"Vastuullisen journalismin kampanja oli menestys"

12.–25. maaliskuuta 2018 Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediat ja Julkisen sanan neuvosto kampanjoivat "vastuullisen journalismin" merkeissä.

JSN:n mukaan kampanjan tarkoituksena oli korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä.

Kampanjassa korostettiin medioiden noudattavan Journalistin ohjeita "siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet". 

"Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta", JSN vakuutti kampanjan startista kertovassa uutisessaan 12.3. Uutisen voi lukea tästä.

Tarkastelin kampanjaa hiukan lähemmin 16.4. postauksessa, jossa myös kysyin kenties vähän hävyttömästi, miksi vastuullisen journalismin kampanja oli vastuuton. Postauksen voi lukea tästä.

14. kesäkuuta JSN uutisoi vastuullisen journalismin merkein koristellussa uutisessaan kampanjan menestyksestä. Tieto menestyksestä perustui päätoimittajille tehtyyn kyselyyn. Uutisen voi lukea tästä.

Uutinen kertoi meille, että "58 prosenttia vastaajista kertoi ottavansa Vastuullisen journalismin merkin pysyvään käyttöön mediassaan".

Vastuullisen journalismin teemaa oli nostettu esiin muutenkin: "Vastaajista 67 prosenttia kertoi käsitelleensä aihetta pääkirjoituksissa, 40 prosenttia jutuissa ja 20 prosenttia kolumneissa."

"Kyselytutkimus"

Kotisivujensa uutisessa JSN luonnehtii toteuttamaansa päätoimittajakyselyä häpeämättömästi peräti "kyselytutkimukseksi".

Kyselyä oli kuulemma lähetetty päätoimittajille "JSN:n taustayhteisöjen kautta eikä JSN:llä ole tarkkaa tietoa, kuinka monelle päätoimittajalle kysely on mennyt".

Vastaajia oli kaikkiaan 66, suurin osa heistä sanomalehtien edustajia. Ja tähän tapaan uutinen opasti lukijoita arvioimaan tuloksia:

"Kysely antaa suuntaa päätoimittajien näkemyksistä, mutta kyselyn tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkea suomalaista mediaa, koska otoksessa oli satunnaisuutta."

On toden totta paikallaan varoittaa lukijoita siitä, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää. Uutisen perustelu vain oli lievästi sanoen erikoinen.

Surveyn ekspertithän tapaavat ajatella niin, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää, jos otoksessa ei ole satunnaisuutta.

Kampanjan menestyksen mittari?

Mediaa käyttävän ja rahoittavan yleisön näkövinkkelistä on aika outoa mitata vastuullisen journalismin kampanjan menestystä sillä, kuinka moni media alkoi käyttää hienoa merkkiä.

Yleisön kannalta kampanjan menestyksestä kielisi journalistien aiempaa vastuullisempi tapa toimia. Jos meno sen sijaan jatkuu entiseen tapaan, merkki lähinnä vain johtaa yleisöä harhaan.

Näin valitettavasti näyttää myös käyneen ainakin oman projektini kokemusten valossa. Olen nimittäin joutunut värkkäämään korjaamatta jätetyistä virheistä kanteluja JSN:lle aivan kuten ennen kampanjaakin.

Kampanjan startista 12.3. tähän päivään olen meilaillut JSN:lle kaikkiaan 12 kantelua virheistä, jotka mediat olivat jättäneet korjaamatta. Yhdessä tapauksessa kyse oli siitä, että lehti korjasi virheen printissä, mutta jätti vastoin hyvää journalistista tapaa korjaamatta virheen netissä.

Kanteluista neljä koski Helsingin Sanomien menettelyä. Muut yleisön oikeuksista piittaamattomat mediat olivat: Yle, Kansan Uutiset, Etelä-Suomen Sanomat, Kymen Sanomat, Itä-Savo, Iltalehti, Turun Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Hbl oli se, joka ei korjannut virhettä nettilehdessään.

Joka toisen kantelun kohteena oli se, että mediat olivat levittäneet perätöntä tietoa siitä, miten 156 maan rankkaus The World Happiness Report 2018 -selvityksessä oli syntynyt.

Muita kantelujen teemoja olivat alkoholin kulutus, eutanasia, Opetushallituksen ohjeet koulujen tilaisuuksista, yrittäjien ansiot sekä pätkätyöläisten asema.

Yle levitti perätöntä tietoa Italian nuorten työttömyydestä ja jätti virheen korjaamatta

Julkisen palvelun Yle uutisoi tänä aamuna, että "Yle on mukana JSN:n 50-vuotisjuhlakampanjassa, jonka tarkoituksena on muistuttaa, mitkä mediat ovat sitoutuneita toimittajien yhteisiin pelisääntöihin ja julkaisevat luotettavaa tietoa".

Kampanjaan liittyvä Vastuullista journalismia -merkki on kuulemma Ylellä käytössä eri sisällöissä koko kampanjan ajan eli 25. maaliskuuta saakka. Näin komealta se vastuullisen journalismin merkki näyttää:

Viikko sitten, 5.3., Ylen EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio analysoi Italian vaalien jälkeen muun muassa saapasmaan kehnossa jamassa olevaa taloutta. Analyysin voi lukea tästä.

Napakassa analyysissaan Raivio – työttömyystilastojen käsitteitä toimittajille ominaiseen tapaan fataalisti sotkien – väitti, että Italiassa "joka kolmas nuori on yhä vailla töitä".

Oikeasti Italian nuorista vain noin joka kahdestoista oli vailla työtä tammikuussa 2018. Tämä käy ilmi esimerkiksi Istatin, Italian tilastoviraston 1.3. julkaisemasta tiedotteesta.

Koska Yle – vastuullisen journalismin merkeissä – jätti korjaamatta pahan virheensä, meilailin hetki sitten JSN:lle kantelun olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Julkaisen kantelun saman tien tässä Faktavahdin postauksessa. Muutoinhan kantelu ei ikinä tulisi julkiseksi.

Tällekin kantelulle käy nimittäin taatusti köpelösti. JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström päättää karsia kantelun sillä perusteella, että kantelu on tehty "testaustarkoituksessa".

Neuvostoa ja sen puheenjohtajaa ei kiinnosta tässäkään tapauksessa se, saako yleisö mediasta oikeaa vai väärää tietoa.

JSN pitää kantelun "testaustarkoitusta" sopimattomana. Minä puolestani en käsitä, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

Olen muuten projektissani askarrellut nuorten työttömyyttä koskevien väärinkäsitysten parissa kesästä 2013 lähtien, siis jo lähes viiden vuoden ajan. 

Ensimmäisen kerran olin pappia kyydissä Pohjolan Sanomien kanssa. Lehti oli väittänyt 16.6.2013, että Espanjassa "yli puolet nuorista on työttöminä".

Kun Pohjolan Sanomien toimituksen törkimykset eivät suostuneet korjaamaan väärinkäsitykseensä perustunutta fataalia virhettä, tein kantelun JSN:lle. Neuvoston silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun eli päätti olla ottamatta sitä neuvoston käsiteltäväksi. 

Kantelu nuijittiin hengiltä siinä ei-julkisessa prosessissa, joka takaa sen, että yleisö ei saa tietää asiavirheistä eikä siitä, millaisten virheiden korjaamatta jättämistä JSN oikeasti pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Pohjolan Sanomien tapauksesta voi lukea vajaat kaksi vuotta sitten julkaistun Kulissien takana -raportin sivuilta 12–13. 

Samaa asiaa koskevia surullisia todisteita Julkisen sanan neuvoston pyörittämästä median ei-julkisesta itsesääntelystä on raportissa useampiakin. Raportin voi lukea tästä.

Faktavahti-blogissakin olen joutunut ruotimaan tapauksia, joissa toimittajat ovat väärinkäsitykseen sorruttuaan levittäneet perätöntä tietoa nuorten työttömyydestä. 

Yksi postauksista on 19.9.2017 julkaistu "Kun moraalitajua on ja kun sitä ei ole". Postauksen voi lukea tästä. 

Kerronpa vielä sen, että alussa mainittu Ylen uutinen vastuullisen journalismin kampanjasta sisälsi pahan asiavirheen Julkisen sanan neuvoston tehtävistä. 

Lähetin Ylen uutistoimitukselle tietysti heti oikaisupyynnön. Saas nähdä, miten pyynnölle Ylen myllyssä käy.

––––––––––––––––––

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivion juttu ”Analyysi: Italian protestivaalit olivat herätys myös EU:lle – Eurooppalainen populismi sai toistaiseksi suurimman voittonsa” Ylen uutisten nettisivuilla 5.3.2018. Kirjoituksen osoite on https://yle.fi/uutiset/3-10102093 (tarkistettu 12.3.2018).

Kantelun perusteet

Analyysissaan Petri Raivio kertoi Italian talouden kasvavan vihdoin, mutta hitaasti. Tässä yhteydessä hän väitti, että ”joka kolmas nuori on yhä vailla töitä”.

Raivion väite, että joka kolmas nuori on Italiassa yhä vailla töitä, oli virheellinen. Se johti lukijoita pahemman kerran harhaan ja oli siksi olennainen, oikaisua vaativa asiavirhe (JO 20).

Istatin, Italian tilastoviraston 1.3.2018 julkaisemassa, tammikuun tilanteesta kertovassa tiedotteessa todetaan:

“Youth unemployment rate (aged 15-24) was 31.5%, -1.2 percentage points over the previous month and youth unemployment ratio in the same age group was 8.4%, unchanged over December 2017.”

Tiedotteesta käy ilmi, että italialaisista nuorista 8,4 prosenttia oli tammikuussa 2018 vailla töitä. Työttömänä siis oli vain noin joka kahdestoista nuori eikä suinkaan joka kolmas nuori.

Aamupäivällä 5.3. lähetin Petri Raiviolle pahaa asiavirhettä koskevan korjauspyynnön. 7.3. hän vastasi pyyntöön ja ilmoitti, että ”selvittelen asiaa”.

Perätön väite italialaisten nuorten työttömyydestä on 12.3. yhä korjaamatta. Jättämällä korjaamatta olennaisen asiavirheen Yle rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa näissä kanteluissa on ollut kysymys siitä, että tiedotusväline on pyynnöstä huolimatta jättänyt olennaisen asiavirheen korjaamatta (JO 20).

Jokaisen näistä karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tutkimatta kantelun asiasisältöä ja tulkitsematta hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa 2016 tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kantelujen perusteella”.

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Vahingot itsesääntelyn piittaamattomasta toiminnasta kärsii yleisö, joka maksaa koko medialystin joukkotiedotustalouden ensimmäisen ja toisen kierron kautta.

Helsingissä 12.3.2018

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

Korjauspyyntö

5. maaliskuuta 2018 klo 11.17

Markku Lehtola

”Italian protestivaalit olivat herätys myös EU:lle” -jutun (Ylen uutisten nettisivut 5.3.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Vastaanottaja: petri.raivio@yle.fi

Kopio: yle.uutiset@yle.fi, jouko.jokinen@yle.fi

Hei,

väität analyysissasi Italian taloudesta, että ”joka kolmas nuori on yhä vailla töitä”. Väite on perätön ja perustuu ilmeisesti väärinkäsitykseen työttömyystilastojen käsitteistä. Olennainen, yleisöä pahasti harhaan johtava asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Eurostatin 1.3.2018 julkaiseman tiedotteen mukaan (Euro area unemployment at 8,6 %) 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli Italiassa tammikuussa 31,5 %. 

Tämä prosenttiosuus (youth unemployment rate) ei kuitenkaan kuvaa nuorten työttömien osuutta kaikista nuorista, vaan se kuvaa nuorten työttömien osuutta ainoastaan työvoimaan kuuluvista (työlliset + työttömät) nuorista.

Tiedotteen mukaan 15–24-vuotiaita työttömiä nuoria oli Italiassa tammikuussa noin 495 000. Kun 15–24-vuotiaita on Italiassa kaikkiaan noin 6 miljoonaa, nuorten työttömien osuus ikäluokasta (youth unemployment ratio) oli vain noin 8,3 %.

Italiassa siis vain noin joka kahdestoista nuori on yhä vailla töitä eikä suinkaan joka kolmas. 

Tilastokeskuksen mukaan muuten Suomessa 15–24-vuotiaiden työttömyysasteen trendi tammikuussa oli 18,3 %, mutta nuorten työttömien osuus nuorista lähes yhtä iso kuin Italiassa: 8,0 %.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

"Parhainpäinselittelijöiden kokoontumisajot"

"Media on vallan vahtikoira. Mutta sillä rakilla, jonka kuuluukin vähän räksyttää, on huonot hampaat", väittää Hufvudstadsbladetin tutkiva toimittaja Tommy Pohjola vuoden 2017 lopussa omakustanteena julkaistussa länsimetropamfletissaan.

"Journalismin pitäisi olla sielultaan tutkivaa ja kriittistä. Siksi on hämmästyttävää, kuinka vahvasti metrohankkeen johto ja projektiin sitoutuneet poliitikot ovat saaneet mediassa läpi oman narratiivinsa."

Jos et halua jäädä vain metropomojen ja metroprojektiin sitoutuneiden poliitikkojen narratiivin varaan, kannattaa lukea Pohjolan 142-sivuinen kriittinen, rennolla otteella kirjoitettu pamfletti.

Se perustuu sitkeään ja pitkäjänteiseen faktojen tarkistamiseen ja arviointiin, jota valtamedian toimittajien soisi harrastavan nykyistä paljon enemmän.

Yksityiskohtaista tietoa Kaikille kenkää! -pamfletissa on julmetusti, joten ei sitä ihan hetkessä lukaise. On kuitenkin hyvä muistaa se viisaus, että piru tapaa lymyillä juuri yksityiskohdissa.

Onko Kaikille kenkää! tutkivaa journalismia?

Julkaisin kesällä 2009 ehdotuksen tutkivan journalismin määritelmäksi, joka mahdollisimman hyvin ohjaisi ja jäsentäisi ajattelua, kun tehdään ja arvioidaan juttuja.

Ollakseen tutkivaa journalismin pitäisi täyttää neljä ehtoa: se tutkii itse, se tutkii yleiseltä kannalta tärkeitä asioita, se auttaa saamaan tolkkua ja se perustuu näyttöön.

Täyttääkö Tommy Pohjolan pamfletti kaikki nämä ehdot, eli voiko sitä todellakin pitää tutkivana journalismina?

Ensimmäisen ehdon arvioin täyttyvän hyvin. Pohjola on tutkinut suurin piirtein niin pitkälle kuin toimittajan eväin ylipäätään voi tutkia metron kustannusten huikeaa nousua alun perin "arvioidusta" ja metron valmistumisen viivästymistä vuositolkulla.

Yleiseltä kannalta oli totta vie tärkeää tutkia, miksi kustannukset räjähtivät liki 340 miljoonalla eurolla lähes 1,2 miljardiin euroon. Samoin oli tärkeää tutkia, miksi metron rakentaminen venähti alun perin luvatusta aikataulusta peräti kolme neljä vuotta.

Tolkun saamista pitkään kestäneestä ja ties millaisia käänteitä sisältäneestä projektista auttaa yllättävänkin hyvin pamfletista löytyvä 16-sivuinen metrohankkeen aikajana.

Kiistellystä hankkeesta päättäneiden perimmäiset motiivit selviävät, jos ylipäätään selviävät, vasta myöhemmin. Hankkeesta erityisesti hyötyvät ja hyötyjen mitat selviävät nekin vasta myöhemmin, jos selviävät.

Neljättä ehtoa eli näyttöön perustumista pohdin lähinnä siltä kannalta, oliko Pohjolalla riittävät eväät kritisoida niin tylysti sitä, että vastuun kantajia monin tavoin pieleen menneestä projektista ei ole löytynyt.

"Hankkeen ulkopuolelta kuulunutta arvostelua ei ole otettu vakavasti, ja niin pääkaupunkiseudulla on nähty parhainpäinselittelijöiden kokoontumisajot. Se ei ole ollut kaunista seurattavaa", Pohjola sivaltelee.  

Minusta hän esittää riittävät näytöt sivaltelunsa perusteeksi, joten tutkivan journalismin neljännenkin ehdon voi tulkita täyttyvän.

Korruptiivisen rajapinnan ongelma

Kaikille kenkää! nimeää länsimetrohankkeen fiaskoksi, joka on "nerokas vyyhti". Vastuut on jaettu Tommy Pohjolan mukaan sillä tavalla, että tosi hintavistakaan möhlimisistä ei joudu vastuuseen. Päätöksiä on tehnyt pieni piiri.

"Saatamme olla paljon puhutun rakenteellisen korruption äärellä. Autat kaveria, kaveri auttaa sinua: Luottamustehtävästä toiseen, puolueen sisällä, vanhasta virasta uuteen ja niin edelleen. Syntyy kiitollisuudenvelkaa oikealle ja vasemmalle", Pohjola kirjoittaa.

Kuitenkaan mitään varsinaisesti korruptioksi tulkittavaa länsimetron nerokkaasta vyyhdistä ei tietääkseni ole ainakaan vielä paljastunut.

Se onkin kiinnostavaa ja kenties jopa vähän yllättävääkin, sillä nerokkaassa vyyhdissä on vaikka millä mitalla epärehelliselle kähminnälle altista julkisen ja yksityisen korruptiivista rajapintaa.

Pamflettia lukiessa on hyvä muistaa, että markkinaliberalismin hengessä tuollaista korruptiivista rajapintaa tuotetaan meillä koko ajan yhä enemmän.

Tätä ajatellen pidän Hbl:n Tommy Pohjolan projektin kenties arvokkaimpana osana sitkeää yritystä puuttua korruptiivista rajapintaa peittävään salailuun, jopa oikeusteitse.

Jos haluat tietää tästä asiasta enemmän, lukaise myös Pohjolan edellinen, vuonna 2014 ilmestynyt Maan alla -kirja. Sen jatkoksi kannattaa lukea korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisu (2017:82).

KHO:n ratkaisu on tärkeä perusteettoman salailun torjumista ajatellen, ja ratkaisusta saamme kiittää Hbl:n sitkeää tutkivaa toimittajaa Tommy "Terrieri" Pohjolaa.

Minulla oli ilo jeesata "Terrieriä" lähinnä sparraajana sekä Maan alla -kirjan että Kaikille kenkää! -pamfletin värkkäämisessä. Semmoista vallan "vahtikoiraa" en suostuisi jeesaamaan, joka räksyttää valtaapitävien asemaa pönkittääkseen.

"Tulevaisuudessa lukijoiden pitää rahoittaa journalismi"

Helsingin Sanomat uutisoi 29.5.2017 näyttävästi, miten synkkyys on mediayhtiöissä vaihtunut toivoon. Teemu Luukan toimittama nettilehden juttu on luettavissa tästä.

Aiempaa parempien bisnesnäkymien lisäksi Luukka kaupitteli lukijoille ajatusta, että tulevaisuudessa he joutuvat rahoittamaan journalismin. Jutun printtiversio kiteytti ajatuksen taustan tähän tapaan:

Ajatus on perin kummallinen ja lehden lukijoita harhaan johtava. Lehtien lukijat ja muut tavalliset sukankuluttajat eivät joudu rahoittamaan journalismia vasta tulevaisuudessa. He ovat tähän astikin rahoittaneet journalismin koko lystin, ja rahoittavat vastakin. Muita maksajia ei yksinkertaisesti ole.

Jostain syystä journalistit vuosikymmenestä toiseen viljelevät sitkeästi puhetapaa, joka sivuuttaa yhden tärkeän tosiasian kaupallisen median talouskuvioista.

Diskurssi sivuuttaa sen tosiasian, että lehtien lukijat ja muut tavalliset pulliaiset rahoittavat myös kaiken lehdissä julkaistavan ilmoittelun – ensimmäisestä viimeiseen senttiin asti.

Yleisö ei rahoita journalismia vain tilaamalla lehtiä ja ostamalla niiden irtonumeroita. Yleisö rahoittaa journalismia myös ostamalla lehdissä mainostavien yritysten tavaroita ja palveluja. Kirjoittelin tästä joukkoviestintätalouden "toisesta kierrosta" vähän aikaa sitten. Tekstin voi lukea tästä.

Yksi dramaattinen muutos päivälehtien rahoittamisessa kuitenkin on viime vuosikymmeninä nähty. Muutos on se, että ilmoittelun kautta yleisö rahoittaa päivälehtien touhuista yhä pienemmän osan ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin kautta yhä suuremman osan.

Tilastokeskuksen viestintämarkkinatilastot kertovat, että vuonna 1988 ilmoittelun osuus 4–7 kertaa viikossa ilmestyvien päivälehtien tuotoista oli 71 prosenttia ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus vain 29 prosenttia.

Vuonna 2015 ilmoittelun osuus päivälehtien tuotoista oli enää 45 prosenttia. Tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus tuotoista oli 55 prosenttia.

Alla olevaan asetelmaan kirjoittelin viestintämarkkinatilastojen lukuja käyttäen näkyviin päivälehtien yleisön maksutaakan jakautumisen euroina vuonna 2000 ja vuonna 2015.

PÄIVÄLEHTIEN TUOTOT

	TILAUKSET milj. €	ILMOITTELU milj.€	YHTEENSÄ milj. €
2000	405	560	965
2015	456	374	830

Asetelman luvut osoittavat, että vuodesta 2000 vuoteen 2015 yleisön päivälehtiä kustantaville firmoille pulittamien eurojen määrä kaikkiaan putosi 965 miljoonasta 830 miljoonaan euroon.

Asetelman luvut kertovat senkin, että jo aiemmin mainittu muutos on jatkunut myös 2000-luvulla. Ilmoittelun kautta yleisö rahoitti vuonna 2000 lehtitalojen touhuista 58 prosenttia, mutta vuonna 2015 enää 45 prosenttia.

Ilmoittelun luvuista on syytä todeta, että niihin sisältyvät varsinaisen mainonnan lisäksi muunkin ilmoittelun tulot. Vuonna 2000 varsinaista mainosrahaa ilmoittelun tuotoista oli 528 miljoonaa ja vuonna 2015 "vain" 304 miljoonaa euroa.

"Monen suuren sanomalehtiyhtiön strategia on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista"

Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja kertoi HS:n Teemu Luukan jutussa, että etenkin Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa monien sanomalehtifirmojen strategiana on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista.

Lehtiyhtiöt "eivät enää välttämättä haikaile, että printissä olleet mainokset siirtyisivät sanomalehtien verkkoversioiden sivustoille", alan edunvalvojan ekonimisti sanoi.

Suomeksi sanottuna strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" tarkoittaa tietty tilausmaksujen korotuksia. Arkisesti sanottuna lehtitalot ovat strategiansa mukaisesti nostaneet sikana tilaushintoja.

Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä voi nähdä, että vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun lehtitalot korottivat tilaushintojaan 57 prosenttia. Alvin tulo vuonna 2012 on putsattu luvusta pois, joten se kertoo siitä hintarallista, josta lehtitalot itse ovat päättäneet.

Vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun kuluttajahinnat keskimäärin nousivat vain noin 22 prosenttia. Lehtitalojen ikioma hintaralli oli hintojen yleiseen nousuun verrattuna siis 2,5-kertainen.

Vuoden 2016 joulukuusta vuoden 2017 hutikuuhun sanomalehtien tilausmaksut nousivat keskimäärin 3,0 prosenttia. Keskimäärin kuluttajahinnat nousivat samana aikana vain 0,2 prosenttia.

Näin se strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" toimii. Yhden selityksen sille, miksi lehtien kustantajat voivat pyörittää tuota hurjaa hintaralliaan, annoin 6.5.2017 postauksessani journalismin arroganssista.

"Ylen resurssit ovat muihin nähden ylivoimaiset ja se voi jakaa ilmaiseksi sisältöjä"

Teemu Luukka tiesi kertoa jutussaan, kuinka kaikkia kaupallisia mediayhtiöitä ärsyttää se, että resursseiltaan muihin nähden ylivoimainen Yle voi jakaa sisältöjään "ilmaiseksi".

Ylen kertomuksessa Viestintävirastolle 24.4.2017 on ns. eriytetty tilinpäätös. Sen mukaan Yle satsasi vuonna 2016 julkisen palvelun tuottamiseen internetissä ja matkaviestimissä 74,3 miljoonaa euroa.

Nämä miljoonat olivat veronmaksajilta kerättyjä euroja, joten ainakaan heille Ylen julkisen palvelun tuottaminen ja jakaminen netissä ja matkaviestimissä ei voinut olla "ilmaista".

Mitä tämä puhe verovaroin rahoitetun "ilmaisuudesta" on. Onko siinä kyse ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai propagandasta?