Faktavahti

Luotettavan median tähtihetki: aprillipilaan perustuneet uutiset sotahirvistä

Karsinnan kulissien takana ei-julkista itsesääntelyä pyörittävä Julkisen sanan neuvosto teki julkisella puolellaan 22.11.2017 kaksi jännää päätöstä. Niistä voi happaminkin mediakriitikko aidosti iloita.

Veronmaksajien ikioma julkisen palvelun Yle ja Alma Median talliin kuuluva Iltalehti, "Suomen johtava uutismedia", saivat JSN:ltä langettavat päätökset viime kesän sotahirviuutisistaan. Päätökset voi ja kannattaa lukea tästä ja tästä.

Hyvää journalistista tapaa rikkonut Ylen uutinen oli otsikoitu: "Suomen armeijan luolaan Venäjällä tehty sotamuseo paljastaa puna-armeijan salaisen aseen: sotahirvet". 26.6.2017 julkaistun uutisen voi lukea tästä.

Iltalehti myi hyvää journalistista tapaa rikkoneen sotahirviuutisensa lukijoille 13.7.2017 tällaisella otsikolla: "Neuvostoliitto koulutti hirviä sotatarkoituksiin". Suomen johtavan uutismedian räväkän uutisen voi lukea tästä.

Ylen jymyuutisen ydin oli se, että vuosina 1934–1937 Neuvostoliitossa koulutettiin hirvistä syvässä lumessa liikkuvia ampuma-alustoja. Koulutuksessa oli kaikkiaan 1 500 hirveä.

"Sotahirvillä ratsastettiin ja niiden sarviin yritettiin asentaa muun muassa Degtarjev-pikakivääri", Ylen uutisen tehnyt toimittaja valisti veronmaksajia.

Iltalehti tiesi, että hirvet soveltuivat hevosia paremmin taistelualueisiin, joilla hevoset uppoaisivat lumeen.

Lehti tiesi senkin, että "vuosina 1932–1937 Volossovan piirin erikoiseläintarha numero 3:n noin sata työntekijää onnistui tekemään lähes mahdottomasta mahdollisen". Eläintarhaa johti Mihail Gluhov, "nuori, mutta ikäisekseen jo hyvin kokenut eläintieteilijä".

Iltalehti paljasti lukijoilleen edelleen sen, että hirvet eivät huomioineet aseiden laukauksia millään tavalla, "vaan hyökkäsivät raivokkaasti metsästäjien kimppuun, kun ne kuulivat suomenkielistä puhetta".

Tätä tietoa ei ole kuitenkaan "myöhemmin täsmentyneiden tietojen valossa" vahvistettu, Iltalehti huomautti. Näin se siis vakuutti lukijoilleen, että uutisen muut tiedot olivat vahvistettuja tietoja. Eivät ne tietenkään olleet.

JSN:n päätöksen mukaan tiedot taistelutarkoituksiin koulutetuista hirvistä "olivat alun perin peräisin venäläisen tiedejulkaisun aprillipilajutusta vuodelta 2010".

Sekä Ylen että Iltalehden jutuissa käytettiin useita aprillipilasta peräisin olevia virheellisiä väitteitä ja manipuloituja kuvia, neuvosto totesi.

Iltalehden "printtilehdessä 13.7.2017 julkaistu juttu oli lähes suoraa käännöstä aprillipilan tekstistä", JSN huomautti.

"Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin."

Päätoimittajien 1.3.2016 manifesti "luotettavan median puolesta"
Marit af Björkesten, Yle
Kari Kivelä, Iltalehti

Luotettavan median tähtihetken tähdet

Median aidon itsesääntelyn ikiaikaisiin kutyymeihin kuuluu se, että päätösten kohteina olleiden juttujen tekijöitä ei päätöksissä nimetä.

Tänä päivänä lähinnä kummalliselta vaikuttava käytänne on peräisin ajalta, jolloin esimerkiksi lehtijutut tapasivat mennä toimitusten piikkiin; toimittajien nimet kerrottiin lukijoille ani harvoin.

Nykyään lehtijutut on varsin usein koristeltu toimittajien nimillä. Usein, kuten nytkin, tekijöiden nimet on JSN:n päätösten tietojen perusteella joka tapauksessa helppo selvittää. Siksi on vaikea käsittää, miksi JSN ei nimeä ruotimiensa juttujen tekijöitä.

Minusta mediaa rahoittavan yleisön on aiheellista tietää, keitä ovat luotettavan median tällaisten tähtihetkien päätähdet. Miksikö? No, siksi että heidän juttuihinsa tiedettäisiin suhtautua jatkossa tarpeeksi kriittisesti.

Suomen johtavaksi uutismediaksi itseään mainostavan Iltalehden 13.7.2017 jutun oli toimittanut Anna Egutkina -niminen toimittaja.

Egutkinan taustoista en tiedä yhtään mitään, mutta hänen juttujaan olen kyllä muutaman kerran kommentoinut.

Kerran kommentoin hänen juttuaan Suomesta euroalueen kalleimpana maana. Juttu ei ollut minusta "ollenkaan hassumpi". Yritin houkutella häntä kirjoittamaan lehtitilausten hintarallista, mutta ei hän houkutukseen langennut, ei tietenkään.

Erään toisen kerran kritisoin rakentavasti Egutkinan juttuparia valtamedian luotettavuudesta ja valtamediaan kohdistuvasta luottamuksesta.

Moitiskelin häntä vähän siitä, että jutuissa ei mainittu mitään siitä, miten valtamedia käytännössä suhtautuu välittämänsä tiedon todenmukaisuuden vaateeseen. Kerroin hänelle samalla Kulissien takana -raportistani.

Kolmas reklamaationi kohdistui Anna Egutkinan juttuun nuorten mielenterveysongelmista ja itsemurhien ehkäisemisestä. Moitiskelin häntä vähän siitä, että ainakaan itsemurhatilastot eivät tukeneet jutun synnyttämää kuvaa nuorten lisääntyvästä ahdingosta.

Vuoden 2010 aprillipilajutun tietoihin perustuneen Yle-uutisen toimitti Pekka Niiranen. Hän on poliittisen historian dosentti, teologian tohtori, valtiotieteen maisteri, tietokirjailija ja reservin kapteeni. Vuoden 2015 vaaleissa hän pyrki eduskuntaan kokoomuksen ehdokkaana ja sai 1 569 ääntä.

Ylen tv-uutisissa Niiranen on toiminut vuodesta 1989 lähtien, joten hyvän journalistisen tavan rikkomiseksi osoittautuneesta lähdekritiikin maineteosta vastasi todella kokenut tutkijataustainen toimittaja.

JSN:n langettavat päätökset 

Päätöksissään Julkisen sanan neuvosto katsoi sekä Ylen että Iltalehden rikkoneen Journalistin ohjeita 8, 10, 11, 12 ja 20. Siis kumpikin media rikkoi peräti viittä Journalistin ohjeiden kohtaa.

JO 8 korostaa journalistin velvollisuutta pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Niiranen ja Egutkina siis eivät olleet tähän JSN:n mielestä pyrkineet. Ei siis ihme, että he eivät ole piitanneet ihmeemmin muistakaan Journalistin ohjeiden vaatimuksista.

JO 10 edellyttää tietojen tarkistamista "mahdollisimman hyvin" myös silloin, kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 11 vaatii, että yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteestä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JO 12 muistuttaa toimittajia siitä, että "tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti".

JO 20 taas edellyttää olennaisen asiavirheen korjaamista viipymättä "ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön".

Kiinnostavasti JSN huomautti päätöksissään myös siitä, että Ylen 26.6.2017 jutussa ja Iltalehden 13.7.2017 jutussa oli edelleen olennaisia asiavirheitä.

IL:n Anna Egutkinan jutussa aprillipilasta peräisin olevia perättömiä tietoja olivat "esimerkiksi viittaukset Volossovan erikoiseläntarha 3:en ja sen johtajaan Mihail Gluhoviin, joita ei ole ollut olemassa".

Ylen Pekka Niirasen jutussa oli JSN:n mukaan edelleen olennaisia asiavirheitä, "kun siinä esimerkiksi todetaan, että hirviä käytettiin liikkuvina ampuma-alustoina ja niitä varten laadittiin oma ohjesääntö".

Julkisen sanan neuvoston päätösten loppukaneetti on komeasti muotoiltua tekstiä, jonka ei pitäisi jättää kylmäksi ainoatakaan journalistia ja tiedotusvälinettä, eikä tietysti median yleisöjäkään.

"Sepitteellisten uutisten lähdekritiikitön julkaiseminen ja niiden puutteellinen korjaaminen murentavat tiedotusvälineen ja koko journalismin uskottavuutta."

Julkisen sanan neuvoston perussopimuksen 4. pykälässä todetaan, että "jos rikkomus on törkeä tai joukkoviestimen toiminta muutoin osoittaa piittaamattomuutta, voi neuvosto antaa langettavan päätöksen, joka sisältää vakavan huomautuksen".

Kun ajattelee Ylen ja Iltalehden rikkoneen peräti viittä yleisön oikeuksien kannalta keskeistä Journalistin ohjetta, perustaneen uutisensa aprillipilaan ja jättäneen yhä korjaamatta juttujensa olennaisia asiavirheitä, on vaikea käsittää, mistä syystä moisille mediatörkimyksille ei annettu vakavaa huomautusta.

Missä anteeksipyynnöt, missä julkinen keskustelu?

Sivistysmaissa, joissa mediat eivät pidä Suomen tapaan yleisöä pelkkänä lypsylehmien laumana, yleisöltä olisi jo aikoja sitten pyydetty anteeksi sortumista aprillipilaan perustuvaan uutisointiin.

Meillä Iltalehti ja Yle eivät tietääkseni ole esittäneet minkään sortin anteeksipyyntöä. Iltalehdeltä sitä ei voi odottaakaan, mutta julkisen palvelun Ylen sen sijaan voisi odottaa pyytävän anteeksi Yle-veron maksajilta.

Kiinnostavaa on lopulta se, että aprillipilaan perustunut sotahirviuutisointi ei ole synnyttänyt mitään julkista keskustelua. Joka puolella on hiljaista kuin huopatossutehtaassa: media vaikenee, ja median alamaisetkin ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi meillä on sentään jaloja manifesteja:

"Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas."

Päätoimittajien 1.3.2016 manifesti "luotettavan median puolesta"