Verorahoitteisen vilpistelyn anatomia
Tiistaina 6. maaliskuuta 2018 Yle Puheen Perttu Häkkinen -ohjelma ruoti "Donitsitaloutta ja talousmyyttejä". Arvioitavina olivat Kate Raworthin Doughnut Economics -teoksen ajatukset.
Teoksen suomentaja väitti ohjelmassa, että osakeyhtiön tarkoitus tuottaa omistajilleen voittoa tuli Suomessa osakeyhtiölakiin vasta vuonna 2006:
”Se ei suinkaan ole ollut olemassa aina, vaan se on ollut Suomessa olemassa vuodesta 2006, jolloin se tuli osakeyhtiölakiin. Tämä laki korvasi vuoden 1978 osakeyhtiölain, joka puolestaan kumosi vuoden 1895 lain, ja kummassakaan näistä aikaisemmista laeista ei edes mainita sanaa ’voitto’.”
Väite siitä, että voiton tuottaminen omistajille on osakeyhtiölaissa aivan tuore asia, kaiketi edisti kapinalliseksi sanotun taloustieteilijän ajatusten kauppaamista kuuntelijoille.
Ikävä vain, että väite sisälsi kaksikin pahaa asiavirhettä: voiton tuottamisen tarkoitus on todettu osakeyhtiölaissa ainakin jo vuonna 1978, ja sana "voitto" mainittiin sekin jo vuoden 1895 laissa.
Osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä pitää mainittaman – – milloin voiton jakaminen on tapahtuva, ellei sen ajan määrääminen ole yhtiökokouksen tehtävä."
Kerroin tapauksesta ja noista pahoista asiavirheistä 13. maaliskuuta postauksessa. Koska Yle ei suostunut korjaamaan virheitä, tein kantelun JSN:lle. Postaus kanteluineen on luettavissa tästä.
Pari viikkoa sitten 16.4. JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström päätti karsia kantelun. Päätös on blogin lukijoille perusteluineen päivineen varmasti jo tuiki tuttu:
"Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa."
Tästä päätöksestä Yleä rahoittavat veronmaksajat eivät tiedä eivätkä tule tietämään yhtään mitään. Myöskään ne veronmaksajat, jotka kuuntelivat Perttu Häkkinen -ohjelmaa, eivät saa koskaan tietää, että heille oli syötetty voitosta ja osakeyhtiölaista silkkaa huttua.
Tässä kohtaa haluan muistuttaa siitä, että Ylen julkisen palvelun toiminta rahoitetaan Yle-veron avulla. Jokainen blogini lukijoista kaiketi kuuluu kanssani Yle-veron maksajien sankkaan joukkoon.
Valtion kuluvan vuoden budjetissa on momentti, jossa kerrotaan 507,9 miljoonan euron siirrosta valtion televisio- ja radiorahastoon.
Koko tätä summaa veronmaksajien rahaa Yle ei kuitenkaan saa käyttöönsä. Ylen nimittäin pitää tilittää valtiolle arvonlisäveroa noista verorahoista 10 %:n verokannan mukaisesti. Kyllä, alvia maksetaan myös verovaroista, usko pois.
Näiden operaatioiden jälkeen Yle, ex-työnantajani, saa jalon julkisen palvelunsa pyörittämiseen tänä vuonna verorahaa kaikkiaan 461,8 miljoonaa euroa.
Tällä rahalla sitä pimittääkin veronmaksajilta jo koko joukon asiavirheitä. Havainnollistaakseni tätä kuviota piirtelin lukijoiden iloksi näkyviin aivan erityisen "verorahoitteisen vilpistelyn mallin":
JSN:ssä Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Huovinen osallistuu veronmaksajilta pimitetyn ei-julkisen itsesääntelyn pyörittämiseen JSN:n kannatusyhdistys ry:n hallituksen jäsenenä.
Tästä journalismin etiikan hevosenleikistä veronmaksajien kai on syytä iloita, saavathan he maksaa Ylen viulut ja totta kai myös luottaa ikioman yhtiönsä tietojen paikkansapitävyyteen.
Virheiden vakavuus ja vetoomukset
Nettisivuillaan Yle kertoo, että "Ylen sisältöjen teossa, journalismissa ja julkaisutoiminnassa noudatetaan koko media-alaa koskevia yhteisiä eettisiä ohjeita, Journalistin ohjeita ja Ylen omia eettisiä ohjeita".
Virheen korjauksesta Journalistin ohjeiden kohta 20 toteaa, että "olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön".
Tämä lienee useimmille jo tuttua kauraa. Vähemmän tunnettua lienee se, mitä Yle omassa eettisessä koodissaan (Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet, OTS) virheiden korjaamisesta sanoo.
28.11.2017 päivitettyjen ohjeiden kohdassa 29 luvataan, että "korjaamme virheet ensi tilassa, ellei korjaaminen ole virheen vähäisyyden vuoksi tarpeetonta".
Median itsesääntely siis edellyttää, että asiavirhe on korjattava, jos se on "olennainen". Yle taas lupaa korjata virheen, ellei se ole "vähäinen".
En tiedä, ulottuuko Ylen lupaus JSN:n vaatimusta pitemmälle. Sen kuitenkin yli viiden vuoden projektini perusteella tiedän, että Ylekin oikaisee virheitä hävytttömän nihkeästi. Näin varsinkin ollakseen verovaroin rahoitettu julkisen palvelun yhtiö.
Tässä kohtaa on kuitenkin paikallaan muistuttaa, että vaikka treenaankin kylähullukisoihin, en ole vielä niin rajussa kunnossa, että kuvittelisin tietäväni ylivertaisesti, milloin virhe on olennainen ja oikaisua vaativa.
Mutta se ei olekaan projektini juju. Juju on siinä, että hyvän journalistisen tavan tulkitsemisen pitäisi olla alusta loppuun läpinäkyvää.
Näin ensinnäkin siksi, että median yleisöt saisivat tietää virheistä. Näin ennen kaikkea myös siksi, että median yleisöt saisivat tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä tosiasiassa ovat.
Nyt kansalaiset eivät tiedä esimerkiksi sitä, millaisten virheiden korjaamatta jättämistä JSN pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena, koska JSN julkaisee vain osan tulkinnoistaan. Osan se käytännössä pimittää yleisöltä.
Jotta median aito, vain median itsensä käsissä oleva itsesääntely avattaisiin täysin läpinäkyväksi, olen jo kaksi vuotta sitten vedonnut sekä Ylen hallitukseen ja johtoon että kaikkiin kansanedustajiin.
Vetoomukset lähetin 7.5.2016 ja julkaisin ne Faktavahti-blogissa 7.5.2016 ja 12.5.2016. Vetoomukset voi lukea tästä ja tästä.
Kun vetoomuksia lukee, on syytä tietää, että ne on lähetetty ennen kuin sain tietää JSN:n päättäneen antaa minulle porttikiellon itsesääntelyyn.
Kenties vähän erikoiselta tuntuvasta projektistani kertova Kulissien takana -raportti tuli julkiseksi 23.4.2016 joukkorahoitusjournalismia harrastavan Rapportin sivuilla. Raportin voi lukea tästä.
Kaikki sen jälkeen tekemäni kantelut JSN:n puheenjohtaja on karsinut vain sillä perusteella, että kantelut on hänen mielestään tehty "testaustarkoituksessa". Tästä väitettyyn ja sopimattomaan motiiviin perustuvasta porttikiellosta sain tiedon 30.6.2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti