Faktavahti

Olivatko vuodet 2010 ja 2011 kenties spitaalisia?

Olen jo useamman vuoden ajan ihmetellyt, miten journalistit talouden lähihistoriaa kuvatessaan karttavat tietoa vuosien 2010–2011 talouskasvusta kuin spitaalista.

Nuo vuodet on kadotettu talouden lähihistoriasta kuten spitaaliset 1600-luvulla Seilin saarelle. "Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset, teille ei maan päällä ole enää jäljellä mitään – ei mitään!" (ks. tästä sitaatin lähdettä, Ylen Akuutti 29.12.2010).

Faktavahdissa olen kirjoitellut aiheesta tätä ennen ainakin viidesti. Postaukset voi lukea tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä.

Sytykkeen tämänkertaiseen postaukseen sain lueksiessani Jouko Kajanojan toimittamaa teosta Työllisyyskysymys (Into, 2018).

Teoksessa taloustieteilijä, dosentti Jaakko Kiander kuvasi talouden romahdusta vuonna 2009, kun globaali kysyntä oli finanssikriisin seurauksena heikentynyt ja jatkoi:

"Syvää taantumaa seurasi vuoteen 2015 ulottunut pitkä taantumajakso, jonka aikana talouden keskimääräinen kasvu jäi lähelle nollaa", Kiander kirjoitti (s. 59).

Talouden lähihistorian kasvuvuodet 2010–2011 siis voidaan kadottaa myös vakavasti otettavissa tietokirjoissakin kuin konsanaan Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset.

Tosiasiassa vuoden 2009 syvää taantumaa ei heti seurannut mitään pitkää taantumajaksoa. Sen sijaan talous kääntyi heti 2010 rivakkaan kasvuun, joka jatkui vielä vuonna 2011. Esimerkiksi alla oleva Tilastokeskuksen 12.7.2018 tiedotteesta vohkittu kuvio osoittaa tämän yksiselitteisesti.

Spitaalisina vuosina 2010–2011 bruttokansantuotteen volyymi kasvoi keskimäärin 2,8 prosentin vauhtia. Kasvun vauhti oli täsmälleen yhtä rapsakkaa kuin pitkän ajan keskimääräinen vauhti.

Alla olevan kuvion info kertoo tästä. Kuvio on kopioitu eräästä esitelmästä, jonka kasvulaskelmien guru, professori Riitta Hjerppe piti 29.6.2017.

Hjerppen laskelmien mukaan vuosina 1860–2015 bkt:n volyymi kasvoi vuosittain keskimäärin 2,8 prosenttia. Näin huima pitkän ajan talouskasvun keskimääräinen vauhti lienee lähes ME-tasoa.

Vuosien 2010–2011 ripeän talouskasvun karkottaminen Seilin saaren unohduksiin on ainakin kahdesta syystä harmillista.

Unohdus peittää ensinnäkin kiinnostavan ja joillekin ehkä kiusallisenkin kysymyksen: Miten nopea kasvu oli mahdollinen, vaikka yritysten hintakilpailukyky oli juuri noita vuosia ennen turmeltu liian suuriksi sanotuin palkankorotuksin?

Unohdus peittää toisenkin kiinnostavan ja joillekin myös ehkä kiusallisen kysymyksen. Mikä sai aikaan sen, että tosi lupaavasti startannut kasvu kääntyi äkisti pakkaselle vuosiksi 2012–2014?

Nordean ekonomistin Olli Kärkkäisen eilen eli 31.7. julkaisemasta tviitistä repäisty kuvio Suomen 31 suurimman vientimaan tuonnin määrästä ehkä vastaa edellä esitettyihin kysymyksiin, ainakin osin.

Vaikka hintakilpailukyky oli pilattu, yritysten hyödykkeille riitti spitaalisina vuosina kysyntää Suomen vientimaissa, ja vienti veti, erityisen hyvin vuonna 2010.

Vuosina 2012–2016 vienti sen sijaan ei enää vetänyt, mikä ei Kärkkäisen kuvion valossa juurikaan ihmetytä.

Se kyllä ihmetyttää, mitkä ilmiöt tai poliittiset päätökset saivat Suomen vientimaiden tuonnin äkisti lässähtämään. Missä määrin syynä olivat kenties EKP:n pahoilta virheiltä tuntuneet korkojen nostot vuonna 2011?

Kun vienti sitten viime vuonna kääntyi kasvuun, voi kuviota ihaillessa funtsia, josko tässäkin käänteessä oli palkkojen sijasta kyse ennen muuta Suomen vientimaiden tuontikysynnän kasvusta.

Olen muuten viime vuosina udellut useammaltakin toimittajalta, mitä vikaa vuosissa 2010–2011 oli, kun he talouden lähihistoriaa tarkastellessaan "unohtivat" moiset vuodet. Hyviä vastauksia en juurikaan ole saanut.

Auttaisikohan unohtamisen taudin hoidossa sama resepti kuin leprataudin hoidossa Seilin saarella 1600-luvulla: katumuksen harjoittaminen ja Jumalan sanan kuunteleminen?