Faktavahti

"Suomen suurin uutismedia" kunnostautui

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 5.5.2017 parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Yle-veron kohdentumista. Työryhmää johtamaan ministeriö nimesi kansanedustaja Kaj Turusen (ps.).

Ministeriön tekemästä asettamispäätöksestä käy ilmi, että työryhmällä on aikaa vain vähän. Valmista pitäisi tulla jo 5.6.2017, ja köyhän asialla totta kai ollaan.

Työryhmän tehtävänä nimittäin on tehdä ehdotus, miten lakia pitäisi muuttaa, jotta pienituloisten verotus kevenisi ja nykyistä useammat kaikkein pienituloisimmat vapautuisivat tyystin Yle-verosta.

Ilta-Sanomat, "Suomen suurin uutismedia", uutisoi nettilehdessään näyttävästi työryhmästä, ja lehti oli ilmiselvästi kilvoitellut uutisvoiton.

Työryhmä oli IS:n mukaan pitänyt 11.5. ensimmäisen kokouksensa, ja jo saman päivän uutisessaan Timo Haapala tiesi kertoa, mitä työryhmä "Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan" esittää.

Timo Haapala kertoi, että nyt ylin Yle-vero on 143 euroa vuodessa, mutta se nousee ensi vuoden alusta 163 euroon, eli ylin maksu nousee 20 euroa.

Näin siis "Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan"; mitään esitystä työnsä vasta aloittanut työryhmä ei tietenkään ollut vielä ehtinyt tehdä.

13.5. Ilta-Sanomat huomautti pääkirjoituksensa otsikossa, että "Yle-veron korotus kannattaisi miettiä uudelleen". Näin pääkirjoituksen leipäteksti sitten alkoi:

"Liikenne- ja viestintäministeriön asettama parlamentaarinen työryhmä esittää, että yli 20 000 euroa vuodessa ansaitsevien Yle-vero nousee 20 eurolla 163 euroon ensi vuoden alusta."

IS:n "saama tieto" siis esiteltiin nyt pääkirjoituksessa työryhmän esityksenä. Tämmöinen menettely haiskahti jo vähän lukijoiden harhaan johtamiselta. Niinpä päätin tutkailla vähän lähemmin, mitä IS:n uutisessa ja pääkirjoituksessa oli lukijoille kerrottu.

1.
Timo Haapala kertoi jutussaan, että parlamentaarinen työryhmä valitsi ensimmäisessä kokouksessaan 11.5. "puheenjohtajakseen talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (ps)".

Tämä oli vähän erikoinen tieto. Työryhmän asettamispäätöksen mukaanhan Turunen tuli nimetyksi puheenjohtajaksi jo 5.5. "Työryhmä valitsee varapuheenjohtajan keskuudestaan", päätöksessä todetaan.

2.
Sekä Timo Haapalan uutisessa että IS:n pääkirjoituksessa korostettiin vahvasti kaavaillun Yle-veron progressiivisuutta. Pääkirjoituksen kirjoittajan mielestä "Yle-vero on veroista progressiivisin". Mutta mitä IS itse asiassa tarkoitti veron progressiolla?

Mr. Wikipedia vakuuttaa meille, että "Progressiivinen vero (asteittain kasvava vero) on vero, jossa veroprosentti nousee veron perusteena olevan rahasumman kasvaessa".

IS:n toimittajaveijarit eivät kertoneet mitään veroprosentin noususta tulojen kasvaessa. Sen sijaan he uskottelivat meille, että 2,5 prosentin vero on progressiivinen. Näin Timo Haapala valisti lukijoitaan:

"Jatkossa vero olisi 2,5 prosenttia puhtaan ansio- ja pääomatulon 14 000 euroa ylittävästä osasta, eli suomennettuna 14 100 euroa vuodessa ansaitseva maksaa Yle-veroa 2,5 euroa, mistä se nousee jyrkän progressiivisesti ja yläraja kolahtaa siis jo 20 000 euron vuosituloilla."

