Hesari kompastui "kuolinapuun" – komedia, farssi vai tragedia?

Pari päivää sitten julkaisin postauksen eutanasiaa koskevasta gallupjournalismista, joka ei kestä kritiikkiä. Surullisia esimerkkejä oli postauksessa kolme.

Yksi esimerkeistä oli Helsingin Sanomien näyttävästi 24.4. uutisoima kysely: HS uteli vastaajien kantaa "kuolinapuun" ja uskotteli sitten lukijoille, että tulokset kertoivat "eutanasian" suosiosta.

Tapauksessa on nyt tullut ilmi käänteitä, jotka saavat kysymään, onko "kuolinapuun" kompastelu maan ykköslehden journalismissa komediaa, farssia vai tragediaa.

Taide-elämyksen taustaksi on syytä julkaista ote HS:n printtilehden jutusta. Tästä tekstistä unohdin valitettavasti mainita aiemmassa postauksessani:

Toimittaja Minna Passin tekstissä oli paha asiavirhe. Sen kuitenkin saattoivat havaita vain ne ani harvat lukijat, jotka tiesivät, mitä mainitussa kyselyssä oli oikeasti kysytty ja mitä siinä oli saatu selville.

Tämän virheen HS oikaisi, jo eilen netissä ja tänään printissä. Sisällöltään sama oikaisu oli netissä otsikoitu, ja otsikoineen päivineen oikaisu meni näin:

"Hanke selvitti lääkäreiden mielipiteitä kuolinapuun

Maanantaina 24. huhtikuuta Sivulla A 15 julkaistussa jutussa oli virhe. Jutussa mainittu Lääkäriliitto, lääkäriseura Duodecim ja Hyvä kuolema -yhteisvastuuhanke selvittivät lääkäreiden mielipiteitä ainoastaan kuolinapuun eli passiiviseen eutanasiaan. Lääkäreiden mielipiteitä aktiivisesta eutanasiasta oli tutkittu aiemmassa tutkimuksessa."

Asiavirhe oli koko lailla nolo. Jutussa mainittua Lääkäriliiton ym. kyselyä julkistettaessa nimittäin aivan erityisesti korostettiin, että "eutanasia rajattiin kyselyn ulkopuolelle".

Nolo virhe sinänsä ei nyt kuitenkaan ole oikaisun kiinnostavin asia. Kiinnostavin on toteamus, että lääkäreiden mielipiteitä oli selvitetty "ainoastaan kuolinapuun eli passiiviseen eutanasiaan". 

Kun Hesari oikoi perätöntä tietoaan Lääkäriliiton ym. kyselystä, niin "kuolinapu" ei siis ollut "eutanasiaa", vaikka juuri niin lehti oli omasta gallupistaan kertoessaan lukijoille uskotellut.

Mutta ei maan paras ja vaikutusvaltaisin lehti tietenkään oman gallupjuttunsa pahaa asiavirhettä nöyrtynyt oikaisemaan, vaikka HS-gallup oli eutanasian suosion mittarina silkkaa humpuukia.

HS-gallup ei kertonut tosiasiassa mitään eutanasian suosiosta. Sen myöntämisen oikaisua vaativana asiavirheenä lehti kaiketi koki aivan liian nöyryyttäväksi.

Niinpä Helsingin Sanomat "oikaisikin" asiavirheensä säälittävästi ja falskisti loihtimalla koko asian pelkäksi mielipidekysymykseksi.

Tämähän on se viheliäinen ja lukijoita huijaava menettely, josta kirjoitin taannoin Kulissien takana -raportissani (s. 35–36) ja josta oli faktisesti kyse myös 25.4. julkaistussa yliopistoväkeä koskevassa blogini postauksessa.

