Faktavahti

Helsingin Sanomien verkkolehden 17.3.2017 uutisotsikko

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen työryhmä pitää tuoreessa raportissaan "erittäin kannatettavana" sitä, että tuomioistuimissa otettaisiin käyttöön muutamissa maissa jo toimiva mediatuomarijärjestelmä.

Kuten Helsingin Sanomien nettilehden uutisotsikko 17.3. napakasti kertoi, "mediatuomarit" muun muassa oikoisivat median vääriä tietoja rikostuomioista.

Lähiaikoina ainakin Helsingin hovioikeuden sivuilla julkaistava raportti Tuomioistuimet ja media ei toden totta mairittele mediaa.

Raportissa todetaan muun muassa, että "tuomareiden luottamus mediaa kohtaan ei välttämättä ole kovin korkealla tasolla". Eipä ihme.

Työryhmäkin on nimittäin kyennyt panemaan merkille, että media saattaa – usko tai älä – vääristellä rikosjuttujaan jopa tahallaan:

"Nykyään ongelmana on usein, että media kirjoittaa ja otsikoi uutisia joko tarkoituksellisen provokatiivisesti tai jättää tahallaan selostamatta joitain asian ratkaisuun liittyviä oleellisia seikkoja."

Tarkoituksellisen provokatiiviset tekstit ja otsikot ovat varmasti kaikkien tiedossa eli tuttua kauraa. Tätä rikosjournalismin piirrettä on ruodittu julkisuudessa aika ajoin.

Vähemmän tunnettu sen sijaan on tieto siitä, että toimittajat saattavat jopa tahallaan vääristellä juttujaan. Hesarin lukijoille tästä huolta herättävästä ilmiöstä ei 17.3. jutussakaan kerrottu, eipä tietenkään.

Kiinnostavaa on se, että tylysti mediaa sivaltaneessa työryhmässä oli tuomareiden, käräjäoikeuden tiedottajan sekä syyttäjien ja asianajajien edustajien lisäksi kaksi toimittajaa.

He olivat Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja, Ilta-Sanomien oikeustoimittaja Rami Mäkinen ja saman yhdistyksen varapuheenjohtaja, Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth.

"Mediatuomaria" olisi kaivattu kipeästi jo vuoden 2014 alussa

31.12.2013 korkein oikeus tuomitsi Ylen kaksi toimittajaa yrittäjäpariskunnan eli Larisa ja Nikolai Lisitsynin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 24:8).

Ylen oikeudettomasti uutisoima tieto Lisitsynien yksityiselämästä oli KKO:n tuomion mukaan se, että poliisi oli kohdistanut heihin esitutkintaa.

KKO:n tuomiosta (2013:100) kävi ilmi, että syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus sekä KKO:n enemmistö ja vähemmistö olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että esitutkintatieto koski Lisitsynien yksityiselämää.

Tuomiossaan KKO (kohta 40) korosti Ylen toimittajienkin täytyneen tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen loukkasi Lisitsynien yksityiselämää.

Piittaamatta tästä kaikesta oikeustoimittaja Susanna Reinboth kirjoitti 14.1.2014 julkaistussa HS-analyysissaan näin:

"Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.

Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää."

Maan ykköslehden kokeneen oikeustoimittajan analyysin väite oli mieletön. KKO muka tuomitsi syytetyt Lisitsynien yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, vaikka levitetyt tiedot eivät edes KKO:n omasta mielestä koskeneet Lisitsynien yksityiselämää.

Koska Helsingin Sanomat ei suostunut oikaisemaan perätöntä ja absurdia väitettään, tein kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Sen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun ja päätti, ettei JSN ota kantelua käsiteltäväkseen.

Toimittajien etujärjestön Journalisti-lehtikin uutisoi tuomiosta tukeutuen asiantuntijana Susanna Reinbothiin, Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajaan:

"Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta, sillä uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä", Journalisti-lehti kirjoitti.

Koska Journalistikaan ei suostunut oikaisemaan perätöntä ja mieletöntä väitettään, tein siitäkin kantelun JSN:lle. Tämänkin kantelun JSN:n puheenjohtaja karsi.

Karsintapäätöksillään JSN:n puheenjohtaja varmisti sen, että HS:n ja Journalistin lukijat eivät koskaan saaneet tietää lehtiensä levittäneen perätöntä ja absurdia tietoa; karsintaratkaisujahan ei ikinä missään julkaista.

Jotta varsinkin toimittajat olisivat saaneet oikean tiedon korkeimman oikeuden tuomion sisällöstä, lähetin Pauliine Koskelolle, KKO:n silloiselle presidentille 3.2.2014 vetoomuksen:

"Mielestäni KKO:n tulisi viipymättä laatia ja julkistaa lehdistötiedote Helsingin Sanomien ja Journalistin väärien väitteiden korjaamiseksi." Perustelin vetoomustani muun muassa näin:

"Helsingin Sanomien sadoille tuhansille lukijoille ei saisi jäädä virheellistä käsitystä, että maan ylin tuomioistuin tuomitsee rikoksesta, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.

Journalistia seuraaville toimittajille puolestaan ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että tiedot henkilöihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mielestä ole laissa (RL 24:8) tarkoitettuja tietoja yksityiselämästä."

Vaikka KKO:sta oli esitetty kahdessakin lehdessä suurin piirtein törkein kuviteltavissa oleva valhe, tuomioistuin pysyi mykkänä. Silloin olisi kaivattu kipeästi nyt ehdotettua "mediatuomaria".

Jotta ainakin Faktavahti-blogin lukijat saavat halutessaan kokonaisen kuvan tästä "JSN-testini" kaikkein pöyristyttävimmästä tapauksesta, julkaisen HS:n menettelyä koskevan kantelun JSN:lle.

Journalistista tehty kantelu oli lähes identtinen, joten sen julkaiseminen olisi torta på torta. Julkaisen tässä kuitenkin KKO:n presidentille lähettämäni vetoomuksen. Kulissien takana -raportissa tätä asiaa ruoditaan sivuilla 16–18.

KKO:n Pauliine Koskelolle 3.2.2014 lähetetty vetoomus:

"Korkein oikeus presidentti Pauliine Koskelo
Lehdistötiedotteen laatimista ja julkaisemista koskeva pyyntö
Toimittaja Susanna Reinboth kirjoitti 14.1.2014 Helsingin Sanomissa KKO:n antamasta Ylen toimittajien Lisitsyn-tuomiosta (KKO 2013:100) muun muassa näin:
“Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.
Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.”
16.1.2014 ilmestynyt Journalisti kirjoitti Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtajaan Susanna Reinbothiin viitaten samasta KKO:n antamasta tuomiosta tähän tapaan:
“Reinboth pitää ratkaisua ongelmallisena erityisesti yksityiselämän loukkaamisen osalta, sillä uutisessa ei julkaistu tietoja pariskunnan yksityiselämästä.”
Molempiin kirjoituksiin sisältyi se täysin väärä tieto, että tuomion perusteena olleet Ylen uutisen tiedot Lisitsyneihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mukaan koskeneet lain (RL 24:8) tarkoittamaa yksityiselämää.
Asiallisesti ottaen kirjoituksissa esitettiin harvinaisen raju väite, jonka mukaan ylintä tuomiovaltaa käyttävä tuomioistuin tuomitsi syytetyt rikoksesta, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei edes tuomioistuimen oman tulkinnan mukaan täyttynyt.
Pyysin lehtiä korjaamaan vääriin väitteisiin sisältyneet olennaiset virheet, mutta sitä ne eivät suostuneet tekemään. Niinpä lähetin 28.1. kumpaakin lehteä koskevat kantelut Julkisen sanan neuvostolle.
On hämmentävää, että KKO ei ole julkisuudessa millään tavoin reagoinut kirjoituksiin, joissa sen ennakkopäätöksestä ja oikeusohjeesta on levitetty väärää tietoa ja joissa tuomioistuimen itsensä on väitetty toimineen keskeisen oikeusperiaatteen vastaisesti.
Mielestäni KKO:n tulisi viipymättä laatia ja julkistaa lehdistötiedote Helsingin Sanomien ja Journalistin väärien väitteiden korjaamiseksi. Pyyntöni kenties vaikuttaa vähän erikoiselta, mutta esitän sen silti.
Helsingin Sanomien sadoille tuhansille lukijoille ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että maan ylin tuomioistuin tuomitsee rikoksesta, vaikka rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.

Journalistia seuraaville toimittajille puolestaan ei saisi jäädä sitä virheellistä käsitystä, että tiedot henkilöihin kohdistetusta esitutkinnasta eivät KKO:n mielestä ole laissa (RL 24:8) tarkoitettuja tietoja yksityiselämästä.
Jos rikos- ja oikeustoimittajat tekevät ratkaisujaan tämän väärän käsityksen varassa, he voivat ikään kuin tahtomattaan tulla loukanneeksi ihmisten oikeusturvaa ja aiheuttaneeksi vaikeuksia myös itselleen ja tiedotusvälineelleen.
Tieto Helsingin Sanomien ja Journalistin vääristä väitteistä ei ehkä koskaan tule julkiseksi kantelunikaan seurauksena. Vasta lähiviikkojen aikana saan tietää, ottaako JSN kanteluja ylipäätään edes käsiteltäväkseen.
Voi käydä niin, että näidenkin kantelujen tie nousee pystyyn jo siinä yleisöltä salatussa ei- julkisessa itsesääntelyssä, jota Julkisen sanan neuvosto kutsuu kantelujen karsinnaksi.
Vaikka neuvosto ottaisi kantelut käsiteltäväkseen, kestäisi joka tapauksessa noin puoli vuotta, ennen kuin tieto koko asiasta tulisi JSN:n vapauttavan tai langettavan ratkaisun yhteydessä julkiseksi.
Tänä aikana monet rikos- ja oikeustoimittajat ehtisivät päätyä onnettomiin journalistisiin ratkaisuihin, jos heille jää väärä käsitys siitä, miten KKO arvioi esitutkintatietojen luonnetta. Tästäkin syystä lehdistötiedotteen tarve on mielestäni ilmeinen.

Helsinki 3.2.2014
Markku Lehtola
toimittaja
Kivihaantie 1 E 77
00310 Helsinki
puh. (09) 587 8386 ja 040 512 2661 markku.lehtola@welho.com"

28.1.2014 JSN:lle tehty kantelu Helsingin Sanomista:

Julkisen sanan neuvosto

Vironkatu 3 D

00170 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde:

Helsingin Sanomissa 14.1.2014 julkaistu Susanna Reinbothin HS-analyysi “KKO sallii juorut, uutisilla tiukka seula” (leike liitteenä). HS-analyysin nettiosoite on: <http://www.hs.fi/kotimaa/a1389593064035> (tarkistettu 28.1.).

Kantelun perusteet:

HS-analyysissaan 14.1.2014 oikeustoimittaja Susanna Reinboth ruoti KKO:n 31.12.2013 antamaa Ylen toimittajien Lisitsyn-tuomiota (KKO 2013:100) ja kirjoitti:

“Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää.

Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.”

Tähän tekstiin sisältyi kaksi väärää tietoa KKO:n tuomiosta, joka on sekä yksilöiden oikeusturvan että rikos- ja oikeustoimittajien kannalta tärkeä ennakkopäätös ja oikeusohje.

Täysin väärä oli ensinnäkin tieto, että yksityiselämän loukkaamisesta annetun tuomion perusteena olleet Ylen uutisen tiedot eivät edes KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.

Toinen täysin väärä tieto oli väite, jonka mukaan KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi Ylen toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta.

Väärät tiedot olivat mielestäni Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittamia olennaisia asiavirheitä. Siksi pyysin lehteä korjaamaan ne. Kopioin 14.1. lähetetyn korjauspyynnön kanteluni kuittauksen perään.

Reinboth vastasi korjauspyyntöön samana päivänä ja kiisti sen, että analyysissä oli asiavirheitä. Toistin korjauspyynnön 15.1. sähköpostissa. Kopioin senkin tekstin kuittaukseni perään.

Koska Helsingin Sanomat ei korjannut HS-analyysin olennaisia virheitä, se toimi JO:n kohdan 20. vaatimuksen vastaisesti ja rikkoi siten hyvää journalistista tapaa.

Perustellakseni sitä, miksi Reinbothin esittämät tiedot KKO:n tuomiosta olivat vääriä, lainaan otteita tuomiosta. Siinä “A” on Ylen uutisten oikeustoimittaja Päivi Happonen-Salmi ja “B” TV1-kanavan entinen vastaava toimittaja Ari Järvinen. “X” on Larisa Lisitsyn ja “Y” hänen miehensä Nikolai Lisitsyn.

Syyte yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 24:8) perustui siihen, että Ylen uutisessa oli kerrottu poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta niin, että he olivat olleet uutisesta tunnistettavissa. Lisitsynien yksityiselämää koskeva tieto siis oli syyttäjän mukaan se, että poliisi oli kohdistanut heihin esitutkintaa.

Korkein oikeus kuvasi syytettä kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä seuraavasti:

“A ja B olivat edellä kerrotulla tavalla oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä esittäneet X:n yksityiselämästä tiedon ja kuvan sekä Y:n yksityiselämästä tiedon siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Uutisessa oli kerrottu valheellisten tietojen ja vihjausten lisäksi poliisin X:ään ja Y:hyn kohdistamasta esitutkinnasta.”

Käräjäoikeuden tuomiota yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä KKO kuvasi näin:

“Uutisessa oli tuotu esille, että poliisi oli kohdistanut X:ään ja Y:hyn esitutkintaa. Tältä osin uutiseen oli sisältynyt yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.”

Hovioikeuden tuomiota yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä KKO kuvasi muun muassa tähän tapaan:

“Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa esitetty tieto X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli ollut heidän yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa.”

Päivi Happonen-Salmen ja Ari Järvisen teon tahallisuutta arvioidessaan korkein oikeus esitti tuomionsa kohdassa 40 seuraavan arvion:

“A:n ja B:n on myös täytynyt tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää koskevaa ja on ollut omiaan aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä.”

Tässä kohdassa siis KKO, joka ei Reinbothin väitteen mukaan itse pitänyt Ylen uutisen tietoja Lisitsynien yksityiselämää koskevina, kuitenkin katsoi, että Ylen toimittajien oli täytynyt tietää uutisessa esitettyjen esitutkintatietojen koskeneen Lisitsynien yksityiselämää.

Näin absurdisti KKO ei tietenkään voinut toimia eikä myöskään toiminut. Reinbothin väitteen järjettömyyden paljastaa myös KKO:n vähemmistön tulkinta Ylen uutisen esitutkintatietojen luonteesta Lisitsynien yksityiselämää koskevina tietoina.

Korkeimman oikeuden vähemmistö olisi vapauttanut toimittajat syytteistä, mutta edes se ei kiistänyt sitä, että uutisessa levitetyt tiedot esitutkinnasta koskivat rikoslain 24 luvun 8 §:n tarkoittamalla tavalla Lisitsynien yksityiselämää.

Arvioitaessa rikoslain 24 luvun 8 §:n mukaista yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä oli KKO:n vähemmistön mukaan olennaista se, onko tieto rikosepäilystä ja esitutkinnasta koskenut yksityiselämän alueelle kuuluvaa seikkaa (ks. myös KKO:n tuomion kohtaa 29). Näin vähemmistö asiaa sitten arvioi:

“Rikos tai rikosta koskeva esitutkinta ei ole edellä todetuin tavoin rikokseen syyllistyneen tai siitä epäillyn yksityisasia. Myös esitutkinnan kohteena olevalle henkilölle kuuluu oikeus elää rauhassa ja näin ollen vireillä olevasta esitutkinnasta kertominen koskee X:n ja Y:n yksityiselämää (KKO 2005:136, kohta 10).”

Ylen uutisen tieto esitutkinnasta siis koski KKO:n vähemmistönkin mukaan rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettua yksityiselämää. Vähemmistö viittasi tässä kohtaa ennakkopäätökseen, jonka korkeimman oikeuden vahvennettu jaosto oli tehnyt vuonna 2005.

Ennakkopäätös koski juttua, jossa oli kyse siitä, oliko rikoksesta yli vuodeksi vankeuteen tuomitun henkilön nimen julkaisemisella Alibi-lehdessä loukattu tuomitun yksityiselämää ja aiheutettu korvattavaa henkistä kärsimystä.

Vuoden 2005 ennakkopäätöksen perusteluissa KKO arvioi muun muassa sitä, mitä rikoslain 24 luvun 8 §:ssä mainittu yksityiselämä on. Vähemmistön viittaamassa kohdassa 10 korkein oikeus totesi silloin:

“Rikos ei ole siihen syyllistyneen yksityisasia. Yksityiselämään kuuluva oikeus elää rauhassa kuuluu kuitenkin lähtökohtaisesti myös rikoksesta rangaistukseen tuomitulle henkilölle. Rikokseen syyllistymistä ja siitä rangaistukseen tuomitsemista koskeva tieto kuuluu henkilötietolain mukaan niin sanottuihin arkaluonteisiin henkilötietoihin.”

Vuoden 2005 ennakkopäätöksen kohdassa 12 korkein oikeus korosti: “Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen ilman hänen lupaansa joukkoviestinnässä merkitsee siten aina jonkinasteista puuttumista asianomaisen yksityiselämään perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetussa mielessä.”

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että KKO:n 2005 ennakkopäätöksessä ruodittuun tapaukseen otti sittemmin kantaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. EIT katsoi (Lappalainen v. Finland, 20.1.2009), että Alibissa kerrotut tiedot rikoksista kuuluivat tuomitun yksityiselämän piiriin.

“The Court first finds that the publication of the impugned statements relating to the applicant falls within the scope of his private life, within the meaning of Article 8 § 1 of the Convention”, EIT totesi.

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on kiinnittänyt huomiota (OM:n Selvityksiä ja ohjeita 54/2010, sivun 40 alaviite 31) siihen, että EIT arvioi KKO:n punninneen yksityiselämän suojaa ja sananvapautta huolellisesti ennakkopäätöksessään 2005:136.

Korkein oikeus siis oli jo vuosia ennen Ylen Lisitsyn-uutisen arviointia päätynyt huolellisen harkinnan tuloksena siihen, että rikoksentekijän nimen paljastaminen tiedotusvälineessä on puuttumista yksityiselämään.

Korkeimman oikeuden kanta myös noudatti hyvin sitä lainsäätäjän tahtoa, että yksityiselämän käsitteelle tulee antaa varsin laaja sisältö. Lainsäätäjän tahto oli ilmaistu jo “Lex Hymyn” esitöissä eli neljä vuosikymmentä sitten.

Silloin hallitus totesi esityksessään (HE 84/1974) näin: “Yksityiselämän piirin ulkopuolelle jäävät vain sellaiset seikat, jotka liittyvät asianomaisen yhteiskunnalliseen vallankäyttöön.” Yksityiselämää oli hallituksen esityksen mukaan mm. “sellainen käyttäytyminen yhteiskunnallisesti merkittävässä tehtävässä, jolla ei ole merkitystä asianomaisen yhteiskunnallisen vallankäytön kannalta”.

Vaikka edellä oli kyse neljän vuosikymmenen takaisesta lainsäätäjän tahdosta, se on yhä relevantti. Päivi Tiilikka huomautti Journalistin sananvapaus -teoksessaan 2008 (sivun 127 alaviite 2), että “uuden RL 24:8:n esitöiden mukaan vanhan säännöksen esitöitä voidaan käyttää hyväksi tulkittaessa uutta säännöstä”.

Arvioidessaan sitä, kuuluivatko Ylen uutisessa levitetyt tiedot Lisitsynien yksityiselämän alueelle, korkein oikeus oli myös tietoinen (ks. KKO 2011:72) EIT:n tulkinnasta, jonka mukaan ei ollut mitään periaatteellista syytä erottaa yksityiselämän käsitteestä ammatti- tai liiketoimintaa (ks. Amann v. Switzerland, 16.2.2000, kohta 65).

Nyt puheena olevassa Ylen toimittajien jutussa KKO totesi syyksilukemisesta näin (kohta 43): “Edellä mainituilla ja myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen tiedon osalta.”

Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta siis oli se rikoslain 24 luvun 8 §:n tarkoittama tieto Lisitsynien yksityiselämästä. Tästä asiasta syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus sekä KKO:n enemmistö ja KKO:n vähemmistö olivat kaikki täysin yksimielisiä.

Jos KKO olisi Reinbothin väittämällä tavalla arvioinut, ettei Ylen uutisen tieto esitutkinnasta koskenut Lisitsynien yksityiselämää eli että rikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, KKO olisi tietysti hylännyt syytteen ja vapauttanut Ylen toimittajat hovioikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta.

Näin KKO ei kuitenkaan toiminut, koska se ei arvioinut rikoksen tunnusmerkistöä Reinbothin väittämällä tavalla.

Kaiken edellä esitetyn valossa on mieletöntä ja valheellista väittää, että KKO tuomitsi Ylen toimittajat yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, “vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää”.

Auttaakseni oikean käsityksen saamista tästä kenties vähän kinkkisestä asiasta olen laatinut kantelun loppuun visuaalisen liitteen. Siinä kuvataan Reinbothin “malli” oikeusprosessin kulusta sekä se, miten oikeusprosessi tosiasiassa meni.

Valheellinen on myös se Reinbothin väite, että “KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta”. Tosiasiassa korkein oikeus perusteli tätä asiaa laajasti.

Tuomion kohdassa 28 KKO totesi, että Larisa Lisitsynin ja Nikolai Lisitsynin yksityiselämän suojaa on punnittava sananvapauden suojaa vasten. Tällöin on merkitystä annettava niille periaatteille, jotka ilmenevät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä.

Yhtenä tällaisena periaatteena KKO oli jo kohdassa 25 maininnut sen EIT:n kannan, ettei myöskään rikoksesta epäillyn tai syytetyn henkilön yksityiselämän suoja ole vailla merkitystä, vaikka henkilö olisi ollut aikaisemmin yhteistyössä lehdistön kanssa.

EIT:n käytännöstä ilmeneviin periaatteisiin kuului KKO:n mukaan (kohta 24) sekin, että on otettava huomioon ihmisoikeussopimuksessa taattu syyttömyysolettama. Tässä yhteydessä KKO muistutti siitä, että myös toimittajilla on vastuita ja velvollisuuksia, joiden laajuus on riippuvainen kunkin tapauksen olosuhteista.

Tuomionsa kohdassa 31 KKO totesi, että Ylen uutinen oli esitetty television valtakunnallisessa lähetyksessä siinä vaiheessa, kun asia oli syyttäjällä, mutta syyttäjä ei ollut vielä tehnyt ratkaisua, nostaako hän asiassa syytteen vai ei. Tällaisessa tilanteessa syyttömyysolettamalla on korostunut merkitys, KKO huomautti.

Kohdassa 37 KKO mainitsi Ylen toimittajien vedonneen siihen, että uutisessa oli käsitelty yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa. Sillä toimittajat olivat tarkoittaneet idänkauppaan, kuten Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan, liittyvää yksityisten henkilöiden talousrikollisuutta.

Periaatteessa tällainen aihe epäilemättä omasi yleistä mielenkiintoa, ja toimittajat saattoivat KKO:n mielestä käsitellä aihetta verraten vapaasti ja jopa liioittelevaa ja provosoivaa kieltä käyttäen.

Ylen uutisessa ilmoitettuja tietoja ei KKO:n mukaan ollut kuitenkaan kytketty idänkauppaan liittyvään rikollisuuteen muutoin kuin alkujuonnon lyhyellä viittauksella. Se oli KKO:n mielestä ollut tässä suhteessa riittämätön osoittamaan aiemmin mainittua Ylen toimittajien tarkoitusta.

Ylen uutisen pääpaino oli KKO:n arvion mukaan ollut Larisa Lisitsynin henkilössä ja hänen kytkemisessään verokuningattarena uutisessa ilmoitettuihin esitutkintatietoihin. Edelleen KKO oli sitä mieltä, että väitetty uutisen yhteiskunnallinen merkitys olisi voitu tuoda esiin ilman tällaista kytkentää.

“X:ää ei pelkästään sen johdosta, että hän on ollut aikaisemmin julkisuudessa verotustietojen perusteella suuria ansiotuloja saaneena henkilönä, voida pitää sellaisena julkisuuden henkilönä, jonka yksityiselämän suoja olisi ratkaisevasti rajoittunut”, KKO huomautti.

Kun arvioidaan Reinbothin väitettä, että KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi Ylen toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, on muistettava, mitä KKO tuomionsa kohdassa 43 totesi:

“Edellä mainituilla ja myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen tiedon osalta.”

KKO siis nimesi perusteluikseen myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevät perusteet. Koska niillä on merkitystä arvioitaessa Reinbothin väitettä KKO:n tuomion perustelemattomuudesta, kirjoitan hovioikeuden perusteet näkyviin kokonaisuudessaan.

“Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

A oli hovioikeudessa kertonut, että hän oli ennen uutisen toimittamista jo kahden vuoden ajan tutkinut Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan liittynyttä kaksoislaskutusta, mikä oli ollut syynä uutisen tekemiseen. Tarkoitus oli hänen mukaansa ollut käsitellä uutisessa tätä Suomen idänkaupan ongelmiin liittyvää yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa ja välittää tietoa Venäjälle suuntautuneessa elinkeinotoiminnassa vaurastuneesta henkilöstä.

Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa esitetty tieto X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli ollut heidän yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan pidetty sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon esittämistä elinkeinotoiminnassa toimivasta, joka voi vaikuttaa elinkeinonharjoittajan toiminnan arviointiin tässä toiminnassa, jos esittäminen oli tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Syytteessä tarkoitetusta uutisesta oli käynyt ilmi, että esitutkinta oli kohdistunut X:n ja Y:n toimintaan heidän omistamassaan ja hallinnoimassaan perheyrityksessä. Asiassa oli riidatonta, että X ja Y olivat harjoittaneet liiketoimintaa osakeyhtiön kautta toimien molemmat yhtiön hallituksen jäseninä ja X yhtiön toimitusjohtajana sekä Y yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hovioikeus katsoi siten toisin kuin käräjäoikeus, että uutisessa esitetty tieto esitutkinnasta oli koskenut elinkeinoelämässä toimineita henkilöitä. Ottaen huomioon, että uutisessa oli kerrottu X:ää ja Y:tä epäiltävän mittavista talousrikoksista heidän perheyrityksessään, tiedon esittämisen oli katsottava voineen vaikuttaa heidän toimintansa arviointiin heidän yritystoiminnassaan.

Vaikka syytteessä tarkoitetussa uutisessa oli todettu X:n ja Y:n perheyrityksen välittävän tavaraa Venäjälle muista maista, siinä ei ollut mitenkään viitattu Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan yleisemmin liittyviin ongelmiin. Uutisessa ei ollut mainittu kaksoislaskutusta eikä yleiseltä kannalta käsitelty muitakaan Suomen idänkauppaan liittyviä ongelmia. Uutisen painopiste on ollut poliisin heihin kohdistaman esitutkinnan tuloksissa ja X:n henkilössä.

Uutisessa kerrottu tieto oli koskenut keskeneräistä esitutkintaa laajassa ja vaikeaselkoisessa asiassa, jossa syyteharkintaa ei ollut tehty. Esitutkintaa koskeneen tiedon julkaiseminen oli ollut omiaan aiheuttamaan suurta vahinkoa ja kärsimystä loukatulle. Hovioikeus katsoi sen vuoksi, että asian näin aikaisessa vaiheessa esitutkintaa koskeneen tiedon esittämistä pelkästään esimerkkinä Suomen idänkauppaa koskevista ongelmista ei voitu pitää perusteltuna. Yksittäisen perheyrityksen toimintaan kohdistunutta esitutkintaa koskeneen uutisen esittämisen, varsinkin kun esittäminen oli tapahtunut liittämättä uutista A:n kuvaaman yhteiskunnallisen asian käsittelemiseen, ei voitu siten katsoa olleen tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.”

Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä arvioidessaan tuomioistuimen on vastattava seuraaviin kysymyksiin: Koskiko levitetty tieto lain tarkoittamaa yksityiselämää? Oliko tiedon levittäminen omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa? Oliko tietoa levitetty oikeudettomasti?

Edellä esitetty osoittaa mielestäni kiistattomasti sen, että korkein oikeus perusteli tuomiotaan yksityiselämän loukkaamisesta laajasti ja vastasi kaikkiin edellisessä kappaleessa mainittuihin kysymyksiin. Näin ollen Reinbothin väite tuomion perustelemattomuudesta oli yksiselitteisesti väärä ja johti HS:n lukijoita harhaan.

Pahin HS-analyysin asiavirheistä oli se väärä väite, että yksityiselämän loukkaamisesta annetun tuomion perusteena olleet esitutkintatiedot eivät edes KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.

Jos toimittajat luottavat tähän HS:n virheelliseen tietoon ja erehtyvät sen takia levittämään esitutkintatietoja oikeudettomasti, he tulevat helposti loukanneeksi ihmisten yksityiselämää ja aiheuttaneeksi ongelmia myös itselleen ja tietojen julkaisijalle.

Tästäkin syystä virheellisen tiedon levittäminen KKO:n oikeusohjeesta oli edesvastuutonta. Edesvastuutonta oli sekin, ettei Helsingin Sanomat viipymättä korjannut ilmiselvää ja olennaista asiavirhettään.

Reinbothin menettelyä journalismin etiikan näkökulmasta arvioitaessa on syytä huomata sekin, että hän on Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtaja ja Ylen Päivi Happonen-Salmi saman yhdistyksen hallituksen jäsen. Molemmat ovat toimineet yhdistyksen hallituksessa jo pitkään.

Tapausta arvioivien on edelleen hyvä tuntea sekin kytkös, että Reinboth on jo vuosia sitten osallistunut aktiivisesti Happonen-Salmen puolustamiseen tässä Ylen Lisitsyn-jutussa.

20.1.2009 Reinboth nimittäin allekirjoitti Oikeustoimittajat ry:n puolesta kantelun Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnalle. Kantelu koski Happonen-Salmen oikeusjutun vastapuolta edustaneen asianajajan lehtikirjoitusta, jossa oli annettu ymmärtää Ylen toimittajien syyllistyneen rikokseen Lisitsyn-jutun tiedonhankinnassa.

Onkin vaikea välttyä siltä vaikutelmalta, että Reinboth on HS-analyysillään pyrkinyt suojelemaan Oikeustoimittajat ry:n hallituksessa istuvaa kollegaansa. Tällaista pyrkimystä palvelivat hyvin ne väärät tiedot, joiden avulla Reinboth uskotteli lukijoille KKO:n tuominneen Ylen toimittajat absurdisti eli jopa tuomioistuimen oman kannan vastaisesti.  

Virheelliset tiedot KKO:n tuomiosta näyttävät palvelleen myös toista tarkoitusta eli Oikeustoimittajat ry:n agendaa. Yhdistys on vaatinut (19.6.2012 lausunto OM:lle) tiedotusvälineille oikeutta “tuoda esiin rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen henkilötietoja omien eettisten ohjeidensa mukaan”. Kun tuomio oli tämän vaatimuksen vastainen, yhdistyksen intressissä oli, että sen varapuheenjohtaja leimaa KKO:n tuomion järjettömäksi maan ykköslehden näyttävässä jutussa.

Oikeustoimittajat ry:n lausunto OM:lle on muutenkin paljastava arvioitaessa Reinbothin toimintaa. Lausunnossa viitattiin KKO:n aiemmin mainittuun, huolella harkittuun ennakkopäätökseen 2005:136. Siinä KKO oli siis katsonut, että rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen joukkotiedotusvälineessä on puuttumista yksityiselämään.

Oikeustoimittajat ry:n lausunnossa eriteltiin myös EIT:n tuomiota aiemmin mainitussa tapauksessa Lappalainen v. Finland (20.1.2009). Reinbothin allekirjoittaman lausunnon mukaan “EIT katsoi – – Alibin artikkelissa kerrottujen tapahtumien kuuluvan valittajan yksityiselämän piiriin”.

Väittäessään, että Ylen uutisen tiedot esitutkinnasta eivät KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää, Reinbothin siis täytyi tietää KKO:n ja EIT:n jo vuosia sitten katsoneen, että rikoksentekijän nimen paljastaminen tiedotusvälineessä on puuttumista yksityiselämään.

Tästäkään syystä ei hevin ole ajateltavissa, että Reinboth olisi päätynyt esittämään virheellisen väitteensä Helsingin Sanomissa jotenkin vahingossa.

Voidakseen leimata KKO:n menettelyn ja tuomion absurdiksi Reinboth irrotti tuomion kohdan 30 asiayhteydestä ko. kohdan viimeisen virkkeen ja antoi sille tarkoituksiaan palvelevan, tuomion kokonaisuutta ajatellen aivan mahdottoman merkityssisällön. Kohdassa 30 KKO totesi näin:

“Korkein oikeus toteaa ensiksi, että kohdassa 9 mainituin tavoin X:n ja Y:n ei ole sittemmin katsottu syyllistyneen mihinkään sellaiseen rikokseen, jota uutisessa on käsitelty. Uutisen sisältö on ollut rikoksia koskevien tietojen perusteella luonteeltaan niin leimaava, että se on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä X:lle ja Y:lle. Uutisessa on ilmoitettu monta kertaa X:n nimi ja näytetty hänen kuvansa, ja myös Y on ollut uutisesta tunnistettavissa. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon, että uutisen tiedot eivät ole koskeneet heidän yksityiselämäänsä, vaan ne ovat liittyneet heidän toimintaansa yrityksessä.”

Uutisen leimaavuutta koskeneen kohdan viimeisessä virkkeessä KKO ei arvioinut, että uutisen tiedot eivät koskeneet rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettua yksityiselämää. Sitä vastoin KKO totesi uutisen tietojen koskeneen Lisitsynien yksityiselämän reuna-aluetta eli liittyneen heidän toimintaansa yrityksessä. Tämä oli KKO:n mielestä otettava huomioon arvioitaessa tietojen levittämisen vahingollisuutta ja oikeudettomuutta. 

Kanteluni lopuksi kiinnitän huomiota siihen, että Risto Uimonen sotkeutui Kalevan päätoimittajana Ylen Lisitsyn-tapaukseen syksyllä 2008. Kun käräjäoikeus oli tuominnut Ylen toimittajat mm. yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, Kaleva otti 4.11. pääkirjoituksessaan vahvasti kantaa toimittajien puolesta ja leimasi tuomion sananvapauden kannalta “hämmästyttäväksi” ja “vaaralliseksi”.

Oikeustieteen tohtori Riitta Ollila puolestaan sotkeutui Ylen Lisitsyn-tapaukseen 16.1.2014 ilmestyneessä Journalisti-lehdessä. Outi Airaksisen jutussa Ollila sivalteli KKO:n tuomiota ja totesi, että siinä otettiin “suoranaisesti takapakkia” muuhun sananvapautta koskevaan käytäntöön nähden.

Samaisen Journalisti-lehden kolumnissaan Ollila väitti (nähdäkseni virheellisesti, vrt. KKO 2005:136), että korkeimman oikeuden “ennakkopäätös poikkeaa aikaisemmista tulkinnoista”.

Edellä kuvatuilla kannanotoillaan sekä JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen että JSN:n kolmas varapuheenjohtaja Riitta Ollila ovat kompromettoineet itsensä nyt puheena olevassa asiassa. Siksi heidän tulee jäävätä itsensä ja pysytellä tyystin sivussa tämän kantelun käsittelystä Julkisen sanan neuvostossa.

Helsinki 28.1.2014

Markku Lehtola

toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

puh. (09) 587 8386 ja 040 512 2661

markku.lehtola@welho.com

Aihe: Susanna Reinbothin 14.1. HS-analyysin asiavirheitä koskeva korjauspyyntö

                   Lähettäjä:             markku.lehtola@welho.com

                     Päiväys: 14. tammikuuta 2014 klo 19.03.49

            Vastaanottaja:             kaius.niemi@hs.fi

                         Kopio:             susanna.reinboth@hs.fi, riikka.venalainen@hs.fi, jaakko.lahteenmaa@hs.fi, antero.mukka@hs.fi, kimmo.pietinen@hs.fi, erja.ylajarvi@hs.fi, perttu.kauppinen@hs.fi, hs.kotimaa@hs.fi

vastaava päätoimittaja

Kaius Niemi

Helsingin Sanomat

Toimittaja Susanna Reinboth analysoi 14.1.2014 Helsingin Sanomien paperi- ja verkkolehdessä tähän tapaan KKO:n tuoretta Lisitsyn-tuomiota (KKO 2013:100):

"Toimittajat tuomittiin myös yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. KKO tosin totesi, etteivät uutisen tiedot koskeneet pariskunnan yksityiselämää. Lain mukaan rangaistavuuden edellytys on, että esitetty tieto koskee nimenomaan yksityiselämää. KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta, vaikka tiedot eivät edes sen oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää."

Siteerattuun Reinbothin tekstiin sisältyi kaksi lukijoita pahasti harhaan johtanutta väärää tietoa KKO:n tuomiosta. Virheelliset tiedot olivat Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittamia olennaisia virheitä, jotka lehden tulee viipymättä korjata.

Ensimmäinen korjausta vaativista vääristä tiedoista on väite, että KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta. Toinen perätön väite on se, että yksityiselämän loukkaamisesta annetun tuomion perusteena olleet tiedot eivät edes KKO:n oman tulkinnan mukaan koskeneet yksityiselämää.

Reinbothin väitteet voi helposti osoittaa vääriksi. Riittää, kun tutkailee KKO:n julkaisemaa Ylen toimittajien saaman tuomion selostetta. Siinä oikeusjutun osapuolet on nimetty seuraavasti: toimittaja Päivi Happonen-Salmi on "A", vastaava toimittaja Ari Järvinen on "B", Larisa Lisitsyn on "X" ja Nikolai Lisitsyn "Y".

Ylen toimittajien tekojen tahallisuutta arvioidessaan KKO totesi tuomionsa kohdassa 40: "A:n ja B:n on myös täytynyt tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää loukkaavaa ja on ollut omiaan aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä."

Tuomion kohdassa 37 KKO arvioi X:n asemaa yksityiselämän suojan näkökulmasta: "X:ää ei pelkästään sen johdosta, että hän on ollut aikaisemmin julkisuudessa verotustietojen perusteella suuria ansiotuloja saaneena henkilönä, voida pitää sellaisena julkisuuden henkilönä, jonka yksityiselämän suoja olisi ratkaisevasti rajoittunut."

Rikosten syyksilukemisen yhteydessä kohdassa 43 KKO totesi: "Edellä mainituilla ja myös hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat syyllistyneet myös syytteessä tarkoitettuun yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen esitutkintaa koskeneen tiedon osalta."

KKO siis ilmoitti perustelevansa tuomiota yksityiselämän loukkaamisesta sekä itse esittämillään että hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla. Kun hovioikeuden tuomion laajat perustelut on KKO:n tuomiossa yksityiskohtaisesti kuvattu, on valheellista väittää, että KKO ei perustellut, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta.

Hovioikeuden perusteluja KKO kuvasi mm. seuraavasti: "Hovioikeus katsoi ensinnä, että uutisessa esitetty tieto X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin suorittamasta esitutkinnasta oli ollut heidän yksityiselämäänsä koskeva tieto, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä X:lle ja Y:lle tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa."

Tämän jälkeen KKO kuvasi laajasti ja yksityiskohtaisesti hovioikeuden tuomion perusteluja siitä, mistä syystä Ylen uutisessa esitettyä tietoa X:ään ja Y:hyn kohdistetusta poliisin esitutkinnasta ei voinut oikeuttaa rikoslain 24. luvun 8. pykälän 2. momentin nojalla.

Vastoin HS:ssa julkaistuja vääriä väitteitä KKO perusteli tosiasiassa laajasti ja yksityiskohtaisesti sitä, millä perusteella se tuomitsi toimittajat yksityiselämän loukkaamisesta ja miksi Ylen uutisen tiedot olivat rikoslain 24. luvun 8. pykälän tarkoittamia tietoja, joiden levittäminen oli Lisitsynien yksityiselämää loukkaavaa.

Journalismin etiikan kannalta HS:n julkaisemat väärät väitteet ovat erityisen ongelmallisia ja arveluttavia sen takia, että väitteiden on vaikea uskoa perustuneen toimittajan tietämättömyyteen.

Susanna Reinbothan oli toinen allekirjoittajista siinä Oikeustoimittajat ry:n 19.6.2012 oikeusministeriölle antamassa lausunnossa, jossa arvioitiin laajasti esimerkiksi sitä, onko rikos yksityiselämää.

Oikeustoimittajat ry:n lausunnossa näkyy viitatun mm. KKO:n ennakkopäätökseen 2005:136. Siinä KKO totesi, että rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen joukkotiedotusvälineessä on puuttumista yksityiselämään.

Tätäkin ajatellen Reinbothin täytyi tietää ja ymmärtää, että juuri tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta oli se rikoslain tarkoittama tieto, jonka oikeudeton levittäminen johti Ylen toimittajien tuomioon ja jolla KKO perusteli ratkaisuaan.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.lehtola@welho.com

Aihe: Vastaus: Susanna Reinbothin 14.1. HS-analyysin asiavirheitä koskeva korjauspyyntö

                   Lähettäjä:             markku.lehtola@welho.com

                     Päiväys: 15. tammikuuta 2014 klo 6.29.31

            Vastaanottaja:             Susanna.Reinboth@hs.fi

                         Kopio:             kaius.niemi@hs.fi, riikka.venalainen@hs.fi, jaakko.lahteenmaa@hs.fi, antero.mukka@hs.fi, kimmo.pietinen@hs.fi, erja.ylajarvi@hs.fi, perttu.kauppinen@hs.fi, hs.kotimaa@hs.fi

Moi,

kiitän ystävällisestä vastauksestasi, jonka argumentointi ei minusta kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. Esittämäsi ajatus KKO:n virhepäätelmästä on vallan mahdoton eikä auta kuiville näistä jutuista, joiden tekemisestä sinun olisi tullut ymmärtää jäävätä itsesi.

Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan lakipykälän konstruktio on perua jo 1970-luvun puolivälin "Lex Hymystä". Siitä lähtien lainsäätäjä on tulkinnut rikoksen tekijänsä yksityiselämänä suojattavaksi asiaksi, jos sillä ei voi katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä (ks. HE 84/1974).

Nyt puheena olevassa jutussa jo syyte lähti siitä, että tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta oli rikoslain 24. luvun 8. pykälän tarkoittama tieto yksityiselämästä. KKO kuvasi syytettä tähän tapaan:

"A ja B olivat edellä kerrotulla tavalla oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä esittäneet X:n yksityiselämästä tiedon ja kuvan sekä Y:n yksityiselämästä tiedon siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa."

Käräjäoikeus päätyi samaan tulokseen kuin syyttäjä. Näin KKO kiteytti käräjäoikeuden arvion: "Uutisessa oli tuotu esille, että poliisi oli kohdistanut X:ään ja Y:hyn esitutkintaa. Tältä osin uutiseen oli sisältynyt yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen." Hovioikeuden samansisältöisestä arviosta ja sen perusteluista mainitsin jo aiemmassa meilissäni.

Korkein oikeuskin arvioi jutussa sitä, olivatko Ylen toimittajat esittäneet nyt puheena olevan rikoksen tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla Lisitsynien yksityiselämästä sellaisen tiedon, että heidän tekonsa oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.

Vastoin mahdotonta väitettäsi KKO ei kohdassa 30 asettunut sille kannalle, että Ylen uutisen tieto poliisin Lisitsyneihin kohdistamasta esitutkinnasta ei ollut rikoslain 24. luvun 8. pykälän tarkoittama tieto yksityiselämästä.

KKO:han vain hetkeä myöhemmin (kohdassa 40) korosti Ylen toimittajien täytyneen tietää, "että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää loukkaava ja on ollut omiaan aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä".

Miksi ihmeessä KKO olisi korostanut toimittajien täytyneen tietää esitutkintatiedon loukkaavan yksityiselämää, jos KKO olisi ollut sitä mieltä, että esitutkintatieto ei ole rikoslain tarkoittama tieto yksityiselämästä?

Ei KKO sentään näin absurdisti toimi. Kohdan 30 huomautus näyttääkin liittyneen Ylen uutisen tietojen leimaavuuden arviointiin, josta kyseisessä kohdassa käsittääkseni on kysymys.

Ennakkopäätöksessään 2005:136 korkein oikeus korosti EIT:n ratkaisukäytäntöön ja rikoslain esitöihin viitaten, ettei yksityiselämän käsitteelle ole tarkoitettu antaa suppeaa tai tarkoin rajattua sisältöä.

Tässä hengessä syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus nyt tulivat siihen tulokseen, että tiedon levittäminen esitutkinnasta loukkasi Lisitsynien yksityiselämää.

Yllä esitetyn perusteella toistan pyyntöni HS-analyysisi asiavirheiden korjaamisesta. Koska virheet olivat vakavia ja niitä oli kaksi, korjaus olisi perusteltua toteuttaa julkaisemalla juuri päivitettyjen Journalistin ohjeiden hengessä uusi juttu, jossa väärät tiedot yksilöidään ja korjataan.

t.  Markku Lehtola

  

Liite:

OIKEUSPROSESSIN KULKU REINBOTHIN “MALLIN” MUKAAN

Syyttäjä	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
Käräjäoikeus	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
Hovioikeus	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
KKO kohta 30, Reinbothin väite	Esitutkintatieto ei koskenut yksityiselämää	Tietoa ei julkistettu oikeudettomasti
KKO kohdat 29 ja 43	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
KKO:n vähemmistö	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tietoa ei julkistettu oikeudettomasti

Jos tapahtumat olisivat menneet Reinbothin “mallin” mukaan, KKO:n olisi täytynyt arvioida, että esitutkintatieto sekä koski että ei koskenut Lisitsynien yksityiselämää.

OIKEUSPROSESSIN TOSIASIALLINEN KULKU

Syyttäjä	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
Käräjäoikeus	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
Hovioikeus	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
KKO kohdat 29 ja 43	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tieto julkistettiin oikeudettomasti
KKO:n vähemmistö	Esitutkintatieto koski yksityiselämää	Tietoa ei julkistettu oikeudettomasti

Syyttäjä, käräjäoikeus, hovioikeus, KKO:n enemmistö ja KKO:n vähemmistö olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että esitutkintatieto koski Lisitsynien yksityiselämää. KKO:n vähemmistö vain arvioi, että tietoa Lisitsyneihin kohdistetusta esitutkinnasta ei julkistettu oikeudettomasti.