Sanomalehtien tilausmaksut nousivat 

5,7 prosenttia vuodessa

Tilastokeskus tiedotti 14.5., että kuluttajahintojen vuosimuutos huhtikuusta 2017 huhtikuuhun 2018 oli 0,8 prosenttia. Inflaatio on siis yhä varsin maltillista. Tilastoviraston tiedotteen voi lukea tästä.

Sanomalehtien tilausmaksujen "inflaatiosta" maltti on kuitenkin kaukana. Keskimäärin tilausmaksut nousivat vuodessa peräti 5,7 prosenttia, seitsemän kertaa enemmän kuin kuluttajahinnat keskimäärin.

Lehtitilausten huimaa hintakiitoa selittänee ennen muuta levikkien ja ilmoitustuottojen edelleen jatkuva alamäki.

Tilausten määrä pysytteli Sanomalehtien Liiton mukaan viime vuonna 5–6 prosentin lasku-urallaan. Kantar TNS puolestaan on kertonut, että mainonta sanomalehdissä väheni yli 10 prosenttia vuonna 2017.

Kun tilausten määrä ja ilmoitustuotot tippuvat, niin jostakinhan lehtifirmojen on rahaa tiristettävä. Sitä tiristetään ronskisti tilaajilta, vaikka moinen meno meillä päin herättääkin vähän ihmetystä.

Miten lehtitalot uskaltavat nostaa hintoja niin julmetusti?

Vuoden 2012 alussa meillä luovuttiin arvonlisäverotuksessa lehtitilausten nollaverokannasta, vastoin alan raivoisaa vastustusta. Voimaan tuli alennettu, 9 prosentin arvonlisävero. Vuoden 2013 alusta alv nousi 10 prosenttiin, kun kaikkia alveja korotettiin yhdellä prosenttiyksiköllä.

Politiikan päättäjiä median edunvalvojat pelottelivat ennen uudistusta muun muassa tiedoilla, joiden mukaan 9 prosentin alv romahduttaa sanomalehtien levikit ja vie alalta tuhansia työpaikkoja.

Lobbauksen tueksi ala oli teettänyt tutkimuksia lehtitilausten kysynnän hintajoustoista. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta (VaVM 9/2011) sai kuulla, että jouston itseisarvo oli peräti 1,77. Hallitus oli arvioinut (HE 52/2011) hintajouston olevan vain 0,3.

No, tammikuun 2012 alussa alvin nollaverokannasta kuitenkin siirryttiin 9 prosentin kantaan. Alan toimijat upottivat koko alvin heti lehtitilausten hintoihin. Tämä kävi ilmi kuluttajahintaindeksistä.

Laskin tänään, että tammikuusta 2012 huhtikuuhun 2018 sanomalehtien tilausmaksuja nostettiin keskimäärin 33,6 prosenttia. Kuluttajahinnat nousivat samaan aikaan vain 5,7 prosenttia.

Reaalista nousua tilaushintoihin siis tuli 26,4 prosenttia. Jos median lobbareiden tieto hintajouston itseisarvosta 1,77 olisi ollut totta, levikkien olisi pitänyt romahtaa lähes puoleen. Näin ei käynyt.

Lehtifirmat uskaltavat nostaa hintoja julmetusti, koska ne tietävät, että tilattava lehti on yhä isolle joukolle kansalaisia ruuan tapaan välttämätön hyödyke. Sen kysyntä ei paljoakaan jousta, vaikka hintaa nostetaan.

"Vastuullinen journalismi" vaikenee visusti hintakiidosta

Olen yli viisi vuotta jatkuneen projektini aikana pannut merkille, että lehdet vaikenevat visusti tilausmaksuja kuvaavista tilastotiedoista. Yhtä visusti ne vaikenevat siitä alan firmojen yritystuesta, joka on leivottu alennettuun arvonlisäveroon.

Koska pidän arvossa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, olen tuon tuosta kirjoitellut lehtitilausten hinnoista ja verotuesta. Tämä postaus taitaa olla järjestyksessään jo yhdestoista.

Jos haluat saada asiasta lisäinfoa, niin sitä voi lukea aikajärjestyksessä tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä.

Alennetun alvin verotuki poikinut lehtibisnekselle useiden miljardien hyödyn 

Olen kirjoitellut useaan otteeseen lehtien tilausmaksujen alennettuun arvonlisäveroon leivotusta valtion verotuesta, jota sanoma- ja aikakauslehtiä kustantava bisnes nautiskelee.

