STTK tutki, ja taas toimittajat uskoivat

Puolen miljoonan toimihenkilön STTK julistaa monen muun ay-järjestön tapaan vastustavansa hallituksen esitystä, joka helpottaisi henkilöperusteista irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä.

Maanantaina 27.8.2018 STTK julkaisi Aula Research Oy:llä teetetyn "kansalaiskyselyn" tulokset. Ne näyttivät tukevan vahvasti ay-järjestön edunvalvonnan linjaa.

Kyselystä kertovan tiedotteen iskevä otsikko julisti, että "suomalaiset" torjuvat työsuhdeturvan heikentämisen:

"STTK:n teettämän kansalaiskyselyn perusteella selkeä enemmistö suomalaisista suhtautuu kielteisesti siihen, että työntekijöiden työsuhdeturvaa heikennettäisiin työllistymisen edistämiseksi."

Jokseenkin tai erittäin kielteisesti työntekijöiden työsuhdeturvan heikentämiseen työllistymisen lisäämiseksi ilmoitti suhtautuvansa peräti 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Tiedotteen liitteenä oli kyselystä kertova Aula Research Oy:n laatima muutaman slaidin mittainen taustainfo. Sen mukaan kyselyyn vastasi yhteensä 2 107 iältään 18–75-vuotiasta henkilöä ympäri Suomen.

"Otos edustaa mannersuomalaisia iän ja sukupuolen mukaan painotettuna", Aula Research totesi ja ilmoitti, että kysely toteutettiin 30.7.–19.8.2018 "sähköisenä kyselynä".

Mitään muuta tietoa STTK:n tiedote ja Aula Researchin taustainfo eivät tarjonneet kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta eli sen tulosten yleistettävyydestä 18–75-vuotiaisiin suomalaisiin.

Mediassa tämä ajankohtaiseen poliittiseen kiistaan liittyvä etujärjestön teettämä kysely ylitti uutiskynnykset heittämällä. Yllä oleva otsikko koristi Karjalaisen julkaisemaa STT:n uutista. Uutisen voi lukea tästä.

STT:n uutinen julkaistiin sisällöltään käytännössä samanlaisena lisäksi muun muassa Kalevassa, Taloussanomissa ja Turun Sanomissa.

Omat uutisensa STTK:n kyselystä julkaisivat ainakin Vantaan Sanomat, Demokraatti, Kansan Uutiset, Helsingin Sanomat ja Verkkouutiset. Kokoomuksen Verkkouutiset otsikoi 27.8. uutisensa tähän tapaan:

Yhteistä kaikkien lehtien uutisille oli se, että niissä kerrottiin kyselyn tekotapa liki sanatarkasti STTK:n tiedotteen tekstiä toistaen. Verkkouutisten lukijat saivat tekotavasta tällaisen tiedon:

"STTK:n Aula Researchilla teettämään sähköiseen kansalaistutkimukseen vastasi yhteensä 2 107 iältään 18-75-vuotiasta henkilöä eri puolilla Suomea. Kysely toteutettiin heinäkuun lopun ja elokuun puolivälin aikana."

Julkaistujen uutisten toimittajia ei näyttänyt kiinnostaneen yhtään se, oliko etujärjestön kysely kiistellystä poliittisesta asiasta tehty sillä tavalla, että tulokset voitiin jollain todennäköisyydellä yleistää "suomalaisiin" ja "kansaan".

SLOP

Minussa STTK:n ja Aula Researchin tarjoama tieto kyselyn tekotavasta herätti epäilyjä kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta. Siksi kysäisin tutkimuksen tekijöiltä, miten vastaajat tämänkertaiseen kyselyyn hankittiin.

Kävi ilmi, että tutkimuksen metodi oli nyt sama kuin STTK:n 27.4.2017 julkaisemassa kyselyssä, jonka teemana oli silloin ajankohtainen ja kiistelty työaika.

Kansalaisia lähestyttiin nytkin sähköisellä kutsulla kyselyyn. Kyselykutsu lähetettiin sähköpostitse ensinnäkin kaikille Aula Researchin oman kansalaispaneelin jäsenille.

Lisäksi vastaajia hankittiin lähettämällä sähköpostitse kyselykutsu Aulan yhteistyökumppanin useiden eri vastaajapaneelien jäsenille. Näin minulle kerrottiin.

STTK:n kyselystä tällä "sähköisellä" tavalla tiedon saaneista vastaajapaneelien jäsenistä halukkaat sitten hakeutuivat vastaajiksi.

Niinpä vastaajien joukosta ei voinutkaan rakentua minkään sortin otosta. Vastaajien joukko oli pelkkä itsevalikoitunut näyte, ja siksi kysely oli luonteeltaan self-selected opinion poll eli SLOP.

Dosentti Kimmo Vehkalahti huomauttaa Kyselytutkimuksen mittarit ja menetelmät -kirjassaan (Tammi, 2008, s. 43), että aineistoista käytetään usein sanaa "otos", vaikka tiedonkeruussa ei olisikaan kyse otannasta.

Lisäksi hän toteaa: "Jokaisella perusjoukkoon kuuluvalla tulee olla sama todennäköisyys tulla valituksi otokseen. Muussa tapauksessa otos ei edusta perusjoukkoa."

Yllä kerrotut tiedot siitä, miten vastaajat kyselyyn haalittiin, osoittavat, ettei kaikilla 18–75-vuotiailla suomalaisilla ollut alkuunkaan samaa todennäköisyyttä tulla valituksi otokseen.

Esimerkiksi minä kuulun ilmiselvästi perusjoukkoon eli 18–75-vuotiaisiin suomalaisiin, mutta todennäköisyyteni tulla valituksi otokseen oli pyöreä 0, koska en ole minkään edellä mainitun paneelin jäsen enkä saanut mitään tietoa koko kyselystä.

Koska vastaajia ei valittu kyselyyn minkäänlaisen satunnaisotannan avulla, STTK etujärjestönä johti yleisöä harhaan, kun väitti kyselyn osoittavan, että "selkeä enemmistö suomalaisista" torjuu työsuhdeturvan heikentämisen.

STTK:n auliina apupoikina ja -tyttöinä yleisön kusetuksessa ahersivat "vastuullista journalismia" tuottavat toimittajat. Heidän otteissaan ei tälläkään kertaa ollut häivääkään kriittisyyttä.

Tämän postauksen otsikon "taas" viittasi siihen, että STTK onnistui nytkin saamaan toimittajat joukolla mukaan härskiin kusetukseensa.

Surullisen tarinan toimittajien viimekertaisesta STTK-limbosta voi lukea 28.4.2017 julkaistusta Faktavahdin postauksesta "STTK tutki ja toimittajat uskoivat". 

Vaikka 28.4.2017 postaus on surullinen tarina, se kannattaa ehdottomasti lukea. Teksti tarjoaa lisäinfoa tämän päivän epistolan sanoman sisäistämiseksi. 

Onnellisin kansa ahdistavassa ilmapiirissä?

Alma Median tänä aamuna julkistaman kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista kokee ilmapiirin Suomessa ahdistavaksi. Aamulehdessä julkaistu toimittaja Hanna Gråstenin uutinen kyselystä on luettavissa tästä.

Miten ihmeessä tämmöinen tulos on mahdollinen? Vain kuukausia sittenhän me saimme tietää olevamme maailman onnellisin kansa. Voiko ahdistavassa ilmapiirissä elellä onnellinen kansa?

Aamulehden 6.8.2018 uutisen mukaan kultakin vastaajalta oli kysytty "Millaiseksi koet Suomen tämänhetkisen ilmapiirin?"

Vastausvaihtoehtoja olivat: "En lainkaan ahdistavaksi", "En osaa sanoa", "Hieman ahdistavaksi", "Melko ahdistavaksi" ja "Erittäin ahdistavaksi".

Kielitoimiston sanakirja ei näytä tuntevan lainkaan "ahdistavaa". Sen sijaan sanakirja kyllä tuntee "ahdistuksen".

Se on 'epämääräisen painostava, pelonsekainen tunnetila'. "Ahdistus" voi olla myös 'ahdinko', 'hätäännys', 'huoli' tai jopa 'tuska', kieliniekat tietävät.

Ikävä kyllä voi vain arvailla, mitä kaikkea vastaajat ovat mieltäneet "ahdistavan" tarkoittavan. "Ilmapiirillekin" lienee annettu kyselyssä ties minkälaisia merkityksiä.

Kielitoimiston sanakirja tarjoaa "ilmapiirille" merkitykset 'tunnelma', 'henki', 'ajatustapa' ja 'atmosfääri'.

Jos yksi vastaaja on mieltänyt kysytyn ilmapiirin tunnelmaksi ja toinen ajatustavaksi, niin olemukseltaan koko lailla erilaisista ilmapiireistä kaiketi puhutaan. Mitä tuloksista siis voisi päätellä?

No, olivatpa vastaajat ymmärtäneet kysymyksen miten hyvänsä, tilanne on Hanna Gråstenin uutisen mukaan joka tapauksessa parantunut kahdessa vuodessa:

"Marraskuussa 2016 suomalaisista 80 prosenttia kertoi kokevansa ilmapiirin vähintään hieman ahdistavaksi, kun taas toukokuussa 2018 osuus oli 72 prosenttia."

Maailman onnellisin kansa

The Sustainable Development Solutions -verkoston (SDSN) kyselyissä vuosina 2015–2017 vastaajia pyydettiin arvioimaan oman elämänsä yleistä laatua. Kysely tehtiin samalla tavalla jokaisessa 156 maassa.

Vastaajaa pyydettiin kuvittelemaan tikkaita, jonka askelmat on numeroitu nollasta kymppiin. Vastaajalle kerrottiin, että ylin askelma edusti hänelle parasta mahdollista elämää ja alin taas pahinta mahdollista elämää.

Tämän jälkeen vastaajalta kysyttiin, millä askelmalla hän nyt kokee seisovansa. Näin vastaajat saatiin antamaan oman elämänsä tämänhetkiselle yleiselle laadulle pisteet asteikolla 0–10.

Kun vastaajien antamien pisteiden keskiarvot laskettiin maittain, kävi ilmi, että vuosien 2015–2017 keskiarvo oli Suomessa kaikkein korkein, 7,632. Burundin lukema sijalla 156 oli 2,905.

Näin The World Happiness Report 2018 -raportissa julkaistu rankkaus syntyi. Raportissa oman elämän yleinen laatu nimettiin onnellisuudeksi, ja tutkijat pohtivat, millaisten ilmiöiden avulla kussakin maassa annettuja pisteitä voisi kenties yrittää selittää.

Mitä ahdistavuus- ja onnellisuuskyselyjen keskenään vähän ristiriitaisilta vaikuttavista tuloksista sitten voisi ajatella?

Eikö Suomen ilmapiirin ahdistavuus vaikuta siihen, kuinka hyvänä me oman elämämme laatua pidämme?

Onko kyse ehkä kahden eri tason asiasta, joilla ei ole yhteyttä? Voin pitää ikioman elämäni laatua hyvänä, vaikka koen ilmapiirin Suomessa epämääräisen painostavana, pelonsekaisena tunnetilana.

Joku viisas sosiaalipsykologi kenties pystyisi selittämään, miten ahdistavassa ilmapiirissä voi elellä maailman onnellisin kansa ja miten Alman kyselyn tuloksia ylipäätään voi tulkita.

Voiko Alman kyselyn tuloksiin luottaa?

Hanna Gråsten kertoi uutisessaan, että haastatteluja Tietoykkösen toteuttamassa kyselyssä tehtiin yhteensä 3 600, kustakin vaalipiiristä 300.

Näin suuri haastateltavien määrä herätti aamukahvin ääressä kysymyksen siitä, miten vastaajat oli valittu kyselyyn. Niinpä meilailin Gråstenille tällaisen kysymyksen:

"Valittiinko vastaajat oikeaoppisesti satunnaisotantana, niin että kaikilla 18 vuotta täyttäneillä suomalaisilla oli yhtä suuri nollasta poikkeava todennäköisyys tulla valituksi otokseen?

Ilman tietoa vastaajien valinnasta lukijoilla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida kyselyn tulosten ulkoista luotettavuutta eli yleistettävyyttä koskemaan kaikkia 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia."

Ystävällisesti Hanna Gråsten hankki uteluuni pika pikaa vastauksen tutkimuksen tehneeltä Tietoykköseltä:

"Web-kyselyosio toteutettiin kuluttajapaneelissa ja puhelinhaastatteluissa otantalähteenä käytettiin tietokantaa julkisista puhelinnumeroista.

Otoksessa on kiintiöity vastaajien sukupuoli, ikä ja asuinalue väestöpohjaa vastaavassa suhteessa Tilastokeskuksen tuoreimpiin väestötietoihin

pohjautuen. Tutkimuksen otoskehikko on muodostettu em. kriteereiden pohjalta vastaamaan maamme äänestysikäistä väestöä pl. Ahvenanmaa. Satunnaistaminen tapahtuu ositteiden sisällä."

Tämän ja uutisessa kerrotun tiedon perusteella päättelen rohkeasti, ettei Alma Median teettämä kysely ole pelkkä mätäkuun juttu. Melko luotettavasti tulokset voinee yleistää koskemaan 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia.

Tietoon virhemarginaalista ei kuitenkaan pidä luottaa

Hanna Gråsten uutisoi kyselyn virhemarginaalista tavalla, jota toimittajat järjestään käyttävät kaikissa medioissa: "Tutkimuksen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa."

Ei helvetissä ole. Koko otokseen perustuvien tulosten virhemarginaalit vaihtelevat aina suuresti saatujen tulosten mukaan.

Kun "En lainkaan ahdistavaksi" -vastausten osuus oli 24 prosenttia, niin tämän koko otokseen perustuvan tuloksen virhemarginaali oli 1,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.

"Erittäin ahdistavaksi" taas koki Suomen tämänhetkisen ilmapiirin 5 prosenttia vastaajista. Tämän koko otokseen perustuvan tuloksen virhemarginaali oli 0,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Hanna Gråsten raportoi myös useista osaotoksiin perustuvista tuloksista. Tällaisia olivat muun muassa iän mukaan raportoidut tulokset.

Osaotosten koosta ei uutisessa kerrottu mitään, mutta Tilastokeskuksen luvuista oli helposti laskettavissa, kuinka iso oli esimerkiksi 55–64-vuotiaiden osaotos. Se oli vajaat 600.

Kun 55–64-vuotiaista vastaajista 19 prosenttia kertoi, ettei kokenut Suomen tämänhetkistä ilmapiiriä lainkaan ahdistavaksi, niin tämän tuloksen virhemarginaali oli tosiasiassa 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

55–64-vuotiaita koskevan tuloksen virhemarginaali siis oli täsmälleen kaksi kertaa isompi kuin lukijoille uutisessa kerrottu ±1,6 prosenttiyksikön virhemarginaali.

Kyselyn perusteella tiedämme näin ollen, että 95 prosentin todennäköisyydellä 55–64-vuotiaista suomalaisista 15,8–22,2 prosenttia ei koe Suomen tämänhetkistä ilmapiiriä lainkaan ahdistavaksi.

"Hyvätuloiset, kaupunkilaiset ja yrittäjät 

pärjäävät tulevaisuudessa"

Tampereen yliopiston journalistiikan professorina tätä nykyä toimiva Heikki Luostarinen ruoti julkisuuden hallintaa kiinnostavasti vuoden 1994 väitöksessään Mielen kersantit.

Väitöksen havainnot ovat tuoreita ja ajankohtaisia vielä tänäänkin, myös silloin, kun tutkaillaan ajatusten hallintayrityksiä esimerkiksi gallupien avulla.

Väikkärin nimi viittaa pisteliäästi journalisteihin, jotka eivät edes yritä irtiottoa mielen hallintaa tavoittelevista lähteistä, vaan toteuttavat kiltisti ja kritiikittä lähteidensä vaikutusyrityksiä.

"Lähdeorganisaatio on saavuttanut ihannetilan silloin, jos sen tabu-asema ei riipu painostuksen keinoista tai pelosta, vaan siitä, että journalistit tulkitsevat lähteen edustavan ristiriidattomasti yhteistä etua", Luostarinen huomautti (s. 251).

Juuri tällaisen lähdeorganisaation ihannetilan on meillä saavuttanut esimerkiksi Veronmaksajain Keskusliitto, itse asiassa jo vuosikymmeniä sitten.

Vaikka Veronmaksajat harrastaa ilmiselvästi oikealle viritettyä lobbausta ja ajatusten hallintaa, toimittajat laidasta laitaan tapaavat tulkita tämän lempilähteensä edustavan yhteistä etua.

Olen alkanut mietiskellä, josko Kunnallisalan kehittämissäätiökin on saavuttanut lähteenä tuon Luostarisen kuvaaman ideaalitilan.

Tulkitsevatko toimittajat myös KAKSin edustavan ristiriidattomasti yhteistä etua? Mikä on KAKSin edustama yhteinen etu?

Kotisivuillaan KAKS kertoo olevansa yleishyödyllinen, itsenäinen säätiö, jonka "tavoitteena on tukea kuntia ja maakuntia sekä parantaa niiden toimintamahdollisuuksia".

Tavoitteidensa toteuttamiseksi se "rahoittaa kuntia palvelevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, julkaisee lehteä ja kirjoja, keskustelee ja kouluttaa". Säätiön esittelyä löytyy tästä.

Sytykkeen tämän päivän postaukseen sain KAKSin 4.8. julkaisemasta tiedotteesta ja siitä, miten muutamat tiedotusvälineet uutisoivat tiedotteen sanomasta. Tiedotteen voi lukea tästä.

Kunnallisalan kehittämissäätiö oli teettänyt Kantar TNS Oy:llä "laajan" kyselyn. Tiedote julisti kyselyn osoittavan, että "kansalaiset uskovat vain hyvätuloisten elinolojen kehittyvän parempaan suuntaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa".

KAKS kertoi, että tutkimuksen aineisto oli koottu toukokuussa nettipaneelissa. Haastatteluja oli tehty jopa 6 193. Vastaajien kerrottiin edustaneen Ahvenanmaata lukuun ottamatta maan 18–79-vuotiasta väestöä.

"Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on noin yksi prosenttiyksikkö suuntaansa", KAKS tiedotti.

Kyselyn ilmeisesti tärkeimmiksi katsomansa tulokset KAKS oli tiedotteessa tiivistänyt kuvioon 1.

