Ylen A-studion etiikkaa, vuosimallia 2018

Kokoomuksen Verkkouutiset paljasti eilen, että Ylen A-studiossa 28.3.2018 työttömyysturvan aktiivimallia ja Juha Sipilän hallitusta kironnut työtön ei ollutkaan vain työtön. Hän oli myös ay-aktiivi, tai jopa ay-vaikuttaja.

Katsojille A-studio mainosti ohjelman asetelmaa, jossa "studiossa ministeri kohtaa työttömän työnhakijan".

työtön työnhakija Kari Vatanen

(kuvakaappaus: A-studio 28.3.)

Studiossa työttömän työnhakijaparan Kari Vatasen kohtasi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.). Studiovieraita, joihin kuului myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, haastatteli toimittaja Marja Sannikka.  

toimittaja Marja Sannikka

(kuvakaappaus: A-studio 28.3.)

Toimittaja ei todellakaan maininnut sanaakaan siitä, että Kari Vatanen oli paitsi työtön myös jopa semmoinen vaikuttaja, joka istuu JHL:n edustajistossa ay-valtaa käyttämässä. 

Vatasen retoriikasta ja paidan komeasta JÄRJESTÄYDY! -käskystä tarkkaavainen katsoja toki osasi päätellä hänet ay-aktiiviksi. 

Minäkin osasin, mutta en kyllä arvannut päätellä häntä pampuksi, joka istuu vaikutusvaltaisen ay-järjestön edustajistossa. 

Sen olisin halunnut tietää, ja kun en saanut tietää, oli pakko todeta A-studion, vuosimallia 2018, hairahtuneen ujutuksen eli indoktrinaation tielle.

Tämän päivän jutussaan Verkkouutiset uutisoi A-studion toimittajan Helmiina Suhosen selityksen, miksi "työttömän työnhakijan" ay-liiketausta jäi kertomatta: syynä oli kuulemma "tietokatko".

Oliko 6.3. A-studiossakin kyse "tietokatkosta"?

(kuvakaappaus Ylen nettisivuilta)

6.3.2018 A-studiossa ruodittiin muuttumassa olevia, kiisteltyjä tiedustelulakeja ja kysyttiin, mitä muutokset konkreettisesti tuovat mukanaan. Nytkin studio-osuuden toimittaja oli Marja Sannikka.   

Yhtenä haastateltavana oli mies, jonka Sannikka esitteli meille tähän tapaan: "Martti Kari, olet tiedustelun opettaja Jyväskylän yliopistossa."  

yliopiston lehtori Martti Kari

(kuvakaappaus: A-studio 6.3.)

Hienoa! Nyt meille oli tullut avaamaan kiisteltyjen ja kinkkisten tiedustelulakien uudistusta alan riippumaton, akateeminen asiantuntija, yliopiston lehtori Jyväskylän yliopistosta. 

Kun Martti Kari todisti niin kiivaasti uusien lakien puolesta ja lipsautti kerran, vahingossa, ilmaisun "me", päätin tutkailla, mihin tuo "me" kenties viittasi.

Kävi ilmi, että tämä riippumaton, akateeminen asiantuntija oli se sama eversti Martti J. Kari, joka oli vastikään eläköitynyt Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajan tehtävistä.

Hän oli se sama eversti Martti J. Kari, jonka esimerkiksi Uusi Suomi (20.8.2017) tiesi kertoa olleen valmistelemassa tiedustelulakeja jo vuodesta 2013 lähtien.

Martti J. Kari siis oli mitä suurimmassa määrin asianosainen, mutta katsojille toimittaja kuitenkin esitteli hänet vain akateemisena asiantuntijana. Näin hän veti katsojia nenästä.

Kiukkuisissa tunnelmissa meilailin A-studion Marja Sannikalle palautetta tiedustelulakijutun studio-osuuden eettisistä ongelmista:

"Hei,

esittelit Martti Karin A-studion katsojille vain Jyväskylän yliopiston lehtorina ja tiedustelun opettajana, siis ikään kuin alan riippumattomana akateemisena asiantuntijana. Miten ihmeessä saatoit näin menetellä?

Tiesit varmasti, että tämä sama Martti J. Kari on se eversti, joka eläköityi juuri äsken eli vuodenvaihteessa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajan hommista. Oli kiusallista indoktrinaatiota ja eettisesti vallan ala-arvoista jättää mainitsematta viattomille katsojille Karin taustasta."

Tuorein tapaus saa kysymään, onko A-studion, vuosimallia 2018, epärehelliseltä haiskahtavassa tavassa toimia kyse sittenkin jopa tietoisesta kutyymistä.

Henkisiä valmiuksia vilpistelyyn Yle ainakin on hankkinut jo pitkään. Se on ollut pyörittämässä aktiivisesti sitä JSN:n kulissien takaista ei-julkista itsesääntelyä, jossa yleisön oikeuksista ei piitata.

