World Press Freedom -indeksin jumalansana

Keskiviikkona 26.4. varmistui, että Pariisissa pesivä Reporters Without Borders -järjestö (RSF) oli tiputtanut Suomen lehdistönvapausindeksinsä ykköspaikalta kolmanneksi Norjan ja Ruotsin perään. Ylen uutisten Jussi Salokorven uutinen kertoi siitä heti näyttävästi: "Myös Ruotsi kiilasi Suomen ohi".

RSF:n Suomen-yhdistys oli julkaissut kotisivuillaan tiedotteen indeksistä. Tiedote kertoi, että sananvapaus oli heikentynyt maailmanlaajuisesti 2,3 prosenttia. Kyllä, luit ihan oikein: prosentin kymmenesosan tarkkuudella tiedämme nyt, miten sananvapaudelle gobaalisti kävi.

Ja senkin tiedämme, että Suomelle kävi tosi köpelösti, kun romahdimme kärjestä kolmoseksi. Alla olevaan asetelmaan noukin uusimman listan kärkikolmikon ja vertailun vuoksi myös Englannin ja Yhdysvaltain indeksipisteet ja sijoitukset vuosilta 2015–2017.

RSF: World Press Freedom Index 2015–2017

	Suomi	Ruotsi	Norja	Englanti	Yhdysvallat
2017	8,92 (3.)	8,27   (2.)	7,60 (1.)	22,26 (40.)	23,88 (43.)
2016	8,59 (1.)	12,33 (8.)	8,79 (3.)	21,70 (38.)	22,49 (41.)
2015	7,52 (1.)	9,47   (5.)	7,75 (2.)	20,00 (34.)	24,41 (49.)

"Suomi piti ykköspaikkaa vuodesta 2010 lähtien. Maassa työskentelevät journalistit ovat tottuneet ammattimaisiin käytäntöihin ja työrauhaan. Tämän vuoksi pääministeri Juha Sipilän pyrkimykset painostaa Yleä uutisoinnissaan tulivat kansalaisille sekä journalisteille järkyttävänä yllätyksenä, todetaan sananvapausindeksin perusteluissa", RSF:n Suomen-yhdistyksen tiedote valisti.

Kärjestä tippuminen oli meille suomalaisille totta kai katastrofi, eikä vain meille. RSF:n pääsihteerin Christophe Deloiren mielestä Suomen putoaminen listan kärjestä oli peräti vuoden tärkein tapaus.

Ylen Jussi Salokorven uutinen tiesi kertoa edelleen: "Deloire pitää yllättävänä myös sitä, että journalistien ammattitaito ja hyvät käytännöt eivät estäneet sananvapauden heikkenemistä."

Sananvapaus Suomessa siis on nyt heikommassa hapessa kuin vuosi sitten, jolloin Deloiren järjestö julkaisi edellisen rankkauksensa.

Ja RSF arvioi sananvapauden heikenneen siitä syystä, että Suomen pääministeri oli – maansa kansalaisia jopa järkyttäen – pyrkinyt painostamaan Yleä.

Suomalaisten sananvapauden heikentäjä

Pääministeri Juha Sipilä (Kuva: Eduskunta)

Pääministerin 25.11.2016 yritys painostaa Yleä

Ennen kuin tarkastelemme lähemmin RSF:n lehdistönvapausindeksiä, kerratkaamme, millaiseen sananvapautta romuttavaan painostusyritykseen pääministeri Juha Sipilä viime syksynä syyllistyi.

Teko ei vain romuttanut sananvapautta, vaan se myös tahrasi Suomen maineen, Uusi Suomi tiesi.

Koko kohun lähtökohtana oli Ylen tutkivien toimittajien uutinen. Se vihjaili ilkeästi, että pääministeri oli ollut esteellinen ollessaan päättämässä kaivosyhtiö Terrafamen rahoituksesta, siis tehdessään päätöstä, joka hyödytti hänen sukulaisiaan.

Uutinen julkaistiin Ylen uutisten sivuilla 25.11.2016 klo 14.05. Vajaa kaksi tuntia aiemmin, klo 12.18 toimittaja Salla Vuorikoski oli lähettänyt pääministerille sähköpostitse kommenttipyynnön. Pyyntö oli toden totta aiheellinen, koska uutisen vihjailu pääministeristä oli niin häijyä.

Kommenttipyyntö sekä pääministerin ja Ylen koko sähköpostiviestittely on luettavissa tästä. Itse kukin arvioikoon viesteistä, oliko kyseessä todellakin Sipilän yritys painostaa Yleä uutisoinnissa.

Pariisissa toimistoaan pitävä, lehdistönvapautta vaaliva Reporters Without Borders -järjestö oli joka tapauksessa hereillä ja julkaisi suomalaisesta jupakasta näyttävän uutisen 15.12.2016.

RSF oli "syvästi" huolissaan siitä, miten julkisen palvelun yleisradioyhtiö oli Suomessa toiminut. Ylen ratkaisut olivat sellaisia, etteivät ne RSF:n mielestä vastanneet lehdistönvapauden ideaaleja.

"It is evident that Yle has altered its reporting practices with regard to coverage of ownership stakes held by the prime minister’s relatives in a firm which recently received a large order from the state-run mining company Terrafame. Sipilä’s government recently granted additional public funds to Terrafame, which has long been struggling to avoid bankruptcy. Yle initially reported on this evident conflict of interest, but then after personal contacts were received from the prime minster himself, further reporting on the issue was apparently suppressed within Yle."

Kiinnostavaa ja kriittisiä kysymyksiä herättävää uutisessa oli se, että RSF jo 15.12.2016 saattoi kertoa Ylen alun perin raportoineen "ilmiselvästä intressiristiriidasta".

Mistä ihmeestä Pariisissa majaileva RSF oli tällaisen varman tiedon saanut? Millä perusteella RSF saattoi kuvata intressiristiriidan "ilmiselväksi"?

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen oli RSF:n uutisen aikaan vasta tutkimassa kanteluja Sipilän väitetystä esteellisyydestä eli intressiristiriidasta.

1.2.2017 ratkaisussaan oikeusasiamies päätyi siihen, että pääministeri Juha Sipilä ei ollut Terrafame-asiassa esteellinen. Mitään RSF:n jo 15.12. "tietämää" intressiristiriitaa ei siis ollut.

Entä oliko RSF:llä sitten oikea tieto, kun järjestön Suomen-yhdistys 26.4.2017 tiedotteessaan "tiesi" pääministeri Sipilän pyrkineen painostamaan Yleä uutisoinnissa?

Apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale oli tutkinut asiaa, koska oikeuskanslerinvirastoon oli tehty kanteluja, joissa väitettiin Sipilän pyrkineen "epäasiallisesti" vaikuttamaan Ylen uutisointiin hänen virkatoimistaan.

Ratkaisunsa apulaisoikeuskansleri julkisti 20.4.2017, siis vain muutama päivä ennen kuin RSF:n Suomen-yhdistys tiedotti Sipilän pyrkineen vaikuttamaan Ylen uutisointiin:

"Asiassa ei ole osoitettavissa pääministeri Sipilän tarkoituksena olleen sähköpostiviesteillään vaikuttaa Yleisradion menettelyyn. Kyse on ollut tiedotusvälineelle annetusta palautteesta ja kuvatunlaisissa olosuhteissa pääministerin selvityksessään esiin tuomaa harmia voidaan pitää myös ymmärrettävänä", Hiekkataipale arvioi.

Vastoin RSF:n "tietoa" ei siis ollut asiaa tutkineen apulaisoikeuskanslerin mukaan osoitettavissa, että pääministeri olisi pyrkinyt vaikuttamaan Ylen uutisointiin.

Pääministerin menettelytapa oli kylläkin ollut apulaisoikeuskanslerin mielestä poikkeuksellinen, ja käytetyt ilmaisut olivat olleet "osin" voimakkkaita.

"Näissä olosuhteissa on perustellusti voinut syntyä virheellinen mielikuva pääministeri Sipilän sähköpostiviestien tarkoituksesta vaikuttaa hänen virkatoimiaan koskevaan uutisointiin", apulaisoikeuskansleri huomautti.

RSF:n Suomen-yhdistys siis väitti Sipilän pyrkineen vaikuttamaan Ylen uutisointiin, ja tätä tietoa yhdistys kaupitteli meille. 

Näin yhdistys teki, vaikka asiaa tutkineen viranomaisen mukaan oli vain voinut syntyä virheellinen mielikuva Sipilän sähköpostiviestien tarkoituksesta vaikuttaa Ylen uutisointiin.

Miten lehdistönvapausindeksi syntyy?

Pääministeri Juha Sipilän "sananvapausrikos" siis johti siihen, että Suomen indeksipisteet RSF:n listauksessa heikkenivät peräti 0,33:lla ja Suomi romahti rankkauksen kärjestä kolmanneksi.

Mutta miten pääministerin rötös on saattanut muuttua indeksipisteiksi, ja miten tämä yksituumaisen median jumalansanana markkinoima RSF:n "sananvapausindeksi" oikein syntyy?

RSF kuvaa sivuillaan koko lailla yksityiskohtaisesti, miten se lehdistönvapausindeksinsä rakentaa. Kuvaus on luettavissa tästä. 

Kuvaus osoittaa monille varmaankin yllättävästi, että indeksi ei ole eikä voikaan olla mikään koko sananvapauden mittari. Se on vain lehdistönvapausindeksi, joten se mittaa ainoastaan sitä osaa sananvapaudesta, joka liittyy lehdistön toimintaan.

RSF:n indeksi mittaa median sisältöjen moniarvoisuutta ja median riippumattomuutta muun muassa poliittisen, uskonnollisen ja taloudellisen vallan lähteistä.

Se mittaa mediaan vaikuttavaa toimintaympäristöä, lainsäädännön tarjoamia puitteita ja uutisten ja tiedon tuottamiseen vaikuttavien instituutioiden ja menettelyjen läpinäkyvyyttä.

RSF:n indeksi mittaa uutisten ja tiedon tuottamiseen vaikuttavan infrastruktuurin laatua ja lopulta myös tiedotusvälineisiin ja toimittajiin kohdistuvaa painostusta (abuse) ja suoranaista väkivaltaa.

Tiedot indeksipisteiden laskemista varten kerätään kustakin 180 maasta kyselynä. Kyselylomake, joka sisältää kaikkiaan 87 kysymystä, on tällainen.

Lomakkeen useimmat kysymykset vaikuttavat olevan sinänsä perusteltuja ja hyvin muotoiltuja. Moniin kysymyksiin on kuitenkin tosi vaikea vastata.

Tällainen on esimerkiksi median sisältöjen pluralismia mittaava kysymys D2, jota pitäisi arvioida asteikolla 1–10:

"Do media reflect the range of opinions among members of the public? Note: '1' signifies a situation in which only official opinions may be reflected in media; '10' signifies complete pluralism in the media."

Täysin riippumattoman median olemassaoloa mittaava kysymys D1 – vastausvaihtoehdot Yes tai No – taas on naiivi ja sellainen, johon voi vastata vain No:

"Do completely independent media exist – that is, media whose staff may take positions of any kind on public issues with no limits of any kind from owners or the government?"

Ketkä sitten kyselyyn vastaavat? Järjestön antamien tietojen mukaan vastaajat ovat RSF:n kustakin maasta valitsemia median ammattilaisia, juristeja ja sosiologeja.

Helsingin Sanomat kertoi 26.4. uutisessaan, että laaja kysymyspatteristo lähetetään "kattavalle joukolle johtavia journalisteja, tutkijoita, juristeja ja ihmisikeusasiantuntijoita kussakin maassa".

Mitä "kattava" joukko Suomen tapauksessa oikein tarkoitti. Kysyin asiaa RSF:n Suomen-yhdistyksen puheenjohtajalta Ilkka Nousiaiselta. Hän vastasi: "Puhumme noin kymmenestä henkilöstä."

Suomen indeksipisteet siis perustuivat vain noin kymmenen johtavan journalistin, tutkijan, juristin ja ihmisoikeusasiantuntijan vastauksiin. Entä keitä he olivat?

Kysäisin totta kai tätäkin, ja RSF:n Suomen-yhdistyksen puheenjohtaja vastasi, että "valitettavasti nimiä ei ole tapana julkistaa". Se on toden totta valitettavaa.

Emme siis saa nyt tietää, keitä olivat ne noin kymmenen suomalaista, joiden arviot täkäläisestä lehdistönvapaudesta romahduttivat meidät listan kärjestä kolmanneksi.

Emme saa tietää, mikä oli "kattavaan" joukkoon kuuluvien kompetenssi vastata kysymyksiin. Olivatko he oikeasti asiantuntijoita vai vain RSF:n Suomen-yhdistyksen aktivistien kavereita?

Jospa kysymyksiin vastasivatkin vain RSF:n aktivistit itse? Oliko "kattavaa" kymmenen hengen joukkoa edes olemassa? Emme tiedä.

Kriittiset arviot RSF:n indeksistä loistavat poissaolollaan

Kiinnostavaa on se kritiikittömyys, jolla tiedotusvälineet ovat evankelioineet RSF:n indeksistä, ikään kuin se olisi jotain jumalansanaa. Kriittistä otetta kaivattaisiin kipeästi. Siitä kielivät näiden indeksien usein perin eriskummalliset rankkaukset.

Indeksejä tutkinut, globaalista lehdistönvapaudesta tohtoriksi väitellyt saksalainen mediatutkija Laura Schneider esimerkiksi on pannut merkille erikoiset rankkaukset.

Esimerkiksi Yhdysvallat oli RSF:n 2017 rankkauksessa lehdistönvapaudeltaan heikompi kuin Belize ja Burkina Faso.

Mutta paljon tätäkin erikoisempi näkymä avautuu, jos verrataan eri putiikkien tuottamia rankkauksia. Seuraava asetelma Freedom Housen (2016) ja RSF:n (2017) listauksista puhunee puolestaan:

Sijaluvut lehdistönvapauden rankkauksissa:

RSF 2017	Freedom House 2016
26. Ghana	30. Yhdysvallat
31. Etelä-Afrikka	63. Ghana
42. Burkina Faso	71. Etelä-Afrikka
43. Yhdysvallat	80. Burkina Faso

Muutama vuosi sitten mediatutkija Laura Schneider viittasi Togoon yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka ongelmallisia lehdistönvapauden rankingit ovat.

Vuonna 2013 Togo oli Freedom Housen listalla sijalla 159 (197 maasta), mutta RSF:n listalla sijalla 83 (179 maasta).

"This is a difference of nearly 80 places!" mediatutkija päivitteli 5.7.2013 julkaistussa haastattelussa, jonka voi lukea tästä.

Yksi Freedom Housen ja RSF:n listausten ongelmista on Schneiderin mukaan se, että rankkaajat eivät täsmennä, mitä ne oikeastaan tarkoittavat "lehdistönvapaudella":

"This leads to the question of what indicators should be used to measure press freedom: what do you look at if you want to know about the press situation in a country? Then the question of weighting or scoring is also important. For example, is the constitutional right to press freedom worth six points or two? Then, who assesses the situation? Who do you survey, and how many people do you need to survey in order to arrive at a result?"

Yleisradion ja JSN:n Terrafame-sotku, osa 2

26.3.2017 postauksessani kerroin, miten Ylen toimittajat olivat sijoittaneet kohun sytyttäneeseen juttuunsa pääministeri Juha Sipilän kommentin, joka ei ollut kommentti jutun häijysti vihjailevaan jääviysväitteeseen.

Kyseessä oli toiselle medialle annettu, eri kysymystä koskeva kommentti. Toimittajien menettely oli journalismin etiikan näkövinkkelistä edesvastuuton, ja suoritus tutkivana journalismina limbo; jutun tekijät, Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski, olivat palkittuja tutkivia toimittajia.

Tapaus toi mieleen syyskuussa 1998 Ylen TV1:ssä esitetyn "Lääketieteen musta historia" -ohjelman. MOT:n kaksiosaisen ohjelman toimitti silloin tutkivana toimittajana tunnettu ja palkittu Olli Ainola. Ohjelmassa hän leipoi Arvo Ylpöstä natsitohtorin.

Elokuussa 2009 julkaisin tutkivan toimituksen ohjelmasta yksityiskohtaisen, 40-sivuisen analyysin "Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa".

Analysoin sitä, oliko ohjelma ylipäätään tutkivaa journalismia. Ei se sitä ollut. Valitettavasti jouduin toteamaan, että ohjelma oli "pelkkää tarkoitushakuista vihjailua". Analyysi ja käsitykseni tutkivasta journalismista on luettavissa tästä.

Tämän päivän Terrafame-sotkussa häijysti vihjailevaa journalismia ovat viljelleet muutkin kuin Ylen tutkivat toimittajat. Tähän asti iljettävintä vihjailua on viljellyt Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen (IL:n nettilehti 28.3.).

Väitettyään harhaanjohtavasti, että muun muassa JSN on arvioinut pääministeri Juha Sipilän toimien "laillisuutta ja eettisyyttä", Parkkonen kirjoitti:

"Pääministerin on Ylen painostusyritysten lisäksi epäilty tehneen poliittisia päätöksiä, jotka ovat hyödyttäneet taloudellisesti hänen lähipiiriään, ystäviään ja perhettään. Kysymykset Sipilän toimien eettisyydestä ja moraalista ovat jääneet elämään, vaikka suoranaisia laittomuuksia ei ole havaittu."

Kiusallinen vihjailu pääministerin esteellisyydestä Terrafame-asiassa on ikävä kyllä jäänyt elämään myös Ylen 25.11.2016 kohujuttuun. Sen yhteyteen ei ole vieläkään lisätty tietoa oikeusasiamiehen päätöksestä, jonka mukaan pääministeri ei ollut esteellinen Terrafame-asiassa.

JSN:n lausuman käsitys sananvapaudesta

Terrafame-sotkun yhteydessä Julkisen sanan neuvosto päätti julkaista myös lausuman (6450/L/17) sananvapauden rajoittamisesta.

Lausuman käsitys sananvapauden rajoittamisesta on koko lailla erikoinen ja viittaa vahvasti siihen, että median itsesääntelyn pyörittäjät potevat pahanlaatuista omnipotenssin tautia.

Sananvapautta rajoittavaa oli JSN:n mielestä muun muassa se, että pääministeri "kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttään Katera Steeliin".

Siis ensin JSN korosti (22.2.2017 päätöksessään), ettei Ylen ollut "välttämätöntä" odottaa Sipilän kommenttia ennen 25.11.2016 jutun julkaisemista.

Kohujutun julkaisemisen jälkeen Sipilä jo rajoittikin sananvapautta: jutun häijystä vihjailusta suuttuneena hän ei, herra paratkoon, peräti kahteen päivään kommentoinut Ylelle yhteyttään sukulaistensa omistamaan firmaan.

Maan pääministerin, ja totta kai muidenkin ministereiden, siis pitää tanssia lausuntoautomaatteina täsmälleen median pillien tahtiin, elleivät tanssi, he rajoittavat sananvapautta.

JSN:n käsitys sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta tuo mieleen, mitä professori Risto Kunelius kirjoitti sananvapaudesta "motiivien pyykkääjänä" vuoden 2007 Journalismikritiikin vuosikirjassa.

Asiayhteytenä silloin oli kohu Jyllands-Postenin julkaisemista Muhammed-pilapiirroksista, joiden tarkoituksena oli kuulemma pohtia sananvapautta. Motiivi siis oli jalo.

Vetoaminen sananvapauden traditioon toimi Kuneliuksen mielestä hyvänä julkisuuden hallinnan strategiana, "sen avulla korostui kirkas periaate".

Tekojen puolustamisen strategiana läntisen sananvapausidean nerokkuus oli Kuneliuksen mukaan siinä, että "se siirtää syrjään kysymyksen julkaisemismotiiveista".

Olikohan "sananvapaus" tässä Sipilänkin tapauksessa itsesääntelyn lausuman värkkääjille vain nerokas kikka ministeritason lausuntoautomaattien nöyrän toiminnan varmistamiseksi? Sekä kaupallisen median että julkisen palvelun uutismyllyt vaativat, totta kai, lausuntoautomaattinsa.

MEDIAPOMOJEN HIS MASTER'S VOICE JYRÄHTI

Päätoimittajien yhdistys on tänään muistuttanut sananvapautensa puolesta itkeneille toimittajille isännän äänestä. Turhaan ja asiattomasti olette kitisseet.

Täräkässä tiedotteessaan PTY tekee täysin selväksi, mistä päin "his master's voice" meillä kuuluu: "Päätoimittaja käyttää tiedotusvälineensä sananvapautta."

Epäselväksi ei jää sekään, että isännälläkin on isäntänsä ja tällä taas ikiomat tepsivät keinonsa vaikuttaa siihen, miten tässä maassa sananvapautta käytetään: tiedotusvälinettä kustantava yhtiö nimittää päätoimittajan ja antaa tälle tarvittaessa potkut. Näin se menee.

Päätoimittajien päätökset uutisoida tai olla uutisoimatta eivät tiedotteen mukaan rajoita median palveluksessa olevien sananvapautta. "Toimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan kansalaisina, vaan työnantajansa sananvapautta", PTY huomauttaa suomalaisen sananvapauden perustavista kuvioista. Tässä PTY on totta vie ihan oikeassa.

Tähtäävätkö päätoimittajat hurskastelun SM-kisoihin?

Tunnetussa "Luotettavan median puolesta" manifestissaan vajaa vuosi sitten päätoimittajat julistivat ottavansa vastuun julkaisemiensa uutisten oikeellisuudesta. "Vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta", jalot sananvapauden tukipilarit lupasivat joukolla.

Nyt näiden tukipilarien etuja valvova yhdistys kehottaa päätoimittajia "entistäkin parempaan avoimuuteen ja journalististen prosessien avaamiseen yleisölle".

"Mitä avoimemmin tiedotusvälineet toimivat, sitä paremmin vastuullinen suomalainen media erottuu valemedioista ja muista vaihtoehtoisia faktoja levittävistä tahoista", PTY muistuttaa.

Faktavahti puolestaan muistuttaa, että nämä samat sananvapauden tukipilarit tavan takaa päättävät jättää pahojakin asiavirheitä korjaamatta. Lupaukset ovat lupauksia.

Siitäkin Faktavahti muistuttaa, että näiden isäntien isännät etujärjestöineen yhdessä toimittajien ammattijärjestön kanssa vastaavat siitä, että isoa osaa median itsesääntelystä pyöritetään kulissien takana, medialystin maksavaa yleisöä tosiasiassa huiputtaen.