Faktavahti

Näin lehdet jakavat oikeutta tuomioistuimina

Kun 1.6.1967 aloin harjoitella toimittajan hommia, journalismin eettisenä koodina olivat voimassa "Etikettisäännöt Suomen sanomalehtimiehille". Suomen Sanomalehtimiesten Liitto ry:n hallitus oli hyväksynyt ne vuonna 1957.

Rikoksiin ja oikeudenkäynteihin liittyvänä etikettinä eli käyttäytymissääntönä koodissa oli mm. tällainen muistutus toimittajalle:

"Vältä ottamasta kantaa syyllisyyskysymykseen; se tehtävä kuuluu tuomioistuimille." 

Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu yhä se, että toimittaja ei ota ennakolta kantaa syyllisyyteen. Kannan ottaminen syyllisyyteen kuuluu siis edelleenkin tuomioistuimille ja vain niille.

Faktojen tarkistamisen projektin aikana olen muutaman kerran törmännyt tapauksiin, joissa toimittaja on ottanut ennakolta häikäilemättömästi kantaa syyllisyyteen. Olen tällöin myös reagoinut tapauksiin.

Keskipohjanmaan tapaus

Keskipohjanmaan toimittaja Jukka Anias otti kantaa sittemmin syyttömäksi todetun Anneli Auerin syyllisyyteen "Syyllinen"-kolumnissaan 19.10.2012 lehtensä pääkirjoitussivulla.

Julkisen sanan neuvosto teki tapauksesta kanteluni pohjalta vapauttavan päätöksen 22.5.2013. Jo outojen perustelujensa takia tämä median aidon itsesääntelyn etiikan alennustilasta kielivä päätös kannattaa lukea.

Hufvudstadsbladetin 1. tapaus

Keväällä 2013 Hbl:n toimittaja Stefan Lundberg julkaisi lehdessään uutisen pahoinpitelysyytteen käsittelystä korkeimmassa oikeudessa. KKO:n puimassa jutussa pariskunta oli syytteessä vauvansa pahoinpitelystä.

Stefan Lundberg kirjoitti uutisessaan mm. näin: 

"Paret har frikänts i underrätterna trots att det är höjt över alla tvivel att någondera eller båda är skyldiga."

Tein JSN:lle kantelun siitä, että Lundberg otti ennakolta kantaa syyllisyyteen. 9.10.2013 neuvosto antoi tapauksesta langettavan päätöksen. Se oli hyvä ja selkeä päätös ja sellaisena myös lukemisen arvoinen.

Mainittakoon, että 23.10.2013 korkein oikeus antoi tapauksesta vapauttavan tuomion eli totesi Hbl:n syyllisiksi leimaamat syytetyt syyttömiksi. KKO:n tuomion 2013:77 voi lukea tästä.

Hufvudstadsbladetin 2. tapaus

Helmikuun 2014 alussa Hbl:n Stefan Lundberg julkaisi jutun metodistikirkon pastorin epäillystä syyllistymisestä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Juttunsa ingressissä Lundberg esitti tällaisen väitteen:

"Den avlidne metodistpastorn i Grankulla gjorde sig skyldig till grova sexuella övergrepp mot pojkar i 10–15-årsåldern."

Hbl:n toimittaja siis väitti suorasukaisesti, että metodistipastori oli syyllistynyt vakaviin rikoksiin eli lasten törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Tosiasiassa koko asia oli pastorin syyllisyyden toteamiseksi yhä tutkimatta. Väitetyistä rikoksista ilmoituksen saanut poliisi ei ollut suorittanut asiassa edes esitutkintaa.

Niinpä pyysinkin Hufvudstadsbladetia oikaisemaan perättömän väitteensä pastorin syyllistymisestä vakaviin rikoksiin. Tällaisen "oikaisun" Hbl sitten julkaisi:

Ingen domstolsprövning mot metodistpastorn

Med anledning av rapporteringen om de sexuella övergreppen inom Metodistkyrkan (Hbl 4.2 2013, hbl.fi 3.2 2013) vill Hbl påpeka att fallet aldrig har behandlats i domstol. Polisen lade ner utredningen med motiveringen att gärningarna var preskriberade. 

Tosiasiassa poliisi ei lopettanut tapauksen selvittämistä vain sen takia, että rikokset olivat, kuten Hbl "oikaisussaan" kertoi, vanhentuneita.

Tämä kävi hyvin ilmi tapausta metodistikirkon pyynnöstä selvittäneen psykologian tohtori Julia Korkmanin 3.2.2014 julkaistusta raportista:

"De första fallen av misstänkta övergrepp blev kända år 2010 och polisanmäldes av kyrkan. Polisen lade dock ned utredningen pga avsaknaden av konkreta fakta som skulle ge orsak att misstänka brott samt för att de misstänkta händelserna utspelat sig så långt tillbaka i tiden att eventuella brott skulle ha varit preskriberade." 

Korkmanin raportin mukaan epäillyistä rikoksista ilmoituksen saanut poliisi siis lopetti selvitykset, koska ei ollut olemassa sellaisia konkreettisia faktoja, jotka olisivat antaneet aiheen epäillä rikosten tapahtuneen.

Tämän lisäksi epäillyistä tapahtumista oli kulunut niin pitkä aika, että mahdolliset rikokset olisivat olleet jo vanhentuneita.

Hbl:n "oikaisu" siis oli faktisesti väittänyt rikollisten tekojen kyllä tapahtuneen, mutta olleen poliisin mielestä vain vanhentuneita. Tämä merkitsi nähdäkseni sitä, että paha asiavirhe ei tosiasiassa tullut lainkaan oikaistuksi.

Kantelin virheen tosiasiallisesta korjaamatta jättämisestä Julkisen sanan neuvostoon. Sen silloinen puheenjohtaja Risto Uimonen karsi kantelun. Kerroin tästä tapauksesta Kulissien takana -raportissa sivuilla 18–19.

Hufvudstadsbladetin 3. tapaus

Maanantaina 15.5.2017 metodistiaktivistina tunnettu Hbl:n pääkirjoitustoimittaja Jan-Erik Andelin ruoti lehtensä pääkirjoituksessa kiinnostavasti uskontojen henkilökulttien ilmiötä.

Kirjoituksessaan Andelin ei käsitellyt vain uskonnollisten yhdyskuntien henkilökultteja. Hän otti estottomasti kantaa myös edellä kuvattuun metodistipastorin tapaukseen:

Vaikka metodistipastorin väitetyistä rikoksista ei suoritettu edes esitutkintaa, pääkirjoitustoimittaja Andelin väitti nyt tulleen peräti todistetuksi ("påvisades"), että metodistipastori oli syyllistynyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Häijyintä metodistipastoria koskevassa Hbl:n kirjoittelussa on se, että vaikka pastorin nimeä ei ole mainittu, Hbl kertoi helmikuun 2014 jutuissaan hänestä niin paljon tietoja, että kuka hyvänsä utelias sai hetkessä selville pastorin nimen.

Näin lehdet meillä voivat jakaa oikeutta tuomioistuimina piittaamatta kärsimyksistä, joita tällainen tuomioistuimen rooliin asettuminen tuomittujen omaisille ja läheisille aiheuttaa. Näin toimivien toimittajien moraalikäsityksistä herää ainakin meillä päin kriittisiä kysymyksiä.