 |
| Helsingin Sanomien verkkolehden 17.3.2017 uutisotsikko |
Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen työryhmä pitää tuoreessa raportissaan "erittäin kannatettavana" sitä, että tuomioistuimissa otettaisiin käyttöön muutamissa maissa jo toimiva mediatuomarijärjestelmä.
Kuten Helsingin Sanomien nettilehden uutisotsikko 17.3. napakasti kertoi, "mediatuomarit" muun muassa oikoisivat median vääriä tietoja rikostuomioista.
Lähiaikoina ainakin Helsingin hovioikeuden sivuilla julkaistava raportti
Tuomioistuimet ja media ei toden totta mairittele mediaa.
Raportissa todetaan muun muassa, että
"tuomareiden luottamus mediaa kohtaan ei välttämättä ole kovin korkealla tasolla". Eipä ihme.
Työryhmäkin on nimittäin kyennyt panemaan merkille, että media saattaa – usko tai älä – vääristellä rikosjuttujaan jopa tahallaan:
"Nykyään ongelmana on usein, että media kirjoittaa ja otsikoi uutisia joko tarkoituksellisen provokatiivisesti tai jättää tahallaan selostamatta joitain asian ratkaisuun liittyviä oleellisia seikkoja."
Tarkoituksellisen provokatiiviset tekstit ja otsikot ovat varmasti kaikkien tiedossa eli tuttua kauraa. Tätä rikosjournalismin piirrettä on ruodittu julkisuudessa aika ajoin.
Vähemmän tunnettu sen sijaan on tieto siitä, että toimittajat saattavat jopa tahallaan vääristellä juttujaan. Hesarin lukijoille tästä huolta herättävästä ilmiöstä ei 17.3. jutussakaan kerrottu, eipä tietenkään.
Kiinnostavaa on se, että tylysti mediaa sivaltaneessa työryhmässä oli tuomareiden, käräjäoikeuden tiedottajan sekä syyttäjien ja asianajajien edustajien lisäksi kaksi toimittajaa.
He olivat Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja, Ilta-Sanomien oikeustoimittaja Rami Mäkinen ja saman yhdistyksen varapuheenjohtaja, Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth.
"Mediatuomaria" olisi kaivattu kipeästi jo vuoden 2014 alussa
31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi Ylen kaksi toimittajaa yrittäjäpariskunnan eli Larisa ja Nikolai Lisitsynin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 24:8).
Ylen oikeudettomasti uutisoima tieto Lisitsynien yksityiselämästä oli KKO:n tuomion mukaan se, että poliisi oli kohdistanut heihin esitutkintaa.
KKO:n tuomiosta (2013:100) kävi ilmi, että syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus sekä KKO:n enemmistö ja vähemmistö olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että esitutkintatieto koski Lisitsynien yksityiselämää.
Tuomiossaan KKO (kohta 40) korosti Ylen toimittajienkin täytyneen tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen loukkasi Lisitsynien yksityiselämää.
Piittaamatta tästä kaikesta oikeustoimittaja Susanna Reinboth kirjoitti 14.1.2014 julkaistussa HS-analyysissaan näin:
"Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.
Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää."
Maan ykköslehden kokeneen oikeustoimittajan analyysin väite oli mieletön. KKO muka tuomitsi syytetyt Lisitsynien yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, vaikka levitetyt tiedot eivät edes KKO:n omasta mielestä koskeneet Lisitsynien yksityiselämää.
Koska Helsingin Sanomat ei suostunut oikaisemaan perätöntä ja absurdia väitettään, tein kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Sen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun ja päätti, ettei JSN ota kantelua käsiteltäväkseen.
Toimittajien etujärjestön Journalisti-lehtikin uutisoi tuomiosta tukeutuen asiantuntijana Susanna Reinbothiin, Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajaan:
"Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta, sillä uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä", Journalisti-lehti kirjoitti.
Koska Journalistikaan ei suostunut oikaisemaan perätöntä ja mieletöntä väitettään, tein siitäkin kantelun JSN:lle. Tämänkin kantelun JSN:n puheenjohtaja karsi.
Karsintapäätöksillään JSN:n puheenjohtaja varmisti sen, että HS:n ja Journalistin lukijat eivät koskaan saaneet tietää lehtiensä levittäneen perätöntä ja absurdia tietoa; karsintaratkaisujahan ei ikinä missään julkaista.
Jotta varsinkin toimittajat olisivat saaneet oikean tiedon korkeimman oikeuden tuomion sisällöstä, lähetin Pauliine Koskelolle, KKO:n silloiselle presidentille 3.2.2014 vetoomuksen:
"Mielestäni KKO:n tulisi viipymättä laatia ja julkistaa lehdistötiedote Helsingin Sanomien ja Journalistin väärien väitteiden korjaamiseksi." Perustelin vetoomustani muun muassa näin:
"Helsingin Sanomien sadoille tuhansille lukijoille ei saisi jäädä virheellistä käsitystä, että maan ylin tuomioistuin tuomitsee rikoksesta, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.
Journalistia seuraaville toimittajille puolestaan ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että tiedot henkilöihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mielestä ole laissa (RL 24:8) tarkoitettuja tietoja yksityiselämästä."
Vaikka KKO:sta oli esitetty kahdessakin lehdessä suurin piirtein törkein kuviteltavissa oleva valhe, tuomioistuin pysyi mykkänä. Silloin olisi kaivattu kipeästi nyt ehdotettua "mediatuomaria".
Jotta ainakin Faktavahti-blogin lukijat saavat halutessaan kokonaisen kuvan tästä "JSN-testini" kaikkein pöyristyttävimmästä tapauksesta, julkaisen HS:n menettelyä koskevan kantelun JSN:lle.
Journalistista tehty kantelu oli lähes identtinen, joten sen julkaiseminen olisi torta på torta. Julkaisen tässä kuitenkin KKO:n presidentille lähettämäni vetoomuksen.
Kulissien takana -raportissa tätä asiaa ruoditaan sivuilla 16–18.
KKO:n Pauliine Koskelolle 3.2.2014 lähetetty vetoomus:
"Korkein oikeus
presidentti
Pauliine Koskelo
Lehdistötiedotteen laatimista ja julkaisemista koskeva pyyntö
Toimittaja Susanna Reinboth kirjoitti 14.1.2014 Helsingin Sanomissa KKO:n antamasta
Ylen toimittajien Lisitsyn-tuomiosta (KKO 2013:100) muun muassa näin:
“Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin
totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.
Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan
yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän
loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet
yksityiselämää.”
16.1.2014 ilmestynyt Journalisti kirjoitti Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajaan
Susanna Reinbothiin viitaten samasta KKO:n antamasta tuomiosta tähän tapaan:
“Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta,
sillä uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä.”
Molempiin kirjoituksiin sisältyi se täysin väärä tieto, että tuomion perusteena olleet Ylen
uutisen tiedot Lisitsyneihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mukaan koskeneet
lain (RL 24:8) tarkoittamaa yksityiselämää.
Asiallisesti ottaen kirjoituksissa esitettiin harvinaisen raju väite, jonka mukaan ylintä
tuomiovaltaa käyttävä tuomioistuin tuomitsi syytetyt rikoksesta, vaikka rikoksen
tunnusmerkistö ei edes tuomioistuimen oman tulkinnan mukaan täyttynyt.
Pyysin lehtiä korjaamaan vääriin väitteisiin sisältyneet olennaiset virheet, mutta sitä ne
eivät suostuneet tekemään. Niinpä lähetin 28.1. kumpaakin lehteä koskevat kantelut
Julkisen sanan neuvostolle.
On hämmentävää, että KKO ei ole julkisuudessa millään tavoin reagoinut kirjoituksiin,
joissa sen ennakkopäätöksestä ja oikeusohjeesta on levitetty väärää tietoa ja joissa
tuomioistuimen itsensä on väitetty toimineen keskeisen oikeusperiaatteen vastaisesti.
Mielestäni KKO:n tulisi viipymättä laatia ja julkistaa lehdistötiedote Helsingin Sanomien ja
Journalistin väärien väitteiden korjaamiseksi. Pyyntöni kenties vaikuttaa vähän erikoiselta,
mutta esitän sen silti.
Helsingin Sanomien sadoille tuhansille lukijoille ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että
maan ylin tuomioistuin tuomitsee rikoksesta, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.
Journalistia seuraaville toimittajille puolestaan ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että
tiedot henkilöihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mielestä ole laissa (RL 24:8)
tarkoitettuja tietoja yksityiselämästä.
Jos rikos- ja oikeustoimittajat tekevät ratkaisujaan tämän väärän käsityksen varassa, he
voivat ikään kuin tahtomattaan tulla loukanneeksi ihmisten oikeusturvaa ja aiheuttaneeksi
vaikeuksia myös itselleen ja tiedotusvälineelleen.
Tieto Helsingin Sanomien ja Journalistin vääristä väitteistä ei ehkä koskaan tule julkiseksi
kantelunikaan seurauksena. Vasta lähiviikkojen aikana saan tietää, ottaako JSN kanteluja
ylipäätään edes käsiteltäväkseen.
Voi käydä niin, että näidenkin kantelujen tie nousee pystyyn jo siinä yleisöltä salatussa ei-
julkisessa itsesääntelyssä, jota Julkisen sanan neuvosto kutsuu kantelujen karsinnaksi.
Vaikka neuvosto ottaisi kantelut käsiteltäväkseen, kestäisi joka tapauksessa noin puoli
vuotta, ennen kuin tieto koko asiasta tulisi JSN:n vapauttavan tai langettavan ratkaisun
yhteydessä julkiseksi.
Tänä aikana monet rikos- ja oikeustoimittajat ehtisivät päätyä onnettomiin journalistisiin
ratkaisuihin, jos heille jää väärä käsitys siitä, miten KKO arvioi esitutkintatietojen luonnetta.
Tästäkin syystä lehdistötiedotteen tarve on mielestäni ilmeinen.
Helsinki 3.2.2014
Markku Lehtola
toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
puh. (09) 587 8386 ja 040 512 2661
markku.lehtola@welho.com"
28.1.2014 JSN:lle tehty kantelu Helsingin Sanomista:
Julkisen sanan neuvosto
Vironkatu 3 D
00170 Helsinki
Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta
Kantelun kohde:
Helsingin Sanomissa 14.1.2014 julkaistu Susanna
Reinbothin HS-analyysi “KKO sallii juorut, uutisilla tiukka seula” (leike
liitteenä). HS-analyysin nettiosoite on:
<http://www.hs.fi/kotimaa/a1389593064035> (tarkistettu
28.1.).
Kantelun perusteet:
HS-analyysissaan 14.1.2014 oikeustoimittaja Susanna
Reinboth ruoti KKO:n 31.12.2013 antamaa Ylen toimittajien Lisitsyn-tuomiota
(KKO 2013:100) ja kirjoitti:
“Toimittajat tuomittiin myös
yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät
uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.
Lain mukaan rangaistavuuden
edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei
perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän
loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet
yksityiselämää.”
Tähän tekstiin sisältyi kaksi väärää tietoa KKO:n
tuomiosta, joka on sekä yksilöiden oikeusturvan että rikos- ja
oikeustoimittajien kannalta tärkeä ennakkopäätös ja oikeusohje.
Täysin väärä oli ensinnäkin tieto, että yksityiselämän
loukkaamisesta annetun tuomion perusteena olleet Ylen uutisen tiedot eivät edes
KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.
Toinen täysin väärä tieto oli väite, jonka mukaan KKO
ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi Ylen toimittajat yksityiselämän
loukkaamisesta.
Väärät tiedot olivat mielestäni Journalistin ohjeiden
20. kohdan tarkoittamia olennaisia asiavirheitä. Siksi pyysin lehteä korjaamaan
ne. Kopioin 14.1. lähetetyn korjauspyynnön kanteluni kuittauksen perään.
Reinboth vastasi korjauspyyntöön samana päivänä ja
kiisti sen, että analyysissä oli asiavirheitä.
Toistin korjauspyynnön 15.1. sähköpostissa. Kopioin senkin tekstin kuittaukseni
perään.
Koska Helsingin Sanomat ei korjannut HS-analyysin
olennaisia virheitä, se toimi JO:n kohdan 20. vaatimuksen vastaisesti ja rikkoi
siten hyvää journalistista tapaa.
Perustellakseni sitä, miksi Reinbothin esittämät
tiedot KKO:n tuomiosta olivat vääriä, lainaan otteita tuomiosta. Siinä “A” on
Ylen uutisten oikeustoimittaja Päivi Happonen-Salmi ja “B” TV1-kanavan entinen
vastaava toimittaja Ari Järvinen. “X” on Larisa Lisitsyn ja “Y” hänen miehensä
Nikolai Lisitsyn.
Syyte yksityiselämää loukkaavasta tiedon
levittämisestä (RL 24:8) perustui siihen, että Ylen uutisessa oli kerrottu
poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta niin, että he olivat olleet
uutisesta tunnistettavissa. Lisitsynien yksityiselämää koskeva tieto siis oli
syyttäjän mukaan se, että poliisi oli kohdistanut heihin esitutkintaa.
Korkein oikeus kuvasi syytettä kahdesta yksityiselämää
loukkaavasta tiedon levittämisestä seuraavasti:
“A ja B olivat edellä kerrotulla tavalla
oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä esittäneet X:n
yksityiselämästä tiedon ja kuvan sekä Y:n yksityiselämästä tiedon siten, että
teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka
häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Uutisessa oli kerrottu valheellisten tietojen
ja vihjausten lisäksi poliisin X:ään ja Y:hyn kohdistamasta esitutkinnasta.”
Käräjäoikeuden tuomiota yksityiselämää loukkaavasta
tiedon levittämisestä KKO kuvasi näin:
“Uutisessa oli tuotu esille, että poliisi oli
kohdistanut X:ään ja Y:hyn esitutkintaa. Tältä osin uutiseen oli sisältynyt
yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.”
Hovioikeuden tuomiota yksityiselämää loukkaavasta
tiedon levittämisestä KKO kuvasi muun muassa tähän tapaan:
“Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa esitetty tieto X:ään ja Y:hyn
kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli ollut heidän
yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja
kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa.”
Päivi Happonen-Salmen ja Ari Järvisen teon
tahallisuutta arvioidessaan korkein oikeus esitti tuomionsa kohdassa 40
seuraavan arvion:
“A:n ja B:n on myös täytynyt tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa
olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää koskevaa ja on ollut omiaan
aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä.”
Tässä kohdassa siis KKO, joka ei Reinbothin väitteen
mukaan itse pitänyt Ylen uutisen tietoja Lisitsynien yksityiselämää koskevina,
kuitenkin katsoi, että Ylen toimittajien oli täytynyt tietää uutisessa
esitettyjen esitutkintatietojen koskeneen Lisitsynien yksityiselämää.
Näin absurdisti KKO ei tietenkään voinut toimia eikä
myöskään toiminut. Reinbothin väitteen järjettömyyden paljastaa myös KKO:n
vähemmistön tulkinta Ylen uutisen esitutkintatietojen luonteesta Lisitsynien
yksityiselämää koskevina tietoina.
Korkeimman oikeuden vähemmistö olisi vapauttanut
toimittajat syytteistä, mutta edes se ei kiistänyt sitä, että uutisessa levitetyt tiedot esitutkinnasta koskivat
rikoslain 24 luvun 8 §:n tarkoittamalla tavalla Lisitsynien yksityiselämää.
Arvioitaessa rikoslain 24 luvun 8 §:n mukaista
yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä oli KKO:n vähemmistön mukaan
olennaista se, onko tieto rikosepäilystä ja esitutkinnasta koskenut
yksityiselämän alueelle kuuluvaa seikkaa (ks. myös KKO:n tuomion kohtaa 29).
Näin vähemmistö asiaa sitten arvioi:
“Rikos tai rikosta koskeva esitutkinta ei ole edellä
todetuin tavoin rikokseen syyllistyneen tai siitä epäillyn yksityisasia. Myös
esitutkinnan kohteena olevalle henkilölle kuuluu oikeus elää rauhassa ja näin
ollen vireillä olevasta esitutkinnasta kertominen koskee X:n ja Y:n
yksityiselämää (KKO 2005:136, kohta 10).”
Ylen uutisen tieto esitutkinnasta siis koski KKO:n
vähemmistönkin mukaan rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettua yksityiselämää.
Vähemmistö viittasi tässä kohtaa ennakkopäätökseen, jonka korkeimman oikeuden
vahvennettu jaosto oli tehnyt vuonna 2005.
Ennakkopäätös koski juttua, jossa oli kyse siitä,
oliko rikoksesta yli vuodeksi vankeuteen tuomitun henkilön nimen
julkaisemisella Alibi-lehdessä loukattu tuomitun yksityiselämää ja aiheutettu
korvattavaa henkistä kärsimystä.
Vuoden 2005 ennakkopäätöksen perusteluissa KKO arvioi
muun muassa sitä, mitä rikoslain 24 luvun 8 §:ssä
mainittu yksityiselämä on. Vähemmistön viittaamassa kohdassa 10 korkein oikeus
totesi silloin:
“Rikos ei ole siihen syyllistyneen yksityisasia.
Yksityiselämään kuuluva oikeus elää rauhassa kuuluu kuitenkin lähtökohtaisesti
myös rikoksesta rangaistukseen tuomitulle henkilölle. Rikokseen syyllistymistä
ja siitä rangaistukseen tuomitsemista koskeva tieto kuuluu henkilötietolain
mukaan niin sanottuihin arkaluonteisiin henkilötietoihin.”
Vuoden 2005 ennakkopäätöksen kohdassa 12 korkein
oikeus korosti: “Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen ilman
hänen lupaansa joukkoviestinnässä merkitsee siten aina jonkinasteista
puuttumista asianomaisen yksityiselämään perustuslain 10 §:n 1 momentissa
tarkoitetussa mielessä.”
Tässä yhteydessä on syytä todeta, että KKO:n 2005 ennakkopäätöksessä ruodittuun tapaukseen
otti sittemmin kantaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. EIT katsoi
(Lappalainen v. Finland, 20.1.2009), että Alibissa kerrotut tiedot rikoksista
kuuluivat tuomitun yksityiselämän piiriin.
“The Court first finds that the publication of the
impugned statements relating to the applicant falls within the scope of his
private life, within the meaning of Article 8 § 1 of the Convention”, EIT totesi.
Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on kiinnittänyt
huomiota (OM:n Selvityksiä ja ohjeita 54/2010, sivun 40 alaviite 31) siihen,
että EIT arvioi KKO:n punninneen yksityiselämän suojaa ja sananvapautta
huolellisesti ennakkopäätöksessään 2005:136.
Korkein oikeus siis oli jo vuosia ennen Ylen
Lisitsyn-uutisen arviointia päätynyt huolellisen harkinnan tuloksena siihen,
että rikoksentekijän nimen paljastaminen tiedotusvälineessä on puuttumista
yksityiselämään.
Korkeimman oikeuden kanta myös noudatti hyvin sitä lainsäätäjän tahtoa, että yksityiselämän käsitteelle tulee
antaa varsin laaja sisältö. Lainsäätäjän
tahto oli ilmaistu jo “Lex Hymyn” esitöissä eli neljä vuosikymmentä sitten.
Silloin hallitus totesi esityksessään (HE 84/1974)
näin: “Yksityiselämän piirin ulkopuolelle jäävät vain sellaiset seikat, jotka
liittyvät asianomaisen yhteiskunnalliseen vallankäyttöön.” Yksityiselämää oli
hallituksen esityksen mukaan mm. “sellainen käyttäytyminen yhteiskunnallisesti
merkittävässä tehtävässä, jolla ei ole merkitystä asianomaisen
yhteiskunnallisen vallankäytön kannalta”.
Vaikka edellä oli kyse neljän vuosikymmenen takaisesta
lainsäätäjän tahdosta, se on yhä relevantti. Päivi Tiilikka huomautti
Journalistin sananvapaus -teoksessaan 2008 (sivun 127 alaviite 2), että “uuden
RL 24:8:n esitöiden mukaan vanhan säännöksen esitöitä voidaan käyttää hyväksi
tulkittaessa uutta säännöstä”.
Arvioidessaan sitä, kuuluivatko Ylen uutisessa
levitetyt tiedot Lisitsynien yksityiselämän alueelle, korkein oikeus oli myös
tietoinen (ks. KKO 2011:72) EIT:n tulkinnasta, jonka mukaan ei ollut mitään
periaatteellista syytä erottaa yksityiselämän käsitteestä ammatti- tai
liiketoimintaa (ks. Amann v. Switzerland, 16.2.2000, kohta 65).
Nyt puheena olevassa Ylen toimittajien jutussa KKO
totesi syyksilukemisesta näin (kohta 43): “Edellä mainituilla ja myös hovioikeuden tuomiosta
ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat
syyllistyneet myös syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon
levittämiseen esitutkintaa koskeneen tiedon osalta.”
Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin
kohdistamasta esitutkinnasta siis oli se rikoslain 24 luvun 8 §:n tarkoittama
tieto Lisitsynien yksityiselämästä. Tästä asiasta syyttäjä, käräjäoikeus,
hovioikeus sekä KKO:n enemmistö ja KKO:n vähemmistö olivat kaikki täysin
yksimielisiä.
Jos KKO olisi Reinbothin väittämällä tavalla
arvioinut, ettei Ylen uutisen tieto esitutkinnasta koskenut Lisitsynien
yksityiselämää eli että rikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, KKO olisi tietysti
hylännyt syytteen ja vapauttanut Ylen toimittajat hovioikeuden tuomitsemasta
rangaistuksesta.
Näin KKO ei kuitenkaan toiminut, koska se ei arvioinut
rikoksen tunnusmerkistöä Reinbothin väittämällä
tavalla.
Kaiken edellä esitetyn valossa on mieletöntä ja
valheellista väittää, että KKO tuomitsi Ylen toimittajat
yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, “vaikka tiedot eivät edes
sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää”.
Auttaakseni oikean käsityksen saamista tästä kenties
vähän kinkkisestä asiasta olen laatinut kantelun loppuun visuaalisen liitteen.
Siinä kuvataan Reinbothin “malli” oikeusprosessin kulusta sekä se, miten
oikeusprosessi tosiasiassa meni.
Valheellinen on myös se Reinbothin väite, että “KKO ei
perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän
loukkaamisesta”. Tosiasiassa korkein oikeus perusteli tätä asiaa laajasti.
Tuomion kohdassa 28 KKO totesi, että Larisa Lisitsynin
ja Nikolai Lisitsynin yksityiselämän suojaa on punnittava sananvapauden suojaa
vasten. Tällöin on merkitystä annettava niille periaatteille, jotka ilmenevät
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä.
Yhtenä tällaisena periaatteena KKO oli jo kohdassa 25
maininnut sen EIT:n kannan, ettei myöskään rikoksesta epäillyn tai syytetyn
henkilön yksityiselämän suoja ole vailla merkitystä, vaikka henkilö olisi ollut
aikaisemmin yhteistyössä lehdistön kanssa.
EIT:n käytännöstä ilmeneviin periaatteisiin kuului
KKO:n mukaan (kohta 24) sekin, että on otettava huomioon ihmisoikeussopimuksessa
taattu syyttömyysolettama. Tässä yhteydessä KKO muistutti siitä, että myös toimittajilla on vastuita ja velvollisuuksia,
joiden laajuus on riippuvainen kunkin tapauksen olosuhteista.
Tuomionsa kohdassa 31 KKO totesi, että Ylen uutinen
oli esitetty television valtakunnallisessa lähetyksessä siinä vaiheessa, kun
asia oli syyttäjällä, mutta syyttäjä ei ollut vielä tehnyt ratkaisua, nostaako
hän asiassa syytteen vai ei. Tällaisessa tilanteessa syyttömyysolettamalla on
korostunut merkitys, KKO huomautti.
Kohdassa 37 KKO mainitsi Ylen toimittajien vedonneen
siihen, että uutisessa oli käsitelty yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa.
