Koko rahalla 50-prosenttista journalismia

Vuonna 1994 Tampereen yliopiston tutkijat Kauko Pietilä ja Klaus Sondermann julkaisivat 350-sivuisen ilkikurisen sosiologisen tutkimuksen Helsingin Sanomista.

Empiirisen tutkimuksen kohteena oli "mustan maanantain" kuulua pörssiromahdusta seuranneen päivän eli tiistain 20.10.1987 numero. Sen tutkijat syynäsivät palstamilli palstamilliltä, kannesta kanteen.

Tutkimuksen tulos oli lievästi sanoen hätkähdyttävä: Helsingin Sanomista puuttui toinen puoli, eli maan ykköslehti oli vain 50-prosenttinen sanomalehti. Mikä puolikas Hesarista oikein puuttui?

Tutkijoiden mukaan HS oli "lähes kliinisen puhdas" You say X, but what about Y -elementistä. Se oli tuttu keskustelutapa angloamerikkalaisissa ristikuulusteluissa ja haastatteluihin perustuvassa uutisjournalismissa.

"Helsingin Sanomat ei kysy mitään. Se ei vastaa niin, että vastauksista seuraisi jotakin. Se ei ihmettele. Se ei ole ymmällään. Se ei antaudu peleihin; pidättyvyytensä se perustanee siihen, ettei ole viestimen asia esittää mielipiteitä, sen asia on esittää faktoja."

Näppituntumalta sanoisin, ettei Hesari ole enää ihan yhtä "kliinisen puhdas" tuosta You say X, but what about Y -elementistä. Mutta turhan vähän se, kuten muukin media, viljelee tuota elementtiä.

Uutisia vain pörssin puolikkaasta? 

Tässä postauksessa kiinnitän – näppituntumalta – huomiota journalismiin, josta myös puuttuu jopa puolikas, ei kuitenkaan se Pietilän ja Sondermannin tarkoittama puolikas.

Esimerkkinä toimikoon tällä kertaa teknologiayhtiö Applea koskeva tuore pörssiuutinen, jonka räjäytti ilmoille jätin torstain vastaisena yönä Suomen aikaa antama harvinainen tulosvaroitus.

Applen osakkeen kurssi romahti torstain 3.1. aikana 157,92 US-dollarista 142,19 US-dollariin eli peräti 9,96 prosenttia.

Helsingin Sanomien kokeneet ja osaavat toimittajat raportoivat Applen osakkeen syöksystä tällä jutullaan. Valitettavasti en tiedä, onko juttu maksumuurin takana vai ei.

Jutussaan toimittajat kertoivat, miten "yhtiö hätkähdytti sijoittajat". He tiesivät myös, miten "sijoittajat pelkäävät" Applen tulosvaroituksen voivan olla merkki siitä, että myös muiden yhtiöiden tuloskehitys on ollut viime vuoden lopussa arvioitua heikompaa.

Senkin toimittajat osasivat kertoa, että myös tuoreet tiedot joulukuun tehdastuotannosta "lisäsivät sijoittajien huolta" siitä, että Yhdysvaltain talouskasvu on menettämässä puhtiaan.

Nyt minun epäluuloinen ja kriittinen kysymykseni menee niin, että "hätkähdyttikö" Apple kaikki sijoittajat. Kielikö yhtiön osakekurssin syöksy tosiaan kaikkien sijoittajien pelosta ja huolesta?

Kysymyksen taustaksi on hyvä muistaa, mitä pörssissä oikein tapahtuu, kun osakkeen kurssi laskee, romahtaa ja "syöksyy".

Osakesijoittajan maailmanvalloitus -teoksen (Alma Talent, 2018) mukaan kurssit määräytyvät pörssissä kysynnän ja tarjonnan mukaan, "sijoittajien osto- ja myyntitarjousten perusteella".

Applen esimerkin tapauksessa sijoittajien osto- ja myyntitarjousten perusteella syntyi torstaina kauppoja niin, että omistajaa vaihtoi peräti 91,3 miljoonaa osaketta.

Liikkeellä oli siten sekä osakkeita myyviä että osakkeita ostavia sijoittajia. Kauppoja tehtiin 2.1. päätöskurssia 157,92 US-dollaria alempiin hintoihin, niin että 3.1. päätöskurssi oli 142,19 US-dollaria.

Oliko Applen tulosvaroitus "hätkähdyttänyt" pelokkaiksi ja huolestuneiksi myös ne sijoittajat, jotka ostivat osakkeita aleneviin hintoihin?  Olivatko he niin pelokkaita, että menivät hädissään ostamaan 91,3 miljoonaa osaketta?

Rohkenen otaksua, että osakkeita ale-hintaan ostaneita eivät saaneet liikkeelle pelon ja huolen tunteet.

No, miksi he sitten riensivät ostamaan harvinaisen tulosvaroituksen antaneen yhtiön osakkeita? Valitettavasti emme saa sitä tietää, koska "vastuullinen journalismi" tapaa tuottaa infoa vain pörssin puolikkaasta.

Lisäys 4.1.2019:

Rahat osakkeista turvasatamiin?

50-prosenttisen pörssijournalismin olemukseen ovat kuuluneet myös jutut siitä, miten säikyt, panikoivat sijoittajat kurssien laskiessa rutkasti siirtävät varojaan osakkeista "turvasatamiin". Tällaisina turvaa tuottavina sijoitusten kohteina tavataan mainita vaikkapa kulta tai korkotuottoja poikivat sijoituskohteet.

Hyvä on, minä tietty voin pelästyneenä sijoittajana myydä esimerkiksi tonnin arvoiset osakkeet ja ostaa rahoilla kultaa tai korkopapereita. Mutta ei kai vielä tällä operaatiolla osakemarkkinoilta voi siirtyä tonnia turvasatamiin.

Kun myyn osakkeet tonnilla, niin joku toinen, minua kaiketi vähemmän pelokas ja säikky sijoittaja ostaa ne tonnin osakkeet ja puolestaan sijoittaa fyffeä osakemarkkinoille.

Ellei pörssijournalismi olisi vain 50-prosenttista, se kertoisi meille myös niiden sijoittajien ajatuksista ja motiiveista, jotka ostavat osakkeita turvasatamiin pakenevilta säikyiltä sijoittajilta.

Fataali väärinkäsitys OECD:n 

Better Life -indeksistä

Pohjoismaat ovat tunnetusti olleet kärkisijoilla useissa hyvinvointi- ja onnellisuusvertailuissa. Toukokuussa 2018 Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi raportin, joka toi esiin sen, että hehkutetun onnellisuuden varjon alta paljastuu onnellisuutta kalvavia hyvinvoinnin vajeita.

Onnellisuus on raportin mukaan jakaantunut Pohjoismaissa epätasaisesti. Hyvinvoinnin vajeiden kanssa kamppailee tai niistä suorastaan kärsii alueen asukkaista 12,3 %, siis joka kahdeksas.

In the Shadow of Happiness -raportin oli tuottanut ministerineuvoston pyynnöstä ajatuspaja, joka tunnetaan nimeltä The Happiness Research Institute. Pääosin raportin oli kirjoittanut tutkija Michael Birkjaer. Raportti on luettavissa tästä.

Raportti on uskoakseni lukemisen arvoinen, vaikka sen tekijälle oli sattunut fataali väärinkäsitys OECD:n vuonna 2011 lanseeraamasta Better Life -indeksistä.

Better Life Index kuvataan ministerineuvoston raportissa (s. 12) kansainvälisesti arvostetuimpiin kuuluvana OECD:n tekemänä maavertailuna ("the most recognised international rankings"):

"Both the World Happiness Report and the OECD Better Life Index base their ratings on subjective well-being measures. The Social Progress Index, on the other hand, is an index that is composed of more objective goals, such as access to education, average life expectancy, health, etc."

Raportin sivulla 13 on julkaistu taulukko "Top 10, World Happiness Report, Better Life Index and Social Progress Index". OECD:n tekemäksi kerrotussa rankkauksessa vuonna 2018 Suomi oli sijalla 9 ja Norja sijalla 1.

In the Shadow of Happiness, 2018, taulukko 1, s. 13

No, mikä tässä oli se fataali väärinkäsitys OECD:n Better Life -indeksistä? Väärinkäsitys oli se, että OECD ei ole ikinä tehnyt mitään Better Life Index -hyvinvointivertailua.  

OECD:n Better Life Index on pelkkä nettityökalu

Marraskuussa 2017 OECD jakoi sivuillaan infoa parempaan elämään liittyvästä, vuonna 2011 lanseeratusta aloitteestaan "The OECD Better Life Initiative". Informaation pitäisi löytyä tästä.

Järjestön pääsihteeri Angel Gurría totesi aloitteen rakentuvan kahdesta osasta. Toinen oli How's Life? -raportti ja toinen Better Life Index. 

How’s Life?, published every two years, provides a comprehensive picture of well-being in OECD countries and other major economies, by looking at people’s material conditions and quality of life across the population. The Better Life Index is an interactive web-based tool that allows citizens to compare well-being across OECD countries and beyond. 

Better Life Index siis on vuorovaikutteinen nettityökalu. Sen avulla kansalaiset itse voivat vertailla omien mieltymystensä eli preferenssiensä mukaan hyvinvointia eri maissa.

Mikään OECD:n tekemä maavertailu Better Life -indeksi ei ole. OECD:llä on kuitenkin omat työkaluun liittyvät intressinsä, totta kai.

Yleisölle tarjotun nettityökalun avulla OECD:n on määrä kerätä eri maissa asuvilta työkalun käyttäjiltä tietoa hyvinvoinnin eri ulottuvuuksien merkityksestä. Työkalua käyttämään pitäisi päästä tästä.

Näyttöön avautuu aluksi näkymä, jossa on 38 ihanaa kukkasta eli maata aakkosjärjestyksessä. Kun klikkaa "kukkakedon" oikean alalaidan kohtaa "by rank", maat liihottelevat söpöön järjestykseen. Alla olevassa kuviossa näkyvät tästä järjestyksestä Top 15 -maat:

Top 15 työkalun oletusarvoin

Kukkakuvion oikealla puolella on valikko "Create Your Better Life Index". Kuten näkyy, siinä on hyvinvoinnin kullekin osa-alueelle annettu 0–5-asteikolla sama painoarvo: 1.

Miksi ihmeessä OECD on antanut hyvinvoinnin kullekin osa-alueelle saman painoarvon? Eihän siinä ole mitään järkeä. Eiväthän eri osa-alueet voi olla yhtä tärkeitä paremman elämän kannalta.

Vastaus tähän kysymykseen löytyy indeksin FAQ-osiosta eli klikkaamalla kohtaa "FAQ". Tämän Frequently Asked Questions -osion kohdassa "How are the weights assigned?" OECD kertoo:

The web application that builds the Index requires some default weights at the start. For simplicity, these weights have been set equal to the grade of 1 for all topics. These default weights do not represent the OECD’s view on the relative importance of each topic.

Siis jotta työkalu toimisi, hyvinvoinnin kullekin osa-alueelle piti antaa aluksi oletusarvot. OECD kertoo antaneensa – yksinkertaisuuden vuoksi – kullekin osa-alueelle saman painoarvon: 1.

Samalla OECD huomauttaa, että nämä työkalun lähtöarvot eivät edusta järjestön näkemystä hyvinvoinnin kunkin osa-alueen suhteellisesta merkityksestä. Eivät tietenkään, ei OECD sentään mikään pönttö ole.

Kun yllä oleva Top 15 -rankkaus saatiin aikaan oletusarvoilla (kaikille arvo 1), jotka eivät edusta järjestön näkemystä hyvinvoinnin eri osa-alueiden suhteellisesta merkityksestä, maiden järjestys ei myöskään voinut olla mikään OECD:n tekemä rankkaus.

Tarkkaavainen lukija on varmasti jo huomannutkin, että Top 10 -maat ovat täsmälleen samassa järjestyksessä sekä ministerineuvoston raportista vohkitussa taulukossa että OECD:n oletusarvoin luodussa Top 15 -kuviossa.

Tutkijaparalle siis oli sattunut fataali väärinkäsitys: hän oli esittänyt OECD:n vertailuna netin työkalun oletusarvojen tuottaman "rankkauksen", siis työkalun "tekniset" lähtöasetukset.

Mutta mikä maa sitten on Better Life -indeksissä se ykkönen? Tämä kuuluu OECD:lle aika ajoin esitettyihin kysymyksiin, ja OECD vastaa kysymykseen FAQ-osiossa näin:

That’s up to you! The OECD has not assigned rankings to countries. Instead, Your Better Life Index is designed to let you, the user, investigate how each of the 11 topics can contribute to well-being.

Vastauksessaan OECD korostaa, ettei se ole asettanut maita järjestykseen. "Not"-sanan lihavointi on järjestön itsensä käsialaa. Maiden järjestys indeksissä on kiinni työkalun käyttäjästä itsestään.

No, koska OECD kehottaa, että "Create Your Better Life Index", niin minäpä loin tätä asiaa vielä havainnollistaakseni jännän nettityökalun avulla pari ikiomaa paremman elämän indeksiäni.

Markun oma koulutusta painottava Better Life Index

Yllä olevan "rankkauksen" loin, kun annoin työkalussa koulutukselle isoimman mahdollisen arvon 5 ja kaikille muille hyvinvoinnin osa-alueille oletusarvon 1.  

Kuten kuviosta näkyy, maiden järjestys on nyt aivan erilainen kuin pelkin teknisin oletusarvoin luotu työkalun lähtöasetus. Suomi esimerkiksi ei ole enää yhdeksäs vaan kolmas, ja kärkisijaa pitää nyt Norjan sijasta Australia.

Markun oma tuloja painottava Better Life Index

Yllä oleva Markun toinen oma Better Life Index on luotu antamalla pätäkälle eli tuloille suurin mahdollinen painoarvo 5 ja kaikille muille hyvinvoinnin osa-alueille – koulutuksellekin – se OECD:n antama oletusarvo 1.

Nytkin maiden järjestys muuttui radikaalisti. Ykköseksi nousi Yhdysvallat, ja Suomi tippui sijalle 13. Järjestys poikkeaa suuresti siitä OECD:n antamaan oletusarvoon 1 perustuvasta järjestyksestä, jota ajatuspajan tutkija fataalin väärinkäsityksensä takia myy nyt meille OECD:n rankkauksena.

Hesarin fataali ja nolo väärinkäsitys

Tiistaina 28.5.2013 OECD tiedotti julkaisseensa vuonna 2011 lanseeratun Better Life -indeksin 3.0-version. Tiedote, jonka voi lukea tästä, alkoi tekstillä, joka valisti lukijoita siitä, mikä tämä Better Life -indeksi oikein oli:

The OECD today launched a 3.0 version of its pioneering Better Life Index (www.oecdbetterlifeindex.org), an online, interactive tool that allows people to create their own index according to their priorities in 11 areas that the OECD has identified as essential for well-being. The updated version contains the latest underlying statistics, country data, user findings and a translation into Spanish.

Tiedotteessaan OECD kertoi, että vuorovaikutteisen nettityökalun taustatiedot oli päivitetty ja että jo yli 24 000 käyttäjältä oli saatu tietoja siitä, miten he arvostivat hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia.

Keskiviikkona 29.5.2013 Helsingin Sanomat julkaisi sekä printissä että netissä näyttävän jutun asiasta. HS:n nettijutun "OECD: Australia on paras" pitäisi löytyä tästä.

"Järjestön maavertailun mukaan elämä on onnellisinta Australiassa. Suomi jäi sijalle 12 muiden Pohjoismaiden jälkeen, vaikka koulutusjärjestelmä arvioitiin parhaaksi", jutussa kerrottiin.

"OECD:n elämänlaatuindeksissä järjestön 34 jäsenmaata sekä Venäjä ja Brasilia pantiin järjestykseen elämän taloudellisten edellytysten ja asukkaiden omien kokemusten perusteella."

Näin maan ykköslehti valisti lukijoita, vaikka OECD oli infonnut julkaisseensa vain 3.0-version nettityökalusta, jolla työkalun käyttäjät voivat luoda preferenssiensä mukaan omat indeksinsä.

Näin maan ykköslehti valisti lukijoitaan, vaikka OECD oli vielä aivan erityisesti korostanut, että se ei ollut asettanut maita mihinkään paremmuusjärjestykseen.

Hesarin toimitus oli sortunut noloon ja fataaliin väärinkäsitykseen, josta lukijat eivät tietenkään voineet tietää mitään.

Hesari oli uutisoinut nettityökalun oletusarvojen tuottaman "teknisen" järjestyksen OECD:n eli arvostetun järjestön tekemänä maavertailuna. Hesari oli siis uutisoinut näyttävästi vertailusta, jota ei ollut olemassakaan:

Tämän uutisen tieto OECD:n rankkauksesta, jota järjestö ei ollut lainkaan tehnyt, oli mielestäni ilmiselvä ja olennainen, oikaisua vaativa asiavirhe. Niinpä pyysin HS:n toimitusta korjaamaan virheensä.

Koska Hesarin toimitus ei suostunut oikaisemaan epäilemättä noloksi koettua väärinkäsitystään, tein Julkisen sanan neuvostolle kantelun olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

JSN:n silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun 13.6.2013 eli päätti, ettei sitä oteta neuvoston käsiteltäväksi. Päätöstään hän perusteli näin:

”Lukijalle olisi ollut kohtuullista selvittää, millä tavoin HS oli sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen OECD:n aineiston pohjalta. Se heikensi jutun informaatioarvoa. Puutetta ei voi kuitenkaan pitää olennaisena virheenä, joka olisi pitänyt korjata.” 

JSN:n puheenjohtajan perustelu oli lievästi sanoen säälittävä sepitelmä, jolla ei ollut tosiasioiden kanssa mitään tekemistä.

Ei ollut uskottavaa, että Hesarin toimitus olisi "sijoittanut maat paremmuusjärjestykseen" ja julkaissut sitten oman rankkauksensa härskisti OECD:n nimissä muka järjestön tekemänä maavertailuna. Ei Hesarin toimitus sentään näin härskisti toimi.

Mikään HS:n uutisessa ei viitannut siihen, että kyseessä olisi ollut lehden toimituksen tekemä rankkaus. Uutisoidun rankkauksen saattoi sitä paitsi saada aikaan vain antamalla hyvinvoinnin kullekin osa-alueelle OECD:n tapaan saman painoarvon.

Kaikesta tästä kerroin 23.4.2016 netissä julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 10–12). Se julkaistiin vuoden 2015 tiedetoimittaja Jani Kaaron kirjoituksen yhteydessä Rapport.fi:n sivuilla. Kulissien takana -raportin voi lukea tästä.

"Median valvoja kriisissä"

Keskiviikkona 22. elokuuta 2018 Suomen Kuvalehti julkaisi internetissä jutun "Median valvoja kriisissä".

Koko lailla rajun jutun ingressi kertoi koruttomasti, mistä Suomen Kuvalehden paljastuksessa oli kyse:

"Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin käytös sai työntekijät pelkäämään ja itkemään. Työilmapiiriä parantamaan pyydettiin psykologi."

Kohun sytyttäneen jutun oli kirjoittanut JSN:n jäsenenä ja varapuheenjohtajana muutama vuosi sitten toiminut toimittaja Heikki Vento.

Osallistuin kohuun sillä tavalla, että julkaisin Facebookissa heti 23.8. kärkevähkön tekstin, jolla innostin kavereita lukemaan Heikki Vennon jännän jutun:

"Suomen Kuvalehti julkaisi 22.8. näyttävän jutun Julkisen sanan neuvostosta: "Median valvoja kriisissä". Heikki Vento -nimisen toimittajan juttu keskittyi ruotimaan öykkärin otteella JSN:ää johtavan autoritaarisen itkettäjän Elina Grundströmin käytöstä, jonka takia työilmapiiriä parantamaan piti hälyttää peräti psykologi.


Heikki Vennon juttu on kuitenkin kuin pikkuruista finniä puristeltaisiin ja jätettäisiin löyhkäävä mätäpaise puhkaisematta. 

Todellinen mätäpaise ja moraalinen kriisi itsesääntelyssä piilee siinä, että JSN kähmii kulisseissa ja tulkitsee hyvää journalistista tapaa yleisön tietämättä ratkaisuin, joita ei ikinä missään julkaista. 

Tämän jo vuosikausia jatkuneen kähminnän takia median yleisöillä ei ole edes periaatteessa mahdollisuutta tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat Suomessa tosiasiassa ovat. Pian kuusi vuotta jatkuneen projektini, "JSN-testin", perusteella tiedän, että rajat eivät ole siellä, missä niiden kuvitellaan olevan.

Median valvojan kriisin todellisia konnia ovat JSN:n vaikutusvaltaisimmat taustayhteisöt, toimistonsa väkeä itkettävä Grundström on kuviossa pelkkä juoksutyttö. 

Yleisön härski kusettaminen itsesääntelyssä jatkuu, koska toimittajien ikioma Suomen Journalistiliitto, kustantajien Sanomalehtien Liitto ja veronmaksajien ikioma Yle niin haluavat.

Mutta lukekaa kaikki ihmeessä Suomen Kuvalehden jännä juttu. Lukijoiden on hyvä tietää, että SK:n jutun kirjoittaja Heikki Vento myötävaikutti pari vuotta sitten yleisön kusetukseen toimiessaan JSN:n varapuheenjohtajana. Hän tuntee kusetuksen mekanismin kuin omat taskunsa, mutta siitä hän ei kirjoittanut sanaakaan."

Elina Grundströmin edeltäjän kauteen ajoittunut Helsingin Sanomien nolo väärinkäsitys OECD:n Better Life -indeksistä on osuva, konkreettinen esimerkki median valvojan todellisesta kriisistä.

Tapaus on osuva esimerkki median itsesääntelyn todellisesta kriisistä, ainakin jos tapahtumasarjaa katsotaan mediaa rahoittavan yleisön oikeuksien näkövinkkelistä:

-HS:n toimittajalle sattuu nolo väärinkäsitys, ja hän uutisoi OECD:n nettityökalun lähtöasetukset järjestön muka tekemänä maavertailuna.

-HS:n toimitus vastaanottaa korjauspyynnön, joka osoittaa lehden uutisoineen vertailusta, jota OECD ei ollut tehnyt ja jota ei siis ollut olemassakaan.

-HS:n toimitus päättää olla välittämättä lukijoiden oikeudesta saada paikkansapitävää tietoa ja jättää pyynnöstä huolimatta asiavirheen korjaamatta.

-Lukijoiden oikeuksista välittävä lukija tekee olennaisena pitämänsä asiavirheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

-HS:n entinen pääkirjoitustoimittaja päättää JSN:n puheenjohtajana, ettei neuvosto ota kantelua käsiteltäväkseen. Hän karsii lukijan kantelun menettelyssä, joka on luonteeltaan ei-julkinen.

-Karsintapäätös ja sen perustelut merkitään JSN:n puheenjohtajan päätöspöytäkirjaan, mutta päätöstä ja sen perusteluja ei koskaan julkaista neuvoston sivuilla.

-JSN:n puheenjohtajan päätöksestä seuraa, että median yleisö, Hesarin lukijat mukaan lukien, ei saa käytännössä ikinä tietää asiavirheestä, kantelusta eikä karsintapäätöksestä ja sen perusteluista.

-Kantelujen karsinnan ei-julkisen luonteen takia yleisö ei saa koskaan tietää, että JSN:n mielestä on hyvän journalistisen tavan mukaista jättää korjaamatta perätön tieto kv-vertailusta, jota ei ole olemassakaan.

-Kantelujen karsinnan ei-julkisen luonteen takia suomalaiset eivät saa koskaan tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat median aidossa eli median itsensä pyörittämässä itsesääntelyssä oikeasti ovat.

-HS:n toimituksen ja JSN:n puheenjohtajan päätösten seurauksena Hesarin lukijoille jää se väärä käsitys, että OECD oli tehnyt hyvinvointia koskevan maavertailun, jossa Suomi oli sijalla 12.

Kaiken edellä esitetyn perusteella Faktavahdiksi heittäytynyt, yleisön oikeuksista välittävä lukija "kampanjoi" JSN:n kulissien takaisen kähminnän lopettamiseksi ja median aidon itsesääntelyn avaamiseksi täysin läpinäkyväksi.

JSN:n joka ikinen hyvän journalistisen tavan tulkintaa koskeva kantelun karsintapäätös tulee perusteluineen päivineen julkaista neuvoston sivuilla yleisön arvioitavaksi.

Median valvojan todellinen kriisi voi ratketa vain tätä kautta. Tällaista kriisin ratkaisua vaatimaan pitäisi kansalaisten ja heitä edustavien poliittisten päättäjien joukolla heti herätä.

Nukkukaamme sen sijaan sikeästi, jos haluamme, että media itsesääntelyineen jatkaa entiseen malliin omia etujaan vaalien moraalisesti ala-arvoista kansalaisten kusettamista.

Viisi vuotta vilpistelyä nuorten työttömyydestä

Tämä postaus kertoo siitä, miten tiedotusvälineet vuosina 2013–2018 levittivät perätöntä tietoa nuorten työttömyydestä ja johtivat sillä tavalla harhaan yleisöjään.

Tämä postaus kertoo siitä, miten media vilpisteli ja jätti yleisölle levittämänsä perättömät tiedot oikaisematta, oikaisupyynnöistä piittaamatta.

Tämä postaus kertoo siitä, miten Julkisen sanan neuvosto varmisti ei-julkisen itsesääntelyn avulla sen, että yleisö ei saanut koskaan tietää mediansa pahoista ja noloista asiavirheistä ja vilpistelystä.

Tämä postaus ei kerro mitään valemediasta vaan luotettavaksi mainostetusta mediasta ja median itsesääntelystä. Se on juuri äsken kampanjoinut joukolla "vastuullisen journalismin" merkeissä.

Vilpistelytapausten taustaksi

"Nuorisotyöttömyyden aikapommi tikittää jo"

(Otsikko ja ingressi Taloussanomissa 16.4.2012)

Finanssikriisin jälkeen puhjennut eurokriisi oli rajua aikaa. Jos kriisimaiden nuorista jopa yli puolet oli työttömänä, oli helppo tajuta, että aikapommi tikitti jo. Johannes Niemeläisen juttua koristi kuva, jossa polttorovion liekit leiskuivat kadulla parveilevien nuorten seassa.

26.11.2012 Elinkeinelämän keskusliiton eli EK:n ja työnantajien TT-säätiön viestintätalo TAT eli Taloudellinen tiedotustoimisto julkaisi raportin Valmistu töihin – Mihin?.

Raportin esipuheessa TAT:n toimitusjohtaja Kari Väisänen valisti lukijoita (s. 7) tähän tapaan:

"Vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä aaltomaisesti seurannut koko Eurooppaa koskeva talouslama ovat vaikeuttaneet entisestään nuorten työllistymistä. Kun italialaisista, espanjalaisista tai kreikkalaisista nuorista noin joka toinen on työtön, niin yhteiskunnan perusarvot murenevat nopeasti."

Raportin kirjoittanut professori Helena Helve tiesi (s. 21), että "joka viides eurooppalainen nuori on vailla työtä":

"Euroopassa esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa yksi neljästä nuoresta on työttömänä. Espanjassa ja Kreikassa joka toinen nuori on työtön. EU-maiden keskimääräinen nuorisotyöttömyysaste on 22,4 prosenttia."

Lähde: Eurostat

EU:n tilastoviraston lahjomattomat luvut kertovat, että 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste (youth unemployment rate) oli jo vuonna 2012 noussut vallan hurjaksi Kreikassa ja Espanjassa. 

Työttömyysaste oli jopa reilusti yli 50 %, mutta, mutta... Oli yksi tärkeä fakta, jota edellä mainitun jutun ja raportin lukijoista useimmat eivät taatusti tunteneet.

Nuorten työttömyysaste ei tarkoittanut sitä, että joka toinen nuori Espanjassa ja Kreikassa oli työtön. Ei se tarkoittanut sitäkään, että noin 20 prosenttia suomalaisista nuorista oli työttömänä.

Prosenttiluku kuvasi nuorten työttömien osuutta vain työvoimaan kuuluvista nuorista, ei osuutta maan kaikista 15–24-vuotiaista nuorista.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja muistutti tästä asiasta Hyvinvointikatsauksessa 1/2013. Kirjoitus julkaistiin myös viraston sivuilla 11.3.2013, ja sen voi lukea ja kannattaakin lukea tästä.

"Aika ajoin nuorten 20 prosentin työttömyysasteen tulkitaan tarkoittavan sitä, että joka viides nuori on työtön (esim. Helve 2012, 21). Tällainen tulkinta on kuitenkin väärinkäsitys. Kyse ei ole koko ikäluokkaa koskevasta osuudesta, vaan työttömyysaste on työttömien osuus työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä."

Nuorten työttömyyttä mitataan joka EU-maassa samalla tavalla. Niinpä oli silkka väärinkäsitys, jos väitti, että Espanjassa ja Kreikassa yli puolet nuorista oli työttömänä.

Nuorten työttömien osuus 15–24-vuotiaiden ikäluokan kaikista nuorista oli hurjan paljon pienempi. Eurostat kuvaa nuorten työttömien osuutta koko ikäluokasta käsitteellä youth unemployment ratio.

Lähde: Eurostat

Kuten asetelma kertoo, vuonna 2012 nuorten työttömien osuus nuorista ei ollut Kreikassa ja Espanjassa suinkaan yli 50 % vaan "vain" 16–20 %. Sekin oli totta vie paljon.

Oikean ja väärän tiedon ero oli valtava, joten perätön tieto antoi yleisölle aivan väärän kuvan eteläisen Euroopan kriisimaiden nuorten tilanteesta.

Ensimmäinen vilpistely

Pohjolan Sanomat väitti 16.6.2013 pääkirjoituksessaan, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä". Koska lehti ei suostunut oikaisemaan pahaa virhettä, tein kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

JSN:n silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen päätti 1.8.2013, ettei kantelua oteta neuvostossa käsiteltäväksi. Hän siis karsi kantelun siinä menettelyssä, josta yleisö ei käytännössä voi tietää mitään.

Pohjolan Sanomien lukijoilla ei ollut siten hajuakaan koko asiasta. Heillä oli yhä se käsitys, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä".

Kerroin tästä tapauksesta 23.4.2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 12–13).  Sen voi lukea tästä.

Kertomuksesta käy hyvin ilmi se, kuinka virheellisen tiedon varassa JSN:n puheenjohtaja teki karsintaratkaisunsa. Itse asiassa hän oli työttömyyttä mittaavien tilastojen käsitteistä ihan pihalla.

Kiinnostavaa oli se, että hän ei halunnut tai osannut tarkistaa Espanjan nuoria koskevaa tietoa Eurostatista, vaikka se olisi ollut tosi helppoa.

Eurostat nimittäin oli julkaissut 12.7.2013 mainion, havainnollisen tiedotteen siitä, miten nuorten työttömyyttä mitataan. Kreikkaakin koskeva oikea tieto olisi ollut suoraan tiedotteesta luettavissa.

The measurement of youth unemployment – an overview of the key concepts -tiedotteen voi lukea tästä.

Tiedote oli tuotettu todelliseen tarpeeseen, sillä väärin käsittäjiä ei ollut vain Pohjolan Sanomissa. Tässä parit otsikot esimerkkeinä eurooppalaisten medioiden viljelemistä käsitesotkuista:

(Reuters 12.4.2012)

EUobserver 9.8.2012)

Koska Risto Uimonen oli tehnyt karsintaratkaisunsa ilmiselvästi virheellisen tiedon varassa, pyysin JSN:n uudelleenkäsittelyryhmää päättämään, että kantelu sittenkin otetaan neuvoston käsiteltäväksi.

UKP-ryhmä Huovinen, Keskinen ja Ahlmén-Laiho hylkäsi pyyntöni. Tuo "Huovinen" muuten on se sama Ylen Timo Huovinen, joka nykyisin vaikuttaa julkisen palvelun yhtiön etiikkapäällikkönä.

Toinen vilpistely

Toinen lukijoilleen vilpistelleistä lehdistä on Helsingin Sanomat. Sen sivuilla perätöntä tietoa oli levittänyt taloustieteen tunnettu ja luotettu ekspertti, Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.

Kolumnissaan 2.4.2014 hän arvioi kriisimaissa näkyvän jo toipumisen merkkejä, mutta huomautti samalla:

"Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö on vailla töitä."

Koska lukijoita harhaan johtavan perättömän tiedon Kreikan ja Espanjan nuorista oli "auktorisoinut" talouden tunnettu ja luotettu asiantuntija, oikaisun tarve oli poikkeuksellisen suuri.

Mutta ei Hesari tietenkään suostunut oikaisua julkaisemaan, vaikka se julkaisee kiiruusti oikaisun, jos esimerkiksi lemmikkieläimen nimi on livahtanut lehteen virheellisenä.

Hesari päätti vilpistellä lukijoilleen ja jätti pahan asiavirheen oikaisematta. Jääköön vain lukijoille väärä käsitys asiasta, toimitus kaiketi ajatteli.

Kantelulle kävi JSN:n kulisseissa tälläkin kertaa köpelösti: Risto Uimonen karsi kantelun. Tapausta koskevat yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät Kulissien takana -raportin sivuilta 21–22.

Mainittakoon tässä kohtaa, että HS:ssa vaikuttanut toimittaja Jyri Hänninen oli 10.12.2013 korjannut pahan asiavirheensä. Hän oli väittänyt virheellisesti, että kuusi kymmenestä alle 25-vuotiaasta espanjalaisesta oli työttömänä.

Onneksi siis on olemassa sellaisiakin toimittajia, joilla moraaliset hoksottimet ovat hyvin kohdallaan.

Ennen surullisen kertomuksen etenemistä kolmanteen ja neljänteen vilpistelyyn on syytä jatkaa edellä olleiden asetelmien tarinaa aina vuoteen 2017 asti.

Ensimmäisen asetelman "Nuorisotyöttömyysaste"-otsikon olen muuttanut asetelmien sanoman vertailua helpottaakseni muotoon "Nuorten työttömien osuus työvoimasta". Juuri sitä "nuorisotyöttömyysaste" tarkoittaa.  

Lähde: Eurostat

Lähde: Eurostat

Ylemmästä asetelmasta voi nähdä, että nuorten työttömien osuus työvoimaan kuuluvista nuorista on ollut Kreikassa ja Espanjassa 2–2,5 kertaa isompi kuin Suomessa.

Suurelta osin selitys piilee tietääkseni siinä, että Kreikan ja Espanjan 15–24-vuotiaista nuorista paljon pienempi osa kuin meillä kuuluu työvoimaan (työllisiin + työttömiin).

Niinpä kun lasketaan työttömien osuutta työvoimasta, jakaja on kriisimaiden tapauksessa tosi paljon pienempi kuin Suomen tapauksessa. Siksikin osuus eli työttömyysaste on hurjan paljon isompi kuin meillä.

Kiinnostavaa minusta on havaita alemmasta asetelmasta, että nuorten työttömien osuus nuorten koko ikäluokasta oli Suomessa viime vuonna lähes yhtä iso kuin Kreikassa ja Espanjassa.

Olen jokseenkin varma, että tästä tosiasiasta suomalaiset eivät tiedä vielä mitään, koska media ei ole siitä raportoinut.

Kolmas vilpistely

Kansan Uutisten nettilehti julkaisi 25.7.2017 UP-uutispalvelun Birgitta Suorsan uutisen, jossa tämä väitti, että "15–24-vuotiaista oli kesäkuun lopussa töissä 54 ja työttömänä 22 prosenttia".

Luvut siis kertoivat Suomesta; Tilastokeskus oli saman päivän aamuna julkaissut koko kesäkuuta koskevat työvoimatutkimuksen tiedot. Kaikki KU:n uutisen kannalta olennaiset tiedot sisältyivät tiedotteen tähän kappaleeseen:

"15–24-vuotiaita nuoria oli kesäkuussa yhteensä 628 000. Heistä työllisiä oli 337 000 ja työttömiä 93 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 430 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli kesäkuussa 21,7 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 20,7 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus saman ikäisestä väestöstä oli 14,9 prosenttia."

En vieläkään oikein käsitä, miten UP-uutispalvelun kokenut vastaava toimittaja oli Tilastoviraston selkeästä ja helposta tekstistä huolimatta söheltänyt lyhyeen väitteeseensä peräti kaksi virhettä.

Tilastoviraston luvut eivät olleet kesäkuun lopun vaan koko kesäkuun lukuja. Eikä 15–24-vuotiaista ollut työttömänä 22 prosenttia vaan paljon vähemmän eli "vain" 14,9 prosenttia.  

Perätön väite nuorista työttömistä oli samaa sorttia kuin yllä kerrotut väitteet Kreikan ja Espanjan nuorista työttömistä. Se johti KU:n lukijoita harhaan, joten pyysin Suorsaa huolehtimaan siitä, että virhe tulee oikaistuksi.  

Koska KU jätti oikaisun tekemättä ja vilpisteli siten viattomille lukijoilleen, kantelin asiasta JSN:lle. Kerroin tapauksesta jo 15.9.2017 postauksessa ja julkaisin silloin myös kantelun. Postauksen voi lukea tästä.

Kantelu tuli nytkin, totta kai, karsituksi. Ratkaisu varmisti nytkin sen, että lehden lukijat eivät saaneet tietää pahasta virheestä ja KU:n toimituksen vilpistelystä.

Tilanne oli noista aiemmista vilpistelyistä kuitenkin yhdessä suhteessa muuttunut: JSN:n puheenjohtaja ei enää perustellut kantelun karsimista hyvän journalistisen tavan tulkinnalla.

Karsintaratkaisun peruste oli nyt luonteeltaan "tekninen", vain kantelijan väitettyyn motiiviin liittyvä.

JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin karsintapäätös 6664/SL/17 (27.9.2017) ja päätöksen koko perustelu:

Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.

Grundström oli jo kesään 2016 mennessä kehitellyt ihan uudenlaisen perusteen, jonka nojalla hän voi karsia kanteluja eli päättää olla ottamatta niitä neuvoston käsiteltäväksi.

Uutta kantelun karsintaperustetta voinee kutsua "Lehtola-klausuuliksi" tai "Faktavahti-klausuuliksi", miten vain.

Uutuudesta hän oli julkisuuteen tulleen tiedon mukaan tehnyt päätöksen keskusteltuaan ensin JSN:n "sidosryhmien" kanssa:

"Puhuttuani sidosryhmien kanssa tein päätöksen, että voin ne karsia, en henkilön vaan toimintatavan perusteella", JSN:n puheenjohtaja valisti Suomen Kuvalehden lukijoita (28.10.2016, s. 50).

Viimeiseksi jäänyttä juttuaan tekevä Jari Lindholm (✝ 19.10.2016) kysyi vielä Grundströmiltä: "Entä jos kantelu on perusteltu?"

"Minun pitää katsoa, näyttääkö se olevan osa testaus- ja massakanteluohjelmaa", tämä vastasi.

Neljäs vilpistely

Neljäs nuorisotyöttömyyteen liittyvä vilpistely onkin sitten ihan tuore tapaus. Vilpistelijänä touhusi tällä kertaa sinunkin pulittamillasi Yle-veroilla rahoitettu julkisen palvelun Yleisradio. Onnittelen.

Ikään kuin tämän neljännen vilpistelyn motoksi siteeraan Ylen uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi syksyllä 2017 tulleen Jouko Jokisen hienoja ajatuksia (Aamulehti 16.7.2017):

"Virheettömyyteen pitää pyrkiä, mutta kun virhe syntyy, oleellista on sen korjaaminen. Minulle oikaisu merkitsee luotettavuutta. Virhe on löydetty, se myönnetään ja korjataan. Jos mediassa ei ole oikaisuja, se kertoo välinpitämättömyydestä."

5.3.2018 Ylen EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio analysoi Italian vaalien jälkeen saapasmaan talouden kehnoa tilaa. Tässä yhteydessä hän väitti, että Italiassa "joka kolmas nuori on yhä vailla töitä".

Tiesin oitis, että Ylen EU-kirjeenvaihtaja lasketteli luikuria. Italian tilastovirasto Istat oli juuri 1.3. julkaissut tiedotteen tammikuun 2018 työttömyysluvuista:

"Youth unemployment rate (aged 15–24) was 31,5 %, -1,2 percentage points over the previous month and youth unemployment ratio in the same age group was 8,4 %, unchanged over December 2017."

Vailla töitä eli työttömänä italialaisista nuorista siis oli tammikuussa 8,4 prosenttia eli vain noin joka kahdestoista eikä suinkaan joka kolmas nuori.

Oikean ja väärän tiedon ero oli nytkin valtava, joten Petri Raivio antoi YIen yleisölle pahoin harhaan johtavan kuvan Italian nuorten tilanteesta.  

Kun Yle sitten jätti korjaamatta perättömän tietonsa, se vilpisteli rahoittajilleen ja osoitti juuri sitä Jouko Jokisen mainitsemaa välinpitämättömyyttä. Niinpä niin, julistukset ovat yhtä, teot toista.

Julkaisin blogissani tätä tapausta ruotivan postauksen 12.3. eli samana päivänä, jolloin Yle alkoi kampanjoida muun JSN-median kanssa "vastuullisen journalismin" puolesta. Postauksen voi lukea tästä.

16.4.2018 Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström päätti karsia kanteluni olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä. Päätös perusteluineen oli nytkin tällainen:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Jos JSN ei olisi kähminyt kulisseissa?

Kaksi vuotta sitten, 23.4.2016 netissä julkaistun Kulissien takana -raportin lopussa kirjoitin syksyllä 2012 alkaneen "JSN-testini" johtopäätöksenä näin:

"Johtopäätös JSN-testistä on, että nykyisin järjestelyin median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia. Tästä syystä koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi."

Median "aito" itsesääntely tarkoitti sellaista median itsensä pyörittämää itsesääntelyä, johon julkinen valta ei millään tavoin puutu eikä osallistu. Tällä tavalla "aitoa" median itsesääntely Suomessa nyt on.

21.4.2018 olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että "nykyisin järjestelyin" median aito itsesääntely loukkaa yleisön oikeuksia.

Yhä vahvemmin olen sitä mieltä, että koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely tulee avata täysin läpinäkyväksi.

Jos yleisöltä pimitetään, kuten nyt, iso osa hyvän journalistisen tavan tulkinnoista, yleisö ei voi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat. Se loukkaa yleisön oikeuksia.

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus on ollut vahvasti esillä nyt, kun mediat ovat kertoneet JSN:n juhlavuodesta. Ainakaan julistuksen tasolla en siis näyttäisi olevan ihan yksin liikkeellä.

Esimerkiksi toimittajien etujärjestön Journalisti-lehti kehotti äskettäin ulottamaan avoimuuden vaatimuksen koskemaan myös "journalistisia prosesseja". Niihin kai median itsesääntelykin kuuluu.

Postausta kirjoittaessani ajattelin, mitä täysi läpinäkyvyys kuvattua vilpistelyä ajatellen sitten olisi tarkoittanut. Miten täysi läpinäkyvyys olisi vaikuttanut yleisön oikeuksiin?

Pohjolan Sanomien tapaus:

JSN olisi julkaissut sivuillaan selostuksen tapauksesta. Se olisi kertonut kantelun sisällön. Se olisi kertonut lehdeltä pyydetyn vastineen sisällön.

Se olisi kertonut, millaisin perustein puheenjohtaja Risto Uimonen päätti olla ottamatta kantelua neuvoston käsiteltäväksi.

Se olisi kertonut kantelijan valittaneen karsintapäätöksestä ja pyytäneen, että kantelu otetaan neuvostossa uudelleen käsiteltäväksi. Se olisi kertonut, millä perusteella ns. UKP-ryhmä hylkäsi valituksen.

Näin PS:n lukijat olisivat saaneet tietää väitetystä virheestä: kantelijan mielestä yli puolet nuorista ei ollut Espanjassa työttömänä vaan vain noin joka viides. Oikean ja väärän tiedon ero oli valtava.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää, millä perusteella heidän lehtensä oli sitä mieltä, ettei väitettyä virhettä tarvinnut oikaista. He olisivat voineet ottaa kantaa, olisiko virhe pitänyt oikaista vai ei.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan turvautuneen lähteeseen, joka oli käsittänyt Eurostatin tiedot samalla tavalla väärin kuin PS:n pääkirjoituksen kirjoittaja.

PS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan tukeutuneen sellaiseenkin lähteeseen (Eurostatin NEET-tilasto), jossa oli kyse paljosta muusta kuin nuorista työttömistä.

Kun nuorten työttömyystilastojen ekspertitkin olisivat voineet lukea JSN:n sivuilta karsintaratkaisun perustelut, he olisivat voineet nostaa ne julkiseen ja kriittiseen keskusteluun.

Helsingin Sanomien tapaus:

Nytkin JSN olisi julkaissut sivuillaan selostuksen tapauksesta, kertonut kantelun sisällöstä, lehden mahdollisesti antamasta vastineesta sekä perusteista, joilla neuvoston puheenjohtaja karsi kantelun.

Näin HS:n lukijat olisivat saaneet tietää väitetystä virheestä. Sehän sisältyi kantelijan mielestä väitteeseen: "Työttömyysaste on kuitenkin Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosenttia, nuorista enemmistö on vailla töitä."

Oikeasti Kreikan nuorista vain 16 % ja Espanjan nuorista vain 20 % oli vailla töitä eli työttömänä, ei enemmistö.

HS:n lukijat olisivat saaneet tietää syistä, joiden perusteella heiden lehtensä päätti olla korjaamatta virhettä. Toimituksen ratkaisuun he olisivat sitten voineet ottaa kantaa vaikkapa somessa; sivuilleen HS tuskin kannanottoja päästäisi.

HS:n lukijat olisivat saaneet tietää JSN:n puheenjohtajan olettaneen, että he ymmärsivät "nuorista enemmistön" tarkoittavan Korkmanin väitteessä jotain muuta kuin enemmistöä nuorista. He olisivat voineet ottaa vaikkapa somessa kantaa, hyväksyivätkö he moisen oletuksen.

HS:n tapauksessakin tilastoekspertit olisivat voineet tulla julkisuuteen oikaisemaan Korkmanin väitteen antamaa harhaanjohtavaa kuvaa Kreikan ja Espanjan nuorten tilanteesta.

Kansan Uutisten ja Ylen tapaukset

Nämä tapaukset sattuivat vasta sen jälkeen, kun JSN oli kesällä 2016 antanut minulle porttikiellon median itsesääntelyyn.

Porttikielto tarkoittaa sitä, että tutkimatta lainkaan kantelujeni mahdollista aiheellisuutta JSN:n puheenjohtaja karsii ne väitetyn motiivini perusteella. Tuo väitetty motiivi on "testaustarkoitus".  

Kun Elina Grundström karsi aiemmin kuvatut, Kansan Uutisia ja Yleä koskevat kantelut tuolla luonteeltaan "teknisellä" perusteella, hän ei tulkinnut hyvää journalistista tapaa.

KU:n ja Ylen nettiuutisten lukijoille tämä yhtä kaikki merkitsi sitä, että he eivät saaneet tietää väitetyistä virheistä.

Jos koko hyvää journalistista tapaa koskeva itsesääntely olisi ollut täysin läpinäkyvää, tilanne olisi voinut olla yleisön oikeuksien kannalta toinen.

JSN olisi julkaissut sivuillaan selostukset tapauksista. Se olisi kertonut kantelujen sisällön. Se olisi kertonut JSN:n puheenjohtajan karsineen kantelut, koska ne oli tehty "testaustarkoituksessa".

Näin KU:n ja Ylen nettisivujen lukijat ja muutkin kansalaiset olisivat saaneet tietää väitetyistä virheistä. He olisivat saaneet myös tietää, että KU ja Yle olivat päättäneet jättää väitetyt virheet korjaamatta.

He olisivat saaneet tietää senkin, että kantelujen mahdollista aiheellisuutta ei JSN:ssä lainkaan tutkittu, vaan kantelut karsittiin kantelijan motiivin perusteella.

Edellä mainitut tiedot saatuaan kansalaiset olisivat halutessaan voineet ottaa kantaa, pitivätkö he KU:n, Ylen ja JSN:n menettelyä hyväksyttävänä vai ei. Keskustelua olisi voitu käydä vaikkapa somessa.

Jos kansalaiset eivät olisi KU:n, Ylen ja JSN:n ratkaisuja hyväksyneet, he olisivat voineet yrittää vaikuttaa asiaan. Tätä mahdollisuutta voinee pitää kansalaisten oikeuksien kannalta hyvänä asiana.

Jos JSN olisi vaalinut myös yleisön oikeuksia?

Vastuullisen journalismin kampanjassaan JSN on korostanut Journalistin ohjeita yleisön oikeuksien näkökulmasta. Kampanjan "kodissa", johon pääsee tästä, JSN julistaa esimerkiksi näin:

"Oikeutesi perustuvat Journalistin ohjeisiin." 

JSN muistuttaa "kotiin" kylään pistäytyneille, että "Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat mediat ovat sitoutuneet siihen, että näitä oikeuksiasi kunnioitetaan".

Kun tarkastelee aiemmin kuvattua vilpistelyjen ketjua, niin on hyvä muistaa myös se, mitä JSN langettavassa päätöksessään (6710/SL/17) 7.3.2018 totesi:

"Vaikka tiedotusvälineellä on oikeus valita näkökulmansa ja käyttämänsä ilmaisut, yleisölle ei saa välittyä virheellistä kuvaa käsitellystä asiasta."

Kun Pohjolan Sanomat 16.6.2013 pääkirjoituksessaan väitti, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä", yleisölle välittyi totisesti virheellinen kuva käsitellystä asiasta.

Jos JSN olisi silloin – edellä mainitun julistuksen ja päätöksen hengessä – vaalinut myös yleisön oikeuksia, se olisi kaiketi toiminut toisin.

JSN ei olisi silloin kähminyt kantelua hengiltä karsinnan kulisseissa, Pohjolan Sanomien lukijoiden tietämättä.

Sen sijaan neuvosto olisi ottanut kantelun käsiteltäväkseen ja antanut lehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Langettava päätös olisi ehkä ehkäissyt samaan asiaan liittyviä myöhempiä vilpistelyjä. Ainakin jonkin verran JSN:n langettavat päätökset voivat vaikuttaa toimitusten ratkaisuihin. Niin uskon. 

Tieteen kaapuun verhottu sianruokakysely

Sunnuntaina 8.4. Helsingin Sanomat tarjosi tuhdin tietopaketin niukkuudesta ja köyhyydestä. Tietoa oli printissä viiden sivun verran, ja tietoa virtasi vuolaasti myös netissä. Juttuja oli netissä itse asiassa kaksi. Ne voit lukea tästä ja tästä.

Painetun lehden aiheita (s. A 3) esitellessään HS kertoi jatkuvan rahapulan ja kiireen supistavan elämää. Sait myös lukea, että "tutkijat haluavat tietää lisää siitä, miten köyhyys muuttaa ihmistä".

Selitys "tutkijat haluavat tietää" -informaatiolle kerrottiin heti infon jälkeen napakassa otsikossa:

Tutkijat siis haluavat tietää muun muassa sen, miten köyhyys muuttaa ihmistä. Hesari puolestaan avittaa tiedettä ja hankkii tutkijoille aineiston avaamalla sivuillaan auliisti nettikyselyn.

Onpa hienoa, näin kuka hyvänsä meistäkin voi tukea tieteellistä tutkimusta tärkeästä aiheesta.

Anna-Stina Nykäsen perusteellisesta, tosi taitavasti kirjoitetusta jutusta sait tietää (s. B 5), että "kyselyn on laatinut tutkijaryhmä". Minä tunnen tutkijoista kaksi, kun olen juuri lukenut heidän tekstejään. 

Nykänen perustelee vakuuttavasti, miksi kannattaa vastata kyselyyn. Tutkijat tekevät sen pohjalta tieteellisiä julkaisuja, ja tuloksilla voi olla merkitystä köyhyyttä koskeviin poliittisiin päätöksiin.

Voit siis ehkä jopa vaikuttaa. Joten, siitä vain kiiruusti vastaamaan, jotta ehdit varmasti mukaan. HS ei nimittäin näytä kertoneen, mihin asti kysely on sen sivuilla avoinna.

Varaa vastaamiseen tarpeeksi aikaa, sillä tutkijat (ja HS?) ovat uteliaita ja haluavat tietää sinusta tosi paljon asioita.

He utelevat tietoja taloudellisesta tilanteestasi, sosiaalisista suhteistasi, mielialastasi, luovuudestasi ja hyvinvoinnistasi. Lisäksi saat luvan vastata "tilastollista ryhmittelyä varten" useisiin kysymyksiin taustastasi.

Jos olen ymmärtänyt oikein, kyselyä ei ole suunnattu vain taloudellista niukkuutta kokeneille. Näin päättelen siitä, että vastattavaksi tarjotaan erikseen kolme kysymystä vain niille, jotka ovat kokeneet taloudellista niukkuutta:

"Onko taloudellinen niukkuus vaikeuttanut elämääsi, miten? Kirjoita vastaus kenttään."

"Minkälaisia selviytymiskeinoja sinulla on niukkuudesta selviämiseen? Kirjoita vastaus kenttään."

"Onko taloudellinen niukkuus opettanut sinulle jotain, josta voit olla ylpeä? Kirjoita vastaus kenttään."

Jos arastelet ja epäilet, osaatko vastata "oikein" siihen, miten jatkuva rahapula tai kiirus vaikuttaa, niin eipä hätää.

Luet vain ennen lomakkeen täyttämistä Anna-Stina Nykäsen mainion jutun. Siitä saat mallia, sillä juttu kertoo niukkuuden kuviteltavissa olevista vaikutuksista värikkäästi lähes kaiken mahdollisen.

Self-selected opinion poll

Useimmiten vastaajat valitaan tieteellisiä tutkimuksia varten tehdyissä kyselyissä satunnaisotannan avulla.

Ideana on se, että kaikilla tutkittavaan perusjoukkoon kuuluvilla on yhtä suuri nollasta poikkeava todennäköisyys tulla valituksi otokseen.

Näin poimituista otoksista saadut tulokset voi sitten tietyllä todennäköisyydellä yleistää koskemaan koko tutkittavaa perusjoukkoa. Saamme tietää jotain tuosta perusjoukosta, joka meitä kiinnostaa.

Hesarin niukkuuskyselyyn vastaajia ei valita näin. Vastaajiksi ovat voineet ja voivat hakeutua ketkä hyvänsä.

Siksi vastaajien joukosta ei muodostu minkään sortin otosta vaan pelkkä itsevalikoitunut näyte. Siksi kysely onkin vain surkea "self-selected opinion poll" eli SLOP.  

"Slop" tarkoittaa suomeksi muun muassa 'mutaa', 'litkua', 'laskia', 'lokaa', 'likavettä' ja "sianruokaa'. Minua kiehtoo eniten 'sianruoka', joten käytän sitä. SLOP on retoriikassani siksi sianruokakysely.

Siitä saatuja tuloksia ei voi millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan perusjoukkoa. Jos on tehty SLOP, ei tiedetä edes sitä, mikä on se perusjoukko, johon tuloksia pitäisi voida yleistää.

SLOP on surkea "metodi" siksikin, että se on altis myös manipulaatiolle. HS:n sianruokakyselykin on sille altis.

Jos olisin ilkimys, voisin vastata kyselyyn ties kuinka monena "köyhänä", jahka vain täyttäisin netissä olevaa kuponkia eri IP-osoitteista. Täydestä menisi.

Ilkimysten nokkelat porukat voisivat tehdä Hesarille jäynää ja tempaista liikkeelle ties millaisen joukon "köyhiä" ja "niukkuutta" kokeneita. Teekkarit varmasti taitaisivat näin tempaista.

Mitä tiedettä sianruokakyselystä?

Kun Hesari oli verhonnut ilmiselvän sianruokakyselyn ikään kuin tieteen kaapuun, kysäisin yhdeltä tutkimusryhmään kuuluvalta, millaista tieteellistä tutkimusta HS:n kyselyn aineistoista voi tehdä.

Sain tietää, että aineistojen avulla voi "havainnollistaa mekanismeja". Se kuulosti järkeenkäyvältä. Köyhyyteen ja niukkuuteen liittyviä mekanismeja tutkijat kaiketi voivat havainnollistaa.

Eniten minua arveluttaa se, malttaako Hesari tulosten valmistuttua olla tekemättä sellaisia yleistyksiä, joita sianruokakyselyn aineisto ei oikeuta.

Tämän postauksen perimmäisenä ideana olikin varoittaa HS:n viatonta, pahaa aavistamatonta lukijaa.

Älä ihmeessä usko, jos rakas lehtesi väittää "tieteellisen" niukkuuskyselyn osoittavan jotain vaikkapa "suomalaisista", "työttömistä", "eläkeläisistä" tai "opiskelijoista".

Hesari sumuttaa lukijoitaan itsepintaisesti onnellisuusraportista

HS:n raportointi siitä, millä perusteella 156 maata rankattiin The World Happiness Report 2018 -vertailussa, kertoo karua kieltä "vastuullisen" journalismin arjesta.

Kahteen otteeseen – 21.3. ja 24.3. – lehti tarjosi lukijoilleen täysin virheellisen tiedon siitä, miten meitä suomalaisia mairitellut vertailu syntyi.

Fataaleja virheitään HS ei pyynnöstä huolimatta suostunut korjaamaan, minkä takia lähetin lehden menettelystä 3.4. kantelut Julkisen sanan neuvostolle.

Olen kirjoitellut asiasta blogin aiemmissa postauksissa  23.3. ja 3.4. Ne voi ja kannattaa lukea tästä ja tästä.

Kantelut löytyvät 3.4. postauksesta. Siinä kerron myös siitä, miten maan ykköslehti vuosia sitten sepitti uutiset semmoisesta OECD:n vertailusta, jota ei ollut olemassakaan.

6.4. HS levitti uudemman kerran perätöntä tietoa tuoreen onnellisuusvertailun perusteista. Niin se teki, vaikka oli jo 26.3. saanut oikean tiedon siitä, millä perusteella maat vertailussa rankattiin.

Nytkään lehti ei piitannut lukijoidensa oikeudesta saada oikeaa tietoa, vaan jätti nolon asiavirheen korjaamatta. Niinpä oli taas pakko kannella HS:n menettelystä.

Lähetin kantelun JSN:lle aiemmin tänään, vaikka tiedän, ettei se välitä HS:n lukijoiden sumutuksesta eikä ota kantelua käsiteltäväkseen. Porttikielto pitää, voi hyvin ja täyttää kesällä jo kaksi vuotta.

–––––––––––––––––––

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Opetusneuvos Veikko Pöyhösen kirjoitus ”Olemmeko onnellisia suomalaisia?” (Helsingin Sanomien nettilehti 6.4.2018). Kirjoituksen osoite netissä on https://www.hs.fi/paivanlehti/06042018/art-2000005630302.html (tarkistettu 16.4.2018).

Kantelun perusteet

Opetusneuvos Veikko Pöyhönen kertoi The World Happiness Report 2018 -vertailusta, jonka mukaan Suomessa elävät maailman onnellisimmat ihmiset.

Hän kertoi, että vertailussa oli peräti 156 maata ja esitti tällaisen väitteen siitä, miten onnellisuutta oli vertailussa mitattu:

”Mittareina olivat muun muassa yhteiskunnan tuki, kansalaisvapaudet, eliniänodote sekä hallinnon ja liike-elämän luotettavuus.”

Väite, että onnellisuuden mittareina olivat raportissa kirjoittajan toteamat ”hyvinvointivaltion ulkoiset mittarit”, oli perätön ja johti lehden lukijoita pahasti harhaan. Kyseessä oli olennainen asiavirhe, joka lehden tuli korjata viipymättä (JO 20).

156 maan rankkaus on onnellisuusraportissa luvun 2 kuvana 2.2 (s. 20–22). Raportin sivulla 18 kerrotaan, miten maiden järjestys lukuarvoineen oli syntynyt.

”Figure 2.2 (below) shows the average ladder score (the average answer to the Cantril ladder question, asking people to evaluate the quality of their current lives on a scale of 0 to 10) for each country, averaged over the years 2015–2017.”

Ranking siis perustui kyselyistä saatuihin, lukuarvoina esitettyihin tuloksiin. Kyselyissä eri maissa asuvia ihmisiä oli pyydetty antamaan oman elämänsä yleiselle laadulle pisteet 0–10-asteikolla.

Raportin sivulla 18 tästä tosiasiasta todettiin yksiselitteisesti: ”The rankings in Figure 2.2 depend only on the average Cantril ladder scores reported by the respondents.”

Kirjoittajan toteamilla hyvinvointivaltion ulkoisilla mittareilla onnellisuutta ei mitattu. Raportissa mainituilla, hyvinvointivaltioonkin liittyvillä tekijöillä – elintasolla, sosiaalisella tuella, terveen elinajan odotteella, elämän valintojen sosiaalisella vapaudella, anteliaisuudella ja korruptiolla – oli aivan eri rooli.

Nämä tekijät esitettiin rankkauskuviossa 2.2 värikkäinä palkkeina. Ja tekijöiden rooli oli se, että niiden avulla tutkijat yrittivät etsiä selityksiä niille pisteille, joita kunkin maan vastaajat olivat kyselyissä antaneet oman elämänsä yleiselle laadulle:

”Each of these bars is divided into seven segments, showing our research efforts to find possible sources for the ladder levels. The first six sub-bars show how much each of the six key variables is calculated to contribute to that country’s ladder score, relative to that in a hypothetical country called Dystopia.”

6.4.2018 lähetin HS:n päätoimittajalle (ja tiedoksi mielipidesivun toimitukselle) korjauspyynnön. Se on kantelun lopussa.

Pyynnöstä huolimatta Helsingin Sanomat jätti korjaamatta olennaisen virheen ja rikkoi siten hyvää journalistista tapaa (JO 20).

HS:n menettely osoitti tässä tapauksessa erityistä piittaamattomuutta lukijoiden oikeudesta saada oikeaa tietoa.

Kuten 3.4. tekemäni kantelun liitteenä olevasta korjauspyynnöstä käy ilmi, HS:n toimitus oli jo 26.3.2018 saanut paikkansapitävän tiedon siitä, mihin onnellisuusraportin rankkaus perustui.

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa näissä kanteluissa on ollut kysymys siitä, että tiedotusväline on pyynnöstä huolimatta jättänyt olennaisen asiavirheen korjaamatta (JO 20).

Jokaisen näistä karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tutkimatta kantelun asiasisältöä ja tulkitsematta hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa 2016 tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kantelujen perusteella”.

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Vahingot itsesääntelyn piittaamattomasta toiminnasta kärsii yleisö, joka maksaa koko medialystin joukkotiedotustalouden ensimmäisen ja toisen kierron kautta.

Helsingissä 16.4.2018

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

Korjauspyyntö

6. huhtikuuta 2018 klo 12.52

Markku Lehtola

”Olemmeko onnellisia suomalaisia?”-kirjoituksen (HS:n nettisivut 6.4.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Vastaanottaja: kaius.niemi@hs.fi

Kopio: hs.mielipide@hs.fi

Hei,

lehtesi julkaisemassa kirjoituksessa opetusneuvos Veikko Pöyhönen väittää äskettäin julkaistun onnellisuusraportin vertailun perustuvan ”lähinnä hyvinvointivaltion ulkoisiin mittareihin”.

Hänen mukaansa ”mittareina olivat muun muassa yhteiskunnan tuki, kansalaisvapaudet, eliniänodote sekä hallinnon ja liike-elämän luotettavuus”.

Rovasti Pöyhösen väite siitä, mihin The World Happiness Report 2018 -selvityksen vertailu perustui, oli perätön ja johti HS:n lukijoita pahasti harhaan. Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Kuten selvityksessä todetaan, 156 maan rankkaus perustui vertailussa pelkästään yhteen eri maiden asukkaille kyselyissä esitettyyn, ns. Cantril ladder -kysymykseen annettuihin vastauksiin eli vastaajien antamiin pisteisiin.

Rankkaus on esitetty selvityksen luvussa 2 kuvana 2.2, ja näin tutkijat rankkauksen rakentumisesta huomauttivat: ”The rankings in Figure 2.2 depend only on the average Cantril ladder scores reported by the respondents.”

Raportissa mainituilla, hyvinvointivaltioonkin liittyvillä tekijöillä – elintasolla, sosiaalisella tuella, terveen elinajan odotteella, elämän valintojen sosiaalisella vapaudella, anteliaisuudella ja korruptiolla – onnellisuutta ei mitattu. Näiden tekijöiden rooli raportissa oli jotain aivan muuta.

Kyseiset tekijät esitettiin rankkauskuviossa 2.2 värikkäinä palkkeina. Ja tekijöiden rooli oli se, että niiden avulla tutkijat pyrkivät etsimään mahdollisia selityksiä niille pisteille, joita kunkin maan vastaajat olivat kyselyissä antaneet oman elämänsä yleiselle laadulle:

”Each of these bars is divided into seven segments, showing our research efforts to find possible sources for the ladder levels. The first six sub-bars show how much each of the six key variables is calculated to contribute to that country’s ladder score, relative to that in a hypothetical country called Dystopia.”

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com