Faktavahti

Sokean auktoriteettiuskon evankelistat

Hyvä journalistinen tapa vaatii, että toimittaja suhtautuu tietolähteisiin kriittisesti ja tarkistaa tiedot mahdollisimman hyvin – myös silloin, kun tiedot on aikaisemmin julkaistu (Journalistin ohjeet 12 ja 10).

Elävässä elämässä näille median yleisöille tuiki tärkeille vaatimuksille käy tuon tuosta köpelösti. Perin usein toimitusten rutiineihin kuuluu se, että toimittaja touhuaa sokean auktoriteettiuskon evankelistana vailla kriittisyyden häivääkään.

Parit tuoreet esimerkit puhukoot puolestaan. Ensimmäinen liittyy kyselytutkimuksista tuttuun virhemarginaaliin, joka kertoo tulosten epävarmuudesta eli kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta.

Kaikissa kyselyissä virhemarginaalin suuruuteen vaikuttaa kaksi muuttujaa: vastaajien määrä ja tulokseksi saatu prosenttiluku. Tästä faktasta kyselyistä uutisoivat toimittajat eivät juuri koskaan piittaa tai eivät ole faktasta edes tietoisia.

Faktavahdin eilisessä postauksessa kerroin, miten Yle tupeksi uutisoidessaan Taloustutkimuksella teetetyn asutuskyselyn virhemarginaaleista. Postauksen voi lukea tästä.

Juttunsa "Näin kysely tehtiin" -faktalodjussa Ylen toimittaja Seppo Tikkanen väitti: "Kyselyn virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa." Saman perättömän infon hän antoi jutun kuvioissa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi saman tien uutisen sittemmin kohua herättäneestä Ylen kyselystä. Ja Elli-Alina Hiilamo toisti kritiikittä Ylen tiedon kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta:

"Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa."

Etelä-Suomen Sanomissa julkaistiin samoin heti juttu Ylen uutisoimasta asutuskyselystä. Juttu oli STT:n käsialaa, ja myös tämän jutun toimittaja oli uskonut sokeasti Ylen ja Taloustutkimuksen auktoriteettiin:

"Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa."

Toinen esimerkeistä olkoon Uuden Suomen kauppasotauutinen 22.7.2018. Katja Incoronato uutisoi siitä, miten eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi presidentti Donald Trumpin uhkauksia uusista tullimaksuista:

"Presidentti Trump uhkasi eilen laittaa koko Kiinan USA:n viennin rankaisutullien alle. Kokoluokka on noin 500 miljardia dollaria. Toteutuneet ja jossakin vaiheessa uhatut tullit ovat nyt vajaat 40 prosenttia koko USA:n tuonnista."

Uuden Suomen julkaisema teksti oli käytännössä sanatarkka sitaatti Murron Twitter-kommentista 21.7.2018.

Sokeasta auktoriteettiuskosta kieli juuri se, että Incoronato siteerasi sanatarkasti Murron tviittiä, vaikka se oli lievästi sanoen hämmentävä ja jopa lukijoita harhaan johtava.

Minkä "kokoluokka on noin 500 miljardia dollaria"? Tarkoittiko Murto 500 miljardilla dollarilla Kiinan Yhdysvaltain-viennin vai rankaisutullien kokoluokkaa?

Entä miten pitäisi ymmärtää Murron tieto, että "toteutuneet ja jossakin vaiheessa uhatut tullit ovat nyt vajaat 40 prosenttia koko USA:n tuonnista"?

USA:n koko tuonnin arvo vuonna 2017 oli noin 2 900 miljardia dollaria. Vajaat 40 prosenttia koko USA:n tuonnista siis on yli 1 000 miljardia dollaria.

Ovatko toteutuneet ja jossakin vaiheessa uhatut tullit siis todellakin yli tuhat miljardia dollaria, kuten Incoronato lukijoilleen uskotteli?

Eivät tietenkään ole, mutta asiaan perehtymätön US:n lukija ei voi tätä tietää. Mistä hän olisi sen tiennyt, että Murto kertoi siitä, minkä arvoiselle tuonnille Kiinasta presidentti Trump on lätkäissyt tai uhannut lätkäistä rankaisutullit.

Illalla 22.7. meilailin Katja Incoronatolle reklamaation "Kauppasota on nyt todellisuutta" -jutun harhaanjohtavista tiedoista:

"Toteutuneet ja uhatut tullit eivät toki ole vajaat 40 prosenttia koko USA:n tuonnista, vaan kyse on siitä, että Trump on uhannut lätkäistä tullit Kiinasta tapahtuvalle, noin 200 miljardin dollarin arvoiselle tuonnille."

No, faktantarkistajan reklamaatioilla ei tietenkään horjuteta median evankelistojen sokeaa auktoriteettiuskoa. US:n lukijoiden parasta ajatellut reklamointi jäikin tuloksettomaksi.

Kolmas toimittajien auktoriteettiuskoon liittyvä esimerkki on Taloussanomissa 12.7.2018 klo 9.43 julkaistu Startelin uutinen Tilastokeskuksen tarkistetuista BKT-luvuista.

Rutiiniuutinen tiesi kertoa, että vuonna 2017 Suomen bruttokansantuote kasvoi 2,8 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä maaliskuussa arvioitua enemmän.

"Tarkistettujen tietojen mukainen bkt oli 216 miljardia euroa", Startelin anonyymi toimittaja valisti lukijoitaan.

Julkaisuajankohdasta voi päätellä, että uutisen lähteenä oli Tilastokeskuksen 12.7. klo 9 julkaisema tiedote, jonka virheitä tilastovirasto iltapäivällä 12.7. joutui oikomaan. Kerroin tapauksesta 12.7. Faktavahdissa. Postauksen voi lukea tästä.

Oikeasti bkt oli Tilastokeskuksen korjaaman tiedon mukaan 224 miljardia euroa vuonna 2017. Oikean ja väärän tiedon ero oli 8 miljardia euroa; se on valtavan iso määrä euroja, vaikka oikea bkt-luku oli "vain" 3,7 prosenttia isompi kuin väärä luku.

Oikea tieto ei näytä vielä tähän päivään mennessä tavoittaneen Taloussanomien toimitusta, joten väärä, bkt:n volyymia vähättelevä tieto on ehtinyt köllötellä lehden sivuilla jo liki kaksi viikkoa.

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että kaiketi "Vanhan Aatamin" houkuttelemana päätin ikään kuin kokeeksi olla reklamoimatta Taloussanomille sen bkt-tiedon virheellisyydestä.

Päätin vain härskisti seurata, kauanko perätön tieto komistaa lehden nettisivuja, jos en pyydä toimitusta korjaamaan virhettä.

Auttaisiko vaikkapa "toisen vaiheen tarkistus"?

Minusta on aika kummallista, että Taloussanomien toimitus ei pariin viikkoon saa keneltäkään tietoa virheestä, jonka ainakin joka ikisen taloustoimittajan luulisi heti tunnistavan.

Tapausta voinee pitää osoituksena siitä, että meillä mediasta puuttuu tyystin "toisen vaiheen tarkistuksen" meininki, joka lievittäisi tällaista perättömien tietojen ongelmaa.

Tutkivan journalismin guru, filosofian tohtori Heikki Kuutti on esitellyt "toisen vaiheen tarkistuksen" ideaa Todenmukainen journalismi -teoksessaan (2015, s. 67). Teos on luettavissa tästä.

"Toisen vaiheen tarkistuksella" Kuutti tarkoittaa kuviota, "jossa kilpailevat mediat varmistaisivat itse jo julkaistuja tietoja".

"Tältä pohjalta tietojen journalistista tarkistamista ei sälytettäisi vain yksittäisille toimituksille ja niiden julkaisemiin tietoihin", JSN:n jäsenenäkin vuosia toiminut tutkivan journalismin guru toteaa.

Hän viittaa tässä kohtaa Kanadan journalismiprojekteissa vaikuttaneeseen Regan Ray -nimiseen toimittajaan ja kirjoittajaan:

Ray "näkeekin medialle tärkeäksi puuttua laajemmin tapahtuneeseen mediajulkisuuteen ja tarkistaa jälkikäteen myös kilpailevissa välineissä kerrottujen tietojen ja esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä", Kuutti kirjoittaa.

Mitään tällaista Regan Rayn tärkeänä pitämää meillä ei nähdäkseni harrasteta. Meikäläiseen menoon riittää se, että yksiääninen media vain julistaa matalaotsaisesti luotettavuuttaan. Hyi helvetti!