"NEET" – toimittajien kompastuskivi

NEET on ilmeisesti 1990-luvun puolivälissä syntynyt tutkimusten ja tilastojen käsite. Tämä reilu parikymppinen indikaattori on nykyisin suosittu mediassakin, myös meillä Suomessa.

NEET on lyhenne sanoista Not in Employment, Education or Training. Se kertoo nuorista, jotka eivät tutkimushetkellä ole töissä, eivät opiskele tutkintoa varten eivätkä kouluttaudu kursseilla. 

NEETin luulisi olevan helppo "nuori", mutta ei se ole. Kansainvälinen työjärjestö ILO esimerkiksi pani sen käsitteestä merkille jo vuosia sitten.

Tammikuussa 2015 ILO julkaisi pienen muistion, jossa se selvitti NEETin merkitystä ja kysyi: "why is the concept so easily misinterpreted?" Niinpä niin, miksi käsitettä niin helposti tulkitaan väärin?

Olen nyt reilun puolentoista vuoden ajan seurannut, miten toimittajat ovat kompastelleet NEETiin. Tuorein kompastelija on Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen toimittaja Laura Annila.

Kerron hänen tapauksestaan postauksen lopussa. Tapaus paljasti kompuroinnin lisäksi koko lailla erikoisen perusteen, jolla lehti torjui asiavirhettä koskevan oikaisupyynnön.

Torstaina 15. syyskuuta 2016 klo 11.30 Suomen aikaa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi yli 500-sivuisen raportin Education at a Glance 2016.

Sen yhdestä havainnosta tuli todella suosittu suomalaisissa tiedotusvälineissä. Lukuisat toimittajat saivat siitä perusteen hyvän asian ajamiseen.

Raportin sivulta 359 löytyi taulukko C5.2. Sen otsikon mukaan luvut koskivat vuotta 2015. Noukin taulukosta tähän suomalaisten 20–24-vuotiaiden miesten luvut. Ne olivat prosentteja koko 20–24-vuotiaiden miesten ikäluokasta.

Kenties vähän kimurantin taulukkonsa yhteydessä OECD muistutti lukijoille, mitä NEET tarkoitti:

"Neet refers to young people neither employed nor in education or training."

Asetelman luvut osoittivat, että 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä 43,1 % opiskeli tutkimushetkellä. He siis eivät olleet mitään NEETejä. NEETeillehän on ominaista se, että he eivät ole koulutuksessa.

35,8 % nuorista miehistä oli työllisiä. Tutkimushetkellä he eivät olleet koulutuksessa, mutta hekään eivät olleet NEETejä, koska he paiskivat töitä. NEETit eivät tutkimushetkellä paiski palkkatyötä.

NEET-miehiä oli kaikista 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä 21,1 %. He eivät olleet töissä, eivät tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa eivätkä kursseilla. NEETejä oli kahta sorttia.

Osa ei-koulutuksessa olleista nuorista miehistä oli työvoimaan kuuluvia työttömiä. He siis olivat vailla töitä, etsivät töitä aktiivisesti ja olivat valmiita aloittamaan duunit.

Osa ei-koulutuksessa olleista nuorista miehistä oli tutkimuksen hetkellä työvoiman ulkopuolella. He eivät olleet työttömiä eivätkä etsineet töitä. He olivat OECD:n tilastokielellä "inactive".

ILO kuvaa analyyseissaan NEET-astetta eli NEET-nuorten osuutta (%) ikäluokan kaikista nuorista usein seuraavalla tavalla, simppelisti ja selkeästi:

unemployed non-students + inactive non-students / youth population

OECD:n julkaisun taulukosta C5.2. kävi ilmi, että vuonna 2005 eli ennen finanssi- ja eurokriisejä 20–24-vuotiaiden suomalaisten miesten NEET-aste oli ollut vain 12,2 %.

NEET-aste oli vuosikymmenessä noussut dramaattisesti, joten ei ollut yllätys, että OECD:n luvut antoivat sytykkeen näyttäviin uutisiin meikäläisessä mediassa.

15.9.2016 klo 12.30, vain tunnin kuluttua OECD:n raportin julkitulosta, Helsingin Sanomat julkaisi nettilehdessään räväkän uutisen. Sen oli kirjoittanut kokenut Marjukka Liiten. Uutisen voi lukea tästä.

Synkkä kuva oli otsikkoa myötäillen se, että meillä nuorista miehistä "joka viides oli koulutuksen ja työvoiman ulkopuolella". Toimittaja kiinnitti huomiota myös NEET-asteen rajuun nousuun:

"Etenkin nuorten miesten joutilaisuus on Suomessa lisääntynyt kymmenessä vuodessa, kun se monissa muissa maissa on vähentynyt."

Opetushallituksen Kristiina Volmarin mielestä OECD:n vertailun tulos oli Suomen kannalta "todella huolestuttava ja jopa nolo".

 "Kyllähän nuorten pahoinvointi ja syrjäytymisuhka ovat pitkään olleet tiedossa. Jotain on varmaan tehty väärin", Volmari pohti syytä huonoihin lukuihin.

STT oli vikkelänä tietotoimistona myös hetkessä liikkeellä. Jo 15.9. klo 14.41 Iltalehdessä tuli julki Tuomas Keräsen STT-uutinen. Sen voi lukea tästä.

Uutinen tiesi OECD:n julkaisusta selviävän, että yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä "on vailla työtä ja koulutuksen ulkopuolella". "Syrjäytyminen on lisääntynyt huomattavasti vuodesta 2005", Keränen totesi.

Ylen uutiset raportoi OECD:n julkaisun "karusta faktasta" nettisivuillaan 15.9. klo 16.29. Jutun olivat tehneet Terhi Toivonen ja Riikka Valtonen, ja sen voi lukea tästä.

Toimittajat kertoivat, että vertailun mukaan viidennes nuorista miehistämme kuuluu NEET-ryhmään, "eli he eivät opiskelleet, mutta eivät myöskään olleet työelämässä tai edes hakeneet töitä".

"Nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä toimista huolimatta näiden nuorten osuus on kasvanut Suomessa melkein kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosikymmenen aikana", toimittajat valistivat.

Silmiinpistävää Hesarin, STT:n ja Ylen siteeratuissa teksteissä oli se, että missään niistä ei NEET-statusta onnistuttu kuvaamaan oikein. Journalismin "accuracy" oli pahasti hukassa.

Hesarin ja Ylen NEETeistä puuttuivat unemployed non-students -nuoret, STT:n NEETeistä taas inactive non-students -nuoret.

Silmiinpistävää oli sekin, että 20–24-vuotiaat NEET-miehet kuvattiin ikään kuin järjestään joutilaina, pahoinvoivina, syrjäytyneinä tai ainakin sellaisina nuorina miehinä, joita syrjäytyminen uhkaa.

Tutkijat yrittivät korjata median luomaa väärää kuvaa

19.9.2016 Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja yritti oikaista median luomaa väärää kuvaa virastonsa Tieto & trendit -lehden blogissa. Sen voi lukea tästä.

Larja kiinnitti huomiota ensinnäkin siihen, että OECD:n luvut olivat satunnaisvaihtelulle alttiita, vain vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen lukuja.

Tilastokeskuksen ja Eurostatin "vakaamman" vuosikeskiarvon mukaan 20–24-vuotiaiden miesten NEET-aste vuonna 2015 oli ainoastaan 16,6 %.

Se oli "4,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin julkisuudessa kauhisteltu luku", yliaktuaari Larja huomautti.

Toiseksi hän muistutti siitä, että vaikka NEET-status onkin yhteydessä erilaisiin ongelmiin, kaikki NEET-nuoret eivät suinkaan ole syrjäytyneitä:

"Joukkoon mahtuu paljon välivuoden pitäjiä, pääsykokeisiin lukijoita, perhevapailla olijoita ja niitä, joille osuu hieman pidempi loma esimerkiksi armeijan päättymisen ja opiskelun aloittamisen välillä."

Suomen Akatemian Oma linja -hankkeen Kari Hämäläinen korosti 12.10.2016, että "kannattanee välttää NEET-lukujen ylitulkintaa".  

Luvuista ei hänen mukaansa suoraan seuraa se, että nuoret olisivat yhtään sen enempää syrjäytyneitä kuin ennenkään. Mitä NEETtiä? -kirjoituksen voi lukea tästä.

ETLA julkaisi 21.12.2016 tutkimusjohtaja Rita Asplundin ja tutkimussihteri Pekka Vanhalan muistion Neet-nuorten tulkinnassa korjattavaa. Muistion voi lukea tästä.

ETLAn tutkijat päätyivät hekin siihen tulokseen, että "neetiksi luokiteltu nuori ei ole automaattisesti syrjäytynyt tai edes syrjäytymisvaarassa". 

20.1.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi Johanna Alatalon, Erno Mähösen ja Heikki Räisäsen tilastoanalyysin Nuorten ja nuorten aikuisten työelämä ja sen ulkopuolisuus. Analyysin voi lukea tästä.

Yksi TEM:n tutkijoiden kiinnostavista ja tärkeistä havainnoista koski NEET-nuorten jo aiemmin hankkimaa koulutusta:

"Osa NEET-nuorista on siis jo aiemmin hankkinut koulutuksen ja/tai työkokemusta, mutta lasketaan NEET-ryhmään, koska he eivät ole työssä eivätkä opiskele."

Oikeudenmukaisuuden ongelma -teoksessa (Gaudeamus 2017, s. 58) Tilastokeskuksesta eläköitynyt kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä huomauttaa tästä asiasta, että "Suomen 20–24-vuotiaista NEET-nuorista yli puolet on jo suorittanut keskiasteen tai jopa korkeanasteen tutkinnon".  

Media jatkoi nuorten miesten syrjäytymisen liioittelua

Tutkijoiden yritykset korjata median luomaa väärää kuvaa jäivät vaille vaikutusta. Media jatkoi Hesarin, STT:n ja Ylen syyskuussa 2016 viitoittamalla tiellä ja liioitteli nuorten NEET-miesten määrää ja syrjäytymistä.

Etelä-Suomen Sanomien 21.4.2017 pääkirjoitus harmitti niin paljon, että naputtelin kitkerähkön tekstin blogiini. Sen voi lukea tästä.

Muistutin blogissa muun muassa siitä kiusallisesta ilmiöstä, että toimittajilla on taipumus viitata kollegojensa juttuihin, "tarkistamatta, pitävätkö niiden faktat kutinsa".

Kuin pisteenä i:n päälle Ylen Eero Mäntymaa väsäsi 5.12.2017 NEET-nuorilla ei ole mitään -jutun uutisten nettisivuille. Kauhuissani kirjoitin siitä Faktavahdissa itsenäisyyspäivänä. Postauksen voi lukea tästä.

Mäntymaan juttu kertoi Nuorisotutkimusseuran raportista, jota varten oli etsivän nuorisotyön etsivien avulla metsästetty haastateltavaksi erityisen vaikeasti tavoitettavia NEET-nuoria.

Tarkoituksena oli selvittää nuorten syrjäytymisen syitä ja sitä, miltä syrjäytyminen nuorista itsestään tuntuu.

Kun vastaajiksi haettiin nimenomaan syrjäytyneitä, ei ollut yllättävää, jos vastaukset sitten olivat "synkkää luettavaa".

Ylen yleisöä rankasti harhaan johtavaa oli se, että Mäntymaa esitti "syrjäytyneiden" NEET-nuorten kokemukset ikään kuin ne olisivat olleet kaikkien NEET-nuorten kokemuksia. Siksi olin kauhuissani.

Pohjalaisen pääkirjoitus 10.4.2018

Koulutus on paras keino ehkäistä syrjäytymistä -pääkirjoituksen oli kirjoittanut Laura Annila. Hän totesi taloustilanteen parantuneen, mutta huomautti, ettei tilanne ole kuitenkaan valoisa kaikille:

"OECD:n mukaan suomalaisista 20–24-vuotiaista miehistä jopa viidesosa on sekä koulutuksen että työelämän ulkopuolella."

OECD:n 15.9.2016 julkaisemasta raportista kävi ilmi, kuten kerroin 23.4.2017 postauksessa, että vähän yli puolet nuorista NEET-miehistä oli työvoimaan kuuluvia työttömiä.

Heitä oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 12–13 prosenttia kaikista 20–24-vuotiaista miehistä. Eivätkä työvoimaan kuuluneet ja töitä etsineet totisesti olleet "työelämän ulkopuolella".

Laura Annila siis kuvasi NEET-statuksen virheellisesti. Kiusallista oli sekin, että hän, lukijoille kertomatta, viittasi OECD:n kolmen vuoden takaiseen eli vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen tietoon. Se oli taatusti peräisin niistä aiemmin kuvatuista HS:n, STT:n ja Ylen 15.9.2016 jutuista.

Tilastokeskuksen koko vuotta 2017 koskevien tietojen mukaan 20–24-vuotiaita NEET-miehiä oli enää 13,4 % koko ikäluokasta. Se oli jotain aivan muuta kuin Annilan väittämä "jopa viidesosa".

Reklamoin "ikivanhasta", virheellisesti esitetystä ja korjausta kaipaavasta tiedosta saman tien 10.4. Parin päivän kuluttua Annila vastasi ja kertoi, että "emme pidä oikaisua tarpeellisena".

Annalan meilissä oli lainaus Pohjalaisessa 7.4. eli kolme päivää pääkirjoitusta aiemmin julkaistusta Lännen Median uutisesta. Se oli todella sekava, koska siinä OECD:n 2015 tieto oli kerrottu sekä oikein että väärin.

Uutisen oikea tieto oli kiteytetty tähän pahasti metsään menneeseen painokkaaseen väitteeseen: "Siis viidesosa 20–24-vuotiaista miehistä oli työttöminä tai vailla koulutusta!" 

Mitään tällaista NEET-status ei toden totta tarkoittanut, joten LM:n tiedon varassa lehden lukijat olivat ihan hakoteillä.

Oikaisupyynnön hylkäämistä Laura Annila perusteli lopulta sillä, että asia oli selitetty Pohjalaisen lukijoille "kattavasti" jo 7.4. julkaistussa Lännen Median uutisessa.

Perustelu oli lievästi sanoen erikoinen.

Tekikö se oikeutta niille Annilan 10.4. kirjoituksen lukeneille, jotka eivät syystä tai toisesta olleet lukeneet 7.4. julkaistua Lännen Median uutista? Eikö heidän tarvinnutkaan saada asiasta oikeaa tietoa?

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Accuracy eli virheettömyys ja tarkkuus on asia, jota sivistynyt maailma tapaa pitää mediaetiikan yhtenä ydinperiaatteena. Katso tästä, mitä esimerkiksi Ethical Journalism Network asiasta sanoo.

Edellä kerrottu surullinen tarina kielii minusta siitä, että accuracy ei meillä kuulu mediaetiikan ydinperiaatteisiin. Ikävänä seurauksena tästä median yleisöille jää tärkeistäkin asioista ihan vääriä käsityksiä.

Aivan varma olen siitä, että isolle osalle suomalaisista on jäänyt väärä käsitys myös nuorten miesten NEET-statuksen yleisyydestä ja syrjäytymisen mitoista. Kiitos median, jolle accuracy on yhtä tyhjän kanssa.

Olen tutkaillut jo yli viiden vuoden ajan median ja sen itsesääntelyn suhtautumista yleisölle välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaateeseen.

Havaintojeni perusteella uskallan väittää, että yleisölle on median nurjan asenteen takia jäänyt väärä käsitys monista, monista tärkeistä asioista.

Syksystä 2012 kevääseen 2016 ulottuneen ajanjakson havainnoista kerroin tasan kaksi vuotta sitten julkaistussa 39-sivuisessa Kulissien takana -raportissa. Sen voi lukea tästä.

Kevään 2016 jälkeisistä accuracy-havainnoista olen kertonut Faktavahti-blogissa. Tämä on blogin 180. postaus. Kannattaa selailla ja lukea, jos ei halua tyytyä vain mediasta ja sen itsesääntelystä tarjottuun harhaiseen pintakiiltoon.

Kun moraalitajua on ja kun sitä ei ole

Ihmisen moraalitaju viittaa kykyyn erottaa toisistaan oikea ja väärä, hyvä ja paha. Jos yksilöllä ei ole moraalitajua, hänellä ei ole eettistä silmää erottaa oikeaa ja väärää.

Olen nyt noin viiden vuoden ajan tutkinut aktiivisesti ikään kuin projektina sitä, miten media ja sen ns. aito itsesääntely käytännössä suhtautuvat yleisölle välitetyn tiedon todenmukaisuuden vaateeseen.

Syksystä 2012 lähtien olen aika ajoin törmännyt toimittajiin, jotka ovat osoittaneet omaavansa hyvin kehittyneen moraalitajun. Fuskaamisen etiikkaa he selvästikin vierastavat.

Huolestuttavan usein olen kuitenkin joutunut kohtaamaan toimittajia, joiden moraalitaju on jäänyt kehittymättä.

Heille journalismin etiikka on fuskaamisen etiikkaa. He ovat siksi tuosta vain valmiita huijaamaan työtään rahoittavaa yleisöä jättämällä pahatkin virheensä ja väärinkäsityksensä korjaamatta.

En oikein tiedä, pitäisikö fuskaajien ratkaisuja pitää vain moraalin ja moraalisääntöjen vastaisina, vai tulisiko heidät nähdä jopa amoraalisina ihmisinä.

Takavuosien julkkispastori, teologian tohtori Terho Pursiainen on kutsunut amoraalisiksi ihmisiksi osuvasti heitä, "jotka eivät ollenkaan avaa moraalin näkökulmaa valintojaan pohtiessaan".

"Amoraalinen ihminen ei miellä moraalisia rajoitteita menestyksen tiellä", Pursiainen huomautti vuonna 2001 ilmestyneessä Kuntaetiikka-teoksessaan (ks. sivut 54 ja 56).

Moraaliton vai amoraalinen -tulkintaa kukin pohtikoon, miten parhaaksi katsoo. Pohdinnan eväiksi käyn läpi muutamia projektini tapauksia, joissa on ollut kyse työttömyyden tilastointia koskevista väärinkäsityksistä.

Mutta hyvät uutiset ensin. Aloitan aivan tuoreella tapauksella, jossa toimittaja osoitti omaavansa todella hyvin kehittyneen moraalitajun ja toimi yleisönsä oikeuksia arvostavalla tavalla.

Kun toimittajalla on moraalitajua

Sunnuntaina 3. syyskuuta Helsingin Sanomat julkaisi paperi- ja nettilehdessään toimittaja Tommi Hannulan näyttävän reportaasin siitä, miksi niin moni marokkolaismies radikalisoituu Euroopassa.
Tässä linkki reportaasin nettiversioon.

Nuoria marokkolaismiehiä asuu runsaasti muun muassa Espanjassa. Siellä nuorten unelmien esteenä on työttömyys, Hannula huomautti ja esitti tässä yhteydessä seuraavan väitteen:

"Vuosikymmenen vaihteen talouskriisin seurauksena espanjalaisista nuorista lähes 40 prosenttia on vailla työtä."

HS:n paperilehteen väite oli korostettu jutun leipätekstistä hyvin erottuvaksi, joten sitä ei voinut olla havaitsematta.

Valitettavasti väite oli perätön ja antoi täysin väärän kuvan Espanjan nuorisotyöttömyyden mitoista. Niinpä lähetin Tommi Hannulalle jo sunnuntaiaamuna 3.9. tällaisen korjauspyynnön:

"Hei,

kiinnostavassa ja monin tavoin taitavasti tehdyssä reportaasissasi marokkolaismiesten radikalisoitumisesta Euroopassa totesit, että nuorten unelmien esteenä on työttömyys. 

Tässä yhteydessä esitit väitteen: ”Vuosikymmenen vaihteen talouskriisin seurauksena espanjalaisista nuorista lähes 40 prosenttia on vailla työtä.” 

Esitit tämän väitteen myös HS:n 3.9. paperilehden reportaasissa ”Juurettomat”. Printissä väite oli lisäksi nostettu visuaalisesti huomiota herättäväksi sitaatiksi: ”Espanjalaisista nuorista lähes 40 prosenttia on vailla työtä.”

Väite siitä, että espanjalaisista nuorista lähes 40 prosenttia on vailla työtä, oli perätön ja johti lehtesi lukijoita pahasti harhaan. Suuruusluokaltaan virheellinen tieto oli olennainen asiavirhe, joten se on syytä korjata viipymättä sekä HS:n nettilehdessä että paperilehdessä (JO 20).

Eurostatin tietojen mukaan vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä Espanjassa oli 15–24-vuotiaita nuoria kaikkiaan 4 483 100. Työtä vailla eli työttömänä heistä oli 591 800, joten työtä vailla olevien osuus espanjalaisista nuorista oli ”vain” 13,2 prosenttia eikä suinkaan lähes 40 prosenttia."

Sunnuntaina illansuussa Tommi Hannula vastasi korjauspyyntöön ja ilmoitti, että hän uskoi olevansa oikeassa. Hän viittasi Eurostatin tiedotteeseen, joka kertoi heinäkuun nuorisotyöttömyysasteen olevan Espanjassa 38,6 prosenttia.

Vastauksesta oli helposti nähtävissä, että toimittaja uskoi nuorten työttömyysasteen tarkoittavan nuorten työttömien osuutta kaikista nuorista. Siksipä lähetinkin hänelle vielä samana iltana meilin, jossa toistin korjauspyynnön ja selvitin asiaa vähän perusteellisemmin:

"Tommi hyvä,

Espanjan nuorisotyöttömyysaste heinäkuussa 2017 oli Eurostatin mukaan todellakin 38,6 prosenttia. Tämä prosenttiluku ei kuitenkaan kerro siitä, että ”espanjalaisista nuorista lähes 40 prosenttia on vailla työtä”.

Nuorisotyöttömyysaste (youth unemployment rate) nimittäin kuvaa nuorten työttömien osuutta pelkästään työvoimaan kuuluvista nuorista eli työllisten ja työttömien nuorten yhteenlasketusta määrästä.

Se taas on aivan eri asia kuin nuorten työttömien osuus ”espanjalaisista nuorista”. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuutta kaikista 15–24-vuotiaista nuorista Eurostat kuvaa käsitteellä youth unemployment ratio.

Eurostatin mukaan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tämä youth unemployment ratio oli Espanjassa 13,2 prosenttia, Kreikassa 11,8 prosenttia ja Suomessa 11,2 prosenttia.

Mikään jutuissasi ei osoittanut työttömyyden tilastointiin perehtymättömille lukijoille, että ”espanjalaisista nuorista” olisikin tullut tulkita ilmaisuksi ”työvoimaan kuuluvista espanjalaisista nuorista”. 

Siksi väitteesi oli olennainen ja korjausta vaativa asiavirhe, joka johti tavallisia HS:n lukijoita tosi pahasti harhaan. Niinpä toistankin pyyntöni olennaisen asiavirheen korjaamisesta.

Väärinkäsityksesi on ollut toimittajien ja tiedotusvälineiden keskuudessa yleinen muuallakin kuin Suomessa. Torjuakseen virheellisten tietojen levittämistä Eurostat julkaisi 12.7.2013 erinomaisen tiedotteen nuorisotyöttömyyden mittaamisesta.

Eurostatin havainnolliseen tiedotteeseen kannattaa tutustua. Tiedotteen osoite netissä on: http://ec.europa.eu/eurostat/documents/2995521/5160798/3-%2012072013-BP-EN.PDF/93d9f5f9-d9a0-4a5b-a547-50a3d1b4a943."   

Heti kohta uuden pyynnön saatuaan Tommi Hannula kiitti selvennyksestä ja pahoitteli sitä, ettei ymmärtänyt virheensä laatua vielä ensimmäisestä viestistäni.

Samalla hän kertoi teettävänsä heti oikaisun nettiversioon ja 5.9. ilmestyvään paperilehteen. Niinpä HS:n nettilehteen ilmaantui myöhään sunnuntai-iltana oikaisu, joka oli informatiivinen ja taitavasti laadittu:

Oikaisu 3.9. klo 21.55: Toisin kuin jutussa aikaisemmin kirjoitettiin, Espanjan nuorista lähes 40 prosenttia ei ole vailla työtä, vaan nuorisotyöttömyysaste on lähes 40 prosenttia. Nuorisotyöttömyysaste tarkoittaa työttömien osuutta työvoimaan laskettavista nuorista, ei kaikista. Espanjan kaikista nuorista, joiksi lasketaan 15-24-vuotiaat, työttömien osuus on 13 prosentin luokkaa.

Tiistaina 5.9. Helsingin Sanomien paperilehdessä julkaistiin sitten sivulla A 15 oikaisu, joka sisälsi saman infon kuin nettiversiossa 3.9. julkaistu oikaisu:

Erityisen arvokasta oikaisussa oli, että se kertoi, mikä nuorten työttömien osuus kaikista Espanjan nuorista oikeasti oli. Tämä tieto antoi lukijoille mahdollisuuden saada oikean kuvan espanjalaisen nuorisotyöttömyyden tosiasiallisista mitoista.

Varsinkin jäljempänä mainittavien JSN:n ratkaisujen arvioimisen helpottamiseksi tässä on vielä syytä todeta, mikä Tommi Hannulan väärinkäsitys ja virhe oli.

Hän oli luullut nuorten työttömyysasteen tarkoittavan työttömien nuorten osuutta nuorista, vaikka mittari oikeasti kuvasi nuorten työttömien osuutta pelkästään työvoimaan kuuluvista nuorista.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö emeritus Jussi Melkas on todennut, että samanlaista uutisointia esiintyy jatkuvasti eri maiden työttömyysasteista. "Jopa nimekkäät taloustieteilijät käyttävät käsitettä väärin", Melkas huomautti eräässä viime kevättalven esityksessään.

Kun toimittajalla ei ole moraalitajua 

15.9.2017 postauksessa kerroin virheitä vilisseestä Kansan Uutisten jutusta, jonka tekijä paljasti omaavansa kehittymättä jääneen moraalitajun. Postauksen voi lukea tästä.

UP-uutispalvelun vastaava toimittaja Birgitta Suorsa esitti jutussaan Tilastokeskuksen julkaisemasta kesäkuun työvoimatutkimuksesta tällaisen väitteen:

"15–24-vuotiaista oli kesäkuun lopussa töissä 54 ja työttömänä 22 prosenttia."

Tilastokeskuksen luvut eivät kertoneet kesäkuun lopun tilanteesta, vaan koko kesäkuun tilanteesta. Mutta sivuutetaan tämä toimittajan tohelointi tässä yhteydessä.

Väitteen ensimmäinen prosenttiosuus, 54 prosenttia, oli aivan oikein. 15–24-vuotiaista oli kesäkuussa töissä vajaat 54 prosenttia. Toinen prosenttiosuus, 22 prosenttia, sen sijaan meni metsään: oikea tieto oli 14,9 prosenttia.

Mutta mistä ihmeestä lukijat olisivat osanneet päätellä, että 22 prosenttia ei väitteessä kuvannutkaan työttömien osuutta kaikista nuorista vaan vain työttömien osuutta työvoimaan kuuluvista nuorista? 

Eivät mistään. Niinpä kaikille työttömyyden tilastointiin perehtymättömille lukijoille jäikin aivan väärä kuva meikäläisen nuorisotyöttömyyden mitoista.

Väärä kuva asiasta KU:n lukijoille jäi, koska UP-uutispalvelun vastaava toimittaja Birgitta Suorsa ja KU:n toimituksen päällikkötoimittajat eivät halunneet korjata pahaa virhettä. 

Heidän ratkaisunsa kieli joko kehittymättä jääneestä moraalitajusta tai siitä, että he ovat peräti amoraalisia ihmisiä, "jotka eivät ollenkaan avaa moraalin näkökulmaa valintojaan pohtiessaan".

Kun toimittajalle sattuu väärinkäsitys

Tämä havainnollisen grafiikan ja iskevän otsikon yhdistelmä avasi Helsingin Sanomissa 27.2.2013 julkaistun uutisjutun. Yhdistelmä osoittaa hyvin sen tavan, jolla media on johtanut yleisöä harhaan.

Tilastokeskuksen Jussi Melkas käytti tätä HS:n Juhani Saarisen juttua yllä mainitussa esityksessä varoittavana esimerkkinä siitä, miten työttömyysasteen käsite ymmärretään väärin. Eikä syyttä käyttänytkään.

Jo grafiikan ja otsikon yhdistelmä johti lukijoita pahasti harhaan. Jutun tekstissä toimittaja jatkoi – uskoakseni väärinkäsitykseensä perustunutta – lukijoiden harhaan johtamista muun muassa näin:

"Jo yli neljännes nuorista miehistä on vailla työtä. Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan alle 25-vuotiaiden miesten työttömyysaste nousi tammikuussa 26,4 prosenttiin."

Lukijoita toimittaja lohdutti kuitenkin sillä tiedolla, että muuhun Eurooppaan verrattuna nuorten työttömyys on Suomessa vielä maltillista:

"Alle 25-vuotiaiden työttömyys oli joulukuussa Espanjassa 56 prosenttia, Portugalissa 38 ja Italiassa 37 prosenttia. Paras tilanne oli Saksassa, jossa nuorista vailla työtä oli 8 prosenttia."

Tähän tapaan siis maan ykköslehti uskotteli lukijoilleen virheellisesti, että työttömyysaste tarkoittaisi sitä, kuinka iso osa nuorista oli vailla työtä. 

Mikään kohta paperilehdessä ja nettilehdessä julkaistussa jutussa ei paljastanut lukijoille sitä, että oikeasti työttömyysaste tarkoittaa työttömien osuutta pelkästään työvoimaan kuuluvista. 

Ainakaan viikkoon jutun julkaisemisesta sen perättömiä tietoja ei oikaistu. Sen sijaan Hesari oikaisi muun muassa Raamatun lausetta koskevan virheen. "Otsa hiessä sinun pitää syömän leipäsi" -lausetta ei lausunut Jumala vaan Mooses, HS oikaisi, kenties Jumalan korjauspyynnön edessä nöyrtyen.

Tässä on syytä korostaa, että työttömyysjuttu väärinkäsityksineen ei kertonut mitään jutun tehneen toimittajan moraalista. Virheiden korjaamatta jättäminenkään ei siitä välttämättä kertonut mitään.

Saattoi nimittäin käydä niin, että kukaan ei pyytänyt toimitusta korjaamaan virheensä. Useimmat lukijat eivät varmasti edes tunnistaneet virheitä, ja asiasta perillä olevat taas eivät ehkä halunneet ruveta ryppyilemään mahtilehdelle.

Asiasta ja yleisön harhaan johtamisesta hyvin perillä olevia totta kai oli, ja he myös yrittivät omalla tavallaan avittaa huiputetuksi tullutta yleisöä. 

Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja esimerkiksi julkaisi maaliskuussa 2013 mainion kirjoituksen työttömyysasteen käsitettä koskevista väärinkäsityksistä:

"Aika ajoin nuorten 20 prosentin työttömyysasteen tulkitaan tarkoittavan sitä, että joka viides nuori on työtön. – – Tällainen tulkinta on kuitenkin väärinkäsitys. Kyse ei ole koko ikäluokkaa koskevasta osuudesta, vaan työttömyysaste on työttömien osuus työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä." 

VATT:n tutkijat Ulla Hämäläinen ja Juha Tuomala puolestaan julkaisivat 13.6.2013 Policy Brief -sarjassa erinomaisen kirjoituksen "Faktaa nuorisotyöttömyydestä". Kirjoituksen voi lukea tästä.

Tutkijat totesivat, että Suomen nuorisotyöttömyys näyttää virallisella työttömyysasteella mitattuna todella dramaattiselta ongelmalta. Samalla he kuitenkin huomauttivat:

"Työttömyysaste ei mittaa sitä, mitä ihmiset yleisesti mieltävät sen tarkoittavan."

Myös EU:n tilastovirasto Eurostat oli kiinnittänyt huomiota siihen, että tiedotusvälineet levittivät Euroopan maissa aivan yleisesti virheellistä tietoa nuorten työttömyydestä. 

Niinpä virasto julkaisikin 12.7.2013 mainion tiedotteen, jossa selvitettiin havainnollisesti sitä, miten nuorten työttömyyttä mitataan. Tiedotteen voi lukea tästä. 

Suomalaisiin toimittajiin ja toimituksiin tilastovirastojen ja tutkijoiden urheilla yrityksillä torjua väärinkäsityksiä ei ollut mitään vaikutusta. Median itsesääntelykään ei väärinkäsityksiä torjuvasta faktatiedosta piitannut – ei siis myöskään yleisön oikeudesta saada oikeaa tietoa.

Kun itsesääntelyssä ei ole moraalitajua

Yleisöltä pimitetyn ei-julkisen itsesääntelyn paljastaneessa raportissani kerroin useista tapauksista, joissa oli kyse juuri edellä kuvatuista työttömyysastetta koskevista väärinkäsityksistä. 

Tapausinfot löytyvät 23.4.2016 julkaistun Kulissien takana -raportin sivuilta 12–13, 21–22 ja 26. Tutustumisen arvoisia ovat ainakin perusteet, joilla JSN:n silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen päätti, ettei kantelujani otettu neuvoston käsiteltäväksi.

Sivulla 26 kuvattu tapaus on erityisen kiinnostava. Siinä oli kyse Lapin Kansan kolumnista, jossa kansanedustaja Jussi Niinistö väitti, että "kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs".

Uimonen karsi kantelun ja perusteli ratkaisuaan näin: "Kreikassa työttömien osuus työvoimasta on noin neljännes, joten kolumnistin ilmaisua ei voi pitää olennaisena asiavirheenä."

JSN:n puheenjohtaja siis edellytti lukijoiden tienneen, että joka neljäs kreikkalainen ei työttömistä kirjoitettaessa tarkoittanutkaan joka neljättä kreikkalaista.

Mutta tapaus on erityisen kiinnostava myös siksi, että Jussi Niinistön väitettä ei puitu vain kulissien takaisessa kähminnässä, vaan sitä käsiteltiin myös itsesääntelyn paraatipuolella.

Kansanedustaja Niinistön kolumni nimittäin julkaistiin myös Pohjalaisessa, ja perätön väite oli nytkin se sama, että "kreikkalaisista työttömiä on enemmän kuin joka neljäs".

Kertomuksessaan vuodelta 2010 JSN kertoi, että "puheenjohtaja karsi kanteluita, jotka olisivat itsestään selvästi johtaneet vapauttaviin ratkaisuihin neuvostossa". 

Uimosen mielestä siis kantelu Lapin Kansan korjaamatta jättämästä virheestä olisi "itsestään selvästi" johtanut neuvoston vapauttavaan ratkaisuun.

Mutta annapas olla, kun aivan samaa virhettä arvioitiin sitten Pohjalaisen tapauksessa neuvostossa. Ei ollutkaan ihan itsestään selvää, että kantelu johtaisi vapauttavaan ratkaisuun. Kantelusta nimittäin piti äänestää (ks. JSN:n vapauttava päätös 5722/SL/15).

Pohjalaisen tapauksessa ei ollut kyse vain siitä, oliko korjaamatta jätetty olennainen asiavirhe vai ei. JSN ratkoi tapauksessa myös lehden menettelyä, jota olen pitänyt ja pidän läpeensä moraalittomana.

Kun olin pyytänyt Pohjalaisen toimitusta korjaamaan lehden olennaisen virheen, toimitus muunteli toimitukselle osoitetun korjauspyynnön tekstiä ja julkaisi sen sitten nimissäni lehden yleisönosaston mielipidekirjoituksena – tietämättäni ja lupaani pyytämättä.
Kiinnostavaa ja JSN:n jäsenten moraalitajusta kaiken kertovaa oli se, että kymmenestä päätöstä tekemässä olleesta journalismin etiikan vaalijasta peräti kahdeksan hyväksyi lehden menettelyn vastalauseitta. 
En ole nyt ihan varma siitä, kieliikö tämä tapaus sittenkään vain median itsesääntelyn harjoittajien moraalitajun puutteesta ja moraalittomuudesta. 

Kyse voi olla myös siitä, että lehden menettelyn siunanneet ovat niitä dosentti Terho Pursiaisen luonnehtimia ihmisiä, "jotka eivät ollenkaan avaa moraalin näkökulmaa valintojaan pohtiessaan".

Valehtelu Ylen tehtävien määrittelystä jatkuu

Etelä-Suomen Sanomat väitti 11.3.2017 pääkirjoituksessaan, että "tällä haavaa Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään". Lehden väite oli pötyä, valemedian tapaista tahallisten valheiden levitystä.

Koska ESS:n toimitus ei suostunut korjaamaan perätöntä väitettään, lähetin JSN:lle tänään kantelun olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä.

Julkaisen saman tien kantelun korjauspyyntöineen. Siitä selviää uskoakseni hyvin, miksi lehden väite oli hölynpölyä.

Väitteen valheellisuuden voi helposti nähdä myös Yleisradio Oy:stä annetun lain (22.12.1993/1380) 3. luvun 7. pykälästä, jossa Ylen tehtävistä säädetään:

Bisnestensä etuja ajavat lehtitalot äänitorvineen ovat jo pitkään vaatineet, että edellä olevan pykälän ensimmäisen momentin mainitsemasta täyden palvelun periaatteesta pitää luopua. Vaatimuksen perustelut käyvät ilmi esimerkiksi Matti Vanhasen hallituksen 21.4.2005 lakiesityksestä (43/2005).

Lehtifirmat perustelivat vaatimustaan mm. kilpailupoliittisilla syillä. "Lisäksi kaupalliset toimijat katsovat, että luopumisella parannettaisiin julkisen palvelun yhtiön ja kaupallisten toimijoiden välistä työnjakoa siten, että resursseja voitaisiin lisätä sellaisiin toimiin, joita kaupallinen palvelu ei tuota ja vastaavasti vähentää resursseja toimista, jotka kaupalliset yhtiöt hoitavat", lakiesityksessä todettiin.

Politiikan päättäjät eivät lehtibisneksen vaatimuksiin Ylen tehtäviä lisättäessä ja täsmennettäessä taipuneet, mutta eivät "kaupalliset toimijat" vaatimuksistaan tietenkään luopuneet. Vaatimukset Ylen tehtävien rajaamisesta lehtibisneksen haluamalla tavalla jatkuivat.

Keväällä 2009 kansanedustaja Mika Lintilän johtama, Ylen rahoitusta selvittänyt työryhmä oli päättämässä työtään ja valmistautui julkaisemaan ehdotuksensa.

Vähän ennen työryhmän ehdotusten julkituloa lehtibisneksen lobbari opasti ei-julkisessa muistiossaan lehtiä, miten "on syytä välittää koordinoidusti yksityisten tiedotusvälineiden viestejä julkisuuteen".

"Koordinoidusti" tuli välittää julkisuuteen muun muassa sitä viestiä, että Yleisradiolakiin pitää saada tarkennus julkisen palvelun määrittelyyn.

"Nykyinen laki on ylilavea ja jättää Ylelle täyden palvelun nimissä vapaat kädet laajentaa toimintaansa myös alueille, joilla valtion tukema toimija selkeästi vääristää kilpailua", lobbari opasti.

Mainittakoon tässä kohtaa, että samainen lobbari, Pasi Kivioja, toimii tätä nykyä Julkisen sanan neuvostossa varmistamassa mm. sitä, että kulissien takainen, ei-julkinen itsesääntely voi jatkua.

Sittemmin vaatimusta Ylen tehtävien rajaamiseksi lehtibisneksen mitoille sopivaksi on ajettu sillä härskillä väitteellä, että Ylen tehtäviä ei ole lainkaan määritelty.

Jo ennen Etelä-Suomen Sanomia esimerkiksi Pohjalainen esitti tällaisen väitteen 5.2.2015 pääkirjoituksessaan. Suorasukaisesti Pohjalainen väitti, että "Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä, vaan julkista palvelua voi olla kevyt viihde yhtä lailla kuin tiukka asiaohjelma".

JSN:n silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun Pohjalaisen virheen korjaamatta jättämisestä. Uimosen mielestä kyseessä ei ollut olennainen asiavirhe, vaan "lehden kanta siihen, että Yleisradiolaki ei riittävän tarkasti määrittele yhtiön tehtäviä".

Lehden "Yleisradiolaki ei määrittele Ylen tehtäviä" -väite siis olikin lehden kanta siihen, että laki ei "riittävän tarkasti" määrittele Ylen tehtäviä. Tästä tapauksesta olen kertonut Kulissien takana -raportissa sivulla 27.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

”Ylelle tarvitaan rajat, ei poliittista ohjausta” -pääkirjoitus Etelä-Suomen Sanomien nettilehdessä 11.3.2017. Kirjoituksen osoite netissä on http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/art2353712 (tarkistettu 4.4.2017).

Kantelun perusteet

Eduskunnan käymää keskustelua yleisradiolain muutoksesta ruotiessaan Etelä-Suomen Sanomat korosti, että Yle tarvitsee ”selvästi määritellyt tehtävät, joiden perusteella myös sen rahoituksen tarve määritellään uudestaan maltillisemmalle tasolle”.

Tässä yhteydessä pääkirjoituksen kirjoittaja esitti väitteen: ”Tällä haavaa Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään.”

Lehden väite oli perätön ja johti harhaan kaikkia niitä lukijoita, jotka eivät tiedä, millä tavalla Yleisradion toimintaa on säännelty ja säännellään. Perätön väite oli olennainen asiavirhe (JO 20).

Ylen julkisen palvelun tehtävät määritellään Yleisradio Oy:stä annetun lain (22.12.1993/1380) 3. luvun 7. pykälässä.

Sen ensimmäisessä momentissa säädetään: ”Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.”

Pykälän 7 toisessa momentissa on vielä 7-kohtainen, yksityiskohtainen luettelo tehtävistä, jotka ”erityisesti” kuuluvat Ylen julkiseen palveluun. Näitä tehtäviä on kansanvallan tukemisesta aina viranomaistiedotusten välittämiseen asti.

Edellä kerrottu osoittaa, miten valheellinen oli ESS:n väite, että ”tällä haavaa Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään”; Ylen tehtävät on määritelty peräti eduskunnan säätämässä laissa.

12.3.2017 lähetin ESS:n toimitukselle olennaista asiavirhettä koskevan korjauspyynnön. Sen teksti on kantelun kuittauksen perässä.

Päätoimittaja Perttu Kauppinen vastasi korjauspyyntöön 16.3.2017. Vastauksessaan hän korosti, että ”Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään niin, että tämä määrittely rajaisi Ylen toimintaa”.

Vastauksen mukaan Ylen tehtäviä ei siis ole määritelty ESS:n haluamalla tavalla. Tämä lehden kanta ei oikeuttanut lukijoiden harhaanjohtamista väitteellä, että Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään.

Koska Etelä-Suomen Sanomat ei pyynnöstä huolimatta korjannut olennaista asiavirhettään, lehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 4.4.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

12. maaliskuuta 2017 9.03

Markku Lehtola

Vastaanottaja: perttu.kauppinen@mediataloesa.fi

Kopio: toimitus@ess.fi

”Ylelle tarvitaan rajat, ei poliittista ohjausta” -pääkirjoituksen (ESS:n nettilehti 11.3.) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

pääkirjoituksessa todettiin Ylen tarvitsevan selvästi määritellyt tehtävät, joiden perusteella myös sen rahoituksen tarve määritellään uudestaan ”maltillisemmalle tasolle”. Näin todettuaan pääkirjoituksen kirjoittaja esitti väitteen: ”Tällä haavaa Ylen tehtäviä ei ole määritelty mitenkään.” 

Tämä väite oli perätön ja johti harhaan kaikkia niitä ESS:n lukijoita, jotka eivät tiedä, miten julkisen palvelun Ylen toimintaa säännellään. Olennainen virhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Ylen julkisen palvelun tehtävät on määritelty Yleisradio Oy:stä annetun lain (22.12.1993/1380) 7. pykälässä, johon eduskunta on kahteen otteeseen, vuonna 2005 ja 2012, säätänyt muutoksia.

Yleisradiolain 7. pykälän 1. momentti kuuluu tällä hetkellä näin:

”Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.”

Yleisradiolain 7. pykälän 2. momentissa on vielä 7-kohtainen yksityiskohtainen luettelo niistä tehtävistä, joita julkisen palvelun ohjelmatoiminnan "tulee erityisesti" hoitaa. Nämä tehtävät ulottuvat kansanvallan tukemisesta virikkeelliseen viihteeseen ja viranomaistiedotusten välittämiseen asti.

Pääkirjoituksesta päätellen Ylen tehtäviä ei ole määritelty ESS:n haluamalla tavalla. Tämä lehden mielipide ei oikeuta lukijoiden huiputtamista väitteellä, ettei Ylen tehtäviä ole tällä haavaa määritelty mitenkään.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com 

Oikaisun asiavirheiden oikaiseminen jäi tekemättä

Kasvatustieteen professori Juha Hakala ilmaisi äskettäin Lännen Median useissa lehdissä huolensa alkoholilakiin kaavailtujen muutosten kenties tuhoisista seurauksista. Hänen kolumninsa julkaistiin ainakin Keskipohjanmaassa, Ilkassa, Pohjalaisessa ja Kalevassa.

Hakala pelkäsi käyvän niin kuin kävi 1960-luvun lopussa, kun keskiolut vapautettiin Alkosta ruokakauppoihin: alkoholin kulutus kasvaa julmetusti. Huolensa ilmaistuaan hän esitti alkoholin kulutuksen kasvusta tällaisen väitteen:

”Vielä 1968 alkoholin keskikulutus oli ollut henkeä kohden 2,9 litraa vuodessa. Vuoden päästä se oli jo yli 5 litraa ja on nyt 11,2 litraa – siis 100-prosenttisena alkoholina.”

Kun olin reklamoinut Hakalan esittämien tilastolukujen virheellisyydestä, Ilkka julkaisi alkoholin kulutuksen muutosta kuvaavista tilastotiedoista tällaisen oikaisun:

27.5.2016

"Kolumnissa mainitusta alkoholin kokonaiskulutuksesta on olemassa monenlaisia tilastoja. Professori Hakalan käyttämien tilastojen luvut olivat 2,9 litraa absoluuttista alkoholia asukasta kohti vuonna 1968 (Kuusi 2003: Viinistä vapautta. Alkoholi, hallinta ja identiteetti 1960-luvun Suomessa) ja 11,2 litraa vuonna 2014 (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2016). THL:n vuonna 2010 julkaiseman Suomi juo -teoksen mukaan kokonaiskulutus oli 3,6 litraa vuonna 1968 ja Päihdetilastollisen vuosikirjan 2015 mukaan 9,3 litraa vuonna 2014."

Oikaisussaan Ilkka siis väitti lukijoilleen, että molemmat Hakalan käyttämät tilastoluvut kuvasivat asukasta kohti laskettua alkoholin kokonaiskulutusta. Oikeasti kumpikaan luku ei kuvannut asukasta kohti laskettua alkoholin kokonaiskulutusta.

• Vuoden 1968 luku – 2,9 litraa absoluuttista alkoholia – kuvasi ainoastaan tilastoitua kulutusta asukasta kohti. Tilastoimaton alkoholin kulutus ei lukuun sisältynyt, joten se ei kuvannut kokonaiskulutusta. 
• Vuoden 2014 lukuun – 11,2 litraa absoluuttista alkoholia – sitä vastoin sisältyi sekä tilastoitu että tilastoimaton kulutus. Näin ollen se kuvasi kokonaiskulutusta, mutta sitäpä ei ollut laskettu asukasta kohti vaan vain 15-vuotiaita ja sitä vanhempia kohti.

Oikaisussa ja Hakalan kolumnissa käytetyt alkoholin kulutuksen rajua kasvua kuvaavat luvut siis olivat peräisin kahdesta eri tilastosta, jotka kuvasivat eri asioita. Lukijoille tästä ei kerrottu mitään.

Koska oikaisu sisälsi perättömiä väitteitä ja liioitteli härskisti alkoholin kulutuksen kasvua – 2,9 litraa vastaava vertailukelpoinen vuoden 2014 luku oli 7,3 litraa eikä 11,2 litraa – pyysin Ilkan toimitusta oikaisemaan oikaisua.

Oikaisupyyntöön vastasi Lännen Media Oy:n päätoimittaja Matti Posio. Hän ilmoitti, että uusia oikaisuja ei Hakalan kolumnista enää julkaista:

”Viitaten Ilkka-lehden välittämään pyyntöönne korjata pyynnöstänne laadittua oikaisua, joka käsitteli alkoholinkulutuksen vaikutuksia kommentoinutta professori Juha Hakalan kolumnia, olemme päätyneet ratkaisuun, ettei uusia oikaisuja tästä kolumnista enää julkaista.”

Ellei "olemme päätyneet" -ilmaisu ollut "majesteetin monikko", Posio teki päätöksen yhdessä jonkun muun, kenties Ilkan päätoimittajan kanssa. Päätöstä on syytä parilla sanalla kommentoida.

Professori Juha Hakalan ja Ilkan oikaisun kirjoittajan voi hyväntahtoisesti ajatella vain tupeksineen tilastolukujen käytössä. 

Oikaisun oikaisun julkaisematta jättäneet sen sijaan olivat vääristellystä vertailusta tietoisia. He siis petkuttivat lukijoita tarkoituksella. Eikä vain Ilkan lukijoita, vaan myös Pohjalaisen ja Kalevan lukijoita; oikaisu julkaistiin näissäkin Lännen Media Oy:n lehdissä.

Tein oikaisun asiavirheiden korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Tällainen kantelu korjauspyyntöineen oli:

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Ilkan verkkolehdessä 27.5.2016 julkaistu ”Oikaisu” professori Juha Hakalan kolumnin virheellisistä, alkoholin kulutuksen muutosta kuvaavista tilastotiedoista. Julkaistun oikaisun nettisoite on http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/oikaisu-1.2057185 (tarkistettu 31.5.).

Kantelun perusteet

Kasvatustieteen professori Juha Hakalan kolumni alkoholin kulutuksen kasvusta ja alkoholin haittakustannuksista julkaistiin ainakin Keskipohjanmaassa (ks. 30.5. kantelu Keskipohjanmaan ”oikaisusta”), Ilkassa, Pohjalaisessa ja Kalevassa.

Kolumnissaan Hakala ilmaisi huolensa siitä, että nyt tekeillä olevien alkoholipoliittisten päätösten seurauksena käy pitkälle samoin kuin vuonna 1969, jolloin keskiolut vapautettiin ruokakauppoihin. Huolensa ilmaistuaan Hakala esitti alkoholin kulutuksen rajusta kasvusta tällaisen väitteen:

”Vielä 1968 alkoholin keskikulutus oli ollut henkeä kohden 2,9 litraa vuodessa. Vuoden päästä se oli jo yli 5 litraa ja on nyt 11,2 litraa – siis 100-prosenttisena alkoholina.”

Kantelun kohteena olevassa oikaisussa korostettiin aluksi, että ”kolumnissa mainitusta alkoholin kokonaiskulutuksesta on olemassa monenlaisia tilastoja”. Sen jälkeen toistettiin Hakalan käyttämät tilastoluvut ja mainittiin lukujen vakuudeksi niiden lähteet. Valitettavasti oikaisun kirjoittaja oli sortunut vääristelyyn.

Hakalan käyttämä vuoden 1968 tilastoluku ei ensiksikään kuvannut alkoholin kokonaiskulutusta. 2,9 litraa absoluuttialkoholia asukasta kohti kuvasi ainoastaan tilastoitua eli rekisteröityä kulutusta. Tämä käy ilmi useista luotettavista lähteistä, mm. Alkoholitutkimussäätiön toimintakertomuksesta vuosilta 1968–1972 (s. 3).

Vertailukelpoinen tilastoluku ”nyt” (vuonna 2014) on Päihdetilastollisen vuosikirjan 2015 mukaan (s. 104) 7,3 litraa absoluuttialkoholia asukasta kohti eikä suinkaan 11,2 litraa. Oikaisussa käytetty vuoden 2014 kulutusluku oli siis peräti puolet eli 53 % suurempi kuin vertailukelpoinen luku.

Edellä mainitusta tilastollisesta vuosikirjasta käy ilmi, että tilastoluku 11,2 litraa absoluuttialkoholia sisälsi sekä tilastoidun että tilastoimattoman kulutuksen. Kaiken lisäksi tilastolukua ei ollut laskettu vuoden 1968 tapaan asukasta kohti vaan ainoastaan 15-vuotiaita ja sitä vanhempia kohti.

Ilkassa, Kalevassa ja Pohjalaisessa julkaistun identtisen oikaisun kirjoittaja siis kuvasi alkoholin kokonaiskulutuksen muutosta vuosina 1968–2014 käyttämällä kahden eri perustein laaditun tilaston lukuja. Lukijoille tästä ei mainittu sanaakaan.

30.5.2016 lähetin Ilkan toimitukselle oikaisun olennaista virhettä koskevan korjauspyynnön. Sen teksti on kantelun kuittauksen perässä.

Korjauspyynnöstä kävivät ilmi alkoholin kokonaiskulutuksen muutosta kuvaavat THL:n oikeat tilastoluvut. Siitä kävi ilmi myös se, miksi oikaisussa ja professori Hakalan kolumnissa käytetyt luvut johtivat lukijoita pahasti harhaan.

Tänään iltapäivällä korjauspyyntööni vastasi Lännen Media Oy:n päätoimittaja Matti Posio. Hän ilmoitti, ettei uusia oikaisuja Hakalan kolumnista enää julkaista:

”Viitaten Ilkka-lehden välittämään pyyntöönne korjata pyynnöstänne laadittua oikaisua, joka käsitteli alkoholinkulutuksen vaikutuksia kommentoinutta professori Juha Hakalan kolumnia, olemme päätyneet ratkaisuun, ettei uusia oikaisuja tästä kolumnista enää julkaista.”

Jättämällä perättömän väitteen ja vääristelevän tilastovertailun sisältäneen oikaisun oikaisematta Ilkka petkutti tahallaan lukijoita ja rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kalevassa julkaistun oikaisun osoite on http://www.kaleva.fi/oikaisut/oikaisu/728895/. Pohjalaisen oikaisun osoite on http://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/oikaisu-1.2057184.

Alkoholitutkimussäätiön kertomuksen osoite on http://www.alkoholitutkimussaatio.fi/core/wp-content/uploads/2016/04/Toimintakertomus-1968-1972.pdf.  

Helsingissä 31.5.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

30. toukokuuta 2016 11.48

Markku Lehtola

Vastaanottaja: satu.takala@ilkka.fi

Kopio: toimitus@ilkka.fi

27.5. julkaistun oikaisun (prof. Hakalan perättömät tiedot) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

professori Juha Hakalan levittämä perätön ja absurdi tieto alkoholin haittakustannuksista tuli hyvinkin asiallisesti oikaistuksi, mistä lämpimästi kiittelen. Oikaisun toinen, alkoholin kulutusta koskeva osa johtaa kuitenkin lukijoita pahasti harhaan. Oikaisu sisältää olennaisen virheen, joten oikaisua on syytä oikaista (JO 20).

Professori Hakalan luku vuoden 1968 kulutuksesta, 2,9 litraa absoluuttista alkoholia asukasta kohti, koski vain tilastoitua kulutusta. Vastaava tilastoitu kulutus asukasta kohti vuonna 2014 oli ”vain” 7,3 litraa absoluuttista alkoholia asukasta kohti (Päihdetilastollinen vuosikirja 2015, s. 104).

Oikaisussa mainittu Hakalan luku, 11,2 litraa absoluuttista alkoholia vuonna 2014, kuvasi ensinnäkin tilastoidun ja tilastoimattoman kulutuksen yhteenlaskettua määrää. Toiseksi luku ei kuvannut alkoholin kulutusta asukasta kohti laskettuna vaan vain 15 vuotta täyttäneitä ja sitä varttuneempia kohti laskettuna.

Professori Juha Hakalan tekemä vertailu alkoholin kulutuksesta vuonna 1968 ja vuonna 2014 johti näin ollen lukijoita harhaan kahdellakin tavalla. Lopputulos onnettomasta vertailusta oli se, että professori Hakala tuli liioitelleeksi valtavasti alkoholin kulutuksen kasvua ja johtaneeksi Ilkan lukijoita harhaan.

Oikaisussa mainitut THL:n luvut – 3,6 litraa vuonna 1968 ja 9,3 litraa vuonna 2014 – sisältävät sekä tilastoidun että tilastoimattoman kulutuksen. Molemmat luvut on myös laskettu asukasta kohti, joten nämä luvut ovat ne, jotka kertovat oikein alkoholin kokonaiskulutuksen kasvusta vuodesta 1968 vuoteen 2014.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com