Haapalan tietämään ylimpään, 163 euron Yle-veroon päästään hänen mainitsemallaan 2,5 prosentin verolla, kun 14 000 euroa ylittävää osaa on 6 520 euroa. Siitä 163 euroa on 2,5 prosenttia, ihan samoin kuin oli Haapalan esimerkissä 2,5 euroa 100 eurosta. Missä se progressio siis on?

Jos progressio eli veroprosentti oikeasti nousee 2,5:stä "jyrkästi", vaikkapa 5:een, niin 20 000 euron vuosituloilla Yle-veroa kertyy maksettavaksi jo 300 euroa. Mitään tähän viittaavaakaan en usko Turusen työryhmän kaavailevan.

3.
Pääkirjoituksessaan Ilta-Sanomat tietysti myös kauhisteli Ylen hirveää kokoa: "Olisiko aika todeta, että Ylellä on liikaa tehtäviä ja yli puolen miljardin euron budjetilla hoidettava Yleisradio on tähän maahan mammuttimaisen suuri."

Jos Ylellä on lehden mielestä liikaa tehtäviä ja kokoa, se on lehden mielipide, ja sillä siisti. Siihen en Faktavahtina tietenkään puutu. Mutta perättömään väitteeseen, sanoisinko valheeseen, pitää puuttua.

IS:n pääkirjoituksen valhe oli se, että Ylellä olisi "yli puolen miljardin euron" budjetti. Ylen viime vuoden budjetti oli 472,5 miljoonaa, ja siitä Ylen käytettäväksi tullutta Yle-veron tuottoa oli 461,8 miljoonaa euroa.

Valheelliseella väitteellä Ylen yli puolen miljardin euron budjetista ei petkutettu yleisöä nyt ensimmäistä kertaa. Rapportin sivuilla julkaistusta Kulissien takana -raportista (s. 25–26) voit lukea yhdestä aiemmasta tapauksesta.

Raportista näet, mihin petkutus perustuu. Samalla voit ihailla tapaa, jolla JSN:n ex-puheenjohtaja Risto Uimonen perusteli päätöstään olla ottamatta kantelua neuvoston käsiteltäväksi.

Ketkä maksavat tämän HS:n etusivun mainoksen?

Ketkä maksavat tämän HS:ssa julkaistun työpaikkailmoituksen?

Mainostauon kysymykset liittyvät Ilta-Sanomien Yle-veropääkirjoituksen neljänteen lukijoita harhateille houkuttaneeseen väitteeseen. 

Sitä pohjusti lehden tiukka kanta koko Yle-veron hyväksyttävyyteen. Yle-veron legitimiteetti alkaa IS:n mielestä olla "kiikun kaakun", varsinkin kun Yle menee markkinoille, joita myös kaupalliset yhtiöt voivat hoitaa.

4.

"Ylen puolustajat vertaavat Yle-maksua lehtitilausten hintoihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Yle-vero on pakollinen niillekin, jotka eivät Yleä edes katso."

Näin siis IS pääkirjoituksessaan. Yle-veron pakollisuus "niillekin, jotka eivät Yleä edes katso", on ollut lehtitalojen äänitorvien suosittu Yle-kritiikin hokema koko ajan, kun Ylen julkista palvelua on rahoitettu Yle-verolla.

Mutta miten on, eikö vastaava pakko lainkaan alista kaupallisten lehtien, radioiden ja tv-kanavien yleisöjä? Saavatko ne maksaa kaupalliselle medialle ominaista "veroa" vain niille medioille, joiden palveluja käyttävät?

Vastaus selviää uskoakseni alla olevan kuvion avulla. Se kuvaa kaupallisen joukkoviestintätalouden perusmekanismina toimivaa kahden kierron mallia.

Viestinnän tutkija Risto Kunelius avasi mallin avulla kaupallisen median perusmekanismia jo 1990-luvulla ilmestyneessä "Viestinnän vallassa" -teoksessaan. Alla oleva kuvio on Pete Pokkisen pro gradu -tutkielmasta "Lehtitalojen verkkosivustojen mainontamallit" (Tampereen yliopisto, 2012).

Ensimmäistä kiertoa mallissa kuvataan yhtenäisillä nuolilla ja toista kiertoa katkoviivanuolilla. Yritys on tässä lehtitalo, vaikkapa Sanoma, joka kustantaa sekä Ilta-Sanomia että Helsingin Sanomia.

Ensimmäinen kierto lähtee Sanomasta itsestään ja sen tuotteista eli lehdistä, jotka tyydyttävät yleisön tarpeita ja haluja.

Kun Sanoma valmistaa Hesarin ja Iltiksen ja myy ne yleisölle, yhtiö saa tuloja (T1) suoraan yleisöltä, siis lehtien tilaajilta ja irtonumeroiden ostajilta. Mutta tämä ei ole suinkaan Sanoman ainoa tulojen lähde.

Sanoma saa tuloja myös kaupallisen joukkoviestintätalouden toisen kierron kautta. Se alkaa siitä, että Hesari ja Iltis tuottavat itselleen huomioarvoa ja sitä kautta yleisöä, rutkasti yleisöä.

Yleisön eli lehtiensä lukijoiden kiinnostuksen ja huomion Sanoma sitten myydä täräyttää mainostilan ostajille. Tästä syntyy kuvion tulovirta T2.

Mallia voi pitää jopa nerokkaana. Nerokkainta siinä on se, että toisen kierron kautta Iltistä ja Hesaria pääsevät rahoittamaan muutkin kuluttajat kuin ne Iltiksen ja Hesarin lukijat, joiden huomion Sanoma myy mainostilan ostajille.

Mainostajat nimittäin eivät maksa ostamaansa mainostilaa itse vaan upottavat mainostilan ostamisen kustannukset viimeistä senttiä myöten hyödykkeidensä hintoihin.

Hesarin etusivulla olleen Saarioisten houkuttavan mainoksen maksumiehiksi joutuvat näin pakosta kaikki kuluttajat, jotka ostavat Saarioisten herkkuja. Myös kaikki ne Saarioisten herkkuja ostavat, jotka eivät "edes lue Hesaria".

Tämmöinen tämä kaupallisen mediabisneksen perusmekanismi on, ja esimerkiksi Mainonnan neuvottelukunnan tilastot kertovat, että tätä kaupallisen median "pakkoveroa" ei peritä ihan vähän.

Vuonna 2015 kuluttajilta perittiin mediabisneksen "pakkoveroa" noin 1 155 miljoonaa euroa. Tästä noin 354 miljoonaa euroa meni sanomalehtiä kustantaville firmoille.

Mediabisneksen toisen kierron maksutaakassa on käytännössä kyse pakosta. Siltä voit välttyä vain, jos lakkaat kuluttamasta mediassa mainostavien yritysten hyödykkeitä. En suosittele.

Mainostauolla panit varmasti merkille, että valtiovaltakin ostaa ilmoitustilaa esimerkiksi Hesarista. Nämä ostokset rahoitetaan pääosin niin, että sinulta peritään veroja. Tätäkin kautta siis pakko tulee vastaan kaupallisellakin puolella.

Eikä ilmoitustilaa osta lehdistä vain valtiovalta, vaan kansalaisilta pakolla perittyjä verorahoja valuttavat lehtifirmoihin myös kunnat. Äitienpäivän Hesaria saivat luvan rahoittaa ainakin Tuusulan, Kirkkonummen ja Uudenkaupungin veronmaksajat.

"Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty."

(Tapio Sadeoja, Ilta-Sanomat, "Luotettavan median puolesta" -manifesti 1.3.2016)