Tällaisen mielipiteen oli päässyt Hesarin yleisönosastossa kertomaan lääkäri Kalle Mäki Tampereelta. Hän oli kirjoituksessaan sitä mieltä, että "kuolinapu" voi tarkoittaa monia eri asioita. Siksi hän esitti HS-gallupista sen saman häijyn mielipiteen, jonka olin esittänyt blogissani pari päivää sitten:

"Koska kuolinavun sisältöä ei HS-gallupin kysymyksessä määritelty, ei voida tietää, mitä edellä mainituista merkityksistä vastaajat ovat tarkoittaneet. Siten kyselyn perusteella ei voi päätellä sitä, kuinka moni kannattaa eutanasiaa, sillä eutanasia ja kuolinapu eivät ole saman sisältöisiä termejä."

Näin siis lääkäri Kalle Mäki Tampereelta. Mutta oliko Kalle Mäki kuka hyvänsä lääkäri Tampereelta? Ei ollut. Hän on LL, TK Kalle Mäki, lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsen.

Hän on se asiantuntija, joka on laatinut Lääkäriliitolle yksityiskohtaisen katsauksen elämän lopun hoidon ja toimenpiteiden terminologiasta.

Siksi hän tietää erityisen hyvin, miksi kuolinapu ja eutanasia eivät ole sama asia, ja miksi HS-gallup ei voinut osoittaa, kuinka moni suomalainen kannattaa eutanasiaa.

Elämän lopun hoidon ja toimenpiteiden terminologiaa tutkinut Mäki tietää myös sen, että sellaista Hesarin toimittajan ja monien muidenkin uskottelemaa ilmiötä kuin "passiivinen eutanasia" ei ole olemassakaan. Tältäkin osin Mäen raporttiin kannattaa tutustua.

No, mitä nämä käänteet lopultakin kertoivat Helsingin Sanomien kompastelusta "kuolinapuun"? Olivatko HS:n journalistiset ratkaisut komediaa, farssia vai tragediaa? Ole hyvä ja ota itse kantaa taide-elämyksesi lajityyppiin.

Gallupjournalismi hehkuttaa eutanasian suosiota 

Suomen Lääkäriliiton Lääkärin etiikka -teos vuodelta 2013 määrittelee eutanasian näin: eutanasia tarkoittaa "lääkärin tarkoituksellisesti suorittamaa potilaan surmaamista lääkkeitä antamalla tämän toistuvasta, vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä".

Vähän kauniimmin eutanasian määritteli 15.12.2011 kannanotossaan valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Sen määritelmään sisältyi myös mielestäni hienosti sietämättömän kärsimyksen elementti:

"Eutanasia tarkoittaa tarkoituksellista, aktiivista tointa potilaan elämän lopettamiseksi silloin, kun potilas toistuvasti ja harkitusti sitä pyytää sietämättömän kärsimyksen ja parantumattoman sairauden vuoksi."

Viime syksynä eutanasian teemasta tohtoriksi väitellyt TtM Anja Terkamo-Moisio havainnollisti eutanasian käsitteen sen ydinpiirteiden avulla onnistuneesti tähän tapaan:

Potilas siis esittää nimenomaisen pyynnön, että lääkäri surmaa hänet, ja tarkoituksellisen teon potilaan surmaamiseksi tekee sitten lääkäri. Tätä eutanasian käsite tarkoittaa, ei mitään muuta.

Näin 24.4. Helsingin Sanomat otsikoi printtilehdessään uutisen gallupista, jonka oli lehdelle tehnyt Kantar TNS. Uutisen leipäteksti kiteytti gallupin tuloksen näin:

"Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa eutanasian sallimista parantumattomasti sairaille, käy ilmi HS:n teettämässtä mielipidetutkimuksesta."

Mitä gallupin vastaajilta oikein oli kysytty? Oliko heiltä kysytty kantaa kuolinavun vai eutanasian sallimiseen? Jutun toimittaneen Minna Passin mukaan vastaajille oli esitetty tämä kysymys:

"Pitäisikö parantumatonta, kuolemaan johtavaa tautia sairastavalla mielestänne olla oikeus kuolinapuun?"

Kun vastaajilta udeltiin kantaa kuolinapuun, ties kuinka monet heistä saattoivat hyvinkin ymmärtää sen tarkoittavan aivan muuta kuin eutanasiaa.

Vastaajat saattoivat pitää kuolinapuna vaikkapa potilaan hengitystuen lopettamista. Kuolinavuksi on kyselyssä voitu mieltää myös neste- ja ravitsemushoidon lopettaminen.

Tällaisissa teoissa ei kuitenkaan ole ollenkaan kyse eutanasiasta eli potilaan surmaamisesta tämän pyynnöstä. Kyse on luonnollisen kuoleman sallimisesta, joka on sairaaloissa jokapäiväistä arkea.

Kuolinavun on voitu ajatella tarkoittavan myös tilanteita, joissa tuskia pyritään lievittämään niin tuhdeilla opioidiannoksilla, että ne saattavat aiheuttaa potilaan kuoleman. Tällöinkään kyse ei ole eutanasiasta.

Tällaisista syistä HS:n teettämä kysely ei kyennyt mittaamaan luotettavasti eutanasian suosiota. Kyselyn perusteella emme tiedä, kuinka suuri osa suomalaisista tosiasiassa kannattaa eutanasiaa.

25.4. Helsingin Sanomat uutisoi printtilehdessään Suomen sairaanhoitajaliiton jäsenkyselystä: "Liiton jäsenkyselyn mukaan 64 prosenttia sairaanhoitajista on sitä mieltä, että potilaan oikeus eutanasiaan pitäisi laillistaa."

Oikeasti sairaanhoitajaliiton kysely ei voinut tuottaa luotettavaa tietoa siitä, kuinka iso osa liiton kaiketi lähes 50 000 jäsenestä on sitä mieltä, että potilaan oikeus eutanasiaan pitäisi laillistaa.

Syynä tähän on kyselyn tekotapa. Vastaajia ei valittu satunnaisotantana, vaan kyselyyn vastaamisen mahdollisuudesta informoitiin liiton jäseniä, ja halukkaat heistä sitten hakeutuivat vastaajiksi.

2 683 vastaajan joukko oli iso, mutta se oli silti pelkkä itsevalikoitunut näyte. Sellaiseen perustuvia tuloksia ei voi millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan perusjoukkoa, tässä tapauksessa koko sairaanhoitajien joukkoa.

Kysely oli siis luonteeltaan SLOP eli self-selected opinion poll. Surveyn ammattilaiset esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat jo pitkään varoittaneet mediaa näistä metodiltaan surkeista kyselyistä.

Ainakin jotkut laatulehdet ovatkin ottaneet vaarin varoituksista. Esimerkiksi The New York Times on ilmoittanut, ettei slopeilla ole asiaa sen sivuille.

HS:n Kaisa Hakkarainen ei jutussaan edes varoittanut lukijoita kyselyn tulosten epäluotettavuudesta. Näin meidän ikioma "laatulehtemme" toimii.

Aiemmin mainittu TtM Anja Terkamo-Moisio väitteli eutanasian teemasta tohtoriksi 23.9.2016. Marjo Vaattovaara kirjoitti väitöksestä ja sen hätkähdyttävästä tuloksesta Helsingin Sanomien nettilehdessä jo 13.9. Lehden uutisvoitto oli kiistaton.

"SUOMALAISET HYVÄKSYVÄT jo yleisesti eutanasian osana terveydenhuoltoa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan peräti 85 prosenttia väestöstä suhtautuu ajatukseen myönteisesti.

Asenteet ovat muuttuneet runsaassa vuosikymmenessä roimasti sallivampaan suuntaan. Kun suhtautumista eutanasiaan tutkittiin tieteellisesti viimeksi vuonna 2002, vain puolet oli eutanasian sallimisen kannalla."

Näin HS:n toimittaja hehkutti tutkimuksen luotettavuutta. "Tieteellisesti" oli nyt osoitettu, että eutanasian suosio on kasvanut roimasti: nyt peräti 85 prosenttia väestöstä suhtautuu eutanasian ajatukseen myönteisesti.

Tällaisen hehkutuksen jälkeen ei olekaan yllättävää, että huimaa suosiolukua on toistettu viime syksystä asti hanakasti eutanasiaa ajavien piirissä (minäkin lukeudun eutanasian kannattajiin).

Ainoakaan valtamediaan lukeutuva tiedotusväline ei tietääkseni ole tullut selvittäneeksi, mitä 85 prosentin kannatusluvun "tieteellisyys" Terkamo-Moision väitöksessä oikein tarkoitti. Surveyn metodeista kiinnostuneena tulin asiaa tutkailleeksi.

Eutanasian vastustajien riemuksi on nyt pakko kertoa, että väitöstä varten tehty kysely oli silkka SLOP, siis "sianruokakysely". Metodinsa ala-arvoisuuden vuoksi se ei todistanut yhtään mitään eutanasian suosiosta koko väestön parissa.

Vastaajien joukko – 2 796 – oli iso, mutta se ei ollut minkään sortin satunnaisotos vaan pelkkä itsevalikoitunut näyte.

Siksi siihen perustuvat tulokset eivät olleet millään todennäköisyydellä yleistettävissä koskemaan koko perusjoukkoa. Emme tiedä edes sitä, mikä on se perusjoukko, johon tulokset pitäisi yleistää.

Tähän tapaan tutkija kuvasi väitöksessään (s. 25) vastaajien rekrytointia "elektroniseen kyselyynsä":

"A total of 1003 nurses and 2796 representatives of the general public participated in the quantitative study (Tables 1 & 2 in Original publication IV). Participants were recruited via social media, employing the researcher’s public blog that she had created for the purpose of this research in 2013. Further information channels were Facebook, Twitter and seven discussion forums, five of which were chosen because they had large numbers of users, one because it was oriented towards nurses, and the other because it was oriented towards elderly individuals. To avoid bias no information about the study was posted on social media sites that are based on religious faith or take a public stand for or against euthanasia. The researcher published information about the study in the blog and linked it to the Twitter and Facebook pages that had been created for this study. The blog entry was retweeted and shared by other Twitter and Facebook users. The same information was posted in the chosen discussion forums." 

Anja Terkamo-Moision koko väitöstilaisuus videoitiin, ja tallenne on ollut netissä katsottavana. Katsoin tilaisuuden alusta loppuun ja olin ihmeissäni: vastaväittäjänä toiminut Leuvenin katolisen yliopiston professori Chris Gastmans ei puuttunut lainkaan tapaan, jolla kyselyn vastaajat oli rekrytoitu.

Surveyn metodien ekspertti, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Pertti Suhonen sen sijaan on esittänyt kyselystä murskaavan arvion. Sen julkaisi Yhteiskuntapolitiikka-lehti (6/2016).

Suhosen mukaan "väitöskirjan aineistot ovat kaukana edustavista" ja tutkimustulokset asenteista eutanasiaan siksi "epäluotettavia".

"Julkinen keskustelu eutanasiastakin on tietysti tarpeen, mutta sen soisi perustuvan luotettaviin tutkimustuloksiin", professori Suhonen huomautti.

Emeritusprofessorin toive on median yleisöjen oikeuksien vinkkelistä hyvin perusteltu. Mutta ei se toteudu, elleivät toimittajat luovu kritiikittömästä "kaikki käy" -asenteestaan.

"Kaikki käy" sopi varmasti erinomaisesti siihen kuuluisaan Bill Clintonin ja Monica Lewinskyn seksisuhteeseen, mutta journalismissa "kaikki käy" on median yleisöille tuhoisaa.