Faktavahti

Kantelu lehdistön tukea koskeneesta pötypuheesta törmäsi JSN:n porttikieltoon

21.3.2017 kerroin Faktavahti-blogissa kantelusta, jonka kohteena oli Keskisuomalaisen perätön väite:"Suomessa valtio ei kuitenkaan tue lehdistöä millään tavoin." Postauksen kanteluineen voi lukea tästä.

Pari päivää sitten sain Julkisen sanan neuvoston hallintosihteeriltä tiedon, että JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström oli 22.5.2017 päättänyt karsia kantelun. Päätöksen perustelu oli se vanha tuttu:

"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."

Näin siis käytännössä toimii JSN, se sama St. JSN, jota vastaan Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen erehtyi "pullikoimaan" ja sai äkkilähdön päätoimittajan hommista.

Kantelun jysähtäminen JSN:n antamaan porttikieltoon oli veronmaksajien kannalta valitettavaa. He nimittäin olisivat voineet saada itselleen tärkeän tiedon, jos JSN olisi käsitellyt kantelun ja julkaissut päätöksen sivuillaan.

Olen varma siitä, että vain ani harvat veronmaksajat tietävät tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä kustantavan toimialan saavan valtion verotukea. Tästä verotuesta lehdet ovat kautta aikain visusti vaienneet.

Vuodesta 1964 vuoteen 1994 valtion verotuki oli leivottu liikevaihtoverotuksen nollaverokantaan. Nollavero kuulostaa äkkiseltään vapautukselta koko liikevaihtoverotuksesta, mutta sitä se ei ollut tilattavia lehtiä kustantavan bisneksen näkökulmasta.

Käytännössä verotuki järjestyi näin: tilaajilta ei peritty tilausmaksujen yhteydessä liikevaihtoveroa, mutta lehtitalot saivat silti vähentää verotuksessa kaikki liikevaihtoverot, jotka sisältyivät tilattavien lehtien tekemiseen tarvittujen välituotteiden hintoihin.

Kun vuonna 1994 siirryttiin liikevaihtoverotuksesta arvonlisäverotukseen, järjestely jatkui entiseen tapaan. Alvin nollaverokantaan leivottu verotuki jatkui vuoden 2011 loppuun asti; kyseisen vuoden verotuki oli 207 miljoonaa euroa.

Vuoden 2012 alussa nollaverokannasta luovuttiin. Verotuen vuotuinen määrä väheni tällöin, kun nollaverokannasta siirryttiin ensin 9 prosentin ja vuoden 2013 alusta 10 prosentin alennettuun alv-kantaan. Nyt verotuen vuosittainen määrä on 118–119 miljoonaa euroa.

Tilattavia lehtiä kustantava toimiala vastusti vuonna 2011 raivoisasti nollaverokannan hautaamista ja siirtymistä alennetuun arvonlisäverokantaan. Tästä ala piti ääntä, mutta siitä lehdet edunvalvojineen vaikenivat visusti, että alennettukin alv poikii alalle valtion verotukea.

"Verokanta ei ole tuki vaan verokanta"

Kiinnostavaa nyt puheena olevassa tapauksessa on se, että Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola kiisti alennetun alvin olevan ylipäätään mitään verotukea.

Kantelun perusteluissa ruodin jo tätä outoa asetelmaa: valtiovalta kertoo joka vuosi verotuen määrän budjetissaan, mutta tuettavan alan edustaja väittää, ettei se mitään tukea ole.

Jotkut muut alan edustajat ovat luonnehtineet alennettua alvia vähän toisessa hengessä. Sanoman entinen toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen on ollut yksi heistä.

Median innovaatiotuen asiayhteydessä hän pari vuotta sitten (Markkinointi & Mainonta 6.2.2015) otti kantaa "kummallisena" pitämäänsä valtiovallan dynamiikkaan.

Kaukonen kummeksui sitä, että "yhtäältä valtio leikkaa arvonlisäverokorotuksellaan mediatoimialan vuotuista investointikykyä 70 miljoonalla, ja maksaa takaisin 10 miljoonaa euroa".

Valtion tukena alennettu alv esiteltiin myös juuri julkaistussa tutkimuksessa, jossa arvioitiin median monimuotoisuutta uhkaavia riskejä EU-maissa. Suomea koskevassa osuudessa tutkija Ville Manninen Jyväskylän yliopistosta kirjoitti näin:

"The Finnish state provides scant fiscal support for media, apart from funding the PSB and applying a lowered VAT rate to newspaper and magazine subscriptions."

Julkisen palvelun yleisradiotoimintaa ja lehtitilausten alennettua alvia lukuun ottamatta tutkija siis arvioi valtion tuen vähäiseksi.

VATT:n erikoistutkija Timo Rauhanen on asiantuntija, joka on meillä kaiketi syvällisimmin perehtynyt verotukien ilmiöön. Hänkin luokitteli alennetun alvin uunituoreessa väitöksessään yritystoimintaan vaikuttavaksi verotueksi.

Rauhasen mukaan alennettu alv-kanta hyödyttää periaatteessa loppukuluttajaa, mutta käytännössä ainakin osa hyödystä jää usein yritykselle.

Tästä huolimatta tuen virallisessa perustelussa ei välttämättä mainita yritysten tukemistarkoitusta lainkaan, Rauhanen huomautti kirpeästi.

Hän analysoi myös niitä olosuhteita, joissa yritykset voivat napata osan alennetun alvin hyödystä itselleen. Näitä olosuhteita ovat esimerkiksi yrityksen vahva markkina-asema sekä hyödykkeen kysynnän matala hintajousto.

Maakuntien ja sitä pienempien alueiden painettujen sanomalehtien markkina-asema on ollut ja on tunnetusti vahva; usein niiden asema on muistuttanut ja muistuttaa yhä jopa monopolia.

Printtilehtien kysynnän hintajouston tiedetään myös olleen matala, koska ne ovat vähän kuin elintarvikkeiden tapaisia välttämättömyyshyödykkeitä. Tästä kirjoittelin jo 6.5. postauksessa.

Alennetusta alvista hyötymisen saumat siis näyttävät maakuntien ja alueiden printtilehdille hyviltä. Niinpä ei olekaan mikään yllätys, että ala on alkanut väläyttää jo paluuta nollaverokantaan. Sehän takaisi taas nykyistä tuhdimmat verotukiaiset.

Medialiiton lakiasiain johtaja Satu Kangas perusteli järjestönsä sivuilla 1.1.2017 julkaistussa kirjoituksessa nollaverokantaan palaamisen ajatusta – verotuesta hiiskumatta – näin kauniisti:

"Lukemisen verottaminen nollaverokannalla olisi sivistyksen, demokratian ja kulttuurin kannalta toivottavin vaihtoehto pidemmällä aikavälillä."