someone on his or her request, which is prohibited in

Switzerland. The Swiss law allows for accompanied (assisted) suicide only.”96 Eutanasiaa siis ei

ole Sveitsissä sallittu, eikä Dignitas-yhdistys tarjoa kenellekään eutanasiapalveluja.

Iltalehti julkaisi painetussa lehdessään 23.8.2014 Timo Kiisken jutun ”Loppuun asti harkittu

eutanasia”. Netissä Iltalehti julkaisi Kiisken jutun 28.8.2014. Jutun otsikko oli: ”Tapio Pekola

päätti eutanasiastaan täysin itse”.

Kirjoituksissa väitettiin, että eutanasia on Sveitsissä sallittu ja että Dignitas-yhdistys tarjoaa

eutanasiapalveluja. Edellä olleet sitaatit osoittavat, että väitteet eutanasian sallimisesta Sveitsissä

ja Dignitas-yhdistyksestä eutanasiapalvelujen tarjoajana olivat virheellisiä. Koska Iltalehti ei

suostunut korjaamaan olennaisia virheitään, kantelin JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun.

Hän perusteli ratkaisuaan muun muassa ”euthanasian” kuvauksella vuoden 1932

tietosanakirjassa ja korosti, että eutanasiasta on useita toisistaan poikkeavia määritelmiä.

Lehdissä eutanasia ja avustettu itsemurha sekoitetaan toisiinsa, ja Iltalehden jutussa leski kertoi

omista kokemuksistaan, hän huomautti.

”Neuvoston tehtäviin ei kuulu päättää, mitä termiä haastateltava kokemuksistaan voi käyttää

tai mitä tiedotusväline saa käyttää. Neuvostolla ei ole perusteita ottaa kantelua käsittelyyn”,

Uimonen tulkitsi hyvää journalistista tapaa.

18.

”Tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan matalammiksi”?

95 Sveitsin rikoslain englanninkielisen version nettiosoite on: <https://www.admin.ch/opc/en/classified-

compilation/19370083/201501010000/311.0.pdf>.

96 Dignitas-yhdistyksen kotisivun osoite on: <http://www.dignitas.ch>. Itsemurhassa avustamisen Sveitsin laki

sallii vain, mikäli avustamiseen ei sisälly itsekkäitä motiiveja.

(222. 5576/SL/14/Lehtola/Kaleva, 18.9.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kustannuskilpailukykyä mitataan useimmiten yksikkötyökustannusten tunnusluvun avulla.

Tunnusluku voidaan laskea jakolaskuna, jossa osoittajana on keskituntiansio ja nimittäjänä

työn tuottavuus.97 Siis yksikkötyökustannukset = keskituntiansio/työn tuottavuus. Yhtälön logiikka

on se, että oikean puolen suhdeluvun konkreettiset tekijät saavat arvoja, jotka muuttuvat.

Niiden mukaan vasemman puolen tunnusluku sitten määräytyy.

18.8.2014 kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen puhui ryhmänsä

kesäkokouksessa muun muassa kustannuskilpailukyvyn parantamisen tarpeesta ja sanoi:

”Yksikkötyökustannuksiin voidaan vaikuttaa työn tuottavuutta lisäämällä, jota tehdään työpaikoilla joka

päivä.”

Yllä esitetystä laskukaavasta voi nähdä, että juuri näin yksikkötyökustannuksiin voidaan

vaikuttaa. Ne alenevat, jos työn tuottavuutta kyetään työpaikoilla lisäämään ja jos työn

tuottavuus kasvaa enemmän kuin suhdeluvun osoittajan keskituntiansio.

Kaleva pyöräytti 20.8.2014 pääkirjoituksessaan Arto Satosen aivan oikean ajatuksen päälaelleen

ja väitti hänen sanoneen näin:

”Satosen mukaan tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan matalammaksi.”

Kiepautuksellaan Kaleva pisti Arto Satosen nimiin absurdin ajatuksen, että työn tuottavuus

nousee pelkkää tunnuslukua näpelöimällä. Oikeasti yhtälön oikean puolen konkreettiset asiat

eivät muutu miksikään, antoipa yhtälön vasemman puolen tunnusluvulle mitä hyvänsä arvoja.

Kaleva ei suostunut korjaamaan virhettään, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun virheen

korjaamatta jättämisestä. Neuvostolla ei hänen mukaansa ollut perusteita ottaa kantelua

käsittelyyn. Ratkaisun perustelu ei kommentteja kaipaa:

”Pääkirjoituksessa ilmaistaan lehden kanta. Tässä tapauksessa lehti on tulkinnut ja

kommentoinut johtavan kokoomuspoliitikon puhetta eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Lehdellä on tähän sananvapauden nimissä oikeus. Jos puhuja kokee tulkinnan vääräksi, hän

voisi itse reagoida pääkirjoitukseen ja lähettää lehdelle oman mielipiteensä julkaistavaksi. Myös

kantelija olisi voinut toimia samoin. Kyse ei ole olennaisesta asiavirheestä, vaan erilaisista

näkökulmista ja tulkinnoista.”

19.

Tulonsiirtojen ”osuus” bruttokansantuotteesta

(273. 5616/SL/14/Lehtola/Iltalehti, 23.10.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Vuoden 2014 alussa Tilastokeskus kiinnitti huomiota lehdissä usein esitettyihin virheellisiin

väitteisiin julkisista menoista.98 Perättömissä väitteissä oli kauhisteltu julkisten menojen suurta

”osuutta” bruttokansantuotteesta. Näin oli sotkettu käsitteitä. Pääjohtaja Marjo Bruun

muistutti, että kun verrataan julkisia menoja ja bruttokansantuotetta, ”tarkastellaan kahden eri

tunnusluvun välistä suhdetta, ei toisen osuutta toisesta”.99 Vääriä tietoja torjuva virasto

97 Kustannuskilpailukyvyn mittausmenetelmien uudistaminen. VNK:n raporttisarja 3/2012, s. 13. Työn

tuottavuus kertoo, paljonko tuotosta tai arvonlisää syntyy esimerkiksi työtuntia kohti.

98 Tilastojulkaisu Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin 2012. Tilastokeskus, 31.1.2014, s. 6.

99 Bruun, Marjo: Miten mitata julkisen sektorin kokoa. Tieto & Trendit, 27.1.2014.

huomautti, että suuri osa julkisista menoista ei lainkaan sisälly bkt:hen. Näitä menoja olivat

esimerkiksi tulonsiirrot.

Iltalehden kolumnisti Kalle Isokallio kauhisteli julkisten menojen kasvua 8.9.2014 ja sortui

väärinkäsitykseen. Hän esitti väitteen, että vuonna 1980 tulonsiirtojen ”osuus” bkt:stä oli 11,8

prosenttia, ”tänään se on 22 prosenttia”. Väite oli perätön, koska se uskotteli julkisen sektorin

tulonsiirtojen sisältyvän bkt:hen.

JSN:n puheenjohtaja karsi asiavirheen korjaamatta jättämisestä tehdyn kantelun. Hän perusteli

ratkaisuaan näin: ”Kolumni on mielipidekirjoitus, jossa voi kärjistää ja tulkita tilastotietoja niin,

että ne tukevat kirjoittajan kantaa.”100

20.

Työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen maksaa 10 miljardia euroa vuodessa?

(284. 5624/SL/14/Lehtola/Hufvudstadsbladet, 23.10.2014, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Yhteiskunnallisille ongelmille on tapana laskea hinta. Mitä isompi hintalappu on, sitä

varmemmin media ongelmasta uutisoi. Hintalapun lähtökohtia ja oletuksia se ei tapaa tivata.

Viime aikojen jättimäisimmän hintalapun on läväyttänyt pöytään Työterveyslaitoksen

tutkimusprofessori Guy Ahonen: puutteellisen työhyvinvoinnin kustannukset ovat 35–41

miljardia euroa vuodessa.101

27.9.2014 Marianne Sundholm kirjoitti Hufvudstadsbladetissa: ”På Arbetshälsoinstitutet

räknar man krasst med att 20 000 sjukpensioneringar per år kostar 10 miljarder euro i förlust

av produktionsvärde. Sjukpensioneringarna sker vid en medelålder av 52 år, vilket är 11

arbetsår för tidigt. Det betyder miljarder också i förlorade skatteintäkter.”

Toimittaja esitti 10 miljardin euron vuotuiset menetykset lukijoille todellisina menetyksinä.

Lähteenä käytetyn Ahosen jättiluvut kuvasivat kuitenkin tuotannon arvon potentiaalisia

menetyksiä. Ne voisivat toteutua, jos eläköityneiden työpanosta ei korvata eli ei palkata heidän

tilalleen uusia työntekijöitä. Mutta sillä tavallahan ei elävässä elämässä toimita.

Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan vuosina 2001–2013 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi

kaikkiaan noin 332 000 henkilöä. Työllisten määrä kuitenkin kasvoi Tilastokeskuksen mukaan

samana aikana noin 90 000:lla. Jos eläköityminen oikeasti tarkoittaisi työpanosten menetyksiä,

sen luulisi näkyvän jollakin toisella tavalla kuin työllisten määrän kasvuna.

Potentiaalisten menetysten esittäminen todellisina menetyksinä ei ollut Uimosen tulkinnan

mukaan olennainen asiavirhe. Sen sijaan kyse oli ”erilaisista näkemyksistä” kiistanalaisessa

asiassa. Niinpä hän karsi kantelun.

21.

Ylen budjetti 510,5 miljoonaa euroa vuonna 2014?

(47. 5720/SL/15/Lehtola/Satakunnan Kansa, 5.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

100 13.11.2014 JSN huomautti Turun Sanomia ja Helsingin Uutisia hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Lehdet olivat väittäneet julkisten menojen ”osuuden” bkt:stä olevan ”58 prosenttia” ja ”pian 60 prosenttia” ja

jättäneet virheen korjaamatta. 26.2.2015 JSN antoi Iltalehdelle huomautuksen samasta asiasta.

101 Työ ja terveys Suomessa 2012. Työterveyslaitos, s. 12–13. Ennenaikaisen eläköitymisen vuosikustannus on

kritiikille alttiissa laskelmissa kaikkiaan noin 18 miljardia euroa.

Valtion vuoden 2014 talousarvioon sisältyi 507,9 miljoonan euron määräraha Ylen julkisen

palvelun rahoittamista varten. Yle ei kuitenkaan saanut koko summaa käyttöönsä, koska sen

piti tilittää saamastaan summasta arvonlisäveroa valtiolle 10 %:n verokannan mukaisesti. Siksi

Yle sai Yle-veron tuottoja käyttöönsä lopulta vain 461,8 miljoonaa. 102 Ylen budjetti vuodelle

2014 oli 478,8 miljoonaa euroa.103

Satakunnan Kansan entinen päätoimittaja, dosentti, YTT Erkki Teikari väitti SK:n nettilehden

vieraskolumnissaan 20.1.2015, että ”Ylen viime vuoden budjetti oli 510,5 miljoonaa euroa”.

Perätön väite liioitteli Ylen budjettia rajusti. Asiavirhe oli olennainen, peräti 31,7 miljoonan

suuruinen; 31,7 miljoonalla voisi pestata 450 hyväpalkkaista (70 000 €/vuosi/hlö) toimittajaa.

Oikaisun tarvetta korosti se, että tutkijanakin esitelty Teikari esitti erittäin tarkan luvun.

Lukijoilla oli siksikin suuri houkutus uskoa tiedon olevan totta. Uimonen karsi kantelun ja

korosti, että ”yleiskielinen ilmaisu” 510,5 miljoonan euron budjetista kertoi, ”paljonko Ylelle

annettiin rahaa käyttöön”. Arvonlisäveron osuuden erottelun puuttumista ei voi pitää

olennaisena asiavirheenä, hän tulkitsi. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta

uudelleen käsiteltäväksi.104

22.

Kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs

(48. 5721/SL/15/Lehtola/Lapin Kansa, 5.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Syyskuussa 2014 Kreikassa oli yli 1,2 miljoonaa työtöntä. Työikäisiä eli 15–74-vuotiaita

kreikkalaisia oli samaan aikaan noin 8,1 miljoonaa. Vähän useampi kuin joka seitsemäs

työikäinen kreikkalainen oli siis vailla työtä.105

Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) väitti Lapin Kansan nettilehden kolumnissaan 28.12.2014,

että ”kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs”. Lukijoilla oli houkutus luottaa

tietoon, kun sen esitti tutkijanakin tunnettu kansanedustaja. Niinistön tieto oli kuitenkin

suuruusluokaltaan virheellinen.

Lehti ei julkaissut oikaisua, ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun hyvää journalistista tapaa

tulkiten: ”Kreikassa työttömien osuus työvoimasta on noin neljännes, joten kolumnistin

ilmaisua ei voi pitää olennaisena asiavirheenä.” Nytkin hän siis edellytti lukijoiden tietävän, että

joka neljäs kreikkalainen ei tarkoita työttömistä kirjoitettaessa joka neljättä kreikkalaista. UKP-

ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.106

23.

”Kreikka jatkaa tiukkaa rahapolitiikkaa”

(59. 5734/SL/15/Lehtola/Satakunnan Kansa, 12.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kaikki euromaat ovat luopuneet omasta rahapolitiikastaan. Euroalueella harjoitetaan yhteistä

rahapolitiikkaa. Siitä päättää yhteinen keskuspankki, Euroopan keskuspankki (EKP). Se pitää

102 Ylen tilinpäätös vuodelta 2014.

103 Ylen tiedotuksesta tammikuussa 2015 saatu tieto.

104 UKP-ryhmä: MTV3:n toimituspäällikkö Jyrki Huotari, Suomen Kuvalehden toimittaja Heikki Vento ja

maatilan emäntä, KTM Heli Kärkkäinen.

105 Kreikan tilastoviraston tiedote 11.12.2014.

106 UKP-ryhmä: Huotari, Vento ja Kärkkäinen.

yllä hintavakautta euroalueella sekä suunnittelee ja toteuttaa rahapolitiikkaa. Euroalueen

rahapoliittiset päätökset tekee EKP:n neuvosto.107

Satakunnan Kansan nettilehdessä 24.1.2015 julkaistu pääkirjoitus väitti EKP:n tarjoavan

Kreikan velkojen anteeksiannolle ja laina-aikojen pidentämiselle vaihtoehdon ”edellyttäen, että

Kreikka jatkaa tiukkaa rahapolitiikkaa”. Mitä tämä oli? Eihän Kreikalla ole rahapolitiikkaa, jota

EKP voisi edellyttää Kreikan jatkavan?

Lehti kieltäytyi korjaamasta perätöntä ja mieletöntä väitettään. JSN:n puheenjohtaja karsi

kantelun ja tulkitsi hyvää journalistista tapaa: ”Kyseessä on epätarkka ilmaisu. Sitä ei

kuitenkaan voi pitää olennaisena asiavirheenä, koska Kreikka joutuu noudattamaan EKP:n

rahapolitiikkaa osana eurojärjestelmää.”

24.

”Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä”

(72. 5746/SL/15/Lehtola/Pohjalainen, 19.2.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Ylen julkisen palvelun tehtävät on määritelty yleisradiolain (22.12.1993/1380, HE 124/1993)

3. luvussa. Sen otsikko on ”Yhtiön tehtävät”. Ylen tehtäviä on määritelty ja täsmennetty aivan

äskettäinkin. Tuorein lainmuutos tuli voimaan 1.1.2013.

Yleisradiolain 3. luvun 7. pykälän 1. momentti edellyttää, että Yle tuo jokaisen saataville

yhtäläisin ehdoin ”monipuolisen ja kattavan” julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmiston

siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen.

Samassa momentissa todetaan, että näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja Yle voi

tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti. ”Yleinen viestintäverkko”

tarkoittaa laissa erityisesti internetiä. Jo vuonna 2002 julkisen palvelun tehtävien määrittelyyn

oli sisällytetty mahdollisuus, että Yle tarjoaa palvelujaan myös netissä.

Yleisradiolain 3. luvun 7. pykälän 2. momentissa on kaikkiaan seitsemän kohtaa, joissa

määritellään Ylen julkisen palvelun ”erityiset” tehtävät. Kohdassa 2 määritellään jopa se,

millaista julkisen palvelun viihteen tulee olla: lainsäätäjän tahto on, että Ylen julkinen palvelu

tuottaa ”virikkeellistä” viihdettä.

5.2.2015 Pohjalainen julkaisi nettilehdessään pääkirjoituksen ”Yleisradiolle täytyy kertoa rajat”.

Siinä lehti esitti väitteen: ”Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä, vaan julkista palvelua voi

olla kevyt viihde yhtä lailla kuin tiukka asiaohjelma.”

Väite oli ilmiselvästi perätön. Lehti ei kuitenkaan suostunut korjaamaan virhettä, vaan jätti

lukijansa sen väärän tiedon varaan, että yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä. Uimonen

karsi kantelun virheen korjaamatta jättämisestä. Kyseessä ei ollut olennainen asiavirhe, vaan

”lehden kanta siihen, että Yleisradiolaki ei riittävän tarkasti määrittele yhtiön tehtäviä”.

25.

Väärinkäsitys tuottavuudesta

(241. 5889/SL/15/Lehtola/Ilkka, 6.8.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

107 Pohjola, Matti (2015): Taloustieteen oppikirja. Sanoma Pro Oy, s. 194–195.

Työn tuottavuus on tehokkuuden mittari. Se on suhdeluku. Se mittaa esimerkiksi sitä,

montako hyödykettä tai paljonko arvonlisäystä syntyy tehtyä työtuntia kohti. Tavallisin

suhdeluku on arvonlisäys per työtunti.108 Tuotanto taas on prosessi, jossa yhdistetään

tuotannontekijöitä hyödykkeiden tuottamiseksi. Se tarkoittaa myös prosessin tuloksena

tuotettuja hyödykkeitä. Julkisuudessa käsitteet sotketaan usein, niin että tuotantoa kasvattava

työn määrän lisäys esitetään virheellisesti työn tuottavuuden parantamisena.

Juuri näin teki päätoimittaja Satu Takala Ilkan nettilehden kolumnissa 14.6.2015. Hän kirjoitti:

”Talouskasvun vauhdittamiseen tarvittaisiin tuottavuuden parantamista: vanhoille työvuosia

lisää, nuoret nopeammin kouluista töihin, työpäivälle enemmän mittaa, lisää maahanmuuttajia

ja osatyökykyisetkin töihin.”

Näin hän mainitsi tuottavuuden parantamisen tapoina viisi asiaa, jotka pikemminkin

heikentävät tuottavuutta. Työn tuottavuutta parantavat ihan muut asiat: koulutus, investoinnit

koneisiin, laitteisiin ja rakenteisiin, teknologia sekä työn siirtyminen matalan tuottavuuden

aloilta korkeamman tuottavuuden aloille.109

Koska työn tuottavuuden kasvu on elintason nousun kannalta ratkaisevaa, lukijoiden tuli saada

oikeaa tietoa tuottavuuden kasvun lähteistä. Siksi pidin virhettä olennaisena ja kantelin JSN:lle,

koska lehti ei suostunut korjaamaan virhettään.

Uimonen karsi kantelun. Hän totesi tuotannon ja tuottavuuden olevan eri käsitteitä, mutta

kolumnisti käsitteli lähinnä perheeseen, lastenhoitoon sekä miesten ja naisten tasa-arvoon

vaikuttavia kysymyksiä kirjoituksessa, jota ei ollut tarkoitettu taloustieteelliseksi analyysiksi.

”Tässä yhteydessä tuottavuuden ja tuotannon sekoittumista on vaikea pitää olennaisena

asiavirheenä. Kyseessä on lähinnä puhekielenomainen, epätarkka ilmaisu”, Uimonen tulkitsi.

UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön kantelun ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi.110

26.

Arkkipiispa pyysi homoilta anteeksi ”virallisesti kirkon puolesta”?

(266. 5912/SL/15/Lehtola/Iltalehti, 6.8.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Vuonna 2013 Porvoon hiippakunnan piispana aiemmin toiminut teologian tohtori Gustav

Björkstrand laati kirkkohallitukselle seikkaperäisen selvityksen arkkipiispan viran luonteesta ja

arkkipiispan tehtävistä.111

Selvityksessään (s. 20) hän totesi, että kun arkkipiispa käyttää kirkon ääntä julkisuudessa, ”hän

tekee sen kirkon päättävien elinten kannanottojen perusteella”. Kirkon ylimmän päättävän

elimen eli kirkolliskokouksen perustevaliokunta oli useaan otteeseen ja selkeästi tuonut tämän

näkemyksen esille, Björkstrand huomautti.

19.7.2015 Iltalehti julkaisi internetissä Juha Veli Jokisen uutisen: ”Arkkipiispasta paljastui kaksi

salaisuutta Pori Jazzeilla”. Jokinen kertoi Kari Mäkisen olevan vanha jazz-kävijä ja kirjoitti:

”Homoilta virallisesti kirkon puolesta anteeksi pyytänyt Mäkinen teki myös toisen

paljastuksen.”

108 Kangasniemi, Mari: Tuottavuuden mittaaminen palvelualoilla. PAM ry, julkaisuja 1/2012, s. 12.

109 Pohjola, Matti (2014): Suomi uuteen nousuun. Teknologiateollisuus ry, s. 18–19.

110 UKP-ryhmä: Vento, Huotari ja Kärkkäinen.

111 Kirkon keskushallinnon julkaisu. Sarja C, 2013:1.

Tieto ”virallisesti kirkon puolesta” esitetystä anteeksipyynnöstä oli perätön. Jokinen viittasi

selvästi arkkipiispan puheenvuoroon Suomi Areenan avajaisissa 14.7.2014.112 Puheenvuorosta

näkyy, ettei se voinut olla virallisesti kirkon puolesta esitetty anteeksipyyntö. Mäkinen nimittäin

totesi toivovansa, ”että tähän anteeksipyyntöön voidaan yhtyä kirkossa”. Toive oli lievästi

sanoen erikoinen, jos kirkko oli jo päättänyt pyytää homoilta anteeksi. Mutta sellaista päätöstä

ei ollut. Ei ollut mitään kirkon päättävän elimen kannanottoa, jonka perusteella arkkipiispa

olisi voinut käyttää kirkon ääntä ja pyytää homoilta kirkon puolesta virallisesti anteeksi.

Uimonen karsi korjaamatta jätetystä virheestä tehdyn kantelun. Jutun ilmaisua virallisesta

anteeksipyynnöstä oli vaikea pitää korjausta vaativana olennaisena asiavirheenä viihdesivun

lyhyessä tunnelmahaastattelussa. ”Aina kun arkkipiispa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin

julkisuudessa, hän esiintyy viran puolesta ja kannanotto mielletään hänen tulkinnakseen kirkon

näkemyksistä”, Uimonen korosti. Pyysin kantelun ottamista uudelleen käsiteltäväksi, koska

minkään instituution ylimmän johtajan kannanotosta ei tule instituution virallista kannanottoa

vain sen perusteella, miten yleisö kannanottoa tulkitsee. UKP-ryhmä hylkäsi pyynnön.113

27.

Your Better Life Index ja OECD:n rankkaus, 2. näytös

(291. 5790/SL/15/Lehtola/Helsingin Sanomat, 3.9.2015, valmistelija Nenne Hallman)

20.3.2015 alkoi Your Better Life Index -näytelmän toinen, juoneltaan ensimmäistä vähän

mutkikkaampi näytös. Helsingin Sanomat kuvasi Better Life -indeksin sekä printissä että

netissä jälleen tutkimuksena, jossa OECD oli pannut maat järjestykseen sen perusteella, missä

maassa on paras elämä. Australia oli yhä paras. Suomen HS tiesi olevan OECD:n tekemässä

rankkauksessa nyt sijalla 8.114

Tieto OECD:n tekemästä maavertailusta oli nytkin perätön. Tästä kertoi sekin, että OECD ei

ollut kevääseen 2015 mennessä julkaissut ainoatakaan lehdistötiedotetta siitä, että järjestö oli

tehnyt maiden välisen hyvinvointivertailun.115 Jos OECD olisi rankkauksen tehnyt, sillä olisi

ollut valtava uutisarvo, ja järjestö olisi siitä totta kai tiedottanut.

21.3.2015 HS julkaisi oikaisun sekä printissä että netissä: ”OECD:n onnellisuuslistauksesta

puuttui tieto: OECD:n Better Life Index jättää käyttäjälle mahdollisuuden painottaa eri

muuttujia. Julkaistu listaus toteutuu, jos jokaiselle 11 muuttujalle antaa oletuspainotuksen 1.”

Tätä tekstiä ei voinut pitää todellisena oikaisuna. Siksi tein kantelun: ”21.3. HS julkaisi

’oikaisun’, jossa se ei kuitenkaan lainkaan korjannut väärää väitettään OECD:n tekemästä

onnellisuusvertailusta. Lehti päinvastoin antoi lukijoiden nytkin ymmärtää järjestön tehneen

tuollaisen vertailun ja kirjoitti ’OECD:n onnellisuuslistauksesta’.” 9.4. JSN:n puheenjohtaja

päätti ottaa kantelun neuvostossa käsiteltäväksi.

Viikkoa myöhemmin, 17.4., HS lisäsi netissä 20.3. julkaistuun juttuun ”tarkennuksen”

OECD:n indeksistä: ”Better Life Indexissä käyttäjä saa itse valita, minkä painoarvon antaa

kullekin 11 muuttujalle. OECD ei siis määrittele maiden järjestystä.”116

112 Puheenvuoro on julkaistu arkkipiispan kotisivuilla.

113 UKP-ryhmä: Vento, Huotari ja Kärkkäinen.

114 Useista jutuista koostuneen näyttävän paketin toimittivat Heikki Aittokoski ja Annukka Oksanen.

115 Tieto perustuu siihen, että kävin läpi OECD:n kaikki lehdistötiedotteet toukokuusta 2011 lähtien, jolloin

järjestö julkisti nettityökalunsa.

116 Tarkennuksen nettiosoite on: <http://www.hs.fi/ulkomaat/a1426750518326>.

Tarkennus oli kiinnostava. Kahteen otteeseen OECD:n tekemästä vertailusta uutisoinut lehti

myönsi vihdoin, ettei OECD määrittele maiden järjestystä Better Life -indeksissä. Jäin

uteliaana odottamaan, mitä käsiteltäväksi otetulle kantelulle JSN:ssä tapahtuisi. Saisivatko HS:n

lukijat sittenkin tietää lehtensä vääristä väitteistä, kun JSN tekee kantelusta vapauttavan tai

langettavan päätöksen?

Valitettavasti eivät saisi, sillä 3.9.2015 Uimonen päätti yllättäen lopettaa kantelun käsittelyn

neuvostossa. Valmistelijan selvitysten perusteella hän oli tullut siihen tulokseen, että OECD:llä

olikin kaksi eri indeksiä: Better Life Index ja Your Better Life Index. BL-indeksissä maat olivat

Uimosen mukaan ”paremmuusjärjestyksessä sen mukaisesti, mitä paremmin asiat kussakin

maassa on esimerkiksi oikeudellisesti ja lainsäädännöllisesti järjestetty”.

”Kantelija sekoittaa kyseisen Better Life Indexin OECD:n toiseen työkaluun, Your Better Life

Indexiin, joka on yleisölle tarkoitettu interaktiivinen työkalu omien arvojen listaamiseksi ja

indeksissä mukana olevien maiden vertailemiseksi”, JSN:n puheenjohtaja väitti.

Väitettään hän perusteli siteeraamalla tutkija Juha Honkkilan artikkelia Tilastokeskuksen Tieto

& Trendit -sivustolta.117: ”OECD (2013a) on kehittänyt hyvinvointimittarin (Better Life

Index), joka koostuu yhdestätoista eri osatekijästä. Mittarin käytölle on olemassa

interaktiivinen verkkosovellus [1], jossa käyttäjä voi vertailla eri maita painottamalla paremman

elämän eri osatekijät haluamallaan tavalla.”118

Tutkijan teksti saattoi houkuttaa ajatukseen kahdesta eri indeksistä. Uimonen vain ei ollut

huomannut, että sitaatissa ”(2013a)” ei viitannut Better Life -indeksiin. Artikkelin lähteet

osoittivat, että tutkija viittasi ”How’s Life? 2013” -julkaisuun, josta nettityökalun tunnusluvut

olivat peräisin. Tämä julkaisu taas ei ollut mikään OECD:n Better Life -rankkaus.119

Varmuuden vuoksi kysyin Uimosen siteeraamalta tutkijalta, oliko OECD:llä nettityökalun

lisäksi sittenkin myös sellainen Better Life -indeksi, jossa järjestö oli rankannut maat sen

mukaan, missä maassa on ”paras elämä”.

Honkkila vastasi OECD:n Better Life Index -sivuston perustuvan siihen, että käyttäjät itse

määrittelevät eri elämänlaatumittareiden suhteellisen painon. ”Omaa” Better Life -indeksiä ei

OECD:llä hänen mukaansa ollut.120

Koska Uimosen päätös oli perustunut selvään väärinkäsitykseen kahdesta indeksistä, pyysin,

että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. 19.10.2015 JSN:n 2. vpj. Jyrki

Huotari ja 3. vpj. Heli Kärkkäinen hyväksyivätkin pyynnön. Päätös kantelun käsittelyn

lopettamisesta oli heidän mukaansa perustunut ”ilmeiseen virheeseen eli liian yksioikoiseen

tulkintaan kahdesta eri indeksistä”.

Taas näytti lupaavalta, että HS:n lukijat saavat kuin saavatkin tietää lehtensä pahasta virheestä.

Ilo oli kuitenkin jälleen ennenaikainen. 21.10.2015 eli vain kaksi päivää Huotarin ja Kärkkäisen

ratkaisun jälkeen JSN:n 1. varapuheenjohtaja Heikki Vento päätti lopettaa kantelun käsittelyn.

Neuvosto ei päätöksen mukaan ottanut kantaa siihen, ovatko Better Life -indeksi ja Your

Better Life -indeksit erillisiä vai saman indeksin erilaisia ilmenemismuotoja. ”Neuvosto katsoo,

117 Artikkelin osoite on: <http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/99/#>.

118 Sitaatissa [1] tarkoitti linkkiä OECD:n indeksin kotisivulle.

119 Vuoden 2013 How’s Life? -raportti hyvinvoinnin indikaattoreista, s. 26.

120 Juha Honkkilan 15.9.2015 sähköpostiviesti raportin kirjoittajalle.

että HS on riittävän hyvin jälkeenpäin selvittänyt ja avannut lukijoilleen OECD:n indeksin

luonteen ja korjannut mahdolliset jutuissa olleet epätäsmällisyydet”, Vento perusteli

ratkaisuaan. Tähän kohtaukseen päättyi indeksinäytelmän toinen näytös, ja koko näytelmä.

28.

VM lupasi Ylelle ”rahaa julkisten palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa”?

(293. 5928/SL/15/Lehtola/Turun Sanomat, 10.9.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Päätoimittaja Kari Vainio ruoti Turun Sanomien nettilehden kolumnissaan 23.8.2015 Ylen

rahoitusta ja toimintaa. Hän väitti, että valtiovarainministeriö ”lupasi Ylelle 6,6 miljoonan

euron indeksikorotuksen ja rahaa julkisten palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa”.

Luvut olivat virheellisiä. VM esitti vain 5,6 miljoonan indeksitarkistusta ja vain 513,5

miljoonan euron siirtoa valtion televisio- ja radiorahastoon. Vainio oli tullut esittäneeksi VM:n

lukuina liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotuksen luvut.

Pahiten lukijoita johti harhaan väite, jonka mukaan VM ”lupasi” Ylelle rahaa julkisten

palvelujen tuottamiseen yhteensä 515 miljoonaa. Väite sivuutti sen tosiasian, että 10 %:n

arvonlisäveron vuoksi Yle saisi rahaa ”julkisten palvelujen tuottamiseen” vain vajaat 470

miljoonaa. Alvin tilittämistä valtiolle ei sentään voine pitää julkisten palvelujen tuottamisena.

Kantelussa JSN:lle kiinnitin huomiota siihen, että Vainion väite VM:n 515 miljoonan euron

”lupauksesta” ei voinut olla vahinko eikä väärinkäsitys. Kerroin, että jo 12.4.2015 olin

muistuttanut Vainiolle, että alvin takia Yle ei saa käyttöönsä ”koko puolta miljardia vaan

kymmeniä miljoonia euroja vähemmän”.

Karsintaratkaisussaan Uimonen sivuutti tyystin pahimman virheen eli sen, että alvin takia

Ylelle luvattiin julkisten palvelujen tuottamiseen tosiasiassa kymmeniä miljoonia vähemmän

kuin Vainio väitti. Hän korosti vain ministeriöiden lukujen olleen lähes samat, ”jolloin

mielipidekirjoituksessa ollutta virhettä ei voi pitää olennaisena”.

29.

