JSN:n kulissien takaisen kähminnän julkitulosta tasan kaksi vuotta

23. huhtikuuta 2016, tasan kaksi vuotta sitten, joukkorahoituksella juttuja tuottava Rapport.fi-sivusto teki suomalaisen kriittisen journalismin historiaa. Sivustolle pääsee tästä.

Sivusto julkaisi kolumnin, joka paljasti, että Julkisen sanan neuvosto ei tulkitse hyvää journalistista tapaa vain julkisesti.

JSN tulkitsee sitä myös median yleisöltä käytännössä salatussa, kulissien takaisessa menettelyssä.

Kolumnin, jonka voi lukea tästä, oli kirjoittanut vuoden 2015 tiedetoimittajana palkittu Jani Kaaro.

Napakan kolumnin yhteydessä tuli myös julki 39-sivuinen, 8.2.2016 päivätty raporttini median ei-julkisesta itsesääntelystä. Raportin voi lukea tästä.

Ennen kolumnin ja raportin julkituloa kantelujen karsintaan piilotetusta ei-julkisesta itsesääntelystä tiedettiin vain tiedotusvälineiden toimituksissa. Median toiminnan rahoittava yleisö ei tiennyt koko asiasta mitään.

Olin kyllä syksystä 2012 lähtien useaan kertaan vedonnut kaikkien mahdollisten tiedotusvälineiden toimituksiin, että ne kertoisivat yleisöilleen ei-julkisesta itsesääntelystä. Mutta eivät ne sitä tehneet.

Toimitusten mafiamainen omertàn laki toimi täydellisesti. Edes toimittajien oman ammattiliiton lehti, Journalisti, ei suostunut kertomaan, mitä JSN:n kulisseissa tapahtui.

Blogi

4. toukokuuta 2016 änkesin itseni nettiin ja aloin pitää tätä blogia. Jo ensimmäinen postaus lupasi paljon: "Faktavahti vie tsekkauksen pitkälle." Postauksen voi lukea tästä.

Kerroin "missioni" olevan sen, että "hyvän journalistisen tavan tulkitseminen avataan median itsesääntelyssä täysin läpinäkyväksi". Ideana oli tietty edistää näin hyvää journalistista tapaa.

No, "missiostani" huolimatta JSN taustayhteisöineen pyörittää ei-julkista itsesääntelyä kantelujen karsinnan kulisseissa entiseen tapaan.

Millinkään liikahdusta avoimuuden ja läpinäkyvyyden suuntaan ei ole tapahtunut, mitä pidän totta kai ongelmallisena yleisön oikeuksien kannalta.

Yleisö ei edelleenkään saa tietää, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Niinpä yleisö ei voi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat. Ne eivät ole siellä, missä yleisö uskoakseni kuvittelee niiden olevan.

Veikkailin tuossa ensimmäisessä, 4.5.2016 postauksessa, että hevin media etujärjestöineen ei taivu avaamaan itsesääntelyä täysin läpinäkyväksi.

"Tarvitaan ehkä kansanliikettä, somen suomalaista 'arabikevättä', joka pakottaa median ja sen itsesääntelyn lopettamaan kansalaisten oikeuksia loukkaavan kähmintänsä kulissien takana", päätin postauksen pikkuisen mahtipontisesti.

No, somen suomalaiselle "arabikeväälle" on käynyt yhtä köpelösti kuin sille oikeallekin keväälle. Mitään kansanliikettä ei ole syntynyt, enkä totta puhuen enää usko, että syntyykään.

Suomalaisia kiinnostavat aivan muut asiat. Heille välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaade ei ole riittävän kiinnostavaksi ja tärkeäksi koettu asia.

Median itsesääntely läpinäkyväksi -vetoomus kansanedustajille

Lähetin tänään lauantaina kaikille kansanedustajille tietoa Julkisen sanan neuvoston kulissien takaisesta toiminnasta. Pyysin edustajia ja eduskuntaryhmiä vaikuttamaan median järjestöihin, niin että ne avaavat hyvän journalistisen tavan tulkitsemisen täysin läpinäkyväksi. Tällaisen vetoomuksen parlamentaarikot saivat pohdittavakseen:

"Arvoisa kansanedustaja

Tiedätkö, että valtionapua saava Julkisen sanan neuvosto (JSN) tulkitsee hyvää journalistista tapaa jatkuvasti myös sellaisin päätöksin, joita ei koskaan julkaista? 

Itse asiassa suuri osa median ns. aidosta itsesääntelystä on sellaista, josta yleisöllä, siis äänestäjilläsi, ei voi olla aavistustakaan. 

Usein kulissien takaiset päätökset koskevat virheen korjaamista (Journalistin ohjeiden kohta 20), tai oikeammin virheen korjaamatta jättämistä.

Tämän olen todennut testattuani yli kolmen vuoden ajan, miten tiedotusvälineet ja JSN käytännössä suhtautuvat virheiden korjaamiseen eli tiedon todenmukaisuuden vaateeseen.

”JSN-testissäni” olen menetellyt näin: 

Kun olen havainnut vaikkapa lehden julkaisseen asiavirheen, jolla on ollut yleistä merkitystä, olen pyytänyt toimitusta korjaamaan virheen. Ellei se ole suostunut julkaisemaan oikaisua, olen tehnyt kantelun JSN:lle.

Osa kanteluistani on johtanut neuvoston vapauttaviin, osa langettaviin päätöksiin. Noin 40 kertaa on käynyt kuitenkin niin, että kanteluni on tullut karsituksi. 

JSN:n puheenjohtaja on toisin sanoen hyvää journalistista tapaa tulkiten päättänyt, ettei neuvosto ota kantelua lainkaan käsiteltäväkseen.

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa, että karsintapäätökset eivät ole salaisia. Ne merkitään JSN:n puheenjohtajan päätöspöytäkirjaan, johon kuka vain voi JSN:n toimistossa tutustua. 

Koska karsintapäätöksiä ja niiden perusteluja ei koskaan missään julkaista, ne jäävät median yleisön kannalta katsoen kuitenkin käytännössä ei-julkisiksi. 

Myöskään toimittajat, joiden tulisi tuntea hyvän journalistisen tavan linjaukset, eivät tiedä mitään tällaisista päätöksistä.

Tämä mielestäni ongelmallinen ja journalismin etiikan kannalta arveluttava järjestely merkitsee yleisölle ainakin kahta asiaa.

Yleisö ei ensiksikään saa tietää, että mediassa on ylipäätään julkaistu virheellistä tietoa. Monista tärkeistä asioista jää yleisölle tästä syystä väärä käsitys.

Toisekseen yleisö ei nyt tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat, koska JSN julkaisee sivuillaan vain osan hyvän journalistisen tavan tulkinnoista.

Äänestäjäsi eivät nyt tiedä esimerkiksi sitä, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN käytännössä pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Koko medialystin maksavalla yleisöllä tulisi totta kai olla oikeus tietää tästä JSN:n tulkintojen muodostamasta linjasta ja myös aito mahdollisuus ottaa siihen kantaa.

Oikeus tietää tulisi yleisöllä olla erityisesti siitä syystä, että karsintamenettelyn kulisseissa ei ratkota ainoastaan mitättömiä asioita. Kerron siitä yhden esimerkin.

Keväällä 2013 Helsingin Sanomat julkaisi uutisen OECD:n hyvinvointivertailusta, jota järjestö ei ollut lainkaan tehnyt. Lehti ei suostunut korjaamaan noloa virhettään.

Niinpä kantelin mielestäni olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun. 

Tästä syystä HS:n lukijat eivät silloin saaneet tietää lehtensä uutisoineen sellaisesta OECD:n vertailusta, jota järjestö ei ollut tehnyt.

Olen laatinut JSN-testini aineistojen pohjalta 39-sivuisen journalistisen raportin. Sen nimi on ”Kulissien takana”. 

Ei-julkisen itsesääntelyn paljastava raporttini on nyt julkaistu Jani Kaaron, vuoden 2015 tiedetoimittajan, kolumnin yhteydessä joukkorahoitusjournalismia harjoittavan Rapport.fi:n sivuilla.

Kaaron kolumni ja sen yhteydessä julkaistu raportti löytyvät netistä osoitteesta http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225522. 

Raportissani esittelin ja analysoin kaikkiaan 32 karsintapäätöstä. Kaksi niistä koski kansanedustajista (Arto Satonen ja Paavo Arhinmäki) esitettyjen virheellisten tietojen korjaamatta jättämistä.

Toivon sinun tutustuvan kolumniin ja raporttiin. Toivon sinun ja ryhmäsi myös vaikuttavan median etujärjestöihin, niin että ne avaavat hyvän journalistisen tavan tulkitsemisen täysin läpinäkyväksi. 

Media edellyttää kaikelta julkisen vallan käytöltä hyvin perustein läpinäkyvyyttä ja korostaa sen merkitystä demokratiassa. 

On kestämätöntä, että media itse harjoittaa aitoa itsesääntelyä suurelta osin kulissien takana, suomalaisten tietämättä. 

On kestämätöntä, että verovaroin rahoitettu Yle, jota eduskunta valvoo, osallistuu tällaiseen ei-julkiseen toimintaan, joka selvästi loukkaa veronmaksajien oikeuksia."

Kulissien takana -raportti uhkaa valtamedian omertàa?

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan harjoittaman kantelujen karsinnan tosi olemus on ollut tieto, josta lehdet ja ex-työnantajani Yle ovat vuodesta toiseen visusti vaienneet.

Edes journalistien oma Journalisti-lehti ei ole kantelujen karsinnan todellista luonnetta paljastanut, joten useimmat rivitoimittajatkaan eivät ole tienneet eivätkä tiedä koko asiasta yhtään mitään.

Vaikeneminen on ollut häkellyttävän yksituumaista. Useista pyynnöistäni huolimatta toimitukset järjestään ovat jättäneet kertomatta yleisöilleen kantelujen karsinnan todellisesta olemuksesta. Vaikenemisen yksituumaisuus on muistuttanut erehdyttävästi sisilialaisen mafian omertàa.

Valtamedia on halunnut vaieta erityisesti siitä, että kantelujen karsinnassa on suurelta osin kyse hyvän journalistisen tavan tulkitsemisesta.

Järjestelyssä ei siis ole ollut eikä ole kyse siitä, että kanteluja karsittaisiin vain ikään kuin ”teknisin” perustein, esimerkiksi kantelujen yli-ikäisyyden tai nimettömyyden perusteella.

Niinpä suomalaiset eivät ole vielä voineet tietää, että meillä tulkitaan hyvää journalistista tapaa jatkuvasti myös sellaisin ratkaisuin, joista heillä ei ole hajuakaan. Näin toimittajat käytännössä ilmaisevat olevansa vastuussa ennen kaikkea yleisölle.

Nyt median aidon itsesääntelyn pimeä puoli eli kulissien takainen ei-julkinen itsesääntely on vihdoinkin tullut julki ja ainakin periaatteessa internetissä touhuavan somekansan tietoon.

Sen toi ensimmäiseksi julki vuoden 2015 tiedetoimittaja Jani Kaaro kolumnissaan, joka julkaistiin joukkorahoitusjournalismia harjoittavan Rapport.fi:n sivustolla.

Laatimani 39-sivuinen journalistinen raportti Kulissien takana julkaistiin Kaaron kolumnin yhteydessä. Nyt raportti julkaistaan myös tässä Faktavahti-blogissani.

Hyvän alkutuntuman pitkähköön raporttiin saa lukemalla Jani Kaaron kolumnin ”Valemedia vai mediavale – korjaako valtamedia omat virheensä? Entä mitä siihen sanoo JSN?”.

Kolumnin osoite Rapport.fi:ssä.

Suosittelen kolumnin lukemista jokaiselle, joka haluaa tietää, miten valtamedia yleisön tietämättä pyörittää median aitoa itsesääntelyä.

Kriittiset kommentit ovat tervetulleita. Olisi myös kiva kuulla kannanottoja siitä, hyväksyttekö sen, että JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa päätöksin, joita ei perusteluineen koskaan missään julkaista.

Koko raportti on luettavissa tästä.