Faktavahti

Kohtalotoverit: Faktavahdin "tiedonlevitys" ja Elias Lönnrotin "tyhjykkä"

Yksityiselämän loukkaaminen tuli rangaistavaksi vuonna 1974. Rikoslain 27. lukuun hyväksyttiin silloin 3 a §: "Yksityiselämän loukkaus". Säännös tuli yleisesti tunnetuksi Lex Hymynä.

1990-luvun lopussa säännös uudistettiin. Yksityiselämän suojasta säädettiin nyt rikoslain 24. luvun 8. pykälässä, ja rikosnimike pantiin ihan uusiksi: "Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen".

Lainsäätäjän mielestä uusi rikosnimike kuvasi pykälän ideaa vanhaa rikosnimikettä paremmin. Yksityiselämäähän voi loukata muutoinkin kuin levittämällä oikeudettomasti sitä koskevaa tietoa.

Pykälän ideana on kriminalisoida nimenomaan se, että teille ja turuille levitetään oikeudettomasti sellaista tietoa, joka ei kuulu teille ja turuille, vaan joka kuuluu vain ihmisen yksityiselämään.

Ongelmana on se, että uusi rikosnimike on osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi suomen kielen käyttäjille.

Nimikettä raiskataan päivät pääksytysten sanomalehdissä. Sitä raiskaavat varsinkin toimittajat, mutta aika ajoin muutkin sanankäyttäjät.

Nimikkeen raiskaajaksi sortui jopa Lipposen hallitus rikosnimikkeen muutosta esittäessään (ks. HE 184/1999). Oikeusministerinä lakiesityksen allekirjoitti silloin Johannes Koskinen.

Heti perusteltuaan hyvin rikosnimikkeen muutosta ja uuden nimikkeen ideaa hallitus totesi: "Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen rangaistusasteikko säilyisi nykyisellään."

Niinpä niin. Näin sitä alettiin huristella rikosnimikkeen raiskaamisen valtateitä saman tien. Ylen nettisivujen uutinen 6.5.2016 on yhä jatkuvasta huristelusta oiva esimerkki:

"Oikeus tuomitsi nuoren naisen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä – – Syyttäjä oli vaatinut naiselle rangaistusta törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä."

Tämmöinen uutisointi houkuttaa lukijan kuvittelemaan, että kyse olisi tiedon loukkaavuudesta sinänsä tai siitä, että tieto loukkaisi jotenkin yksityiselämää. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

Esimerkiksi tiedoissa Matti Meikäläisen raha-asioista ei juuri koskaan ole mitään sinänsä loukkaavaa, eivätkä tiedot hänen taloudellisesta tilanteestaan loukkaa yksityiselämää.

Tiedot Matti Meikäläisen raha-asioista vain kuuluvat hänen yksityiselämäänsä, joten niitä ei saa oikeudettomasti levittää mediassa tai muutoinkaan lukuisten ihmisten saataville.

Olen viime vuosina meilaillut toimituksiin kymmeniä korjauspyyntöjä rikosnimikettä raiskaavista virheistä. Vähintäänkin tyydyttävästi nämä virheet onkin korjattu.

Salaisuutena on ollut se, että olen voinut korjauspyynnöissäni viitata viestintäoikeuden eksperttiin, oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikkaan (nyk. Korpisaari). Journalistin sananvapaus -teoksessaan (WSOYpro 2008, s. 124) hän huomautti rikosnimikkeestä tähän tapaan:

"On tärkeää huomata, että säännös on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen – ei yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Säännöksen ajatuksena on se, että nimenomaan yksityiselämää koskevien tietojen levittäminen loukkaa toisen yksityiselämää – ei se, että tieto loukkaisi yksityiselämää."

Yritys olla eliaslönnrot – ja miten siinä kävikään

Sanaseppona nerokas Elias Lönnrot oli aikoinaan sitä mieltä, että "oikeastaan sananmuodostuksesta on peräisin suomen kielen suurin rikkaus ja siksi se on nähtävä kielen ihanimpana ominaisuutena".

Funtsin, olisiko minusta sanasepoksi, joka ratkaisisi tuon viheliäisen rikosnimikeongelman – ja sain mielestäni riemastuttavan oivalluksen. Koin hetken olevani tämän ajan eliaslönnrot.

Yksityiselämän loukkaamisen rikosnimikettä olisi jokseenkin mahdoton raiskata, jos se kuuluisi näin: "Yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys".

Näin ilmaistuna olisi selvää kuin pläkki, että tiedon levittäminen on se säännöksen juju, taivuttipa loukkaava-sanaa miten hyvänsä. Mutta onko "tiedonlevitys" mikään todellinen ja oikea sana?

Mainio Kielitoimiston sanakirja Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla kertoi, että tiedon-alkuisia yhdyssanoja oli sanakirjassa reilusti yli kaksikymmentä. Oli "tiedonsiirto", "tiedonvälitys" ja "tiedonlouhinta", mutta "tiedonlevitys" loisti poissaolollaan.

Kysäisin Kielitoimiston sanakirjan toimitukselta, oliko "tiedonlevitys" käypä sana, vai oliko siinä kenties jotain vikaa. Kerroin samalla rikosnimikepulmasta ja siitä, miksi "tiedonlevitystä" kaivataan.

Toimitus kiitti hyvästä huomiosta, mutta huomautti, ettei lakitermiä voi korjata omin päin sanakirjaan: "Koska rikoslaissa kuitenkin käytetään sanaliittoa 'tiedon levittäminen', ei sen yhdyssanaksi kirjoitettu versio 'tiedonlevitys' ole samalla tavalla vakiintunut."

Niin siinä sitten kävi, ettei Faktavahdista tullut tämän ajan eliaslönnrotia. Mutta eipä nerokas sanaseppokaan aikoinaan ihan kaikissa pyrinnöissään onnistunut, vaikka sepitti sanoja valtavasti.

Elias Lönnrotin johto-oppia tutkinut Kaarina Pitkänen kertoi taannoin Virittäjässä (1/2005, s. 59), miten sanaseppo vuonna 1839 ehdotti Mehiläisessä termin "nolla" tilalle kotoista sepitettä "tyhjykkä".

Se olisi ollut aivan toista maata kuin "nolla", latinan "nullus", lainasana, joka lienee ujutettu meille ruotsin kielestä. Mutta "tyhjykkä" ei suomalaisille kelvannut, eikä ehkä kelpaisi "tiedonlevityskään". Eihän se sytyttänyt edes kieliviraston sanataitureita.