Näytetään tekstit, joissa on tunniste faktantarkistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste faktantarkistus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. elokuuta 2018

Ylen ex-päätoimittaja: faktantarkistus ei toimi

Demarien Demokraatti julkaisi nettisivuillaan pari viikkoa sitten tosi kiinnostavan ja minusta myös tärkeän haastattelun, josta valitettavasti vain ani harvat tietävät mitään. 

Jututettavana oli Ylen ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja jututtajana toimittaja Simo Alastalo. Haastattelun voi lukea tästä.

Luotettavuuden illuusiota ylläpitävä, itseensä tyytyväinen omnipotentti valtamedia ei ole moisen marginaaliläpykän 19.7. julkaisemaa journalistista tuotosta noteerannut mitenkään. 

Se on sääli, sillä Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien ex-pomo esitti haastattelussa jännän ja uskoakseni myös tärkeän arvion esimerkiksi journalistisesta faktantarkistuksesta.

Aivan ymmärrettävästi poliittisen lehden haastattelussa oli uusoikeiston ja populismin vastaista ideologista viritystä vahvasti, mutta ei nyt välitetä eikä hermostuta siitä.

Alastalo kertoi, miten median kontrolli on toteutunut Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa, joissa uusoikeisto on päässyt valtaan.

Muualla lännessä liberaalia järjestelmää murentavaa populismia vastaan taistellaan muun muassa journalistisella faktantarkistuksella, Alastalo tiesi.

Hän totesi, että Ylen ex-päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan faktantarkistus ei keinona toimi:

"Tätä on tutkittu tieteellisestikin. Faktantarkistus ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä. Samat ihmiset eivät siis näe näitä kahta asiaa. Siinä saarnataan uskovaisille ja sitten se politisoituu."

Jääskeläinen viittasi kritiikissään selvästikin eri puolilla maailmaa toimiviin faktantarkistuksen erityisiin organisaatioihin. Niitä ovat muun muassa FactCheck.org, PolitiFact.com, Full Fact ja Faktabaari.

Kun esimerkiksi tällaiset organisaatiot tarkistavat erilaisten vallakkaiden ja median ulostulojen faktoja, ne yleensä vain julkaisevat tarkistustensa tulokset organisaationsa nettisivuilla.  

Näin käy ymmärrettäväksi se Jääskeläisen kritiikin ydin, että faktantarkistus ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä.

Niinpä ei olekaan minkään sortin ihme, että esimerkiksi politiikan, talouden ja median eliiteille Faktabaarin tapaiset organisaatiot ovat vallan harmittomia, kivoja ja kesyjä pieniä puudeleita. 

Yleisöjen eli median uhrien näkövinkkelistä ne ovat ainakin vielä myös jokseenkin hyödyttömiä. Faktabaari ei auta, kun media huiputtaa yleisöään esimerkiksi jättämällä asiavirheitä korjaamatta.
Faktabaarin toimituskunnan puolesta Atte Jääskeläisen rajuun kritiikkiin vastasivat Demokraatissa 24.7.2018 toimittaja, valokuvaaja Petra Piitulainen-Ramsay ja Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian tohtorikoulutettava Severi Hämäri. Vastauksen voi lukea tästä.

Piitulainen-Ramsay ja Hämäri korostivat koko lailla hämmentävästi, että oikaisuista poiketen faktantarkistus ei pyrikään tavoittamaan kaikkia niitä, jotka ovat väärän tiedon nähneet:

"Faktantarkistuksen tavoitteena on löytää ja tunnistaa potentiaalinen virheellinen informaatio ja pyrkiä tarkistamaan se niin, että mahdollinen korjaus tavoittaa riittävässä määrin kansalaiset, journalistit ja päätöksentekijät."

Jos vaikka Faktabaarin "mahdolliset" korjaukset tavoittavat nyt "riittävässä määrin" kansalaiset, niin silloin kyllä tavoite on asetettu suurin piirtein nollakorkojen tasolle.

Hyvä lukija, pistäydypä silmäilemässä, millä tavalla jo vuosia toiminut Faktabaari on käytännössä tarkistanut faktoja. Baarin paljon mainostettua tarjoilua pitäisi päästä nautiskelemaan tästä.

Tukiaisia faktantarkistajien verkostolle?

Atte Jääskeläisen kritiikin valossa on lievästi sanoen hämmentävää todeta, että EU:ssa viritellään parhaillaan julkisen tuen valuttamista faktantarkistajien organisaatioiden verkostolle.

EU:n komission asiaa koskeva tiedonanto "Tackling online disinformation: a European Approach" on päivätty 26.4.2018. Linkki komission dokumenttiin löytyy tätä kautta.

Infoa tukihankkeesta tarjoaa myös valtioneuvoston kanslian 30.5.2018 päivätty perusmuistio. Sen pitäisi löytyä tästä.

Lisätietoa aiheesta tarjoaa edelleen valtioneuvoston 5.7.2018 tekemä mediapoliittisen ohjelman periaatepäätös. Sen pitäisi avautua nautiskeltavaksi tästä.

Edellä mainitut vaikutusvaltaiset dokumentit osoittavat, että ihan tosissaan nyt viritellään julkista tukea sellaiselle faktantarkistuksen konseptille, joka ei auta ainakaan sen perinteisen median vilpistelyn uhreja.

Miksi ihmeessä pitäisi jopa verovaroin tukea sellaista faktantarkistusta, joka "ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä"? 

Jos (ja kun) Atte Jääskeläinen on kritiikillään oikealla asialla, häntä kenties kannattaisi vielä kuulla, ennen kuin verorahoja aletaan jakaa kaiken maailman "faktabaareille".

Mainittakoon, että saatuaan keväällä 2017 äkkilähdön Ylestä Jääskeläinen työskenteli Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Siksikin hän tietänee jotain faktantarkistuksesta.

Elokuun 2018 alussa pari päivää sitten alkoi Jääskeläisen pesti Lappeenrannan teknillisen yliopiston työelämäprofessorina (Professor of Practice).

Lisäys 4.8.2018:

Faktantarkistus Faktavahdin malliin

Olen kuvannut Faktavahti-instituution tapaa toimia faktantarkistajana huhtikuun lopulla 2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 8–9). Raportin voi lukea tästä.

Kaikkien niiden, jotka haluavat tietää Julkisen sanan neuvoston pyörittämästä median aidosta eli vain median itsensä pyörittämästä itsesääntelystä sen pintakiiltoa enemmän, kannattaa toki lukea raportti alusta loppuun asti. Sivuja raportissa on vain 39.

Raportti on, vaikka itse niin vaatimattomasti sanon, ylivoimaisesti paras ja paljastavin kuvaus JSN:n käytännön toiminnasta. Raportti kertoo myös tänä syksynä 50 vuotta täyttävän JSN:n perustamisen todellisista motiiveista ja jännästä yleisöön liittyvästä retorisesta oivalluksesta.

Se on myös ainoa julkaisu, joka kertoo siitä, miten JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa myös kulissien takana, ratkaisuin, joita ei koskaan missään julkaista ja joista median yleisöt eivät tiedä mitään.

Faktantarkistuksen kohteena minulla oli projektin eli "JSN-testin" alussa syksyllä 2012 Yle ja lähes 30 sanomalehteä. MTV:tä en voinut ottaa kohteeksi, koska saan sen imelistä "myyvistä" sisällöistä näppylöitä.

Viime aikoina kohteita on ollut jonkin verran vähemmän, koska jotkut lehdet ovat luikkineet minulta pelkurimaisesti piiloon maksumuuriensa taa.

Monet aihealueet olen alusta asti sivuuttanut tyystin. En ole tarkistanut ollenkaan esimerkiksi urheilun ja kulttuurin sisältöjä. Kulttuuri piti jättää sivuun jo senkin takia, että en barbaarina tiedä siitä mitään.

Maakuntalehtien paikallisia sisältöjä en ole myöskään tarkistellut lainkaan. Niiden tarkistamisen koin täysin ylivoimaiseksi.

Touhuan faktantarkistajana aprillipäivän asenteella. Kysyn koko ajan itseltäni, voiko tuo tai tämä epäilyttävältä haiskahtava faktatieto pitää paikkansa. Epäilyttävältä vaikuttavan tiedon pyrin aina tarkistamaan.

Internet on tietojen tarkistamiseen mainio työkalu, ja kun olen treenaillut tietojen tarkistamista kesästä 1967 lähtien, uskon pystyväni aika pätevästi tarkistamaan, pitääkö julkaistu faktaväite paikkansa vai ei.

Kun sitten törmään olennaisena pitämääni asiavirheeseen, lähetän aina kyseisen tiedotusvälineen toimitukselle korjauspyynnön. Siinä kerron lähteestä, joka osoittaa, että julkaistu tieto on ollut virheellinen ja osoittaa myös sen, mikä on se oikea ja tosi tieto.

Jos tiedotusväline ei suostu korjaamaan virhettään, lähetän aina olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä kantelun JSN:lle Journalistin ohjeeseen 20 viitaten.

Näin Faktavahti-instituutio toimii. Yli kahden vuoden ajan olen nyt infonnut projektistani netissä, ja suurin piirtein kaikki tänä aikana tehdyt kantelut olen muistaakseni myös julkaissut tässä blogissani.

Tarkkoja tilastolukuja minulla ei ole projektistani esittää; kuka sitä kaiken maailman kylähullujen tekeleitä prikulleen räknäisi.

Tämän vuoden aikana näytän joka tapauksessa tehneen, jos laskin oikein, kaikkiaan 17 kantelua Julkisen sanan neuvostolle. Korjauspyyntöjä olen meilaillut sanomalehdille ja Ylelle tänä vuonna yhteensä noin 80.

Karkeasti arvioiden kuvittelen värkänneeni syksystä 2012 lähtien suurin piirtein 130 kantelua JSN:lle virheiden korjaamatta jättämisestä. Luku kenties vaikuttaa isolta, mutta ei se ole kuin pari kantelua kuussa.

Korjauspyyntöjä olen saattanut vajaan kuuden vuoden aikana meilailla toimituksille kaikkiaan noin 700. Arvio on karkea; tietoteknisistä syistä tarkka luku ei ole enää laskettavissa.

Kantelujen ja korjauspyyntöjen luvuista voi kuitenkin päätellä, että useimmissa tapauksissa asiavirheet ovat tulleet korjatuiksi. Kun virheet on asianmukaisesti korjattu, ei ole tarvinnut kannella JSN:lle.

Tässä kohtaa on syytä korostaa, että kaikki korjaukset eivät välttämättä kuulu ansioluettelooni; joskus toimitukset korjaavat virheitä oma-aloitteisestikin tai saatuaan pyynnön joltakin toiselta immeiseltä.

Aivan ilmeistä joka tapauksessa on, että olen tällä Faktavahdin mallilla saanut aikaan median yleisöjen iloksi satoja oikaisuja. Hyvä minä.

Olen saanut aikaan tällä mallilla yhtä ja toista myös median itsesääntelyssä. Vanhaan "hyvään" aikaan eli Risto Uimosen puheenjohtajakaudella JSN otti julkisella puolella käsiteltäväksi noin 40 kanteluani.

Noin joka toinen noista kanteluistani johti langettavaan, joka toinen vapauttavaan päätökseen. Kantelut eivät siis olleet turhia, eivät muuten myöskään ne, joista JSN teki vapauttavat päätökset.

On tärkeää huomata, että kanteluista tehdyt, JSN:n sivuilla julkaistut vapauttavat ja langettavat ratkaisut toivat osaltaan yleisölle näkyviin hyvän journalistisen tavan rajoja.

Jos JSN olisi julkaissut Kulissien takana -raportissa kerrotut, yleisöltä pimitetyt karsintaratkaisut, yleisö olisi voinut nähdä, että hyvän journalistisen tavan rajat eivät ole siellä, missä niiden on kuviteltu olevan.

Tässä kohtaa on muistutettava siitä nimenomaan median yleisöjen kannalta valitettavasta jutusta, että jo yli kahden vuoden ajan kanteluistani ei ole voinut olla mitään hyötyä ja iloa yleisölle.

Näin ikävästi asiat ovat sen vuoksi, että tuotuani projektini nettijulkisuuteen – Kulissien takana -raportti ja Faktavahti-blogi – JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström neuvoston taustavoimia konsultoituaan lätkäisi minulle porttikiellon median itsesääntelyyn.