Virheellinen tieto Arhinmäen blogikirjoituksesta

(294. 5929/SL/15/Lehtola/Kansan Uutiset, 10.9.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kun hallituksen havittelema yhteiskuntasopimus 20.8.2015 kariutui, Paavo Arhinmäki ruoti

asiaa blogissaan. Työelämän uudistamista tarvittiin, mutta reilulta pohjalta: ”Ei voi kuin ihmetellä

sitä intoa, jolla hallitus nosti nimenomaan työajan pidentämisen eli palkkojen alentamisen ensisijaiseksi

keinoksi, ja piti siitä sinnikkäästi kiinni.”121

Kansan Uutiset siteerasi blogia nettilehdessään 21.8. ja kuvasi Arhinmäen ihmettelyn näin:

”Arhinmäki ihmettelee sitä intoa, jolla hallitus nosti nimenomaan työajan pidentämisen eli palkkojen

alentamisen ensisijaiseksi keinoksi nostaa tuottavuutta (korostus ML) ja piti siitä sinnikkäästi

kiinni.”122

Blogissaan Arhinmäki ei kirjoittanut työajan pidentämisestä eli palkkojen alentamisesta

keinona nostaa tuottavuutta. Blogi osoitti hänen tuntevan keinot, joilla työn tuottavuutta voi

121 Blogitekstin osoite on: <http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2015/aidossa-sopimuksessa-huomioidaan-

kaikki-osapuolet/>.

122 KU:n uutisen osoite on: <http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3417302-sipilan-sanelu-epaonnistui-

arhinmaki-neuvoo-olemaan-reilu>.

parantaa. Hän tiesi hyvin, ettei hallitus tavoitellut työajan korvauksettomalla pidentämisellä

tuottavuuden parantamista vaan työn hinnan alentamista. Hän tiesi myös, ettei työn

tuottavuutta ylipäätään voi parantaa palkkoja alentamalla tai työaikaa pidentämällä. KU oli

siten siteerannut Arhinmäkeä vääristellen ja lukijoita harhaan johtaen.

Uimonen karsi kantelun ja totesi, ettei KU:n referaatti ollut uskollinen blogin alkuperäiselle

tekstille. ”Jos blogisti kokee, että uutinen vääristi hänen sanomansa, olisi luontevaa, että hän

itse pyytäisi tarkennusta. Myös kantelija olisi voinut tarjota lehdelle omaa kirjoitustaan, jossa

hän olisi voinut selvittää tuottavuuden parantamisen periaatteet ja käytännöt ja mahdollisesti

kiistää uutisen tulkinnan.”

30.

Suvivirsi ei ole koulun juhlassa uskonnon harjoittamista?

(319. 5953/Yle/15/Lehtola/Yle Radio 1, 6.10.2015, valmistelija Ilkka Vänttinen)

Kirkon itseymmärryksessä virren veisuu on laulettua rukousta. Se on puhetta Jumalan kanssa,

oleellinen osa uskonnon harjoittamista.123 Juuri sen vuoksi, että suvivirren veisuu on uskonnon

harjoittamista, Opetushallituksen on pitänyt antaa kouluille erityiset ohjeet päättäjäisjuhlista.124

Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa uskonnonvapauden perusoikeuden toteuttamiseksi, ettei

kukaan pakosta, vastoin omaatuntoaan joudu osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

Johanna Korhonen ruoti radio-ohjelmassaan 3.9.2015 sananvapautta.125 Hän totesi, että

suvivirrestä on tullut uskontoon liittyvän sananvapauden symboli, ”että saako sitä laulaa

koulussa vai ei”.

”Viranomainen on ratkaissut asian niin, että suvivirsi on koulun juhlassa perinnettä ja

kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista”, Korhonen väitti. Koska mikään viranomainen ei ole

asiaa näin ratkaissut, väite oli perätön. Se antoi kuulijoille aivan väärän kuvan suvivirsikiistan

uskonnonvapauteen liittyvästä ytimestä ja oli mielestäni siksi olennainen asiavirhe.

JSN:n puheenjohtaja perusteli karsintaansa viittaamalla perustuslakivaliokunnan lausumaan126

ja tulkitsi hyvää journalistista tapaa näin: ”Toimittaja liikkuu kommentissaan niin yleisellä

tasolla, ettei sitä voi pitää harhaanjohtavana eikä olennaisena asiavirheenä.”

Elina Grundströmin karsintapäätökset

JSN:n uusi puheenjohtaja Elina Grundström on aloittanut kautensa karsimalla kaksi JSN-testin

kantelua. Karsintapäätökset viittaavat siihen, että hän on päättänyt toimia edeltäjänsä tavoin.

Veroerimielisyyksistä vankilaan?

(35. 6068/SL/16/Lehtola/Iltalehti, 21.1.2016, valmistelija Nenne Hallman)

Kahdesti eduskuntaan ehdolla ollut liikemies Peter Fryckman tuomittiin taannoin vankilaan

useista törkeistä rikoksista. Hänen rikoksiaan olivat törkeä velallisen petos (RL 39:3), törkeä

123 Aamenesta öylättiin -sanasto evankelisluterilaisen kirkon kotisivuilla.

124 Opetushallituksen 16.9.2014 ohje perusopetuksen järjestäjille, dnro 3/012/2014.

125 Yle Radio 1. Valkoista valoa -ohjelma, 3.9.2015 klo 10.59.

126 Ks. esimerkkitapaus 15.

velallisen epärehellisyys (RL 39:1a), törkeä kunnianloukkaus (RL 24:10) ja törkeä kavallus (RL

28:5).127

12.12.2015 Iltalehden Kreeta Karvala kertoi Peter Fryckmanin haastattelun yhteydessä, että

tämä oli joutunut vankilaan ”veroerimielisyydestä”. Kouri-kauppoihin viitaten hän väitti

Fryckmanin saaneen ”kauppoihin liittyneistä veroerimielisyyksistä vankeustuomiot”.

Iltalehden kirjoituksen väite oli kahdellakin tavalla virheellinen. Suomessa ei ketään tuomita

vankilaan ”veroerimielisyyksistä”, ja kirjoitus antoi täysin harhaan johtavan kuvan poliittista

uraa tavoitelleen julkisuuden henkilön rikostaustasta.

Perätön tieto Fryckmanin vankeustuomioiden syistä oli mielestäni olennainen virhe. Koska

lehti ei suostunut sitä korjaamaan, tein JSN:lle kantelun. Siinä kirjoitin: ”Veropetoksista (RL

29:1–2) voi vankilatuomion saada, mutta sellaisista Fryckmania ei tuomittu, vaan hänet

tuomittiin vankilaan aivan toisenlaisista rikoksista; kaikki ne olivat törkeitä rikoksia.”

Elina Grundström karsi kantelun. Asiavirhe ei hänen mukaansa ollut olennainen: ”Jutusta käy

ilmi, että haastateltu on tehnyt rikoksia ja saanut niistä vankeusrangaistuksia”.

Karsintaratkaisun perustelujen laatua kuvasi Grundströmin väite kantelusta: ”Kantelijan

mukaan olisi pitänyt ilmaista, että haastateltu oli joutunut vankilaan ’veropetosten’ vuoksi.”

Näin JSN:n uusi puheenjohtaja kirjoitti, vaikka olin korostanut kantelussani juuri sitä, että

Fryckmania ei tuomittu veropetoksista (ks. yllä oleva sitaatti kantelusta).

Makkaran syöpävaarallisuus

(36. 6069/SL/16/Lehtola/Helsingin Sanomat, 21.1.2016, valmistelija Nenne Hallman)

Toimituspäällikkö Kimmo Pietinen ruoti Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun Merkintöjä-

kirjoituksessaan 7.11.2015 erilaisia terveysperusteisen verotuksen kohteita. Teksti rakentui

faktoista ja oli tiukan asiatyylinen. Kirjoituksessaan Pietinen totesi, että nyt hallitukselle

tarjoutuu aivan uusi terveysperusteisten verojen kohde:

”Maailman terveysjärjestö WHO nosti äskettäin makkaran ja pekonin samaan

syöpävaarallisuusluokkaan kuin tupakan, alkoholin ja asbestin.

Eli jos verotuksessa halutaan olla johdonmukaisia, makkaraa voisi kohdella yhtä ankarasti kuin

tupakkaa.”

Tällä kahden virkkeen mittaisella toteamuksellaan Pietinen tuli väittäneeksi, että WHO oli

luokitellut makkaran syöpäriskiltään yhtä vaaralliseksi kuin tupakan. Tästä luokittelussa ei

kuitenkaan ollut kyse.

WHO:n ratkaisussa oli kyse syöpäriskiä koskevasta tieteellisestä näytöstä: tieteellinen näyttö

makkaran syöpävaarallisuudesta oli samaa luokkaa kuin näyttö tupakan syöpävaarallisuudesta.

Tämä kävi ilmi WHO:n kotisivuilla julkaistusta ”Q&A on the carcinogenicity of the

consumption of red meat and processed meat” -palstan kysymyksestä ja vastauksesta nro 9.128

127 HS 19.9.2001, HS 2.7.2002, STT 12.4.2005 ja Ylen uutiset 28.1.2013.

128 WHO:n kotisivun palstan osoite on <http://www.who.int/features/qa/cancer-red-meat/en/>.

Grundström karsi kantelun virheen korjaamatta jättämisestä. Hänen mukaansa kolumnissa ei

ollut oleellista asiavirhettä: ”Kolumnissa on oikeus rajata ja kärjistää siinä käsiteltyjä asioita.”

Havaintoja karsintapäätöksistä

Kuutin aiemmin mainittu selvitys todenmukaisesta journalismista perustui osaksi 11

toimituksessa tehtyihin haastatteluihin. Kaikki haastateltavat olivat päällikkötoimittajia.129 He

kertoivat toimitustensa olevan virheiden suhteen ”melko nöyriä”. Toimitusten yleisin tapa

suhtautua virheisiin oli ”yliherkkä” oikaisutapa.130

JSN-testin havainnot eivät juurikaan tue käsitystä toimitusten nöyryydestä ja yliherkkyydestä.

Pikemminkin havainnot kielivät vastahakoisuudesta. Toimitukset eivät haluaisi korjata

etenkään niitä virheitä, jotka ovat perustuneet toimittajan väärinkäsitykseen. Karsituissa

kanteluissa 3, 18 ja 27 oli todennäköisesti kyse juuri tällaisista virheistä. Väärinkäsitykset

kustannuskilpailukyvyn mittarista ja OECD:n nettityökalusta koettiin lehtien toimituksissa

noloiksi.131

Triviaaleja virheitä lehdet näyttävät oikaisevan jopa hanakasti. Tuon tuosta lehdissä näkyy

yleiseltä merkitykseltään vähäisten nimi-, ikä-, titteli- ja vuosilukuvirheiden oikaisuja. Jopa

lemmikkieläinten nimiin liittyneet virheet saatetaan korjata. Kuutin selvitys viittaa siihen, että

pikkuvirheiden oikaisuja on ehkä enin osa kaikista oikaisuista.132

Näihin oikaisuihin kätkeytyy lehdille tärkeä piiloviesti, joka lujittaa yleisön uskoa journalismin

luotettavuuteen: kun lehti korjaa tällaiset pikkuvirheetkin, niin toki se korjaa myös yleiseltä

kannalta merkitykselliset virheet. Mutta ovatko lehdissä julkaistut pikkuvirheiden oikaisut vain

yleisön luottamusta kerjäävää silmänlumetta? Voisivatko ne kieliä siitä, että virheet todella on

arvioitu toimituksissa olennaisiksi ja korjausta vaativiksi?

Itsesääntelyn tulkinnoista tällekin ajatukselle näyttäisi löytyvän tukea. Oikaisun oikaisua

koskevassa Keskipohjanmaa-lehden tapauksessa (5759/SL/15) JSN tulkitsi, että

”julkaistessaan oikaisun toimitus myönsi, että kyseessä on korjausta vaativa, olennainen

asiavirhe”. Saman tulkinnan JSN kirjoitti Hämeen Sanomia koskeneen ratkaisunsa

(5510/SL/14) perusteluihin. Siis jo korjauksen julkaiseminen sinänsä osoittaisi toimituksen

myöntäneen virheen Journalistin ohjeiden tarkoittamaksi olennaiseksi asiavirheeksi, joka piti

oikaista.

Kulissien takaisen itsesääntelyn tapauksista tuskin on mielekästä päätellä mitään tämän JSN-

tulkinnan näkökulmasta. Ei-julkisesta itsesääntelystä saa enemmän irti, kun vertaa JSN-testin

karsintatapauksia neuvoston julkaisemiin ratkaisuihin. Kolme esimerkkiä riittänee kuvaamaan

ei-julkisen itsesääntelyn luonnetta.

Karsintaratkaisussa 22 kantelu koski Lapin Kansan nettilehdessä julkaistua kansanedustaja

Jussi Niinistön perätöntä väitettä: ”kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs”. Aivan

sama Niinistön väite julkaistiin myös Pohjalaisen nettilehdessä: ”kreikkalaisista työttömiä on

enemmän kuin joka neljäs”.

129 Kuutti (2015), s. 140.

130 Emt., s. 93.

131 Nolouden kokemuksesta oli uskoakseni kyse myös JSN:n ratkaisemassa tapauksessa (5759/SL/15). Siinä lehti

ei suostunut oikaisemaan oikaisuun yhä jäänyttä asiavirhettä eli ei julkaissut oikaisun oikaisua.

132 Kuutti (2015), s. 92. Raportin liitteessä on esimerkin vuoksi poimintoja Helsingin Sanomissa viime vuosina

julkaistuista pikkuvirheiden oikaisuista.

Pohjalaisen nettilehden väitteestä tehtyä kantelua JSN:n puheenjohtaja ei karsinut. Sen hän otti

neuvostossa käsiteltäväksi, vaikka väite oli identtinen Lapin Kansan väitteen kanssa. 20.5.2015

neuvosto päätti Pohjalaista koskevasta kantelusta. Päätöksestä piti äänestää: vapauttava päätös

syntyi äänin 9–1 (5722/SL/15).133

Kantelu perättömästä väitteestä siis karsittiin ei-julkisessa itsesääntelyssä, koska se ”itsestään

selvästi” olisi johtanut neuvoston vapauttavaan päätökseen. Mutta kun sama väite käsiteltiin

itsesääntelyn paraatipuolella, ratkaisu ei ollutkaan niin itsestään selvä, vaan siitä piti äänestää.

Karsintaratkaisussa 17 kantelu koski Iltalehdessä julkaistua virheellistä väitettä, että eutanasia

on Sveitsissä sallittu. JSN:n langettavaan päätökseen puolestaan johti Hbl:n tuore tapaus, jossa

mielipidekirjoituksen kirjoittaja oli väittänyt virheellisesti, että itsemurhassa avustaminen on

Suomessa rikos (5861/SL/15).

Perätöntä tietoa Sveitsin lainsäädännöstä ei siis otettu käsiteltäväksi. Perätön tieto samaa

aihetta koskevasta Suomen lainsäädännöstä sen sijaan toi lehdelle huomautuksen hyvän

journalistisen tavan rikkomisesta.

Karsintaratkaisussa 19 kantelu koski Iltalehden kolumnistin perätöntä väitettä, jonka mukaan

tulonsiirtojen ”osuus” bkt:stä oli kasvanut jo 22 prosenttiin. Väite johti lukijoita pahasti

harhaan, koska tulonsiirrot eivät lainkaan sisälly bkt:hen. JSN:n puheenjohtajan mielestä virhe

ei kuitenkaan ollut olennainen: ”Kolumni on mielipidekirjoitus, jossa voi kärjistää ja tulkita

tilastotietoja niin, että ne tukevat kirjoittajan kantaa.”

JSN:n langettava päätös (5571/SL/14) koski kantelua Helsingin Uutisten kolumnistin

väitteestä, jonka mukaan ”julkiset menot ovat pian 60 prosenttia kansantuotteesta”. 134 Nyt

”suhteen” ja ”osuuden” sekoittaminen toisiinsa bkt:tä ja julkisia menoja käsiteltäessä antoi

neuvoston mielestä yleisölle väärän kuvan asioiden mittasuhteista. HU:n kolumnistin virhe ei

nähdäkseni ollut Iltalehden kolumnistin virhettä harhaanjohtavampi, mutta johti kuitenkin

langettavaan päätökseen.