A-studion pomo ja Ylen etiikkapomo ovat niitä "vastuullisen journalismin" ammattilaisia, jotka ovat käytännössä vastanneet Ylen puolesta JSN:n likaisesta työstä.

6.3. A-studio johti katsojia harhaan myös lähdesuojasta

Reilun kolmen viikon takaisen A-studion studio-osuus sortui harhaan johtavan tiedon levittämiseen myös toimittajan ja haastateltavien tietämättömyyden takia.

Kyse oli sananvapauslain 16. pykälän tarkoittamasta lähdesuojasta. Tästä asiasta lähetin Sannikalle tällaista reklamaatiota:

"Ongelmallista ja katsojia harhaan johtavaa studio-osuudessa oli myös se, että lähdesuoja tuli esitellyksi ikään kuin vain toimittajien oikeutena. Sitä lähdesuoja ei kuitenkaan ole, vaikka toimittajat poikkeuksetta vuodesta toiseen niin uskottelevat.

Sananvapauslain (460/2003) 16. pykälän mukaan ”Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla – – on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot”.

Viestintäoikeuden asiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) on useassa yhteydessä muistuttanut siitä, että lähdesuoja ei ole vain toimittajien oikeus. Aivan sama oikeus on kenellä tahansa ”yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla”.

Tällä suoraan lakitekstistä näkyvällä tosiasialla on yleistä merkitystä varsinkin nykyaikana, jolloin kenen tahansa on helppo toimittaa yleisön saataville viestejä internetiin.

Jos siis puhutaan lähdesuojan vaarantumisesta säädettävän tiedustelulain takia, ongelma ei liity vain toimittajien ja heidän lähteidensä suhteisiin vaan on tiedustelulainkin asiayhteydessä paljon laajempi. 

Se tosiasia, että lähdesuoja on kenen hyvänsä yleisön saataville toimitetun viestin laatijan oikeus, asettaa koko lailla toisenlaiseen valoon myös ne kommentit, joilla eversti Martti J. Kari ja Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen eilen viihdyttivät A-studion katsojia." 

Lähdesuojasta muuten olen kirjoitellut blogissani pari kertaa aiemminkin. Kirjoitukset voi lukea tästä ja tästä. Kannattaa lukea.

Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus

Lähdesuoja on äärimmäisen tärkeä asia. Se on demokratiaan kuuluvan sananvapauden olennainen ulottuvuus, ja sellaisena tärkeä meille kaikille. Lähdesuojan tarkoitusta ja merkitystä on kuvannut osuvasti muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT lukuisissa ratkaisuissaan:

Protection of journalistic sources is one of the basic conditions for press freedom. ... Without such protection, sources may be deterred from assisting the press in informing the public on matters of public interest. As a result the vital public-watchdog role of the press may be undermined, and the ability of the press to provide accurate and reliable information be adversely affected. 

Tuo kuvaus on peräisin kaikille näitä asioita seuraaville tutusta Goodwin v. the United Kingdom -ratkaisusta (27.3.1996, § 39). Kuvauksesta on hyvä tietää, että ilmaisu "matters of public interest" viittaa asioiden merkitykseen yleiseltä kannalta eikä suinkaan niiden pelkkään kiinnostavuuteen.

Viestintäoikeuden suomalainen huippuasiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) luonnehti lähdesuojan tarkoitusta oikeusministeriölle vuonna 2010 tekemässään selvityksessä näin:

"Lähdesuojan keskeisimpänä tarkoituksena on sananvapauden ydinalueelle kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun, yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen sekä vallankäytön valvonnan turvaaminen."

Meillä Suomessa lähdesuojasta säädetään laissa. Säännös on sananvapauslain (13.6.2003/460) 16. pykälässä:

"Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmoittamatta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot."

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström antoi Ylen Aamu-tv:ssä 2.5.2016 eli vuosi sitten aivan väärän todistuksen siitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa:

"No, siis se tarkoittaa sitä, että jos joku luottamuksellisesti kertoo tietoja toimittajalle, niin tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Ei myöskään saa luovuttaa mitään materiaalia, josta se vois paljastua."

Tosiasiassa toimittajalla ei ole Elina Grundströmin väittämää ehdotonta velvollisuutta tietolähteen salassapitoon.

Ehdotonta salassapitovelvollisuutta ei ole säädetty laissa, eikä sellaista ole myöskään Journalistin ohjeissa, joita JSN tulkitsee.

Päivi Tiilikka perusteli jo Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008 (s. 35–36), miksi velvollisuutta lähteen suojaamiseen ei ole.

Selvityksessään oikeusministeriölle hän muistutti siitä, että lähde on esimerkiksi hyötymisen tai vahingoittamisen tarkoituksessa saattanut antaa toimittajalle tahallaan vääriä tietoja:

"Selvän harhaanjohtamisen tai jopa erehdyttämisen tilanteissa ei olisi kohtuullista, että toimittaja olisi velvollinen suojaamaan vilpillisesti menetellyttä lähdettään."

Tätä ajatellen on helppo käsittää, kuinka pahoin virheellistä tietoa Yle tuli katsojille levittäneeksi julkaistessaan JSN:n puheenjohtajan väitteen.

Kun Yle ei suostunut korjaamaan perätöntä tietoa, tein kantelun JSN:lle. Kantelun ja sen liitteenä olevan päätoimittaja Atte Jääskeläisen päätöksen korjauspyynnön hylkäämisestä voi lukea tästä.

Kantelu ei johtanut mihinkään, koska JSN ei ottanut puheenjohtajansa perätöntä väitettä koskevaa kantelua ollenkaan käsiteltäväkseen.

Neuvoston 1. varapuheenjohtaja, Bonnierin omistaman MTV:n ohjelmapäällikkö Jyrki Huotari karsi kantelun 30.6.2016.

Karsintapäätöksen perustelu oli nytkin luonteeltaan "tekninen" ja tarkoitti käytännössä JSN:n minulle antamaa porttikieltoa:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen."

Moni lukija on kenties jo ehtinyt tähän mennessä vähän ihmetellä postauksen otsikkoa "Lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus".

Otsikolla haluan muistuttaa tästä toimittajien järjestään "unohtamasta" tosiasiasta, joka käy hyvin ilmi suoraan lakipykälästä.

"Kuten säännöksestä sen sanamuodon mukaan ilmenee, lähdesuoja koskee jokaista 'yleisön saataville toimitetun viestin laatijaa' eli myös muita henkilöitä kuin journalistista työtä tekeviä", Päivi Tiilikka huomautti jo vuonna 2008 Journalistin sananvapaus -kirjassaan (s. 35).

Tämä joka ikisen toimittajan johdonmukaisesti sivuuttama fakta ei ole vailla merkitystä. Juuri siihen nimittäin liittyy tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva ammottava aukko.

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin"

Vuoden 2010 selvityksessään OM:lle Päivi Tiilikka totesi, että "Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen". Hänen mukaansa "nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin".

Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professorina nykyisin toimivan Päivi Korpisaaren harvinaisen rajun arvion taustaksi on syytä kerrata, mitä säännökset sanovat lähdesuojan murtamisesta.

Lähdesuoja ei ole absoluuttinen. Tietyin ehdoin lähdesuojan voi murtaa rikoksen esitutkinnassa ja rikosasian oikeudenkäynnissä.

Ehdot koskevat ennen muuta sitä, millaista rikosta ollaan selvittämässä esitutkinnassa ja millaista rikosta ollaan käsittelemässä oikeudenkäynnissä.

Esitutkinnassa lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy vain	ns. törkeä rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Oikeudenkäynnissä lähdesuojan murtamisen perusteeksi käy	ns. törkeä rikos sekä salassapitorikos.

Selvityksessään OM:lle Tiilikka huomautti, että "käytännössä lähdesuojan murtamismahdollisuus salassapitorikosta koskevassa oikeudenkäynnissä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi".

Koska lähdesuojan murtaminen esitutkinnassa ei ole mahdollista, kun tutkitaan salassapitorikosta, syytteeseen riittävää näyttöä ei voida saada. Käytännössä asia ei siksi etene oikeudenkäyntiin asti.

Tilanne on varsin erikoinen. Laissa on säädetty rangaistus rikoksesta, mutta käytännössä rikosta ei voida lähdesuojan nykyisten säännösten takia selvittää eikä saattaa rikollista vastuuseen teostaan.

Tästä erikoisesta tilanteesta tietoisena Tiilikka totesi selvityksessään, ettei lähdesuojan murtaminen ole aina Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa taatun sananvapauden vastaista.

Hänen mielestään esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen 8. artiklassa yksilölle taatun yksityiselämän suojan turvaaminen joskus "jopa edellyttää vähintäänkin mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen".

"Ratkaisua tehtäessä on punnittava sananvapautta ja siihen kuuluvaa lähdesuojaa yksilön intressejä vasten ja harkinnassa on oltava riittävät oikeusturvatakeet", Tiilikka kirjoitti ja esitti rajun kriittisen arvion säännöstemme nykytilasta:

"Suomen lainsäädäntö saattaa olla yksityiselämän suojaa koskevan EIS 8 artiklan vastainen, kun lähdesuoja myönnetään kaikille yleisön saataville toimitettujen viestien laatijoille eikä tuomioistuimella ole esitutkinnan osalta mahdollisuutta lähdesuojan murtamiseen edes räikeimpien salassapitorikosten tutkimisessa."

