Faktavahti

Yleisradion ja JSN:n Terrafame-sotku, osa 2

26.3.2017 postauksessani kerroin, miten Ylen toimittajat olivat sijoittaneet kohun sytyttäneeseen juttuunsa pääministeri Juha Sipilän kommentin, joka ei ollut kommentti jutun häijysti vihjailevaan jääviysväitteeseen.

Kyseessä oli toiselle medialle annettu, eri kysymystä koskeva kommentti. Toimittajien menettely oli journalismin etiikan näkövinkkelistä edesvastuuton, ja suoritus tutkivana journalismina limbo; jutun tekijät, Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski, olivat palkittuja tutkivia toimittajia.

Tapaus toi mieleen syyskuussa 1998 Ylen TV1:ssä esitetyn "Lääketieteen musta historia" -ohjelman. MOT:n kaksiosaisen ohjelman toimitti silloin tutkivana toimittajana tunnettu ja palkittu Olli Ainola. Ohjelmassa hän leipoi Arvo Ylpöstä natsitohtorin.

Elokuussa 2009 julkaisin tutkivan toimituksen ohjelmasta yksityiskohtaisen, 40-sivuisen analyysin "Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa".

Analysoin sitä, oliko ohjelma ylipäätään tutkivaa journalismia. Ei se sitä ollut. Valitettavasti jouduin toteamaan, että ohjelma oli "pelkkää tarkoitushakuista vihjailua". Analyysi ja käsitykseni tutkivasta journalismista on luettavissa tästä.

Tämän päivän Terrafame-sotkussa häijysti vihjailevaa journalismia ovat viljelleet muutkin kuin Ylen tutkivat toimittajat. Tähän asti iljettävintä vihjailua on viljellyt Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen (IL:n nettilehti 28.3.).

Väitettyään harhaanjohtavasti, että muun muassa JSN on arvioinut pääministeri Juha Sipilän toimien "laillisuutta ja eettisyyttä", Parkkonen kirjoitti:

"Pääministerin on Ylen painostusyritysten lisäksi epäilty tehneen poliittisia päätöksiä, jotka ovat hyödyttäneet taloudellisesti hänen lähipiiriään, ystäviään ja perhettään. Kysymykset Sipilän toimien eettisyydestä ja moraalista ovat jääneet elämään, vaikka suoranaisia laittomuuksia ei ole havaittu."

Kiusallinen vihjailu pääministerin esteellisyydestä Terrafame-asiassa on ikävä kyllä jäänyt elämään myös Ylen 25.11.2016 kohujuttuun. Sen yhteyteen ei ole vieläkään lisätty tietoa oikeusasiamiehen päätöksestä, jonka mukaan pääministeri ei ollut esteellinen Terrafame-asiassa.

JSN:n lausuman käsitys sananvapaudesta

Terrafame-sotkun yhteydessä Julkisen sanan neuvosto päätti julkaista myös lausuman (6450/L/17) sananvapauden rajoittamisesta.

Lausuman käsitys sananvapauden rajoittamisesta on koko lailla erikoinen ja viittaa vahvasti siihen, että median itsesääntelyn pyörittäjät potevat pahanlaatuista omnipotenssin tautia.

Sananvapautta rajoittavaa oli JSN:n mielestä muun muassa se, että pääministeri "kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttään Katera Steeliin".

Siis ensin JSN korosti (22.2.2017 päätöksessään), ettei Ylen ollut "välttämätöntä" odottaa Sipilän kommenttia ennen 25.11.2016 jutun julkaisemista.

Kohujutun julkaisemisen jälkeen Sipilä jo rajoittikin sananvapautta: jutun häijystä vihjailusta suuttuneena hän ei, herra paratkoon, peräti kahteen päivään kommentoinut Ylelle yhteyttään sukulaistensa omistamaan firmaan.

Maan pääministerin, ja totta kai muidenkin ministereiden, siis pitää tanssia lausuntoautomaatteina täsmälleen median pillien tahtiin, elleivät tanssi, he rajoittavat sananvapautta.

JSN:n käsitys sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta tuo mieleen, mitä professori Risto Kunelius kirjoitti sananvapaudesta "motiivien pyykkääjänä" vuoden 2007 Journalismikritiikin vuosikirjassa.

Asiayhteytenä silloin oli kohu Jyllands-Postenin julkaisemista Muhammed-pilapiirroksista, joiden tarkoituksena oli kuulemma pohtia sananvapautta. Motiivi siis oli jalo.

Vetoaminen sananvapauden traditioon toimi Kuneliuksen mielestä hyvänä julkisuuden hallinnan strategiana, "sen avulla korostui kirkas periaate".

Tekojen puolustamisen strategiana läntisen sananvapausidean nerokkuus oli Kuneliuksen mukaan siinä, että "se siirtää syrjään kysymyksen julkaisemismotiiveista".

Olikohan "sananvapaus" tässä Sipilänkin tapauksessa itsesääntelyn lausuman värkkääjille vain nerokas kikka ministeritason lausuntoautomaattien nöyrän toiminnan varmistamiseksi? Sekä kaupallisen median että julkisen palvelun uutismyllyt vaativat, totta kai, lausuntoautomaattinsa.