JSN:n porttikielto piti, vaikka mediapomo oli kiepauttanut seurauksen syyksi

Kerroin 15.3.2018 postauksessa tapauksesta, jossa Kaakon Viestintä Oy:n sisältöjohtaja Pekka Lakka oli nololla tavalla kiepsauttanut finanssikriisin ilmiöt nurinniskoin. Lakan jutun voi lukea tästä.

Hän oli leiponut seurauksesta syyn väittämällä, että vuodesta 2007 alkanut "syvä talouden sukellus" oli seurausta velkaantumisesta. Tosiasiassa tietysti velkaantuminen oli seurausta talouden syvästä sukelluksesta.

Postauksen yhteydessä julkaisin myös Julkisen sanan neuvostolle tekemäni kantelun mediapomon kannalta nolon virheen korjaamatta jättämisestä. Postauksen voi lukea tästä.

Tänään sain tiedon, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström oli 16.4. päättänyt karsia kantelun. Minulle annettua porttikieltoa itsesääntelyyn tarkoittava päätös perusteluineen oli nytkin tällainen:

Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Koska JSN ei julkaise kantelujen karsintapäätöksiä, lehtien lukijat eivät saaneet edes JSN:n kautta tietää siitä, että sisältöjohtaja Pekka Lakka oli tullut johtaneeksi heitä pahemman kerran harhaan.

Käytin ilmaisua "lehtien", koska Lakan kirjoitus "Nauretaan taas hallitukselle, ja sitten katsotaan lukuja" oli julkaistu ainakin Kymen Sanomissa ja Länsi-Savossa.

Mistä sitten kertoo se, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström karsii kantelut kantelijan väitetyn motiivin perusteella?

Ainakin se kertoo siitä, ettei häntä kiinnosta vähääkään, millaisia asiavirheitä Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediat jättävät korjaamatta. Hän ei siis piittaa yleisön oikeudesta saada oikeaa tietoa.

Tässäkin kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, ettei JSN:n puheenjohtaja kesällä 2016 tehnyt päätöstä porttikiellosta ilman median aidon itsesääntelyn taustavoimien siunausta.

Grundström onkin julkisuudessa kertonut keskustelleensa asiasta ensin neuvoston "sidosryhmien" kanssa. Niitä kaiketi ovat JSN:n toimintaa pyörittävän kannatusyhdistyksen jäsenet:

Mediapomon toinen väärinkäsitys

Mikkelissä pesivä Kaakon Viestintä Oy julkaisee yhdeksää lehteä, joilla se oman ilmoituksensa mukaan tavoittaa kaikkiaan 513 000 silmäparia. Lähemmät tiedot yhtiön lehdistä löytyvät tästä.

Yli puolen miljoonan ihmisparan oikeuksia ajatellen pahan virheen korjaamatta jättäminen ei ollut ainoa syy, jonka vuoksi kantelu olisi pitänyt ottaa käsiteltäväksi Julkisen sanan neuvostossa.

Tapauksen yhteydessä nimittäin kävi ilmi, että yhtiön sisältöjohtaja oli ihan pihalla siitä, mistä hyvään journalistiseen tapaan kuuluvassa olennaisen asiavirheen korjaamisessa on kysymys.

Vastatessaan korjauspyyntööni sisältöjohtaja Pekka Lakka totesi:

"[K]yseessä ei ole olennainen asiavirhe, joka pitäisi sananvapauslain mukaan oikaista."

Yhdeksää lehteä julkaisevan yhtiön sisältöjohtaja siis arvioi asiavirheen korjaamisen tarvetta sananvapauslain velvoitteen perusteella. Moisen tiedon saatuani olin vallan äimänä.

Katsotaanpa, mitä 13.6.2003 annetun sananvapauslain (460/2003) § 9 sanoo lain tarkoittamasta oikeudesta oikaisuun:

"Yksityisellä henkilöllä, yhteisöllä ja säätiöllä sekä viranomaisella on oikeus saada aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai ohjelmassa esitetty itseään tai toimintaansa koskeva virheellinen tieto oikaistuksi samassa julkaisussa tai asianomaisen ohjelmatoiminnan harjoittajan ohjelmassa, jollei tiedon oikaiseminen virheen vähäisyyden vuoksi ole ilmeisen tarpeetonta."

Sananvapauslain nojalla minulla ei totisesti ollut oikeutta oikaisuun. Lain tarkoittamalla tavalla minua ei koskenut sisältöjohtaja Lakan perätön ja absurdi tieto, että talouden syväsukellus oli seurausta velkaantumisesta.

Kantelussa Julkisen sanan neuvostolle kerroin totta kai Pekka Lakan esittämästä, väärinkäsitykseen perustuneesta syystä hylätä korjauspyyntöni.

Niinpä JSN:n puheenjohtaja sai tietää, että puolelle miljoonalle suomalaiselle sisältöä tuottavan firman sisältöjohtaja oli käsittänyt ihan väärin, mitä Journalistin ohjeiden kohta 20 virheiden korjaamisesta tarkoittaa.

Mutta ei JSN:n puheenjohtaja tästäkään tiedosta piitannut vaan teki porttikieltoa tarkoittavan päätöksensä olla ottamatta kantelua neuvoston käsiteltäväksi.

Onneksi olkoon, kaikki Kaakon Viestintä Oy:n lehtien tilaajat ja lukijat ja muutkin "vastuullisen journalismin" uhrit!

"Median veri punnitaan vasta siinä, miten se toimii kun virheitä sattuu. Hyvä lehti oikaisee virheensä viipymättä sekä verkkosivuillaan että paperilehdessä. Jos virhe on iso, hyvä lehti ei upota sitä oikaisupalstalle vaan julkaisee korjaavan uutisen, joka on yhtä näkyvä kuin alkuperäinen virheellinen juttu."

(JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström, Kainuun Sanomat 2.2.2016)

Alfred Kordelinin säätiö palkitsi median itsesääntelyn pimittäjän

Tiistaina 7.11.2017 tulee kuluneeksi 100 vuotta Alfred Kordelinin kuolemasta. 3.4.1917 päivätyssä testamentissaan Kordelin määräsi, että hänen omaisuudestaan tuli muodostaa Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto.

Ensimmäiset stipendit tämä rahasto, nykyinen Alfred Kordelinin säätiö, jakoi vuonna 1920. Samasta vuodesta lähtien säätiö on jakanut myös palkintoja.

Ensimmäisen kunniapalkinnon sai säveltäjä Jean Sibelius. Palkinto oli 10 000 silloista markkaa, mikä vastasi kaiketi reilua 4 000:ta tämän päivän euroa.

6. marraskuuta 2017 eli Alfred Kordelinin syntymäpäivänä (1868) säätiö on taas myöntänyt palkinnot henkilöille, jotka ovat työssään merkittävällä tavalla toimineet suomalaisen sivistyksen puolesta. Nyt palkinto on 30 000 euron arvoinen.

Yksi palkituista oli Julkisen sanan neuvoston nykyinen puheenjohtaja, toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström. Tähän tapaan säätiö perusteli valintaansa sivuillaan:

"Toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström aloitti Julkisen sanan neuvoston ensimmäisenä kokopäivätoimisena puheenjohtajana 2016. Hän on myös ensimmäinen nainen tässä tehtävässä. Grundström on toiminut linjakkaasti hyvän journalistisen tavan edistämiseksi. Hän on edustanut media-alan kenttää ponnekkaasti mutta rauhallisesti kiivaimpienkin kriisien keskellä. Grundström on tarttunut varmaotteisesti kysymyksiin totuudenmukaisen ja kriittisen tiedonvälityksen puolesta. Grundströmin uusimmat tietokirjat – Musta orkidea (2013) ja Malminetsijät (2016) – kasvavat hienosti yksittäistapauksista taloudellisia ja poliittisia valtarakenteita eritteleväksi yhteiskuntakritiikiksi. Elina Grundström ansaitsee tunnustuksen pitkäjänteisestä työstä objektiivisuuteen pyrkivän tiedon, demokraattisten arvojen sekä ihmisoikeuksien puolustamisessa."

Palkinnosta päättäneen Alfred Kordelinin säätiön hallituksen mielestä siis:

"Grundström on toiminut linjakkaasti hyvän journalistisen tavan edistämiseksi". 

Esimerkiksi 27.9.2017 Elina Grundström edisti linjakkaasti hyvää journalistista tapaa seuraavalla tavalla: hän päätti olla ottamatta neuvoston käsiteltäväksi kantelua siitä, kun Kansan Uutiset jätti korjaamatta pahan asiavirheensä.

Karsintapäätös 374. 6664/SL/17 liittyi KU:n verkkolehden juttuun, joka väitti rajusti liioitellen, että kesäkuun lopussa 15–24-vuotiaista oli työttömänä 22 prosenttia.

Tosiasiassa osuus oli ollut paljon pienempi, vain 14,9 prosenttia, eikä kuvannut kesäkuun lopun tilannetta. Lähemmin KU:n juttua ruodin  Faktavahdin postauksessa 15.9.2017, jossa myös julkaisin JSN:lle lähettämäni kantelun siitä, että KU jätti korjaamatta olennaisen asiavirheen.

Suomalaisen sivistyksen puolesta tehtyä kantelun karsintapäätöstään Grundström perusteli tutulla, tosiasiallista porttikieltoa median itsesääntelyyn tarkoittavalla tavalla:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Mistä tämä kantelujen karsinnan kulisseissa tehty ei-julkinen päätös – yksi kymmenistä vastaavista – kertoo, ja mitä se merkitsee?

Nähdäkseni päätös kertoo ennen muuta siitä, että linjakkaasti hyvää journalistista tapaa edistävä JSN:n puheenjohtaja ei piittaa vähääkään siitä, levittääkö media yleisölle väärää vai oikeaa tietoa.

Kulissien takaisen kähminnän seurauksena taas on ennen kaikkea se, että kansalaiset eivät voi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat.

Virheiden korjaamisen tapauksissa yleisö ei saa tietää, millaisten virheiden korjaamatta jättämistä median aitoa itsesääntelyä pyörittävä JSN tosiasiassa pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Helsingin Sanomien nettilehden tämän päivän jutussa Elina Grundström korosti säätiön antaman tunnustuksen koskevan oikeastaan koko Julkisen sanan neuvostoa.

"JSN:n merkitys on noussut viime vuosina, kun totuudenmukainen tiedonvälitys on ollut uhattuna", Grundström pohti HS:n jutussa.

JSN:n sivuilla julkaistussa uutisessa Grundström korostaa vaatimattomana, että "neuvoston merkitys ja näkyvyys on kauteni aikana korostunut, koska se on saanut uudenlaisen roolin yhteiskunnan totuuspohjaisuuden puolustamisessa".

Rohkenen epäillä, että Alfred Kordelinin säätiön hallituksella ei ole ollut ensiksikään hajuakaan siitä, että patologista omnipotenssia potevaa median itsesääntelyä pyöritetään Suomessa merkittävin osin yleisön tietämättä, ei-julkisesti.

Sitäkään säätiön hallituksen jäsenet tuskin ovat tienneet, että JSN on päättänyt torjua porttikiellon avulla kantelut, joilla oikeasti halutaan edistää hyvää journalistista tapaa eli joilla halutaan kirittää tiedotusvälineitä korjaamaan olennaiset asiavirheensä.

Iltalehti, Helsingin Sanomat ja JSN eivät piitanneet lukijoiden oikeudesta saada oikeaa tietoa

Maaliskuun 1. päivänä 2016 joukko päätoimittajia julkaisi sittemmin runsaasti julkisuutta saaneen manifestin "Luotettavan median puolesta". Se korosti sitoutumista oikeisiin tietoihin perustuvaan journalismiin.

Manifestissa mm. Iltalehden vastaava päätoimittaja Kari Kivelä ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi julistivat:

"Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta."

Sanomalehtiviikolla 1.–7.2.2016 useissa sanomalehdissä oli julkaistu Julkisen sanan neuvoston uutena puheenjohtajana juuri aloittaneen Elina Grundströmin kolumni "Fiksu myöntää virheensä".

Kirjoituksessaan Grundström korosti, että "median veri punnitaan vasta siinä, miten se toimii kun virheitä sattuu".

Hän huomautti, että "oikea, aito journalismi ei ole virheetöntä, mutta se on itseään korjaavaa". "Virheet myönnetään reilusti ja korjataan mahdollisimman pian. Siis ihan niin kuin fiksut ihmisetkin tekevät", median itsesääntelyä pyörittävän neuvoston johtoon asettunut Grundström vakuutti.

1.8.2017 samainen Grundström päätti JSN:n puheenjohtajana karsia kaksi virheiden korjaamatta jättämisestä tekemääni kantelua. Toinen niistä koski Kari Kivelän Iltalehteä, toinen Kaius Niemen Helsingin Sanomia.

Kantelujen asiasisältöä hän ei ollenkaan tutkinut. Hän ei tulkinnut, olivatko korjaamatta jätetyt virheet olleet olennaisia ja korjausta vaativia vai ei, se ei häntä lainkaan kiinnostanut.

Kummankin karsintapäätöksen perustelu oli luonteeltaan "tekninen" ja liittyi hänen tulkintaansa kantelun motiivista. Jo toista vuotta jatkunutta porttikieltoa faktisesti tarkoittava perustelu kuului nytkin näin:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Tässä kohtaa on syytä todeta, että median itsesääntelyn historiassa kaiketi ainutkertainen porttikielto ei näytä olleen pelkästään JSN:n puheenjohtajan eli Elina Grundströmin käsialaa.

Suomen Kuvalehden 28.10.2016 jutussa "Nyt käyttäydyt, media" (SK 43/2016) Grundström paljasti puhuneensa JSN:n taustavoimien kanssa siitä, että voi karsia kaikki tekemäni kantelut:

"Puhuttuani sidosryhmien kanssa tein päätöksen, että voin ne karsia, en henkilön vaan toimintatavan perusteella."

Toimintatapaani olen selostanut muun muassa Kulissien takana -raportissani, joka julkaistiin joukkorahoitusjournalismia harjoittavan Rapportin sivuilla kaikille lukijoille 23.4.2016. Kuvaus toimintatavasta löytyy raportin sivuilta 8–9.

19.10.2016 menehtynyt Jari Lindholm tiesi kertoa viimeiseksi jääneessä Suomen Kuvalehden jutussaan, että "neuvosto ei ole ollut asiasta yksimielinen".

On vaikea sanoa, pitikö tieto kutinsa. Julkisuudessa ei ole näkynyt vihjettäkään siitä, että neuvoston jäsenet olisivat olleet eri mieltä erikoisesta ja koko medialystin maksavan yleisön oikeuksia taatusti loukkaavasta porttikieltoratkaisusta.

Julkisen sanan neuvoston vaikutusvaltaisimpia "sidosryhmiä" muuten ovat lehtifirmojen etuja ajava Sanomalehtien Liitto, toimittajien etujärjestö Suomen Journalistiliitto ja julkisen palvelun Yleisradio. Niiden edustajista on koottu JSN:ää pyörittävän kannatusyhdistyksen hallitus.

Aiemmin mainittu kantelu Iltalehdestä koski sen nettiversiossa 11.6. julkaistua Tiia-Maria Taposen juttua. Olennainen virhe oli jutun otsikon väite, että liikenneturmat olisi nuorten yleisin kuolinsyy.

Tilastokeskuksen tuoreimmat kuolinsyytiedot ovat vuodelta 2015. Niiden mukaan 15–24-vuotiaita menehtyi kuljetustapaturmissa kaikkiaan 48 (7 ikäryhmän 100 000 henkilöä kohti).

Itsemurhan teki 71 nuorta (itsemurhakuolleisuus 11 ikäryhmän 100 000 henkilöä kohti), joten liikenneturmat ei ollut nuorten yleisin kuolinsyy, ei lähimainkaan.

Iltalehden tapauksesta kirjoittelin yksityiskohtaisemmin jo 24.6.2017 postauksessa. Sen voi lukea tästä.

Kantelu Helsingin Sanomista puolestaan koski 13.6.2017 julkaistua kolmen papin allekirjoittamaa mielipidekirjoitusta. Siinä papit johtivat lehden lukijoita häikäilemättömästi harhaan esittämällä perättömän tiedon avioliittoon vihkimistä koskevista kirkon säännöksistä.

Tästä tapauksesta kerroin 27.6.2017 postauksessani, ja samaa asiaa ruodin jo aiemmin eli 8.4.2017 julkaistussa postauksessa, joka koski silloin Ylen menettelyä. Postaukset voi lukea tästä ja tästä.

JSN:n puheenjohtaja karsi taas tukun kanteluja virheiden korjaamatta jättämisestä

Muutama päivä sitten Julkisen sanan neuvoston hallintosihteeri ilmoitti, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström oli 1.6.2017 karsinut joukon tekemiäni kanteluja. Tapauksia oli tällä kertaa seitsemän.

Asiasisältöä tutkimatta Grundström päätti, ettei kanteluja oteta neuvostossa käsiteltäväksi. Kaikissa tapauksissa perustelu oli jälleen "tekninen": kukin kantelu oli tehty itsesääntelyelimen kieltämässä "testaustarkoituksessa".

Olen jo julkaissut Faktavahti-blogissa kaikki nyt JSN:n porttikieltoon törmänneet kantelut. Niinpä luettelenkin tällä kertaa vain karsituksi tulleet kantelut ja tarjoan linkin kuhunkin kanteluun.

1.
Etelä-Suomen Sanomat valehteli 11.3.2017 pääkirjoituksessaan lukijoilleen, että Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään. Kantelun voi lukea tästä.

2.
Ylen uutiset väitti 14.2.2017 nettisivuillaan virheellisesti, että työaikaa pidentävällä kilpailukykysopimuksella oli tarkoitus parantaa tuottavuutta. Kantelun voi lukea tästä.

3.
Helsingin Sanomat kuvasi 30.3.2017 pääkirjoituksessaan valheellisesti Suomen viime vuosien talouskehitystä. Kantelun voi lukea tästä.

4.
Ylen uutiset väitti 11.3.2017 nettisivuillaan valheellisesti, että kirkon vihkimistä koskevat säännökset eivät puhu sukupuolista. Kantelun voi lukea tästä.

5.
Iltalehti kuvasi 2.4.2017 nettilehtensä pääkirjoituksessa lähihistorian talouskasvua lukijoita pahoin harhaan johtaen. Kantelun voi lukea tästä.

6.
Ylen A-studio väitti "tietopaketissaan" 23.2.2017 virheellisesti, että parantavan hoidon lopettaminen on "passiivista eutanasiaa". Kantelun voi lukea tästä.

7.
Taloussanomat uskotteli lukijoilleen 13.3.2017 valheellisesti Nordean pääekonomistin arvioineen, että tuottavuutta voisi ehkä parantaa pidentämällä työaikaa jollain muulla tavalla kuin lisäämällä joka työpäivään kuusi minuuttia. Kantelun voi lukea tästä.

Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus

Lähdesuoja on äärimmäisen tärkeä asia. Se on demokratiaan kuuluvan sananvapauden olennainen ulottuvuus, ja sellaisena tärkeä meille kaikille. Lähdesuojan tarkoitusta ja merkitystä on kuvannut osuvasti muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT lukuisissa ratkaisuissaan:

Protection of journalistic sources is one of the basic conditions for press freedom. ... Without such protection, sources may be deterred from assisting the press in informing the public on matters of public interest. As a result the vital public-watchdog role of the press may be undermined, and the ability of the press to provide accurate and reliable information be adversely affected. 

Tuo kuvaus on peräisin kaikille näitä asioita seuraaville tutusta Goodwin v. the United Kingdom -ratkaisusta (27.3.1996, § 39). Kuvauksesta on hyvä tietää, että ilmaisu "matters of public interest" viittaa asioiden merkitykseen yleiseltä kannalta eikä suinkaan niiden pelkkään kiinnostavuuteen.

Viestintäoikeuden suomalainen huippuasiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) luonnehti lähdesuojan tarkoitusta oikeusministeriölle vuonna 2010 tekemässään selvityksessä näin:

"Lähdesuojan keskeisimpänä tarkoituksena on sananvapauden ydinalueelle kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun, yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen sekä vallankäytön valvonnan turvaaminen."

Meillä Suomessa lähdesuojasta säädetään laissa. Säännös on sananvapauslain (13.6.2003/460) 16. pykälässä:

"Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmoittamatta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot."

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström antoi Ylen Aamu-tv:ssä 2.5.2016 eli vuosi sitten aivan väärän todistuksen siitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa:

"No, siis se tarkoittaa sitä, että jos joku luottamuksellisesti kertoo tietoja toimittajalle, niin tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Ei myöskään saa luovuttaa mitään materiaalia, josta se vois paljastua."

Tosiasiassa toimittajalla ei ole Elina Grundströmin väittämää ehdotonta velvollisuutta tietolähteen salassapitoon.

Ehdotonta salassapitovelvollisuutta ei ole säädetty laissa, eikä sellaista ole myöskään Journalistin ohjeissa, joita JSN tulkitsee.

Päivi Tiilikka perusteli jo Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008 (s. 35–36), miksi velvollisuutta lähteen suojaamiseen ei ole.

Selvityksessään oikeusministeriölle hän muistutti siitä, että lähde on esimerkiksi hyötymisen tai vahingoittamisen tarkoituksessa saattanut antaa toimittajalle tahallaan vääriä tietoja:

"Selvän harhaanjohtamisen tai jopa erehdyttämisen tilanteissa ei olisi kohtuullista, että toimittaja olisi velvollinen suojaamaan vilpillisesti menetellyttä lähdettään."

Tätä ajatellen on helppo käsittää, kuinka pahoin virheellistä tietoa Yle tuli katsojille levittäneeksi julkaistessaan JSN:n puheenjohtajan väitteen.

Kun Yle ei suostunut korjaamaan perätöntä tietoa, tein kantelun JSN:lle. Kantelun ja sen liitteenä olevan päätoimittaja Atte Jääskeläisen päätöksen korjauspyynnön hylkäämisestä voi lukea tästä.

Kantelu ei johtanut mihinkään, koska JSN ei ottanut puheenjohtajansa perätöntä väitettä koskevaa kantelua ollenkaan käsiteltäväkseen.

Neuvoston 1. varapuheenjohtaja, Bonnierin omistaman MTV:n ohjelmapäällikkö Jyrki Huotari karsi kantelun 30.6.2016.

Karsintapäätöksen perustelu oli nytkin luonteeltaan "tekninen" ja tarkoitti käytännössä JSN:n minulle antamaa porttikieltoa:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen."

Moni lukija on kenties jo ehtinyt tähän mennessä vähän ihmetellä postauksen otsikkoa "Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus".

Otsikolla haluan muistuttaa tästä toimittajien järjestään "unohtamasta" tosiasiasta, joka käy hyvin ilmi suoraan lakipykälästä.

"Kuten säännöksestä sen sanamuodon mukaan ilmenee, lähdesuoja koskee jokaista 'yleisön saataville toimitetun viestin laatijaa' eli myös muita henkilöitä kuin journalistista työtä tekeviä", Päivi Tiilikka huomautti jo vuonna 2008 Journalistin sananvapaus -kirjassaan (s. 35).

Tämä joka ikisen toimittajan johdonmukaisesti sivuuttama fakta ei ole vailla merkitystä. Juuri siihen nimittäin liittyy tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva ammottava aukko.

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin"

Vuoden 2010 selvityksessään OM:lle Päivi Tiilikka totesi, että "Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen". Hänen mukaansa "nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin".

Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professorina nykyisin toimivan Päivi Korpisaaren harvinaisen rajun arvion taustaksi on syytä kerrata, mitä säännökset sanovat lähdesuojan murtamisesta.

Lähdesuoja ei ole absoluuttinen. Tietyin ehdoin lähdesuojan voi murtaa rikoksen esitutkinnassa ja rikosasian oikeudenkäynnissä.

Ehdot koskevat ennen muuta sitä, millaista rikosta ollaan selvittämässä esitutkinnassa ja millaista rikosta ollaan käsittelemässä oikeudenkäynnissä.

Esitutkinnassa lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy vain	ns. törkeä rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Oikeudenkäynnissä lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy	ns. törkeä rikos sekä salassapitorikos.

Selvityksessään OM:lle Tiilikka huomautti, että "käytännössä lähdesuojan murtamismahdollisuus salassapitorikosta koskevassa oikeudenkäynnissä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi".

Koska lähdesuojan murtaminen esitutkinnassa ei ole mahdollista, kun tutkitaan salassapitorikosta, syytteeseen riittävää näyttöä ei voida saada. Käytännössä asia ei siksi etene oikeudenkäyntiin asti.

Tilanne on varsin erikoinen. Laissa on säädetty rangaistus rikoksesta, mutta käytännössä rikosta ei voida lähdesuojan nykyisten säännösten takia selvittää eikä saattaa rikollista vastuuseen teostaan.

Tästä erikoisesta tilanteesta tietoisena Tiilikka totesi selvityksessään, ettei lähdesuojan murtaminen ole aina Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa taatun sananvapauden vastaista.

Hänen mielestään esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen 8. artiklassa yksilölle taatun yksityiselämän suojan turvaaminen joskus "jopa edellyttää vähintäänkin mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen".

"Ratkaisua tehtäessä on punnittava sananvapautta ja siihen kuuluvaa lähdesuojaa yksilön intressejä vasten ja harkinnassa on oltava riittävät oikeusturvatakeet", Tiilikka kirjoitti ja esitti rajun kriittisen arvion säännöstemme nykytilasta:

"Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen, kun lähdesuoja myönnetään kaikille yleisön saataville toimitettujen viestien laatijoille eikä tuomioistuimella ole esitutkinnan osalta mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen edes räikeimpien salassapitorikosten tutkimisessa."

Tiilikka huomautti, että "lähdesuojaa ei voida murtaa edes potilastietoja, sosiaalihuollon asiakkuutta, etuisuuksia ja tukitoimia, oikeuspsykiatrista mielentilatutkimusta, nuorta rikoksentekijää koskevaa henkilötutkintaa tai oppilashuoltoa koskevien salassapitorikosten tutkimiseksi, vaikka arkaluontoisten tietojen vuotaminen voi aiheuttaa tietovuodon kohteelle erittäin suurta tai vakavaa kärsimystä tai vahinkoa".

Edelleen Tiilikka muistutti siitä, että "tällaisten tietojen vuotaminen ja levittäminen esimerkiksi internetissä ei myöskään välttämättä toteuta mitään sananvapauden kannalta keskeistä tarkoitusperää vaan voi tapahtua myös yksinomaan vahingoittamis- tai kiusaamistarkoituksessa".

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin, kun salassapitorikoksen tekijästä jotain tietävä henkilö voi vapautua todistamisvelvollisuudesta aiheuttamalla tietovuodon kohteelle aikaisempaa suurempaa vahinkoa toimittamalla vuodetut tiedot yleisön saataville."

Johtopäätöksenään tästä nykyisestä jopa absurdista tilanteesta viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka totesi, että "lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita".

20.5.2009 mietintönsä luovuttanut esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta oli sekin tiennyt voimassa olevan lain vakavasta ongelmasta:

"Voimassa oleva laki ei käytännössä mahdollista edes kaikkein vakavimpiinkaan salassapitorikoksiin tai erittäin merkittäviä vahinkoja aiheuttaneisiin salassapitorikoksiin syyllistyneiden selvittämistä."

Toimikunta muistutti siitä, että "julkisen vallan velvollisuutena on aktiivisesti turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen":

"Tämä koskee luonnollisesti myös niitä henkilöitä, joiden oikeuksia on loukattu salassapitovelvollisuuden rikkomisella. On valtion velvollisuus turvata se, että näidenkin rikosten tutkinta on tehokasta."

Niinpä toimikunta ehdottikin, että lähdesuojan murtaminen salassapitorikoksen perusteella jo esitutkinnassa tehdään mahdolliseksi. Muutamien edellytysten tuli tällöin kuitenkin täyttyä:

1. On "todennäköisiä" syitä epäillä, että tieto on annettu vastoin sellaista salassapitovelvollisuutta, jonka rikkomisesta on erikseen säädetty rangaistus.

2. Lähdesuojan murtaminen on "ilmeisen välttämätöntä" rikoksen selvittämiseksi.

3. Lähdesuojan murtaminen on "perusteltua rikoksen vakavuuteen tai seurauksiin nähden".

Oikeusministeri Tuija Brax (Vihr.)

Kuvaaja ja kuvalähde: Heikki Tuuli/Eduskunta

Kun silloinen oikeusministeri Tuija Brax otti mietinnön vastaan, hän osoitti puheessaan olevansa hyvin tietoinen, että salassapitorikoksella voidaan aiheuttaa "merkittäviä vahinkoja" sille, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Asia oli hänen mielestään kuitenkin herkkä:

"Asia on sananvapausherkkä ja siksi on muistutettava, että joissakin tilanteissa tietovuodoilla on merkitystä vallassa olevien valvonnan kannalta."

Tiedotusvälineet nostivat toimikunnan esityksestä aika äläkän. Helsingin Sanomat esimerkiksi julisti pääkirjoituksessaan 24.5.2009, että lähdesuojan murentaminen heikentäisi "vakavasti" lähdesuojaa. HS:n uutissivujen otsikot olivat tällaisia:

Oikeustoimittajat ry:n 31.8.2009 lausunto ehdotuksesta oli sekin murskaava. Yhdistys luonnehti ehdotettua pykälää jopa "jonkinlaiseksi eliitin suojelupykäläksi".

Yhdistyksen mielestä oli "ilmeistä", että lähdesuojan murtamisen mahdollistavaa säännöstä olisi tarkoitus soveltaa lähinnä tapauksissa, joissa media on laajasti kertonut poliittiseen tai taloudelliseen vallankäyttäjään kohdistuneista rikosepäilyistä.

"Säännöstä siis sovellettaisiin juuri silloin, kun yhteiskunnallinen tarve tietojen julkaisemiseen on suurimmillaan", oikeustoimittajien yhdistys huomautti.

Merkille pantavaa median langettamassa murskaavassa tuomiossa oli ensiksikin se, että lähdesuoja nähtiin – virheellisesti – vain toimittajille kuuluvana herkkuna. Media sivuutti täysin sen tosiasian, että lähdesuoja on kenen hyvänsä "yleisön saataville toimitetun viestin laatijan" oikeus.

Toinen merkille pantava piirre median tuomiossa oli se, että se katsoi asiaa vain yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen ja vallankäytön valvonnan turvaamisen näkökulmasta. Näin media sivuutti sen tosiasian, että lähdesuojaa käytetään usein, kenties jopa useimmiten, aivan muihin tarkoituksiin.

Päivi Tiilikka arvioi Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008, että nykyään lähdesuojaa käytettäneen "eniten julkaistaessa ns. julkkisjuoruja viihdelehdissä, joiden toimituksiin ihmiset voivat lähettää juttuvinkkejä tekstiviestillä, puhelimitse tai internetin kautta".

"Vinkkaajille luvataan huomattavia vinkkipalkkioita, ja palstoja pitävät viihdelehdet vakuuttavat, että vinkkaajan lähdesuoja on täydellinen", Tiilikka totesi. 7 päivää -lehden lisäksi hän viittasi tässä yhteydessä Katso-lehteen.

Päivi Tiilikan arvio ja sen uutisointi

Selvityksessään OM:lle (54/2010) Päivi Tiilikka otti kriittisesti kantaa myös esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan 2009 ehdottamaan pykälään, joka olisi mahdollistanut lähdesuojan murtamisen salassapitorikoksen esitutkinnassa.

Tiilikka arvosteli erityisesti sitä, että ehdotetussa pykälässä ei annettu "ainakaan eksplisiittisesti" mitään merkitystä julkaistun tiedon yhteiskunnalliselle merkitykselle.

Arvioitaessa lähdesuojan murtamisen edellytyksiä pitäisi hänen mielestään siis ottaa huomioon myös se, oliko julkaistuilla tiedoilla yleiseltä kannalta merkitystä:

"Poikkeuksellisissa tapauksissa voisi sananvapauteen kuuluvan valvontafunktion täyttämiseksi olla perusteltua julkistaa salassa pidettäviä ja asianomaisen kannalta vahingollisia tietoja, jos niillä on merkittävää vaikutusta yhteiskunnallisen vallankäytön valvontaan."

Tästä pitäisi kuitenkin olla lakipykälässä nimenomainen maininta, joka Tiilikan mukaan siis puuttui ehdotetusta pykälästä.

"Ehdotetunkaltainen lähdesuojan murtamisedellytys on niin laaja ja avoin, että sillä olisi varmasti hyydyttävää vaikutusta tietolähteiden halukkuuteen antaa tietoja", Tiilikka kritisoi. Kriittisen arvionsa yhteenvedossa hän kuitenkin korosti:

"Mielestäni lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita, mutta sen edellytysten tulisi olla tiukemmin säännellyt kuin esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan ehdotuksessa."

Kun OM:n Päivi Tiilikalta tilaama selvitys 30.6.2010 julkistettiin, oikeusministeri Tuija Brax julisti jo samana päivänä Ylen uutisissa: "Lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Viestintäoikeuden johtava asiantuntija oli selvityksessään todennut, että Suomen lainsäädäntö saattoi olla jopa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Hän oli osoittanut, että nykyiset säännökset saattoivat johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin ajatellen tavallisten suomalaisten oikeusturvaa.

Hän oli myös osoittanut, että tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva aukko oli tukittavissa siten, että lähdesuojan merkitys vallankäytön valvonnan mahdollistajana säilyy entisellään.

Hän oli ollut sitä mieltä, että lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa on syytä harkita.

Huolimatta tästä kaikesta oikeusministeri ilmoitti saman tien, että "lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Kun oikeusministeri oli näin oikopäätä tyrmännyt selvityksen tehneen tutkijan ehdotuksen, medialla ei ollut tietenkään aihetta nostaa selvityksestä minkäänlaista äläkkää.

Kiinnostavaa ja tavallisten pulliaisten kannalta surullista oli se, että tiedotusvälineet järjestään vaikenivat viestintäoikeuden asiantuntijan poikkeuksellisen rajusta kritiikistä. Siitä ei uutisoitu.

Siitäkään en havainnut uutisissa kerrotun, että OM:lle selvityksen tehneen asiantuntijan mielestä lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa oli syytä harkita.

STT:n 30.6.2010 uutinen, joka julkaisiin muun muassa Kaleva-lehdessä, oli uutisointia hyvin kuvaava.

Tässä kaikki se, mitä STT:n uutinen tuoreeltaan viestintäoikeuden ekspertin poikkeuksellisen rajusta kritiikistä ja siihen pohjautuvasta kannanotosta kertoi:

"Tiilikka ottaa kantaa myös ehdotukseen, että toimittajan lähdesuoja voitaisiin joskus murtaa jo esitutkinnassa. Hänestä esitetty murtamisperuste on liian laaja; on otettava huomioon myös yleisön tarve saada merkittävää tietoa."

Koko asiasta ei ole sen koommin puhuttu mitään. Politiikan eliitti ei näytä välittävän vähääkään tavallisten suomalaisten oikeusturvan aukosta. Yhtä piittaamattomia "rahvaan" oikeusturvasta näyttävät olevan toimittajat.

Toinen toisensa perään toimittajat vain hokevat iskulausetta "toimittajan" lähdesuojasta. He eivät näytä piittaavan yhtään siitä tavallisten suomalaisten oikeusturvan ongelmasta, jonka taustana on se tosiasia, että lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus.

Miksi JSN ei julkaise kaikkia hyvän journalistisen tavan tulkintojaan?

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on julkaissut neuvoston kotisivuilla 16.8.2016 päivätyn kirjoituksen "Miksi JSN ei julkaise karsittuja kanteluja?". Kirjoituksen voit lukea tästä linkistä.

Karsintapäätösten perusteluja hän esitteli yksityiskohtaisesti jo 22.6.2016 kirjoituksessaan "Mitä neuvosto karsii ja miksi?". Kirjoituksen voit lukea tästä linkistä.

Tämä aiempikin kirjoitus on hyvä lukea. Siitä nimittäin käy selvästi ilmi, että JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa myös karsintapäätöksissään, joita ei siis kuitenkaan julkaista.

Tämän tosiasian toin esiin Jani Kaaron kolumnin yhteydessä 23.4.2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa. Kaikissa sen esimerkeissä oli kyse nimenomaan hyvän journalistisen tavan tulkitsemisesta.

Julkaisematta jätetyissä päätöksissään JSN:n puheenjohtaja tulkitsi konkreettisesti sitä, oliko median korjaamatta jättämä asiavirhe Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen ja korjausta vaativa virhe vai ei.

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että JSN tulkitsee Journalistin ohjeiden 20. kohtaa asiavirheiden korjaamisesta kolmenlaisessa menettelyssä.

1.
Neuvosto tekee asiavirheiden korjaamatta jättämisestä langettavia ja vapauttavia päätöksiä kollegiona. Kaikki nämä päätökset perusteluineen julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Jokaisessa vapauttavassa päätöksessä tulee julki kantelijan väite korjaamatta jätetystä virheestä. Päätöksissä myös aika ajoin perustellaan, miksi JSN ei pidä virhettä olennaisena ja oikaisua vaativana.

2.
JSN:n puheenjohtaja tekee neuvoston puolesta virheiden korjaamatta jättämisestä sellaisia vapauttavia päätöksiä, jotka julkaistaan perusteluineen päivineen neuvoston kotisivuilla. Näissäkin päätöksissä tulee julki kantelijan väite korjaamatta jätetystä virheestä. JSN:n puheenjohtaja myös saattaa perustella, miksi ei pidä virhettä olennaisena ja oikaisua vaativana.

3.
Kanteluja karsiessaankin JSN:n puheenjohtaja tulkitsee neuvoston nimissä Journalistin ohjeiden 20. kohtaa. Karsintaratkaisu onkin olemukseltaan vapauttava päätös: virhe on JSN:n puheenjohtajan mielestä niin mitätön, ettei hän ota kantelua neuvoston käsiteltäväksi. 

Tällaisessakin päätöksessä esitetään kantelijan väite korjaamatta jätetystä virheestä ja perustellaan – usein tosin surkeasti – virheen vähäisyyttä. Karsintapäätöstä ja sen mahdollisia perusteluja ei kuitenkaan julkaista neuvoston kotisivuilla.

Median yleisön oikeuksia ajatellen on kestämätöntä, että JSN julkaisee vain osan Journalistin ohjeiden 20. kohtaa koskevista tulkinnoistaan. Miksi se on kestämätöntä?

Jättämällä julkaisematta karsintapäätösten tulkinnat JSN varmistaa, ettei yleisö saa tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat. 

Suomalaiset eivät vielä tiedä, että rajat eivät ole siellä, missä ne JSN:n ja sen puheenjohtajan julkaistujen päätösten mukaan näyttäisivät olevan.

Asiavirheiden korjaamisesta yleisö ei saa tietää koko totuutta siitä, millaisten virheiden korjaamatta jättämistä JSN pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena. Eikä myöskään sitä, miten JSN kantaansa perustelee.

Edellä kohdassa 3 kuvattu itsesääntely karsintamenettelyn kulisseissa vie yleisöltä mahdollisuuden arvioida median tosiasiallista luotettavuutta.   

Näin räikeästi kansalaisten oikeuksia loukkaavan epäkohdan poistamiseksi median itsesääntelyn on syytä muuttaa kiireesti toimintatapojaan. Mitä JSN:n siis pitää tehdä?

JSN:n pitää alkaa julkaista sivuillaan perusteluineen päivineen kaikki ne muotovaatimukset täyttävien kantelujen karsintapäätökset, joissa on kyse hyvän journalistisen tavan tulkitsemisesta. 

Karsintapäätökset tulee julkaista aivan samaan tapaan kuin muutkin päätökset, joilla neuvosto tulkitsee hyvää journalistista tapaa.

Ellei JSN ala tulkita hyvää journalistista tapaa täysin läpinäkyvästi, se ei täytä itsesääntelylle asetettua tehtävää eli ei tue hyvää journalistista tapaa. 

Kestävätkö karsintapäätösten julkaisematta jättämisen perustelut kriittistä tarkastelua?

Puheenjohtaja Elina Grundström on perustellut karsintaratkaisujen julkaisematta jättämistä tämän postauksen alussa mainitussa 16.8.2016 kirjoituksessa ja Facebookissa 28.4.2016. Facebookissa esitetyt perustelut olivat tällaisia:

"Miksi JSN ei julkaise karsintapäätöksiä? No samasta syystä kuin rikosilmoituksiakaan ei julkaista poliisin verkkosivuilla. - Koska se nostaisi kantelemisen kynnystä, vaarantaisi kantelijoiden yksityisyyden suojan ja koska se heikentäisi medioiden oikeusturvaa, kun niihin kohdistuvia perättömiä ja tutkimattomia syytteitä levitelteltäisiin ympäri maailmaa. 
Eikä meidän pienessä toimistossamme edes olisi resursseja tällaiseen julkaisemiseen. Asiakirjamme ovat kuitenkin julkisia ja niihin voi tutustua neuvoston toimistossa."

Yksikään itsesääntelyyn sitoutuneista tiedotusvälineistä ei tietääkseni ole ruotinut Grundströmin esittämiä perusteluja. Jotta perustelut eivät jäisi tyystin vaille kriittistä tarkastelua, käyn ne tässä postauksessa läpi kohta kohdalta ja arvioin, sietävätkö ne päivänvaloa.


Karsintapäätöksen julkaisematta jättämisen syy on sama, jonka takia poliisi ei julkaise rikosilmoitusta nettisivuillaan

Yksi rikosilmoituksen salassapitointresseistä on se, että tiedon antaminen ilmoituksesta voi vaarantaa rikoksen selvittämistä. Julkaistun "asiavirherikoksen" selvittämistä karsintapäätöksen julkitulo ei voisi millään tavoin vaarantaa.

Toinen rikosilmoituksen salassapitointressi on se, että ilmoituksen julkitulo saattaa aiheuttaa osalliselle vahinkoa tai kärsimystä. 

Mitä vahinkoa tai kärsimystä aiheuttaisi se julkaistu tieto, että JSN:n puheenjohtaja pitää median virhettä jopa niin vähäisenä, ettei ota virheen korjaamatta jättämisestä tehtyä kantelua neuvoston käsiteltäväksi? 

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että tieto median virheestä tulee julki aina silloin, kun JSN julkaisee sivuillaan vapauttavan päätöksensä virhettä koskeneesta kantelusta. 

Jos tieto virheestä aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä, niin miksi JSN kuitenkin suosittelee, että kantelun kohteena ollut tiedotusvälinekin julkaisee tällaisen vapauttavan päätöksen?

Karsintapäätösten julkaiseminen nostaisi kantelemisen kynnystä

Virheen korjaamatta jättämisestä kanteleva henkilö toivoo JSN:n tekevän kantelusta totta kai langettavan, neuvoston sivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan päätöksen. Jos neuvosto noudattaa tätä kantelijan toivetta, se kenties innostaa kantelemaan toistekin.

Jos JSN:n puheenjohtaja sen sijaan päättää olla ottamatta kantelua edes neuvoston käsiteltäväksi, se ei taatusti innosta kantelemaan toistekin. Tällöin karsintaratkaisusta turhautuneen henkilön kantelemisen kynnys todennäköisesti nousee.

Elina Grundströmin huoli kantelemisen kynnyksen nousemisesta on sinänsä kiinnostava, ja erikoinen. Jos hän on oikeasti huolissaan siitä, ettei korjaamatta jätetyistä virheistä kannella riittävän usein, niin miksi hän sitten karsii kanteluja jopa sillä teknisellä perusteella, että kanteluja tehdään liian paljon, ikään kuin "massakantelemisena"?

Karsintapäätösten julkaiseminen vaarantaisi kantelijoiden yksityisyyden suojan

Kun JSN julkaisee sivuillaan vapauttavat ja langettavat päätöksensä, se ei tapaa paljastaa kantelijan nimeä eikä mitään yksityisyyden suojaa vaarantavia tietoja. Valittu linja on mielestäni hyvin perusteltu.

Jos JSN julkaisee karsintapäätökset täsmälleen samaa yksityisyyden suojan linjaa noudattaen, kuten sen tulee tietysti tehdä, kantelijan yksityisyyden suoja ei voi millään tavoin vaarantua.

Niissä kanteluissa, joissa on kyse yleiseltä kannalta merkityksellisten virheiden korjaamatta jättämisestä, mitään yksityisyyden suojan ongelmaa ei sitä paitsi juuri koskaan ole. Ainoaankaan omaan kanteluuni ei ole liittynyt yksityisyyden suojan ongelmaa.

Karsintapäätöksiä ei julkaista, koska tiedotusvälineet ja toimittajat eivät ole saaneet vastata kantelujen syytöksiin

Grundströmin mukaan karsintapäätöksissä esitetään tiedotusvälineisiin ja toimittajiin kohdistuvia syytöksiä, joihin he eivät ole saaneet vastata. Tämä ongelma on helposti ratkaistavissa.

Ennen karsintapäätöksen tekemistä JSN:n hallintosihteeri voi lähettää kantelun sähköpostina tiedoksi medialle ja pyytää sitä perustelemaan, miksi olennaiseksi väitettyä virhettä ei oikaistu. Vakiomuotoista vastauspyyntöä käyttäen osaava hallintosihteeri hoitaa asian muutamassa minuutissa.

Karsintapäätöksiä ei julkaista, koska kantelun syytösten oikeellisuutta ei ole kaikilta osin tutkittu ja koska päätöksiä ei ole varaa kirjoittaa auki muiden päätösten tapaan

On hämmentävää, että JSN ei "kaikilta osin" tutki virheiden korjaamista koskevien kantelujen syytösten oikeellisuutta. Miten olennaiseksi väitetyn virheen vähäisyyden voi todeta, jos ei tutki kantelun väitettä korjaamatta jätetystä asiavirheestä kaikilta osin eli kunnolla? 

JSN:n puheenjohtaja perustelee resurssipulalla sitä, että karsittavien kantelujen syytöksiä ei kaikilta osin tutkita. Resurssipulalla hän perustelee karsintapäätösten lakonisuuttakin eli sitä, ettei karsintapäätöksiä voida toimittaa ja kirjoittaa auki muiden päätösten tapaan.

Yleisön oikeuksien näkökulmasta on täysin kestämätöntä, jos JSN:llä ei tosiaankaan ole varaa tutkia kanteluja kunnolla ja kirjoittaa päätöksiä niin, että ne kehtaa julkaista. 

Yleistä etua vaalivien poliittisten päättäjien on syytä heti korjata moinen epäkohta ja lisätä reilusti JSN:n vuosittaista valtionapua. 

Jos valtiolla on varaa pönkittää tilattavia lehtiä kustantavaa toimialaa joka vuosi noin 118 miljoonan euron verotuella, sillä on kyllä varaa vaikkapa tuplata JSN:n mitätön valtionapu 80 000 eurosta 160 000 euroon. 

Tuplatun julkisen tuen avulla JSN voisi pestata vaikkapa kolmannen valmistelevan sihteerin. Tällöin kaikki muotovaatimukset täyttävät kantelut olisi varmasti mahdollista tutkia "kaikilta osin" ja kirjoittaa karsintapäätökset auki julkisuutta sietävällä tavalla.

Median itsesääntelyn omankin uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että JSN julkaisee kaikki hyvän journalistisen tavan tulkintansa. Härskistä kähminnästä karsintamenettelyn kulisseissa tulee kiireesti luopua ja muuttaa median aito itsesääntely täysin läpinäkyväksi.