Sillä toimittajat olivat tarkoittaneet idänkauppaan, kuten Suomen ja Venäjän
väliseen kauppaan, liittyvää yksityisten henkilöiden talousrikollisuutta.
Periaatteessa tällainen aihe epäilemättä omasi yleistä
mielenkiintoa, ja toimittajat saattoivat KKO:n mielestä käsitellä aihetta
verraten vapaasti ja jopa liioittelevaa ja provosoivaa kieltä käyttäen.
Ylen uutisessa ilmoitettuja tietoja ei KKO:n mukaan
ollut kuitenkaan kytketty idänkauppaan liittyvään rikollisuuteen muutoin kuin
alkujuonnon lyhyellä viittauksella. Se oli KKO:n mielestä ollut tässä suhteessa
riittämätön osoittamaan aiemmin mainittua Ylen toimittajien tarkoitusta.
Ylen uutisen pääpaino oli KKO:n arvion mukaan ollut
Larisa Lisitsynin henkilössä ja hänen kytkemisessään verokuningattarena
uutisessa ilmoitettuihin esitutkintatietoihin. Edelleen KKO oli sitä mieltä, että väitetty uutisen yhteiskunnallinen merkitys olisi
voitu tuoda esiin ilman tällaista kytkentää.
“X:ää ei pelkästään sen johdosta, että hän on ollut
aikaisemmin julkisuudessa verotustietojen perusteella suuria ansiotuloja
saaneena henkilönä, voida pitää sellaisena julkisuuden henkilönä, jonka
yksityiselämän suoja olisi ratkaisevasti rajoittunut”, KKO huomautti.
Kun arvioidaan Reinbothin väitettä, että KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi
Ylen toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, on muistettava, mitä KKO tuomionsa
kohdassa 43 totesi:
“Edellä mainituilla
ja myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo
selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös syytteessä tarkoitettuun
yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen tiedon
osalta.”
KKO siis nimesi perusteluikseen myös hovioikeuden
tuomiosta ilmenevät perusteet. Koska niillä on merkitystä arvioitaessa
Reinbothin väitettä KKO:n tuomion perustelemattomuudesta, kirjoitan
hovioikeuden perusteet näkyviin kokonaisuudessaan.
“Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
A oli hovioikeudessa kertonut, että hän oli ennen
uutisen toimittamista jo kahden vuoden ajan tutkinut Suomen ja Venäjän väliseen
kauppaan liittynyttä kaksoislaskutusta, mikä oli ollut syynä uutisen
tekemiseen. Tarkoitus oli hänen mukaansa ollut käsitellä uutisessa tätä Suomen
idänkaupan ongelmiin liittyvää yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa ja
välittää tietoa Venäjälle suuntautuneessa elinkeinotoiminnassa vaurastuneesta
henkilöstä.
Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa esitetty tieto X:ään ja Y:hyn
kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli ollut heidän
yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa
tai kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei
rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan pidetty sellaisen yksityiselämää
koskevan tiedon esittämistä elinkeinotoiminnassa toimivasta, joka voi vaikuttaa
elinkeinonharjoittajan toiminnan arviointiin tässä toiminnassa, jos esittäminen
oli tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Syytteessä
tarkoitetusta uutisesta oli käynyt ilmi, että esitutkinta oli kohdistunut X:n
ja Y:n toimintaan heidän omistamassaan ja hallinnoimassaan perheyrityksessä.
Asiassa oli riidatonta, että X ja Y olivat harjoittaneet liiketoimintaa
osakeyhtiön kautta toimien molemmat yhtiön hallituksen jäseninä ja X yhtiön
toimitusjohtajana sekä Y yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hovioikeus katsoi
siten toisin kuin käräjäoikeus, että uutisessa esitetty tieto esitutkinnasta
oli koskenut elinkeinoelämässä toimineita henkilöitä. Ottaen huomioon, että
uutisessa oli kerrottu X:ää ja Y:tä epäiltävän mittavista talousrikoksista
heidän perheyrityksessään, tiedon esittämisen oli katsottava voineen vaikuttaa
heidän toimintansa arviointiin heidän yritystoiminnassaan.
Vaikka syytteessä tarkoitetussa uutisessa oli todettu
X:n ja Y:n perheyrityksen välittävän tavaraa Venäjälle muista maista, siinä ei
ollut mitenkään viitattu Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan yleisemmin
liittyviin ongelmiin. Uutisessa ei ollut mainittu kaksoislaskutusta eikä
yleiseltä kannalta käsitelty muitakaan Suomen idänkauppaan liittyviä ongelmia.
Uutisen painopiste on ollut poliisin heihin kohdistaman esitutkinnan tuloksissa
ja X:n henkilössä.
Uutisessa kerrottu tieto oli koskenut keskeneräistä
esitutkintaa laajassa ja vaikeaselkoisessa asiassa, jossa syyteharkintaa ei
ollut tehty. Esitutkintaa koskeneen tiedon julkaiseminen oli ollut omiaan
aiheuttamaan suurta vahinkoa ja kärsimystä loukatulle. Hovioikeus katsoi sen
vuoksi, että asian näin aikaisessa vaiheessa esitutkintaa koskeneen tiedon
esittämistä pelkästään esimerkkinä Suomen idänkauppaa koskevista ongelmista ei
voitu pitää perusteltuna. Yksittäisen perheyrityksen toimintaan kohdistunutta
esitutkintaa koskeneen uutisen esittämisen, varsinkin kun esittäminen oli
tapahtunut liittämättä uutista A:n kuvaaman yhteiskunnallisen asian
käsittelemiseen, ei voitu siten katsoa olleen tarpeen yhteiskunnallisesti
merkittävän asian käsittelemiseksi.”
Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä
arvioidessaan tuomioistuimen on vastattava seuraaviin kysymyksiin: Koskiko
levitetty tieto lain tarkoittamaa yksityiselämää? Oliko tiedon levittäminen omiaan
aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa
halveksuntaa? Oliko tietoa levitetty oikeudettomasti?
Edellä esitetty osoittaa mielestäni kiistattomasti sen,
että korkein oikeus perusteli tuomiotaan yksityiselämän loukkaamisesta laajasti
ja vastasi kaikkiin edellisessä kappaleessa mainittuihin kysymyksiin. Näin
ollen Reinbothin väite tuomion perustelemattomuudesta oli yksiselitteisesti
väärä ja johti HS:n lukijoita harhaan.
Pahin HS-analyysin asiavirheistä oli se väärä väite, että yksityiselämän loukkaamisesta annetun tuomion
perusteena olleet esitutkintatiedot eivät edes KKO:n oman tulkinnan mukaan
koskeneet yksityiselämää.
Jos toimittajat luottavat tähän HS:n virheelliseen
tietoon ja erehtyvät sen takia levittämään esitutkintatietoja oikeudettomasti,
he tulevat helposti loukanneeksi ihmisten yksityiselämää ja aiheuttaneeksi
ongelmia myös itselleen ja tietojen julkaisijalle.
Tästäkin syystä virheellisen tiedon levittäminen KKO:n
oikeusohjeesta oli edesvastuutonta. Edesvastuutonta oli sekin, ettei Helsingin
Sanomat viipymättä korjannut ilmiselvää ja olennaista asiavirhettään.
Reinbothin
menettelyä journalismin etiikan
näkökulmasta arvioitaessa on syytä huomata sekin, että hän on Oikeustoimittajat
ry:n varapuheenjohtaja ja Ylen Päivi Happonen-Salmi saman yhdistyksen
hallituksen jäsen. Molemmat ovat toimineet yhdistyksen hallituksessa jo
pitkään.
Tapausta arvioivien on edelleen hyvä tuntea sekin
kytkös, että Reinboth on jo vuosia sitten osallistunut
aktiivisesti Happonen-Salmen puolustamiseen tässä Ylen Lisitsyn-jutussa.
20.1.2009 Reinboth
nimittäin allekirjoitti Oikeustoimittajat
ry:n puolesta kantelun Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnalle. Kantelu
koski Happonen-Salmen oikeusjutun vastapuolta edustaneen asianajajan lehtikirjoitusta,
jossa oli annettu ymmärtää Ylen toimittajien syyllistyneen rikokseen
Lisitsyn-jutun tiedonhankinnassa.
Onkin vaikea välttyä siltä vaikutelmalta, että Reinboth on
HS-analyysillään pyrkinyt suojelemaan
Oikeustoimittajat ry:n hallituksessa istuvaa kollegaansa. Tällaista pyrkimystä
palvelivat hyvin ne väärät tiedot, joiden avulla Reinboth uskotteli lukijoille
KKO:n tuominneen Ylen toimittajat absurdisti eli jopa tuomioistuimen oman
kannan vastaisesti.
Virheelliset tiedot KKO:n tuomiosta näyttävät
palvelleen myös toista tarkoitusta eli Oikeustoimittajat ry:n agendaa. Yhdistys
on vaatinut (19.6.2012 lausunto OM:lle) tiedotusvälineille oikeutta “tuoda
esiin rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen henkilötietoja omien eettisten
ohjeidensa mukaan”. Kun tuomio oli tämän vaatimuksen vastainen, yhdistyksen
intressissä oli, että sen varapuheenjohtaja
leimaa KKO:n tuomion järjettömäksi maan ykköslehden näyttävässä jutussa.
Oikeustoimittajat ry:n lausunto OM:lle on muutenkin
paljastava arvioitaessa Reinbothin toimintaa. Lausunnossa viitattiin KKO:n
aiemmin mainittuun, huolella harkittuun ennakkopäätökseen 2005:136. Siinä KKO
oli siis katsonut, että rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden
paljastaminen joukkotiedotusvälineessä on puuttumista yksityiselämään.
Oikeustoimittajat ry:n lausunnossa eriteltiin myös
EIT:n tuomiota aiemmin mainitussa tapauksessa Lappalainen v. Finland
(20.1.2009). Reinbothin allekirjoittaman lausunnon mukaan “EIT katsoi – –
Alibin artikkelissa kerrottujen tapahtumien kuuluvan valittajan yksityiselämän
piiriin”.
Väittäessään, että Ylen
uutisen tiedot esitutkinnasta eivät KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet
yksityiselämää, Reinbothin siis täytyi tietää KKO:n ja EIT:n jo vuosia sitten
katsoneen, että rikoksentekijän nimen paljastaminen tiedotusvälineessä on
puuttumista yksityiselämään.
Tästäkään syystä ei hevin ole ajateltavissa, että
Reinboth olisi päätynyt esittämään virheellisen väitteensä Helsingin Sanomissa
jotenkin vahingossa.
Voidakseen leimata KKO:n menettelyn ja tuomion
absurdiksi Reinboth irrotti tuomion kohdan 30 asiayhteydestä ko. kohdan
viimeisen virkkeen ja antoi sille tarkoituksiaan palvelevan, tuomion
kokonaisuutta ajatellen aivan mahdottoman merkityssisällön. Kohdassa 30 KKO
totesi näin:
“Korkein oikeus toteaa ensiksi, että kohdassa 9
mainituin tavoin X:n ja Y:n ei ole sittemmin katsottu syyllistyneen mihinkään
sellaiseen rikokseen, jota uutisessa on käsitelty. Uutisen sisältö on ollut
rikoksia koskevien tietojen perusteella luonteeltaan niin leimaava, että se on
ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä X:lle ja Y:lle. Uutisessa on
ilmoitettu monta kertaa X:n nimi ja näytetty hänen kuvansa, ja myös Y on ollut
uutisesta tunnistettavissa. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon, että
uutisen tiedot eivät ole koskeneet heidän yksityiselämäänsä, vaan ne ovat
liittyneet heidän toimintaansa yrityksessä.”
Uutisen leimaavuutta koskeneen kohdan viimeisessä
virkkeessä KKO ei arvioinut, että uutisen tiedot eivät koskeneet rikoslain 24
luvun 8 §:ssä tarkoitettua yksityiselämää. Sitä vastoin KKO totesi uutisen
tietojen koskeneen Lisitsynien yksityiselämän reuna-aluetta eli liittyneen
heidän toimintaansa yrityksessä. Tämä oli KKO:n mielestä otettava huomioon
arvioitaessa tietojen levittämisen vahingollisuutta ja oikeudettomuutta.
Kanteluni lopuksi kiinnitän huomiota siihen, että
Risto Uimonen sotkeutui Kalevan päätoimittajana Ylen Lisitsyn-tapaukseen
syksyllä 2008. Kun käräjäoikeus oli tuominnut Ylen toimittajat mm.
yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, Kaleva otti 4.11.
pääkirjoituksessaan vahvasti kantaa toimittajien puolesta ja leimasi tuomion
sananvapauden kannalta “hämmästyttäväksi” ja “vaaralliseksi”.
Oikeustieteen tohtori Riitta Ollila puolestaan
sotkeutui Ylen Lisitsyn-tapaukseen 16.1.2014 ilmestyneessä
Journalisti-lehdessä. Outi Airaksisen jutussa Ollila sivalteli KKO:n tuomiota
ja totesi, että siinä otettiin “suoranaisesti takapakkia” muuhun sananvapautta
koskevaan käytäntöön nähden.
Samaisen Journalisti-lehden kolumnissaan Ollila väitti
(nähdäkseni virheellisesti, vrt. KKO 2005:136), että korkeimman oikeuden
“ennakkopäätös poikkeaa aikaisemmista tulkinnoista”.
Edellä kuvatuilla kannanotoillaan sekä JSN:n puheenjohtaja
Risto Uimonen että JSN:n kolmas varapuheenjohtaja Riitta Ollila ovat
kompromettoineet itsensä nyt puheena olevassa asiassa. Siksi heidän tulee
jäävätä itsensä ja pysytellä tyystin sivussa tämän kantelun käsittelystä
Julkisen sanan neuvostossa.
Helsinki 28.1.2014
Markku Lehtola
toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
puh. (09) 587 8386 ja 040 512 2661
Aihe: Susanna
Reinbothin 14.1. HS-analyysin asiavirheitä koskeva korjauspyyntö
Päiväys:
14. tammikuuta 2014 klo 19.03.49
vastaava päätoimittaja
Kaius Niemi
Helsingin Sanomat
Toimittaja Susanna Reinboth analysoi 14.1.2014
Helsingin Sanomien paperi- ja verkkolehdessä tähän tapaan KKO:n tuoretta
Lisitsyn-tuomiota (KKO 2013:100):
"Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää
loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot
koskeneet pariskunnan yksityiselämää. Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on,
että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä
perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka
tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää."
Siteerattuun Reinbothin tekstiin sisältyi kaksi
lukijoita pahasti harhaan johtanutta väärää tietoa KKO:n tuomiosta.
Virheelliset tiedot olivat Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittamia
olennaisia virheitä, jotka lehden tulee viipymättä korjata.
Ensimmäinen korjausta vaativista vääristä tiedoista on
väite, että KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi
toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta. Toinen perätön väite on se, että
yksityiselämän loukkaamisesta annetun tuomion perusteena olleet tiedot eivät
edes KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.
Reinbothin väitteet voi helposti osoittaa vääriksi. Riittää, kun
tutkailee KKO:n julkaisemaa Ylen toimittajien saaman tuomion selostetta. Siinä oikeusjutun
osapuolet on nimetty seuraavasti: toimittaja Päivi Happonen-Salmi on
"A", vastaava toimittaja Ari Järvinen on "B", Larisa
Lisitsyn on "X" ja Nikolai Lisitsyn "Y".
Ylen toimittajien tekojen tahallisuutta arvioidessaan
KKO totesi tuomionsa kohdassa 40: "A:n ja B:n on myös täytynyt tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa
olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää loukkaavaa ja on ollut omiaan
aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä."
Tuomion kohdassa 37 KKO arvioi X:n asemaa
yksityiselämän suojan näkökulmasta: "X:ää ei pelkästään sen johdosta, että
hän on ollut aikaisemmin julkisuudessa verotustietojen perusteella suuria
ansiotuloja saaneena henkilönä, voida pitää sellaisena julkisuuden henkilönä,
jonka yksityiselämän suoja olisi ratkaisevasti rajoittunut."
Rikosten syyksilukemisen yhteydessä kohdassa 43 KKO
totesi: "Edellä mainituilla ja myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä
perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet
myös syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen
esitutkintaa koskeneen tiedon osalta."
KKO siis ilmoitti perustelevansa tuomiota
yksityiselämän loukkaamisesta sekä itse esittämillään että hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla. Kun
hovioikeuden tuomion laajat perustelut on KKO:n tuomiossa yksityiskohtaisesti
kuvattu, on valheellista väittää, että KKO ei
perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän
loukkaamisesta.
Hovioikeuden perusteluja KKO kuvasi mm. seuraavasti:
"Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa
esitetty tieto X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin suorittamasta
esitutkinnasta oli ollut heidän yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut
omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin
kohdistuvaa halveksuntaa."
Tämän jälkeen KKO kuvasi laajasti ja
yksityiskohtaisesti hovioikeuden tuomion perusteluja siitä, mistä syystä Ylen
uutisessa esitettyä tietoa X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin esitutkinnasta
ei voinut oikeuttaa rikoslain 24. luvun 8. pykälän 2. momentin nojalla.
Vastoin HS:ssa julkaistuja vääriä väitteitä KKO
perusteli tosiasiassa laajasti ja yksityiskohtaisesti sitä, millä perusteella
se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta ja miksi Ylen uutisen
tiedot olivat rikoslain 24. luvun 8. pykälän tarkoittamia tietoja, joiden
levittäminen oli Lisitsynien yksityiselämää loukkaavaa.
Journalismin etiikan kannalta HS:n julkaisemat väärät
väitteet ovat erityisen ongelmallisia ja arveluttavia sen takia, että väitteiden
on vaikea uskoa perustuneen toimittajan tietämättömyyteen.
Susanna Reinbothan oli toinen allekirjoittajista siinä
Oikeustoimittajat ry:n 19.6.2012 oikeusministeriölle antamassa lausunnossa,
jossa arvioitiin laajasti esimerkiksi sitä, onko rikos yksityiselämää.
Oikeustoimittajat ry:n lausunnossa näkyy viitatun mm.
KKO:n ennakkopäätökseen 2005:136. Siinä KKO totesi, että rikoksentekijän nimen
tai henkilöllisyyden paljastaminen joukkotiedotusvälineessä on puuttumista
yksityiselämään.
Tätäkin ajatellen Reinbothin täytyi tietää ja ymmärtää, että juuri tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta
esitutkinnasta oli se rikoslain tarkoittama tieto, jonka oikeudeton
levittäminen johti Ylen toimittajien tuomioon ja jolla KKO perusteli
ratkaisuaan.
Tervehdyksin
Markku Lehtola
toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
040 512 2661
Aihe: Vastaus:
Susanna Reinbothin 14.1. HS-analyysin asiavirheitä koskeva korjauspyyntö
Päiväys:
15. tammikuuta 2014 klo 6.29.31
Moi,
kiitän ystävällisestä vastauksestasi, jonka
argumentointi ei minusta kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. Esittämäsi
ajatus KKO:n virhepäätelmästä on vallan mahdoton eikä auta kuiville näistä
jutuista, joiden tekemisestä sinun olisi tullut ymmärtää jäävätä itsesi.
Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan
lakipykälän konstruktio on perua jo 1970-luvun puolivälin "Lex Hymystä". Siitä lähtien lainsäätäjä on tulkinnut
rikoksen tekijänsä yksityiselämänä suojattavaksi asiaksi, jos sillä ei voi
katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä (ks. HE 84/1974).
Nyt puheena olevassa jutussa jo syyte lähti siitä, että tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta
esitutkinnasta oli rikoslain 24. luvun 8. pykälän tarkoittama tieto
yksityiselämästä. KKO kuvasi syytettä tähän tapaan:
"A ja B olivat edellä kerrotulla tavalla
oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä esittäneet X:n
yksityiselämästä tiedon ja kuvan sekä Y:n yksityiselämästä tiedon siten, että
teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen
kohdistuvaa halveksuntaa."
Käräjäoikeus päätyi samaan tulokseen kuin syyttäjä.
Näin KKO kiteytti käräjäoikeuden arvion: "Uutisessa oli tuotu esille, että
poliisi oli kohdistanut X:ään ja Y:hyn esitutkintaa. Tältä osin uutiseen oli
sisältynyt yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen." Hovioikeuden
samansisältöisestä arviosta ja sen perusteluista mainitsin jo aiemmassa
meilissäni.
Korkein oikeuskin arvioi jutussa sitä, olivatko Ylen
toimittajat esittäneet nyt puheena olevan rikoksen tunnusmerkistössä
edellytetyllä tavalla Lisitsynien yksityiselämästä sellaisen tiedon, että heidän tekonsa oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa,
kärsimystä tai halveksuntaa.
Vastoin mahdotonta väitettäsi KKO ei kohdassa 30
asettunut sille kannalle, että Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin
kohdistamasta esitutkinnasta ei ollut rikoslain 24. luvun 8. pykälän
tarkoittama tieto yksityiselämästä.
KKO:han vain hetkeä myöhemmin (kohdassa 40) korosti
Ylen toimittajien täytyneen tietää, "että esitutkintaa koskevan tiedon
esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää
loukkaava ja on ollut omiaan aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä".
Miksi ihmeessä KKO olisi korostanut toimittajien
täytyneen tietää esitutkintatiedon loukkaavan yksityiselämää, jos KKO olisi
ollut sitä mieltä, että esitutkintatieto ei ole
rikoslain tarkoittama tieto yksityiselämästä?
Ei KKO sentään näin absurdisti toimi. Kohdan 30 huomautus
näyttääkin liittyneen Ylen uutisen tietojen leimaavuuden arviointiin, josta
kyseisessä kohdassa käsittääkseni on kysymys.
Ennakkopäätöksessään 2005:136 korkein oikeus korosti
EIT:n ratkaisukäytäntöön ja rikoslain esitöihin viitaten, ettei yksityiselämän
käsitteelle ole tarkoitettu antaa suppeaa tai tarkoin rajattua sisältöä.
Tässä hengessä syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus ja
korkein oikeus nyt tulivat siihen tulokseen, että tiedon levittäminen
esitutkinnasta loukkasi Lisitsynien yksityiselämää.
Yllä esitetyn perusteella toistan pyyntöni
HS-analyysisi asiavirheiden korjaamisesta. Koska virheet olivat vakavia ja
niitä oli kaksi, korjaus olisi perusteltua toteuttaa julkaisemalla juuri
päivitettyjen Journalistin ohjeiden hengessä uusi juttu, jossa väärät tiedot
yksilöidään ja korjataan.
t. Markku Lehtola
Liite:
OIKEUSPROSESSIN KULKU REINBOTHIN “MALLIN” MUKAAN
|
|
|
|
|
Syyttäjä
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
Käräjäoikeus
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
Hovioikeus
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
KKO
kohta 30, Reinbothin väite
|
Esitutkintatieto ei koskenut
yksityiselämää
|
Tietoa ei julkistettu
oikeudettomasti
|
|
KKO
kohdat 29 ja 43
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
KKO:n vähemmistö
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tietoa ei julkistettu
oikeudettomasti
|
Jos tapahtumat olisivat menneet Reinbothin “mallin” mukaan, KKO:n
olisi täytynyt arvioida, että esitutkintatieto sekä koski että ei koskenut Lisitsynien
yksityiselämää.
OIKEUSPROSESSIN TOSIASIALLINEN KULKU
|
|
|
|
|
Syyttäjä
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
Käräjäoikeus
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
Hovioikeus
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
KKO
kohdat 29 ja 43
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tieto julkistettiin oikeudettomasti
|
|
KKO:n vähemmistö
|
Esitutkintatieto koski yksityiselämää
|
Tietoa ei julkistettu oikeudettomasti
|
Syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus, KKO:n enemmistö ja
KKO:n vähemmistö olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että esitutkintatieto koski Lisitsynien yksityiselämää.
KKO:n vähemmistö vain arvioi, että tietoa Lisitsyneihin kohdistetusta
esitutkinnasta ei julkistettu oikeudettomasti.
