"JSN-testin" 6-vuotispäivä 

Tiistaina 18.9.2018 on kulunut tasan kuusi vuotta siitä, kun "JSN-testini" ihan ensimmäinen kantelu asiavirheen korjaamatta jättämisestä tuli tyrmätyksi median ei-julkisessa, kulissien takaisessa itsesääntelyssä.

Tiistaina 18.9.2012 Julkisen sanan neuvoston silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen nimittäin päätti, ettei neuvosto ota käsiteltäväkseen Hufvudstadsbladetista tekemääni kantelua.

JSN:n puheenjohtajan päätöksestä, sen perusteluista ja koko tapauksesta olen kertonut lyhyesti Kulissien takana -raportissa (s. 9–10) huhtikuussa 2016. Raportin voi lukea tästä.

Päätöstä voi pitää projektini lähtölaukauksena: olin törmännyt siihen hämmentävään faktaan, että JSN tulkitsi hyvää journalistista tapaa myös yleisön tietämättä, kantelujen karsinnan kulisseissa.

Kantelu koski toimittaja Yrsa Grünen kirjoittaman pääkirjoituksen perätöntä väitettä siitä, mitä Jyrki Kataisen hallituksen 22.6.2011 päivätyssä ohjelmassa luki kiistellystä Nato-jäsenyydestä.

Pohjois-Atlantin liiton lippu

11.9.2012 pääkirjoituksessaan Grüne oli esittänyt väitteen: "Det står i regeringsprogrammet att en ansökan om ett Natomedlemskap inte lämnas in under den här regeringsperioden."

Näin Kataisen hallituksen ohjelmassa ei lukenut. Sen sijaan ohjelmaan sisältyi "Nato-lukoksi" sanottu kirjaus: "Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista."

Hallituspuolueet siis sitoutuivat siihen, ettei Nato-jäsenyyden hakemista tämän hallituksen aikana edes valmistella. Näin sitoumus meni paljon Hbl:n Yrsa Grünen väittämää pitemmälle.

"Nato-lukoksi" sittemmin kutsuttu sitoumus, ehdoton kielto, kirjoitettiin hallituksen ohjelmaan Vasemmistoliiton vaatimuksesta.

Sitoumus oli merkityksellinen; ilman sitä kuuden puolueen enemmistöhallitusta ei ilmeisesti olisi lainkaan syntynyt. Tämän tiedon sain syksyllä 2011 useasta eri lähteestä.

"Nato-lukon" merkittävyys käy hyvin ilmi myös Risto Uimosen Sauli Niinistö – tasavallan presidentti -kirjasta (WSOY, 2018).

Teoksen päähenkilöä esimerkiksi vaivasi Uimosen kertoman mukaan se, että Nato-ovi oli edellä siteeratulla sitoumuksella lyöty kiinni (ks. esim. sivut 160 ja 259).

Kantelun 18.9.2012 karsintapäätöksen perusteluista kävi hyvin ilmi, ettei JSN:n puheenjohtaja syksyllä 2012 kyennyt näkemään "Nato-lukon" ja Hbl:n perättömän väitteen merkityseroa:

"Journalistin ohjeiden kohta 20 vaatii, että 'olennainen virhe on korjattava'. Kantelija on ilman muuta enemmän oikeassa hallitusohjelman referoinnissaan kuin Hufvudstadsbladet pääkirjoituksensa muotoilussa. Pääkirjoitus on kuitenkin mielipidekirjoitus, jossa kerrotaan lehden mielipide ja tulkinnat. Pääkirjoittaja tulkitsee hallitusohjelmaa sitten, että hakemusta Nato-jäsenyydestä ei jätetä tällä hallituskaudella. Tulkinta on epäilemättä oikea, jos kerran jäsenyyden hakemista ei edes valmistella. Kyse ei ole olennaisesta virheestä."

"JSN linjaa journalismin etiikkaa myös karsinnan kulissien takana"

Kun olin yllä kuvatulla tavalla törmännyt siihen tosiasiaan, että JSN tulkitsi hyvää journalistista tapaa myös päätöksin, joista yleisöllä ei ollut hajuakaan, lähetin tiedotusvälineille epäilemättä hiukan erikoisen vetoomuksen. 13.11.2012 lähetetyn vetoomuksen vastaanottajia oli yli 80.

"Toivon tiedotusvälineiden uutisoivan asiasta ensinnäkin siksi, että yleisö ylipäätään saisi tietää median itsesääntelyä harjoitettavan myös karsintamenettelyn kulissien takana. Nyt yleisöllä ei liene hajuakaan siitä, että sen oikeuksiin liittyvää journalismin etiikkaa linjataan myös ratkaisuin, joiden perusteluja ei koskaan eikä missään julkaista."

Korostin edelleen, että "nyt esillä olevasta ratkaisusta olisi hyvä uutisoida senkin takia, että kansalaisille tarjoutuisi mahdollisuus ottaa kantaa siihen, hyväksyvätkö he karsintapäätökseen kirjattujen tapaisia yleisön harhauttamisen perusteita".

Toivoin tiedotusvälineiden tarjoavan yleisöilleen tästä asiasta myös historiallista perspektiiviä. Se voisi tapahtua kertomalla kansainvälisten journalistijärjestöjen 20.11.1983 allekirjoittamasta Pariisin julistuksesta, joka käsitteli journalismin ammattietiikan kansainvälisiä periaatteita:

"Taustatietona julistus havahduttaisi lukijat huomaamaan, kuinka etäälle yleisön oikeuksia vaalivasta ja arvostavasta etiikasta JSN:n kulissientakainen vallankäyttö ja sen sofistinen retoriikka ovat luisuneet."

Kerroin muun muassa julistuksen ensimmäisestä periaatteesta, joka korosti ihmisten oikeutta totuudenmukaiseen tietoon:

"Kansoilla ja yksilöillä on oikeus muodostaa objektiivinen kuva todellisuudesta täsmällisen ja kattavan tiedon avulla."

Havaintojeni mukaan ainoakaan tiedotusväline ei syksyllä 2012 kertonut yleisölleen median ei-julkisen itsesääntelyn olemassaolosta ja olemuksesta.

Kylähulluksi leimautumisen uhallakin vetosin tiedotusvälineisiin samassa asiassa useaan otteeseen syksyn 2012 jälkeenkin.

Vetoomukset jäivät vaille vaikutusta, ja niinpä suuri yleisö ei nähdäkseni vieläkään tiedä mitään median ei-julkisesta itsesääntelystä. En tiedä, välittäisikö yleisö asiasta yhtään, vaikka tietäisikin.

6-vuotispäivän Nato-kantelu

26.8.2018 Iltalehti julkaisi toimittaja Olli Ainolan kirjoituksen siitä, miten Erkki Tuomioja oli syyttänyt sotilaita ja virkamiehiä "salaliitosta sotilaallisten harjoitusten valmisteluissa". Jutussa Ainola kirjoitti näin:

"Tuomioja toimi ulkoministerinä kokoomuslaisten Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa vuosina 2011–2015, joiden hallitusohjelmissa Suomi jäädytti niin kutsutun Nato-option eli hallituspuolueet olivat ennalta sitoutuneet siihen, ettei Suomi hae sotilasliiton jäseneksi."

Kirjoitus sisälsi asiallisesti ottaen aivan saman perättömän väitteen, jonka Hbl:n Yrsa Grüne oli esittänyt syksyllä 2012.

Puolueet eivät olleet sitoutuneet vain siihen, että Suomi ei hae sotilasliiton jäseneksi, vaan ne olivat sitoutuneet siihen, ettei jäsenyyden hakemista edes valmistella.

Koska Iltalehti pyynnöstä huolimatta jätti korjaamatta mielestäni olennaisen asiavirheen, lähetin "JSN-testin" 6-vuotispäivän kunniaksi tällaisen kantelun Julkisen sanan neuvostolle:

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Toimittaja Olli Ainolan virheellinen väite Iltalehdessä 26.8.2018 Nato-jäsenyyskysymyksestä Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten ohjelmissa. ”Sdp:n Tuomioja syytti sotilaita…”-jutun osoite netissä on https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808252201161336_pi.shtml. (tarkistettu 18.9.2018).

Kantelun perusteet

”Sdp:n Tuomioja syytti sotilaita ja virkamiehiä salaliitosta sotilaallisten harjoitusten valmisteluissa – ’Suorastaan rikollista’” -jutussaan Iltalehden Olli Ainola kirjoitti:

”Tuomioja toimi ulkoministerinä kokoomuslaisten Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa vuosina 2011–2015, joiden hallitusohjelmissa Suomi jäädytti niin kutsutun Nato-option eli hallituspuolueet olivat ennalta sitoutuneet siihen, ettei Suomi hae sotilasliiton jäseneksi.”

Kuvaus hallituspuolueiden sitoutumisesta oli virheellinen ja johti lukijoita pahasti harhaan, sillä puolueiden sitoutuminen meni paljon lukijoille uskoteltua sitoutumista pitemmälle.

Puolueet eivät sitoutuneet vain siihen, että Suomi ei hae sotilasliiton jäseneksi. Vasemmistoliiton vaatimuksesta hallitusohjelmaan 2011 otettiin ”Nato-lukoksi” sanottu kirjaus, joka esti kaiken jäsenyyden hakemisen valmistelemisenkin.

Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten ohjelmassa luki näin: ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”

26.8.2018 lähetin Olli Ainolalle ja Iltalehden toimitukselle olennaista asiavirhettä koskevan korjauspyynnön. Se on kantelun lopussa.

Ainola vastasi korjauspyyntöön vielä samana päivänä. Vastauksen asiasisältö oli kiteytetty kolmeen sanaan: ”Sinä se jaksat.”

Lukijoita harhaan johtanutta olennaista asiavirhettään Iltalehti ei korjannut. Jättämällä virheen korjaamatta lehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa näissä kanteluissa on ollut kysymys siitä, että tiedotusväline on pyynnöstä huolimatta jättänyt olennaisen asiavirheen korjaamatta (JO 20).

Jokaisen näistä karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tutkimatta kantelun asiasisältöä ja tulkitsematta hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys–lokakuussa 2016 tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kantelujen perusteella”.

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Vahingot itsesääntelyn piittaamattomasta toiminnasta kärsii yleisö, joka maksaa koko medialystin joukkotiedotustalouden ensimmäisen ja toisen kierron kautta.

Helsingissä 18.9.2018

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

Korjauspyyntö

26. elokuuta 2018 klo 13.21

Markku Lehtola

”Sdp:n Tuomioja syytti sotilaita…”-jutun (IL:n nettilehti 26.8.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Vastaanottaja: olli.ainola@iltalehti.fi

Kopio: il.toimitus@iltalehti.fi, perttu.kauppinen@iltalehti.fi

Hei,

totesit jutussasi, että Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten ”hallitusohjelmissa Suomi jäädytti niin kutsutun Nato-option eli hallituspuolueet olivat ennalta sitoutuneet siihen, ettei Suomi hae sotilasliiton jäseneksi”.

Kyseisissä ohjelmissa hallituspuolueet eivät sitoutuneet vain siihen, ettei Suomi hae sotilasliiton jäseneksi. Vasemmistoliiton vaatimuksesta Kataisen hallituksen ohjelmaan tehty, ”Nato-lukoksi” sanottu kirjaus meni selvästi tätä pitemmälle. 

Kirjaus esti jäsenyyden hakemisen valmistelemisenkin. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten ohjelmassa nimittäin luki näin: ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”

Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

"Niinistön esittämä väite ei ollut totta"

Elokuun 13. päivänä 2018 julkaistu toimittaja Matti Mörttisen ja toimittaja Lauri Nurmen teos Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (Into) on sytyttänyt kiivaan julkisen debatin presidentin valtaoikeuksista.

Kirjan tekijät paljastivat esimerkiksi joulukuussa 2015 pidetyn neuvonpidon, johon Niinistö oli kutsunut EK:n ja SAK:n johtajat. Tapaamisesta ei silloin hiiskuttu sanaakaan julkisuuteen.

"Kiky-sovun salattu takuumies" -luvussa (s. 243–247) kerrottujen tietojen mukaan presidentti vetosi tuossa aamutilaisuudessa työmarkkinapomoihin kikyn neuvottelujen puolesta.

Mörttinen ja Nurmi tulkitsivat, että "tasavallan presidentti oli puuttunut salaisesti sen hetkisen sisäpolitiikan tärkeimpään ja kiistanalaisimpaan asiaan kertomatta siitä omaa taustapuoluettaan edustavalle valtiovarainministerille".

Niinpä he kysyivätkin: "Ylittikö presidentti valtaoikeutensa kutsuessaan EK:n ja SAK:n johtajat neuvonpitoon Mäntyniemeen?"

On hämmentävää, että kirjan herättämässä debatissa on vaiettu tyystin siitä, miten presidentti tammikuussa 2014 puuttui yhteiskuntaa vahvasti jakavaan, todella kiisteltyyn sisäpolitiikan ideologiseen kysymykseen. Kyse oli julkisen sektorin koosta.

Erityisen hämmentävä havainto on siksi, että teoksen mukaan (s. 284–285) Sauli Niinistö puuttui tähän sisäpolitiikan jättikiistaan esittämällä julkisen sektorin koosta väitteen, joka ei ollut totta.

Väite Selkäranka-seminaarissa 

15.1.2014 Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamossa järjestettiin teollisuuden tulevaisuutta pohtiva "Selkäranka-seminaari". Seminaarin oli kutsunut koolle elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Arvovaltaiseksi seminaarin avaajaksi oli saatu itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Presidentin kanslian 15.12.2014 uutisen mukaan Niinistö otti avauspuheessaan kantaa julkisen sektorin tilaan ja esitti varoituksen:

"Julkisen sektorin osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 58 prosenttia, joka ilmeisesti on eniten maailmassa tällä hetkellä. Se ei ole terve tilanne alkuunkaan."

Samana päivänä @TPKanslia julkaisi vielä tviitin: "#TPNiinistö: Julkisen sektorin osuus bkt:stä 58 %. Tilanne ei ole terve. #selkäranka".

Presidentin kanslian uutisesta ja tviitistä voinee päätellä, että Niinistö halusi varmistaa väitteelleen mahdollisimman laajan julkisuuden. Senkin voinee päätellä, että väite ei ollut mikään lipsahdus vaan tarkkaan harkittu ulostulo.

Mörttisen ja Nurmen kirjassa väite esitettiin ikään kuin osoituksena siitä, että "talouspolitiikassa Niinistöstä ei demaria hevillä saa". Väitteeseen viitaten he kirjoittivat:

"Tammikuussa 2014 Niinistö pillastutti poliittisen vasemmiston elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren koollekutsumassa Selkäranka-seminaarissa."

Kirjan tekijöiden mukaan Niinistön "sanoista seurasi kritiikkiaalto tasavallan presidenttiä kohtaan, koska Niinistön esittämä väite ei ollut totta".

Erityisen kiinnostava tämä tieto epätodesta väitteestä on, jos Mörttisen ja Nurmen arvelu Niinistön tarkoituksesta osui kohdalleen:

"Niinistön tarkoituksena oli kaiketi patistella poliitikkoja julkisen talouden mittaviin leikkauksiin. Siinä hän taisi onnistua. Kansalaisten mielikuvissa vahvistui käsitys mammuttimaisesta julkisesta sektorista: 58 prosentin bkt-osuus kuulosti sosialismilta – ja Suomihan olisi sosialistinen maa, jos väite pitäisi paikkansa."

"Kritiikkiaalto"?

Mörttisen ja Nurmen ilmaisu Niinistön sanoista seuranneesta "kritiikkiaallosta" on vähän erikoinen ja haiskahtaa jopa lievää ronskimmalta liioittelulta.

Mitään kansakuntaa ravisuttavaa kritiikkiaaltoa ei ainakaan valtavirran mediassa noussut. Sen sijaan toimittajat liki järjestään nielivät Niinistön väitteen juttuihinsa vailla kritiikin häivääkään, karvoineen päivineen. Tässä pari esimerkkiä.

Talousssanomissa Paavo Teittinen raportoi väitteestä heti 15.1.2014 ja kertoi Niinistön pitävän julkisen sektorin kokoa "täysin kestämättömänä":

– Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa 58 prosenttia. Se taitaa olla enemmän kuin missään muualla maailmassa, Niinistö sanoi.

– Se ei ole terve tilanne. Julkisen sektorin koko on täysin kestämätön.

Helsingin Sanomat kiitteli 18.1.2014 pääkirjoituksessa Niinistön olleen oikealla asialla, kun hän ilmaisi huolensa julkisen sektorin paisumisesta:

"Suomessa julkisen sektorin osuus kokonaistuotantoon suhteutettuna on maailman huippua: yli 58 prosenttia."

Kirjassaan Mörttinen ja Nurmi viittaavatkin vain Tilastokeskuksen pääjohtajan Marjo Bruunin ja saman viraston kansantalouden tilinpidon silloisen ekspertin Olli Savelan tylyyn kritiikkiin, joka muistuttaa täystyrmäystä.

Pääjohtaja Marjo Bruunin 27.1.2014 Tieto & trendit -lehdessä julkaistun artikkelin Miten mitata julkisen sektorin kokoa pitäisi olla luettavissa tästä.

Artikkeli on suositeltava kaikille niille, jotka haluavat lukea tiiviin ja selkeän esityksen siitä, miksi Niinistön väite ei ollut totta.

Yliaktuaari Olli Savelan artikkeli Minkä kokoinen on julkinen talous? julkaistiin vuoden 2015 alussa Palkansaajien tutkimuslaitoksen sivuilla.

Hyvinvointivaltio 2010-luvulla -teokseen sisältyneen pitkähkön artikkelin (s. 14–34) pitäisi avautua luettavaksi tästä.

Savelan artikkelia suosittelen kaikille niille, jotka janoavat yksityiskohtaisempaa tietoa julkisen talouden tosiasiallisesta koosta.  

Mörttinen ja Nurmi kuvasivat kirjassaan Tilastokeskuksen asiantuntijoiden kritiikkiä Niinistön väitteestä tähän tapaan:

"Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun joutui puuttumaan vääristyneeseen keskusteluun blogissaan tammikuussa 2014: 'Sauli Niinistö totesi, että Suomen julkisen sektorin menot ovat lähes 60 prosenttia bkt:stä. Tämä ei tarkoita, että yksityisten menojen suuruus vastaisi 40 prosenttia bkt:stä. Yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin bkt.'

Pääjohtaja Bruun väänsi rautalangasta, että tuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote koostuu yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä – ei yksityisistä ja julkisista menoista. Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela arvioi Niinistön lausuntoa kriittisesti Hyvinvointivaltio 2010-luvulla -teoksen tutkimusartikkelissaan 'Minkä kokoinen on julkinen talous?'

Vuonna 2013 yritysten menot olivat 139 prosenttia suhteessa bkt:hen. Niinistön puheen logiikalla yksityisen sektorin osuus bkt:stä olisi ollut 139 prosenttia. Väitteen järjettömyyden havaitsee kuka tahansa. Presidentti puhui julkisen sektorin bkt-osuudesta, vaikka kyse oli kahden erimitallisen asian välisestä suhdeluvusta. Suomen julkisen sektorin osuus kansantalouden arvonlisäyksestä eli bkt:stä oli silloin 21,2 prosenttia, eli virhe oli kolminkertainen, kun Niinistö puhui 58 prosentista."

Tässä Mörttisen ja Nurmen kuvauksessa on yksi aika paha virhe. He olivat nimittäin unohtaneet tyystin yksityiseen sektoriin kuuluvat kotitaloudet; yksityistä sektoria eivät ole vain yritykset.

Vuonna 2013 kotitalouksien kaikki menot olivat 83 prosenttia suhteessa bkt:hen. Niinpä Niinistön puheen logiikalla yksityisen sektorin "osuus" bkt:stä olisi ollut 222 prosenttia, ei 139 prosenttia.

Palaan vielä Olli Savelan artikkeliin. Se on erityisen suositeltava myös siksi, että hän osoittaa, miksi julkiset menot suhteessa bkt:hen eivät vuonna 2013 olleet oikeasti 58 prosenttia. Ne olivat vain noin 50 prosenttia suhteessa bkt:hen.

Indoktrinaatioon sopiva retorinen oivallus

Tilastokeskuksen asiantuntijoiden tekstien perusteella voi varmuudella todeta, että Niinistön väite Selkäranka-seminaarissa ei ollut totta. Se oli päinvastoin täyttä pötyä.

Mutta jekuttiko tasavallan presidentti alamaisiaan tarkoituksella, vai eikö hän vain tiennyt, mikä oikeasti on julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta?

Mörttinen ja Nurmi eivät lainkaan vastanneet tähän kysymykseen, he vain totesivat, ettei väite ollut totta.

Minä taas olen kirjoittanut tästä asiasta Faktavahdissa jo 27.1.2018 ja asettunut sille kannalle, että Niinistö veti alamaisiaan nenästä tarkoituksella. Postauksen voi lukea tästä.

On syytä muistaa, että Niinistö kokeneena, akateemisesti koulutettuna poliitikkona toimi yhtä soittoa seitsemän vuotta valtiovarainministerinä (1996–2003).

Jopa pelottava on sellainen ajatus, että valtiovarainministerinä toimisi seitsemän vuoden ajan poliitikko, joka ei tiedä edes, mistä bruttokansantuote rakentuu. Tällaista ajatusta en tohdi ostaa.

Niinistön puolustukseksi kaiketi on kohtuullista todeta, ettei indoktrinaatioon passeli väite ollut hänen ikioma keksintönsä. Retorisella oivalluksella on pitkä historia ja väitteen hokijoiden joukko sankka.

Oivalluksen suosio on varsin helposti ymmärrettävissä, sillä viattomalta tuntuva, asiantuntemusta viestivä väite on taannut indoktrinaation pomminvarman onnistumisen.

Kansantalouden tilinpitoon perehtymättömät kansalaiset eivät ole mitenkään voineet havaita olevansa ujutuksen kohteena, kun heille on kerrottu, että julkisen sektorin osuus bkt:stä on jo lähes 60 prosenttia tai että julkiset menot ovat bkt:stä jo lähes 60 prosenttia.

EVA asialla jo 1980-luvulla

30.9.2016 Helsingin yliopistossa tarkastettiin FM Maiju Wuokon väitös "Markkinatalouden etujoukot: Elinkeinoelämän valtuuskunta, Teollisuuden keskusliitto ja liike-elämän poliittinen toiminta 1970–1980-lukujen Suomessa".

Vuoden 2017 alussa Talous & yhteiskunta -lehti (1/2017) julkaisi Wuokon artikkelin "Talouden tosiasioiden taju – liike-elämä politiikassa". Artikkelin tiedot perustuivat paljolti väitökseen.

Artikkelissaan Wuokko kertoi EVAn halusta panna piste hyvinvointivaltion paisumiselle ja totesi:

"Nyrkkisäännöksi EVA määritteli, että julkisen talouden koon tulisi pysyä alle 40 prosentissa suhteessa bkt:en."

Uteliaana kysäisin pian artikkelin ilmestymisen jälkeen Maiju Wuokolta, määrittelikö EVA julkisen talouden kokoa 1970–1980-luvulla todellakin ihan asiallisesti "suhteessa" bkt:hen.

Halusin siis tietää, jättivätkö EVAn vaikuttajat 1970–1980-luvulla käyttämättä mainion retorisen tempun ja kuvasivat julkisen talouden kokoa vain julkisten menojen ja bkt:n "suhteena".

Väitöksensä aineistoja ystävällisesti kaiveltuaan Maiju Wuokko kertoi, että 1980-luvun lähteissä EVA puhui julkisen sektorin "osuudesta" bkt:stä.

Tällä puheella ei hänen nähdäkseen kuitenkaan 1980-luvulla "erityisemmin vielä retosteltu", ei ainakaan samassa määrin kuin nykyään.

Julkisen sektorin "osuus" bkt:stä maistui 1990-luvun Hesarille

Helsingin Sanomat toimikoon tässä esimerkkinä siitä, miten julkisen sektorin "osuus" bkt:stä maistui 1990-luvun medialle. Näin lähinnä vain siksi, että HS:n mainiosta digiarkistosta tiedot löytyvät helposti.

6.6.1991 HS julkaisi STT-uutisen, jossa todettiin: "Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli viime vuonna 38,1 prosenttia. Tänä vuonna sen ennakoidaan kasvavan 42,4 prosenttiin."

8.2.1993 Hesari korosti kansantulon romahtamisen asiayhteydessä: "Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta hipoo 60:tä prosenttia, ja rahoitusalijäämä oli viime vuonna 44 miljardia markkaa."

12.7.1993 Helsingin Sanomat julkaisi pääkirjoitustoimittaja Risto Uimosen laatimaksi kerrotun pääkirjoituksen "Suomalaista sosialismia". Uimonen huomautti, että Ahon hallituksen aikana Suomesta oli tullut maa, "jossa julkinen valta dominoi taloutta":

"Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on räjähtänyt Suomessa terveeltä 36–42 prosentin tasolta reilusti yli 50 prosentin eli sosialistisiin lukemiin."

"JSN-testi" onnistui ehkä hillitsemään indoktrinaatiota

Äkkiseltään olisi voinut luulla, että Tilastokeskuksen asiantuntijoiden puututtua yllä kuvatulla tavalla peliin media olisi lakannut sumuttamasta yleisöä Niinistön pötypuheen väitteellä.

Mutta niin ei käynyt. Indoktrinaation mahdollisuus oli kaiketi ylivoimaisen houkuttavaa. Kun ujutus vain jatkui, lähetin lehdille oikaisupyyntöjä.

Iltalehti, Turun Sanomat ja Helsingin Uutiset eivät suostuneet oikaisemaan lukijoille levitettyjä perättömiä väitteitään. Niinpä tein lehtien menettelystä kantelut Julkisen sanan neuvostolle.

Silloin elettiin vielä sitä vanhaa "hyvää" aikaa, jolloin Risto Uimosen johtama JSN otti osan kanteluistani käsiteltäväkseen ja teki niistä vapauttavia ja langettavia päätöksiä.

Kiinnostavasti nuo kolme kantelua tärppäsivät, ja JSN teki niistä langettavat päätökset. Ne olivat perusteltuja päätöksiä.

Helsingin Uutisia koskevan päätöksen (5571/SL/14, 13.11.2014) voi lukea tästä. Turun Sanomia koskeva päätös (5547/SL/14, 13.11.2014) löytyy täältä ja Iltalehteä koskeva päätös (5618/SL/14, 26.2.2015) täältä.

Näppituntumalta rohkenen arvioida, että langettavat päätökset, jotka JSN kanteluistani teki, ovat ehkä ainakin vähän hillinneet julkisen sektorin kokoon liittyvää indoktrinaatiota mediassa.

Tähän ilmiöön on toki voinut vaikuttaa sekin, että julkisten kokonaismenojen suhde bkt:hen on viime vuosina muun muassa bkt:n kasvun seurauksena kutistunut.

Mutta eivät ujutusyritykset sentään ihan kokonaan ole loppuneet. Osoituksena tästä voi mainita vaikkapa EVAn sivuilla 24.7.2018 julkaistun infon "kesäkurssista":

"Vuonna 2008 alkanut talouskriisi kiihdytti julkisten menojen kasvua. Vuonna 2013 julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta nousi 57,8 prosenttiin."

Olisipa kiinnostavaa tietää, keitä EVAn "kesäkurssin" oppilaat olivat. Mediasta kenties vielä voimme nähdä, oliko EVAn kurssin kävijöiden joukossa "vastuullisen journalismin" edustajia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: 

"Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa 58 prosenttia"

15. tammikuuta 2014 maan talouden ja politiikan rehellinen, moraalista selkärankaa omaava eliitti pohti teollisuuden tulevaisuutta Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamossa järjestetyssä seminaarissa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) koolle kutsuman, "Selkärankaseminaariksi" vitsikkäästi ristityn tilaisuuden avasi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Taloussanomien uutisen mukaan presidentti Niinistö otti tiukasti kantaa sisäpolitiikkaa ideologisesti ja poliittisesti vahvasti jakaneeseen ja jakavaan kysymykseen julkisen talouden koosta:

"Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa 58 prosenttia. Se taitaa olla enemmän kuin missään muualla maailmassa – – Se ei ole terve tilanne. Julkisen sektorin koko on täysin kestämätön."

Ulkopolitiikkaa johtamaan valitun presidentin heittäytymisestä sisäpoliittisen kiistan osapuoleksi kerrottiin myös sosiaalisessa mediassa surffaaville suomalaisille. Tasavallan presidentin kansliasta nimittäin lävähti nettiin tällainen tviitti:

Kiinnostavaa tässä arvojen "johdattelijana" itseään pitävän Niinistön ulostulossa ei ollut vain se, että hän asettui tukemaan yhtä osapuolta sisäpolitiikan isossa, ikiaikaisessa ideologisessa kiistassa.

Kiinnostavaa oli sekin, että hän johdatteli suomalaisia harhaan. Väite, että julkisen sektorin "osuus" bruttokansantuotteesta olisi Suomessa 58 prosenttia, oli nimittäin hölynpölyä.

Kansalaisia huiputtavaan pötypuheeseen puuttui 27.1.2014 eli heti kohta Niinistön ulostulon jälkeen Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun Tieto&trendit-lehdessä. 

"Tuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä, joka tarkoittaa kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa. Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa."

Kansantalouden tilinpitoon perehtymättömien kansalaisten harhaanjohdattelu perustui "osuuden" ja "suhteen" käsitteiden sotkemiseen:

"Kun verrataan julkisia menoja ja bruttokansantuotetta, tarkastellaan kahden eri tunnusluvun välistä suhdetta, ei toisen osuutta toisesta", pääjohtaja Marjo Bruun huomautti.

Sotkemalla – nähdäkseni tahallaan – osuuden ja suhteen käsitteet, Niinistö onnistui uskottelemaan kansalaisille, että yksityisen sektorin "osuus" bruttokansantuotteesta olisi mitättömät 42 prosenttia ja julkisen sektorin "osuus" täysin kestämättömät 58 prosenttia.

Tosiasiassa yksityiset menot esimerkiksi vuonna 2013 olivat reilusti yli 200 prosenttia suhteessa bkt:hen. Yritysten menot suhteessa bkt:hen olivat 139 prosenttia ja kotitalouksien kaikki menot 83 prosenttia suhteessa bkt:hen. 

Nämä tiedot käyvät ilmi esimerkiksi Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savelan artikkelista teoksessa Hyvinvointivaltio 2010-luvulla (s. 20–21). Artikkelin voi lukea tästä.

Arvojen johdattelijan harrastaman harhaanjohdattelun mittoja kuvaa hyvin se, että esimerkiksi vuonna 2013 julkisen sektorin osuus arvonlisäyksestä eli bruttokansantuotteesta oli 21,2 prosenttia eikä suinkaan 58 prosenttia. Vuonna 2016 julkisen sektorin osuus bkt:stä oli enää 19,7 prosenttia.

Miksi kaikki kriittiset journalistit ja faktantarkistajat ovat vaienneet tästä äänestäjien huiputtamisesta sekä ennen nyt käytyä vaalikampanjaa että sen aikana? 

Tällaista oharia voi vain ihmetellä senkin takia, että Sauli Niinistön näkemys julkisen sektorin "täysin kestämättömästä" koosta näyttäisi olevan vahvasti ristiriidassa kansalaisten enemmistön näkemysten kanssa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on vuodesta 1993 lähtien selvittänyt hyvinvointivaltion kannatusta arvo- ja asennetutkimuksissaan tällaisella väittämällä:

"Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen."

2010-luvun kyselyissä kolme neljästä vastaajasta (77 %) on kertonut olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Arvojen johdattelijan mielestä julkisen sektorin koko taas on "täysin kestämätön".