Käytännössä tällainen median itsesääntelyssä kaiketi ainutlaatuinen porttikielto tarkoittaa, että JSN:n puheenjohtaja karsii joka ainoan kanteluni tutkimatta lainkaan kantelun aiheellisuutta. Motiivini ja toimintatapani on kuulemma sopimaton.

Grundströmin mielestä teen kantelut "testaustarkoituksessa", ja tällaista motiivia JSN ei hyväksy.

Porttikiellosta huolimatta teen JSN:lle kanteluja lähes entiseen tapaan. Näin saan ainakin jollain tapaa näkyväksi edes sen, ettei JSN juurikaan piittaa, välittääkö media yleisölle väärää vai oikeaa tietoa.

Projektini "missiona" – kuulostaa hienolta – on ollut alusta asti se, että median itsesääntely avataan täysin läpinäkyväksi. Itsesääntelyväen kähmintä kulissien takana yleisön tietämättä on minusta läpeensä moraalitonta.

Median itsesääntelyn pitäisi olla kaikin osin läpinäkyvää juuri sen vuoksi, että yleisö saisi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat oikeasti ovat.

Jos koko medialystin maksava yleisö ei tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat, yleisö ei myöskään pysty ottamaan kantaa siihen, hyväksyykö se JSN:n piirtämät rajat vai ei.

Edellä kuvattu Faktavahdin mallinen faktantarkistus eroaa siitä Atte Jääskeläisen toimimattomaksi arvioimasta faktantarkistuksesta aivan ratkaisevasti ainakin kahdella tapaa.

Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus haastaa koko ajan tiedotusvälineitä ja niiden pyörittämää median itsesääntelyä. Se ei tyydy siihen, että tarkistusten tulokset vain julkaistaan blogissa ja jätetään koko asia sikseen.

Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus myös tuottaa median yleisöjen iloksi konkreettisia tuloksia: se saa aikaan oikaisuja, jotka ainakin periaatteessa tavoittavat väärää tietoa saaneet kansalaiset.

Jotain tällaista mediaa ja sen itsesääntelyä konkreettisesti haastavaa faktantarkistusta julkisen vallan pitäisi kansalaisten parhaaksi tavalla tai toisella tukea.

On silkkaa julkisten varojen haaskausta syytää tukiaisia lähinnä vain silmänlumeena toimiville "faktabaareille".

Tätä koko lailla täräkkää toteamusta ei pidä käsittää niin, että olisin kinumassa itselleni jotain julkisen vallan tukiaisia. Minä en semmoisia mihinkään tarvitse.

Yleisön ja yleisen edun vuoksi politiikan eliitin pitäisi kuitenkin kiiruusti tehdä konkreettisia tekoja muutoksen aikaansaamiseksi valtamedian ja sen itsesääntelyn röyhkeisiin ja falskeihin toimintatapoihin.

Median yleisöt ovat tässä asiassa vallan aseettomia ja avuttomia. Ne eivät voi saada aikaan edes julkista keskustelua tästä yleisöille tärkeästä asiasta. Sen Yle ja sanomalehdet kyllä varmistavat.

Lisäys 10.8.2018:

"Faktantarkistus ei kiinnosta yleisöä"

Ylen ex-toimitusjohtaja Mikael Jungner otti kokoomuksen Verkkouutiset-lehdessä tänä aamuna ajatuksia herättävällä tavalla kantaa faktantarkistukseen. Aivopesty demokratia -blogin voi lukea tästä.

Jungner kritisoi uskomusta, että ihminen on ajattelussaan rationaalinen ja totuutta etsivä. Hänestä näyttää siltä, että tilanne ei ole "ihan noin yksiselitteinen". Jungnerin mielestä ihmisen mieli elää tarinoista, ei faktoista:

"Faktantarkistus on ollut vahvasti esillä jo vuosia. Siitä on puhuttu paljon ja sitä on esitetty ratkaisuksi valeuutisten ongelmaan. Huonolla menestyksellä. Faktantarkistus ei kiinnosta yleisöä. Se ei ole missään päin maailmaa merkittävää liiketoimintaa. Totuus ei kiinnosta ihmisiä siinä määrin kuin aiemmin kuviteltiin. Tarinat kiinnostavat enemmän."

Ylen ex-päätoimittaja arvioi, ettei faktantarkistus toimi, sillä se ei tavoita sitä yleisöä, joka on saanut mediasta väärää tietoa. Nyt Ylen ex-toimitusjohtaja arvioi, ettei faktantarkistus edes kiinnosta yleisöä.

Ylen ex-toimittajanretkuna pelkään pahoin, että sekä Atte Jääskeläinen että Mikael Jungner ovat oikeassa. Itse asiassa olen projektini havaintona todennut monta kertaa, ettei yleisöä juurikaan kiinnosta, välittääkö media sille väärää vai oikeaa faktatietoa.

torstai 4. tammikuuta 2018

"Faktantarkistuksesta ei ole hyötyä"

Helsingin Sanomat julkaisi nettilehdessään 2.1.2018 jännän jutun tutkimuksesta, jossa oli selvitetty valeuutisten levinneisyyttä ja yleisyyttä Yhdysvalloissa. HS:n jutun voi lukea tästä ja tutkimuksen tästä.

Tutkijat olivat selvittäneet myös sitä, kuinka hyvin faktantarkistuksen palveluja tarjoavat sivustot olivat tavoittaneet valeuutisilla itseään sivistäneitä kansalaisia.

Nämä faktantarkistuksen sivustot olivat kansallisen tason maineikkaita toimijoita: PolitiFact, the Washington Post Fact Checker, Factcheck.org ja Snopes.

Tutkimuksen tulos oli näille faktantarkistuspalvelujen tuottajille koko lailla sokeeraava ja jopa lohduton:

"Most importantly, none of the respondents who read one or more fake news articles Allcott and Gentzkow (2017) specifically identified as containing a claim that had been rated false by fact-checkers saw the fact-check they identified as debunking the claim."

Siis yksikään tutkimuksessa mukana olleista, valeuutisia lukeneista ei valeuutisen jälkeen ollut lukenut nimenomaan sitä faktantarkistusta, jossa juuri luetun valeuutisen perättömät väitteet oli kumottu.

Eipä ollut ihme, että HS:n Pekka Torvinen jo juttunsa otsikossa julisti, että "faktantarkistuksesta ei ole hyötyä".

Onko siis aika lyödä hanskat naulaan?

Meillä tunnetuin faktantarkistuksen palveluja tuottava sivusto on Faktabaari. Tiiviin kuvauksen sen tavasta toimia voi lukea tästä, ja kuvaavaa tietoa sen tilanteesta juuri nyt saa tästä.

Minusta on jokseenkin varmaa, että jenkkitutkimuksen lohduton tulos pätee myös Faktabaariin: ani harva perättömille tiedoille altistuneista saa Faktabaarista tiedon väärien tietojen kumoamisesta.

Tulos pätee totta kai myös tähän Faktavahti-blogiin, jota aika ajoin kirjoittelen. Tässä mielessä harjoittamastani faktantarkistuksesta ei todellakaan ole juuri mitään hyötyä. Mutta blogi ei olekaan "palveluni" tärkein pointti.

Faktabaarin sisäsiististä ja harmittomasta konseptista poiketen haastan koko ajan tiedotusvälineitä pahoja asiavirheitä koskevin, usein kiusallisiksi koetuin oikaisupyynnöin.

Pyrin siis siihen, että tiedotusvälineet korjaavat perättömät tietonsa ja julkaisevat yleisöjensä iloksi oikaisut. Ainakin periaatteessa julkaistut oikaisut voivat tavoittaa monia niistä, jotka olivat altistuneet perättömille tiedoille.

Aika ajoin tiedotusvälineet ovatkin korjauspyyntöni jälkeen julkaisseet oikaisun. Laskeskelin, että joulukuussa tällaisia tapauksia oli projektissani kaikkiaan 12. Oikaisuja julkaistiin lukijoiden iloksi seitsemässä lehdessä.

Hyvän journalistisen tavan edistämiseksi yritän haastaa jatkuvasti myös Julkisen sanan neuvostoa. Kun tiedotusvälineet jättävät korjaamatta olennaisena pitämäni virheen, lähetän JSN:lle kantelun virheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Menettelen näin yhä, vaikka olen jo kesällä 2016 saanut median itsesääntelyyn porttikiellon; JSN ei ota käsiteltäväkseen kantelujani, olivatpa toimitusten korjaamatta jättämät asiavirheet olleet millaisia hyvänsä. Tuore esimerkki havainnollistaa porttikiellon olemusta.

Tapaus koski Ylen Radio 1:n Sari Valto -ohjelmaa 7.11.2017. Ohjelmassa toimittaja Valto esitti mielettömän faktaväitteen, jonka mukaan Jehovan todistajien harrastama karttaminen on peräti perustuslain vastaista.

Kirjoittelin tapauksesta 10.11.2017. Blogitekstin voi lukea tästä. JSN:lle 21.11.2017 lähetetyn kantelun voi lukea tästä.

15.12.2017 JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström päätti, ettei kantelua asiavirheen korjaamatta jättämisestä oteta neuvoston käsiteltäväksi. Päätöksen perustelu oli lyhykäisyydessään tällainen:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Sari Valton perättömälle tiedolle altistuneet Ylen rahoittajat eivät tiedä koko asiasta mitään. Näin on käynyt kahdesta syystä.

Ensinnäkin Yle kieltäytyi korjaamasta asiavirhettä, ja toiseksi JSN kähmi kantelun pois päiviltä median itsesääntelyn ei-julkisella puolella eli kulissien takaisessa kantelujen karsintamenettelyssä.

Porttikiellosta huolimatta olen värkännyt JSN:lle joulukuussa kaksikin kantelua. Toinen niistä koski Ilkkaa, toinen Turun Sanomia.

Kirjoittelen tapauksista lähiaikoina. Toisessa niistä oli kyse toimittajan väärinkäsityksestä, toisessa valehtelusta eli lukijoiden tahallisesta harhaanjohtamisesta.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

FAKTAT TISKIIN!

A prillipäivänä 2014 eli kolme vuotta sitten perustettiin sittemmin paljon julkisuutta saanut ja palkintojakin voittanut Faktabaari eli verkossa toimiva suomalainen faktantarkistuspalvelu.

Juhlistin merkkipäivää ja ostin baarin perustajiin kuuluneen Tuomas Murajan kirjoittaman, juuri julkaistun suomalaisen faktantarkistuksen käsikirjan FAKTAT TISKIIN!.

34,95 € maksanut käsikirja oli toki hintansa väärti, mutta herätti pari kriittistä kysymystä palvelun tavasta toimia. Faktabaarin tuloksetkaan eivät erityisemmin vakuuta: paljon puhetta, vähän villoja.


Näin Faktabaari Tuomas Murajan käsikirjan mukaan toimii: Faktabaarin toimitus saa vihjeen tarkistettavasta faktasta ja ottaa yhteyden dokumentoinnin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin.

Saatuaan asiantuntijalta vastauksen toimitus kirjoittaa faktan tarkistuksesta tekstin ja luettaa sen vielä varmuuden vuoksi toisella alaa tuntevalla asiantuntijalla.

Kun näin tarkistettu ja muokattu teksti on valmis ja hyväksytty, se julkaistaan Faktabaarin sivuilla ja julistetaan tuomio: 1. totta, 2. väärin, 3. 50/50.

Tähän asti faktantarkistamisen prosessi on ihan OK, samoin baarin toimintaidea. Mutta sitten prosessi jää pahasti kesken, vähän niin kuin keskeytetty yhdyntä.

Käsikirjan teksteistä päätellen Faktabaari ei ollenkaan haasta medioita eikä pyydä niitä oikaisemaan faktavirheitään. Minun "kiskani" on toiminut ihan eri ajatuksella: se on meilaillut "JSN-testin" aikana syksystä 2012 lähtien medioihin satoja oikaisupyyntöjä.

Eikä Faktabaari näytä haastavan – toisin kuin "kiska" – millään tavoin median itsesääntelyäkään. Tähän tapaan Muraja kirjoittaa EU:ta koskevien perättömien tietojen itsepintaisesta leviämisestä julkisuudessa:

"Outoa on, että näitä valheellisia uutisia ei juuri koskaan viedä Julkisen sanan neuvoston (JSN) käsiteltäviksi. Olisi kiintoisaa tietää päätoimittajien perustelut, miksi he julkaisevat valheita yhä uudelleen."

Miksi Faktabaari ei itse tivaa päätoimittajilta perusteluja valheiden levittämiselle? Miksei baari, jonka apuna on tukku asiantuntijoita, itse kantele JSN:lle valheellisten tietojen korjaamatta jättämisestä?

Mikä on fakta?

Faktantarkistuksen käsikirja määrittelee faktan todella hyvin ja selkeästi. Kirjan mukaan fakta on "täysin varma, subjektiivisesta tiedosta tai tulkinnasta riippumaton asia, tosiseikka, tosio".

"Fakta on tosiasia, jonka sisältö ei riipu mielipiteistä ja on todennettavissa; se on asioiden todellinen tila."

Tällaisen määritelmän luettuaan joutuu kyllä "kilpailijana" ihmettelemään, mitä kaikkia faktoja Faktabaari on käytännössä lähtenyt tarkistamaan.

"EU:n budjetti on valtava", on yksi tarkistetuista "faktoista". Toinen "fakta" on tällainen: "Sveitsi ja Norja pärjäävät loistavasti EU:n ulkopuolella."

Nämä ovat ilmiselviä mielipiteitä eivätkä taatusti "täysin varmoja, subjektiivisesta tiedosta tai tulkinnasta riippumattomia asioita, tosiseikkoja, tosioita".

Ilmiselviä mielipiteitä ei pitäisi ruveta "tarkistamaan" ainakaan faktantarkistamisena. Niin ei pitäisi tehdä senkään takia, että medialla ja JSN:llä on kiusallinen taipumus kuitata asiavirheet väittämällä niitä vain mielipiteiksi (ks. Kulissien takana -raportti, s. 35–36 ja alaviite 135).

Vaikuttaako Faktabaari?

Murajan FAKTAT TISKIIN! -käsikirja kertoo Faktabaarin vaikuttavuuden perustuvan "pitkälti joukkoistukseen, avoimuuteen ja hyvään journalistiseen tapaan sekä palkintojen ja tarkistusten myötä nopeasti kasvaneeseen seuraajakuntaan sosiaalisessa mediassa".

"Positiivinen pelote saadaan luotua neutraalilla tyylillä ja kasvattamalla baarin seuraajakuntaa sosiaalisessa mediassa", faktantarkistuksen käsikirja vakuuttaa.

Vuoden 2016 lopulla faktantarkistuspalvelulla olikin kirjan tietojen mukaan 6 925 Facebook-tykkääjää ja 5 499 Twitter-seuraajaa. Twitter-seuraajista noin joka kymmenes oli työkseen sisältöjä jakavia median edustajia tai toimittajia.

Kadehdittavan paljon on palvelulla tykkääjiä ja seuraajia. Siitä huolimatta rohkenen olla sitä mieltä, että toimituksissa Faktabaarin tarjoilusta ei piitata pätkääkään. Jos baari alkaisi haastaa medioita ja niiden itsesääntelyä, asiat voisivat kenties olla toisin.

Yhdessä suhteessa Faktabaarilla kyllä on ollut kiistatta vaikuttavuutta. Se on onnistunut keräämään eri tahoilta toimintaansa varten rahaa kaikkiaan yli 120 000 euroa. Se on paljon se.

Rahoittajia ovat olleet mm. Helsingin Sanomain Säätiö, UM:n Eurooppatiedotus, liikenne- ja viestintäministeriö, Tieteen tiedotus ry ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunta.

Joukkorahoitustakin Faktabaari on onnistunut keräämään. Myöhään aprillipäivän iltaan mennessä kansan karttuisa käsi oli ojentanut Faktabaarille yli 15 000 euroa.

Saamansa joukkorahoituksen turvin Faktabaari rupeaa nyt tarkistamaan "aktiivisesti" kuntavaalien alla esitettyjä väitteitä.

Ajoitus on kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Vaalit pidetään ensi sunnuntaina, ja ennakkoäänestys on ollut jo pitkään käynnissä.