Tiilikka huomautti, että "lähdesuojaa ei voida murtaa edes potilastietoja, sosiaalihuollon asiakkuutta, etuisuuksia ja tukitoimia, oikeuspsykiatrista mielentilatutkimusta, nuorta rikoksentekijää koskevaa henkilötutkintaa tai oppilashuoltoa koskevien salassapitorikosten tutkimiseksi, vaikka arkaluontoisten tietojen vuotaminen voi aiheuttaa tietovuodon kohteelle erittäin suurta tai vakavaa kärsimystä tai vahinkoa".

Edelleen Tiilikka muistutti siitä, että "tällaisten tietojen vuotaminen ja levittäminen esimerkiksi internetissä ei myöskään välttämättä toteuta mitään sananvapauden kannalta keskeistä tarkoitusperää vaan voi tapahtua myös yksinomaan vahingoittamis- tai kiusaamistarkoituksessa".

"Nykyinen sääntely voi johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin, kun salassapitorikoksen tekijästä jotain tietävä henkilö voi vapautua todistamisvelvollisuudesta aiheuttamalla tietovuodon kohteelle aikaisempaa suurempaa vahinkoa toimittamalla vuodetut tiedot yleisön saataville."

Johtopäätöksenään tästä nykyisestä jopa absurdista tilanteesta viestintäoikeuden tutkija Päivi Tiilikka totesi, että "lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita".

20.5.2009 mietintönsä luovuttanut esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunta oli sekin tiennyt voimassa olevan lain vakavasta ongelmasta:

"Voimassa oleva laki ei käytännössä mahdollista edes kaikkein vakavimpiinkaan salassapitorikoksiin tai erittäin merkittäviä vahinkoja aiheuttaneisiin salassapitorikoksiin syyllistyneiden selvittämistä."

Toimikunta muistutti siitä, että "julkisen vallan velvollisuutena on aktiivisesti turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen":

"Tämä koskee luonnollisesti myös niitä henkilöitä, joiden oikeuksia on loukattu salassapitovelvollisuuden rikkomisella. On valtion velvollisuus turvata se, että näidenkin rikosten tutkinta on tehokasta."

Niinpä toimikunta ehdottikin, että lähdesuojan murtaminen salassapitorikoksen perusteella jo esitutkinnassa tehdään mahdolliseksi. Muutamien edellytysten tuli tällöin kuitenkin täyttyä:

1. On "todennäköisiä" syitä epäillä, että tieto on annettu vastoin sellaista salassapitovelvollisuutta, jonka rikkomisesta on erikseen säädetty rangaistus.

2. Lähdesuojan murtaminen on "ilmeisen välttämätöntä" rikoksen selvittämiseksi.

3. Lähdesuojan murtaminen on "perusteltua rikoksen vakavuuteen tai seurauksiin nähden".

Oikeusministeri Tuija Brax (Vihr.)

Kuvaaja ja kuvalähde: Heikki Tuuli/Eduskunta

Kun silloinen oikeusministeri Tuija Brax otti mietinnön vastaan, hän osoitti puheessaan olevansa hyvin tietoinen, että salassapitorikoksella voidaan aiheuttaa "merkittäviä vahinkoja" sille, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Asia oli hänen mielestään kuitenkin herkkä:

"Asia on sananvapausherkkä ja siksi on muistutettava, että joissakin tilanteissa tietovuodoilla on merkitystä vallassa olevien valvonnan kannalta."

Tiedotusvälineet nostivat toimikunnan esityksestä aika äläkän. Helsingin Sanomat esimerkiksi julisti pääkirjoituksessaan 24.5.2009, että lähdesuojan murentaminen heikentäisi "vakavasti" lähdesuojaa. HS:n uutissivujen otsikot olivat tällaisia:

Oikeustoimittajat ry:n 31.8.2009 lausunto ehdotuksesta oli sekin murskaava. Yhdistys luonnehti ehdotettua pykälää jopa "jonkinlaiseksi eliitin suojelupykäläksi".

Yhdistyksen mielestä oli "ilmeistä", että lähdesuojan murtamisen mahdollistavaa säännöstä olisi tarkoitus soveltaa lähinnä tapauksissa, joissa media on laajasti kertonut poliittiseen tai taloudelliseen vallankäyttäjään kohdistuneista rikosepäilyistä.

"Säännöstä siis sovellettaisiin juuri silloin, kun yhteiskunnallinen tarve tietojen julkaisemiseen on suurimmillaan", oikeustoimittajien yhdistys huomautti.

Merkille pantavaa median langettamassa murskaavassa tuomiossa oli ensiksikin se, että lähdesuoja nähtiin – virheellisesti – vain toimittajille kuuluvana herkkuna. Media sivuutti täysin sen tosiasian, että lähdesuoja on kenen hyvänsä "yleisön saataville toimitetun viestin laatijan" oikeus.

Toinen merkille pantava piirre median tuomiossa oli se, että se katsoi asiaa vain yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen ja vallankäytön valvonnan turvaamisen näkökulmasta. Näin media sivuutti sen tosiasian, että lähdesuojaa käytetään usein, kenties jopa useimmiten, aivan muihin tarkoituksiin.

Päivi Tiilikka arvioi Journalistin sananvapaus -teoksessaan vuonna 2008, että nykyään lähdesuojaa käytettäneen "eniten julkaistaessa ns. julkkisjuoruja viihdelehdissä, joiden toimituksiin ihmiset voivat lähettää juttuvinkkejä tekstiviestillä, puhelimitse tai internetin kautta".

"Vinkkaajille luvataan huomattavia vinkkipalkkioita, ja palstoja pitävät viihdelehdet vakuuttavat, että vinkkaajan lähdesuoja on täydellinen", Tiilikka totesi. 7 päivää -lehden lisäksi hän viittasi tässä yhteydessä Katso-lehteen.

Päivi Tiilikan arvio ja sen uutisointi

Selvityksessään OM:lle (54/2010) Päivi Tiilikka otti kriittisesti kantaa myös esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan 2009 ehdottamaan pykälään, joka olisi mahdollistanut lähdesuojan murtamisen salassapitorikoksen esitutkinnassa.

Tiilikka arvosteli erityisesti sitä, että ehdotetussa pykälässä ei annettu "ainakaan eksplisiittisesti" mitään merkitystä julkaistun tiedon yhteiskunnalliselle merkitykselle.

Arvioitaessa lähdesuojan murtamisen edellytyksiä pitäisi hänen mielestään siis ottaa huomioon myös se, oliko julkaistuilla tiedoilla yleiseltä kannalta merkitystä:

"Poikkeuksellisissa tapauksissa voisi sananvapauteen kuuluvan valvontafunktion täyttämiseksi olla perusteltua julkistaa salassa pidettäviä ja asianomaisen kannalta vahingollisia tietoja, jos niillä on merkittävää vaikutusta yhteiskunnallisen vallankäytön valvontaan."

Tästä pitäisi kuitenkin olla lakipykälässä nimenomainen maininta, joka Tiilikan mukaan siis puuttui ehdotetusta pykälästä.

"Ehdotetunkaltainen lähdesuojan murtamisedellytys on niin laaja ja avoin, että sillä olisi varmasti hyydyttävää vaikutusta tietolähteiden halukkuuteen antaa tietoja", Tiilikka kritisoi. Kriittisen arvionsa yhteenvedossa hän kuitenkin korosti:

"Mielestäni lähdesuojan murtamista esitutkinnassa salassapitorikosten osalta on syytä harkita, mutta sen edellytysten tulisi olla tiukemmin säännellyt kuin esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan ehdotuksessa."

Kun OM:n Päivi Tiilikalta tilaama selvitys 30.6.2010 julkistettiin, oikeusministeri Tuija Brax julisti jo samana päivänä Ylen uutisissa: "Lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Viestintäoikeuden johtava asiantuntija oli selvityksessään todennut, että Suomen lainsäädäntö saattoi olla jopa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Hän oli osoittanut, että nykyiset säännökset saattoivat johtaa jopa absurdeihin tilanteisiin ajatellen tavallisten suomalaisten oikeusturvaa.

Hän oli myös osoittanut, että tavallisten suomalaisten oikeusturvassa oleva aukko oli tukittavissa siten, että lähdesuojan merkitys vallankäytön valvonnan mahdollistajana säilyy entisellään.

Hän oli ollut sitä mieltä, että lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa on syytä harkita.

Huolimatta tästä kaikesta oikeusministeri ilmoitti saman tien, että "lähdesuojaa ei syytä muuttaa".

Kun oikeusministeri oli näin oikopäätä tyrmännyt selvityksen tehneen tutkijan ehdotuksen, medialla ei ollut tietenkään aihetta nostaa selvityksestä minkäänlaista äläkkää.

Kiinnostavaa ja tavallisten pulliaisten kannalta surullista oli se, että tiedotusvälineet järjestään vaikenivat viestintäoikeuden asiantuntijan poikkeuksellisen rajusta kritiikistä. Siitä ei uutisoitu.

Siitäkään en havainnut uutisissa kerrotun, että OM:lle selvityksen tehneen asiantuntijan mielestä lähdesuojan murtamista salassapitorikosten esitutkinnassa oli syytä harkita.

STT:n 30.6.2010 uutinen, joka julkaisiin muun muassa Kaleva-lehdessä, oli uutisointia hyvin kuvaava.

Tässä kaikki se, mitä STT:n uutinen tuoreeltaan viestintäoikeuden ekspertin poikkeuksellisen rajusta kritiikistä ja siihen pohjautuvasta kannanotosta kertoi:

"Tiilikka ottaa kantaa myös ehdotukseen, että toimittajan lähdesuoja voitaisiin joskus murtaa jo esitutkinnassa. Hänestä esitetty murtamisperuste on liian laaja; on otettava huomioon myös yleisön tarve saada merkittävää tietoa."

Koko asiasta ei ole sen koommin puhuttu mitään. Politiikan eliitti ei näytä välittävän vähääkään tavallisten suomalaisten oikeusturvan aukosta. Yhtä piittaamattomia "rahvaan" oikeusturvasta näyttävät olevan toimittajat.

Toinen toisensa perään toimittajat vain hokevat iskulausetta "toimittajan" lähdesuojasta. He eivät näytä piittaavan yhtään siitä tavallisten suomalaisten oikeusturvan ongelmasta, jonka taustana on se tosiasia, että lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus.

JSN:n puheenjohtaja levitti virheellistä tietoa lähdesuojasta – kantelu JSN:lle

Verottajan hinku päästä käsiksi Ylen uutisoimiin Panama-papereihin on synnyttänyt julkista puhetta lähdesuojasta. Siitä on levitetty mediassa myös virheellistä tietoa; lähdesuojan käsite on ollut hukassa monilta toimittajilta, jotka ovat sen takia tulleet johtaneeksi harhaan yleisöjään.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström levitti vääärää tietoa lähdesuojasta Ylen Aamu-tv:ssä 2.5. Lähdesuoja tuli esitellyksi katsojille virheellisesti sekä juridisena ilmiönä että toimittajien ammattietiikkaan kuuluvana käsitteenä.

Koska Yle ei suostunut korjaamaan asiavirhettä, tein virheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Lähetin kantelun JSN:lle eilen, ja nyt julkaisen kantelun, korjauspyynnön ja Ylen vastaavan päätoimittajan, varatuomari Atte Jääskeläisen vastauksen Faktavahti-blogissani.

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Ylen Aamu-tv:n ohjelmassa (2.5.2016, TV1) esitetty virheellinen tieto siitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa.

Kantelun perusteet

Ylen Aamu-tv:n ohjelmassa 2.5.2016 toimittaja Anna Lehmusvesi totesi lähdesuojan olevan journalisteille ”tavallaan pyhä asia” ja kysyi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta, ”miten tämä menee”. Näin Elina Grundström sitten kuvasi sitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa:

”No, siis se tarkoittaa sitä, että jos joku luottamuksellisesti kertoo tietoja toimittajalle, niin tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Ei myöskään saa luovuttaa mitään materiaalia, josta se vois paljastua.”

JSN:n puheenjohtaja siis kuvasi lähdesuojan toimittajan ehdottomana salassapitovelvollisuutena: ”tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa”. Tätä katsojille tarjottua käsitystä lähdesuojasta toimittajan ehdottomana salassapitovelvollisuutena vahvistettiin vielä rinnastamalla toimittajan lähdesuoja heti yllä siteeratun kuvauksen jälkeen pappeihin ja lääkäreihin.

Anna Lehmusvesi: ”Vertasit tätä aiemmin muun muassa pappeihin ja lääkäreihin?

Elina Grundström: ”Kyllä, joo. Monella ammattialalla on tämmöisiä niin kun aika vastaavia ammattieettisiä koodeja, joihin kuuluu tämmöisiä salassapitovelvollisuuksia.”

Tieto siitä, että lähdesuoja tarkoittaisi JSN:n puheenjohtajan kuvaamalla tavalla toimittajan ehdotonta velvollisuutta lähteen salaamiseen, oli perätön. Perätön tieto tärkeässä asiassa johti katsojia pahasti harhaan. Se oli olennainen asiavirhe (JO 20), joka oli syytä korjata viipymättä.

Lähdesuojaa koskeva lain säännös on sananvapauslain (460/2003) 16. pykälässä Lähdesuoja ja oikeus anonyymiin ilmaisuun:

”Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on lisäksi oikeus olla ilmaisematta viestin laatijan henkilöllisyyttä.”

Viestintäoikeuden asiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) kirjoitti laissa mainitusta oikeudesta Journalistin sananvapaus -teoksessaan (WSOY 2008, 35–36) näin:

”Sananvapauslain mukaisessa lähdesuojassa ja anonyymin ilmaisun oikeudessa on kysymys nimenomaan toimituksellisen henkilöstön oikeudesta (kursivointi PT:n) kieltäytyä paljastamasta lähdettään tai anonyymisti julkaistun kirjoituksen laatijaa. Velvollisuutta lähteen tai kirjoittajan suojaamiseen ei ole.”

Tiilikka korosti, että lähdesuojasäännöksessä tarkoitetun henkilön omaan harkintaan jää, paljastaako hän lähteensä esimerkiksi pelastaakseen itsensä syytteeltä:

”Tietolähteen paljastaminen saattaa näet joskus olla ainoa keino esittää selvitystä ja näyttöä siitä, että kunniaa loukkaavaksi väitetyn lausuman esittämiselle on ollut riittävät perusteet.”

