Media karttaa tietoja tuomioista
Helsingin Sanomat julkaisi 22.5.2018 koko aukeaman mittaisen, näyttävän jutun suomalaisten suhtautumisesta seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksiin. Jutun nettiversion voi lukea tästä.
Kantar TNS:llä teetetyssä kyselyssä vastaajille oli esitetty väite: "Seksuaali- ja väkivaltarikoksista annettavia tuomioita tulisi kiristää."
Nettipaneelissa haastateltuja 15–74-vuotiaita oli yhteensä 1 024, ja näin haastatellut ottivat kantaa väitteeseen:
73 % vastaajista oli väitteestä "täysin samaa mieltä" ja 22 % "jokseenkin samaa mieltä". Eipä siis mikään yllätys, että HS saattoi otsikoida juttunsa räväkästi.
HS:n jutusta päätellen gallupin vastaajille ei ennen väitteen esittämistä kerrottu, millaisia tuomioita seksuaali- ja väkivaltarikoksista tavataan meillä antaa.
Niinpä onkin ilmiselvää, että vain ani harva vastaaja saattoi tietää, millaisia rangaistukset tapaavat olla.
Ani harva vastaaja tiesi sitäkään, millaisia seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset tapaavat olla verrattuna muista rikoksista annettaviin rangaistuksiin.
Syy ilmeiseen tietämättömyyteen on yksinkertainen. Tiedotusvälineet ovat järjestään karttaneet tutkittua tietoa rangaistuksista, vaikka sitä on ollut medialle tarjolla ainakin jo maaliskuusta 2012 lähtien.
14.3.2012 oikeusministeriö julkaisi Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella teettämänsä selvityksen "Selvityksiä raiskausrikoksista" (Oikeusministeriön julkaisu 13/2012). Selvityksen voi lukea tästä.
Selvityksen sivuilla 185–188 julkaistiin taulukon ja kuvion muodossa vertailevaa tilastotietoa käräjäoikeuksien tuomioista vuosina 2007–2009.
Tunnuslukuina olivat mm. rangaistukseen tuomittujen määrä, vankilarangaistusten osuus kaikista rangaistuksista sekä vankeuden pituuden keskiarvo ja mediaani. Taulukko löytyy sivulta 186.
Tutkijat olivat rakentaneet tuomioiden vertailua varten myös rangaistusten ankaruutta kuvaavan indeksin.
Se rakentui kahdesta osasta: vankeusrangaistuksen käyttöprosentista ja vankeusrangaistuksen keskimääräisestä pituudesta. Indeksistä kertova kuvio sivulla 188 oli tällainen:
 |
| Lähde: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Selvityksiä raiskausrikoksista, 2012 |
Selvitystä julkistettaessa oikeusministeriö huomautti tiedotteessaan tuloksista muun muassa, että "raiskausrikokset rinnastuvat rangaistuksiltaan vakavimpiin väkivaltarikoksiin".
Ja tämän selvitys todellakin osoitti. Törkeä raiskaus asettui rangaistusten ankaruusindeksissä tapon yrityksen tasolle ja perusmuotoinen raiskaus törkeän pahoinpitelyn tasolle.
Rohkenen väittää, että suomalaiset eivät ole vieläkään saaneet tutkittua tietoa rikosten tuomioista, vaikka sitä on tuotettu jo kuuden vuoden ajan.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (nykyisin Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Krimo) on julkaissut vuosittain tilastot käräjäoikeuksien tuomioista.
Tuoreimmat tilastot koskevat vuosien 2014–2016 tuomioita. Krimo julkaisi tilastot vuoden 2017 joulukuussa, mutta eivät tilastotiedot (s. 105) ole nytkään kelvanneet medialle.
Ei niistä näkynyt jälkeäkään Hesarin tämän päivän jutussakaan, vaikka siinä ruodittiin juuri tuomioiden ankaruutta. Miksi HS ei kertonut lukijoille, millaisia tuomiot tapaavat nyt olla?
Kriminologian harrastajana olen yrittänyt seurata tarkasti tuomiotilastojen kohtaloa mediassa. En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään juttuun, jossa tämän taulukon tiedoista olisi informoitu yleisöä:
 |
| Lähde: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo) |
Taulukosta voimme nähdä, että vuosina 2014–2016 käräjäoikeudet antoivat törkeistä raiskauksista vankeustuomioita, jotka olivat keskimäärin pitempiä kuin tapon yrityksistä annetut rangaistukset.
Perusmuotoisen raiskauksen tuomiot asettuivat nyt törkeästä kuolemantuottamuksesta annettujen tuomioiden tasolle.
Törkeät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt johtivat käräjäoikeuksissa vuosina 2014–2016 selvästi ankarampiin rangaistuksiin kuin törkeät pahoinpitelyt.
Yleisön osa on tässäkin asiassa kehno. Yleisöstä valtaosa elää pelkkien mediatietojen varassa, ja media tarjoaa tietoa vain yksittäisistä, tunteita kuohuttavista rikoksista ja niiden rangaistuksista.
Miksi media karttaa tutkittua tietoa?
Vaikka toimittajat järjestään karttavat tutkittua tietoa rikosten rangaistuksista kuin ruttoa, kyse ei tietenkään ole mistään salaliitosta. Kyse lienee lähinnä vain median toimintalogiikasta.
Hesarin jutussa haastateltu tutkija Juha Kääriäinen kuvasi median logiikkaa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 6/2016 (s. 620) tähän tapaan ruotiessaan rangaistusmielisten eli punitiivisten asenteiden vaikutuksia:
"Rikos ja rangaistukset ovat teemoja, joista media on kiinnostunut, sillä ne herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita. Media nostaa mielellään esiin erityisesti poikkeuksellisia rikoksia tai niistä annettuja poikkeuksellisia rangaistuksia ja tulee samalla synnyttäneeksi pelon ja epävarmuuden tunteita, jotka voivat olla sopivaa polttoainetta poliittiseen keskusteluun."
Tyydyttämällä yleisöjensä verenhimoa media myy hyvin, ruokkii poliittista keskustelua ja varmasti myös vaikuttaa ja haluaa vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan.
Yleisöjen punitiiviset asenteet ovat tärkeitä medialle, jonka on käytävä kaupaksi. Ei tätä kuviota mieluusti millään tutkitulla, kuivalla ja tylsäksi koetulla tilastotiedolla ruveta rikkomaan.
Tekee mieli kysyä, haluaako media ylipäätään tarjota yleisölle seikkaperäistä tietoa rikoksista ja rangaistusjärjestelmästä. Miksipä se sitä tarjoaisi, jos punitiivinen yleisö on bisneksille suotuisa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun yleisön tieto rikoksista ja rangaistusjärjestelmästä lisääntyy, rangaistusmieliset asenteet heikkenevät.
Edellä oleva kuvio on tutkija Juha Kääriäisen 3.5.2018 päivätystä artikkelista "Knowledge, punitive attitudes and punitive gap: Finnish findings".
Artikkeli on julkaistu European Journal on Criminal Policy and Research -lehdessä, ja artikkelin voi lukea tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti