Milloin median toiminta osoittaa piittaamattomuutta?

4.11.2013 Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys päätti syyskokouksessaan muuttaa JSN:n perussopimusta, niin että itsesääntelyä harjoittava elin sai järeämmän aseen tulkita Journalistin ohjeita.

JSN sai vuoden 2014 alusta "mahdollisuuden ojentaa vakavalla huomautuksella tiedotusvälinettä törkeästä rikkomuksesta tai piittaamattomasta toiminnasta", neuvoston sivuilla uutisoitiin.

Muutoksen jälkeen Julkisen sanan neuvoston perussopimuksen 4 § kuului näin:

"Jos rikkomus on törkeä tai joukkoviestimen toiminta muutoin osoittaa piittaamattomuutta, voi neuvosto antaa langettavan päätöksen, joka sisältää vakavan huomautuksen."

Kannatusyhdistystä silloin johtanut Journalistiliiton Arto Nieminen vakuutti muutoksen vahvistavan median uskottavuutta:

"Itsesääntelyn ytimenä ei ole sisäpiiri, vaan journalistin ohjeisiin sitoutuneet taustayhteisöt ovat halunneet vahvistaa eettisesti kestävää journalismia."

Kerron nyt surullisesta tapahtumasarjasta, joka houkuttaa kysymään, milloin median toiminta osoittaa JSN:n perussopimuksessa tarkoitettua piittaamattomuutta.

1.
11.11.2000 Iltalehti julkaisee Aarno "Loka" Laitisen pakinatyylisen kirjoituksen "Ilmiantajien paratiisi". Kirjoitus sisältää valheellisen tiedon verotarkastaja Tenho Tikkasen syyllistymisestä rikokseen. Tikkanen ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.

2.
29.3.2001 Julkisen sanan neuvosto tekee langettavan päätöksen (2986/SL/01) ja antaa Iltalehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Julkaistuun kirjoitukseen oli sisältynyt "henkilökohtaisesti loukkaavia ilmaisuja". Verotarkastajan toiminnasta ja tarkoitusperistä oli myös esitetty Iltalehdessä pitkälle meneviä väitteitä, joille lehti ei ollut esittänyt riittäviä perusteita.

3.
16.8.2006 Korkein oikeus tuomitsee (2006:62) Laitisen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa.

Lisäksi KKO velvoittaa hänet ja Iltalehteä kustantavan Kustannusosakeyhtiö Iltalehden suorittamaan verotarkastaja Tikkaselle yhteisvastuullisesti korvausta tämän kärsimyksestä. Korvaus on 3 500 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

4.
21.1.2017 samainen Iltalehti julkaisee lehtiyhtiön kanssa korvausvelvolliseksi tuomitun Laitisen kirjoituksen "Naistuomarien oikeus". Kirjoituksessaan "Loka" esittää oikeusjutusta perättömiä tietoja ja valehtelee, että korkeimmassa oikeudessa korvaukset "kaatuivat kokonaan".

Häikäilemättömän valheensa "Loka" kehystää teksteillä, joissa uskotellaan Iltalehden lukijoille, että hän voitti jutun ja että hänet vapautettiin kunnianloukkausta koskevasta syytteestä.

5.
21.1.2017 lähetän Iltalehden toimitukselle olennaista asiavirhettä koskevan korjauspyynnön.

Korjauksen tarvetta korostaa mielestäni se, että "Iltalehti on hyvän journalistisen tavan vastaisesti levittänyt perätöntä tietoa tapauksesta, jossa lehteä julkaisevalle yhtiölle itselleen oli lainvoimaisella tuomiolla määrätty yhteisvastuullinen vahingonkorvausvelvollisuus kolumnistinsa kanssa".

Iltalehti ei millään tavoin reagoi korjauspyyntöön ja päättää jättää lehtiyhtiötään koskevan perättömän tiedon eli olennaisen asiavirheen korjaamatta.

6.
5.2.2017 teen Julkisen sanan neuvostolle kantelun olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Vetoan neuvostoon: "JSN:n tulee tehdä tästä kantelustani langettava päätös, joka sisältää vakavan huomautuksen Iltalehdelle, koska lehden menettely ilmiselvästi osoittaa neuvoston perussopimuksen 4 §:n mainitsemaa piittaamattomuutta."

Koko kantelun ja siitä kertovan Faktavahti-blogin aiemman postauksen saat luettavaksesi tästä.

7.
17.3.2017 JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström päättää, ettei kantelua oteta neuvoston käsittelyyn, eli hän karsii kantelun. Kantelun aiheellisuutta Grundström ei tutki, vaan karsii kantelun pelkällä "teknisellä" perusteella.

Karsintapäätöksen (112. 6472/SL/17) koko perustelu kuuluu näin: "Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Grundströmin päätös varmistaa käytännössä sen, että Iltalehden lukijoille jää väärä käsitys KKO:n tuomiosta. Lukijat eivät saa koskaan tietää tulleensa huijatuiksi.

Päätös osoittaa myös sen, ettei hyvää journalistista tapaa tulkitsevan JSN:n puheenjohtaja piittaa. Hän ei piittaa siitä, että Iltalehti kolumnistinsa tekstein valehtelee lehtiyhtiön aiemmin samassa asiassa saamasta ylimmän oikeusasteen tuomiosta.

"Itsesääntelyn ytimenä ei ole sisäpiiri, vaan journalistin ohjeisiin sitoutuneet taustayhteisöt ovat halunneet vahvistaa eettisesti kestävää journalismia."

Iltalehti jätti oikaisematta "Lokan" valheen tuomiostaan – kantelu JSN:lle

"Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnallisen ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään."
Kari Kivelä, Iltalehti
päätoimittajien 1.3.2016 kannanotto "Luotettavan median puolesta"

11.11.2000 Pekka Karhuvaaran johtama Iltalehti julkaisi Aarno "Loka" Laitisen kirjoituksen "Ilmiantajien paratiisi". Kirjoitus sisälsi valheellisen tiedon, joka tarkoitti verotarkastaja Tenho Tikkasen syyllistymistä virkasalaisuuden rikkomiseen eli rikokseen.

29.3.2001 professori Olli Mäenpään johtama Julkisen sanan neuvosto teki kyseisen tiedon julkaisemisesta langettavan päätöksen ja huomautti Iltalehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

16.8.2006 korkein oikeus tuomitsi Aarno Olavi Laitisen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen, maksamaan sakkoa 1 050 euroa. Samalla KKO velvoitti Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden suorittamaan Tikkaselle yhteisvastuullisesti korvauksena kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

21.1.2017 Kari Kivelän johtama Iltalehti julkaisi netissä "Naistuomarien oikeus" -kirjoituksen. Siinä kunnianloukkauksesta tuomittu ja korvaukseen velvoitettu "Loka" väitti muiden perättömien tietojen lisäksi valheellisesti, että KKO:ssa korvaukset "kaatuivat kokonaan". Valhetta kehystävin tekstein Iltalehden viattomille, pahaa-aavistamattomille lukijoille uskoteltiin, että "Loka" voitti jutun ja että hänet vapautettiin kunnianloukkaussyytteestä.

"Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta."
Kari Kivelä, Iltalehti
päätoimittajien 1.3.2016 kannanotto "Luotettavan median puolesta"

Koska Kari Kivelän johtama Iltalehti ei ainakaan eiliseen mennessä ollut pyynnöstä huolimatta oikaissut julkaisemaansa härskin valheellista väitettä korvausten kaatumisesta KKO:ssa, lähetin virheen korjaamatta jättämisestä kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Yllä kuvaamani tapahtumasarja osoittaa minusta kiistatta sellaista piittaamattomuutta, josta JSN:n perussopimuksen 4. pykälässä on kyse. Siksi ilmaisin kantanani, että JSN:n tulisi antaa Iltalehdelle vakava huomautus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Siis ei vain huomautusta vaan vakava huomautus.

Kantelu tuskin kuitenkaan johtaa yhtään mihinkään. JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström nimittäin hyvin todennäköisesti jatkaa härskejä otteitaan ja karsii kantelun eli päättää, ettei kantelua oteta neuvoston käsiteltäväksi.

Itse asiassa lähes varmasti JSN:n puheenjohtaja ei tutki lainkaan kantelun aiheellisuutta. Sen sijaan hän karsii kantelun sillä "teknisellä" perusteella, että kantelu on tehty JSN:n mielestä väärässä ja kielletyssä "testaustarkoituksessa". Julkaisen kantelun joka tapauksessa tässä blogini postauksessa.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Iltalehden nettisivuilla 21.1.2017 julkaistu Aarno Laitisen kolumni ”Naistuomarien oikeus”. Kirjoituksen osoite on: http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2017/01/21/naistuomarien-oikeus/ (tarkistettu 5.2.2017).

Kantelun perusteet

Iltalehden kolumnisti, toimittaja Aarno Laitinen kirjoitti 21.1.2017 kolumnissaan oikeusjutusta, jossa häntä oli syytetty kunnianloukkauksesta. Jutun oli nostanut ”verovouti, jonka juttuja olin kritisoinut”.

Käräjäoikeuden tuomarit ja syyttäjä olivat Laitisen mukaan ”kaikki naisia”. Näin hän kuvasi alioikeuden tuomiota: ”Käräjäoikeuden istunnossa naistuomarit langettivat maksettavakseni muutaman tuhannen euron vahingonkorvaukset verovoudille.”

Ylempien oikeusasteiden tuomioista Laitinen esitti tällaiset väitteet: ”Hovissa korvaukset putosivat ratkaisevasti ja korkeimmassa ne kaatuivat kokonaan. Hovi määräsi verovoudin maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulumme.”

Esitettyään nämä väitteet ylempien oikeusasteiden tuomioista Laitinen kirjoitti Ilkka Kanervan jutusta ja huomautti, että ”Kanervakin vapautui kaikista syytteistä ylemmissä oikeusasteissa”.

Iltalehden julkaisema kolumni sisälsi useita asiavirheitä. Olennaisin niistä oli Laitisen väite, että käräjäoikeuden hänen maksettavakseen langettavat vahingonkorvaukset ”kaatuivat kokonaan” korkeimmassa oikeudessa.

Laitisen huomautus oikeudenkäyntikuluista ja siitä, että ”Kanervakin vapautui kaikista syytteistä ylemmissä oikeusasteissa”, sai lukijat uskomaan, että KKO vapautti Laitisen kaikista syytteistä ja että hän voitti jutun.

KKO:n 16.8.2006 antaman tuomion (2006:62) asiakirjat kuitenkin osoittavat Iltalehdessä julkaistun kolumnin johtaneen lukijoita tosi pahasti harhaan.

Kerron seuraavaksi KKO:n asiakirjoihin tukeutuen lyhyesti, mistä jutussa oli kyse ja miten juttu tosiasiassa ratkaistiin eri oikeusasteissa.

Syyte koski Iltalehdessä 11.11.2000 julkaistua Aarno Laitisen pakinamuotoista kirjoitusta, jossa hän käsitteli muun muassa PRH:n pääjohtajaa Martti Enäjärveä koskeneen verotarkastuksen vuotamista lehdistölle.

”Ilmiantajien paratiisi” -kirjoituksessaan Laitinen kirjoitti mm. näin: ”Verotarkastaja on jakanut raporttiaan lehdistölle ennen kuin sitä on edes käsitelty verohallinnossa.”

Syytteen mukaan tämä tieto oli valheellinen, ja sen esittäminen oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä ja verotarkastajaan kohdistuvaa halveksuntaa.

IL:n julkaisema tietohan tarkoitti sitä, että verotarkastaja olisi syyllistynyt rikoslain 40 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun rikokseen eli virkasalaisuuden rikkomiseen.

Tampereen käräjäoikeudessa asian ratkaisivat käräjätuomari Pekka Lankinen sekä lautamiehet Veikko Koski, Ulla Hirvonen ja Aila Sipilä. Syyttäjänä jutussa toimi Leena Koivuniemi. Laitisen moittimista ”naistuomareista” siis kaksi oli miehiä.

5.11.2003 käräjäoikeus tuomitsi Aarno Olavi Laitisen kunnianloukkauksesta 30 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullisesti suorittamaan verotarkastaja Tenho Tikkaselle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

Turun hovioikeudessa asian ratkaisivat 10.3.2005 hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Allan Ahnger ja Hannu Rimmanen, kaikki miehiä. Hovioikeus piti rikosta törkeänä ja tuomitsi Laitisen törkeästä kunnianloukkauksesta 70 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

Vastoin Laitisen kolumnin väitettä hovioikeus ei pudottanut korvauksia ”ratkaisevasti” vaan päinvastoin tuplasi korvauksen henkisestä kärsimyksestä 3 500 eurosta 7 500 euroksi.

KKO:ssa asian ratkaisivat oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Timo Esko. Asian esittelijänä toimi Timo Ojala. Kaikki he olivat miehiä.

KKO:n tuomiolauselmassa ”A” tarkoitti toimittaja Aarno Laitista ja ”B” verotarkastaja Tenho Tikkasta:

”A:n syyksi luetaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman törkeän kunnianloukkauksen asemesta rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kunnianloukkaus. A tuomitaan 30:een 35 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. A:n ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullinen vahingonkorvausvelvollisuus kärsimyksestä B:lle alennetaan käräjäoikeuden tuomitsemaksi 3 500 euroksi käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.”

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa myös siitä, että Julkisen sanan neuvosto oli 29.3.2001 tehnyt IL:n ”Ilmiantajien paratiisi” -kirjoituksesta langettavan päätöksen (2986/SL/01) ja huomauttanut lehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Professori Olli Mäenpään johtama JSN korosti, että kirjoituksen pakinamuoto ei oikeuta henkilökohtaisesti loukkaavien ilmaisujen käyttöä. Pakinamuoto ei neuvoston mukaan oikeuta myöskään esittämään vakavaa asiaväitettä, jolla ei ole riittävästi perusteita.

21.1.2017 lähetin Iltalehden toimitukselle korjauspyynnön (kopio sen tekstistä on kantelun kuittauksen perässä). Kohdistin pyyntöni vain kolumnin olennaisimpaan virheeseen eli siihen väitteeseen, että korvaukset ”kaatuivat kokonaan” korkeimmassa oikeudessa.

Iltalehden toimitus ei vastannut korjauspyyntöön eikä myöskään oikaissut verkkolehdessään siellä julkaistua olennaista virhettä. Jättämällä olennaisen virheen korjaamatta Iltalehti rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

JSN:n tulee tehdä tästä kantelustani langettava päätös, joka sisältää vakavan huomautuksen Iltalehdelle, koska lehden menettely ilmiselvästi osoittaa neuvoston perussopimuksen 4 §:n mainitsemaa piittaamattomuutta. Tapahtumasarja todistaa piittaamattomuuden kiistatta:

-11.11.2000 Iltalehti julkaisee Aarno Laitisen kirjoituksen, joka sisältää verotarkastajan rikokseen syyllistymistä tarkoittavan valheellisen tiedon.

-29.3.2001 Julkisen sanan neuvosto tekee kyseisen tiedon julkaisemisesta langettavan päätöksen ja huomauttaa Iltalehteä hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

-16.8.2006 korkein oikeus tuomitsee Laitisen kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. Lisäksi KKO velvoittaa Laitisen ja hänen kirjoituksensa julkaisseen kustannusyhtiön yhteisvastuullisesti suorittamaan verotarkastaja Tenho Tikkaselle korvaukseksi kärsimyksestä 3 500 euroa korkoineen.

-21.1.2017 Iltalehti julkaisee kunnianloukkauksesta sakkoihin tuomitun ja lehtiyhtiön kanssa yhteisvastuulliseen korvaukseen velvoitetun Laitisen kirjoituksen, jossa tämä muiden perättömien väitteiden lisäksi väittää valheellisesti, että korkeimmassa oikeudessa korvaukset ”kaatuivat kokonaan”. Valheellista väitettä kehystävillä teksteillä lukijoiden annetaan ymmärtää, että Laitinen voitti jutun ja vapautettiin kunnianloukkaussyytteestä.

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena kahdestakin syystä erikoinen. Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen. Tässä tapauksessa tarkoituksena on myös, että JSN antaa tiedotusvälineelle vakavan huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 5.2.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

21. tammikuuta 2017 16.03

Markku Lehtola

Vastaanottaja: kari.kivela@iltalehti.fi

Kopio: petri.hakala@iltalehti.fi, il.toimitus@iltalehti.fi

”Naistuomarien oikeus” -kolumnin (IL:n nettilehti 21.1.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

kirjoittaessaan Iltalehdessä 11.11.2000 julkaistua pakinaansa koskevasta kunnianloukkausjutusta Iltalehden kolumnisti Aarno Laitinen kertoi tänään, miten ”käräjäoikeuden istunnossa naistuomarit langettivat maksettavakseni muutaman tuhannen euron vahingonkorvaukset verovoudille”. 

Tämän jälkeen hän esitti väitteen: ”Hovissa korvaukset putosivat ratkaisevasti ja korkeimmassa ne kaatuivat kokonaan.” Tieto siitä, että korvaukset olisivat kaatuneet kokonaan korkeimmassa oikeudessa oli perätön ja johti Iltalehden lukijoita pahasti harhaan.

Korkeimman oikeuden tuomiosta (2006:62) käy ilmi, että Aarno Laitinen tuomittiin kunnianloukkauksesta 30:een 35 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 1 050 euroa. 

KKO:n tuomiosta käy edelleen ilmi, että KKO alensi Laitisen ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden yhteisvastuullista vahingonkorvausvelvollisuutta ”verovoudille” aiheutetusta kärsimyksestä 3 500 euroksi. 

Tuomittu vahingonkorvausvelvollisuus oli näin ollen juuri se sama, jonka käräjäoikeuden naistuomarit olivat langettaneet Laitisen ja lehtiyhtiön yhteisvastuullisesti maksettavaksi.

Aarno Laitisen esittämä perätön tieto korkeimman oikeuden ratkaisusta oli olennainen asiavirhe, joka Iltalehden on syytä korjata viipymättä (JO 20). 

Korjaustarvetta korostaa se, että Iltalehti on hyvän journalistisen tavan vastaisesti levittänyt perätöntä tietoa tapauksesta, jossa lehteä julkaisevalle yhtiölle itselleen oli lainvoimaisella tuomiolla määrätty yhteisvastuullinen vahingonkorvausvelvollisuus kolumnistinsa kanssa.

Korjaustarvetta korostaa sekin, että Aarno ”Loka” Laitinen oli kirjoittanut kolumninsa härskiin tapaan ikään kuin hän olisi ollut kunnianloukkausjutun voittaja. Tosiasiassa Laitinen hävisi juttunsa, ja hänet tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen, ja hänelle määrättiin myös vahingonkorvausvelvollisuus.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

"Testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen" nro 1

20.4.2016 Länsi-Savo ja Itä-Savo julkaisivat nettilehdissään väärän tiedon rikoslaista. Perättömän tiedon esitti Ruumis-nimisessä kolumnissaan toimittaja Minna-Liisa Riestola.

Hän kertoi tapauksesta, jossa nuoret ottivat kännykällä kuvia junan alle menehtyneestä nuoresta ja jakoivat kuvia uhrin omaisten järkytykseksi somessa. Tässä yhteydessä Riestola väitti, ettei poliisi voinut tehdä mitään, koska "Suomen laki ei tunne kuolleen kunnianloukkausta."

Kunnianloukkauksesta säädetään voimassa olevan rikoslain 24. luvun 9. pykälässä. Siinä todetaan:

"Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen."

Lakipykälässä mainitun vainajalle erityisen läheisen henkilön käsite käy ilmi hallituksen esityksestä 184/1999 (s. 38–39).

Lehdissä julkaistu perätön tieto oli minusta Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen virhe jo senkin vuoksi, että sillä saattaa olla ikäviä seurauksia. Jos lukija luottaa lehtien tietoon ja esittää vainajasta lain tarkoittaman valheellisen tiedon tai vihjauksen, hän syyllistyy rangaistavaan rikokseen.

Koska Länsi-Savon ja Itä-Savon toimitukset jättivät pyynnöstä huolimatta korjaamatta olennaisena pitämäni asiavirheen, lähetin virheen korjaamatta jättämisestä 25.4.2016 kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Kantelun koko teksti korjauspyyntöineen on luettavissa postauksen lopussa.

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström karsi kantelun 30.6.2016. Perusteluineen päivineen hänen päätöksensä oli tällainen:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen."

Grundström ei siis lainkaan tulkinnut, oliko oikaisematta jätetty virhe olennainen ja oikaisua vaativa vai ei.

Hänen menettelynsä on kiinnostava ja erikoinen, jos muistamme, että JSN oli vastikään antanut langettavan päätöksen rikoslakia koskevan virheellisen tiedon korjaamatta jättämisestä.

JSN:n 16.12.2015 tekemä tärkeä langettava päätös 5861/SL/15 koski Hufvudstadsbladet-lehteä:

"Hufvudstadsbladet julkaisi mielipidesivullaan kirjoituksen, jossa väitettiin virheellisesti, että itsemurhassa avustaminen olisi Suomessa rikos. Lehti ei korjannut virhettä kantelijan pyynnöstä huolimatta. Kyseessä oli olennainen asiavirhe, joka lehden olisi pitänyt korjata viipymättä."

Länsi-Savon ja Itä-Savon perätön väite oli mielestäni vakavampi ja kipeämmin oikaisua vaativa asiavirhe kuin Hbl:n virheellinen tieto. Hbl:n väärän tiedon varassa toimiva ei syyllisty rikokseen, mutta Länsi-Savon ja Itä-Savon väärään tietoon luottava sitä vastoin syyllistyy rikokseen.

"Testaustarkoitus" kantelun karsintaperusteena on lievästi sanoen erikoinen. Itsesääntely perustuu nimenomaan kanteluihin, ja ainakaan asiavirheen korjaamista koskevat kantelut eivät voi olla luonteeltaan mitään muuta kuin testausta.

Jättäessään korjaamatta asiavirheen tiedotusväline tulkitsee, ettei virhe ole Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen ja korjausta vaativa virhe. Joka ainoa kyseistä eettisen koodin kohtaa koskeva kantelu JSN:lle on pakostakin sen testaamista, tulkitseeko JSN asiavirhettä samalla vai eri tavalla kuin tiedotusväline.

Oma erikoinen lukunsa kantelun karsintaperusteena on semmoinen ajatus, että kantelussa on kyse massakantelemisesta. Mikä esimerkiksi nyt puheena olevassa, Länsi-Savoa ja Itä-Savoa koskevassa kantelussa oli "massakantelemista"?

-------

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Itä-Savon ja Länsi-Savon nettilehdissä 20.4.2016 julkaistu toimittaja Minna-Liisa Riestolan kolumni ”Ruumis”. Kirjoituksen osoitteet netissä ovat: <http://www.lansi-savo.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-ruumis-340325> ja <http://www.ita-savo.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-ruumis-340325> (tarkistettu 25.4.2016).

Kantelun perusteet

Toimittaja Minna-Liisa Riestola kertoi kolumnissaan tapauksesta, jossa nuoret ottivat kännykällä kuvia junan alle menehtyneestä nuoresta ja jakoivat kuvia somessa omaisten järkytykseksi. Riestola väitti, ettei poliisi voinut tehdä mitään, koska ”Suomen laki ei tunne kuolleen kunnianloukkausta”.

Suomen lakia koskeva väite oli perätön. Se antoi lukijoille harhaanjohtavan kuvan siitä, miten kunnianloukkausta säännellään rikoslaissa. Perätön väite oli olennainen asiavirhe, joka oli viipymättä korjattava (JO 20).

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka kirjoitti valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisestä vainajasta Toimittajan sananvapaus -teoksessaan (2008, 225) ja muistutti rikoslain 24. luvun 9. pykälän 3. momentista tähän tapaan:

”Säännöksen perusteella kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.”

Jos kolumnin lukija Riestolan väitteeseen luottaen esittää vainajasta lain tarkoittaman valheellisen tiedon tai vihjauksen, hän syyllistyy rikokseen. Tämä laista ilmenevä tosiasia osoittaa, että perätön väite oli olennainen asiavirhe.

Lähetin Länsi-Savon ja Itä-Savon toimituksille korjauspyynnön 20.4.2016. Vastauksessaan toimittaja Riestola ilmoitti jäävänsä pohtimaan oikaisun tekemistä. Mitään oikaisua lehdet eivät julkaisseet.

Jättämällä pyynnöstä huolimatta korjaamatta olennaisen asiavirheen Länsi-Savo ja Itä-Savo rikkoivat hyvää journalistista tapaa.

Helsingissä 25.4.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

20. huhtikuuta 2016 18.40

Markku Lehtola

Vastaanottaja: tiina.ojutkangas@lansi-savo.fi, tiina.ojutkangas@ita-savo.fi

Kopio: toimitus@lansi-savo.fi, toimitus@ita-savo.fi, mriestola@gmail.com

"Ruumis”-kolumnin (Itä-Savon ja Länsi-Savon nettilehdet 20.4.) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

Minna-Liisa Riestolan muutoin asiallisessa kolumnissa väitettiin, että ”Suomen laki ei tunne kuolleen kunnianloukkausta”. Väite oli perätön ja antoi lukijoille harhaanjohtavan kuvan kunnianloukkauksen sääntelystä rikoslaissa. Virhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Rikoslain 24. luvun 9. pykälän 3. momentissa säädetään näin: ”Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.”

Kolumnin kirjoittajalle on ilmeisesti sattunut jonkinlainen väärinkäsitys. Poliisin ”ei voinut tehdä mitään” -suhtautumiseen on kaiketi ollut syynä se, että rikoslain yksityisyydensuojasäännös ei suojaa vainajaa.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com