Faktavahti

Keitä olivat Jari Aarnion "luottotoimittajat"?

Tietojen hankkimista ja julkaisemista koskeva Journalistin ohjeiden kohta 12 edellyttää, että toimittajat suhtautuvat kriittisesti tietolähteisiin:

"Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus."

Tätä hyvän journalistisen tavan vaatimusta ajatellen oli kylmäävää lukea väitettä Helsingin huumepoliisin ex-pomon Jari Aarnion "luottotoimittajista". Heitä oli kuulemma kolme.

Juuri julkaistussa Keisari Aarnio -kirjassaan Helsingin Sanomien rikostoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth nimesivät nämä Aarnion luottotoimittajat.

Kirjan kylmäävin väite toimittajista oli se, että Aarnio saattoi toimia nimettömänä lähteenä jopa sellaisissa jutuissa, jotka käsittelivät lähdettä itseään koskevia rikosepäilyjä.

Hämmentävää on se, että STT, sanomalehdet ja Yle näyttävät nyt järjestään jättävän kertomatta sen, keitä olivat nuo sittemmin vankeuteen tuomitun poliisipomon luottotoimittajat.

Minusta median yleisöjä olisi totta kai pitänyt varoittaa nimeltä mainiten sellaisista journalismin koviksista, jotka ovat touhunneet Keisari Aarnio -kirjan kuvaamalla tavalla rikoksista epäillyn poliisipomon luottotoimittajina.

Toimittajien ammattikunnan ikioma Journalisti-lehti onneksi yllätti iloisesti. Toimitussihteeri Manu Marttisen Keisarin kaatajat -jutussa luottotoimittajat on reilusti kerrottu, ja he ovat saaneet myös tilaisuuden puolustautua ja kiistää rajut syytökset.

Jari Aarnion luottotoimittajina toimivat Journalistin mukaan: Suomen Kuvalehden Pekka Anttila, MTV:n Pekka Lehtinen ja Iltalehden Risto Kunnas. Linkki Journalistin juttuun on tässä.

Journalismin törkimysten anonyymiys maan tapana

Kun toimittajia heidän erityisen ansiokkaiksi arvioiduista suorituksistaan palkitaan erilaisisssa journalismin missikisoissa, heidät mainitaan aina nimeltä. Niin tietty pitääkin tehdä.

Mutta annas olla, kun toimittajat jäävät rysän päältä kiinni rikoksista tai muutoin vain eettisesti ala-mittaisista suorituksista. Silloin "uroteoista" uutisoidaan useimmiten siten, ettei törkimysten nimiä kerrota yleisölle. Pari esimerkkiä tästä kummallisesta maan tavasta valaisee asiaa.

31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi (2013:100) Ylen uutisten oikeustoimittajan Päivi Happonen-Salmen ja ohjelman vastaavan toimittajan Ari Järvisen sakkoihin törkeästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kyse oli laajalti tunnetusta Lisitsyn-jutusta.

Helsingin Sanomien Susanna Reinbothin 3.1.2014 uutisessa ja 14.1.2014 HS-analyysissa rikoksista tuomittuja Ylen toimittajia ei mainittu nimeltä. He olivat vain "kaksi Ylen toimittajaa".

Lähemmin olen ruotinut tapausta 23.4.2016 julkaistussa "Kulissien takana" -raportissa (s. 16–18). Linkki raporttiin on tässä.

21.9.2016 JSN huomautti Helsingin Sanomia (langettava päätös 6277/SL/16) hyvän journalistisen tavan rikkomisesta VTT:n tiedevilppiepäilyjä koskeneesta, 9.6.2016 julkaistusta jutusta. Näin JSN kiteytti ratkaisunsa perusteet nettisivuillaan:

"Lehti antoi lukijoilleen virheellisen kuvan selvitysten sisällöstä, eikä oikaissut olennaista asiavirhettä."

Lukijoita harhaan johtaneen ja JSN:n huomautukseen johtaneen jutun oli toimittanut tutkivana toimittajana tunnettu ja Tutkivan journalismin yhdistyksessäkin vaikuttanut Katja Kuokkanen.

Lehdet järjestään uutisoivat JSN:n langettavasta päätöksestä, mutta törkyisen jutun toimittaneen tutkivan toimittajan nimeä en huomannut yhdenkään lehden kertoneen lukijoilleen.