"Tulevaisuudessa lukijoiden pitää rahoittaa journalismi"

Helsingin Sanomat uutisoi 29.5.2017 näyttävästi, miten synkkyys on mediayhtiöissä vaihtunut toivoon. Teemu Luukan toimittama nettilehden juttu on luettavissa tästä.

Aiempaa parempien bisnesnäkymien lisäksi Luukka kaupitteli lukijoille ajatusta, että tulevaisuudessa he joutuvat rahoittamaan journalismin. Jutun printtiversio kiteytti ajatuksen taustan tähän tapaan:

Ajatus on perin kummallinen ja lehden lukijoita harhaan johtava. Lehtien lukijat ja muut tavalliset sukankuluttajat eivät joudu rahoittamaan journalismia vasta tulevaisuudessa. He ovat tähän astikin rahoittaneet journalismin koko lystin, ja rahoittavat vastakin. Muita maksajia ei yksinkertaisesti ole.

Jostain syystä journalistit vuosikymmenestä toiseen viljelevät sitkeästi puhetapaa, joka sivuuttaa yhden tärkeän tosiasian kaupallisen median talouskuvioista.

Diskurssi sivuuttaa sen tosiasian, että lehtien lukijat ja muut tavalliset pulliaiset rahoittavat myös kaiken lehdissä julkaistavan ilmoittelun – ensimmäisestä viimeiseen senttiin asti.

Yleisö ei rahoita journalismia vain tilaamalla lehtiä ja ostamalla niiden irtonumeroita. Yleisö rahoittaa journalismia myös ostamalla lehdissä mainostavien yritysten tavaroita ja palveluja. Kirjoittelin tästä joukkoviestintätalouden "toisesta kierrosta" vähän aikaa sitten. Tekstin voi lukea tästä.

Yksi dramaattinen muutos päivälehtien rahoittamisessa kuitenkin on viime vuosikymmeninä nähty. Muutos on se, että ilmoittelun kautta yleisö rahoittaa päivälehtien touhuista yhä pienemmän osan ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin kautta yhä suuremman osan.

Tilastokeskuksen viestintämarkkinatilastot kertovat, että vuonna 1988 ilmoittelun osuus 4–7 kertaa viikossa ilmestyvien päivälehtien tuotoista oli 71 prosenttia ja tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus vain 29 prosenttia.

Vuonna 2015 ilmoittelun osuus päivälehtien tuotoista oli enää 45 prosenttia. Tilausmaksujen ja irtonumeromyynnin osuus tuotoista oli 55 prosenttia.

Alla olevaan asetelmaan kirjoittelin viestintämarkkinatilastojen lukuja käyttäen näkyviin päivälehtien yleisön maksutaakan jakautumisen euroina vuonna 2000 ja vuonna 2015.

PÄIVÄLEHTIEN TUOTOT

	TILAUKSET milj. €	ILMOITTELU milj.€	YHTEENSÄ milj. €
2000	405	560	965
2015	456	374	830

Asetelman luvut osoittavat, että vuodesta 2000 vuoteen 2015 yleisön päivälehtiä kustantaville firmoille pulittamien eurojen määrä kaikkiaan putosi 965 miljoonasta 830 miljoonaan euroon.

Asetelman luvut kertovat senkin, että jo aiemmin mainittu muutos on jatkunut myös 2000-luvulla. Ilmoittelun kautta yleisö rahoitti vuonna 2000 lehtitalojen touhuista 58 prosenttia, mutta vuonna 2015 enää 45 prosenttia.

Ilmoittelun luvuista on syytä todeta, että niihin sisältyvät varsinaisen mainonnan lisäksi muunkin ilmoittelun tulot. Vuonna 2000 varsinaista mainosrahaa ilmoittelun tuotoista oli 528 miljoonaa ja vuonna 2015 "vain" 304 miljoonaa euroa.

"Monen suuren sanomalehtiyhtiön strategia on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista"

Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja kertoi HS:n Teemu Luukan jutussa, että etenkin Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa monien sanomalehtifirmojen strategiana on hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista.

Lehtiyhtiöt "eivät enää välttämättä haikaile, että printissä olleet mainokset siirtyisivät sanomalehtien verkkoversioiden sivustoille", alan edunvalvojan ekonimisti sanoi.

Suomeksi sanottuna strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" tarkoittaa tietty tilausmaksujen korotuksia. Arkisesti sanottuna lehtitalot ovat strategiansa mukaisesti nostaneet sikana tilaushintoja.

Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä voi nähdä, että vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun lehtitalot korottivat tilaushintojaan 57 prosenttia. Alvin tulo vuonna 2012 on putsattu luvusta pois, joten se kertoo siitä hintarallista, josta lehtitalot itse ovat päättäneet.

Vuoden 2005 tammikuusta vuoden 2016 loppuun kuluttajahinnat keskimäärin nousivat vain noin 22 prosenttia. Lehtitalojen ikioma hintaralli oli hintojen yleiseen nousuun verrattuna siis 2,5-kertainen.

Vuoden 2016 joulukuusta vuoden 2017 hutikuuhun sanomalehtien tilausmaksut nousivat keskimäärin 3,0 prosenttia. Keskimäärin kuluttajahinnat nousivat samana aikana vain 0,2 prosenttia.

Näin se strategia "hakea nyt rahoitusta tilausmaksuista" toimii. Yhden selityksen sille, miksi lehtien kustantajat voivat pyörittää tuota hurjaa hintaralliaan, annoin 6.5.2017 postauksessani journalismin arroganssista.

"Ylen resurssit ovat muihin nähden ylivoimaiset ja se voi jakaa ilmaiseksi sisältöjä"

Teemu Luukka tiesi kertoa jutussaan, kuinka kaikkia kaupallisia mediayhtiöitä ärsyttää se, että resursseiltaan muihin nähden ylivoimainen Yle voi jakaa sisältöjään "ilmaiseksi".

Ylen kertomuksessa Viestintävirastolle 24.4.2017 on ns. eriytetty tilinpäätös. Sen mukaan Yle satsasi vuonna 2016 julkisen palvelun tuottamiseen internetissä ja matkaviestimissä 74,3 miljoonaa euroa.

Nämä miljoonat olivat veronmaksajilta kerättyjä euroja, joten ainakaan heille Ylen julkisen palvelun tuottaminen ja jakaminen netissä ja matkaviestimissä ei voinut olla "ilmaista".

Mitä tämä puhe verovaroin rahoitetun "ilmaisuudesta" on. Onko siinä kyse ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä vai propagandasta?

IL-TV levitti virheellistä tietoa törkeiden rikosten ilmoittamisesta ja ilmoittamatta jättämisestä

24.5.2017 toimittaja Susanne Päivärinnan jututettavana oli vanhoillislestadiolaisesta uskonnollisesta liikkeestä potkittu pappi, teologian tohtori Johannes Alaranta.

Karmeita rikoksia vanhalestadiolainen liike peittää Alarannan mukaan maallikkoripin opin avulla. Tämä oppi vaikeuttaa hänen mielestään puuttumista vakaviin rikoksiin.

Lestadiolaisen liikkeen opetus rippisalaisuudesta – anteeksi annetusta synnistä ei saa puhua – on "monin paikoin" yksinkertaisesti Suomen lain vastainen, Alaranta väitti. Tässä kohtaa hän sanoi:

"Silloin kun on kyse lapseen kohdistuvasta rikoksesta, joka on riski, että se uusiutuu, niin on sekä rikoslain että lastensuojelulain mukaan velvollisuus ilmoittaa siitä viranomaisille, käytännössä siis poliisille. Ja tää oppi osittain estää edelleenkin sen."

Vanhalestadiolaisessa liikkeessä peitettyinä vakavina rikoksina Alaranta mainitsi raiskauksen ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön. Ja näin haastattelu jatkui:

Susanne Päivärinta:

"Sehän on myös vakava rikos, jos ei ilmoita, jos tietää tällaisesta tapauksesta."

Johannes Alaranta:

"Kyllä. Vakavan rikoksen ilmoittamatta jättäminen on ihan lain mukaan rikos."

Mitä sanovat lait?

Mitään IL-TV:ssä uskoteltua yleistä, kaikkia ihmisiä koskevaa velvollisuutta ilmoittaa tehdyistä törkeistä rikoksista poliisille ei ole olemassa. Yleistä, laajaa ilmiantovelvollisuutta ei ole pidetty meikäläiseen oikeusjärjestykseen soveltuvana.

Rikoslain 15. luvun 10. pykälä "Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen" ei tarkoitakaan, että meidät olisi rangaistuksen uhalla velvoitettu ilmoittamaan poliisille tietoomme tulleesta törkeästä rikoksesta.

Lakipykälän ajatus ja konstruktio on vallan toisenlainen: tarkoituksena on estää hankkeilla ja vielä estettävissä olevia laissa mainittuja törkeitä rikoksia tapahtumasta.

Lain esitöistä (HE 6/1997, yksityiskohtaiset perustelut, s. 41–44) käy hyvin ilmi, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut "hankkeilla" olemisella.

Pelkkä tieto toisen henkilön "yleisestä valmiudesta" laissa mainitun törkeän rikoksen tekemiseen ei aiheuta ilmiantovelvollisuutta. Sitä ei aiheuta myöskään pelkkä toiseen henkilöön kohdistuva epäily.

Lastensuojelulain 25. pykälän ilmoitusvelvollisuus puolestaan on rajoitettu koskemaan ainoastaan pykälässä mainittuja henkilöitä.

Vain laissa tarkoitetuilla henkilöillä on velvollisuus tehdä salassapitosäännösten estämättä ilmoitus poliisille, kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu rikoslaissa seksuaalirikoksena rangaistavaksi säädetty teko.

IL-TV:n "täsmennys"

Aamulla 26.5. pyysin Iltalehteä korjaamaan IL-TV:n virheelliset, katsojia pahoin harhaan johtaneet väitteet rikoslaista ja lastensuojelulaista.

Pyynnön yhtenä taustana oli ajatus siitä, että perätön tieto yleisestä ilmoitusvelvollisuudesta saattoi yllyttää katsojia tuhoisia seurauksia saaviin ilmiantoihin, joita edellä mainitut lait eivät oikeuta.

Yhteydenottoni ja siihen liittyneet puhelimitse ja sähköpostitse käydyt keskustelut tuottivat tulosta sen verran, että Iltalehti julkaisi IL-TV:n ohjelmatiedon yhteydessä tällaisen "täsmennyksen":

Lastensuojelulakia koskeva asiavirhe tuli mielestäni riittävästi korjatuksi tällä tekstillä. Rikoslakia koskeva paha virhe sitä vastoin ei tosiasiassa tullut korjatuksi ollenkaan.

Perätön tieto rikoslain säätämästä ilmoitusvelvollisuudesta ei koskenut lainkaan ilmoitusvelvollisten rajaamista.

Katsojille oli IL-TV:ssä esitelty väärin ilmoitusvelvollisuuden koko ajatus, ja väärä käsitys katsojille jäi valitettavasti "täsmennyksen" jälkeenkin.

Erityisen hämmentävää tapauksessa oli se, että luikuria ilmoittamisvelvollisuudesta lasketteli IL-TV:ssä juuri Johannes Alaranta.

Hän nimittäin toimi sihteerinä Kirkkohallituksen 11.12.2008 asettamassa työryhmässä, joka päivitti vuonna 2002 julkaistun "Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus" -kirjan tiedot ajan tasalle.

20.1.2011 päivätyssä työryhmän julkaisussa "Aika puhua – aika vaieta" käsiteltiin muun muassa rikoslain 15. luvun 10. pykälän ja lastensuojelulain 25. pykälän sisältöjä. Alarannan täytyi siten tuntea kyseisten pykälien määräykset viimeistä piirtoa myöten.

"Tanska on tällä hetkellä Pohjolan vaurain maa"

Uuden Suomen 15.5.2017 julkaisemassa, Tanskaa kaikin puolin ylistävässä kirjoituksessa esitettiin väite, että "Tanska on tällä hetkellä Pohjolan vaurain maa".

Koska US:n lukijoiden tuli minusta tietää, että Pohjolan ylivoimainen kroisos on EU:n ulkopuolella oleva ETA-maa Norja, pyysin toimitusta korjaamaan asiavirheen.

Lehden uutispäällikkö Teppo Ovaskainen myönsi virheen ja kertoi selvittävänsä, korjaako virheen "Onnelliset tanskalaiset pärjäävät" -kirjoituksen kirjoittaja vai toimitus.

No, lopulta kumpikaan ei lukijoita harhaan johtanutta asiavirhettä korjannut, joten meilailin eilen Julkisen sanan neuvostolle kantelun olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä. Tällainen kantelu JSN:lle lähti:

__________________

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Martti Issakaisen ”Onnelliset tanskalaiset pärjäävät” -kirjoitus Uudessa Suomessa 15.5.2017. US:n etusivulla olleen Puheenvuorokirjoituksen nettiosoite on: http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237031-onnelliset-tanskalaiset-parjaavat (tarkistettu 26.5.).   

Kantelun perusteet

US:n etusivulle nostetussa, Tanskaa kaikin puolin ylistävässä Puheenvuorokirjoituksessaan Martti Issakainen väitti, että ”Tanska on tällä hetkellä Pohjolan vaurain maa”.

Tieto oli perätön ja johti US:n lukijoita pahasti harhaan. Kyseessä oli olennainen, korjausta vaativa asiavirhe (JO 20).

Norja esimerkiksi on Tanskaa paljon vauraampi maa, kun vaurautta mitataan totutulla tavalla eli kokonaistuotannolla asukasta kohti (GDP per capita, PPP).

CIA:n World Factbookin tietojen mukaan vuonna 2016 bkt per asukas oli Tanskassa noin 46 600 dollaria, mutta Norjassa peräti 69 300 dollaria.

Tanska ei ole Pohjolan maista vaurain myöskään Legatumin tuoreimmassa vertailussa (The Legatum Prosperity Index 2016). Norja oli sijalla 2 ja Tanska sijalla 9.

Jotta US:n lukijoille ei jäisi Pohjolan maiden vauraudesta virheellistä käsitystä, lähetin US:n toimitukselle 17.5.2017 korjauspyynnön. Se on kanteluni lopussa.

Teppo Ovaskainen US:n toimituksesta vastasi korjauspyyntöön 18.5.2017. Hän totesi, että ”näytät toki olevan oikeassa”. Lisäksi hän kertoi tarkistavansa asiaa bloggaajalta: ”Katsotaan, korjaako bloggaaja itse vai me.”

Tästä ilmoituksesta huolimatta Uusi Suomi jätti lopulta olennaisen virheen korjaamatta ja rikkoi siten hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa niissä on ollut kyse olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä (JO 20).

Jokaisen noista karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tulkitsematta lainkaan hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin yksittäisen kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys-lokakuussa tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kanteluiden perusteella”.  

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Tekemällä tästä kantelusta JSN:n kotisivuilla ja tiedotusvälineessä julkaistavan langettavan päätöksen neuvosto voi parhaiten toimia neuvostolle asetetun tehtävän mukaisesti ja tukea median yleisölle tosi tärkeää hyvää journalistista tapaa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Helsingissä 26.5.2017

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

17. toukokuuta 2017 9.02

Markku Lehtola

Vastaanottaja: markku.huusko@almamedia.fi

Kopio: us.toimitus@almamedia.fi

”Onnelliset tanskalaiset pärjäävät” -kirjoituksen (etusivulle nostettu Martti Issakaisen kirjoitus 15.5.2017) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

Martti Issakainen väittää US:n etusivulle nostetussa Tanska-kirjoituksessaan, että ”Tanska on tällä hetkellä Pohjolan vaurain maa”. Tämä tieto on perätön ja johtaa lukijoita harhaan. Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Esimerkiksi Legatumin tuoreimmassa vertailussa (The Legatum Prosperity Index 2016) Tanska oli vasta sijalla 9, kun Pohjolan maista Norja oli sijalla 2.

Norja on Tanskaa paljon vauraampi myös, kun vaurautta mitataan kokonaistuotannolla asukasta kohti (GDP per capita, PPP). CIA:n World Factbookin tietojen mukaan vuonna 2016 bkt per asukas oli Tanskassa 46 600 dollaria, mutta Norjassa peräti 69 300 dollaria.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com