JSN:n puheenjohtaja ei piitannut päätoimittajan palturista
Kerroin 14.3.2018 postauksessa, miten Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola laski luikuria palkkatulojen verotuksesta. Lukijoita johti pahemman kerran harhaan tämä faktaväite:
"Palkkatulojen verotus on Suomessa kiristynyt kolmessa vuosikymmenessä melkoisesti."
Mervolan kirjoituksen voi lukea tästä. Postaus Julkisen sanan neuvostolle tehtyine kanteluineen on luettavissa tästä.
Lööperi antoi lukijoille yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta aivan väärän kuvan. Osoitin kantelussa ja postauksessa, että kiristymisen sijasta palkkatulojen verotus oli 1980-luvun loppuvuosista näihin asti keventynyt.
Keskisuomalaisen lukijoiden harhaan johtamisesta JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström ei kuitenkaan välittänyt, vaan 16.4. hän karsi kantelun. Päätös kaikkine perusteluineen oli tällainen:
"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."
Näin Grundström varmisti sen, että lehden lukijat eivät saaneet tietää tulleensa vedetyksi höplästä. Tieto kulissien takaisesta ratkaisusta tavoitti vain kantelijan ja KSML:n toimituksen.
Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että Elina Grundström on vain median itsesääntelyn palkkarenki. Kantelujen karsinta kantelijan väitetyn motiivin perusteella on neuvoston taustavoimien siunaama järjestely.
Itsesääntelyä pyörittävän Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen hallituksessa istuu JSN:n kotisivun tietojen mukaan nykyisin kolme jäsentä.
He ovat: Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho (pj.), Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg (vpj.) ja Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen.
Postauksen otsikon olisikin vallan hyvin voinut kirjoittaa muotoon "JSN ei piitannut päätoimittajan palturista". Kenties näin olisi pitänytkin kirjoittaa.
Palturin tarkastelu, toinen erä
Kun KSML:n päätoimittaja väitti palkkatulojen verotuksen kiristyneen kolmessa vuosikymmenessä "melkoisesti", hän tarjosi esimerkkeinä verottajan "kouraisusta" vain tiedot kuntien keskimääräisistä tuloveroprosenteista.
Tuloveroprosentit olivat 1990–2017 nousseet 16,47:stä 19,90:een: "Kunnille eivät ole riittäneet vain nousseista palkoista saadut lisäeurot vaan kouraisu on koventunut yli kolmella prosenttiyksiköllä".
Taitavana propagandistina Pekka Mervola kirjoitti vain nimellisestä veroasteesta. Koska seurailin aikoinaan toimittajana kuntien asioita, tiesin, ettei nimellinen veroaste vastaa alkuunkaan todellista veroastetta kunnissa.
Kuntaverotuksessa tehdään vähennyksiä sekä veronalaisista ansiotuloista että veroista. Vasta kun ne otetaan huomioon, saadaan tietää, mikä on ollut maksuunpannun kunnallisveron suhde ansiotuloihin.
Tuota suhdetta kutsutaan efektiiviseksi veroasteeksi, ja se onkin semmoinen suhdeluku ja tieto, jota kuntataloudesta kirjoittavat toimittajat lähes järjestään karttavat kuin ruttoa. Kysy heiltä, miksi.
Kuntaliiton laskemiin lukuihin perustuva, hitusen heiveröisesti näkyvä grafiikka puhuu puolestaan.
Sininen käyrä kuvaa kuntien keskimääräisiä, nimellisiä tuloveroprosentteja vuosina 1993—2018. Käyrä nousee kohti itäkoillista ja kuvaa sitä päätoimittajan mainitsemaa verottajan "kouraisua".
Punainen käyrä kuvaa efektiivistä veroastetta eli oikeasti maksuunpannun kunnallisveron suhdetta ansiotuloihin.
Käyrä sojottaa suoraan itään ja kertoo, että lähes neljännesvuosisataan efektiivinen veroaste ei ole kunnallisverotuksessa noussut ollenkaan.
Kun todistelin kantelussa Mervolan väitteen virheellisyyttä, viittasin muun muassa Juhani Kurttilan väitökseen vuodelta 2011. Etlan julkaiseman väitöksen voi lukea tästä.
Kurttila oli koostanut "reaalitulon veroasteen indeksin", joka otti suhteellisen tuloverotuksen ja vähennysten lisäksi huomioon valtion tuloveroasteikot. Indeksi kuvasi veroastetta, joka oli laskettu eri vuosille samoista reaalituloista.
Alla olevassa kuviossa tuloverotus reaalisesti kiristyy, kun indeksin pisteluku nousee. Vastaavasti tuloverotus reaalisesti kevenee, kun indeksin pisteluku alenee. Tältä indeksin kehitys näytti koko tutkitulla ajanjaksolla 1948–2008:
Mitä työhön kohdistuvalle verotukselle sitten vuoden 2008 jälkeen tapahtui? Elinkeinoelämän Keskusliiton mukaan työn verotuksen kireyttä mittaa esimerkiksi niin sanottu palkkaverokiila.
Se kertoo, paljonko työnantajan maksamasta työvoimakustannuksesta jää työntekijälle käteen verojen ja maksujen jälkeen.
OECD:n tietokannoista voi nähdä, että vuonna 2008 palkkaverokiila oli 43,84 % ja vuonna 2017 hitusen pienempi eli 42,92 %.
Työhön kohdistuva tuloverotus ei siis vuoden 2008 jälkeenkään kiristynyt. Niinpä nämäkin tiedot osoittavat KSML:n päätoimittajan laskeneen väitteellään luikuria. Lukijaparat eivät vain sitä tiedä.
Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva reaalitulo
Pekka Mervola noteerasi kirjoituksessaan palkkojen nousun 1980-luvulta näihin päiviin asti. Hän kuitenkin kysyi, mihin palkkojen nousu on kadonnut, "kun kovin harva kokee sen löytyvän omasta pussistaan".
Vastaukseksi hän tarjosi verottajan. Se oli "yksi rohmu, jolle osa palkkojen noususta on päätynyt". Tähän liittyi sitten se hänen perätön väitteensä palkkaverotuksen kiristymisestä.
Mervolan kirjoituksestakin oli tietty luettavissa, ettei se "yksi rohmu" niitä veroja itseään varten ollut rohmunnut. Ennen muuta veroilla oli tuotettu kotitalouksille koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluja.
Nämä "rohmun" tuottamat palvelut näkyvät taloudellisen hyvinvoinnin mittarissa, josta media ei juuri koskaan kerro.
Tämä mittari on kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva reaalitulo. Sitä OECD suosittelee, ja sitä pidetään aika yleisesti parhaana taloudellisen hyvinvoinnin mittarina.
Tiedot tästä mittarista löytyvät esimerkiksi Tilastokeskuksen Findikaattorista, jossa vuoden 2010 lukemaksi on otettu 100.
Vuonna 1987 mittarin lukema oli 62 ja vuonna 2017 eli kolme vuosikymmentä myöhemmin 104. Näin mitattu kotitalouksien taloudellinen hyvinvointi oli siis ehostunut 68 prosenttia eli noin 1,7 prosentin vuosivauhtia.
Kaikkien kotitalouksien taloudellinen hyvinvointi ei toki ole ehostunut yhtä paljon, kun tuloerot ovat kasvaneet.
Kotitalouksien hyväksi tuotettujen yksilöllisten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelujen jakaumista en tiedä, mutta tiedot käytettävissä olevista tuloista löytyvät suoraan Tilastokeskuksen tietokannoista.
Tulonjakotilaston luvut kertovat, että vuoden 1987 Gini-kerroin (%) oli 19,6, mutta vuonna 2017 jo 26,2. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot jakautuvat nyt siis paljon epätasaisemmin kuin kolme vuosikymmentä sitten.
Perätön tieto politiikan palveluksessa
Hokema palkkatulojen verotuksen kiristymisestä on tosi suosittu, taajaan käytetty ase poliittisessa taistelussa. Aseen avulla on tuettu tuloverotusta systemaattisesti keventänyttä, kiisteltyä politiikkaa.
Suomalaiset on ehkä saatukin jo uskomaan siihen, että jahka työn verotusta vain kevennetään, se parantaa työnteon kannustimia ja lisää sitä kautta kansantaloudessa tehdyn työn määrää ja työtuloja.
Tästä näkökulmasta katsoen puheenjohtaja Elina Grundström edisti JSN:n nimissä tekemällään ratkaisulla perättömän tiedon käyttöä politiikassa. Sekö on median aidon itsesääntelyn tarkoitus?
Vapun poliittinen ilmapiiri houkuttaa muistuttamaan vielä yhdestä tutkitusta tiedosta, jota media on välittänyt yleisölle aidosti lapualaisittain eli erittäin kitsaasti.
Tammikuussa 2016 julkaistiin verokannustimia selvittäneiden VATT:n erikoistutkijoiden tutkimus tuloverotuksen vaikutuksesta työn tarjontaan. Tutkimuksen voi lukea tästä.
Tutkimuksen johtopäätös oli työn verotuksen keventäjien argumenteille kiusallinen. Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan nimittäin oli tutkijoiden mukaan pieni:
"Pienestä vaikutuksesta johtuen veropolitiikan avulla ei voida merkittävästi vaikuttaa tehdyn työn määrään."