Ei-julkisesta itsesääntelystä voi tehdä päätelmiä myös tarkastelemalla karsintaratkaisujen

perusteluja. Tietyt piirteet toistuvat niissä. Usein ratkaisuissa ei esimerkiksi lainkaan perustella,

miksi korjaamatta jätetty asiavirhe ei ollut olennainen. Faktavirhe myös kuvataan perusteluissa

silmiinpistävän usein ”mielipiteeksi”, ”tulkinnaksi” ja ”erilaiseksi näkökulmaksi”.135

Hyvä esimerkki on Kalevan faktavirhe kansanedustaja Arto Satosen puheesta (tapaus 18).

Kaleva väitti Satosen sanoneen, että ”tuottavuus nousee, jos yksikkötyökustannuksia saadaan

matalammaksi”. Oikeasti Satonen sanoi, että ”yksikkötyökustannuksiin voidaan vaikuttaa työn

tuottavuutta lisäämällä”. Kantelun karsijan mielestä tässä Satosen ajatuksen kiepauttamisessa

päälaelleen oli kyse ainoastaan ”erilaisista näkökulmista ja tulkinnoista”, ei olennaisesta

virheestä.

133 Langettavan puolesta äänesti Ylen uutisten toimittaja Pirjo Auvinen. Eriävässä mielipiteessään hän totesi:

”Kantelijan osoittama asiavirhe on olennainen, ja Kreikan talouskriisin takia aihepiiri erittäin tärkeä ja

ajankohtainen.”

134 HU:n kolumnisti oli Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton entinen toimitusjohtaja Johannes Koroma.

135 Toimitukset ehdottivat testissäni tuon tuosta, että faktavirhe ”oikaistaisiin” kirjoituksellani lehden

yleisönosastossa. Torjuin tällaiset ehdotukset: lehden tulee korjata faktavirheensä eikä tehdä niistä

mielipidekysymyksiä (ks. Kuutin kommentti JSN:n päätöksessä 5722/SL/15).

Vain erilaisista ”mielipiteistä” oli kantelun karsijan mielestä kyse myös KKO:n Yle-tuomiota

koskevassa tapauksessa 9. Tuomiossa luki selvästi, että Ylen uutisen tiedot syytettyihin

kohdistetusta esitutkinnasta koskivat KKO:n mielestä syytettyjen yksityiselämää. Vaikka

tuomiossa näin luki, HS:n toimittaja väitti, etteivät uutisen tiedot KKO:n mielestä koskeneet

syytettyjen yksityiselämää.

Tämä selvä faktaväite KKO:n tuomiosta oli JSN:n puheenjohtajan mukaan HS:n toimittajan

”mielipide”, josta vain olin eri mieltä. Se, mitä KKO:n tuomiossa luki, ei nähdäkseni voinut

olla mielipidekysymys. Eri mieltä HS:n toimittajan kanssa olisi toki voinut olla vaikkapa siitä,

oliko tuomio oikea vai väärä, hyvä vai huono. Mutta tästä koko asiassa ei ollut kyse vaan siitä

faktasta, mitä KKO:n tuomiossa luki.

Monia kulissien takaisen itsesääntelyn ratkaisuja perusteltiin niin kehnosti, että missään julkisen

vallan käytössä sellainen ei tulisi kuuloonkaan. Yksi tällaisista ratkaisuista koski HS:n perätöntä

väitettä OECD:n muka tekemästä 36 maan hyvinvointivertailusta. Tapauksessa HS myönsi

lopulta 17.4.2015, ettei OECD määritellyt Better Life -indeksissään maiden järjestystä. Tästä

huolimatta kantelujen karsija perusteli vielä 3.9.2015 tekemäänsä päätöstä sillä, että OECD oli

BL-indeksissään pistänyt maat paremmuusjärjestykseen.

Omaa luokkaansa JSN-testissä oli perustelu, jonka JSN:n puheenjohtaja esitti päättäessään

lopettaa kantelun käsittelyn Satakunnan Kansan tapauksessa 13. Perusteluna oli se, että

arveluttavin motiivein touhuava kantelija oli käyttänyt JSN:stä epäasiallista ”huijariporukka”-

ilmaisua. Päätökseen sisältynyt rangaistus vain ei osunut lainkaan kantelijaan itseensä vaan

sivullisiin eli lehden lukijoihin. Kantelija tiesi lehden julkaisseen perätöntä tietoa, mutta lukijat

eivät virheestä koskaan saaneet tietää, koska kantelun käsittely Julkisen sanan neuvostossa

kantelijan rankaisemiseksi lopetettiin.136

Missään julkisen vallan käytössä ei kävisi päinsä myöskään se, että kansalaisten hakemukset,

kantelut yms. kuvataan harhaanjohtavasti. Kulissien takaisessa itsesääntelyssä näin tapahtuu,

hyvänä esimerkkinä siitä Elina Grundströmin karsintapäätös Iltalehteä koskeneesta kantelusta.

Johtopäätös JSN-testistä

Jyrki Tala on arvioinut, että itsesääntelyn järjestelyihin tapaa liittyä useita heikkouksia. Niitä

ovat esimerkiksi sääntelyn kyseenalainen teho, vuotava valvonta, sanktioiden hentous, riski

sotkea alan erityisedut ja yleiset yhteiskunnalliset intressit sekä vaatimustason asettaminen alan

”heikkojen” toimijoiden mukaan.137

JSN-testi osoitti, että hyvää journalistista tapaa tulkitaan median aidossa itsesääntelyssä ei-

julkisena menettelynä: lehti jättää virheen korjaamatta, ja JSN:n puheenjohtaja karsii kantelun

virheen korjaamatta jättämisestä. Tätä järjestelyä voi pitää osoituksena siitä, että itsesääntelyssä

valvonta vuotaa. Mutta mihin tätä puheenjohtajan harkintaan perustuvaa karsintaa oikein

tarvitaan? Miksi neuvosto ei käsittele julkisessa päätöksenteossaan kaikkia kanteluja, vaikka

ratkaisut olisivatkin itsestään selvästi vapauttavia?

Neuvoston pääsihteeri perusteli puheenjohtajan harkintaan nojautuvan karsinnan tarvetta

tapauksen 8 yhteydessä: Kantelujen jono kasvaa ja käsittelyaika pitenee, jos neuvosto käsittelee

136 Karsintapäätösten perustelut eivät välttämättä ole jälkikäteen arvioitavissa, koska JSN ei enää arkistoi pysyvästi

karsintaratkaisuihin liittyvää aineistoa (ks. JSN:n kertomus vuodelta 2009).

137 Jyrki Talan esitelmä Kansainvälisen talousoikeuden instituutin seminaarissa 24.10.2005.

kaikki ne kantelut, joita ei karsita teknisin perustein. Karsinta takaa, että neuvoston käsittelyyn

tulevat ”periaatteelliselta merkitykseltään tärkeät” kantelut.

Kestääkö jono- ja käsittelyaikaperustelu kriittistä tarkastelua? JSN:n sihteerit valmistelevat

kanteluista joka tapauksessa päätösesitykset. Heidän työtään ei siten voisi lisätä se, että

puheenjohtajan sijasta päätökset tekisi koko neuvosto. Se taas voisi päättää ”itsestään selvistä”

kanteluista yhdellä nuijan kopautuksella; eihän täysin selviin tapauksiin pitkää käsittelyaikaa

tarvita. Perustelu ei siedä päivänvaloa eikä kerro mitään siitä, miksi karsintamenettely on ei-

julkinen.

Kestämätön on periaatteellista merkitystäkin koskeva perustelu. Karsinta ei ole taannut sitä,

että neuvosto käsittelee periaatteelliselta merkitykseltään tärkeät kantelut ja jättää käsittelemättä

vähemmän tärkeät kantelut. Karsittujen kantelujen vertailu käsiteltyihin kanteluihin osoittaa

tämän.

JSN käsitteli kantelun (5223/SL/13), joka koski perätöntä väitettä, että ”joka neljäs alle 25-

vuotias eurooppalainen on pitkäaikaistyötön”. Karsituksi sitä vastoin tuli kantelu perättömästä

väitteestä, jonka mukaan ”EU-alueella ilman työtä on 15 miljoonaa 15–30-vuotiasta”. Miten

kantelut periaatteelliselta merkitykseltään erosivat toisistaan? Entä millä perusteella Helsingin

Uutisten kolumnistin perätön väite julkisten menojen ”osuudesta” bkt:stä oli periaatteelliselta

merkitykseltään tärkeämpi kuin Iltalehden kolumnistin perätön väite tulonsiirtojen

”osuudesta” bkt:stä?

Todelliset syyt itsesääntelyn harjoittamiseen kansalaisten katseelta piilossa eivät JSN-testissä

tulleet ilmi. Koska kulissien takaista itsesääntelyä ei voi pitää yleisen edun mukaisena, järjestely

palvellee alan yksityisiä erityisetuja. Itsesääntelystä täysin sivussa olevan yleisön oikeuksia

nykyinen järjestely ei suojaa. Viestintäoikeuden tutkija Sakari Huovisen mielestä itsesääntely ei

ylipäätään sovellu suojaamaan osapuolta, joka ei itse voi osallistua toiminnan prosesseihin.138

Aivan olematonta suojaa tarjoaa tietysti sellainen kulissien takainen itsesääntely, jota yleisö ei

edes tiedä olevan olemassakaan.139

Todenmukaisuuden vaadetta ajatellen ei-julkisesta itsesääntelystä seuraa, että virheet jäävät

elämään ja kansalaisille jää tärkeistä asioista ja ilmiöistä väärä käsitys. Kuvatut karsintaratkaisut

kertovat siitä, millaisten väärien käsitysten varaan media yleisönsä jättää, kun itsesääntely toimii

niin kuin se nyt toimii. Ratkaisut kertovat myös siitä, mihin itsesääntelyn kulissien takainen

järjestely tosiasiassa asettaa hyvän journalistisen tavan rajat.

Koska JSN julkaisee vain osan Journalistin ohjeita koskevista tulkinnoistaan, yleisö ei tiedä,

missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat. Yleisö ei voi myöskään ottaa kantaa

kulissien takana tehtyihin tulkintoihin. Niinpä emme tiedä, hyväksyvätkö suomalaiset juuri ne

hyvän journalistisen tavan rajat, joita ei-julkinen itsesääntely on asettanut ja asettaa.

Voi myös kysyä, hyväksyvätkö suomalaiset ylipäätään sellaisen itsesääntelyn, joka ei toimi heitä

kohtaan rehellisesti. Nyt itsesääntely ei toimi rehellisesti: Kun tiedotusväline jättää korjaamatta

asiavirheen, se päättää huijata yleisöään. Kantelujen karsinta kulissien takana puolestaan

varmistaa, ettei yleisö saa ikinä tietää asiavirheestä. Tämä ”huijariporukan” järjestely ei ole sitä

138 Huovinen, Sakari: Itsesääntelyn ja hyvän tavan mukaisuuden lähtökohdat kuluttajansuojassa.

Viestintäoikeuden vuosikirja 2008, s.7.

139 Vetosin testini aikana useita kertoja lehtiin, että ne kertoisivat yleisöilleen ei-julkisesta itsesääntelystä. Pyysin

myös Journalistia kertomaan lukijoilleen eli toimittajille siitä, että kantelujen karsinnassa on kyse kulissien

takaisesta itsesääntelystä.

lojaaliutta kansalaisille, jota yleisöllä on Vehkoon mukaan oikeus vaatia journalisteilta.140 Se ei

myöskään toteuta Journalistin ohjeiden 1. kohdan vaatimusta: ”Journalisti on vastuussa ennen

kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen.”

Johtopäätös JSN-testistä on, että nykyisin järjestelyin median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia.

Tästä syystä koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi. Elleivät

itsesääntelyn taustayhteisöt huolehdi läpinäkyvyydestä, valtiovallan tulee puuttua median sääntelyyn.

Valtiovallan tulee tavalla tai toisella varmistaa, että yleisön oikeudet itsesääntelyssä toteutuvat.

Tietoja kirjoittajasta:

FK Markku Lehtola on vapaa toimittaja. Vuosina 1972–1980 hän työskenteli Yleisradiossa

Uudenmaan alueradion toimittajana ja vuosina 1980–1999 TV1:n A-studion toimittajana.

Vuoteen 2009 asti hän teki Ylelle ohjelmia vapaana toimittajana. Vuosina 1992–1998 hän

edusti Ylen henkilöstöä ohjelmalautakunnassa, joka valvoi hallintoneuvoston puolesta eettisen

koodin noudattamista Ylessä. Lehtola on kirjoittanut mm. taloudellisesta rikollisuudesta ja

tutkivasta journalismista: Jäävuoren huippu (WSOY 1984, Kauko Paksulan kanssa);

Tshernobylin voimalaonnettomuus radiossa ja televisiossa: kolme ensimmäistä viikkoa

(Yleisradio 1987, Juha Kytömäen ja Seppo Paanasen kanssa); Tutki, kysy, tulkitse ja taustoita!

Tutkivan journalismin tuottaminen Englannin johtavissa medioissa ja tutkivuus Yleisradion

journalismissa (Raportti Yleisradion koulutusrahastolle 1996); Talousrikosten tilannetorjunta

(Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 1997, Kauko Paksulan kanssa); The Strange Case of Dr.

Jekyll and Mr. Hyde, artikkeli elinkeinoelämän roolista talousrikosten torjunnassa (teoksessa

Huojuva talous 2006); Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa, Tutkivan journalismin

yhdistyksen sivuilla 2009 julkaistu analyysi TV1:n MOT:n Lääketieteen musta historia -

ohjelmista. Itsesääntelyä Lehtola on tutkinut yksityisyyden suojan näkökulmasta: Nimensuoja

ja aidon itsesääntelyn uskottavuus (Julkaisematon kirjoitus JSN:lle ja oikeusministeriölle

25.9.2007).

Yhteystiedot:

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com

140 Vehkoo (2011), s. 179.

Liite

Helsingin Sanomissa julkaistuja oikaisuja 31.1.2014–13.1.2016

31.1.2014

Sergei Nikolajeff nuorempi ei kuollut Nizzassa, kuten HS 100 vuotta sitten -palstalla 26.

tammikuuta sivulla C 34 kirjoitettiin, vaan Aix-les-Bainsissa, noin 80 kilometriä Lyonista itään.

18.3.2014

Kolmostien varteen Hattulaan tulevan panssarivaunun nimi on Leopard, ei Leopold, kuten

sunnuntaina 16. maaliskuuta sivulla A 3 kerrottiin.

22.4.2014

Reima ja Sointu Vesala hakivat American Car Show’ssa evästä Chevrolet’n eivätkä Cadillacin

takakontista, kuten kuvatekstissä sivulla A 26 lauantaina 19. huhtikuuta kirjoitettiin.

23.8.2014

Perjantaina 22. elokuuta sivulla B 21 kerrottiin, että Wilho Sorvali on Sami Suvirannan vaarin

eno. Hän on kuitenkin Suvirannan puolison Johanna Siivosen vaarin eno.

17.12.2014

Irakilaisperheen Syyriasta Suomeen tuoma lintu oli satakieli, ei mustarastas, kuten maanantaina

15. joulukuuta sivulla A 13 kerrottiin.

30.1.2015

Keskiviikkona 28. tammikuuta sivulla A 21 julkaistussa jutussa vantaalaisessa seksiliikkeessä

esiintyi peltikuorinen pystyuuni eli pönttöuuni, ei kaakeliuuni eli kakluuni.

7.4.2015

Lauantaina 4. huhtikuuta sivulla C 14 kuvassa oli täytetty harakka, ei varis.

31.7.2015

Keskiviikkona 29. heinäkuuta sivulla B 8 kerrottiin, että piirroksessa oli kuvattu kierteisgalaksit

M15a ja M15b. Ne olivat kuitenkin kierteisgalaksit M51a ja M51b.

5.10.2015

Sunnuntaina 4. lokakuuta sivulla B 2 kerrottiin norsunluukoira Rokan olevan vielä pentu.

Rokka on 3-vuotias. Toinen kirjoituksessa mainittu koira on nimeltään Gillo, ei Halo.

15.10.2015

Keskiviikkona 14. lokakuuta sivulla A 3 robottikuvassa ei ollut Pepper vaan vanhempi

sosiaalinen robotti Nao.

18.12.2015

Torstaina 17. joulukuuta sivulla A 30 kirjoitettiin virheellisesti, että kalasääski Ukko söisi

Gabonissa liemiryömijöitä. Kalasuvun nimi on liejuryömijät.

13.1.2016

Tiistaina 12. tammikuuta sivulla B 3 väitettiin, että David Bowien ensimmäisestä avioliitosta

syntyneen pojan nimi olisi Joe. Hänen etunimensä on Duncan.

sunnuntai 3. toukokuuta 2026