Tiilikka korosti lähdesuojaa nimenomaan viestin eteenpäin ilmaisseen tahon oikeutena myös oikeusministeriölle tekemässään selvityksessä (OM:n Selvityksiä ja ohjeita 54/2010, 49):

”Journalistilla tai muullakaan lähdesuojaan oikeutetulla ei ole laissa säädettyä velvollisuutta lähteen suojaamiseen.”

Edelleen vuonna 2011 ilmestyneessä Lähdesuoja. Normit, ideaalit ja käytännöt -tutkimusraportissa (Viestinnän tutkimusraportteja 3/2011, 19) Tiilikka muistutti lähdesuojan käsitteestä nimenomaan oikeutena:

”Oikeudellisena ilmiönä lähdesuoja tarkoittaa nimenomaan journalistille (ja muillekin viestin yleisön saataville toimittaneille henkilöille) todistajana kuuluvaa oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos vastaaminen voisi paljastaa tiedon lähteen.”

Edellä esitetyn perusteella on käsitykseni mukaan kiistatonta, että oikeudelliselta kannalta lähdesuojaa ei voi tulkita lähteen salaamisen velvollisuudeksi. Kyse on pelkästään oikeudesta.

Toimittajan lähdesuojaa ehdottomana salassapitovelvollisuutena korostava rinnastus pappeihin ja lääkäreihin oli sekin katsojia pahoin harhaan johtava. Toimittajien eettinen koodi on nimittäin olemukseltaan aivan erilainen kuin pappien ja lääkärien ammattieettinen koodi.

Katsojille tätä ei kerrottu. Heille jätettiin kertomatta ennen kaikkea se, että pappien ja lääkärien salassapitovelvollisuus perustuu lakiin (ks. mm. kirkkolaki 26.11.1993/1054, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/559 ja laki yksityisestä terveydenhuollosta 9.2.1990/152).

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström painotti Aamu-tv:n ohjelmassa lähdesuojan roolia myös journalismin eettisessä koodissa:

”Tää lähdesuoja on yks kaikkein keskeisimpiä osia Journalistin ohjeita, joka on meidän oma eettinen koodisto.”

Nykyisten Journalistin ohjeiden kohdassa 14 todetaan lähdesuojasta näin: ”Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.”

Siteeratusta tekstistä voi nähdä, että JSN:n puheenjohtaja kuvasi lähdesuojan virheellisesti myös journalismin etiikan näkövinkkelistä: lähdesuoja ilmaistaan Journalistin ohjeissa myös oikeutena eikä vain velvollisuutena lähteen salaamiseen.

Jos lähdesuoja tarkoittaisi toimittajan ehdotonta velvollisuutta salata lähteensä, toimittaja voisi käytännössäkin joutua vaikeuksiin.

Päivi Tiilikka huomautti vuoden 2011 tutkimusraportissa tilanteesta, jossa lähde hyötymisen tai vahingoittamisen tarkoituksessa antaa toimittajalle tahallaan vääriä tietoja:

”Selvän harhaanjohtamisen tai jopa erehdyttämisen tilanteissa ei olisi kohtuullista, että toimittaja olisi velvollinen suojaamaan vilpillisesti menetellyttä lähdettään.”

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa vielä jo siitä aiemmin esille tulleesta, toimittajien lähes aina sivuuttamasta tosiasiasta, että lähdesuoja ei oikeutena koske vain toimittajia.

Kuten lain tekstistä voi lukea, lähdesuoja oikeutena koskee keitä hyvänsä yleisön saataville toimitettujen viestien laatijoita. Tästä Tiilikka on useissa yhteyksissä muistuttanut.

Lähdesuojan suoma oikeus lähteen salaamiseen siis koskee sellaisiakin henkilöitä, joilla ei ole mitään tekemistä journalismin eettisen koodin eli Journalistin ohjeiden kanssa.

Heitä ajatellen oli kaikkein pahiten pielessä se Grundströmin tieto, jossa lähdesuoja esitettiin pelkkänä ehdottomana salassapitovelvollisuutena.

Jo 2.5. lähetin Ylelle JSN:n puheenjohtajan esittämää perätöntä tietoa koskevan korjauspyynnön. Sen teksti on kopiona kantelun kuittauksen perässä.

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen vastasi pyyntöön 6.5. ja ilmoitti hylänneensä oikaisuvaatimukseni. Kopio varatuomari Jääskeläisen ilmoituksen tekstistä on kantelun lopussa.

Helsingissä 14.5.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

2. toukokuuta 2016 13.17

Markku Lehtola

Vastaanottaja: atte.jaaskelainen@yle.fi

Kopio: anna.lehmusvesi@yle.fi, aamu-tv@yle.fi, jukka.niva@yle.fi

Aamu-tv:n 2.5.2016 lähdesuojajutun asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström kuvasi Ylen Aamu-tv:n 2.5.2016 ohjelmassa seuraavaan tapaan sitä, mitä lähdesuoja tarkoittaa:

”No, siis se tarkoittaa sitä, että jos joku luottamuksellisesti kertoo tietoja toimittajalle, niin tän henkilön henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Ei myöskään saa luovuttaa mitään materiaalia, josta se vois paljastua.”

Grundström siis kuvasi lähdesuojan ikään kuin toimittajan ehdottomana salassapitovelvollisuutena. Myöhemmin ohjelmassa tämä kuva vahvistui, kun lähdesuoja rinnastettiin pappien ja lääkärien salassapitovelvollisuuteen. 

Rinnastuksen yhteydessä katsojille jätettiin kertomatta, että pappien ja lääkärien salassapitovelvollisuudessa on kyse aivan eri asiasta eli lakisääteisestä salassapitovelvollisuudesta.

Lähdesuojasta sen sijaan säädetään laissa (sananvapauslain 16 §) vain oikeutena: ”Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot.”

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan kuvaus ei vastannut myöskään sitä, mitä Journalistin ohjeissa todetaan lähdesuojasta. Voimassa olevien ohjeiden mukaan ”journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu”.

Edes JSN:n soveltamassa eettisessä koodissa lähdesuojaa ei nähdä neuvoston puheenjohtajan kuvaamana pelkkänä salassapitovelvollisuutena, vaan se nähdään myös oikeutena.

Jos lähdesuoja tarkoittaisi pelkkää kieltoa paljastaa lähteen henkilöllisyyttä, yleisön saataville toimitetun viestin laatija, vaikkapa toimittaja, saattaisi joutua käytännössä ihan mahdottomaan tilanteeseen.

Voisi käydä niin, että lähde hyötymisen tai vahingoittamisen tarkoituksessa antaa tahallaan vääriä tietoja. Tällöin olisi vähintäänkin kohtuutonta, jos toimittajan olisi pakko suojata vilpillisesti toiminutta lähdettään.

Tähän ongelmalliseen asetelmaan on viestintäoikeuden asiantuntija, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka (nyk. Korpisaari) useassa eri yhteydessä kiinnittänyt huomiota (ks. esim. OM:n selvityksiä ja raportteja 54/2010 ja Viestinnän tutkimusraportteja 3/2011).

JSN:n puheenjohtajan kuvaus lähdesuojasta johti katsojia niin pahasti harhaan, että kyse oli olennaisesta asiavirheestä (JO), joka on syytä korjata viipymättä. 

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com

Päätoimittaja Atte Jääskeläisen 6.5. ilmoitus oikaisupyynnön hylkäämisestä:

Arvoisa Markku Lehtola

Olette vaatinut, että Yle korjaisi virheen, joka näkemyksenne mukaan olisi ollut Ylen Aamu-tv:n 2.5.2016 lähdesuojaa koskeneessa keskustelussa.

Toimituksella on oikeus valita käsiteltävät aiheet sekä näkökulma ja kysymykset, joilla ja joista aiheita käsitellään.

Tuotte korjauspyynnössänne esille yhden tulkinnan journalistisesta lähdesuojasta. Lähdesuoja on juridinen käsitteistö, jollaisiin aina liittyy mahdollisuus erilaisiin tulkintoihin. Ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole.

Näistä tulkinnoista voi keskustella ja myös journalismissa nämä eri tulkinnat voivat esiintyä erilaisina näkökulmina.

Journalistinen lähdesuoja toteutuu käytännössä journalistin juridisena oikeutena mutta myös eettisenä velvoitteena olla paljastamatta lähdettään, jolle lähdesuoja on luvattu. Lähdesuojan laajuus määrittyy yksittäisissä tapauksissa oikeudellisen harkinnan tuloksena, ja tulkinnan perusteena voi olla paitsi kotimainen oikeus myös Suomea sitovat kansainväliset sopimukset. Eräs juridiikan tulkinnan lähtökohdista on lainsäätäjän tarkoitus, ja perustellusti voidaan sanoa että lähdesuojan konseptiin kuuluu paitsi oikeus myös velvollisuus, ja perustellusti voidaan katsoa että lähdesuoja ulottuu paitsi lähteeseen myös tämän luovuttamaan aineistoon.

Tämän vuoksi katson, että ohjelmassa ei ole ollut olennaista asiavirhettä.

Muiden ammattikuntien käytännöt tuotiin haastattelussa esille tavalla, jonka perusteella käytäntöjä ei voi sotkea journalistien lähdesuojaan. Haastateltava käytti tässä tilaneessa sanavalintaa ”vastaavia ammattieettisiä koodeja”.

Katson, että tältäkään osin haastattelussa ei ole ollut olennaista asiavirhettä, joka pitäisi korjata.

Tämän vuoksi hylkään oikaisuvaatimuksenne.

Helsingissä, 6. toukokuuta 2016

Kunnioittaen

Atte Jääskeläinen

vastaava päätoimittaja

Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta