Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolinsyy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolinsyy. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. lokakuuta 2017

 Vastine "Demokraatti vilpisteli viinan kiroista" -postaukseen

21. syyskuuta 2017 julkaisin kriittisen postauksen siitä, miten Demokraatti kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan tiedotteen tekstiin tukeutuen härskisti vilpisteli viinan kiroista.

Lehti levitti perätöntä, lukijoita pahoin harhaan johtanutta tietoa alkoholista työikäisten kuolinsyynä. Perättömän tiedon sylttytehtaana toimi todellakin edustaja Elorannan 19.9.2017 päivätty tiedote:

"Alkoholi on myrkky, joka aiheuttaa 60 eri sairautta. Se on Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4000 vuosittaisessa tapauksessa, useammin kuin sepelvaltimotauti."

Tänään Eeva-Johanna Eloranta lähetti minulle tekstin, jonka toivoi tulevan julkaistuksi blogissani hänen vastineenaan 21.9. postaukseen. Toive on totta kai syytä toteuttaa.

Eeva-Johanna Elorannan vastine

Hei

Syytät Demokraatti-lehteä vääristä faktoista viitaten tiedotteeseeni alkoholin haitoista. Syytös on aiheeton, sillä faktani olen tarkistanut. Tiedot ovat muidenkin tarkistettavissa Suomen virallisen tilaston Päihdetilastollisesta vuosikirjasta 2016.

Sen mukaan alkoholin käytön seurauksena kuolleita on ollut 2000-luvulla 2214-3011 vuodessa. Tällöin perussyynä on ollut alkoholisairaus tai -myrkytys. Näitä ovat mm. kardiomyopatia, maksasairaudet ja haiman sairaudet tai tapaturmaiset alkoholimyrkytykset. Näiden lisäksi päihtyneenä tapaturmaan ja väkivaltaan kuolleita on ollut 548-978 vuodessa. Kun nämä lasketaan yhteen, niin enimmillään alkoholin käytön seurauksena kuolleita on tosiaankin ja ikävä kyllä ollut jopa tuo mainitsemani 4000 (3989). Näin tapahtui vuonna 2005.

Toivon, että julkaiset vastineeni blogissasi.



Ystävällisin terveisin

Eeva-Johanna Eloranta
FM, VTM
Kansanedustaja (sd)

Kommentti vastineeseen

Kansanedustaja Elorannan lähde, Päihdetilastollinen vuosikirja 2016, on luettavissa tästä. Kirjan sivulla 88 on julkaistu taulukko 46: Alkoholin käytön seurauksena kuolleet 2000–2015.

Taulukosta todellakin käy ilmi, että alkoholin käytön seurauksena kuolleita on 2000-luvulla ollut Elorannan mainitsemat 2 214–3 011 vuodessa. 2 214 oli vuoden 2015 luku ja 3 011 vuoden 2005 luku.

Kirjan sivulla 29 todetaan: "Alkoholin käyttöön liittyviin kuolemiin on laskettu alkoholisairauksiin ja alkoholimyrkytyksiin kuolleiden lisäksi päihtyneenä tapaturmaan ja väkivaltaan kuolleet."

Tämä tieto oli Elorannalta jäänyt huomaamatta. Niinpä hän sitten laskikin päihtyneenä tapaturmaan ja väkivaltaan kuolleiden luvut, 548–978 per vuosi, yhteen lukujen 2 214–3 011 kanssa.

Näin kansanedustaja tuli faktoja tarkistaessaan laskeneeksi päihtyneenä tapaturmaan ja väkivaltaan kuolleet kahteen kertaan tilastoon, joka kertoi alkoholin käytön seurauksena kuolleiden määrästä.

Toinen faktojen tarkistamisen kömmähdys Elorannalle oli sattunut siinä, että edellä esitetyt luvut kertoivat kaikenikäisistä alkoholin käytön seurauksena kuolleista.

Tiedotteensa perättömässä väitteessä hän oli kuitenkin esittänyt alkoholin olevan "Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4000 vuosittaisessa tapauksessa".

Tilastokeskuksen kuolinsyytietojen mukaan 15–64-vuotiaina eli työikäisinä alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuoli vuosittain 1 118–1 796 ihmistä vuosina 2000–2015.

Uutisjuttu, jossa Demokraatti 18.9.2017 vilpisteli viinan kiroista, muuten olla möllöttää virheineen päivineen edelleenkin lehden nettisivuilla.

Odotan uteliaana, tulevatko perättömät tiedot vihdoinkin korjatuiksi, kun kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta saa nyt tietää sortuneensa faktojen tarkistajana peräti kahteen väärinkäsitykseen.

torstai 21. syyskuuta 2017

Demokraatti vilpisteli viinan kiroista

Maanantaina 18.9. aamupäivällä SDP:n pää-äänenkannattaja Demokraatti julkaisi näyttävän uutisen "Yksikin uusi alkoholiriippuvainen nuori on liikaa". Uutinen kertoi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) olevan huolissaan alkoholilain uudistuksen haitoista.

Eeva-Johanna Eloranta (kuva: Eduskunta)
Demokraatin toimituksen nimiin merkityssä uutisessa oli napakka väliotsikko "Eloranta korostaa alkoholin olevan myrkky". Väliotsikon perään toimitus oli kirjoitellut seuraavanlaisen tekstin:

"Eloranta korostaa alkoholin olevan myrkky, joka aiheuttaa 60 eri sairautta. Se on Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4000 vuosittaisessa tapauksessa, useammin kuin sepelvaltimotauti."

Koska olin askarrellut tämän asian parissa jo vuosia aiemminkin, tunnistin toimituksen väitteestä heti jopa kaksi täysin perätöntä tietoa.

Alkoholi ei ole Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy, eikä alkoholisairauksiin ja tapaturmaisiin alkoholimyrkytyksiin menehdy vuosittain lähimainkaan neljäätuhatta työikäistä.

Minusta SDP:n pää-äänenkannattajan lukijoiden tuli saada näin tärkeästä asiasta oikeaa tietoa. Siksi lähetin maanantaina 18.9. iltapäivällä Demokraatin päätoimittajalle ja toimitukselle korjauspyynnön:

"Hei,

jutussa kerrotaan kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan korostavan alkoholin olevan myrkky, joka aiheuttaa 60 eri sairautta. Tässä yhteydessä väitetään: ”Se on Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4 000 vuosittaisessa tapauksessa, useammin kuin sepelvaltimotauti.”

Väite oli kahdellakin tavalla perätön. Alkoholi ei ole Suomessa työikäisten yleisin kuolinsyy, eikä alkoholin aiheuttamia työikäisten kuolemantapauksia oli vuosittain läheskään väitettyä määrää.

Tilastokeskuksen tuoreimmat työikäisten kuolinsyytiedot ovat vuodelta 2015 ja löytyvät 30.12.2016 julkaistusta Kuolemansyyt 2015 -raportista. Sen osoite netissä on http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2015/ksyyt_2015_2016-12-30_fi.pdf.  

Kyseisen julkaisun mukaan (s. 6–7) vuonna 2015 työikäisistä eli 15–64-vuotiaista menehtyi kasvaimiin 2 513 henkilöä, verenkiertoelinten sairauksiin 1 856 henkilöä ja alkoholiperäisiin tauteihin ja tapaturmaisiin alkoholimyrkytyksiin ”vain” 1 118 henkilöä.

Nämä tilastoviraston luvut osoittavat hyvin, kuinka pahasti harhaan uutisjutun väite kuolinsyyn yleisyydestä ja kuolemantapausten määrästä johti lehden lukijoita. Virheet olivat nähdäkseni olennaisia (JO 20) ja korjausta vaativia, joten ne on syytä oikaista lukijoiden iloksi viipymättä."

Lähettämästäni osoitteesta oikeat tiedot olivat hetkessä tarkistettavissa, ja oletin Demokraatin totta kai heti korjaavan pahat asiavirheensä. No, miten Demokraatin toimitus sitten toimi?

Illansuussa 18.9. toimitus julkaisi jutun lopussa tällaisen infon: "Lisätty 'Eloranta esittää alkoholin' kolmanneksi viimeiseen kappaleeseen klo 17:05." Tehdyn lisäyksen jälkeen uutisen teksti meni näin:

"Eloranta korostaa alkoholin olevan myrkky, joka aiheuttaa 60 eri sairautta. Eloranta esittää alkoholin olevan Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4000 vuosittaisessa tapauksessa, useammin kuin sepelvaltimotauti."

Tällä "Eloranta esittää" -tempulla Demokraatin toimitus ikään kuin pesi kätensä koko sotkusta ja pani julkaisemansa tiedot kansanedustajaparan piikkiin. Perättömät tiedot toimitus jätti, lukijoiden iloksi, korjaamatta.

Kun arvioi Demokraatin toimituksen menettelyä, taustaksi on syytä todeta, että kansanedustajaparka oli tiedotteessaan kirjoittanut asiasta näin:

"Alkoholi on myrkky, joka aiheuttaa 60 eri sairautta. Se on Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy jopa 4000 vuosittaisessa tapauksessa, useammin kuin sepelvaltimotauti."

Demokraatin toimituksen alun perin omana tekstinään julkaisema väite siis oli sanasta sanaan sama kuin kansanedustajaparan tiedotteessa.

Perättömän väitteen julkaiseminen osoitti, ettei toimitus ollut lainkaan tarkistanut tietoja ennen niiden julkaisemista. Lähdekritiikki siis oli tyystin unohtunut.

Saatuaan sitten tietää julkaistujen tietojen olleen perättömiä Demokraatin toimitus päätti jättää pahat virheet korjaamatta ja sysätä väitteet "Eloranta esittää" -tempulla kansanedustajaressukan piikkiin.

Härskiä vilpistelyä, sanoisin. En malta olla tässä kohtaa muistuttamatta, että Demokraatin toimitusta johtaa vastaavana päätoimittajana peräti pastorismies. Valehtelun synniltä sekään ei näytä suojaavan.

Myytti alkoholista työikäisten yleisimpänä kuolinsyynä

Kuolemansyyt 2014 -raportissaan Tilastokeskus julkaisi 30.12.2015 grafiikan työikäisten eli 15–64-vuotiaiden kuolemansyistä. Vihreällä kuvioon on merkitty kasvaimet, punaisella verenkiertoelinten sairaudet ja tummansinisellä alkoholiperäiset taudit ja alkoholimyrkytys.

Kuviosta voi hyvin nähdä, että alkoholi ei ole eikä ole ikinä ollutkaan työikäisten yleisin kuolinsyy, ei likimainkaan.

Tilastokeskuksen raportista (s. 27–28) löytyvät myös erikseen kuviot työikäisten miesten ja naisten kuolleisuudesta eri kuolemansyihin. Kuviot osoittavat, että alkoholi ei ole koskaan ollut työikäisten miesten eikä myöskään työikäisten naisten yleisin kuolinsyy.

Kun mediassa on kuitenkin ainakin vuosikymmenen ajan levitetty aktiivisesti väitettä alkoholista työikäisten yleisimpänä kuolinsyynä, on syytä kysyä, mistä ihmeestä moinen käsitys on syntynyt.


Myytin sylttytehtaana lienee ahkeroinut Tilastokeskus. Esimerkiksi 5.11.2007 se julkaisi tiedotteen, jonka otsikko oli: "Alkoholisyyt edelleen työikäisten yleisin kuolinsyy". Otsikon väitettä tuki yllä oleva taulukko, joka oli uskoakseni värkätty hyvässä tarkoituksessa alkoholivalistuksen tarpeisiin.

Taulukon "Alkoholisyyt" tarkoitti kuolinsyynä olleiden alkoholitautien koko ryhmää; tällaisia tauteja oli siinä tautiryhmässä pitkälti toistakymmentä.

Myytti saatiin aikaan erikoisella tempulla, joka tuskin sieti päivänvaloa eikä ollut tilastovirastolle kunniaksi.

Alkoholisyiden koko ryhmän lukua verrattiin muista kuolinsyyryhmistä noukittujen yksittäisten tautien, sepelvaltimotaudin ja rintasyövän, lukuihin.

Näin alkoholista loihdittiin "työikäisten yleisin kuolinsyy", vaikka se ei sitä ollut eikä ollut ikinä ollut. Loihtimiselle oli tietty olemassa ilmeinen tarve.

Alkoholivalistukseen kaivattiin 2000-luvun ensikymmenen puolivälissä kipeästi iskulausetta, joka tehoaisi. Viinan kulutus tiedettyine haittoineen oli nimittäin rajussa nousussa, kun eduskunta Matti Vanhasen hallituksen (Kesk., SDP ja RKP) esityksestä oli pannut iloliemen alennusmyyntiin.

1.3.2004 voimaan tulleella lailla alkoholin verotasoja laskettiin keskimäärin 33 prosentilla. Viinan kuluttajahintojen arvioitiin laskevan näin 22 prosenttia.

Jättiale totta vie toimikin odotetulla tavalla. Kulutus (100-prosenttisena alkoholina 15 vuotta täyttäneitä kohti) kasvoi vuodesta 2003 vuoteen 2005 yli 12 prosenttia. Haitatkin lisääntyivät.

Hallitus oli esityksessään (80/2003) todennut, että alkoholikuolemien voidaan olettaa lisääntyvän veroalen seurauksena noin 600:lla vuoteen 2005 mennessä.

No, ihan tähän tahtiin hallitus ja eduskunta eivät veroalellaan silloin saaneet juoppoja hengiltä, sillä 600 lisäkuolemaan päästiin vasta vuonna 2007.

Tilastovirasto luopui ala-arvoisesta vertailustaan

Vuosia sitten motkotin Tilastokeskuksen väelle siitä, että viinavalistusta varten värkätty vertailu ei kestä kriittistä tarkastelua.

Motkotus osaltaan saattoi vaikuttaa, sillä muutamaan vuoteen virasto ei ole enää uskotellut, että alkoholi olisi työikäisten yleisin kuolinsyy.

Esimerkiksi 30.12.2016 julkaistussa Kuolemansyyt 2015 -raportissa Tilastokeskus totesi (s. 6), että "työikäisiä menehtyi eniten kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin".

Sivun 7 taulukko kertoi, että työikäisinä vuonna 2015 kuolleista kasvaimiin menehtyi 31 prosenttia, verenkiertoelinten sairauksiin 23 prosenttia ja alkoholitauteihin ja -myrkytyksiin 14 prosenttia.

SDP:n pää-äänenkannattajan ja demarikansanedustajan surullinen tapaus kielii siitä, että kaikkia tilastoviraston oikeat tiedot eivät ole vieläkään tavoittaneet. Eivätkä kaikki myöskään piittaa siitä, levittävätkö oikeita vai vääriä tietoja.

Faktavahdin 22.5.2016 postauksessa kerroin, miten STT ja Yle olivat levittäneet myyttiä viinasta työikäisten yleisimpänä kuolinsyynä. Samalla kiittelin Yleä ja STT:tä asianmukaisista oikaisuista. Yleisön oikeuksia kunnioittaenkin media osaa toimia, jos vain haluaa.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Iltalehti levitti perätöntä tietoa liikenneturmista nuorten kuolinsyynä

Pari viikkoa sitten, 11.6., Iltalehti julisti nettijuttunsa otsikossa: "Liikenneturmat nuorten yleisin kuolinsyy – kesä näkyy synkkänä piikkinä tilastoissa".

Jutun toimittaja Tiia-Maria Taponen oli kaiketi lähettänyt lähdekritiikin kesälaitumille, sillä otsikon väite liikenneturmista nuorten yleismpänä kuolinsyynä oli perätön.

Parin minuutin piipahdus Tilastokeskuksen sivuilla olisi riittänyt kertomaan toimittajalle, että hänen hyvää tarkoittavan juttunsa lähtökohtatieto oli pielessä.

Liikenneturmaa paljon yleisempi nuorten kuolinsyy on edelleenkin itsemurha, vaikka nuortenkin itsemurhakuolleisuus on 25 viime vuoden aikana vähentynyt onneksi jopa dramaattisesti.

15–24-vuotiaat nuoret tekivät 204 itsemurhaa vuonna 1990, mutta vuonna 2015 enää 71. Nuorten itsemurhakuolleisuus (itsemurhia ikäryhmän 100 000 henkilöä kohti) väheni näin 31:stä 11:een.

Iltalehden toimitus ei piittannut siitä, että se oli levittänyt perätöntä tietoa. Toimitus ei reagoinut korjauspyyntöön millään tavalla eikä myöskään korjannut pahaa virhettään.

Niinpä lähetin olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä seuraavanlaisen kantelun Julkisen sanan neuvostolle.
_________________

Julkisen sanan neuvosto
Fredrikinkatu 25 A 8
00120 Helsinki


Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta


Kantelun kohde

Tiia-Maria Taposen juttu ”Liikenneturmat nuorten yleisin kuolinsyy – kesä näkyy synkkänä piikkinä tilastoissa” Iltalehden nettisivuilla 11.6.2017. Jutun osoite on: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706112200196811_u0.shtml (tarkistettu 24.6.2017).       
Kantelun perusteet

Jutun otsikon väite ”Liikenneturmat nuorten yleisin kuolinsyy” oli perätön. Tilastokeskuksen kuolemansyytilastot osoittavat, että nuorten selvästi yleisin kuolinsyy on itsemurha.

Yhteiskunnallisestikin merkityksellistä asiaa koskeva perätön väite johti Iltalehden lukijoita pahasti harhaan. Kyseessä oli näin ollen olennainen, korjausta vaativa asiavirhe (JO 20).

Iltalehden jutussa viitattiin 15–24-vuotiaita nuoria koskeviin vuoden 2015 tietoihin. Tuoreimmat keskenään vertailukelpoiset Tilastokeskuksen tiedot kuolinsyistä ovat juuri vuodelta 2015.

Seuraavan asetelman tiedot ovat ”Kuolleet peruskuolemansyyn (86-luokkainen luokitus), iän ja sukupuolen mukaan” -tietokannan tilastolukuja:


15–24-vuotiaat
15–29-vuotiaat
Kuolleet yhteensä
246
426
Itsemurhat
71
136
Kuljetustapaturmat
48
62

Kuljetustapaturmissa menehtyneiden lukuihin sisältyvät kaikki autolla kulkijat, moottoripyöräilijät, polkupyöräilijät ja jalankulkijat.

Tilastokeskuksen tiedot osoittavat, että vuonna 2015 itsemurha oli 15–24-vuotiailla nuorilla 1,5 kertaa yleisempi kuolinsyy kuin kuljetustapaturma.

Vuosien 2011–2015 kuljetustapaturmissa 15–24-vuotiaita nuoria kuoli vuosittain keskimäärin 47, mutta itsemurhissa 97 eli kaksi kertaa enemmän.

Asetelmasta näkyvät myös 15–29-vuotiaita nuoria koskevat tilastoluvut. Kirjoitin luvut näkyviin, koska Tiia-Maria Taponen oli väittänyt, että liikenneonnettomuudet ovat 15–29-vuotiaiden yleisin kuolinsyy ”koko maailmassa”. Luvut osoittavat, että Suomen tapauksessa Taposen väite ei päde.

Lähetin Iltalehden toimitukselle 11.6.2017 korjauspyynnön, jonka teksti on kantelun lopussa. Toimitus ei reagoinut pyyntöön millään tavalla eikä myöskään korjannut pahaa asiavirhettään. Jättämällä olennaisen virheen korjaamatta Iltalehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).


Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 24.6.2017

Markku Lehtola
vapaa toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
040 512 2661
markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

11. kesäkuuta 2017 11.01
Markku Lehtola
Vastaanottaja: tiia-maria.taponen@iltalehti.fi
Kopio: il.toimitus@iltalehti.fi, petri.hakala@iltalehti.fi
”Liikenneturmat nuorten yleisin kuolinsyy” -jutun (IL:n nettilehti 11.6.) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

juttusi otsikon väite ”Liikenneturmat nuorten yleisin kuolinsyy” on perätön. Sellaisena se johtaa lukijoita pahasti harhaan ja on olennainen asiavirhe, joka on syytä korjata viipymättä (JO 20). Nuorten selvästi yleisin kuolinsyy on itsemurha.

Tilastokeskuksen tuoreimmat kuolinsyytiedot ovat vuodelta 2015. Sinä vuonna 15–24-vuotiaita menehtyi tieliikenneonnettomuuksissa 55, mutta itsemurhissa 71 eli selvästi enemmän. Ajanjaksolla 2007–2015 joka vuosi 15–24-vuotiaita nuoria kuoli itsemurhissa paljon enemmän kuin tieliikenneonnettomuuksissa.

Tervehdyksin

Markku Lehtola
vapaa toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
040 512 2661
markku.a.lehtola@gmail.com