Kuviota ihaillessani aloin ihmetellä aika erikoiselta vaikuttavaa väestöryhmien luokittelua. Siitä oli ainakin varttuneen toimittajaretkun käristyskupolilla jokseenkin mahdotonta saada tolkkua.

Miten ihmeessä tuloksia oikein pitäisi tai voisi tulkita, kun väestöryhmät näyttivät menevän sikin sokin päällekkäin? Ajatellaanpa yhtenä esimerkkinä vaikka väestöryhmää "maaseudulla asuvat".

Kyselyn vastaajista 64 prosenttia oli sitä mieltä, että maaseudulla asuvien elinolot kehittyvät huonompaan suuntaan, kun ajatellaan kymmentä vuotta eteenpäin.

Kehittyvätkö siis vastaajien mielestä huonompaan suuntaan myös maalla asuvien hyvätuloisten elinolot? Vain ani harva vastaajahan arveli hyvätuloisten elinolojen ylipäätään kehittyvän huonompaan suuntaan.

Entä mitä meidän pitäisi sitten ajatella vaikkapa "viljelijät"-väestöryhmää koskevasta tuloksesta?

Vain 11 prosenttia vastaajista arvioi viljelijöiden elinolojen kehittyvän parempaan suuntaan. 58 prosenttia arvioi viljelijöiden elinolojen kehittyvän huonompaan suuntaan.

Mutta viljelijäthän ovat nykyisin ainakin keskimäärin hyvätuloisia yrittäjiä, ja hyvätuloisten elinolojen arvioitiin kuvion mukaan kehittyvän parempaan, ei huonompaan suuntaan.

Miksi KAKS oli nimennyt yhdeksi arvioitavaksi väestöryhmäksi "viljelijät"? Miksi vastaajia ei pyydetty arvioimaan "maatalousyrittäjien" elinolojen kehitystä?

Tilastokeskus esimerkiksi ei tulonjakoa kuvaavissa tilastoissaan kerro mitään "viljelijöistä" vaan "maatalousyrittäjistä".

En malta olla muistuttamatta siitä, että vuonna 2016 maatalousyrittäjien talouksissa käytettävissä olevat tulot olivat keskimäärin 64 927 euroa, kun kaikkien kotitalouksien vastaavat tulot olivat keskimäärin "vain" 44 307 euroa.

Pelasiko Kunnallisalan kehittämissäätiö jotain omia tarkoitusperiään palvelevaa mielikuvapeliä, kun se uteli kyselynsä viattomilta vastaajilta arvioita "viljelijöistä" eikä "maatalousyrittäjistä"?

Kaikki käy?

KAKSin yritys vaikuttaa kyselyllään ajatusten hallintaan ei näytä ainakaan vielä olleen järin menestyksekäs. Vain muutamat tiedotusvälineet ovat toistaiseksi uutisoineet kyselyn tuloksista.

Maaseudun Tulevaisuuden uutisen voi lukea tästä, Kansan Uutisten uutisen tästä ja Karjalaisessa olleen STT-uutisen tästä.

Yhteinen piirre julkaistuissa uutisissa on se, että ne on värkätty kiltisti ja kritiikittä "mielen alokkaiden" otteella. Uutisista ei välity epäilyksen häivääkään kyselyn pätevyydestä, ei miltään osin.

Johtavana journalistisena periaatteena näyttää olleen Bill "Cigar" Clintonin ja Monica Lewinskyn kuuluisasta seksisuhteesta tuttu, kiihottava ajatus: kaikki käy.

Kaikki käy -hengessä uutisten kirjoittajat suhtautuivat kyselyn luokittelujen lisäksi siihen infoon, jota KAKS oli jakanut kyselyn tekotavasta.

Uutiset kertoivat kiltisti, mitä kyselyn tulokset osoittivat "suomalaisista" ja "kansasta", vaikka ei ollut mitään takeita, että netin kuluttajapaneeliin perustuvat tulokset voi yleistää koskemaan 18–79-vuotiaita suomalaisia.

Kaikki käy -meiningillä meni yleisölle jakeluun myös KAKSin tiedotteen perätön tieto, jonka mukaan "tutkimuksen tulosten virhemarginaali on noin yksi prosenttiyksikkö suuntaansa".

Kyselyn tuloksilla ei tietenkään ollut vain yhtä virhemarginaalia, vaan kullakin tuloksella oli tässäkin kyselyssä ikioma virhemarginaalinsa.

Ei tämä tämän päivän journalismin meno järin hääviltä näytä, mutta mikä sitten lääkkeeksi?

Heikki Luostarinen korosti liki neljännesvuosisata sitten, että "journalistien olisi kehitettävä kriittistä silmäänsä". Näin muun muassa sen takia, että "ajan henkeä" tuotetaan suuren pr-ammattitaidon voimin.

Kiinnostavasti vaikkapa nyt KAKSin tuoreinta vaikutusyritystä ajatellen Luostarinen patisti vuonna 1994 toimituksia uhraamaan enemmän työpanosta intressiselvityksille:

"Toimituksen ajan olisi riitettävä myös lähteiden intressien esittämiseen yleisölle."

Tämä olisi jo aika raju vaatimus tämän ajan journalismille, jossa mielen kersantit ja alokkaat tarjoavat auliisti palveluksiaan ennen muuta ylempää tuleville ajatusten hallintayrityksille.

Yle uutisoi kyselynsä ulkoisesta luotettavuudesta harhaanjohtavasti

Ylen 23.7.2018 julkaisema kysely koko Suomen asuttuna pysymisestä on herättänyt kriittistä ja tervetullutta keskustelua kyselyn sisäisestä luotettavuudesta.

Kritiikille alttiina on koettu varsinkin vastaajille esitetty väite: "Valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna."

Mitä "asuttuna" oleminen oikein tarkoittaa? Onko koko isänmaa nyt muka asuttu, kuten esitetty väite vastaajille uskotteli?

Voiko valtion palvelujen avulla ylipäätään pysyttää koko Suomea asuttuna? Pitääkö koko Suomi pysyttää asuttuna mihin hintaan tahansa? Mitä väite tosiasiassa mittasi? (ks. 30.7. lisäys postauksen lopussa).

Kyselyn sisäisen luotettavuuden arviointia auttaisi, jos tietäisimme, millaista infoa vastaajat saivat esimerkiksi kyselyn tarkoituksesta. Oliko se jollain tapaa johdattelevaa?

Tästä emme voi tietää mitään, koska Seppo Tikkanen ei Ylen uutisten nettisivun jutussaan kerro, miten kyselyä vastaajille pohjustettiin. Tikkasen jutun voi lukea tästä.

Kiinnostavasti kriitikot eivät näytä lainkaan piitanneen siitä, miten Yle uutisoi Taloustutkimus Oy:llä teetetyn kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta.

Kiinnostusta olisi kaivattu, sillä Yle uutisoi harhaanjohtavasti siitä, miten kyselyn tulokset olivat yleistettävissä koskemaan laajempaa kohdejoukkoa.

Yllä oleva Seppo Tikkasen jutusta "kaapattu" kuvio kertoo havainnollisesti kyselyn päätulokset. Ne perustuivat jutun mukaan 1 012 vastaajan vastauksiin puhelinhaastatteluissa 11.–19.6.

Juttu ei paljasta, mistä otantakehikosta 1 012 vastaajan otos oli valittu. Siksi emme tiedä, oliko vastaajat valittu oikeaoppisesti satunnaisotantana vai oliko heidät noukittu puolivillaisesta nettipaneelista.

Kuvion alapuolen huonosti näkyvässä tekstissä Tikkanen ilmoitti, että kyselyn virhemarginaali oli +/- 3 prosenttiyksikköä.

Ilmoitus johti lukijoita harhaan, sillä kullakin kannatusprosentilla oli tässäkin kyselyssä ikioma virhemarginaalinsa. Ainoankaan tuloksen virhemarginaali ei ollut +/- 3 prosenttiyksikköä.

Kannatusprosentin 79 virhemarginaali oli, jos vastaajat oli valittu oikeaoppisesti, +/- 2,5 prosenttiyksikköä. Kannatusprosentin 5 virhemarginaali oli +/- 1,3 prosenttiyksikköä ja kannatusprosentin 12 virhemarginaali +/- 2,3 prosenttiyksikköä.

Jäljempänä jutussa julkaistiin grafiikka, jossa esitettiin puoluekohtaiset kannatusprosentit koko Suomen asuttuna pitämiseen.

Myös tämän kuvion alapuolen heikosti näkyvässä tekstissä Tikkanen ilmoitti, että virhemarginaali oli +/- 3 prosenttiyksikköä.

Tällä virhemarginaali-infollaan Seppo Tikkanen tuli johtaneeksi Yleä rahoittavia veronmaksajia vieläkin pahemmin harhaan. Miksi näin?

Kun Suomen asuttuna pysymisen kannatusta mitattiin puolueittain, kyseessä oli osaotoksiin perustuva mittaus.

Osaotoksiin perustuvien kannatusprosenttien virhemarginaalit eivät voineet olla samat kuin koko otokseen perustuvien tulosten virhemarginaalit; otoskoko vaikuttaa paljon virhemarginaaleihin.

Tikkanen ei jutussaan tietenkään kerro osaotosten kokoa. Niinpä uutisoinnin harhaanjohtavuutta on pakko tarkastella tiettyihin oletuksiin nojautuen.

Oletan ensiksikin, että puolueiden kannatusprosentit olivat tässä kyselyssä samat kuin Ylen kesäkuun puoluegallupissa. Kyselyt tehtiin suurin piirtein samoihin aikoihin.

Toiseksi oletan, että kesäkuun puoluegallupin tapaan tässäkin kyselyssä vain 63 prosenttia vastaajista halusi kertoa tai tiesi, mitä puoluetta kannatti. Kantansa kertoneita oli siis vain 638.

Kolmanneksi oletan rohkeasti ja hyväntahtoisesti, että Taloustutkimus on valinnut vastaajat oikeaoppisesti eli satunnaisotantaa käyttäen.

Näillä oletuksilla laskin puolueittain sekä osaotosten koot että virhemarginaalit. Alla olevassa asetelmassa ovat vain kuutta suurinta puoluetta kuvaavat luvut.

"TULOS" tarkoittaa asetelmassa sitä, kuinka iso osa kunkin puolueen kannattajista ilmoitti olevansa sitä mieltä, että valtion pitää turvata palvelut, niin että koko Suomi pysyy asuttuna.

Kun Tikkanen oli uskotellut virhemarginaalin olevan +/- 3 prosenttiyksikköä, niin tosiasiassa virhemarginaalit olivat 5,4–11,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Esimerkiksi sdp:n kannattajista on Ylen kyselyn mukaan 83,6–94.4 prosenttia 95 prosentin todennäköisyydellä sitä mieltä, että valtion pitää turvata palvelut, niin että koko Suomi pysyy asuttuna. Vastaava keskustan kannattajia koskeva tulos on 84,3–95,7 prosenttia.

Lisäys 30.7.2018:

Ylen kyselyn julkaisemisen jälkeen julkisuudessa on totta kai esitetty ties millaisia väitteitä siitä, mitä kysely osoitti.

Yksi kummallisimmista väitteistä esitettiin maanantaiaamuna 30.7. Ylen uutisten nettisivuilla. Tämä väite ansaitsee tulla noteeratuksi postauksen lisäyksenä.

Muistutettakoon vielä tässä, mitä vastaajilta kysyttiin ja millaisin tuloksin. 79 % vastaajista oli sitä mieltä, että "valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna".

Vihreä poliitikko, kolumnisti, tutkija, luennoitsija, kouluttaja Jukka Relander väitti nyt kyselyn osoittaneen, "että enemmistö suomalaisista haluaisi pitää mökkikuntansa asuttuna".

Tilastokeskuksen tietojen mukaan kesämökkejä on Suomessa reilut 500 000, kotitalouksia taas lähes 2,7 miljoonaa.

Jos Ylen kyselyn vastaajajoukko oli edustava myös kesämökkien omistuksen vinkkelistä, niin neljällä vastaajalla viidestä ei ollut kesämökkiä ollenkaan.

Miten ihmeessä tämä mökittömien suomalaisten huima enemmistö muka olisi voinut haluta pitää mökkikuntansa asuttuna? Koko ajatus on absurdi.

Minulla ei ikinä ole ollut kesämökkiä eikä siten myöskään "mökkikuntaa". Jos olisin ollut Ylen kyselyn vastaaja ja jos olisin käsittänyt Ylen utelevan, haluanko pitää mökkikuntani asuttuna, minulle olisi kiiruusti pitänyt pukea se paita, jonka pitkät hihat pistetään solmuun selän takana.

"Vastuullisen journalismin kampanja oli menestys"

12.–25. maaliskuuta 2018 Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediat ja Julkisen sanan neuvosto kampanjoivat "vastuullisen journalismin" merkeissä.

JSN:n mukaan kampanjan tarkoituksena oli korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä.

Kampanjassa korostettiin medioiden noudattavan Journalistin ohjeita "siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet". 

"Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta", JSN vakuutti kampanjan startista kertovassa uutisessaan 12.3. Uutisen voi lukea tästä.

Tarkastelin kampanjaa hiukan lähemmin 16.4. postauksessa, jossa myös kysyin kenties vähän hävyttömästi, miksi vastuullisen journalismin kampanja oli vastuuton. Postauksen voi lukea tästä.

14. kesäkuuta JSN uutisoi vastuullisen journalismin merkein koristellussa uutisessaan kampanjan menestyksestä. Tieto menestyksestä perustui päätoimittajille tehtyyn kyselyyn. Uutisen voi lukea tästä.

Uutinen kertoi meille, että "58 prosenttia vastaajista kertoi ottavansa Vastuullisen journalismin merkin pysyvään käyttöön mediassaan".

Vastuullisen journalismin teemaa oli nostettu esiin muutenkin: "Vastaajista 67 prosenttia kertoi käsitelleensä aihetta pääkirjoituksissa, 40 prosenttia jutuissa ja 20 prosenttia kolumneissa."

"Kyselytutkimus"

Kotisivujensa uutisessa JSN luonnehtii toteuttamaansa päätoimittajakyselyä häpeämättömästi peräti "kyselytutkimukseksi".

Kyselyä oli kuulemma lähetetty päätoimittajille "JSN:n taustayhteisöjen kautta eikä JSN:llä ole tarkkaa tietoa, kuinka monelle päätoimittajalle kysely on mennyt".

Vastaajia oli kaikkiaan 66, suurin osa heistä sanomalehtien edustajia. Ja tähän tapaan uutinen opasti lukijoita arvioimaan tuloksia:

"Kysely antaa suuntaa päätoimittajien näkemyksistä, mutta kyselyn tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkea suomalaista mediaa, koska otoksessa oli satunnaisuutta."

On toden totta paikallaan varoittaa lukijoita siitä, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää. Uutisen perustelu vain oli lievästi sanoen erikoinen.

Surveyn ekspertithän tapaavat ajatella niin, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää, jos otoksessa ei ole satunnaisuutta.

Kampanjan menestyksen mittari?

Mediaa käyttävän ja rahoittavan yleisön näkövinkkelistä on aika outoa mitata vastuullisen journalismin kampanjan menestystä sillä, kuinka moni media alkoi käyttää hienoa merkkiä.

Yleisön kannalta kampanjan menestyksestä kielisi journalistien aiempaa vastuullisempi tapa toimia. Jos meno sen sijaan jatkuu entiseen tapaan, merkki lähinnä vain johtaa yleisöä harhaan.

Näin valitettavasti näyttää myös käyneen ainakin oman projektini kokemusten valossa. Olen nimittäin joutunut värkkäämään korjaamatta jätetyistä virheistä kanteluja JSN:lle aivan kuten ennen kampanjaakin.

Kampanjan startista 12.3. tähän päivään olen meilaillut JSN:lle kaikkiaan 12 kantelua virheistä, jotka mediat olivat jättäneet korjaamatta. Yhdessä tapauksessa kyse oli siitä, että lehti korjasi virheen printissä, mutta jätti vastoin hyvää journalistista tapaa korjaamatta virheen netissä.

Kanteluista neljä koski Helsingin Sanomien menettelyä. Muut yleisön oikeuksista piittaamattomat mediat olivat: Yle, Kansan Uutiset, Etelä-Suomen Sanomat, Kymen Sanomat, Itä-Savo, Iltalehti, Turun Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Hbl oli se, joka ei korjannut virhettä nettilehdessään.

Joka toisen kantelun kohteena oli se, että mediat olivat levittäneet perätöntä tietoa siitä, miten 156 maan rankkaus The World Happiness Report 2018 -selvityksessä oli syntynyt.

Muita kantelujen teemoja olivat alkoholin kulutus, eutanasia, Opetushallituksen ohjeet koulujen tilaisuuksista, yrittäjien ansiot sekä pätkätyöläisten asema.

Valeuutiskysely houkutti jopa valheeseen

Viime viikon ylivoimaisesti kiinnostavin uutinen mediasta kertoi kyselystä, jossa vastaajilta oli tivattu mielipiteitä valeuutisista ja niiden mahdollisista vaikutuksista.

Kyselyn oli teettänyt Medialiitto, kaupallisen median vaikutusvaltainen etujärjestö. Se julkaisi kyselystä sivuillaan tiedotteen, jonka kärkenä oli se, että "valeuutisten uskotaan vaikuttavan suomalaisten käsityksiin faktoista".

Mielipidetutkimuksen teki Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Tietoykkönen Oy. Sen raportti on luettavissa tästä.

Minusta hämmentävin tulos koski vastaajien arviota siitä, missä määrin eri tahot heidän mielestään tuottavat sepitettyjä, valheellisia uutisia. Vastaajille esitettiin tällainen kysymys:

Vastausvaihtoehdot olivat: "paljon", "jonkin verran", "vähän", "ei lainkaan". Arvioitavaksi tarjottuja tahoja puolestaan oli neljää sorttia:

"Jotkut verkossa toimivat erikoissivustot, kuten MV-lehti", "Poliittiset, aatteelliset tai ideologiset ryhmittymät", "Yksittäiset ihmiset", "Vieraan vallan edustajat tai avustajat" sekä "Kotimaiset mediat (sanomalehdet, aikakauslehdet, tv- ja radio)".

Kun ajatellaan sitä valtavaa volyymia, jolla Journalistin ohjeisiin sitoutuneet kotimaiset mediat ovat ylistäneet kaikinpuolista luotettavuuttaan, kyselyn tulos oli niille musertava:

Vastaajista 14 % oli sitä mieltä, että kotimaiset mediat tuottavat keksittyjä, valheellisia uutisia paljon. 35 % oli sitä mieltä, että sanomalehdet, aikakauslehdet, tv ja radio tuottavat sepitettyjä, valheellisia uutisia jonkin verran. Ei lainkaan -vaihtoehdon valitsi vain 7 % vastaajista.

Lähes joka toinen kyselyyn vastannut oli sitä mieltä, että kotimaiset sanoma- ja aikakauslehdet, tv ja radio tuottavat keksittyjä, valheellisia uutisia ainakin jonkin verran. Siis ne kiitellyt totuusmediat.

Turun Sanomien vastaavan päätoimittajan valhe

Päätoimittaja Kari Vainio ruoti Medialiiton kyselyn tuloksia TS:n nettilehden kolumnissaan sunnuntaina 19.11.2017. Edellä kuvatun tuloksen hän esitteli lukijoille tähän tapaan:

"Joka kahdeksas suomalainen sanoo valtamedian tekevän usein keksittyjä uutisia. Väite sisältää trollaajien viljelemän käsitteen valtamedia. Sillä halutaan horjuttaa käsitystä vallan vahtikoirasta ja osoittaa päinvastoin median tukevan vallanpitäjiä."

Kuten voimme Tietoykkönen Oy:n raportista nähdä, vastaajilta ei kysytty mitään "valtamediasta". Vainion väittämää "trollaajien viljelemää käsitettä" ei löydy raportista eikä kyselyn teettäneen Medialiiton tiedotteestakaan. 

Kun päätoimittaja Kari Vainio väitti, että joka kahdeksas suomalainen sanoo valtamedian tekevän usein keksittyjä uutisia, väite oli silkkaa sepitettä, pelkkä valhe.

On syytä kysyä, miksi TS:n vastaava päätoimittaja valehteli lehtensä lukijoille kyselyn tuloksesta. Oliko tulos luotettavuudellaan hurskastelevalle kotimaiselle medialle aivan liian kiusallinen?

Päätoimittajien Luotettavan median puolesta -julkilausuma 1.3.2016:

"Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme – – Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas."

Kari Vainio, Turun Sanomat 

Elinkautinen elinkautiseksi – osa 2

22.10.2017 ruodin Faktavahti-blogissa Karjalaisen 18.10. pääkirjoitusta, joka otti kantaa elinkautisen vankeusrangaistuksen pidentämiseen oikeastikin elinkautiseksi. Postauksen voi lukea tästä.

Pääkirjoituksen sytykkeenä oli ollut Uutissuomalaisen teettämä kysely, jossa peräti 61 % vastaajista oli ilmoittanut kannattavansa elinkautisen pidentämistä käytännössäkin elinkautiseksi.

Karjalainen torjui tuollaisen muutoksen rangaistuksen täytäntöönpanoon muun muassa viittaamalla "vankeinhoidon asiantuntijoihin".

Kirjoituksessa anonyymeiksi jääneiden asiantuntijoiden mielestä tuo muutos johtaisi kohtuuttomiin seurauksiin: vankien määrä lisääntyisi merkittävästi ja vuosikustannukset valtiolle kasvaisivat satoja miljoonia euroja.

Aiemmassa postauksessa kerrotuista syistä pidin tätä Karjalaisen esittämää perustelua pääkirjoituksen kirjoittajan väärinkäsityksenä. Siksi lähetin toimitukselle oikaisupyynnön ja julkaisin sen saman tien.

Asiantuntijan "laajempi" arvio kustannuksista

Päätoimittaja Pasi Koivumaa vastasi oikaisupyyntööni 23.10. Hän kertoi lehtensä pääkirjoituksen lukujen perustuneen Väli-Suomen Median uutispalvelun asiakaslehdissä 17.10. julkaistuun uutiseen.

Siinä Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka kertoo luvut "täsmälleen samalla tavoin kuin ne ovat pääkirjoituksessammekin", Koivumaa huomautti:

"Koska meillä ei ole mitään syytä epäillä Vesterbackan asiantuntemusta tässä asiassa ja hän nähdäksemme arvioi laajemmin kokonaiskustannuksia erotuksena esittämäsi toimintakertomuksen muihin lukuihin, ei oikaisulle ole tarvetta."

Kun käytössäni oli ollut vain STT:n lyhyt, Karjalaisen nettilehdessä julkaistu uutinen, oli pakko pistäytyä kirjastossa lukemassa Karjalaisen printtilehdestä, mitä RISE:n pääjohtaja Vesterbacka oli sanonut 17.10. julkaistussa jutussa.

Ja näin hän oli mm. Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Keski-Uusimaassa ja Etelä-Suomen Sanomissa kommentoinut Uutissuomalaisen kyselyn ajatusta elinkautisen pidentämisestä oikeasti elinkautiseksi:

"Tarvittaisiin tuhansia uusia vankipaikkoja ja satojen miljoonien eurojen lisäystä vuosittaisiin toimintamenoihin. Yksi vankipaikka maksaa 200 000 euroa."

Koska tämä hämmentävä kommentti haiskahti oikaisua vaativalta toimittajan väärinkäsitykseltä, lähetin pääjohtaja Vesterbackalle 24.10. meilin, jossa tivasin selitystä kommenttiin.

Kysyin, mistä ihmeestä voisi tulla tuhansien uusien vankipaikkojen tarve, ja mistä tulisivat peräti satojen miljoonien eurojen lisäykset RISE:n vuosittaisiin toimintamenoihin.

Vesterbacka vastasi heti 24.10. ja totesi, ettei kyseessä varmaankaan ollut väärinkäsitys. Osa hänen sanomastaan vain oli huonosti havaittavana "rivien välissä", pääjohtaja totesi.

Hän kertoi vastaavansa kysymyksiin tarkemmin myöhemmin, "varmaan tänään illalla". No, mitään vastausta en ole saanut Vesterbackalta. Siksi onkin vain arvailtava, mitä hän kommentillaan oikein tarkoitti.

"Rivien välissä" oleva osa Esa Vesterbackan sanomasta kenties sisältyi kommenttiin, jonka mukaan "seuraamusjärjestelmän tulee olla looginen kokonaisuus, jossa eri rangaistukset ovat ankaruudeltaan oikeassa suhteessa keskenään. Todellinen elinkautinen merkitsisi oleellisesti nykyistä ankarampia rangaistuksia".

Ota tästä nyt sitten selvää. Miksi todellinen elinkautinen merkitsisi oleellisesti nykyistä ankarampia rangaistuksia? Vaatiiko joku rikosten rangaistuksiin liittyvä suhteellisuusperiaate sitä?

Jos murhista tuomitut elinkautiset alettaisiin panna täytäntöön oikeasti elinkautisina, niin olisiko muista rikoksista tosiaankin pakko alkaa tuomita nykyistä paljon kovempia rangaistuksia?

RISE:n pääjohtaja on minusta julmia tuomioita janoaville suomalaisille selityksen velkaa kryptisestä kommentistaan. Uutissuomalainen puolestaan saisi katua käsittämätöntä kyselyään, ja samaa toivoisi kyselystä uutisoineiden medioidenkin tekevän.

Mieletön kysely

Henkirikollisuuden tutkija Martti Lehti toteaa Henkirikoskatsaus 2017 -julkaisussa, että "Suomessa surmataan ihmisiä tällä hetkellä vähemmän kuin koskaan aiemmin tunnetun historiamme kuluessa".

Vuosina 1920–1932 henkirikoksen uhrina kuoli vuosittain keskimäärin 8,4 henkilöä 100 000 asukasta kohti, vuosina 2010–2015 enää 1,5 henkilöä 100 000 asukasta kohti.

Mitä tarkoitusta varten meidän nyt pitäisi ruveta keskustelemaan elinkautisten pidentämisestä oikeasti elinkautisiksi? Mitä moisella muutoksella muka saavutettaisiin?

Mitä Uutissuomalainen mielettömällä kyselyllään oikein tavoitteli? Tietääkseni kukaan täysijärkinen, vakavasti otettava toimija ei ole edes ehdottanut elinkautisten pidentämistä järjestään elinkautisiksi.

Karjalainen kertoi, mitä elinkautisen vankeusrangaistuksen pidentäminen aidosti elinkautiseksi maksaisi

Tiistaina 17.10. Joensuussa ilmestyvä Karjalainen uutisoi Uutissuomalaisen teettämästä kyselystä, jonka mukaan enemmistö suomalaisista ei vapauttaisi elinkautisvankeja koskaan. Nyt elinkautisvanki vapautuu keskimäärin 14 vuoden jälkeen, uutinen aivan oikein tiesi.

Keskiviikkona 18.10. lehti otti pääkirjoituksessaan kantaa elinkautisen rangaistuksen pidentämiseen oikeasti elinkautiseksi. Kantaa perusteltiin muun muassa kasvaviin kustannuksiin viittaamalla.

"Vankeinhoidon asiantuntijoiden mukaan se johtaisi kohtuuttomiin seurauksiin. Vankien määrä lisääntyisi merkittävästi, ja vuosikustannukset valtiolle kasvaisivat satoja miljoonia euroja. Yksi vankipaikka maksaa nykyään keskimäärin 200 000 euroa vuodessa."

Kun kirjoittaja viittasi "vankeinhoidon asiantuntijoihin", lukijoista useimmat uskoakseni luottivat lehden tietoihin asiasta, josta ani harvoilla saattoi olla aiemmin hankittua luotettavaa tietoa.

Kriminologian harrastajana pidin Karjalaisen tietoja lievästi sanoen outoina. Vankeinhoidon asiantuntijoihin viittaamisesta huolimatta lehden tiedot herättivät tukun kriittisiä kysymyksiä?

Maksaako vankipaikka nyt todellakin 200 000 euroa vuodessa? Paljonko vankien määrä lisääntyisi, jos elinkautiset kakut leivottaisiin oikeasti elinkautisiksi? Kasvaisivatko valtion vuosikustannukset tämän seurauksena peräti satoja miljoonia euroja eli vähintäänkin 200 miljoonan euron verran?

Rikosseuraamuslaitoksen tilastollisesta vuosikirjasta 2016 ja laitoksen saman vuoden kertomuksesta oikeiden vastausten eväät noihin kysymyksiin olivat helposti löydettävissä.

Rangaistuksen täytäntöönpanon hinta (nettona) suljetuissa laitoksissa vuonna 2016 oli 73 140 euroa eli noin 200 euroa per päivä.

Vuoden 2017 alussa elinkautisvankeja oli 200, ja vuosina 2007–2016 elinkautista kakkua tuli vuosittain istumaan keskimäärin 15 murhasta tuomittua vankia.

Lasketaan nyt, paljonko valtion vuosikustannukset kasvavat, jos ketään nykyisistä elinkautisvangeista ei enää koskaan vapauteta ja jos elinkautista istumaan tulee viime vuosien tapaan 15 vankia vuodessa.

Kustannusten kasvun suuruusluokan selvittämiseksi riittänee, että laskemme kustannukset vuoden 2016 hinnoin.

Viime vuoden hinnoin 200 elinkautisvangin rangaistuksen täytäntöönpano maksaa siten vuodessa 200 x 73 140 euroa eli 14,6 miljoonaa euroa tulevinakin vuosina.

15 uutta elinkautisvankia per vuosi lisää vuosikustannuksia 15 x 73 140 euroa eli noin 1,1 miljoonaa euroa.

2030-luvun alussa 14 vuoden kuluttua elinkautisvankeja on lusimassa 200 + 14 x 15 eli kaikkiaan 410.

Valtion vuosikustannukset elinkautisvangeista ovat silloin kasvaneet 210 x 73 140 eurolla eli 15,4 miljoonalla eurolla ja ovat yhteensä noin 30 miljoonaa euroa.

Matemaatikot kaiketi osaavat laskea, kuinka monen vuoden kuluttua elinkautisen muuttaminen aidosti elinkautiseksi olisi kasvattanut valtion vuosikustannuksia "satoja miljoonia euroja", kuten Karjalainen väitti.

Karjalaisen väitteen tarkastelun taustaksi kannattanee vielä todeta, että Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenot vuonna 2016 olivat (nettona) yhteensä 208,4 miljoonaa euroa.

Faktisesti siis lehti oli väittänyt, että elinkautisen vankeusrangaistuksen muuttaminen oikeasti elinkautiseksi vähintäänkin kaksinkertaistaisi koko Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenot.

Kysymys tietojen lähteestä ja korjauspyyntö

18.10. iltapäivällä lähetin Karjalaisen pääkirjoitustoimittajille, päätoimittajalle ja toimitukselle kysymyksen outojen lukujen lähteestä. Tällaisella "pehmeällä" viestillä ajattelin voivani avittaa lehden toimitusta huomaamaan, kuinka pahoin virheellistä tietoa pääkirjoituksessa oli lukijoille annettu:

"Hei,

pääkirjoituksessa viitataan vankeinhoidon asiantuntijoihin, joiden mukaan elinkautisen pidentäminen sananmukaisesti elinkautiseksi johtaisi kohtuuttomiin seurauksiin. Tässä yhteydessä todetaan:

”Vankien määrä lisääntyisi merkittävästi, ja vuosikustannukset valtiolle kasvaisivat satoja miljoonia euroja. Yksi vankipaikka maksaa nykyään keskimäärin 200 000 euroa vuodessa.”

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan elinkautista vankeusrangaistusta suorittamaan on viime vuosina tullut vuosittain keskimäärin noin 15 vankia. Rangaistuksen täytäntöönpanon hinta suljetuissa laitoksissa oli viime vuonna vähän yli 73 000 euroa per vanki. Rikosseuraamuslaitoksen kustannukset vuonna 2016 olivat kaikkiaan noin 208 miljoonaa euroa.

Näiden tietojen valossa vaikuttaa koko lailla erikoiselta, että yksi vankipaikka maksaisi nyt keskimäärin 200 000 euroa vuodessa ja että elinkautisen pidentäminen elinkautiseksi kasvattaisi valtion vuosikustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla.

Keiltä ”vankeinhoidon asiantuntijoilta” tai mistä lähteestä pääkirjoituksen kummalliset luvut oikein ovat peräisin? Luvut vaikuttavat olevan suuruusluokaltaan virheellisiä."

21.10. aamulla panin merkille, että vinkkini pahan väärinkäsityksen korjaamisen tarpeesta ei ollut mennyt perille. Niinpä lähetin Karjalaiselle 18.10. pääkirjoituksen olennaisia asiavirheitä koskevan korjauspyynnön:

"Hei,

18.10. iltapäivällä lähetin lehtesi toimitukselle kysymyksen saman päivän pääkirjoituksen ”outojen” lukujen lähteestä. Huomaan nyt, että kysymykseni ei herättänyt toimittajiasi havaitsemaan lukujen olleen täysin pielessä ja johtaneen lukijoita tosi pahasti harhaan. 

Väärinkäsitykseen kaiketi perustuneet, suuruusluokaltaan virheelliset tiedot näyttävät olevan yhä korjaamatta. Niinpä pyydänkin nyt, että lehtesi oikaisee olennaiset virheet viipymättä (JO 20).

Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2016 toimintakertomuksen mukaan (s. 19) täytäntöönpanon hinta suljetuissa laitoksissa oli tuona vuonna 73 140 euroa eli noin 200 euroa päivässä. Lehtesi väitti virheellisesti, että vankipaikka maksaa nykyään lähes kolme kertaa enemmän eli "keskimäärin 200 000 euroa vuodessa".

Toinen pahoin virheellinen luku liittyi kirjoituksen väitteeseen, että jos elinkautinen rangaistus pidennettäisiin sananmukaisesti elinkautiseksi, niin ”vuosikustannukset valtiolle kasvaisivat satoja miljoonia euroja”.

Kun Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenot (nettona) olivat vuoden 2016 kertomuksen mukaan (s. 16) 208,4 miljoonaa euroa, lehden väite tarkoitti, että Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenot vähintäänkin kaksinkertaistuisivat, jos elinkautisista tulisi oikeasti elinkautisia.

Väite oli mieletön, kun tiedetään, että elinkautisvankeja on nyt noin 200 ja että elinkautista rangaistusta alkaa suorittaa vuosittain keskimäärin 15 vankia.

Rangaistuksen täytäntöönpanon tämän hetken hinnoin (73 140 euroa vuodessa) 200 elinkautisvangin joukko aiheuttaa valtiolle noin 15 miljoonan euron vuosikustannukset. 

Jos elinkautisvankeja ei enää ikinä vapauteta ja jos elinkautisia rangaistuksia tuomitaan viime vuosien tapaan vuosittain noin 15, vuosikustannukset valtiolle kasvavat vähän yli miljoonalla eurolla. 

2030-luvun alkuun mennessä elinkautisvankien vuosikustannukset valtiolle kasvaisivat näin tämän päivän hinnoin nykyisestä 15 miljoonasta 30 miljoonaan euroon. ”Satoja miljoonia euroja” vuosikustannukset olisivat tämän päivän hinnoin kasvaneet ehkä jo Suomen itsenäisyyden 300-vuotisjuhliin mennessä.

Yllä esitetyt tiedot riittänevät osoittamaan, kuinka pahaan väärinkäsitykseen pääkirjoituksen kirjoittaja oli sortunut. Lukijoilla oli kuitenkin erityinen syy luottaa kirjoittajan lukuihin, koska hän viittasi tietojen lähteenä ”vankeinhoidon asiantuntijoihin”."

Ainakaan 22.10. iltaan mennessä Karjalainen ei ollut vielä nettisivuillaan oikaissut pääkirjoituksensa kirjoittajan väärinkäsitystä.

STTK tutki ja toimittajat uskoivat

Torstaina 27.4.2017 STTK julkisti Aula Research Oy:llä teettämänsä kansalaistutkimuksen tulokset. Kysely selvitti suhtautumista viikkotyöaikojen muutoksiin sekä uskomuksia työelämästä ja työajoista tulevaisuudessa.

Mielipiteisiimme ja asenteisiimme vaikuttamaan pyrkivä etujärjestö kertoi tutkimuksensa osoittavan, että "suurin osa suomalaisista uskoo viikkotyöaikansa pidentyvän tulevaisuudessa".

"Neljäsosa työssäkäyvistä (26 %) olisi valmis jakamaan osan töistään työttömien työllistämiseksi", STTK:n Uutishuone uutisoi.

Julkaistussa tutkimusraportissa Aula Research Oy kertoi, että kyselyyn vastasi 1 177 työssä käyvää henkilöä ympäri Suomen.

"Otos edustaa 18–65-vuotiaita työssäkäyviä henkilöitä iän ja sukupuolen mukaan painotettuna", yhtiö vakuutti. Edelleen yhtiö kertoi, että kysely toteutettiin 15.3.–29.3.2017 "sähköisenä kyselynä".

Kiinnostavasta ja tärkeää asiaa selvittäneestä kyselystä uutisoivat kiiruusti nettisivuillaan mm. Yle, Kansan Uutiset, Demokraatti, Taloussanomat ja Iltalehti. IL:n jutun näyttävä otsikko oli tällainen:

Iltalehden uutisesta lukijat saivat tietää, että suurin osa "suomalaisista" uskoo, että työaika pitenee tulevaisuudessa ja että 26 prosenttia olisi valmis lyhentämään työviikkoaan ja jakamaan työtään, vaikka palkka alenisi.

Kyselyn tekotavasta IL:n toimittaja tiesi kertoa, että "tutkimukseen vastasi 1 177 työssäkäyvää ja opiskelevaa, 18–65-vuotiasta suomalaista maaliskuun lopulla".

Mitään muuta tutkimuksen tekotavasta IL:n toimittaja ei lukijoille kertonut. Tutkimuksen teettäjän ja toteuttajan julkaisemat tiedot kyselyn tekotavasta riittivät myös mm. Ylen, KU:n, Taloussanomien ja Demokraatin toimittajille.

Niinpä kuvio sitten olikin se, että STTK tutki ja toimittajat uskoivat. Näin lukijat saivat tietää siitä, mitä mieltä "suomalaiset" ovat viikkotyöaikojen muutoksista ja tulevaisuuden työelämästä ja työajoista. Kaikki hyvin?

Miten kyselyn vastaajat valittiin?

Kun Aula Research Oy oli raportissaan korostanut "otoksen" edustavuutta ja samalla kertonut, että kysely toteutettiin "sähköisenä kyselynä", hälytyskellot alkoivat soida korvieni välisessä mystisessä maastossa.

Otos on Kielitoimiston sanakirjan mukaan "otannalla umpimähkään poimittu perusjoukon osa, jonka perusteella voidaan tehdä päätelmiä koko joukosta".

Kyselytutkimuksia ammattilaisen otteella tekevä Tilastokeskus puolestaan valistaa, että "otos on jollain satunnaismenetelmällä perusjoukosta valittu alkioiden joukko".

Jotta kyselyn tulokset voi luotettavasti yleistää koskemaan koko tutkittavaa perusjoukkoa, kaikilla siihen kuuluvilla pitää olla yhtä iso nollasta poikkeava todennäköisyys tulla valituksi otokseen. Tätä kaikki surveyn ammattilaiset aina korostavat.

STTK:n kyselyssä perusjoukkona olivat kaikki 18–65-vuotiaat työssä käyvät suomalaiset. Juuri heidän mielipiteistään etujärjestö katsoi voivansa kyselyn tulosten perusteella meitä valistaa.

Nyt kysymys kuului, miten Aula Research saattoi poimia sähköisessä kyselyssään umpimähkään eli satunnaisotantana sellaisen vastaajista koostuvan otoksen, johon joka ikisellä 18–65-vuotiaalla työssä käyvällä suomalaisella oli yhtä iso todennäköisyys tulla poimituksi.

18–65-vuotiaita työssä käyviä on yli 2,2 miljoonaa. Mistä heidän kaikkien sähköpostiosoitteet olivat saatavissa? Mitä yli 2,2 miljoonasta sähköpostiosoitteesta koostuvan listan hankinta olisi maksanut?

No, nämä kysymykset osoittautuivat tietysti ihan turhiksi. Aula Research Oy:n ekspertti kertoi, ettei vastaajia poimittu kyselyyn minkäänlaisena satunnaisotantana.

Kyselyyn vastaamisen mahdollisuudesta informoitiin sähköpostitse kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat mukana noin 18 000 henkilöstä koostuvassa kansalaispaneelissa.

Kansalaispaneeliin kuuluvat vastaavat tuon tuosta mm. kulutusta ja erilaisia yhteiskunnallisia asioita koskeviin kyselyihin.

Henkilöistä, jotka haluavat olla mukana tällaisissa paneeleissa, ei taatusti voi rakentua joukkoa, joka vaikkapa asenteiltaan edustaisi kaikkia suomalaisia työssä käyviä.

Nyt tästä 18 000 panelistin joukosta, joka oli saanut kyselystä tiedon, noin 1 500 eli suurin piirtein 8 % hakeutui oma-aloitteisesti tyrkylle vastaajiksi. Lopulta 18–65-vuotiaita työssä käyviä vastaajia oli kyselyssä 1 177.

Mitä kysely kertoi "suomalaisten" suhtautumisesta?

Kuten huomaamme, vastaajien joukko ei ollut satunnaisotos edes siitä 18 000 panelistin joukosta, jonka edustavuudesta taas meillä ei ole mitään tietoa. Vastaajiksi hakeutuivat ne, joita kyselyyn vastaaminen syystä tai toisesta kiihotti.

Niinpä 1 177 vastaajan joukko olikin pelkkä itsevalikoitunut näyte, josta saatuja tuloksia ei voi surveyn ammattilaisten mukaan millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan koko perusjoukkoa.

Tässä tapauksessa tuloksia ei voitu yleistää koskemaan 18–65-vuotiaita työssä käyviä suomalaisia, vaikka STTK kertoikin kyselyn osoittavan sitä ja tätä työssä käyvien "suomalaisten" mielipiteistä.

Kyselyn toteuttaneen Aula Research Oy:n kunniaksi on syytä todeta, että se ei raportissaan uskotellut lukijoille yhtään mitään kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta.

Usein kyselyjä toteuttavat yritykset informoivat pokkana kyselyjensä virhemarginaaleista silloinkin, kun ne ovat silkkaa yleisön hämäystä.

Karu ja Ylen, KU:n, Taloussanomien, Demokraatin, Iltalehden ym. journalismille nolo tosiasia on, että STTK:n teettämä kysely ei kertonut luotettavasti yhtään mitään "suomalaisten" suhtautumisesta viikkotyöaikojen muutoksiin.

Miksi ihmeessä toimittajat läpeensä tuottavat gallupjournalismia pelkällä kaikki käy -otteella? Miksi suomalaiset alistuvat huiputettaviksi? Miksi kansalaiset eivät vaadi rahoittamaltaan journalismilta edes alkeellista lähdekritiikkiä?

Miksi kaikki käy?

"Sanomalehtien Liitto on tutkinut medioiden luotettavuutta säännöllisesti vuodesta 2014 lähtien"

Näin lehtibisneksen etuja ajava lobbari kertoi 28.3. uutisoidessaan IRO Research Oy:llä teetetystä kyselystä. Olemmeko me siis nyt saaneet peräti tutkittua tietoa siitä, kuinka luotettavia mediat oikeasti ovat?

Valitettavasti emme ole saaneet tällaista tietoa. Olemme saaneet tietää vain sen, mihin medioihin kyselyn tuhat vastaajaa yhdistivät sanan "luotettava".

Tiedämme nyt tuhannen vastaajan uskomuksista ja mielikuvista, kun he pohtivat, mihin tarjolla olleista medioista – vaihtoehtoja oli 21 – he voisivat yhdistää sanan luotettava.

Tarjolla olivat mm. painetut sanomalehdet, Ylen tv-kanavat, Google, Wikipedia, WhatsApp, LinkedIn, Youtube, Facebook, Twitter ja Instagram.

Mutta vaikka kyselyssä selviteltiin vain vastaajien käsityksiä, uskomuksia ja mielikuvia, eivät "luotettavat" sanomalehdet tietenkään tyydy uutisoimaan tuloksista vain vastaajien käsityksinä. Sen sijaan ne julistavat isoin kirjaimin, että kysely osoittaa, kuinka luotettavia sanomalehdet ovat.

Hufvudstadsbladetin päätoimittajan Susanna Ilmonin 29.3. tulkinta lobbarin teettämän kyselyn tuloksista ei jätä arvailun varaa: "Meihin voit luottaa!"

"Lukijoiden luottamus on sanomalehden tärkein pääoma", Ilmoni hehkuttaa. Hän korostaa, sitä kyselyn tulosta, että suomalaiset eivät yhdistä luotettava-sanaa Facebookiin, Twitteriin, Youtubeen, Instagramiin ja muihin sosiaalisiin medioihin.

Hbl:n päätoimittajaa ilahduttaa kevätauringon säteiden lailla se, että useimmat suomalaiset haluavat jatkuvasti rakentaa osaamisensa ja maailmankuvansa faktan ja luotettavan tiedon varaan. "Kiitos luottamuksesta!"

Faktavahti on kiittänyt Hbl:a tilaamalla vääräkielisenä ruotsinkielisen väestön valtalehteä jo ties kuinka pitkään. Kallis Hbl on ollut ja on – Yle-verokin on vain 143 € – mutta ehkä silti hintansa väärti.

Juuri nyt hinta-laatusuhde tosin vähän arveluttaa sen vuoksi, että Hbl:n päätoimittaja niin kritiikittömästi hehkuttaa lobbarin teettämän kyselyn tuloksia. 

Paristakin syystä tulosten luotettavuutta nimittäin on syytä epäillä. Ensimmäinen syy on se, että tuloksia tuskin voi luotettavasti yleistää koskemaan "suomalaisia", vaikka lobbari sitä uskotteleekin.

Vastaajat on valittu IRO Research Oy:n valtakunnallisesta kuluttajapaneelista, josta ihan oikeaoppista, kaikkia 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia edustavaa satunnaisotosta tuskin voi saada. 

Esimerkiksi minä en IRO:n kuluttajapaneeliin ole, edes palkintojen toivossa, hakeutunut, joten en ole voinut tulla valituksi otokseen. Jos otanta olisi tehty oikeaoppisesti, minullakin olisi pitänyt olla joku nollasta poikkeava todennäköisyys tulla noukituksi otokseen.

Rohkenen epäillä, että tällaisiin kuluttajapaneeleihin haluavat osallistua aivan tietyllä tavalla asennoituvat kuluttajat. Ennen muuta sellaiset, joita IRO:n sivujen kutsu houkuttaa:

"Tutkimuksiin osallistumalla voit vaikuttaa yrityksissä tehtäviin päätöksiin, oli päätöksenteon kohteena sitten uuden shampoon tuoksu, uuden muropakkauksen ulkonäkö tai kokonaisen yrityksen strategian uudistaminen."

Toinen syy epäillä kyselyn tulosten luotettavuutta liittyy vastaajille esitetyn kysymyksen mielekkyyteen.

Vastaajan arvioitavaksi siis annettiin kaikkiaan 21 mediaa ja udeltiin, mihin niistä hän yhdistää sanan "luotettava". 

Koska monet arvioitavista medioista olivat semmoisia, joista ties kuinka monilla vastaajilla ei taatusti ollut hajuakaan, eivät he tietenkään voineet yhdistää niihin sanaa "luotettava".

Minä esimerkiksi en olisi pystynyt sanomaan mitään ainakaan WhatsAppista, Youtubesta, Instagramista ja LinkedInistä. 

En olisi kyennyt arvioimaan myöskään aikakauslehtien digipalveluja enkä Ampparien tapaisia verkossa olevia uutisportaaleja. Mitä ihmettä "uutisportaalit" ovat?

Niinpä ei olekaan mikään yllätys, että vastaajien iso enemmistö on yhdistänyt "luotettava"-sanan niihin kaikkein tutuimpiin medioihin. 

Miksi ihmeessä he olisivat yhdistäneet moisen komean adjetiivin medioihin, joista heillä ei ole ylipäätään mitään tietoa?

Faktavahti siis epäilee vahvasti kyselyn tulosten luotettavuutta ja pitää kyselyä pelkästään propagandan tarpeisiin värkättynä tekeleenä. 

Mutta samalla Faktavahti on jokseenkin varma siitä, että sanomalehdet uskovat lobbarinsa kyselyyn kuin pukki sarviinsa ja yhdistävät siihen mieluusti sanan "luotettava".

Prosenttiyksikön "yksinkertainen" ja "kansankielinen" ilmaisu viihtyy myös oikeistoa myötäilevässä lehdessä

Viikko sitten kerroin Kansan Uutisia koskevasta kantelusta Julkisen sanan neuvostolle: lehden julkaisemassa jutussa oli sotkettu prosenttiyksiköt prosenteiksi ja jätetty virhe korjaamatta.

Kerroin myös siitä, miten JSN jo syksyllä 2014 päätti demarilehden tapauksessa (5488/SL/14), että prosentti on vain prosenttiyksikön "yksinkertainen" ja "kansankielinen" ilmaisu, siis sama asia.

Tänään lähetin JSN:lle kantelun poliittista oikeistoa lähellä olevasta Uudesta Suomesta. Senkin mielestä prosenttiyksikkö ja prosentti ilmeisesti olivat sama eikä eri asia. Niinpä US ei halunnut julkaista korjausta, kun väitin lehden sotkeneen prosenttiyksiköt prosenteiksi.

Tapaus kielii lähinnä siitä, että prosenttiyksikön "yksinkertainen" ja "kansankielinen" ilmaisu viihtyy hyvin myös poliittisen kentän oikean laidan lehdessä. JSN:n opetus siis on mennyt hyvin läpi koko lehdistön, laidasta laitaan.

Paljonko Reserviläisliiton jäsenten Nato-kannatus hiipui?

Reserviläisliitto julkaisi sivuillaan 23.4. uutisen jäsenkyselystään. Sen tulosten mukaan 41 prosenttia liiton jäsenistöstä hakisi nyt Naton jäsenyyttä, mutta kannatus oli alamäessä:

"Kannatus on viime lokakuusta laskenut runsaat viisi prosenttia (5,3 %) ja vuodentakaisista luvuista vajaat kahdeksan prosenttia (7,6 %)."

Uusi Suomi uutisoi samana päivänä, että Reserviläisliiton jäsenten Nato-kannatus oli notkahtanut "hieman". Jäsenistä 41 prosenttia hakisi nyt Nato-jäsenyyttä:

"Nato-jäsenyyden kannatus on laskenut edellisestä, lokakuussa tehdystä kyselystä noin viisi prosenttia ja vuoden takaisesta vajaat kahdeksan prosenttia."

Kuten huomaamme, US:n toimittaja oli onnistunut uutisen kirjoittelussa mainiosti. Hän oli osannut siteerata Reserviläisliiton uutista jopa hämmästyttävän sanatarkasti.

Sitä hän ei ehkä osannut arvata, että Reserviläisliittokin oli jo omaksunut JSN:n "virallisen" opin: prosentti ja prosenttiyksikkö ovat sama asia, prosentti on vain prosenttiyksikön "yksinkertainen" ja "kansankielinen" ilmaisu.

Faktavahtiin JSN:n oppi ei ole – vielä – uponnut. Vahti on lukenut aikoinaan Efraim Elon laskuoppia ja uskoo vakaasti siihen, että reserviläisten kyselyssä Nato-jäsenyyden kannatus laski lokakuun 2015 kyselystä 11,4 prosenttia ja huhtikuun 2015 kyselystä 15,6 prosenttia. Siis tuplasti US:n uutisessa väitettyyn verrattuna.

Kantelu Julkisen sanan neuvostolle:

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Uuden Suomen uutinen ”Reserviläisten Nato-kannassa muutos: 41 % hakisi jäsenyyttä” (23.4.2016). Uutisen osoite on: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/194574-reservilaisten-nato-kannassa-muutos-41-hakisi-jasenyytta (tarkistettu 23.5.).

Kantelun perusteet

Uutisessa kerrottiin, että Reserviläisliiton jäsenten Nato-kannatus on notkahtanut ”hieman”. Uuden jäsenkyselyn mukaan liiton jäsenistä 41 prosenttia hakisi Nato-jäsenyyttä nyt, uutinen tiesi.

Tässä yhteydessä US esitti seuraavan väitteen, josta kävi ilmi, mitä lehden mukaan tarkoitti se, että Nato-kannatus oli notkahtanut ”hieman”:

”Nato-jäsenyyden kannatus on laskenut edellisestä, lokakuussa tehdystä kyselystä noin viisi prosenttia ja vuoden takaisesta vajaat kahdeksan prosenttia.”

Tosiasiassa kysely osoitti Reserviläisliiton jäsenten Nato-kannatuksen notkahtaneen suurin piirtein kaksi kertaa enemmän kuin US väitti.

Huhtikuussa 2015 kannatus oli 48,6 prosenttia, viime lokakuussa 46,3 prosenttia ja kuluvan vuoden huhtikuussa siis 41,0 prosenttia.

Oikeat luvut käyvät ilmi Reserviupseeriliiton julkaisemasta kyselystä, esimerkiksi sen sivun 4 grafiikasta. Kysely julkaistiin asiasta kertovan tiedotteen yhteydessä.

Tiedotteen osoite netissä on http://www.reservilaisliitto.fi/uutishuone/uutiset/reservilaisten_nato-nakemykset_aiempaa_epavarmempia.34468.news?137_o=5 (tarkistettu 23.5.).

Nato-jäsenyyden kannatus siis oli laskenut lokakuun 2015 kyselystä 11,4 prosenttia ja huhtikuun 2015 kyselystä 15,6 prosenttia.

Perätön tieto kyselyn osoittamasta Nato-kannatuksen laskusta vähätteli notkahdusta rajusti ja oli siksi olennainen asiavirhe (JO 20). Tästä syystä pyysin US:n toimitusta korjaamaan virheensä. Korjauspyynnön teksti on kopiona kantelun kuittauksen perässä.

Uuden Suomen toimitus ei reagoinut korjauspyyntöön millään tavalla eikä myöskään korjannut virhettään. Jättämällä korjaamatta olennaisen asiavirheen lehti rikkoi hyvää journalistista tapaa.

Helsingissä 23.5.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

23. huhtikuuta 2016 13.59

Markku Lehtola

Vastaanottaja: toimitus@uusisuomi.fi

”Reserviläisten Nato-kannassa muutos: 41 % hakisi jäsenyyttä” –uutisen (23.4.) käsitesotku

Hei,

uutisessa väitettiin, että Nato-jäsenyyden kannatus on laskenut edellisestä, lokakuussa tehdystä kyselystä noin viisi prosenttia ja vuoden takaisesta vajaat kahdeksan prosenttia.

Uutisen kirjoittaja oli tullut sotkeneeksi prosenttiyksiköt ja prosentit ja vähätelleeksi siitä syystä rajusti Nato-jäsenyyden kannatuksen laskua. Virheet on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com