Kyse on siitä verotuesta, josta "vastuullinen journalismi" ei vahingossakaan kerro veronmaksajille. Postaukset voi lukea tästä, tästä ja tästä.

Verotuella on pitkä, jo yli puolen vuosisadan mittainen historia, josta kansalaisilla ei ole ainakaan vielä hajuakaan. Alun perin tuki "piilotettiin" vuonna 1964 liikevaihtoveroon ns. nollaverokantana.

EU-kaudella sama nollaverojärjestely jatkui arvonlisäverotuksessa. Nollaverokanta oli voimassa vuoden 2011 loppuun asti.

Vuoden 2012 alusta meillä siirryttiin alennettuun, 9 prosentin alv-kantaan. Vuoden 2013 alussa verokanta nousi 10 prosenttiin, kun kaikkia muitakin verokantoja korotettiin prosenttiyksiköllä.

Keskiviikkona 28.3.2018 julkaistussa, mediapolitiikan taustaksi tehdyssä tutkijoiden raportissa verotukea käsitellään lyhyesti. Raportin voi lukea tästä.

Siltä varalta, että "vastuullinen journalismi" vaikenee nytkin visusti tukiaisista, kirjoitan muutaman rivin verran siitä, mitä havaintoja tutkijat ovat tehneet ja mitä he – varovaisesti – ehdottavat.

Raportissa verotuesta kirjoittavat mediataloutta tutkineet tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund Turun yliopistosta ja tutkija Katja Lehtisaari Helsingin yliopistosta.

Heti kärkeen tutkijat huomauttavat, että "arvioitaessa viestintäalojen saamaa tukea on syytä ottaa huomioon myös kulloinenkin voimassa oleva arvonlisäverokäytäntö".

Tämä on hyvä panna merkille, sillä tukiaisten kiittämättömät nautiskelijat itse tapaavat aina väittää, ettei alennettu alv mitään tukea ole. Silti he pitävät alennetusta alvista kiinni kynsin hampain.

Grönlund ja Lehtisaari viittaavat VATT:n arvioihin ja toteavat, että "verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on tänä vuonna yhä 116 miljoonaa euroa eli sen vaikutus on edelleen selvästi suurempi kuin minkään muun tukimuodon".

"VATT:n arvioihin perustuen verotuen tuottama hyöty sanoma- ja aikakauslehdille on 2000-luvulla ollut noin 2,8 miljardia euroa ja 2010-luvullakin noin 1,2 miljardia euroa."  

Alla oleva kuvio raportin sivulta 232 kertoo, miten vuosittaisen verotuen määrä kasvoi aina vuoteen 2011 asti. Sitten tuki romahti, kun luovuttiin nollaverosta ja siirryttiin alennettuun 9 prosentin veroon.

Ja vaikka alennettu alv ei tukiaddiktien itsensä mielestä mitään tukea ole, niin hirmuista oli huuto ja kiivasta lobbaus, kun vuonna 2011 valmisteltiin nollaverosta luopumista.

Koko 16-päisen tutkijaköörin johtopäätöksissä ja suosituksissa heitetään esiin ajatus, joka sytyttänee lehtimogulit nytkin kiukkuiseen lobbaukseen.        

Pohtiessaan kansalaisten pääsyä media- ja viestintäpalveluihin tutkijat kirjoittavat (s. 304) näin:

"Kansalaisten pääsyn ja tiedonsaannin näkökulmasta saattaisi olla hyödyllisempää, jos yhteiskunta tukisi ensisijaisesti lehtien tilaamista ja jakelua (esim. tietyin kriteerein myönnettävien lehtisetelien, verovähennysten tms. avulla) sekä lukemista sen sijaan, että suurimman tuen saa paperilehtien painaminen (alennettu alv)."

Rohkenen vähän epäillä, ettei tutkijoiden varovaisesti esittämä ajatus ihan heti kohta muutu todeksi. Tukinarkkarit rakastavat verotukea, koska se hyödyttää alaa "tasapuolisesti" Erkkojen arvopaperista aina Seiskaan asti.

Alla oleva on näyte siitä Seiskan "vastuullisesta journalismista", jota veronmaksajilla on ilo tukea nyt, ja melko varmasti myös tulevaisuudessa.

Valtion verotukea peppujournalismille

Helsingin Sanomat julkaisi 3.6. kiinnostavan jutun tanskalaisen Aller Media Oy:n 25-vuotiaasta Seiskasta. HS:n mukaan tämä sensaatiolehti "mullisti koko siihenastisen viihdelehtijournalismin".

Ymmärrettävästi Hesari jätti mainitsematta, että Seiskakin kuuluu niihin lehtiin, joiden tilaamista, lukemista ja kustantamista tuetaan valtion verotukiaisin. 

Verotuki tulee alennetun arvonlisäverokannan kautta. Kerroin tästä järjestelystä postauksessani pari päivää sitten.

Seiska paljastaa muun muassa, että on olemassa ILMIRIITA TISSEISTÄ! Lehti tarjoaa meille myös "viikon kuumimmat stringipeput".

Alennetun alvin – 10 prosenttia 24 prosentin normikannan sijasta – kautta valtio tukee myös muiden vastaavien "viihdelehtien" kustantamista.

Valtiovalta on pitänyt tarpeellisena tukea esimerkiksi Otava Media Oy:n kustantamaa Hymyä. Se tarjoaa meille muun muassa tietoa henkilöstä, joka kertoo: "SAAN VIESTEJÄ KUOLLEILTA!"

Otava Media Oy:n Alibinkin lukemista valtiovalta tukee alennetun alvin kautta. Niinpä saamme tietää: "PORTAIKOSTA LÖYTYI TAPETTU MIES!"

Vuoden 2011 loppuun asti näidenkin lehtien – Seiskan, Hymyn ja Alibin – tilausmaksut olivat alvin nollaverokannassa. Verotuki oli siksi nykyistä tuhdimpaa, ja nollaverokantaan paluuta väläytellään jo alan edunvalvojien jutuissa.

"Lukemisen verottaminen nollaverokannalla olisi sivistyksen, demokratian ja kulttuurin kannalta toivottavin vaihtoehto pidemmällä aikavälillä."

(lakiasiainjohtaja Satu Kangas, Medialiitto 1.1.2017)

Edistääkö verotuki median moniäänisyyttä?

VATT:n erikoistutkija Timo Rauhasen tuoreesta väitöksestä "Verotuet valtion politiikkavälineenä ja ohjauskeinona" käy ilmi, ettei verotukien vaikutuksia ole kattavasti evaluoitu. Kattavaa evaluointia ei ole toistaiseksi edes suunnitteilla.

Tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä kustantavaa toimialaa alettiin tukea nollaverokannan kautta jo vuonna 1964. Silloin elettiin ns. kakkoslehtien kuoleman aikaa. 

Näköpiirissä häämötti silloin tulevaisuus, jossa tiedonvälityksen moniäänisyys lehtien omistuksen keskittymisen kautta hiipuu.

Koska alennetun verokannan kautta järjestetyn tuen vaikutuksia ei ole tutkittu, emme tiedä, onko tuki lainkaan hillinnyt median keskittymistä. Ratkaisevasti tuki ei ainakaan ole keskittymistä ehkäissyt.

Tuore tutkimus median omistuksen keskittymisen riskeistä nimittäin osoitti, että sanomalehtien omistus on keskittynyt jo tosi harvoihin käsiin.

Vuoteen 2013 mennessä keskittyminen oli edennyt niin pitkälle, että Sanoman, Alma Median, Keskisuomalaisen ja TS-Yhtymän yhteenlaskettu osuus sanomalehtien yleisöstä oli jopa 59 %. Tuotoista nelikon osuus oli 64 %.

Näiden lukujen valossa ei ole erityisen vaikeaa päätellä, että enin osa valtion verotuesta valuu hyödyttämään toimialan jättien mediabisnestä. Tämäkö verotukiaisten tarkoitus onkin? 

Kantelu lehdistön tukea koskeneesta pötypuheesta törmäsi JSN:n porttikieltoon

21.3.2017 kerroin Faktavahti-blogissa kantelusta, jonka kohteena oli Keskisuomalaisen perätön väite:"Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin." Postauksen kanteluineen voi lukea tästä.

Pari päivää sitten sain Julkisen sanan neuvoston hallintosihteeriltä tiedon, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström oli 22.5.2017 päättänyt karsia kantelun. Päätöksen perustelu oli se vanha tuttu:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Näin siis käytännössä toimii JSN, se sama St. JSN, jota vastaan Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen erehtyi "pullikoimaan" ja sai äkkilähdön päätoimittajan hommista.

Kantelun jysähtäminen JSN:n antamaan porttikieltoon oli veronmaksajien kannalta valitettavaa. He nimittäin olisivat voineet saada itselleen tärkeän tiedon, jos JSN olisi käsitellyt kantelun ja julkaissut päätöksen sivuillaan.

Olen varma siitä, että vain ani harvat veronmaksajat tietävät tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä kustantavan toimialan saavan valtion verotukea. Tästä verotuesta lehdet ovat kautta aikain visusti vaienneet.

Vuodesta 1964 vuoteen 1994 valtion verotuki oli leivottu liikevaihtoverotuksen nollaverokantaan. Nollavero kuulostaa äkkiseltään vapautukselta koko liikevaihtoverotuksesta, mutta sitä se ei ollut tilattavia lehtiä kustantavan bisneksen näkökulmasta.

Käytännössä verotuki järjestyi näin: tilaajilta ei peritty tilausmaksujen yhteydessä liikevaihtoveroa, mutta lehtitalot saivat silti vähentää verotuksessa kaikki liikevaihtoverot, jotka sisältyivät tilattavien lehtien tekemiseen tarvittujen välituotteiden hintoihin.

Kun vuonna 1994 siirryttiin liikevaihtoverotuksesta arvonlisäverotukseen, järjestely jatkui entiseen tapaan. Alvin nollaverokantaan leivottu verotuki jatkui vuoden 2011 loppuun asti; kyseisen vuoden verotuki oli 207 miljoonaa euroa.

Vuoden 2012 alussa nollaverokannasta luovuttiin. Verotuen vuotuinen määrä väheni tällöin, kun nollaverokannasta siirryttiin ensin 9 prosentin ja vuoden 2013 alusta 10 prosentin alennettuun alv-kantaan. Nyt verotuen vuosittainen määrä on 118–119 miljoonaa euroa.

Tilattavia lehtiä kustantava toimiala vastusti vuonna 2011 raivoisasti nollaverokannan hautaamista ja siirtymistä alennetuun arvonlisäverokantaan. Tästä ala piti ääntä, mutta siitä lehdet edunvalvojineen vaikenivat visusti, että alennettukin alv poikii alalle valtion verotukea.

"Verokanta ei ole tuki vaan verokanta"

Kiinnostavaa nyt puheena olevassa tapauksessa on se, että Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola kiisti alennetun alvin olevan ylipäätään mitään verotukea.

Kantelun perusteluissa ruodin jo tätä outoa asetelmaa: valtiovalta kertoo joka vuosi verotuen määrän budjetissaan, mutta tuettavan alan edustaja väittää, ettei se mitään tukea ole.

Jotkut muut alan edustajat ovat luonnehtineet alennettua alvia vähän toisessa hengessä. Sanoman entinen toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen on ollut yksi heistä.

Median innovaatiotuen asiayhteydessä hän pari vuotta sitten (Markkinointi & Mainonta 6.2.2015) otti kantaa "kummallisena" pitämäänsä valtiovallan dynamiikkaan.

Kaukonen kummeksui sitä, että "yhtäältä valtio leikkaa arvonlisäverokorotuksellaan mediatoimialan vuotuista investointikykyä 70 miljoonalla, ja maksaa takaisin 10 miljoonaa euroa".

Valtion tukena alennettu alv esiteltiin myös juuri julkaistussa tutkimuksessa, jossa arvioitiin median monimuotoisuutta uhkaavia riskejä EU-maissa. Suomea koskevassa osuudessa tutkija Ville Manninen Jyväskylän yliopistosta kirjoitti näin:

"The Finnish state provides scant fiscal support for media, apart from funding the PSB and applying a lowered VAT rate to newspaper and magazine subscriptions."

Julkisen palvelun yleisradiotoimintaa ja lehtitilausten alennettua alvia lukuun ottamatta tutkija siis arvioi valtion tuen vähäiseksi.

VATT:n erikoistutkija Timo Rauhanen on asiantuntija, joka on meillä kaiketi syvällisimmin perehtynyt verotukien ilmiöön. Hänkin luokitteli alennetun alvin uunituoreessa väitöksessään yritystoimintaan vaikuttavaksi verotueksi.

Rauhasen mukaan alennettu alv-kanta hyödyttää periaatteessa loppukuluttajaa, mutta käytännössä ainakin osa hyödystä jää usein yritykselle.

Tästä huolimatta tuen virallisessa perustelussa ei välttämättä mainita yritysten tukemistarkoitusta lainkaan, Rauhanen huomautti kirpeästi.

Hän analysoi myös niitä olosuhteita, joissa yritykset voivat napata osan alennetun alvin hyödystä itselleen. Näitä olosuhteita ovat esimerkiksi yrityksen vahva markkina-asema sekä hyödykkeen kysynnän matala hintajousto.

Maakuntien ja sitä pienempien alueiden painettujen sanomalehtien markkina-asema on ollut ja on tunnetusti vahva; usein niiden asema on muistuttanut ja muistuttaa yhä jopa monopolia.

Printtilehtien kysynnän hintajouston tiedetään myös olleen matala, koska ne ovat vähän kuin elintarvikkeiden tapaisia välttämättömyyshyödykkeitä. Tästä kirjoittelin jo 6.5. postauksessa.

Alennetusta alvista hyötymisen saumat siis näyttävät maakuntien ja alueiden printtilehdille hyviltä. Niinpä ei olekaan mikään yllätys, että ala on alkanut väläyttää jo paluuta nollaverokantaan. Sehän takaisi taas nykyistä tuhdimmat verotukiaiset.

Medialiiton lakiasiain johtaja Satu Kangas perusteli järjestönsä sivuilla 1.1.2017 julkaistussa kirjoituksessa nollaverokantaan palaamisen ajatusta – verotuesta hiiskumatta – näin kauniisti:

"Lukemisen verottaminen nollaverokannalla olisi sivistyksen, demokratian ja kulttuurin kannalta toivottavin vaihtoehto pidemmällä aikavälillä."

"Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin"

Kolme viikkoa sitten kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimon johtama työryhmä esitti valtion tukea kaupallisen television uutistoiminnalle. "Moniarvoinen uutistoiminta vaatii tekoja" -raportin mukaan tukiaisia tarvittaisiin kolmen vuoden ajan, 8 miljoonaa euroa vuodessa.

Lehtibisnes veti esityksestä herneet nenäänsä ja julisti liki yhteen ääneen: Ei käy! Tuki livahtaisi käytännössä vain ruotsalaiselle mediajätille eli Bonnierille, se kun omistaa "moniarvoisia" uutisia Suomessa tuottavan MTV:n.

Jyväskylässä ilmestyvä Keskisuomalainen osallistui pontevasti "yhteen ääneen". Pääkirjoituksessaan 2.3. lehti muistutti täkäläisen sanomalehdistön taloudellisista vaikeuksista ja väitti: "Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin".

Väite oli tietty silkkaa hölynpölyä. Joka ikinen vuosi valtio tukee tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä tuottavaa toimialaa alennetun arvonlisäverokannan (10 %) kautta reilusti yli 100 miljoonalla eurolla. On tukenut jo vuosikymmeniä, ja nollaverokannan oloissa vuoteen 2011 asti paljon hulppeamminkin kuin nyt.

VATT:n "Verotuet Suomessa 2009" -julkaisussa (s. 99) verotukiaisten muodostumista kuvattiin näin: "Laissa mainittujen lehtien myynti on verotonta, mutta niihin käytetyt välituotepanosten verot palautetaan. Tämä muodostaa verotuen." Julkaisun mukaan verotuki oli 176 miljoonaa euroa.

Valtion budjetin perusteluissa tästä verotuesta on kerrottu jo monen, monen vuoden ajan. Ja VM:n virkamiehet luonnehtivat verotukiaisia 19.3.2015 julkaistussa "Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019" -puheenvuorossaan mm. näin (s. 79):

"Verotuet ovat tukia samoin kuin suorat tuet budjetin menopuolella. Julkinen valta tukee tiettyjä verovelvollisryhmiä tai elinkeinoja antamalla tukea verotuksen kautta luopumalla verotuloista tältä osin."

Kun pyysin Keskisuomalaista korjaamaan pahan virheensä, törmäsin jännään juttuun. Kävi ilmi, että lehden päätoimittaja Pekka Mervola kiisti tiukasti sen, että alennettu alv olisi mitään valtion tukea.

Valtiovalta siis kertoo tilattavien lehtien alennetun alvin olevan verotukea, mutta tilattavia lehtiä värkkäilevä päätoimittaja antaa valtiovallan jutuille piut paut ja väittää, ettei alennettu alv mitään tukea merkitse.

Koska päätoimittaja Mervola ei suostunut oikaisemaan 2.3. pääkirjoituksen perätöntä tietoa, lähetin tänään olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä seuraavanlaisen kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

”Uutistoimintaa on tuettava tasapuolisesti” -pääkirjoitus Keskisuomalaisen nettilehdessä 2.3.2017. Kirjoituksen osoite netissä on http://www.ksml.fi/paakirjoitus/Uutistoimintaa-on-tuettava-tasapuolisesti/940431 (tarkistettu 21.3.2017).

Kantelun perusteet

Kaupallisen television uutistoiminnan tukemista ruotivassa pääkirjoituksessaan Keskisuomalainen muistutti sanomalehdistön taloudellisista vaikeuksista ja väitti: ”Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin.”

Lehden väite, että valtio ei ”millään tavoin” tue lehdistöä, oli perätön ja johti lukijoita harhaan. Väärä tieto oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen ja korjausta vaativa virhe.

Lehtitalotkin ovat voineet hakea – ja jotkut ovat hakeneetkin – Tekesin kautta jaettavaa median innovaatiotukea. Tätä valtion tukea on ollut ja on käytettävissä kaikkiaan 30 miljoonaa euroa vuosina 2015–2018.

Kaikkein eniten valtion tukea lehdistö eli tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä kustantava toimiala saa alennetun arvonlisäverokannan kautta (verokanta nykyisin 10 %). Tästä tuesta tuen myöntäjä tapaa kertoa vuosittain valtion talousarvion yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Valtion vuoden 2017 talousarviossa tuesta kerrotaan arvonlisäveron tuottoennusteen arvioinnin yhteydessä tähän tapaan:

”Tuottoennusteessa on otettu huomioon arvonlisäveron verotuet, jotka muodostuvat alennetuista verokannoista.”

Vuonna 2015 alennetun alv-kannan kautta lehdistölle tullut verotuki oli budjetin tietojen mukaan 118 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 tuen arvioitiin olleen samoin 118 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna näiden valtion verotukiaisten arvioidaan olevan noin 119 miljoonaa euroa.

Edellä kerrotut tiedot osoittavat, että Keskisuomalainen esitti 2.3. pääkirjoituksessaan täysin perättömän ja lukijoita pahoin harhaan johtaneen tiedon.

Niinpä pyysin lehden toimitusta oikaisemaan olennaisen asiavirheensä (kopio korjauspyynnön tekstistä on kantelun kuittauksen perässä).

Päätoimittaja Pekka Mervola vastasi heti korjauspyyntöön. Vastauksessaan hän huomautti, että 30 miljoonan euron innovaatiotukea ”on hyvin harva sanomalehti saanut”. ”Se ei ole lehdistön tukea”, hän väitti.

Vastauksessaan Mervola väitti edelleen, että ”arvonlisäkanta ei ole tuki”. Hänen mukaansa ”se on verokanta ja veroa”. Hän toisti tämän toisessakin vastauksessaan: ”Verokanta ei ole tuki vaan verokanta.”

Näin siis Keskisuomalaisen päätoimittaja kiisti lehtensä julkaisseen perättömän tiedon ja jätti olennaisena pitämäni asiavirheen korjaamatta. Mielestäni lehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena kahdestakin syystä erikoinen. Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 21.3.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

2. maaliskuuta 2017 9.00

Markku Lehtola

Vastaanottaja: pekka.mervola@keskisuomalainen.fi

Kopio: anita.karki@keskisuomalainen.fi, tapani.luotola@keskisuomalainen.fi, uutiset@keskisuomalainen.fi

”Uutistoimintaa on tuettava tasapuolisesti” -pääkirjoituksen (KSML:n nettilehti 2.3.) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

kirjoituksessa todettiin suomalaisen sanomalehdistön olevan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa ja esitettiin väite: ”Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin.”

Väite oli perätön ja johti lukijoita pahasti harhaan, sillä tätä nykyä valtio tukee lehdistöä tuntuvasti ainakin kahdella tavalla. Perätön väite on olennainen asiavirhe, joten se on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Lehdistön tukea varten on ensinnäkin olemassa eduskunnan päättämä median innovaatiotuki. Vuosina 2015–2018 tähän tarkoitukseen on käytettävissä valtion tukea noin 30 miljoonaa euroa. 

Tukirulettia pyörittää käytännössä Tekes, ja se on rahoittanut esimerkiksi Alma Media Kustannus Oy:n Reviiri-nimistä hanketta, jota kuvataan harppaukseksi sanomalehtibisneksestä digipalvelubisnekseen.

Valtio tukee tilattavia sanomalehtiä tuottavaa toimialaa joka vuosi myös alennetun arvonlisäverokannan kautta. Parina viime vuonna tämä verotuki on ollut noin 118 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän vuoden verotukiaisten arvioidaan olevan noin 119 miljoonaa euroa.

Verotuki on ollut olemassa jo yli puolen vuosisadan ajan. Vuodesta 1964 vuoteen 1994 tuki oli leivottu nollaverokantana liikevaihtoverosysteemiin ja sen jälkeen nollaverokantana arvonlisäverojärjestelmään vuoden 2011 loppuun asti. 

Vuoden 2012 alusta valtio vähensi lehtibisneksen verotukea, kun siirryttiin alvin nollaverokannasta ensin 9 prosentin ja sitten vuoden 2013 alusta 10 prosentin alennettuun verokantaan.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

Onko lehtitilausten pitkään jatkunut hurja hintaralli vihdoinkin ohi?

Tilastokeskuksen tänään julkaisemat tiedot huhtikuun kuluttajahintaindeksistä paljastivat jotain aivan ennenkuulumatonta. Jotain sellaista, jota ei ole koettu aikoihin, ei ainakaan reiluun vuosikymmeneen.

Sanomalehtien tilausmaksut ovat vuoden alkukuukausina laskeneet keskimäärin 1,2 prosenttia! Tästä tosi harvinaisesta ilmiöstä on syytä onnitella tilaajia.

Olisiko lehtitilausten villi hintaralli todellakin ohi? Enteilisikö indeksin värähdys alaspäin sitä, että ansaintalogiikkansa kanssa kipuilevat lehtiyhtiöt lakkaavat pitämästä tilaajia pelkkinä lypsylehminä?

Tilausmaksujen hintaralli

Uutis- ja ajankohtaisjournalismin veteraanina olen jo pitkään ihmetellyt, miksi sanomalehdet eivät koskaan kerro lukijoilleen lehtitilausten hintakehityksestä. Tilastokeskuksen luvuista voisi vaivatta tehdä kiinnostavia ja lukijoille tärkeitä uutisia. Tässä muutamia poimintoja rallista:

• Vuoden 2012 tammikuussa lehtitilauksille asetettiin 9 prosentin arvonlisävero. Joulukuusta 2011 tammikuuhun 2012 tilaushinnat nousivat keskimäärin 9,6 prosenttia (kuluttajahinnat 0,6 %). Luku kertoo sen, että lehtifirmat upottivat alvin heti tilaushintoihin tilaajien maksettavaksi.

• Vuoden 2012 tammikuusta saman vuoden joulukuuhun sanomalehtien tilausmaksut kallistuivat 4,0 prosenttia (kuluttajahinnat 1,7 %). Kustantajat siis nostivat hyödykkeensä hintaa tuplasti hintojen yleiseen nousuun verrattuna.

• Vuoden 2013 alussa lehtitilausten arvonlisäveroa korotettiin prosenttiyksiköllä, siis 10 prosenttiin. Vuoden 2012 joulukuusta vuoden 2013 tammikuuhun tilausmaksut nousivat keskimäärin 1,8 prosenttia (kuluttajahinnat laskivat 0,1 %). Luvut kielivät siitä, että nytkin lehtiyhtiöt upottivat alvin korotuksen heti tilaajien maksettavaksi.

• Vuoden 2013 tammikuusta vuoden 2015 joulukuuhun sanomalehtien tilausmaksut nousivat 14,0 prosenttia (kuluttajahinnat 2,0 %). Tänä aikana valtiovalta ei kiusannut lehtibisnestä millään alvin korotuksilla. Niinpä kuluttajahintoihin nähden 7-kertainen hintaralli perustuikin pelkästään lehtifirmojen ikiomiin verottomien hintojen korotuksiin.

• Lehtitilausten villi hintaralli alkoi muuten jo kauan ennen kuin tilausmaksuista alettiin periä arvonlisäveroa. Vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2015 joulukuuhun lehtitilausten hinnat nousivat keskimäärin 70 prosenttia (kuluttajahinnat 21 %).