Alennetun alvin verotuki poikinut lehtibisnekselle useiden miljardien hyödyn 

Olen kirjoitellut useaan otteeseen lehtien tilausmaksujen alennettuun arvonlisäveroon leivotusta valtion verotuesta, jota sanoma- ja aikakauslehtiä kustantava bisnes nautiskelee.

Kyse on siitä verotuesta, josta "vastuullinen journalismi" ei vahingossakaan kerro veronmaksajille. Postaukset voi lukea tästä, tästä ja tästä.

Verotuella on pitkä, jo yli puolen vuosisadan mittainen historia, josta kansalaisilla ei ole ainakaan vielä hajuakaan. Alun perin tuki "piilotettiin" vuonna 1964 liikevaihtoveroon ns. nollaverokantana.

EU-kaudella sama nollaverojärjestely jatkui arvonlisäverotuksessa. Nollaverokanta oli voimassa vuoden 2011 loppuun asti.

Vuoden 2012 alusta meillä siirryttiin alennettuun, 9 prosentin alv-kantaan. Vuoden 2013 alussa verokanta nousi 10 prosenttiin, kun kaikkia muitakin verokantoja korotettiin prosenttiyksiköllä.

Keskiviikkona 28.3.2018 julkaistussa, mediapolitiikan taustaksi tehdyssä tutkijoiden raportissa verotukea käsitellään lyhyesti. Raportin voi lukea tästä.

Siltä varalta, että "vastuullinen journalismi" vaikenee nytkin visusti tukiaisista, kirjoitan muutaman rivin verran siitä, mitä havaintoja tutkijat ovat tehneet ja mitä he – varovaisesti – ehdottavat.

Raportissa verotuesta kirjoittavat mediataloutta tutkineet tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund Turun yliopistosta ja tutkija Katja Lehtisaari Helsingin yliopistosta.

Heti kärkeen tutkijat huomauttavat, että "arvioitaessa viestintäalojen saamaa tukea on syytä ottaa huomioon myös kulloinenkin voimassa oleva arvonlisäverokäytäntö".

Tämä on hyvä panna merkille, sillä tukiaisten kiittämättömät nautiskelijat itse tapaavat aina väittää, ettei alennettu alv mitään tukea ole. Silti he pitävät alennetusta alvista kiinni kynsin hampain.

Grönlund ja Lehtisaari viittaavat VATT:n arvioihin ja toteavat, että "verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on tänä vuonna yhä 116 miljoonaa euroa eli sen vaikutus on edelleen selvästi suurempi kuin minkään muun tukimuodon".

"VATT:n arvioihin perustuen verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on 2000-luvulla ollut noin 2,8 miljardia euroa ja 2010-luvullakin noin 1,2 miljardia euroa."  

Alla oleva kuvio raportin sivulta 232 kertoo, miten vuosittaisen verotuen määrä kasvoi aina vuoteen 2011 asti. Sitten tuki romahti, kun luovuttiin nollaverosta ja siirryttiin alennettuun 9 prosentin veroon.

Ja vaikka alennettu alv ei tukiaddiktien itsensä mielestä mitään tukea ole, niin hirmuista oli huuto ja kiivasta lobbaus, kun vuonna 2011 valmisteltiin nollaverosta luopumista.

Koko 16-päisen tutkijaköörin johtopäätöksissä ja suosituksissa heitetään esiin ajatus, joka sytyttänee lehtimogulit nytkin kiukkuiseen lobbaukseen.        

Pohtiessaan kansalaisten pääsyä media- ja viestintäpalveluihin tutkijat kirjoittavat (s. 304) näin:

"Kansalaisten pääsyn ja tiedonsaannin näkökulmasta saattaisi olla hyödyllisempää, jos yhteiskunta tukisi ensisijaisesti lehtien tilaamista ja jakelua (esim. tietyin kriteerein myönnettävien lehtisetelien, verovähennysten tms. avulla) sekä lukemista sen sijaan, että suurimman tuen saa paperilehtien painaminen (alennettu alv)."

Rohkenen vähän epäillä, ettei tutkijoiden varovaisesti esittämä ajatus ihan heti kohta muutu todeksi. Tukinarkkarit rakastavat verotukea, koska se hyödyttää alaa "tasapuolisesti" Erkkojen arvopaperista aina Seiskaan asti.

Alla oleva on näyte siitä Seiskan "vastuullisesta journalismista", jota veronmaksajilla on ilo tukea nyt, ja melko varmasti myös tulevaisuudessa.

Lehtitilausten hintakiito 2000–2016

Viestintä- ja mediatutkimuksen pohjoismainen tietokeskus Nordicom on julkaissut jännän raportin sanomalehdistä. Newspapers in the Nordic Media Landscape -raportin voi lukea tästä.

Raportista löytyvät kustakin maasta tiedot muun muassa sanomalehtien hintakehityksestä vuodesta 2000 vuoteen 2016. Kuvio ikiomien lehtitilaustemme hintakiidosta löytyy raportin sivulta 42:

Annual newspaper subscription prices 2000–2016 (index, 100=year 2000)

Kuviossa alin eli harmaiden pylpyröiden käppyrä kuvaa kuluttajahintojen keskimääräistä kehitystä. Käppyrä suuntaa suurin piirtein kohti inhaa itää.

Itäkoilliseen tai peräti koilliseen sojottavat iloisemman väriset käppyrät taas kuvaavat yhdestä seitsemään kertaan viikossa ilmestyvien sanomalehtien tilaushintoja.

Raportista käy ilmi, että kuviossa esitetyt hinnat ovat kestotilausten hintoja ja että tietojen lähteenä on Sanomalehtien Liitto.

On kiinnostavaa, että koko lailla hurjaa hintakiitoa kuvaavat tiedot on nyt julkaistu pohjoismaisessa raportissa. Omista lehdistämme tällaisia tietoja on ollut turha etsiä.

Lehtipomojen mielestä medialystiä rahoittavat tilaajat ja lukijat voivat paljon paremmin, kun heitä kasvatetaan pimeässä kuin herkkusieniä.

Minäkin olen joutunut faktoja tarkistellessani turvautumaan toisenlaiseen lähteeseen. Olen seurannut sanomalehtien tilausmaksujen iloista rallia jo pitkään Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin avulla.

Laskeskelin aiemmin tänään tilastoviraston lukuja käyttäen, minkä verran lehtitalot ovat ikiomilla päätöksillään nostaneet sanomalehtien tilausmaksuja.

Tulos oli tämä: vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2018 helmikuuhun firmat ovat nostaneet tilausten hintoja keskimäärin reilut 68 prosenttia.

Kun kuluttajahinnat ovat samana aikana nousseet vain vähän yli 22 prosenttia, tilaushintojen kiito on ollut siihen verrattuna yli kolminkertaista. Tilaajia ja lukijoita tieto ryöstöhinnoista tuskin ilahduttaa.

Raportin sivulta 90 löytyvä tieto painettujen sanomalehtien mainostuloista taas on semmoinen, että sen pitäisi hyvinkin ilahduttaa tilaajia ja lukijoita.

Käy nimittäin ilmi, että esimerkiksi vuodesta 2005 vuoteen 2016 nuo sanomalehtien mainostulot ovat tippuneet 643 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan euroon.

Lehdissä mainostettujen tavaroiden ja palvelujen hintoihin piilotettu maksutaakka eli pakkoperintä on siis kutistunut kymmenessä vuodessa lähes 250 miljoonalla eurolla. Tilaajat ja lukijat kiittävät.