Ylen auditointigate:
"käräjäoikeus edellä"
Olen jäänyt kaipaamaan kriittisiä arvioita esimerkiksi siitä erikoisesta moitteesta, että Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus (U&A) tuottaisi journalismiaan liiaksi ikään kuin "käräjäoikeus edellä".
Mäenpää totesi raportissaan, että jos erityisesti sananvapauslain määrittelemää rikosoikeudellista vastuuta korostetaan käytännön ohjelmatyössä, se "on ilmeisesti omiaan lisäämään varovaisuutta, kuten riskipitoisten aiheiden ja ristiriitoja aiheuttavien kysymysten välttelyä, vallan vahtikoiraroolin kesyä toteuttamista ja tutkivan journalismin suuntaamista vähemmän kontroversielleihin aiheisiin".
"Mikäli rikosoikeudellisen vastuun perusteet saavat vahvan etusijan suhteessa journalistisen vastuun perusteisiin käytännön ohjelmatyössä, tuloksena saattaa olla yhteiskunnan ongelmakohdat ja vallankäytön valvonnan väistävää journalismia."
Ylessä noudatetaan auditoijan mielestä "varmuuden vuoksi" varovaista journalistista linjaa. "Myös rohkeasti ongelmiin puuttuva ja tutkiva journalismi kuuluu edelleen Yleisradion ohjelmatoimintaan sen toimivana osana", hän muistutti.
Professori Olli Mäenpään "käräjäoikeus edellä" -moite on erikoinen ajatellen ennen kaikkea sitä, millaista journalismin lajityyppiä koko Ylegaten käynnistänyt Terrafame-uutinen edusti ja edustaa.
Lajityyppi käy hyvin ilmi jupakan ytimessä olleen Jussi Erosen Facebook-päivityksestä, jota Ylegate-kirjan sivulla 10 siteerataan:
"Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä."
Kun paljastetaan väärinkäytöksiä amerikkalaisen tutkivan journalismin tradition hengessä, on pakko arvioida tarkasti, onko paljastusten tueksi riittävästi näyttöä. Ellei ole, syyllistytään helposti vaikkapa kunnianloukkausrikoksiin.
Ylellä on jo huonoja kokemuksia siitä, miten väärinkäytösten paljastelussa käy, kun mennään komealta kuulostavasti "sananvapaus edellä". Silloin päädytään käräjäoikeuteen, saadaan tuomio kunnianloukkauksesta ja joudutaan maksamaan korvauksia. Tässä pari esimerkkiä.
Korkeimman oikeuden tuomio (2010:88) törkeästä kunnianloukkauksesta rapsahti toimittajalle ja vastaavalle toimittajalle. Television ajankohtaisohjelmassa oli vihjattu nimeltä mainittujen henkilöiden kuuluneen ryhmään, joka rahoitti ulkomailla toimivaa terroristijärjestöä.
Syyttömyysolettama sekä terrorismin rahoittajiksi leimattujen kunnian ja maineen suojan vaatimus edellytti KKO:n mukaan sitä, että väitteiden ja vihjausten esittämiselle oli osoitettavissa riittävät perusteet. Niitä Yle ei oikeuden mielestä kyennyt osoittamaan.
Korkeimman oikeuden tuomio (2013:100) törkeästä kunnianloukkauksesta rapsahti toimittajalle ja vastaavalle toimittajalle. Television uutisessa oli kerrottu poliisin tutkimista, elinkeinotoiminnan yhteydessä tehdyiksi epäillyistä vakavista talousrikoksista.
Sittemmin uutisessa tarkoitetuista rikoksista osassa oli tehty syyttämättäjättämispäätös, osassa syyte oli hylätty. Rikosepäily- ja esitutkintauutinen siis kertoi syyttömiksi sittemmin todetuista ihmisistä.
Tässä jutussa korostui myös yleisölle luodun vaikutelman merkitys. KKO:n mukaan uutinen antoi kokonaisuutena arvioiden väärän vaikutelman siitä, että oli olemassa tosiasiaperusteita, joiden nojalla epäiltyjä voitiin pitää syyllisinä uutisessa kerrottuun rikolliseen menettelyyn.
Tällaisten kokemusten valossa on vaikea käsittää, miksi Ylen U&A:n painopistettä pitäisi siirtää – kuten Mäenpää suosittelee – rikosperusteisesta vastuusta "journalistisen vastuun" korostamiseen.
Pitäisikö Ylen tutkivien toimittajien paljastusjuttuja väärinkäytösepäilyistä alkaa julkaista aiempaa heppoisemmin näytöin?
Pitäisikö näin alkaa toimia piittaamatta syyttömyysolettamasta ja leimattavien kunnian ja maineen suojasta? Tarkoittaako "journalistinen vastuu" tällaista journalismin etiikan gangsterimeininkiä?
Lautakasagate
Ylegate-kirjan kirjoittajat kertovat, että sittemmin lautakasana tunnettu TV2:n ohjelma Matin talot syyskuulta 2009 "nousee jatkuvasti esiin, kun puhutaan Ylen vaikeuksista käsitellä poliittisesti arkoja aiheita".
Ohjelma ruoti keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rakennuttamistoimintaa. Lautakasakohun räjäytti tämä Matti Vanhaseen kohdistunut, 1990-luvun loppuvuosien tapahtumiin liittynyt raju ja suorasukainen lahjusväite:
”Törmäämme äärimmäisen arkaluontoiseen asiaan. Saamme lausunnon, jonka mukaan Vanhaset eivät ole itse maksaneet kaikkia rakennustarvikelaskujaan. Pitävä näyttö löytyy varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoiva rakennusliike toimitti. Toimen nimenomainen tarkoitus oli edesauttaa yrityksen jatkohankkeita säätiön tulevissa kohteissa. Ylimääräinen materiaalilasku liitettiin työmaakuluihin – sen Nuorisosäätiön vuokralaiset maksavat vuokrissaan.”
Menikö Yle tässä nyt käräjäoikeus vai sananvapaus edellä? Kumpaa tutkivan journalismin lajityyppiä Matin talot edusti? Oliko Yle hankkinut lahjusväitteensä tueksi riittävät näytöt?
Oikeudessa näyttöjä ei ikinä punnittu, mutta Julkisen sanan neuvosto otti näyttöjen riittävyyteen kantaa 10.12.2009 antamassaan vapauttavassa päätöksessä:
"Ylen esittämä väite on vakava. Julkisen sanan neuvoston mielestä ohjelmassa olisi ollut hyvä esittää lisää yksityiskohtia väitteen tueksi. Kuitenkin neuvoston mielestä Ylellä on ollut omien taustaselvitystensä perusteella riittävät syyt uskoa väitteen todenperäisyyteen."
 |
| Matti Vanhanen. Kuva: Eduskunta. |
"Luin Ylegate-kirjasta kirjoitetun Suomen Kuvalehden jutun, jossa minua hämmentää ajattelutapa, jonka mukaan ohjelman tekijät ajattelivat, että veisin asian oikeuteen. Voiko tosiaan olla niin, että Ylessä oli tai on sellainen sisäinen kulttuuri, jossa edes ajatellaan tällaista? Heitetään väite ja jätetään epäillyn tehtäväksi oikeuden kautta todistaa syyttömyytensä. Oikeusvaltiossa vapaa lehdistökään ei saa mielestäni omaksua tällaista kulttuuria.
Toimittajat olivat niin kokeneita, että heidän on pitänyt ymmärtää se, että tällaisessa asiassa pääministeri ei voi haastaa valtakunnan päämediaa oikeuteen ja riidellä siitä kaksi vuotta. Minun olisi tosiasiassa silloin pitänyt samalla jättää tehtäväni. Oikeuteen vietäessä johtava poliitikko joutuu sulkemaan suunsa kaikelta julkiselta väittelyltä, jotta ei synny kuvaa, että hän pyrkisi vaikuttamaan oikeuslaitoksen riippumattomaan päätökseen. Minun olisi siis pitänyt vaieta ja muut olisivat melskanneet??
Linjaani vaikutti myös tuore kokemus pitkästä oikeusjutusta. Siinä näin, kuinka kauan se kestää ja miten vaikea on kommentoida, kun joutuu vain sanomaan, että oikeus käsittelee. Kun on kyse pääministeriä kohtaan tunnettavasta luottamuksesta, ei parlamenttiakaan voi pyytää odottamaan vuosien oikeudenkäyntiä."
Perustelut eivät luvalla sanoen vakuuta, etenkin kun ajatellaan, että lahjottavuutta häijympää väitettä poliitikosta on vaikea edes kuvitella.Korkein oikeus oli vain pari vuotta aiemmin ennakkopäätöksessään (2006:62) korostanut, että kun kyse on vakavaa tekoa koskevasta väitteestä, siltä voidaan odottaa "riittävän vahvaa tosiasiapohjaa".
Sitä Yle ei tietenkään olisi voinut esittää, jos Vanhanen tiesi lahjusväitteen perättömäksi ja tiesi myös pystyvänsä jopa kuitein osoittamaan, mistä mikäkin rakennustarvike oli hankittu.
Viemällä asian oikeuteen Vanhanen olisi näin ollen voinut helposti puhdistaa maineensa. Samalla hän olisi voinut näpäyttää Yleä ja osoittaa, mihin "sananvapaus edellä" -journalismi pahimmillaan johtaa.
Nyt presidenttiehdokas saa syyttää vain itseään, jos maasutettavuuteen vihjaava "tuppeen sahattu" tulee vaikkapa vaalikentillä jatkuvasti vastaan.
Matti Vanhasen blogissaan mainitsema "tuore kokemus pitkästä oikeusjutusta" viittasi tunnettuun Pääministerin morsian -juttuun.
Oikeusjutussa ratkottiin vallankäyttäjän, tässä tapauksessa pääministerin, yksityiselämän suojan rajoja (RL 24:8.2).
Ratkaistavana oli ensinnäkin se, saattoivatko kirjassa julkaistut tiedot pääministerin yksityiselämästä vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin pääministerin tehtävässä.
Toiseksi ratkaistavana oli se, oliko tietojen esittäminen pääministerin yksityiselämästä tarpeen jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Jutun lainvoimainen tuomio (KKO 2010:39) oli mainio ja uskoakseni ainakin vähän hillitsi politiikan toimittajien intoa journalismiksi naamioidun tirkistelyn tuottamiseen.
Tästä vinkkelistä suomalaisten soisi kiittelevän Vanhasta siitä, että tämä vei oikeuteen kustantajan, joka pyrki vain rahastamaan julkaisemalla yleiseltä kannalta merkityksettömiä yksityiselämätietoja.
On toinenkin syy muistuttaa tästä Pääministerin morsian -tapauksesta. Se liittyy kustantajan 6.2.2007 järjestämään tiedotustilaisuuteen.
Tiedotustutkimus-lehti (5/2008, s. 50) kertoi, että infossa tungeksi noin 50 toimittajaa ja kuvaajaa. Info siis oli todellinen mediatapahtuma.
Yksi infoon tulleista oli Hesarin kokenut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen. Tiedotustutkimus-lehden artikkelin mukaan hän kommentoi tilaisuudessa tunnelmiaan Ylen tv-uutisille näin: "Vähän hävettää olla täällä."
Eipä ihme. Mediatapahtumassa julkistettiin vain Pääministerin morsian -kirjan kannet. "Unskilla" oli ilo olla mukana viime vuosikymmenien poliittisen journalismin todellisessa pohjakosketuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti