Tilinpäätös

Alkusyksyllä 2012 aloin selvittää, miten media ja sen aitoa itsesääntelyä harjoittava Julkisen sanan neuvosto (JSN) oikeasti suhtautuvat kansalaisille välitetyn tiedon todenmukaisuuden tosi tärkeään vaateeseen. Todenmukaisuudessa oli kyse faktoista.

Ristin projektini "JSN-testiksi". Sen näkökulma tiedon todenmukaisuuteen oli alusta asti hyvin ahdas: keskityin tarkoituksella vain Journalistin ohjeiden kohdan 20 tarkoittamiin olennaisiin asiavirheisiin.

Halusin tietää, mikä tekee virheestä niin olennaisen, että tiedotusväline korjaa sen. Halusin myös tietää, millaisen virheen itsesääntelyyn sitoutunut media voi hyvää journalistista tapaa rikkomatta jättää korjaamatta.

Käytännössä toimin näin: Kun törmäsin olennaisena pitämääni virheeseen, lähetin toimitukselle sähköpostiviestin ja pyysin toimitusta korjaamaan virheen. Jos toimitus ei suostunut korjaamaan virhettä, tein sen oikaisematta jättämisestä kantelun JSN:lle.

Testaaminen sinänsä ei ollut projektini tarkoitus, vaan se oli vain väline varsinaisen tarkoituksen toteuttamiseksi. JSN-testin ja siihen kuuluneiden kantelujen varsinainen tarkoitus oli edistää hyvää journalistista tapaa.

Toivoin, että korjauspyynnöt, kantelut ja JSN:n niistä tekemät langettavat tai vapauttavat päätökset vaikuttaisivat median tapaan toimia. Ajattelin, että toimitukset alkaisivat tarkistaa faktoja aiempaa paremmin ja korjata virheitä – yleisöjensä oikeuksia kunnioittaen – aiempaa auliimmin.

Heti syksyllä 2012 kävi ilmi, että JSN tulkitsee Journalistin ohjeita sekä julkisin että yleisön tietämättä tehtävin, käytännössä ei-julkisin ratkaisuin. Niinpä ajattelin ja toivoin, että testini voisi lisätä JSN:n toiminnan läpinäkyvyyttä ja edistää sitä kautta hyvää journalistista tapaa.

Hyvää journalistista tapaa edistäisi nähdäkseni se, jos yleisö tietäisi, missä hyvän journalistisen tavan rajat oikeasti ovat. Tätä yleisö ei voi nyt tietää, koska JSN julkaisee vain osan esimerkiksi Journalistin ohjeiden kohtaa 20 eli asiavirheen korjaamista koskevista tulkinnoista.

150 kantelua – miten niille kävi?

Kuuden vuoden aikana, syksystä 2012 syksyyn 2018, tein Julkisen sanan neuvostolle kaikkiaan noin 150 kantelua. Vuodessa kanteluja siis kertyi keskimäärin 25.

Lähes kaikissa kanteluissa oli kysymys virheen korjaamatta jättämisestä eli Journalistin ohjeiden kohdan 20 tulkitsemisesta.

Kanteluista pari koski sitä, oliko lehti ohjeiden 35. kohdan vastaisesti ottanut oikeudenkäynnin aikana ennakolta kantaa rikoksesta syytetyn syyllisyyteen.

Laskujeni mukaan JSN otti julkisella puolella käsiteltäväkseen lähes 30 prosenttia kanteluistani, kaikkiaan 44 kantelua. Niistä 23 johti langettavaan ja 21 vapauttavaan päätökseen.

Näistä median itsesääntelyn paraatipuolella tehdyistä hyvän journalistisen tavan tulkinnoista en ole vielä kertonut juuri mitään Faktavahti-blogissa; kaikki tulkinnat löytyvät toki JSN:n sivuilta, mutta ilman tietoa kantelijasta.

Jos hyvin käy, kirjoitan jossain vaiheessa noista JSN:n julkisella puolella ratkaistuista kanteluista, sillä ainakin muutamat niistä ovat olleet kiinnostavia ja yleiseltä kannalta merkityksellisiä.

Noin 70 prosentille kanteluistani kävi sikäli kehnosti, että Julkisen sanan neuvosto päätti olla ottamatta niitä käsiteltäväkseen. Käytännössä päätökset teki neuvoston nimissä sen puheenjohtaja.

Kantelut siis karsittiin siinä käytännössä ei-julkisessa menettelyssä, josta median yleisöillä ei voi olla eikä ole mitään tietoa. Jos laskin oikein, karsituksi päätyi kuuden vuoden aikana kaikkiaan 113 kanteluani.

Lähes 50 kantelua tuli karsituksi siten, että JSN:n puheenjohtaja Journalistin ohjeita tulkiten perusteli ratkaisuaan. Tiedon perusteluista sai JSN:n ulkopuolisista kantelijan lisäksi vain kantelun kohteena olleen tiedotusvälineen päätoimittaja.

64 tapauksessa kantelu tuli karsituksi sillä tavalla, että JSN:n puheenjohtaja ei lainkaan tutkinut kantelun asiasisältöä. Hän ei siis arvioinut mitenkään sitä, oliko media, jättäessään asiavirheen korjaamatta, menetellyt hyvän journalistisen tavan mukaisesti vai ei.

Näissä tapauksissa kantelujen karsimisen peruste olikin luonteeltaan "tekninen". Perusteena oli kantelijan väitetty sopimaton motiivi: kantelut oli JSN:n puheenjohtajan mielestä tehty "testaustarkoituksessa".

Tätä "teknisin" perustein tapahtunutta kantelujen karsintaa olen kutsunut "porttikielloksi" median itsesääntelyyn. Porttikielto on uskoakseni ainutlaatuinen JSN:n koko 50-vuotisessa historiassa.

Päätöksen kesällä 2016 annetusta porttikiellosta teki JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström; ennen päätöstään hän oli Suomen Kuvalehden tietojen mukaan keskustellut asiasta JSN:n taustayhteisöjen edustajien kanssa.

Kulissien takana -raportti ja Faktavahti-blogi

23.4.2016 tuli yleisölle julkiseksi 39-sivuinen Kulissien takana -raporttini, joka oli päivätty 70-vuotispäivänäni 8.2.2016. Raportti on, vaikka niin itse sanonkin, taatusti lukemisen arvoinen.

Raportissa kerrotaan JSN:n perustamisesta ja sen taustasta sekä yleisön roolista itsesääntelyssä. Lisäksi kuvataan kantelujen karsinnan menettely ja ruoditaan itsesääntelyssä sovellettavaa eettistä koodia ja todenmukaisuuden vaadetta.

Sivuilla 9–34 esitellään 32 kantelun karsintatapausta, käytännössä lähes kaikki 8.2.2016 mennessä tehdyt karsintaratkaisut.

Raportin loppuun kokosin yhteen havaintoja karsintapäätöksistä ja esitin johtopäätökseni JSN-testin siihenastisista kokemuksista (s. 38):

"Johtopäätös JSN-testistä on, että nykyisin järjestelyin median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia. Tästä syystä koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi. Elleivät itsesääntelyn taustayhteisöt huolehdi läpinäkyvyydestä, valtiovallan tulee puuttua median sääntelyyn. Valtiovallan tulee tavalla tai toisella varmistaa, että yleisön oikeudet itsesääntelyssä toteutuvat."

Liitteessä sivulla 39 listasin maan ykköslehdessä eli Helsingin Sanomissa 31.1.2014–13.1.2016 julkaistuja oikaisuja; niiden yleistä merkitystä kannattaa itse kunkin arvioida kriittisesti.

Kulissien takana -raportin median ei-julkisesta itsesääntelystä, JSN:n pimeästä puolesta, voi lukea tästä. Jokaisen, joka ei halua jäädä vain median ja JSN:n yksiäänisen, juhlapuhetyyppisen infon varaan, kannattaa lukea raportti.

Raportin päiväyksen jälkeisistä JSN-testin vaiheista 18.9.2018 asti olen kirjoittanut koko lailla kattavasti Faktavahti-blogissa. Aloin pitää blogia 4.5.2016; pian tämän (ja Kulissien takana -raportin julkaisemisen jälkeen) sain tietää JSN:n antamasta porttikiellosta.

Blogissa on julkaistu, tämä postaus mukaan lukien, kaikkiaan 247 postausta. Aivan kaikissa ei ole käsitelty vain oikaisupyyntöihin, kanteluihin ja JSN:n ratkaisuihin liittyviä asioita. Muutakin mediakriittistä sisältöä olen toki viljellyt. Kannattaa lukea.

2.1.2019 lisäys:

JSN-testi sai aikaan satoja oikaisuja

Jotta kuva JSN-testin mitoista olisi kokonaisempi ja kuva toimitusten suhtautumisesta virheiden oikaisemiseen oikeampi, tillinpäätökseen on syytä lisätä vielä tiedot testin tuottamista oikaisuista.

Tiedot ovat vain aika karkeita arvioita, sillä koko kuuden vuoden ajalta vuodesta 2012 vuoteen 2018 en ole laskenut toimituksille lähettämieni korjauspyyntöjen määrää.

Vuoden 2018 luvut kuitenkin tulin laskeneeksi. Jos laskin aivan oikein meiliohjelmaan tallentuneet oikaisupyynnöt, niin niitä lähti Faktavahdin myllystä 99 eli lähes sata.

Oikaisupyyntöjen määrä oli viime vuonna viisi kertaa isompi kuin JSN:lle tekemieni kantelujen määrä; kanteluja tein vuonna 2018 kaikkiaan 19, jos laskin oikein.

Kantelujen ja oikaisupyyntöjen lukumäärien suhde ei välttämättä ole ollut aivan sama projektin kaikkina vuosina. Melkoisella varmuudella rohkenen kuitenkin väittää, että JSN-testi sai vuosina 2012–2018 median yleisöjen iloksi aikaan satoja oikaisuja.

Alennetun alvin verotuki poikinut lehtibisnekselle useiden miljardien hyödyn 

Olen kirjoitellut useaan otteeseen lehtien tilausmaksujen alennettuun arvonlisäveroon leivotusta valtion verotuesta, jota sanoma- ja aikakauslehtiä kustantava bisnes nautiskelee.

Kyse on siitä verotuesta, josta "vastuullinen journalismi" ei vahingossakaan kerro veronmaksajille. Postaukset voi lukea tästä, tästä ja tästä.

Verotuella on pitkä, jo yli puolen vuosisadan mittainen historia, josta kansalaisilla ei ole ainakaan vielä hajuakaan. Alun perin tuki "piilotettiin" vuonna 1964 liikevaihtoveroon ns. nollaverokantana.

EU-kaudella sama nollaverojärjestely jatkui arvonlisäverotuksessa. Nollaverokanta oli voimassa vuoden 2011 loppuun asti.

Vuoden 2012 alusta meillä siirryttiin alennettuun, 9 prosentin alv-kantaan. Vuoden 2013 alussa verokanta nousi 10 prosenttiin, kun kaikkia muitakin verokantoja korotettiin prosenttiyksiköllä.

Keskiviikkona 28.3.2018 julkaistussa, mediapolitiikan taustaksi tehdyssä tutkijoiden raportissa verotukea käsitellään lyhyesti. Raportin voi lukea tästä.

Siltä varalta, että "vastuullinen journalismi" vaikenee nytkin visusti tukiaisista, kirjoitan muutaman rivin verran siitä, mitä havaintoja tutkijat ovat tehneet ja mitä he – varovaisesti – ehdottavat.

Raportissa verotuesta kirjoittavat mediataloutta tutkineet tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund Turun yliopistosta ja tutkija Katja Lehtisaari Helsingin yliopistosta.

Heti kärkeen tutkijat huomauttavat, että "arvioitaessa viestintäalojen saamaa tukea on syytä ottaa huomioon myös kulloinenkin voimassa oleva arvonlisäverokäytäntö".

Tämä on hyvä panna merkille, sillä tukiaisten kiittämättömät nautiskelijat itse tapaavat aina väittää, ettei alennettu alv mitään tukea ole. Silti he pitävät alennetusta alvista kiinni kynsin hampain.

Grönlund ja Lehtisaari viittaavat VATT:n arvioihin ja toteavat, että "verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on tänä vuonna yhä 116 miljoonaa euroa eli sen vaikutus on edelleen selvästi suurempi kuin minkään muun tukimuodon".

"VATT:n arvioihin perustuen verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on 2000-luvulla ollut noin 2,8 miljardia euroa ja 2010-luvullakin noin 1,2 miljardia euroa."  

Alla oleva kuvio raportin sivulta 232 kertoo, miten vuosittaisen verotuen määrä kasvoi aina vuoteen 2011 asti. Sitten tuki romahti, kun luovuttiin nollaverosta ja siirryttiin alennettuun 9 prosentin veroon.

Ja vaikka alennettu alv ei tukiaddiktien itsensä mielestä mitään tukea ole, niin hirmuista oli huuto ja kiivasta lobbaus, kun vuonna 2011 valmisteltiin nollaverosta luopumista.

Koko 16-päisen tutkijaköörin johtopäätöksissä ja suosituksissa heitetään esiin ajatus, joka sytyttänee lehtimogulit nytkin kiukkuiseen lobbaukseen.        

Pohtiessaan kansalaisten pääsyä media- ja viestintäpalveluihin tutkijat kirjoittavat (s. 304) näin:

"Kansalaisten pääsyn ja tiedonsaannin näkökulmasta saattaisi olla hyödyllisempää, jos yhteiskunta tukisi ensisijaisesti lehtien tilaamista ja jakelua (esim. tietyin kriteerein myönnettävien lehtisetelien, verovähennysten tms. avulla) sekä lukemista sen sijaan, että suurimman tuen saa paperilehtien painaminen (alennettu alv)."

Rohkenen vähän epäillä, ettei tutkijoiden varovaisesti esittämä ajatus ihan heti kohta muutu todeksi. Tukinarkkarit rakastavat verotukea, koska se hyödyttää alaa "tasapuolisesti" Erkkojen arvopaperista aina Seiskaan asti.

Alla oleva on näyte siitä Seiskan "vastuullisesta journalismista", jota veronmaksajilla on ilo tukea nyt, ja melko varmasti myös tulevaisuudessa.

"Yleisölle ei saa välittyä virheellistä kuvaa käsitellystä asiasta"

Julkisen sanan neuvosto antoi Ilta-Sanomille 7.3.2018 huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta (JO 20). Langettava päätös 6710/SL/17 oli tärkeä ja tervetullut. Sen voi lukea tästä.

"Vastuullisen journalismin" ideaalia julistava JSN-media on sivuuttanut ratkaisun vähin äänin. Siksi vain harvat suomalaiset tietävät tuosta yleisön oikeuksia arvostavasta linjauksesta.

Niinpä kerron tapauksesta blogissani. Pohdin samalla, onko JSN:n julkaisema päätös linjassa sen kanssa, mitä on tapahtunut yleisöä huijaavan, kulissien takaisen ei-julkisen itsesääntelyn puolella.

"Julkisen sanan neuvoston mukaan myös tyyliltään vapaammissa kirjoituksissa esitettyjen tietojen tulee pitää paikkansa. Vaikka tiedotusvälineellä on oikeus valita näkökulmansa ja käyttämänsä ilmaisut, yleisölle ei saa välittyä virheellistä kuvaa käsitellystä asiasta."

Siis vaikka tekstit ovat tyyliltään "vapaampia", esitettyjen tietojen tulee pitää paikkansa. Yleisölle ei saa välittyä virheellistä kuvaa käsitellystä asiasta, JSN korosti.

Perätöntä, oikaisematta jätettyä tietoa sisältänyt kirjoitus oli Iltiksen kovanaamaksi tiedetyn Timo Haapalan käsialaa. IS:n nettisivuilla 1.11.2017 julkaistun kirjoituksen voi lukea tästä.

Kirjoituksen korjaamatta jätetyt perättömät väitteet on esitelty JSN:n päätöksessä hyvin, joten niitä ei ole aihetta tässä toistaa. JSN:n arvioita faktaväitteistä en myöskään toista.

Muutama sana on kuitenkin syytä kirjoittaa siitä tavasta, jolla kantelun kohteena ollut iltapäivälehti kuvasi Timo Haapalan kommenttikirjoituksen tyylilajia.

Vastaavan päätoimittajan Tapio Sadeojan mukaan kirjoitus on "luonteeltaan pakinanomainen teksti ja sen tyylilajiksi on tarkoituksella valittu hyperbola".

"Hyperbola" tarkoitti rajun liioittelevaa ilmaisua. Se oli tuttu tehokeino, jolla voi korostaa tekstin keskeistä ajatusta.

"Liioittelevia esimerkkejä ja kielikuvia käytetään runsaasti niin arkikielessä, pakinoissa kuin poliittisessa puheessakin", päätoimittaja puolusti lehtensä kovista.

JSN:n jäsenten enemmistöön moinen puolustus ei purrut. Tekstin pakinanomainen, hyperbolaa viljelevä tyylilaji ei oikeuta levittämään perättömiä tietoja. Yleisölle ei saa välittyä väärää kuvaa käsitellystä asiasta, JSN linjasi äänin 9–4.

Päteekö linjaus myös yleisöltä pimitetyssä "itsesääntelyssä"?

Keväällä 2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa on kymmeniä esimerkkejä, joissa yleisölle välittyi virheellinen kuva asiasta sen takia, että mediat jättivät asiavirheensä korjaamatta. Raportin voi lukea tästä.

Yksi yleisöltä pimitetyistä tapauksista (s. 24–25) koski Kalle Isokallion, Iltalehden kolumnistin perätöntä väitettä, että tulonsiirtojen "osuus" bkt:stä oli 22 prosenttia.

Isokallio johti kansantalouden tilinpitoon perehtymättömiä lukijoita pahemman kerran harhaan uskotellessaan tuolla "osuus"-ilmaisulla, että tulonsiirrot sisältyivät bkt:hen.

JSN:n silloista puheenjohtajaa Risto Uimosta ei häirinnyt pätkääkään se, että yleisölle välittyi virheellinen kuva asiasta. Hän karsi kantelun ja perusteli ratkaisuaan näin jännästi:

"Kolumni on mielipidekirjoitus, jossa voi kärjistää ja tulkita tilastotietoja niin, että ne tukevat kirjoittajan kantaa."

Toisessa yleisöltä pimitetyssä tapauksessa (s. 33–34) kolumni oli tiukan asiatyylinen. Yhtä kaikki yleisölle välittyi kuitenkin virheellinen kuva asiasta. Näin siksi, että lehti jätti korjaamatta pahan virheen ja JSN:n puheenjohtaja karsi kantelun.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Kimmo Pietinen ruoti terveysperusteista verotusta ja totesi, että nyt hallitukselle tarjoutuu ihan uusi terveysperusteisten verojen kohde:

"Maailman terveysjärjestö WHO nosti äskettäin makkaran ja pekonin samaan syöpävaarallisuusluokkaan kuin tupakan, alkoholin ja asbestin."

Oikeasti WHO ei luokitellut makkaraa ja pekonia syöpäriskiltään yhtä vaaralliseksi kuin tupakkaa, alkoholia ja asbestia. HS:n Kimmo Pietinen oli sortunut väärinkäsitykseen.

WHO:n ratkaisussa oli kyse vain syöpäriskiä koskevasta tieteellisestä näytöstä: tieteellinen näyttö makkaran syöpävaarallisuudesta oli samaa luokkaa kuin näyttö tupakan syöpävaarallisuudesta.

Näin Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tästä asiasta Q&A-palstoillaan:

"Processed meat was classified as carcinogenic to humans (Group 1). Tobacco smoking and asbestos are also both classified as carcinogenic to humans (Group 1). Does it mean that consumption of processed meat is as carcinogenic as tobacco smoking and asbestos?

No, processed meat has been classified in the same category as causes of cancer such as tobacco smoking and asbestos (IARC Group 1, carcinogenic to humans), but this does NOT mean that they are all equally dangerous. The IARC classifications describe the strength of the scientific evidence about an agent being a cause of cancer, rather than assessing the level of risk."

Oikaisematta jätetyn perättömän väitteen takia yleisölle jäi käsitellystä asiasta totta kai aivan väärä kuva.

Se ei kuitenkaan häirinnyt JSN:n puheenjohtajaksi tullutta Elina Grundströmiä. Tammikuussa 2016 hän karsi kantelun. Hänen mielestään kolumnissa ei ollut olennaista asiavirhettä:

"Kolumnissa on oikeus rajata ja kärjistää siinä käsiteltyjä asioita."

Tämä kulissien takana päätetty hyvän journalistisen tavan "linjaus" oli peräisin siltä ajalta, jolloin minulle ei vielä ollut annettu porttikieltoa median itsesääntelyyn. En tiedä, miten yleisöltä pimitetyssä "itsesääntelyssä" nyt "linjataan" hyvää journalistista tapaa. 

Kulissien takana -raportti uhkaa valtamedian omertàa?

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan harjoittaman kantelujen karsinnan tosi olemus on ollut tieto, josta lehdet ja ex-työnantajani Yle ovat vuodesta toiseen visusti vaienneet.

Edes journalistien oma Journalisti-lehti ei ole kantelujen karsinnan todellista luonnetta paljastanut, joten useimmat rivitoimittajatkaan eivät ole tienneet eivätkä tiedä koko asiasta yhtään mitään.

Vaikeneminen on ollut häkellyttävän yksituumaista. Useista pyynnöistäni huolimatta toimitukset järjestään ovat jättäneet kertomatta yleisöilleen kantelujen karsinnan todellisesta olemuksesta. Vaikenemisen yksituumaisuus on muistuttanut erehdyttävästi sisilialaisen mafian omertàa.

Valtamedia on halunnut vaieta erityisesti siitä, että kantelujen karsinnassa on suurelta osin kyse hyvän journalistisen tavan tulkitsemisesta.

Järjestelyssä ei siis ole ollut eikä ole kyse siitä, että kanteluja karsittaisiin vain ikään kuin ”teknisin” perustein, esimerkiksi kantelujen yli-ikäisyyden tai nimettömyyden perusteella.

Niinpä suomalaiset eivät ole vielä voineet tietää, että meillä tulkitaan hyvää journalistista tapaa jatkuvasti myös sellaisin ratkaisuin, joista heillä ei ole hajuakaan. Näin toimittajat käytännössä ilmaisevat olevansa vastuussa ennen kaikkea yleisölle.

Nyt median aidon itsesääntelyn pimeä puoli eli kulissien takainen ei-julkinen itsesääntely on vihdoinkin tullut julki ja ainakin periaatteessa internetissä touhuavan somekansan tietoon.

Sen toi ensimmäiseksi julki vuoden 2015 tiedetoimittaja Jani Kaaro kolumnissaan, joka julkaistiin joukkorahoitusjournalismia harjoittavan Rapport.fi:n sivustolla.

Laatimani 39-sivuinen journalistinen raportti Kulissien takana julkaistiin Kaaron kolumnin yhteydessä. Nyt raportti julkaistaan myös tässä Faktavahti-blogissani.

Hyvän alkutuntuman pitkähköön raporttiin saa lukemalla Jani Kaaron kolumnin ”Valemedia vai mediavale – korjaako valtamedia omat virheensä? Entä mitä siihen sanoo JSN?”.

Kolumnin osoite Rapport.fi:ssä.

Suosittelen kolumnin lukemista jokaiselle, joka haluaa tietää, miten valtamedia yleisön tietämättä pyörittää median aitoa itsesääntelyä.

Kriittiset kommentit ovat tervetulleita. Olisi myös kiva kuulla kannanottoja siitä, hyväksyttekö sen, että JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa päätöksin, joita ei perusteluineen koskaan missään julkaista.

Koko raportti on luettavissa tästä.