Faktavahti

Vastuullisen journalismin kampanja

12.3.–25.3.2018

Mikä oikein on "kampanja"? Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimisto tietää, että kampanja on "määrätarkoitukseen tähtäävä tehokas (lyhytaikainen) toiminta, tempaus, rynnäkkö, isku(toiminta)".

Wikisanakirjan mukaan kampanja on "mielipiteisiin vaikuttamiseen tarkoitettu operaatio, yleensä tarkasti tiettyihin päämääriin rajattuna".

Jo Martti Lutherin teesien tehokas levittäminen oli kuulemma kampanjaa. Sitä on väitetty tiettävästi ensimmäiseksi "propagandahyökkäykseksi", kertoi Jukka Kortti Politiikasta-sivustolla 8.5.2017.

Kansalaisjärjestöjen EHYT ry:n Kampanjan järjestäjän opas 2017 opastaa: "Kampanja on tempaus, jossa kansalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen."

Mitä näistä oli JSN:n Journalistin ohjeita noudattavan median laajaksi mainostettu Vastuullisen journalismin kampanja 12.3.–25.3.2018? 

Oliko se "isku" ja "rynnäkkö"? Oliko se tempaus, "jossa kansalaiset otetaan mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen"?

Levittikö se Martin Luder -nimisenä syntyneen uskonpuhdistajan tavoin tehokkaasti teesejään? Mitkä olivat kampanjan teesit?

Lähtölaukaus

Lähtölaukaus oli JSN:n sivuilla 12.3. julkaistu uutisjuttu VASTUULLISEN JOURNALISMIN KAMPANJA KÄYNNISTYI. Jutun voi lukea tästä.

JSN korosti kampanjan tarkoituksena olevan korostaa, "miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä". Samalla meitä muistutettiin Journalistin ohjeiden olemuksesta yleisön oikeuksina:

"Kampanjassa korostetaan, että mediat noudattavat Journalistin ohjeita siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet. Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta."

Edelleen saimme tietää, että kampanjan "koti" on verkkosivusto www.vastuullistajournalismia.fi. Se kertoo, mitä Journalistin ohjeet tarkoittavat tavalliselle median kuluttajalle.

"Sivustolla kerrotaan myös siitä, ettei vastuullinen journalismi ole aina täysin virheetöntä, mutta se myöntää virheensä reilusti ja korjaa ne", JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström vakuutti.

JSN:n perustamisesta vuonna 1968 toki myös kerrottiin. Tarkkasilmäinen lukija oivalsi, että JSN perustettiin ennen muuta pitämään julkisen vallan näpit tiukasti erossa median sääntelystä.

Ylen kompuroiva startti

Ylessä Mattias Mattila oli saanut kunnian laukaista kampanjan käyntiin. Laukaus nähtiin 12.3. aamulla Ylen uutisten nettisivuilla. Illalla laukaus nähtiin ja kuultiin tv-uutisissa. Nettijutun voi lukea tästä.

Jutusta kävi ilmi, että monilla katugallupin haastateltavilla oli vain "etäinen aavistus" JSN:stä. Vain yksi sai toimittajan mielestä muotoiltua JSN:n tehtävän "yhdeksi lauseeksi".

– Se valvoo medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä, ilmoittaa Timo Sarvilinna Helsingistä.

"Paremmin sitä ei voisi sanoa", Mattias Mattila auktorisoi katugallupinsa asiantuntijan muotoilun.

Herra paratkoon, JSN:stä juttua tekevä julkisen palvelun Ylen reportterihan oli ihan ulalla JSN:n tehtävistä.

Kadun ekspertin "paremmin sitä ei voisi sanoa" -muotoilu oli pahoin pielessä ja johti Yle-veron maksajia harhaan. Niinpä meilailin Ylen ula-aaltojen toimittajalle ystävällisen korjauspyynnön:

Hei,

kritiikittömän, vain JSN:n pintakiiltoa heijastavan juttusi lopussa Timo Sarvilinna, yksi katukyselyn ”asiantuntijoistasi”, muotoili JSN:n tehtävän yhdeksi lauseeksi: ”Se valvoo medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä.” 

Kommentoit hänen muotoiluaan, että ”paremmin sitä ei voisi sanoa”. 

JSN:n tehtävät on kerrottu sen perussopimuksessa. Siitä käy hyvin ilmi, että ”medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuuden” valvonta ei kuulu lainkaan neuvoston tehtäviin.

Laillisuusvalvonnan väittäminen Julkisen sanan neuvoston tehtäväksi johti lukijoita pahemman kerran harhaan. Sellaisena väite oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen asiavirhe, joka on syytä korjata viipymättä.

Toimittaja vastasi pyyntöön kiiruusti ja kertoi, että jutun loppua oli tarkennettu. Ja toden totta, näin jutun tekstiä oli "tarkennettu" katugallupin herra Sarvilinnan muotoilun perään:

"Voisiko sitä paremmin sanoa? Virallisemmin ainakin. JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. JSN ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa."

Aivan jutun lopussa oli vielä tieto:

"Lisäys 12.3. klo 13.20: Jutun loppuun lisätty JSN:n oma määritelmä sen tehtävistä ja huomio siitä, ettei JSN ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa."

No, tällainen "tarkennus" ja "lisäys" ei ollut vielä sitä, mitä JSN virheen oikaisulta edellyttää. Niinpä paatuneen kverulantin byroosta lähti uusi viesti Ylen ula-aalloille:

Parahin Mattias,

kiittelen infostasi, vaikka asiavirheen oikaisu menikin suurelta osin persielleen eli jäi ”oikaisuksi”. Journalistin ohjeiden 20. kohdan mukaan nimittäin ”yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu”. 

Miksi siis et kertonut reilusti, mikä oli se asiavirhe? Yrititkö saada – niin kuin lukuisat toimittajat ja tiedotusvälineet yrittävät saada – asian näyttämään siltä, ettei varsinaista asiavirhettä ole ollutkaan? 

Parahin Mattias vastasi heti ja korosti, että katukyselyssä saatu vastaus ei ollut asiantuntijalausunto vaan "kansankielinen" vastaus siitä, mikä on JSN.

Niinpä hänen mielestään ei ollut "hengen mukaista" lähteä analysoimaan yksittäisiä termejä, mutta tarkennus oli "väärinkäsitysten välttämiseksi" toki ollut paikallaan. 

Nyt sai "Mattias hyvä" ottaa vastaan tällaisen viestin faktantarkistajalta, jolle ei vieläkään kelvannut Yleä rahoittavaa yleisöä varten tehty "tarkennus" ja "lisäys":

Ylen uutiset ei voi livistää vastuustaan vetoamalla siihen, että perättömiä tietoja levitti sen sivuilla katugallupissa haastateltu kansalainen. Yle vastaa tietysti kaiken levittämänsä tiedon paikkansapitävyydestä. 

Mikä ihme tässä asiassa on niin vaikeaa? Väite siitä, että JSN valvoo ”medioiden julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta”, antoi lukijoille aivan väärän kuvan itsesääntelyn tehtävistä. Laillisuusvalvonta ei kuulu JSN:n tehtäviin miltään osin.

Hyvän journalistisen tavan mukaan tämmöinen paha asiavirhe korjataan niin, että kerrotaan lukijoille ensin virheellisestä väitteestä ja sen jälkeen kerrotaan, miten asia oikeassti on. Ei se tämän vaikeampaa ole, eikä virheen reilun oikaisemisen pitäisi sattua yhtään.

On kiinnostavaa, mutta surullista havaita, ettei Totuuden Henki vieläkään johda Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusten journalismia. Tavastasi toimia veronmaksajat tuskin kiittävät.

Melkoisen väännön jälkeen 13.3. klo 11.15 Mattias Mattilan jutun perään ilmaantui reilu, JSN:n vaatimukset mielestäni täyttävä oikaisu:

"Jutusta on poistettu lause, jossa haastateltava sanoo, että Julkisen sanan neuvosto 'valvoo medioiden, julkaisujen ja kirjoitusten laillisuutta ja paikkansa pitävyyttä'.

JSN on itsesäätelyelin, se ei ole tuomioistuin eikä käytä julkista valtaa."

En tiedä, ketä Ylessä on kiittäminen siitä, että paha asiavirhe tuli lopultakin oikaistuksi. Nyt joka tapauksessa oli saatu "vastuullisen journalismin" kampanja Ylessäkin käyntiin. 

Etelä-Suomen Sanomien varaslähtö

Julkisen sanan neuvoston varajäsen, ESS:n toimituspäällikkö Juha Honkonen otti kampanjaan ilmiselvän varaslähdön. 

Hän kertoi kampanjasta lehdessään jo 10.3. ja ilmaisi ilonsa median itsesääntelyn hyvinvoinnista: "Näin juhlavuonna on ilo todeta, että median itsesääntely voi hyvin." JSN:n varajäsen toki tietää.

"Yleisö tuntuu tietävän hyvin, että sitoutuminen Journalistin ohjeisiin on takaus laatuun pyrkimisestä. Tuoreen kyselyn mukaan noin 90 prosenttia suomalaisista tuntee JSN:n."

Ihan kompuroimatta ESS:n varaslähtö ei lukijoiden oikeuksien näkövinkkelistä kuitenkaan sujunut. JSN:n varajäsen nimittäin esitti Esalainen-kirjoituksessaan perättömän väitteen lähdesuojasta.

Hän tiesi kertoa valmisteilla olevasta JSN:n kannanotosta, jossa selvennetään sitä, voiko journalisti missään tilanteessa rikkoa lakia sananvapauden nimissä.   

Kannanoton valmistelu oli saanut alkunsa Hesarin Viestikoekeskusta käsitelleistä jutuista, Honkonen kertoi ja väitti:

"Niihin liittyen Helsingin käräjäoikeus päätti tällä viikolla hätkähdyttävästi rikkoa toimittajan lähdesuojaa tutkimalla tämän vasaralla moukaroiman tietokoneen sisällön."

Koska väite oli perätön, meilailin JSN:n varajäsenelle saman tien seuraavanlaisen reklamaation:

Hei,

väitit, että ”Helsingin käräjäoikeus päätti tällä viikolla hätkähdyttävästi rikkoa toimittajan lähdesuojaa tutkimalla tämän vasaralla moukaroiman tietokoneen sisällön”. Eihän se näin mennyt. Miksi ihmeessä syötit ESS:n viattomille lukijoille pajunköyttä?

Vastoin väitettäsi Helsingin käräjäoikeus ei tutkinut Laura Halmisen tietokoneen sisältöä. Sen sijaan oikeus myönsi KRP:lle luvan tehdä erityisen laite-etsinnän Hesarin Laura Halmiselta takavarikoituihin laitteisiin. 

KRP pääsee tutkimaan matskuja kuitenkin vain etsintävaltuutetun avulla. Etsintävaltuutettu arvioi, onko Halmiselta takavarikoiduissa laitteissa lähdesuojan alaista aineistoa. KRP ei saanut nyt sellaisia valtuuksia, että se voisi tarkastella esitutkinnan aikana lähdesuojan alaista aineistoa.

Kiinnitän huomiotasi myös siihen, että on ongelmallista kirjoittaa ”toimittajan lähdesuojasta”. Halmisen tapauksessa kyse oli toimittajasta, mutta ilmaisu ”toimittajan lähdesuoja” houkuttaa lukijat ajattelemaan virheellisesti, että lähdesuoja olisi vain toimittajan oikeus.

Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan lähdesuoja on kenen hyvänsä yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla, kuten sananvapauslain 16. pykälä toteaa. On olemassa oikeuskäytäntöäkin siitä, että lähdesuoja ei ole vain toimittajan oikeus, vaikka toimittajat järjestään semmoista yleisöilleen uskottelevat.

Reklamaatio meni tiedoksi ESS:n toimitukselle ja päätoimittajalle, mutta ei se mitään auttanut. Ei lehti tietenkään lähtenyt oikaisemaan toimituspäällikkönsä perätöntä väitettä. 

No, "vastuullisen journalismin" kampanja joka tapauksessa oli polkaistu liikkeelle, joten mitäs siitä, vaikka ESS:n lukijoille jäi tästä lähdesuojan "sivujuonesta" väärä käsitys.

Kampanjan koko kuva?

Saadakseni edes vähän täyteläisemmän kuvan "laajaksi" sanotusta kampanjasta, kävin läpi viiden sanomalehden printtiversiot ajanjaksolta 12.3.–25.3.2018.  

Alla olevaan hienoon asetelmaan olen merkinnyt rukseilla ne päivät, jolloin lehdissä oli ylipäätään jotain kampanjaa koskevaa. Ei ruksien viidakko ihan läpitunkemattomalta vaikuta.

Hesari rynnäköi kampanjassa havaintojeni mukaan yhtenä päivänä, 13.3. Sen jälkeen kampanjointi olikin hillitympää. 

13.3. HS otti käyttöön "Vastuullisen journalismin" merkin ja julkaisi kulttuurisivuillaan Antti Majanderin kahden palstan kokoisen jutun.

Tarina toisti aiemmin mainitun JSN-jutun tietoja. JSN:n puheenjohtaja vakuutti, että vastuullinen journalismi myöntää virheensä ja korjaa ne. Juttuun oli kirjoitettu myös päätoimittaja Kaius Niemen kommentti:

"Tämä kampanja on yksi viestinten yhteisponnistus luottamuksen ylläpitämiseksi." 

Hufvudstadsbladet iski lukijoidensa tajuntaan kampanjassa kolmena päivänä. Ensimmäinen isku jysähti 14.3. Minä melkein tipuin kanveesiin jo ekassa erässä, dramaattisen piirroksen nähtyäni.

Lukijarosvot ja ties mitkä valheen demonit ahdistavat joka puolelta. Mutta toimittaja on reilu sankari, hän ei järky, hän noudattaa tyynesti, mutta tinkimättömästi Journalistin ohjeita. 

Kronikassaan päätoimittaja Susanna Ilmoni tiesi, että luottamus medioihin heikkenee globaalisti, mutta luottamus perinteiseen journalismiin lisääntyy samaan aikaan vahvasti.

Hyvä niin, sillä "läsaren har rätt att kunna lita på att det som en seriös tidning publicerar stämmer". Luotettavuus on näin vastuullisen journalismin kaikki kaikessa, myös på svenska.

Kampanjan "ansvarsfull journalistik" -merkin Hbl otti käyttöön 16.3. ja sijoitti sen apinalaatikon alapuolelle. Kampanjan sivun kokoiset ilmoitukset Hbl julkaisi 19.3. ja 22.3. ja siinä kaikki.

Etelä-Suomen Sanomien varaslähtö 10.3. tuli jo noteeratuksi. 12.3. lehti julkaisi kahden palstan jutun, joka oli rakennettu aiemmin kuvatusta JSN-uutisen aineksista. Tämän jälkeen kampanjan pöhinää ei ESS:n sivuilla näkynyt.

Keskisuomalainen aloitti kampanjansa 12.3. sivun kokoisella Vastuullisen journalismin ilmoituksella. 13.3. KSML julkaisi kampanjasta kertovan kolmen palstan jutun.

Siinä päätoimittaja Pekka Mervola korosti, että "oikeat tiedot ovat meille tärkeitä". Journalistin ohjeita noudattava media myöntää virheet ja tekee niistä oikaisut, juttu vakuutti.

Keskisuomalainen palasi kampanjan iloihin vielä 19.3. ja julkaisi uudelleen kampanjasta kertovan ilmoituksen.

Länsi-Savo avasi pelinsä 12.3. jutulla, jossa se kertoi vastuullisen journalismin merkistä ja julisti noudattavansa Journalistin ohjeita.

15.3. päätoimittaja Timo Laitakari korosti pääkirjoituksessaan median vastuuta lukijoilleen. Mutta vastuullinenkin media tekee virheitä. Erona valemediaan on kuitenkin se, että virheet korjataan ja niistä kerrotaan.

  

Vastuullisen journalismin kampanjan "koti"

Vastuullisen journalismin kampanjan "kotiin" ja komeasta merkistä kertovaan huoneeseen pääsee tästä ovesta. 

Heti oven avattuasi "kodin" hengetär paljastaa, mistä tiedät, että media on "reilu ja rehellinen" ja mistä tiedät, että "uutinen on totta". Tästä merkistä, totta kai, jottas tiedät:

Saat myös tietää, miten kantelu etenee Julkisen sanan neuvostossa, jos olet "suivaantunut" jostakin lehti-, radio-, tv- tai nettijutusta ja tehnyt JSN:lle kantelun:

"JSN:ssa kantelu kirjataan ja sen perusteet tutkitaan. Päätetään, otetaanko kantelu neuvoston käsittelyyn vai ei."

Mitä kampanjan "kodin" hengetär ei kerro?

Vastuullisen journalismin kampanjan "kodissa" kaikki vaikuttaa reilulta ja rehelliseltä. Journalismin etiikan tuoksu on lähes huumaavaa. 

Mutta kun olen jo yli viiden vuoden ajan hengaillut tuon "kodin" hengettären kanssa, tiedän, että se on vilpistelyyn taipuvainen. Se vilpistelee kovin mieluusti pimittämällä niitä "kodin" ikäviä juttuja.

Olen raportoinut hengettären vilpistelystä jo kaksi vuotta sitten Kulissien takana -raportissa. Sen voi lukea tästä. 

39-sivuinen raportti paljastaa "vastuullisen" journalismin "kodista" valtavan paljon enemmän kuin kampanjan hengetär. Raportin tarjoama kuva ei nimittäin ole pelkkää kiiltokuvaa.   

Raportti paljastaa ennen muuta sen, miten JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa yleisön tietämättä kantelujen karsinnan kulisseissa. Raportista käy ilmi, miksi se on yleisön kannalta vahingollista.

Raportti kertoo myös siitä pian 50-vuotiaasta loistavasta retorisesta innovaatiosta, jolla median yleisö on saatu uskomaan, että sillä on muka ikiomat edustajansa median itsesääntelyssä.

Faktavahti-blogin lukemattomissa aiemmissa postauksissa olen informoinut myös siitä, ettei kaikkien kantelujen perusteita JSN:ssä suinkaan tutkita. 

Minun kantelujeni perusteita ei ole enää lähes kahteen vuoteen tutkittu kertaakaan. Tapauksia on ollut kymmeniä, joten kampanjan väite kantelun perusteiden tutkimisesta on sitä itseään eli valemediaa.

Perusteita tutkimatta kantelut on järjestään karsittu, koska väitetty motiivini, "testaustarkoitus", on median itsesääntelyn jumalien ja jumalattarien mielestä sopimaton. 

Miksi vastuullisen journalismin kampanja oli vastuuton?

Ykkösteesinään kampanja vakuutteli meille Journalistin ohjeisiin sitoutuneen median luotettavuutta. Juuri tästä syystä kampanja oli minusta vastuuton.

Media vilisee virheitä, joita ei läheskään aina oikaista. Ei oikaista, vaikka oikaisua pyydetään. Jo tästä syystä kansalaisia ei pitäisi suostutella luottamaan vaan päinvastoin kannustaa epäilemään.

Syksyllä 2012 startanneen oman kampanjani, "JSN-testin", havainnot ovat osoittaneet, että vilpin meininki on pelottavan yleistä mediassa ja sen "aidossa" itsesääntelyssä.

Siksi pitäisi kampanjoida sen puolesta, että kansalaiset suhtautuisivat median sisältöihin paljon nykyistä kriittisemmin ja epäilevämmin, suoraan sanoen aprillipäivän asenteella. 

Kuka tällaisen kampanjan polkaisisi liikkeelle? Journalistin ohjeisiin sitoutunut media ei sitä taatusti tee.