Ylen ex-päätoimittaja: faktantarkistus ei toimi
Demarien Demokraatti julkaisi nettisivuillaan pari viikkoa sitten tosi kiinnostavan ja minusta myös tärkeän haastattelun, josta valitettavasti vain ani harvat tietävät mitään.
Jututettavana oli Ylen ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja jututtajana toimittaja Simo Alastalo. Haastattelun voi lukea tästä.
Luotettavuuden illuusiota ylläpitävä, itseensä tyytyväinen omnipotentti valtamedia ei ole moisen marginaaliläpykän 19.7. julkaisemaa journalistista tuotosta noteerannut mitenkään.
Se on sääli, sillä Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien ex-pomo esitti haastattelussa jännän ja uskoakseni myös tärkeän arvion esimerkiksi journalistisesta faktantarkistuksesta.
Aivan ymmärrettävästi poliittisen lehden haastattelussa oli uusoikeiston ja populismin vastaista ideologista viritystä vahvasti, mutta ei nyt välitetä eikä hermostuta siitä.
Alastalo kertoi, miten median kontrolli on toteutunut Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa, joissa uusoikeisto on päässyt valtaan.
Muualla lännessä liberaalia järjestelmää murentavaa populismia vastaan taistellaan muun muassa journalistisella faktantarkistuksella, Alastalo tiesi.
Hän totesi, että Ylen ex-päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan faktantarkistus ei keinona toimi:
"Tätä on tutkittu tieteellisestikin. Faktantarkistus ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä. Samat ihmiset eivät siis näe näitä kahta asiaa. Siinä saarnataan uskovaisille ja sitten se politisoituu."
Jääskeläinen viittasi kritiikissään selvästikin eri puolilla maailmaa toimiviin faktantarkistuksen erityisiin organisaatioihin. Niitä ovat muun muassa FactCheck.org, PolitiFact.com, Full Fact ja Faktabaari.
Kun esimerkiksi tällaiset organisaatiot tarkistavat erilaisten vallakkaiden ja median ulostulojen faktoja, ne yleensä vain julkaisevat tarkistustensa tulokset organisaationsa nettisivuilla.
Näin käy ymmärrettäväksi se Jääskeläisen kritiikin ydin, että faktantarkistus ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä.
Niinpä ei olekaan minkään sortin ihme, että esimerkiksi politiikan, talouden ja median eliiteille Faktabaarin tapaiset organisaatiot ovat vallan harmittomia, kivoja ja kesyjä pieniä puudeleita.
Yleisöjen eli median uhrien näkövinkkelistä ne ovat ainakin vielä myös jokseenkin hyödyttömiä. Faktabaari ei auta, kun media huiputtaa yleisöään esimerkiksi jättämällä asiavirheitä korjaamatta.
Faktabaarin toimituskunnan puolesta Atte Jääskeläisen rajuun kritiikkiin vastasivat Demokraatissa 24.7.2018 toimittaja, valokuvaaja Petra Piitulainen-Ramsay ja Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian tohtorikoulutettava Severi Hämäri. Vastauksen voi lukea tästä.
Piitulainen-Ramsay ja Hämäri korostivat koko lailla hämmentävästi, että oikaisuista poiketen faktantarkistus ei pyrikään tavoittamaan kaikkia niitä, jotka ovat väärän tiedon nähneet:
"Faktantarkistuksen tavoitteena on löytää ja tunnistaa potentiaalinen virheellinen informaatio ja pyrkiä tarkistamaan se niin, että mahdollinen korjaus tavoittaa riittävässä määrin kansalaiset, journalistit ja päätöksentekijät."
Jos vaikka Faktabaarin "mahdolliset" korjaukset tavoittavat nyt "riittävässä määrin" kansalaiset, niin silloin kyllä tavoite on asetettu suurin piirtein nollakorkojen tasolle.
Hyvä lukija, pistäydypä silmäilemässä, millä tavalla jo vuosia toiminut Faktabaari on käytännössä tarkistanut faktoja. Baarin paljon mainostettua tarjoilua pitäisi päästä nautiskelemaan tästä.
Tukiaisia faktantarkistajien verkostolle?
Atte Jääskeläisen kritiikin valossa on lievästi sanoen hämmentävää todeta, että EU:ssa viritellään parhaillaan julkisen tuen valuttamista faktantarkistajien organisaatioiden verkostolle.
EU:n komission asiaa koskeva tiedonanto "Tackling online disinformation: a European Approach" on päivätty 26.4.2018. Linkki komission dokumenttiin löytyy tätä kautta.
Infoa tukihankkeesta tarjoaa myös valtioneuvoston kanslian 30.5.2018 päivätty perusmuistio. Sen pitäisi löytyä tästä.
Lisätietoa aiheesta tarjoaa edelleen valtioneuvoston 5.7.2018 tekemä mediapoliittisen ohjelman periaatepäätös. Sen pitäisi avautua nautiskeltavaksi tästä.
Edellä mainitut vaikutusvaltaiset dokumentit osoittavat, että ihan tosissaan nyt viritellään julkista tukea sellaiselle faktantarkistuksen konseptille, joka ei auta ainakaan sen perinteisen median vilpistelyn uhreja.
Miksi ihmeessä pitäisi jopa verovaroin tukea sellaista faktantarkistusta, joka "ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä"?
Jos (ja kun) Atte Jääskeläinen on kritiikillään oikealla asialla, häntä kenties kannattaisi vielä kuulla, ennen kuin verorahoja aletaan jakaa kaiken maailman "faktabaareille".
Mainittakoon, että saatuaan keväällä 2017 äkkilähdön Ylestä Jääskeläinen työskenteli Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Siksikin hän tietänee jotain faktantarkistuksesta.
Elokuun 2018 alussa pari päivää sitten alkoi Jääskeläisen pesti Lappeenrannan teknillisen yliopiston työelämäprofessorina (Professor of Practice).
Lisäys 4.8.2018:
Olen kuvannut Faktavahti-instituution tapaa toimia faktantarkistajana huhtikuun lopulla 2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 8–9). Raportin voi lukea tästä.
Kaikkien niiden, jotka haluavat tietää Julkisen sanan neuvoston pyörittämästä median aidosta eli vain median itsensä pyörittämästä itsesääntelystä sen pintakiiltoa enemmän, kannattaa toki lukea raportti alusta loppuun asti. Sivuja raportissa on vain 39.
Raportti on, vaikka itse niin vaatimattomasti sanon, ylivoimaisesti paras ja paljastavin kuvaus JSN:n käytännön toiminnasta. Raportti kertoo myös tänä syksynä 50 vuotta täyttävän JSN:n perustamisen todellisista motiiveista ja jännästä yleisöön liittyvästä retorisesta oivalluksesta.
Se on myös ainoa julkaisu, joka kertoo siitä, miten JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa myös kulissien takana, ratkaisuin, joita ei koskaan missään julkaista ja joista median yleisöt eivät tiedä mitään.
Faktantarkistuksen kohteena minulla oli projektin eli "JSN-testin" alussa syksyllä 2012 Yle ja lähes 30 sanomalehteä. MTV:tä en voinut ottaa kohteeksi, koska saan sen imelistä "myyvistä" sisällöistä näppylöitä.
Viime aikoina kohteita on ollut jonkin verran vähemmän, koska jotkut lehdet ovat luikkineet minulta pelkurimaisesti piiloon maksumuuriensa taa.
Monet aihealueet olen alusta asti sivuuttanut tyystin. En ole tarkistanut ollenkaan esimerkiksi urheilun ja kulttuurin sisältöjä. Kulttuuri piti jättää sivuun jo senkin takia, että en barbaarina tiedä siitä mitään.
Maakuntalehtien paikallisia sisältöjä en ole myöskään tarkistellut lainkaan. Niiden tarkistamisen koin täysin ylivoimaiseksi.
Touhuan faktantarkistajana aprillipäivän asenteella. Kysyn koko ajan itseltäni, voiko tuo tai tämä epäilyttävältä haiskahtava faktatieto pitää paikkansa. Epäilyttävältä vaikuttavan tiedon pyrin aina tarkistamaan.
Internet on tietojen tarkistamiseen mainio työkalu, ja kun olen treenaillut tietojen tarkistamista kesästä 1967 lähtien, uskon pystyväni aika pätevästi tarkistamaan, pitääkö julkaistu faktaväite paikkansa vai ei.
Kun sitten törmään olennaisena pitämääni asiavirheeseen, lähetän aina kyseisen tiedotusvälineen toimitukselle korjauspyynnön. Siinä kerron lähteestä, joka osoittaa, että julkaistu tieto on ollut virheellinen ja osoittaa myös sen, mikä on se oikea ja tosi tieto.
Jos tiedotusväline ei suostu korjaamaan virhettään, lähetän aina olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä kantelun JSN:lle Journalistin ohjeeseen 20 viitaten.
Näin Faktavahti-instituutio toimii. Yli kahden vuoden ajan olen nyt infonnut projektistani netissä, ja suurin piirtein kaikki tänä aikana tehdyt kantelut olen muistaakseni myös julkaissut tässä blogissani.
Tarkkoja tilastolukuja minulla ei ole projektistani esittää; kuka sitä kaiken maailman kylähullujen tekeleitä prikulleen räknäisi.
Tämän vuoden aikana näytän joka tapauksessa tehneen, jos laskin oikein, kaikkiaan 17 kantelua Julkisen sanan neuvostolle. Korjauspyyntöjä olen meilaillut sanomalehdille ja Ylelle tänä vuonna yhteensä noin 80.
Karkeasti arvioiden kuvittelen värkänneeni syksystä 2012 lähtien suurin piirtein 130 kantelua JSN:lle virheiden korjaamatta jättämisestä. Luku kenties vaikuttaa isolta, mutta ei se ole kuin pari kantelua kuussa.
Korjauspyyntöjä olen saattanut vajaan kuuden vuoden aikana meilailla toimituksille kaikkiaan noin 700. Arvio on karkea; tietoteknisistä syistä tarkka luku ei ole enää laskettavissa.
Kantelujen ja korjauspyyntöjen luvuista voi kuitenkin päätellä, että useimmissa tapauksissa asiavirheet ovat tulleet korjatuiksi. Kun virheet on asianmukaisesti korjattu, ei ole tarvinnut kannella JSN:lle.
Tässä kohtaa on syytä korostaa, että kaikki korjaukset eivät välttämättä kuulu ansioluettelooni; joskus toimitukset korjaavat virheitä oma-aloitteisestikin tai saatuaan pyynnön joltakin toiselta immeiseltä.
Aivan ilmeistä joka tapauksessa on, että olen tällä Faktavahdin mallilla saanut aikaan median yleisöjen iloksi satoja oikaisuja. Hyvä minä.
Olen saanut aikaan tällä mallilla yhtä ja toista myös median itsesääntelyssä. Vanhaan "hyvään" aikaan eli Risto Uimosen puheenjohtajakaudella JSN otti julkisella puolella käsiteltäväksi noin 40 kanteluani.
Noin joka toinen noista kanteluistani johti langettavaan, joka toinen vapauttavaan päätökseen. Kantelut eivät siis olleet turhia, eivät muuten myöskään ne, joista JSN teki vapauttavat päätökset.
On tärkeää huomata, että kanteluista tehdyt, JSN:n sivuilla julkaistut vapauttavat ja langettavat ratkaisut toivat osaltaan yleisölle näkyviin hyvän journalistisen tavan rajoja.
Jos JSN olisi julkaissut Kulissien takana -raportissa kerrotut, yleisöltä pimitetyt karsintaratkaisut, yleisö olisi voinut nähdä, että hyvän journalistisen tavan rajat eivät ole siellä, missä niiden on kuviteltu olevan.
Tässä kohtaa on muistutettava siitä nimenomaan median yleisöjen kannalta valitettavasta jutusta, että jo yli kahden vuoden ajan kanteluistani ei ole voinut olla mitään hyötyä ja iloa yleisölle.
Näin ikävästi asiat ovat sen vuoksi, että tuotuani projektini nettijulkisuuteen – Kulissien takana -raportti ja Faktavahti-blogi – JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström neuvoston taustavoimia konsultoituaan lätkäisi minulle porttikiellon median itsesääntelyyn.
Käytännössä tällainen median itsesääntelyssä kaiketi ainutlaatuinen porttikielto tarkoittaa, että JSN:n puheenjohtaja karsii joka ainoan kanteluni tutkimatta lainkaan kantelun aiheellisuutta. Motiivini ja toimintatapani on kuulemma sopimaton.
Grundströmin mielestä teen kantelut "testaustarkoituksessa", ja tällaista motiivia JSN ei hyväksy.
Porttikiellosta huolimatta teen JSN:lle kanteluja lähes entiseen tapaan. Näin saan ainakin jollain tapaa näkyväksi edes sen, ettei JSN juurikaan piittaa, välittääkö media yleisölle väärää vai oikeaa tietoa.
Projektini "missiona" – kuulostaa hienolta – on ollut alusta asti se, että median itsesääntely avataan täysin läpinäkyväksi. Itsesääntelyväen kähmintä kulissien takana yleisön tietämättä on minusta läpeensä moraalitonta.
Median itsesääntelyn pitäisi olla kaikin osin läpinäkyvää juuri sen vuoksi, että yleisö saisi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat oikeasti ovat.
Jos koko medialystin maksava yleisö ei tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat, yleisö ei myöskään pysty ottamaan kantaa siihen, hyväksyykö se JSN:n piirtämät rajat vai ei.
Edellä kuvattu Faktavahdin mallinen faktantarkistus eroaa siitä Atte Jääskeläisen toimimattomaksi arvioimasta faktantarkistuksesta aivan ratkaisevasti ainakin kahdella tapaa.
Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus haastaa koko ajan tiedotusvälineitä ja niiden pyörittämää median itsesääntelyä. Se ei tyydy siihen, että tarkistusten tulokset vain julkaistaan blogissa ja jätetään koko asia sikseen.
Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus myös tuottaa median yleisöjen iloksi konkreettisia tuloksia: se saa aikaan oikaisuja, jotka ainakin periaatteessa tavoittavat väärää tietoa saaneet kansalaiset.
Jotain tällaista mediaa ja sen itsesääntelyä konkreettisesti haastavaa faktantarkistusta julkisen vallan pitäisi kansalaisten parhaaksi tavalla tai toisella tukea.
On silkkaa julkisten varojen haaskausta syytää tukiaisia lähinnä vain silmänlumeena toimiville "faktabaareille".
Tätä koko lailla täräkkää toteamusta ei pidä käsittää niin, että olisin kinumassa itselleni jotain julkisen vallan tukiaisia. Minä en semmoisia mihinkään tarvitse.
Yleisön ja yleisen edun vuoksi politiikan eliitin pitäisi kuitenkin kiiruusti tehdä konkreettisia tekoja muutoksen aikaansaamiseksi valtamedian ja sen itsesääntelyn röyhkeisiin ja falskeihin toimintatapoihin.
Median yleisöt ovat tässä asiassa vallan aseettomia ja avuttomia. Ne eivät voi saada aikaan edes julkista keskustelua tästä yleisöille tärkeästä asiasta. Sen Yle ja sanomalehdet kyllä varmistavat.
Lisäys 10.8.2018:
Ylen ex-toimitusjohtaja Mikael Jungner otti kokoomuksen Verkkouutiset-lehdessä tänä aamuna ajatuksia herättävällä tavalla kantaa faktantarkistukseen. Aivopesty demokratia -blogin voi lukea tästä.
Jungner kritisoi uskomusta, että ihminen on ajattelussaan rationaalinen ja totuutta etsivä. Hänestä näyttää siltä, että tilanne ei ole "ihan noin yksiselitteinen". Jungnerin mielestä ihmisen mieli elää tarinoista, ei faktoista:
"Faktantarkistus on ollut vahvasti esillä jo vuosia. Siitä on puhuttu paljon ja sitä on esitetty ratkaisuksi valeuutisten ongelmaan. Huonolla menestyksellä. Faktantarkistus ei kiinnosta yleisöä. Se ei ole missään päin maailmaa merkittävää liiketoimintaa. Totuus ei kiinnosta ihmisiä siinä määrin kuin aiemmin kuviteltiin. Tarinat kiinnostavat enemmän."
Ylen ex-päätoimittaja arvioi, ettei faktantarkistus toimi, sillä se ei tavoita sitä yleisöä, joka on saanut mediasta väärää tietoa. Nyt Ylen ex-toimitusjohtaja arvioi, ettei faktantarkistus edes kiinnosta yleisöä.
Ylen ex-toimittajanretkuna pelkään pahoin, että sekä Atte Jääskeläinen että Mikael Jungner ovat oikeassa. Itse asiassa olen projektini havaintona todennut monta kertaa, ettei yleisöä juurikaan kiinnosta, välittääkö media sille väärää vai oikeaa faktatietoa.
Lisäys 4.8.2018:
Faktantarkistus Faktavahdin malliin
Olen kuvannut Faktavahti-instituution tapaa toimia faktantarkistajana huhtikuun lopulla 2016 julkaistussa Kulissien takana -raportissa (s. 8–9). Raportin voi lukea tästä.
Kaikkien niiden, jotka haluavat tietää Julkisen sanan neuvoston pyörittämästä median aidosta eli vain median itsensä pyörittämästä itsesääntelystä sen pintakiiltoa enemmän, kannattaa toki lukea raportti alusta loppuun asti. Sivuja raportissa on vain 39.
Raportti on, vaikka itse niin vaatimattomasti sanon, ylivoimaisesti paras ja paljastavin kuvaus JSN:n käytännön toiminnasta. Raportti kertoo myös tänä syksynä 50 vuotta täyttävän JSN:n perustamisen todellisista motiiveista ja jännästä yleisöön liittyvästä retorisesta oivalluksesta.
Se on myös ainoa julkaisu, joka kertoo siitä, miten JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa myös kulissien takana, ratkaisuin, joita ei koskaan missään julkaista ja joista median yleisöt eivät tiedä mitään.
Faktantarkistuksen kohteena minulla oli projektin eli "JSN-testin" alussa syksyllä 2012 Yle ja lähes 30 sanomalehteä. MTV:tä en voinut ottaa kohteeksi, koska saan sen imelistä "myyvistä" sisällöistä näppylöitä.
Viime aikoina kohteita on ollut jonkin verran vähemmän, koska jotkut lehdet ovat luikkineet minulta pelkurimaisesti piiloon maksumuuriensa taa.
Monet aihealueet olen alusta asti sivuuttanut tyystin. En ole tarkistanut ollenkaan esimerkiksi urheilun ja kulttuurin sisältöjä. Kulttuuri piti jättää sivuun jo senkin takia, että en barbaarina tiedä siitä mitään.
Maakuntalehtien paikallisia sisältöjä en ole myöskään tarkistellut lainkaan. Niiden tarkistamisen koin täysin ylivoimaiseksi.
Touhuan faktantarkistajana aprillipäivän asenteella. Kysyn koko ajan itseltäni, voiko tuo tai tämä epäilyttävältä haiskahtava faktatieto pitää paikkansa. Epäilyttävältä vaikuttavan tiedon pyrin aina tarkistamaan.
Internet on tietojen tarkistamiseen mainio työkalu, ja kun olen treenaillut tietojen tarkistamista kesästä 1967 lähtien, uskon pystyväni aika pätevästi tarkistamaan, pitääkö julkaistu faktaväite paikkansa vai ei.
Kun sitten törmään olennaisena pitämääni asiavirheeseen, lähetän aina kyseisen tiedotusvälineen toimitukselle korjauspyynnön. Siinä kerron lähteestä, joka osoittaa, että julkaistu tieto on ollut virheellinen ja osoittaa myös sen, mikä on se oikea ja tosi tieto.
Jos tiedotusväline ei suostu korjaamaan virhettään, lähetän aina olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä kantelun JSN:lle Journalistin ohjeeseen 20 viitaten.
Näin Faktavahti-instituutio toimii. Yli kahden vuoden ajan olen nyt infonnut projektistani netissä, ja suurin piirtein kaikki tänä aikana tehdyt kantelut olen muistaakseni myös julkaissut tässä blogissani.
Tarkkoja tilastolukuja minulla ei ole projektistani esittää; kuka sitä kaiken maailman kylähullujen tekeleitä prikulleen räknäisi.
Tämän vuoden aikana näytän joka tapauksessa tehneen, jos laskin oikein, kaikkiaan 17 kantelua Julkisen sanan neuvostolle. Korjauspyyntöjä olen meilaillut sanomalehdille ja Ylelle tänä vuonna yhteensä noin 80.
Karkeasti arvioiden kuvittelen värkänneeni syksystä 2012 lähtien suurin piirtein 130 kantelua JSN:lle virheiden korjaamatta jättämisestä. Luku kenties vaikuttaa isolta, mutta ei se ole kuin pari kantelua kuussa.
Korjauspyyntöjä olen saattanut vajaan kuuden vuoden aikana meilailla toimituksille kaikkiaan noin 700. Arvio on karkea; tietoteknisistä syistä tarkka luku ei ole enää laskettavissa.
Kantelujen ja korjauspyyntöjen luvuista voi kuitenkin päätellä, että useimmissa tapauksissa asiavirheet ovat tulleet korjatuiksi. Kun virheet on asianmukaisesti korjattu, ei ole tarvinnut kannella JSN:lle.
Tässä kohtaa on syytä korostaa, että kaikki korjaukset eivät välttämättä kuulu ansioluettelooni; joskus toimitukset korjaavat virheitä oma-aloitteisestikin tai saatuaan pyynnön joltakin toiselta immeiseltä.
Aivan ilmeistä joka tapauksessa on, että olen tällä Faktavahdin mallilla saanut aikaan median yleisöjen iloksi satoja oikaisuja. Hyvä minä.
Olen saanut aikaan tällä mallilla yhtä ja toista myös median itsesääntelyssä. Vanhaan "hyvään" aikaan eli Risto Uimosen puheenjohtajakaudella JSN otti julkisella puolella käsiteltäväksi noin 40 kanteluani.
Noin joka toinen noista kanteluistani johti langettavaan, joka toinen vapauttavaan päätökseen. Kantelut eivät siis olleet turhia, eivät muuten myöskään ne, joista JSN teki vapauttavat päätökset.
On tärkeää huomata, että kanteluista tehdyt, JSN:n sivuilla julkaistut vapauttavat ja langettavat ratkaisut toivat osaltaan yleisölle näkyviin hyvän journalistisen tavan rajoja.
Jos JSN olisi julkaissut Kulissien takana -raportissa kerrotut, yleisöltä pimitetyt karsintaratkaisut, yleisö olisi voinut nähdä, että hyvän journalistisen tavan rajat eivät ole siellä, missä niiden on kuviteltu olevan.
Tässä kohtaa on muistutettava siitä nimenomaan median yleisöjen kannalta valitettavasta jutusta, että jo yli kahden vuoden ajan kanteluistani ei ole voinut olla mitään hyötyä ja iloa yleisölle.
Näin ikävästi asiat ovat sen vuoksi, että tuotuani projektini nettijulkisuuteen – Kulissien takana -raportti ja Faktavahti-blogi – JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström neuvoston taustavoimia konsultoituaan lätkäisi minulle porttikiellon median itsesääntelyyn.
Käytännössä tällainen median itsesääntelyssä kaiketi ainutlaatuinen porttikielto tarkoittaa, että JSN:n puheenjohtaja karsii joka ainoan kanteluni tutkimatta lainkaan kantelun aiheellisuutta. Motiivini ja toimintatapani on kuulemma sopimaton.
Grundströmin mielestä teen kantelut "testaustarkoituksessa", ja tällaista motiivia JSN ei hyväksy.
Porttikiellosta huolimatta teen JSN:lle kanteluja lähes entiseen tapaan. Näin saan ainakin jollain tapaa näkyväksi edes sen, ettei JSN juurikaan piittaa, välittääkö media yleisölle väärää vai oikeaa tietoa.
Projektini "missiona" – kuulostaa hienolta – on ollut alusta asti se, että median itsesääntely avataan täysin läpinäkyväksi. Itsesääntelyväen kähmintä kulissien takana yleisön tietämättä on minusta läpeensä moraalitonta.
Median itsesääntelyn pitäisi olla kaikin osin läpinäkyvää juuri sen vuoksi, että yleisö saisi tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat oikeasti ovat.
Jos koko medialystin maksava yleisö ei tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat tosiasiassa ovat, yleisö ei myöskään pysty ottamaan kantaa siihen, hyväksyykö se JSN:n piirtämät rajat vai ei.
Edellä kuvattu Faktavahdin mallinen faktantarkistus eroaa siitä Atte Jääskeläisen toimimattomaksi arvioimasta faktantarkistuksesta aivan ratkaisevasti ainakin kahdella tapaa.
Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus haastaa koko ajan tiedotusvälineitä ja niiden pyörittämää median itsesääntelyä. Se ei tyydy siihen, että tarkistusten tulokset vain julkaistaan blogissa ja jätetään koko asia sikseen.
Faktavahdin mallin mukainen faktantarkistus myös tuottaa median yleisöjen iloksi konkreettisia tuloksia: se saa aikaan oikaisuja, jotka ainakin periaatteessa tavoittavat väärää tietoa saaneet kansalaiset.
Jotain tällaista mediaa ja sen itsesääntelyä konkreettisesti haastavaa faktantarkistusta julkisen vallan pitäisi kansalaisten parhaaksi tavalla tai toisella tukea.
On silkkaa julkisten varojen haaskausta syytää tukiaisia lähinnä vain silmänlumeena toimiville "faktabaareille".
Tätä koko lailla täräkkää toteamusta ei pidä käsittää niin, että olisin kinumassa itselleni jotain julkisen vallan tukiaisia. Minä en semmoisia mihinkään tarvitse.
Yleisön ja yleisen edun vuoksi politiikan eliitin pitäisi kuitenkin kiiruusti tehdä konkreettisia tekoja muutoksen aikaansaamiseksi valtamedian ja sen itsesääntelyn röyhkeisiin ja falskeihin toimintatapoihin.
Median yleisöt ovat tässä asiassa vallan aseettomia ja avuttomia. Ne eivät voi saada aikaan edes julkista keskustelua tästä yleisöille tärkeästä asiasta. Sen Yle ja sanomalehdet kyllä varmistavat.
Lisäys 10.8.2018:
"Faktantarkistus ei kiinnosta yleisöä"
Ylen ex-toimitusjohtaja Mikael Jungner otti kokoomuksen Verkkouutiset-lehdessä tänä aamuna ajatuksia herättävällä tavalla kantaa faktantarkistukseen. Aivopesty demokratia -blogin voi lukea tästä.
Jungner kritisoi uskomusta, että ihminen on ajattelussaan rationaalinen ja totuutta etsivä. Hänestä näyttää siltä, että tilanne ei ole "ihan noin yksiselitteinen". Jungnerin mielestä ihmisen mieli elää tarinoista, ei faktoista:
"Faktantarkistus on ollut vahvasti esillä jo vuosia. Siitä on puhuttu paljon ja sitä on esitetty ratkaisuksi valeuutisten ongelmaan. Huonolla menestyksellä. Faktantarkistus ei kiinnosta yleisöä. Se ei ole missään päin maailmaa merkittävää liiketoimintaa. Totuus ei kiinnosta ihmisiä siinä määrin kuin aiemmin kuviteltiin. Tarinat kiinnostavat enemmän."
Ylen ex-päätoimittaja arvioi, ettei faktantarkistus toimi, sillä se ei tavoita sitä yleisöä, joka on saanut mediasta väärää tietoa. Nyt Ylen ex-toimitusjohtaja arvioi, ettei faktantarkistus edes kiinnosta yleisöä.
Ylen ex-toimittajanretkuna pelkään pahoin, että sekä Atte Jääskeläinen että Mikael Jungner ovat oikeassa. Itse asiassa olen projektini havaintona todennut monta kertaa, ettei yleisöä juurikaan kiinnosta, välittääkö media sille väärää vai oikeaa faktatietoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti