"Du kan lita på att det är sant, för det står i HBL"

Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Susanna Ilmoni hehkuttaa 20.6.2018 julkaistussa kronikassaan estottomasti lehtensä luotettavuutta.

Hbl on nyt kuulemma jopa "Suomen luotettavin mediatavaramerkki", Ilmoni julistaa viitaten Reuters-instituutin tuoreeseen raporttiin Digital News Report 2018.  Kronikan voi lukea tästä.

"Du kan lita på att det är sant, för det står i HBL" ei nyt ainakaan lehden pääkirjoituksiin päde. Vain pari päivää sitten, 18.6., Tommy Westerlund lasketteli lehden pääkirjoituksessa luikuria huumausainerikosten rangaistuksista:

"Människor jämför straff för olika förseelser och upplever det orättvist och konstigt att exempelvis narkotikabrott ofta ger betydligt hårdare straff ön vålds- och sexualbrott. I fråga om knark används ofta straffskalans övre del."

Tätä luikuria ovat laskeneet viime vuosina monet muutkin journalistit, jotka ovat tutkitulle tiedolle ja tosiasioille allergisia. Itse asiassa toimittajat järjestään ovat kaihtaneet esimerkiksi alla olevan taulukon tietoja.

Taulukon julkaisi 21.12.2017 Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Seuraamusjärjestelmä 2016 -katsauksen sivulla 105. Katsauksen voi lukea tästä.

Taulukosta voi nähdä, että esimerkiksi törkeistä raiskauksista tavataan antaa selvästi kovempia tuomioita kuin törkeistä huumerikoksista. Tuomiot perusmuotoisista raiskauksista taas tapaavat olla paljon ankarampia kuin tuomiot perusmuotoisista huumerikoksista.    

Taulukon tietojen avulla voi tehdä kiinnostavia päätelmiä myös rangaistusasteikkojen käytöstä. Pienet laskutoimitukset paljastavat, että raiskaustuomioiden mediaanit tapaavat olla selvästi lähempänä asteikon maksimia kuin huumetuomioiden mediaanit.

Törkeissä raiskauksissa mediaani asettui kohtaan, joka oli 42,5 prosenttia asteikon maksimista, törkeissä huumerikoksissa vastaavasti kohtaan, joka oli vain 28,1 prosenttia maksimista.

Perusmuotoisissa raiskauksissa rangaistusten mediaani asettui kohtaan, joka oli 33,8 prosenttia asteikon maksimista, perusmuotoisissa huumerikoksissa kohtaan, joka oli vain 14,6 prosenttia asteikon maksimista.

Taulukossa "Vankila %" kuvaa ehdottomien tuomioiden osuutta vankeustuomioista. On helppo nähdä, että raiskauksista häkki tapaa heilahtaa paljon useammin kuin huumerikoksista. Tämäkin tieto kielii siitä, millaista urbaania legendaa Hufvudstadsbladet syötti lukijoille muka tosiasiana.

Heja Sverige!

Tutkitulle tiedolle ja tosiasioille allergiset toimittajat viittaavat usein Ruotsiin, kun propagoivat raiskaustuomioiden koventamisen puolesta Suomessa. Koska suhtaudun skeptisesti rangaistusten voimaan, en välttämättä ylistäisi Ruotsia esikuvana.

Kolme vuotta sitten Ruotsin rikostorjuntavirasto Brå (Brottsförebyggande rådet) julkaisi analyysin väkivaltarikosten käsittelystä tuomioistuimissa. Analyysin voi lukea tästä.

Analyysi osoitti, että rikoskontrollia lisänneet lainmuutokset olivat kasvattaneet rikosilmoitusten määrää, mutta, mutta:

"Motsvarande förändringar går dock inte att utläsa i källor som mäter utsatthet för sexualbrott." 

Tämän Brån sivuilla julkaistun kuvion tiedot perustuvat kansallisten uhritutkimusten (Nationella trygghetsundersökningen, NTU) tuloksiin.

Kuvion ylin käyrä kuvaa sitä, kuinka suuri osa 16–79-vuotiaista naisista on kertonut joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi.

Käyrä puhuu puolestaan: rikoskontrollia lisänneistä lainmuutoksista huolimatta yhä isompi osa naisista on vuoden 2012 jälkeen joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

Järjestöt levittävät perätöntä tietoa raiskaustuomioista

Seitsemän vuotta sitten, 11.5.2011, solmittiin Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta.

Suomessa tämä ns. Istanbulin sopimus tuli voimaan 1.8.2015. Sopimuksen tekstin voi lukea tästä. Sopimuksen artikla 36 koskee seksuaalista väkivaltaa, mukaan lukien raiskausta:

Artikla siis lähtee siitä, että rangaistavaksi säädetään tahallinen seksuaalinen tunkeutuminen toisen henkilön emättimeen, peräsuoleen tai suuhun jonkin ruumiinosan tai esineen avulla ilman tämän henkilön suostumusta.

Eduskunnan naisverkosto esitti 20.2.2018 lakialoitteessaan (LA 4/2018) aivan samaa suostumuksen puutetta raiskausrikoksen tunnusmerkiksi. Aloitteen voi lukea tästä.

Aloitteen mukaan vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen on tuomittava henkilö, "joka on sukupuoliyhteydessä toisen henkilön kanssa ilman tämän suostumusta".

5.6.2018 allekirjoituksille avattava kansalaisaloite vaatii sekin, että sukupuoliyhteys ilman toisen henkilön suostumusta säädetään raiskauksena rangaistavaksi rikokseksi. Aloitteen voi lukea tästä.

Tätä vaativat myös ne kansalaisjärjestöt, jotka muutama päivä sitten jättivät yhteisen raporttinsa Istanbulin sopimuksen toteuttamista valvovalle Euroopan neuvoston työryhmälle: "The lack of consent should be added as one of the characteristics of a rape."

Raportin voi lukea tästä. Luettelo raportin GREVIO-työryhmälle (Group of Experts on Action against Violence against Women and Domestic Violence) jättäneistä käy ilmi vaikkapa tästä tiedotteesta.

Suomen tilannetta kolmentoista järjestön ja yhden professori emeritan joukko kuvasi yhteisessä raportissaan muun muassa tähän tapaan:

"In Finland, only a small portion of all rapes is reported, and only a small portion of the reported rapes is prosecuted. What is more, rape sentences are considerably milder than for instance financial crime sentences."

Järjestöjen maailmalle nyt levittämä tieto, että tuomiot raiskauksista ovat Suomessa "huomattavasti lievempiä" kuin esimerkiksi tuomiot talousrikoksista, oli perätön.

Tosiasiassa tuomiot raiskauksista tapaavat olla Suomessa ankarampia kuin tuomiot talousrikoksista.

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tilastot käräjäoikeuksien antamista tuomioista vuosina 2014–2016 osoittavat tämän yksiselitteisesti.

Taulukosta käy ensinnäkin ilmi, että raiskauksista tuomitaan ehdottomia vankeustuomioita paljon useammin kuin talousrikoksista.

Törkeiden raiskausten vankeustuomiot tapaavat myös olla hurjan paljon pitempiä kuin törkeiden talousrikosten vankeustuomiot.

Taulukosta näkyy edelleen, että keskiarvoina mitaten jopa perusmuotoisista raiskauksista tapaa tulla pitempiä tuomioita kuin törkeistä talousrikoksista, perusmuotoisista talousrikoksista puhumattakaan.

"Vastuullista journalismia" tuottavan median pitäisi nyt tietysti tivata järjestöiltä selitystä, miksi ne levittävät maailmalle perätöntä tietoa.

Enpä usko, että media niin vastuullista journalismia alkaisi harjoittaa. Sehän on itse levittänyt meille jo ties kuinka kauan aivan samaa perätöntä tietoa kuin järjestöt nyt levittävät maailmalle.

Media karttaa tietoja tuomioista

Helsingin Sanomat julkaisi 22.5.2018 koko aukeaman mittaisen, näyttävän jutun suomalaisten suhtautumisesta seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksiin. Jutun nettiversion voi lukea tästä.

Kantar TNS:llä teetetyssä kyselyssä vastaajille oli esitetty väite: "Seksuaali- ja väkivaltarikoksista annettavia tuomioita tulisi kiristää." 

Nettipaneelissa haastateltuja 15–74-vuotiaita oli yhteensä 1 024, ja näin haastatellut ottivat kantaa väitteeseen:

73 % vastaajista oli väitteestä "täysin samaa mieltä" ja 22 % "jokseenkin samaa mieltä". Eipä siis mikään yllätys, että HS saattoi otsikoida juttunsa räväkästi.

HS:n jutusta päätellen gallupin vastaajille ei ennen väitteen esittämistä kerrottu, millaisia tuomioita seksuaali- ja väkivaltarikoksista tavataan meillä antaa.

Niinpä onkin ilmiselvää, että vain ani harva vastaaja saattoi tietää, millaisia rangaistukset tapaavat olla.

Ani harva vastaaja tiesi sitäkään, millaisia seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset tapaavat olla verrattuna muista rikoksista annettaviin rangaistuksiin.

Syy ilmeiseen tietämättömyyteen on yksinkertainen. Tiedotusvälineet ovat järjestään karttaneet tutkittua tietoa rangaistuksista, vaikka sitä on ollut medialle tarjolla ainakin jo maaliskuusta 2012 lähtien.

14.3.2012 oikeusministeriö julkaisi Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella teettämänsä selvityksen "Selvityksiä raiskausrikoksista" (Oikeusministeriön julkaisu 13/2012). Selvityksen voi lukea tästä.

Selvityksen sivuilla 185–188 julkaistiin taulukon ja kuvion muodossa vertailevaa tilastotietoa käräjäoikeuksien tuomioista vuosina 2007–2009.

Tunnuslukuina olivat mm. rangaistukseen tuomittujen määrä, vankilarangaistusten osuus kaikista rangaistuksista sekä vankeuden pituuden keskiarvo ja mediaani. Taulukko löytyy sivulta 186.

Tutkijat olivat rakentaneet tuomioiden vertailua varten myös rangaistusten ankaruutta kuvaavan indeksin.

Se rakentui kahdesta osasta: vankeusrangaistuksen käyttöprosentista ja vankeusrangaistuksen keskimääräisestä pituudesta. Indeksistä kertova kuvio sivulla 188 oli tällainen:

Lähde: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Selvityksiä raiskausrikoksista, 2012

Selvitystä julkistettaessa oikeusministeriö huomautti tiedotteessaan tuloksista muun muassa, että "raiskausrikokset rinnastuvat rangaistuksiltaan vakavimpiin väkivaltarikoksiin".

Ja tämän selvitys todellakin osoitti. Törkeä raiskaus asettui rangaistusten ankaruusindeksissä tapon yrityksen tasolle ja perusmuotoinen raiskaus törkeän pahoinpitelyn tasolle.

No, välittikö media yleisölle tämän tutkitun tiedon eri rikosten rangaistusten vertailusta? Ei välittänyt.

Rohkenen väittää, että suomalaiset eivät ole vieläkään saaneet tutkittua tietoa rikosten tuomioista, vaikka sitä on tuotettu jo kuuden vuoden ajan.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (nykyisin Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Krimo) on julkaissut vuosittain tilastot käräjäoikeuksien tuomioista.

Tuoreimmat tilastot koskevat vuosien 2014–2016 tuomioita. Krimo julkaisi tilastot vuoden 2017 joulukuussa, mutta eivät tilastotiedot (s. 105) ole nytkään kelvanneet medialle.

Ei niistä näkynyt jälkeäkään Hesarin tämän päivän jutussakaan, vaikka siinä ruodittiin juuri tuomioiden ankaruutta. Miksi HS ei kertonut lukijoille, millaisia tuomiot tapaavat nyt olla?

Kriminologian harrastajana olen yrittänyt seurata tarkasti tuomiotilastojen kohtaloa mediassa. En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään juttuun, jossa tämän taulukon tiedoista olisi informoitu yleisöä:

Lähde: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo)

Taulukosta voimme nähdä, että vuosina 2014–2016 käräjäoikeudet antoivat törkeistä raiskauksista vankeustuomioita, jotka olivat keskimäärin pitempiä kuin tapon yrityksistä annetut rangaistukset.

Perusmuotoisen raiskauksen tuomiot asettuivat nyt törkeästä kuolemantuottamuksesta annettujen tuomioiden tasolle. 

Törkeät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt johtivat käräjäoikeuksissa vuosina 2014–2016 selvästi ankarampiin rangaistuksiin kuin törkeät pahoinpitelyt.

Yleisön osa on tässäkin asiassa kehno. Yleisöstä valtaosa elää pelkkien mediatietojen varassa, ja media tarjoaa tietoa vain yksittäisistä, tunteita kuohuttavista rikoksista ja niiden rangaistuksista.

Miksi media karttaa tutkittua tietoa?

Vaikka toimittajat järjestään karttavat tutkittua tietoa rikosten rangaistuksista kuin ruttoa, kyse ei tietenkään ole mistään salaliitosta. Kyse lienee lähinnä vain median toimintalogiikasta. 

Hesarin jutussa haastateltu tutkija Juha Kääriäinen kuvasi median logiikkaa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 6/2016 (s. 620) tähän tapaan ruotiessaan rangaistusmielisten eli punitiivisten asenteiden vaikutuksia:

"Rikos ja rangaistukset ovat teemoja, joista media on kiinnostunut, sillä ne herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita. Media nostaa mielellään esiin erityisesti poikkeuksellisia rikoksia tai niistä annettuja poikkeuksellisia rangaistuksia ja tulee samalla synnyttäneeksi pelon ja epävarmuuden tunteita, jotka voivat olla sopivaa polttoainetta poliittiseen keskusteluun."

Tyydyttämällä yleisöjensä verenhimoa media myy hyvin, ruokkii poliittista keskustelua ja varmasti myös vaikuttaa ja haluaa vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan. 

Yleisöjen punitiiviset asenteet ovat tärkeitä medialle, jonka on käytävä kaupaksi. Ei tätä kuviota mieluusti millään tutkitulla, kuivalla ja tylsäksi koetulla tilastotiedolla ruveta rikkomaan.

Tekee mieli kysyä, haluaako media ylipäätään tarjota yleisölle seikkaperäistä tietoa rikoksista ja rangaistusjärjestelmästä. Miksipä se sitä tarjoaisi, jos punitiivinen yleisö on bisneksille suotuisa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun yleisön tieto rikoksista ja rangaistusjärjestelmästä lisääntyy, rangaistusmieliset asenteet heikkenevät.

Edellä oleva kuvio on tutkija Juha Kääriäisen 3.5.2018 päivätystä artikkelista "Knowledge, punitive attitudes and punitive gap: Finnish findings".

Artikkeli on julkaistu European Journal on Criminal Policy and Research -lehdessä, ja artikkelin voi lukea tästä.

Hävittääkö Jouko Jokinen JSN-henkisen vilpistelyn Ylestä?

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaavana päätoimittajana juuri äsken aloittanut Jouko Jokinen julkaisi Aamulehdessä 16.7.2017 viisaan kronikan. Siinä hän korosti asiavirheen oikaisun olevan merkki laadusta.

"Virheettömyyteen pitää pyrkiä, mutta kun virhe syntyy, oleellista on sen korjaaminen. Minulle oikaisu merkitsee luotettavuutta. Virhe on löydetty, se myönnetään ja korjataan. Jos mediassa ei ole oikaisuja, se kertoo välinpitämättömyydestä."

Minäkin ajattelen juuri näin, mutta onko syytä olettaa Jouko Jokisen toteuttavan ajatustaan virheiden korjaamisesta myös käytännössä Ylen uutispomona?

Vastaavaa julistustahan päätoimittajat ovat viljelleet aiemminkin, ja julistuksista piittaamatta sitten sortuneet kuitenkin petkuttamaan yleisöjään jättämällä pahojakin virheitä korjaamatta.

Tässä blogissakin olen useaan otteeseen viitannut esimerkiksi päätoimittajien pompöösiin manifestiin "Luotettavan median puolesta". 1.3.2016 julkaistun manifestin voi lukea tästä.

Jokisen Yle-kauden ensimmäiset virheen korjausta koskevat tapaukset ovat joka tapauksessa olleet tosi myönteisiä. Niin myönteisiä, että voi kysyä, josko hän hävittää Ylestä JSN-henkisen vilpistelyn.

Raiskausrikoksen tunnusmerkistö kansainvälisellä tasolla

Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki kävi 22.11. A-studiossa propagoimassa sitä, että raiskauksen tunnusmerkistön lähtökohdaksi tulisi ottaa pakottamisen sijasta suostumuksen puuttuminen.

Salla Vuolteenaho kirjoitti aiheesta vielä samana iltana jutun Ylen uutisten nettisivuille. Jutussaan hän esitti tällaisen väitteen:

"Kansainvälisellä tasolla raiskaustunnusmerkistön lähtökohtana ei ole pakottamisen osoittaminen. Raiskaus on kyseessä, jos sukupuoliyhteydessä ollaan vastoin tahtoa."

Kriminologian harrastajana näin heti, että väite oli perätön. Niinpä lähetin 23.11. aamulla Salla Vuolteenaholle korjauspyynnön ja meilailin sen samalla tiedoksi myös Jouko Jokiselle:

"Hei,

esitit uutisessasi seuraavanlaisen väitteen: ”Kansainvälisellä tasolla raiskaustunnusmerkistön lähtökohtana ei ole pakottamisen osoittaminen. Raiskaus on kyseessä, jos sukupuoliyhteydessä ollaan vastoin tahtoa.”

Tällainen väite oli perätön ja antoi uutisen lukijoille vallan virheellisen kuvan pakottamisen ja suostumuksen puuttumisen roolista kansainvälisellä tasolla raiskausrikoksen tunnusmerkistön lähtökohtana. Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Esimerkiksi oikeusministeriön arviomuistion (Raiskausrikosten lainsäädännölliset muutostarpeet. OM:n selvityksiä ja ohjeita 25/2012) sivuilta 61–62 käy ilmi, että vain muutamissa EU-maissa on pelkästään suostumukselle rakentuva kriminalisointi.

OM:n muistion mukaan näitä maita olivat Belgia, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta. Sittemmin vuonna 2016 on näiden maiden joukkoon tullut tietääkseni vain Saksa. 

Selvästi yleisintä EU-maissa on edelleenkin se, että raiskauksen tunnusmerkistö pitää sisällään voimankäytön tai sillä uhkaamisen, kuten Suomessa ja lähes kaikissa EU-alueen ulkopuolisissakin maissa. 

Hallituksen esityksestä (216/2013) käy ilmi, että väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen (eli mainitsemasi pakottaminen) on raiskausrikoksen tunnusmerkistön lähtökohtana mm. kaikissa Pohjoismaissa. 

Ruotsissa ”no means no” -lähtökohdasta on keskusteltu jo vuosia, mutta sielläkään ei ole ainakaan vielä hyväksytty suostumuksen puutetta raiskausrikoksen tunnusmerkistön lähtökohdaksi."  

Jo 23.11. iltapäivällä sain Ylen uutisten sisältöpäällikkö Minna Asikaiselta viestin. Siinä hän kiitti tarkkuudesta ja kertoi, että Vuolteenahon juttua oli täsmennetty. Muutos oli merkitty jutun loppuun.

Vilkaisin täsmennystä ja meilailin kiitokset Minna Asikaiselle. Lähetin viestin tiedoksi myös Jouko Jokiselle:

"Hei,

lämpöiset kiitokset ystävällisestä infostasi ja tietysti myös siitä ilahduttavasta tosiasiasta, että lukijoita pahasti harhaan johtanut perätön tieto tuli jokseenkin asianmukaisesti oikaistuksi. 

Jotta oikaisu olisi ollut yleisöä ajatellen parasta mahdollista sorttia, siitä olisi pitänyt käydä ilmi, että useimmissa maailman maissa pakottaminen on yhä raiskausrikoksen tunnusmerkistön lähtökohtana. Mutta hyvä näinkin.

Toivottavasti tämä myönteinen tapaus on merkki siitä, että Ylen uutis- ja ajankohtaistoimintaa saastuttanut JSN-henkinen epärehellisyys on uuden päätoimittajan kaudella siirtymässä historiaan. Tätä ex-työnantajani parhaaksi totisesti toivon.

JSN-henkisellä epärehellisyydellä en tietenkään tarkoita sitä, että jutun tehnyt toimittaja olisi tahallaan levittänyt perätöntä tietoa. Vilpillä viittaan niihin lukemattomiin tapauksiin, joissa pahat virheet on jätetty oikaisematta ja sillä tavalla tahallaan huiputettu Yleä rahoittavaa yleisöä."

Huumerikosten tuomioiden sijoittuminen rangaistusasteikolle

24.11.2017 Ylen Aamu-tv:n toimittaja Sanna Savikko haastatteli kansanedustajia ohjelman "Ovatko raiskaustuomiot pielessä?" -osuudessa. Tällöin hän esitti faktaväitteen:

"Tällä hetkellä tilanne on niin, niin että lukuun ottamatta huumausainerikoksia, niin nuo tuomiot ovat yleensä siinä tuon minimi- ja maksimirangaistuksen puolivälissä tai sen alapuolella”.

Koska olin kriminologian harrastajana jo vuodesta 2012 lähtien tutustunut tutkittuun tietoon eri rikosten keskimääräisistä rangaistuksista, tiesin heti, että väite huumerikosten rangaistuksista oli perätön.

Niinpä lähetin jo illalla 24.11. Sanna Savikolle korjauspyynnön, ja nytkin meilailin pyynnön tiedoksi päätoimittaja Jouko Jokiselle:

"Hei,

kun haastattelit ”Ovatko raiskaustuomiot pielessä?” -osuudessa kansanedustajia seksuaalirikosten rangaistuksista, esitit kysymyksen, johon sisältyi seuraavanlainen faktaväite:

”Tällä hetkellä tilanne on niin, niin että lukuun ottamatta huumausainerikoksia, niin nuo tuomiot ovat yleensä siinä tuon minimi- ja maksimirangaistuksen puolivälissä tai sen alapuolella”.

Väite oli huumausainerikosten tuomioita koskien perätön ja johti katsojia pahasti harhaan. Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Tosiasiassa huumausainerikostenkin tuomiot ovat olleet ja ovat yleensä rangaistusasteikon minimin ja maksimin puolivälin alapuolella. Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan laitoksen eli Krimon tuoreista, vielä julkaisemattomista tilastoista. 

Ne rakentuvat kaikista käräjäoikeuksissa vuosina 2014–2016 annetuista tuomioista. Asetelman luvut kertovat ehdottomien vankeustuomioiden keston kuukausina sekä mediaanina että keskiarvona mitaten. 

Näitä Krimon lukuja ja rikoslaista ilmeneviä rangaistusasteikon maksimeja käyttäen olen laskenut sen, kuinka monta prosenttia rangaistusten mediaanit ja keskiarvot ovat asteikon maksimeista. Näin voimme nähdä, mihin asteikon kohtaan tuomiot ”yleensä” (mediaani) sijoittuvat.

KÄRÄJÄOIKEUKSIEN TUOMIOT VUOSINA 2014–2016

RIKOS	MED (KK)	% MAKS.	KA (KK)	% MAKS.
Törkeä raiskaus	51,0	42,5	53,6	44,7
Raiskaus	24,3	33,8	26,3	36,5
Törkeä lapsen seks. hyv. käyttö	30,4	25,3	34,9	29,1
Lapsen seks. hyv. käyttö	15,0	31,3	17,0	35,4
Törkeä huumausainerikos	33,7	28,1	44,3	36,9
Huumausainerikos	3,5	14,6	4,9	20,4

Lähde: Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan laitos (Krimo)

Asetelma osoittaa, että esimerkiksi törkeiden huumausainerikosten ehdottomat vankeustuomiot tapaavat olla kauempana asteikon maksimista kuin törkeiden raiskausten ehdottomat vankeustuomiot. Myös perusmuotoisten huumerikosten tuomiot jäävät yleensä kauemmaksi asteikon maksimista kuin perusmuotoisten raiskausten ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vankeustuomiot.

Käräjäoikeuksien oikeasti antamiin tuomioihin perustuvaa tilastotietoa eri rikosten rangaistuksista on tuotettu jo vuosikausia. Vuosia 2007–2009 koskeva vertailu esimerkiksi julkaistiin 14.3.2012 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisussa ”Selvityksiä raiskausrikoksista" (s. 186). Kyseessä oli oikeusministeriölle tehty selvitys.

Luotettavaa tilastotietoa olisi siten ollut toimittajienkin käytettävissä jo reilun viiden vuoden ajan. Minulle tuntemattomasta syystä toimittajat järjestään ovat, aivan kuten sinä, käyttäneet luotettavan tiedon sijasta vain yleisöä harhaanjohtavia urbaaneja legendoja. Julkisen palvelun Ylen ei pitäisi enää moiseen sortua."

Jo 25.11. iltapäivällä Ylen uutisten sisältöpäällikkö Hannu Särkkä kiitti oikeasta havainnostani. Samalla hän kertoi, että Aamu-tv:ssä 27.11. luetaan tällainen oikaisu:

"Korjaus Aamu-tv:n seksuaalirikoksia koskevaa haastatteluun 24.11. Toimittajan kysymyksestä saa virheellisen käsityksen, jonka mukaan huumausainerikoksista annettavat rangaistukset olisivat rangaistusasteikolla minimi-ja maksimirangaistusten puolivälissä tai sen yläpuolella.  Todellisuudessa huumetuomiot ovat keskimäärin rikoslaissa olevan rangaistusasteikon puolivälin alapuolella."

Hannu Särkkä kertoi, että nettiin oli jo tehty oikaisu, ja korjaus oli tehty myös Areena-palveluun. Tällainen toiminta oli tosi ripeää ja poikkesi edukseen Ylen vilpistelystä Jokisen edeltäjien kaudella.

Lisäksi se noudatti prikulleen sitä Journalistin ohjetta (JO 20), jonka mukaan korjaus on tehtävä niin, "että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön".

Kun korjaus Aamu-tv:ssä 27.11. oli luettu, Yle oli toiminut nähdäkseni juuri niin kuin sen pitikin yleisönsä oikeuksia arvostaen toimia. Niinpä totta kai kiitin Hannu Särkkää ja meilailin kiitokseni tiedoksi myös Jouko Jokiselle:

"Parahin Hannu Särkkä,

lämpöiset kiitokset todella mieluisasta ilmoituksestasi. Vaikka minulla ei ole minkään sortin mandaattia julkisen palvelun Ylen yleisöltä, niin kiitänpä siitä huolimatta Yleä rahoittavan yleisönkin puolesta ratkaisuista, jotka kunnioittavat yleisön oikeutta saada oikeaa ja paikkansa pitävää tietoa.

Olen vakuuttunut siitä, että tämä yleisön oikeuksia arvostava toimintatapa tuottaa Ylen luotettavuutta ajatellen ajan oloon hyviä tuloksia ja osaltaan legitimoi julkisen palvelun olemassaoloa. Tällä tiellä on vain voitettavaa."

Tunnen hyvin sanonnan "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" ja varaudun totta kai myös pettymään. JSN-henkinen vilpistely istuu Ylessäkin tiukassa kuin synti, joten ei sitä noin vain hävitetä.

Pitää muistaa sekin, että Yle JSN:n vaikutusvaltaisena taustavoimana on edelleenkin pyörittämässä sitä yleisön oikeuksia loukkaavaa ei-julkista itsesääntelyä karsintamenettelyn kulissien takana.

Mutta jos Jouko Jokinen onnistuu hävittämään Ylestä vilpistelyn ja vielä median itsesääntelystäkin sen kulissien takaisen kähminnän, suomalaisten on syytä kiittää häntä todellisesta sananvapauden urotyöstä.

Helsingin Sanomat levittää perätöntä tietoa oikeustajututkimuksesta

Turun hovioikeuden äskeinen kolmen vuoden ehdoton vankeustuomio 10-vuotiaan tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kuohuttanut median yleisöä, poliitikkoja, ja totta kai myös toimittajia.

Media tulvii toinen toistaan tiukempia vaatimuksia kovemmista rangaistuksista. Moraalisen paniikin elementtejä sisältävä tapaus on houkuttanut joitakin toimittajia levittämään myös perätöntä tietoa.

Yleisön harhaan johtamiseen on sortunut muun muassa Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Olli Pohjanpalo.

Lukijoita harhaan johtanut tieto sisältyi HS:n nettilehdessä 24.11.2017 julkaistuun juttuun "Kevyeksi koettu seksirikostuomio herätti taas ihmetystä – rangaistusten kiristäminen on jumissa eduskunnassa jo kolmatta vuotta":

"Viime keväänä valmistunut kansalaisten oikeustajua mitannut selvitys vahvisti, että kansalaiset pitävät seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomioita liian lievinä."

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti tutki kansalaisten oikeustajua, mutta tutkimuksessa ei lainkaan kysytty kansalaisilta, pitävätkö he seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomioita liian lievinä, sopivina vai liian ankarina.

Tutkimus "Seitsemän rikostapausta: käräjätuomareiden arvioima rangaistuskäytäntö ja väestön rangaistusvalinnat" (Krimon Katsauksia 21/2017) julkaistiin viime kesänä, ja tutkimusraportin voi lukea tästä.

Tuomareille ja kansalaisille kuvattiin tutkimuksessa lyhyinä vinjetteinä seitsemän esimerkkirikosta. Tavallisia pulliaisia pyydettiin määräämään sopivaksi katsomansa rangaistukset kustakin rikoksesta. Käräjätuomareita sen sijaan pyydettiin määräämään rangaistuskäytännön mukaiset rangaistukset.

Vinjetteinä kuvattuja rikoksia olivat muun muassa väkivalta julkisella paikalla (törkeä pahoinpitely), sukupuoliyhteys lapsen kanssa (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) sekä sukupuoliyhteys nukkuvan kanssa ja pakottamalla (raiskaus).

Kaikista näistä rikoksista isompi osa kansalaisista kuin tuomareista ehdotti ehdotonta tuomiota. Toisaalta kaikista näistä rikoksista kansalaiset ehdottivat lyhyempiä tuomioita kuin käräjätuomarit.

Tällaisista tuloksista ei minusta voi väittää, että "kansalaiset pitävät seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomioita liian lievinä". On sitä paitsi toinenkin syy, miksi tuollaista ei nähdäkseni voi väittää.

Kyselyyn vastanneilla kansalaisilla ei nimittäin voinut olla hajuakaan siitä, kuinka lieviä tai ankaria seksuaali- ja väkivaltarikosten tuomiot oikeasti tapaavat olla.

Tällaisen tiedon pimityksestä on pitänyt huolta yksituumainen media, joka tapaa elämöidä tuomioista pelkästään yksittäisten, syystä tai toisesta kuohuttavien tapausten perusteella.

Kansalaisilta pimitetyt tilastotiedot tuomioista 

Krimon kyselyyn vastanneilla kansalaisilla olisi voinut olla käsitys rikoksista oikeasti annetuista tuomioista, jos media olisi tutkitusta tiedosta uutisoinut. Sitä se ei ole kuitenkaan tehnyt, vaikka luotettavaa, tutkittua tietoa on ollut mediankin käytettävissä jo keväästä 2012 lähtien.

Keväällä 2012 julkaistiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kattava selvitys raiskausrikoksista (OM:n Selvityksiä ja ohjeita 13/2012). Selvitys sisälsi tiedot kaikista käräjäoikeuksissa vuosina 2007–2009 annetuista tuomioista.

Tilastoista kävi ilmi, kuinka iso osa tuomioista oli ehdottomia vankeusrangaistuksia ja kuinka pitkiä tuomiot keskimäärin olivat. Keskimääräisiä tuomioita kuvattiin sekä mediaanina että aritmeettisena keskiarvona.

Käräjäoikeuksien tuomiot 2007–2009

RIKOS	Vankila  (%)	Keskiarvo  (kk)	Mediaani  (kk)
Tapon yritys	97,9	46,7	44,0
Törkeä raiskaus	97,0	48,5	46,0
Törkeä huumausainerikos	76,9	42,8	32,7
Raiskaus	59,1	24,4	23,3
Törkeä pahoinpitely	57,0	24,5	20,7
Törkeä kuolemantuottamus	38,7	27,1	30,0
Törkeä kirjanpitorikos	28,3	20,7	19,3
Huumausainerikos	11,7	4,7	3,3

Lähde: Selvityksiä raiskausrikoksista, OM:n Selvityksiä ja ohjeita 13/2012

Tuoreimmat rangaistuksia vertailevat, vielä julkaisemattomat tilastoluvut koskevat vuosia 2014–2016. Sain tilastoluvut käyttööni tarkistamattomina jo nyt Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan laitokselta.

Käräjäoikeuksien tuomiot 2014–2016

RIKOS	Vankila (%)	Keskiarvo (kk)	Mediaani (kk)
Tapon yritys	91,7	45,4	45,0
Törkeä raiskaus	90,7	53,6	51,0
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö	64,2	34,9	30,4
Törkeä huumausainerikos	61,6	44,3	33,7
Törkeä pahoinpitely	51,9	25,7	22,6
Raiskaus	37,5	26,3	24,3
Törkeä kuolemantuottamus	37,5	25,9	25,3
Törkeä kirjanpitorikos	17,4	23,9	24,4
Huumausainerikos	8,9	4,9	3,5

Lähde: Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan laitos

Yksiääninen media on vuosikausia toitottanut seksuaalirikosten lievistä tuomioista. Siksi uskon useimpien kansalaisten yllättyvän törmätessään ensimmäistä kertaa näihin tilastolukuihin.

Ne osoittavat, että keskimäärin törkeistä raiskauksista annetaan jopa yhtä ankaria tuomioita kuin tapon yrityksistä ja selvästi kovempia tuomioita kuin esimerkiksi törkeistä huumerikoksista.

Useimmille on uskoakseni täydellinen yllätys myös se, että raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tavataan antaa paljon kovempia tuomioita kuin ankarimmin rangaistusta talousrikoksesta eli törkeästä kirjanpitorikoksesta.

On tietysti hyvinkin mahdollista, että media ei tarjoa kansalaisille tilaisuutta yllättyä näistä tiedoista. Näin käy, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Olen viime vuosina pyytänyt useita tiedotusvälineitä julkaisemaan rangaistusten vertailua kuvaavat tilastoluvut, mutta ainoakaan tiedotusväline ei ole sitä havaintojeni mukaan halunnut tehdä.

Sen sijaan tiedotusvälineet haluavat tehdä bisnestä ja tavoitella isoja yleisöjä vatvomalla tunteita kiihottavalla tavalla tuomioita yksittäisten rikostapausten perusteella.

Tämä tapa on tolkuton, sillä lähes aina yksittäisistä rikostapauksista tarjotaan yleisölle niin vähän tietoa, että tuomioiden mielekäs arviointi on kerta kaikkiaan mahdotonta.

Kohu 10-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstäkin on tolkutonta ainakin sikäli, että emme tosiasiassa tiedä, millaisista rangaistavista teoista tapauksessa on ihan konkreettisesti ollut kyse.