Faktavahti

Hyvän journalistisen tavan tulkintoja pimitetään veronmaksajilta myös verovaroin

Arvoisa Yle-veron iloinen maksaja. Sinultakin perittyjä verorahoja käytetään nyt varmistamaan sitä, että et saa tietää kaikista Julkisen sanan neuvoston tekemistä hyvän journalistisen tavan tulkinnoista.

Sinunkin rahoillasi siis pidetään huolta siitä, että veronmaksajat eivät saa tietää esimerkiksi sitä, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Näin se menee. Yle nimittäin osallistuu täysillä median ei-julkisenkin itsesääntelyn pyörittämiseen. Yhtiön journalistisesta etiikasta vastaava päällikkö Riitta Pihlajamäki johtaa nyt JSN:ää ylläpitävää kannatusyhdistystä.

Koska pidän verovarojen käyttöä veronmaksajien huiputtamiseen kestämättömänä ja eettisesti ala-arvoisena, lähetin Ylen hallitukselle ja johdolle 7.5. kenties vähän erikoisen vetoomuksen.

Siinä pyysin Yleä vaikuttamaan aktiivisesti siihen, että hyvän journalistisen tavan tulkitseminen avataan viipymättä täysin läpinäkyväksi. Vetoomukseni oli tällainen:

Arvoisa Ylen hallituksen jäsen

Tiedätkö, että Julkisen sanan neuvosto (JSN) tulkitsee hyvää journalistista tapaa jatkuvasti myös sellaisin päätöksin, joita ei koskaan julkaista? Tiedätkö, että Yle osallistuu täysillä tähän kulissien takaiseen toimintaan?

Itse asiassa suuri osa median ns. aidosta itsesääntelystä on sellaista, josta yleisöllä, esimerkiksi Ylen radio-ohjelmien kuuntelijoilla, tv-ohjelmien katsojilla ja nettipalvelujen käyttäjillä, siis veronmaksajilla, ei voi olla aavistustakaan. 

Usein kulissien takaiset päätökset koskevat virheen korjaamista (Journalistin ohjeiden kohta 20), tai oikeammin virheen korjaamatta jättämistä.

Tämän olen todennut testattuani yli kolmen vuoden ajan, miten sanomalehdet ja Yle sekä JSN käytännössä suhtautuvat virheiden korjaamiseen eli tiedon todenmukaisuuden vaateeseen.

”JSN-testissäni” olen menetellyt näin: 

Kun olen havainnut vaikkapa lehden tai Ylen toimituksen julkaisseen asiavirheen, jolla on ollut yleistä merkitystä, olen pyytänyt toimitusta korjaamaan virheen. Ellei se ole suostunut julkaisemaan oikaisua, olen tehnyt kantelun JSN:lle.

Osa kanteluistani on johtanut neuvoston vapauttaviin, osa langettaviin päätöksiin. Noin 40 kertaa on käynyt kuitenkin niin, että kanteluni on tullut karsituksi. 

JSN:n puheenjohtaja on toisin sanoen hyvää journalistista tapaa tulkiten päättänyt, ettei neuvosto ota kantelua lainkaan käsiteltäväkseen.

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa, että karsintapäätökset eivät ole salaisia. Ne merkitään JSN:n puheenjohtajan päätöspöytäkirjaan, johon kuka vain voi JSN:n toimistossa tutustua. 

Koska karsintapäätöksiä ja niiden perusteluja ei koskaan missään julkaista, ne jäävät kansalaisten, siis Ylenkin yleisön kannalta katsoen kuitenkin käytännössä ei-julkisiksi. 

Myöskään toimittajat, joiden tulisi tuntea hyvän journalistisen tavan linjaukset, eivät tiedä mitään tällaisista päätöksistä.

Tämä mielestäni ongelmallinen ja journalismin etiikan kannalta arveluttava järjestely merkitsee yleisölle ainakin kahta asiaa.

Yleisö ei ensiksikään saa tietää, että mediassa on ylipäätään julkaistu virheellistä tietoa. Monista tärkeistä asioista jää yleisölle tästä syystä väärä käsitys.

Toisekseen yleisö ei nyt tiedä, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä oikeasti ovat, koska JSN julkaisee sivuillaan vain osan hyvän journalistisen tavan tulkinnoista.

Yleä rahoittavat veronmaksajat eivät nyt tiedä esimerkiksi sitä, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN käytännössä pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Koko medialystin maksavalla yleisöllä tulisi totta kai olla oikeus tietää tästä JSN:n tulkintojen muodostamasta linjasta ja myös aito mahdollisuus ottaa siihen kantaa.

Oikeus tietää tulisi yleisöllä olla erityisesti siitä syystä, että karsintamenettelyn kulisseissa ei ratkota ainoastaan mitättömiä asioita. Kerron siitä yhden esimerkin.

Keväällä 2013 Helsingin Sanomat julkaisi uutisen OECD:n hyvinvointivertailusta, jota järjestö ei ollut lainkaan tehnyt. Lehti ei suostunut korjaamaan noloa virhettään.

Niinpä kantelin mielestäni olennaisen virheen korjaamatta jättämisestä JSN:lle. Sen puheenjohtaja karsi kantelun. 

Tästä syystä HS:n lukijat eivät silloin saaneet tietää lehtensä uutisoineen sellaisesta OECD:n vertailusta, jota järjestö ei ollut tehnyt.

Olen laatinut JSN-testini aineistojen pohjalta 39-sivuisen journalistisen raportin. Sen nimi on ”Kulissien takana”. 

Ei-julkisen itsesääntelyn paljastava raporttini on nyt julkaistu Jani Kaaron, vuoden 2015 tiedetoimittajan, kolumnin yhteydessä joukkorahoitusjournalismia harjoittavan Rapport.fi:n sivuilla.

Kaaron kolumni ja sen yhteydessä julkaistu raportti löytyvät netistä osoitteesta http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225522. 

Raportissani esittelin ja analysoin kaikkiaan 32 karsintapäätöstä. 

Toivon, että tutustut kolumniin ja raporttiin ja arvioit, onko niissä kuvattu kulissien takainen toiminta todellakin sellaista, jossa verovaroin rahoitettu julkisen palvelun Yle voi olla mukana.

Media edellyttää kaikelta julkisen vallan käytöltä aivan oikein ja perustellusti läpinäkyvyyttä ja korostaa sen merkitystä demokratiassa. 

On kestämätöntä, että media itse harjoittaa hyvää journalistista tapaa tulkitsevaa itsesääntelyä suurelta osin kulissien takana, suomalaisten tietämättä. 

On kestämätöntä, että verovaroin rahoitettu ex-työnantajani Yle, jota eduskunta valvoo, osallistuu tällaiseen ei-julkiseen toimintaan, joka selvästi loukkaa veronmaksajien oikeuksia.

Mielestäni Ylen tulee aktiivisesti vaikuttaa, niin että hyvän journalistisen tavan tulkitseminen avataan viipymättä täysin läpinäkyväksi. Elleivät JSN:n muut taustayhteisöt suostu lopettamaan kulissien takaista ”kähmintää", Ylen tulee irtisanoutua yleisön oikeuksia loukkaavasta ja median uskottavuutta ajan oloon romuttavasta ei-julkisesta itsesääntelystä.