Kansanedustaja levitti perätöntä tietoa 

Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) otti Maaseudun Tulevaisuuden nettilehdessä 26.4.2017 julkaistussa Vieraskolumnissa vahvasti kantaa eutanasiaa vastaan. Hänestä "ajatus säätää lailla toisen henkilön tuottamasta kuolinavusta ilman, että maassamme on toimivaa saattohoitoa, on mieletön".

Ongelmallista kolumnissa ei ollut vahva kannanotto sinänsä. Eettisesti ongelmallista oli se, että kansanedustaja tuli antaneeksi lukijoille väärän kuvan siitä, mihin asiaan nykyisen eduskunnan on tarkoitus ottaa kantaa, kun se ratkaisee eutanasiasta tehdyn kansalaisaloitteen kohtalon.

Susanna Koski (kok.). Kuva: Eduskunta

Kolumninsa alussa Susanna Koski muistutti, että eutanasiassa on kyse ihmiselämän päättämisestä toisen toimesta. Näin hän luonnehti eutanasiaa ihmisyyteen ja moraaliin liittyvänä kysymyksenä:

Eutanasia on mielestäni yksi suurimmista ihmisyyteen ja moraaliin liittyvistä kysymyksistä, josta keskustellaan aivan liian vähän, harvoin ja vähin tiedoin siihen nähden, että nykyisen eduskunnan on tarkoitus ottaa asiaan kantaa lainsäädännön näkökulmasta. 

Kansalaisaloite eutanasiasta (KAA 2/2017) on nyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävänä. Valiokunta päättää aikanaan, laatiiko se aloitteesta mietinnön vai lopettaako asian enemmän käsittelyn.

Ainakin tätä siis tarkoittaa se, että eduskunta ottaa asiaan kantaa "lainsäädännön näkökulmasta". Täysistunnossakin eduskunta ehkä ottaa kantaa aloitteessa esitetyn lain säätämiseen, mene ja tiedä.

Tähän tapaan Susanna Koski kirjoitti lain säätämistä koskevasta kysymyksestä kolumninsa lopussa:

Eutanasian keskeinen sisältö on toiminnassa, kuoleman tuottamisessa, jonka toteuttaa toinen ihminen. Eutanasiakeskustelun suuri moraalinen kysymys on, voiko lailla säätää toisen velvollisuudesta kuoleman tuottamiseen potilaan niin tahtoessa.

Siis kerrottuaan ensin, että eduskunnan tarkoituksena on ottaa eutanasiaan kantaa "lainsäädännön näkökulmasta", Koski totesi, että eutanasiakeskustelun suurin moraalinen kysymys on, voiko lailla säätää toisen "velvollisuudesta" kuoleman tuottamiseen potilaan niin tahtoessa.

Mediakritiikkini ydin on nyt se, että mitään tällaista Kosken toteamaa moraalista kysymystä ei ole olemassakaan.

Koski siis johti lukijoita harhaan uskotellessaan eduskunnan ottavan kantaa, voiko lailla säätää eutanasian toteuttamisen jonkun tai joidenkin velvollisuudeksi.

Eutanasia-aloitteessa aivan erityisesti korostetaan, että "lääkäreille tai hoitohenkilökunnalle ei tule asettaa velvoitetta osallistua eutanasian toteuttamiseen".

Kukaan järjissään oleva eutanasian kannattaja ei tietääkseni ole vaatinut, että lailla säädettäisiin joillekin velvollisuus eutanasian toteuttamiseen. Velvoitteen säätämiseen ei ole edes tarvetta, sillä vapaaehtoisiakin on riittävästi.

Vuonna 2013 tehdyn lääkärikyselyn mukaan noin joka viides lääkäri olisi valmis toteuttamaan eutanasian, jos se säädettäisiin lailliseksi. Kun töitä paiskivia lääkäreitä on kaikkiaan noin 18 000, laillisen eutanasian toteuttamiseen valmiita lääkäreitä on useita tuhansia.

Misinformaatiota vai disinformaatiota?

Pyysin Maaseudun Tulevaisuuden toimitusta kertomaan lukijoilleen, että kansanedustaja Susanna Kosken mainitsemaa suurta moraalista kysymystä ei eutanasiakeskustelussa ole olemassakaan. Se ei sisälly kansalaisaloitteeseen, eikä sitä tietääkseni ole ainoakaan vakavasti otettava taho esittänyt.

Lehden toimituspäällikkö Jussi Martikainen vastasi ja huomautti, ettei Koski ota kirjoituksessaan kantaa kansalaisaloitteeseen, "vaan pohtii aihetta yleisemmin".

Martikainen kertoi samalla, ettei itsekään ole törmännyt keskustelussa siihen, että laki voisi velvoittaa hoitohenkilökunnan antamaan kuolinapua.

"Emme kuitenkaan voi estää kansanedustajaa tai ketään muutakaan mielipiteenään esittämästä, etteikö tämä olisi 'eutanasiakeskustelun suuri moraalinen kysymys'", MT:n toimituspäällikkö totesi.

Vetosin myös kolumnin kirjoittajaan, kansanedustaja Susanna Koskeen. Kerroin MT:n toimituksen vaikuttaneen haluttomalta huolehtimaan siitä, ettei lukijoille jää virheellistä käsitystä tästä herkästä asiasta:

"Sinä voisit puolestasi osoittaa moraalista ryhtiä ja pyytää toimitusta korjaamaan synnyttämäsi väärän käsityksen."

Vetoomus ei johtanut mihinkään. Näin MT:n lukijoille – heitä on noin 320 000 –  jäi se väärä käsitys, että eduskunta ottaisi kantaa siihen, säädetäänkö eutanasian toteuttaminen "toisen velvollisuudeksi".

STTK tutki ja toimittajat uskoivat

Torstaina 27.4.2017 STTK julkisti Aula Research Oy:llä teettämänsä kansalaistutkimuksen tulokset. Kysely selvitti suhtautumista viikkotyöaikojen muutoksiin sekä uskomuksia työelämästä ja työajoista tulevaisuudessa.

Mielipiteisiimme ja asenteisiimme vaikuttamaan pyrkivä etujärjestö kertoi tutkimuksensa osoittavan, että "suurin osa suomalaisista uskoo viikkotyöaikansa pidentyvän tulevaisuudessa".

"Neljäsosa työssäkäyvistä (26 %) olisi valmis jakamaan osan töistään työttömien työllistämiseksi", STTK:n Uutishuone uutisoi.

Julkaistussa tutkimusraportissa Aula Research Oy kertoi, että kyselyyn vastasi 1 177 työssä käyvää henkilöä ympäri Suomen.

"Otos edustaa 18–65-vuotiaita työssäkäyviä henkilöitä iän ja sukupuolen mukaan painotettuna", yhtiö vakuutti. Edelleen yhtiö kertoi, että kysely toteutettiin 15.3.–29.3.2017 "sähköisenä kyselynä".

Kiinnostavasta ja tärkeää asiaa selvittäneestä kyselystä uutisoivat kiiruusti nettisivuillaan mm. Yle, Kansan Uutiset, Demokraatti, Taloussanomat ja Iltalehti. IL:n jutun näyttävä otsikko oli tällainen:

Iltalehden uutisesta lukijat saivat tietää, että suurin osa "suomalaisista" uskoo, että työaika pitenee tulevaisuudessa ja että 26 prosenttia olisi valmis lyhentämään työviikkoaan ja jakamaan työtään, vaikka palkka alenisi.

Kyselyn tekotavasta IL:n toimittaja tiesi kertoa, että "tutkimukseen vastasi 1 177 työssäkäyvää ja opiskelevaa, 18–65-vuotiasta suomalaista maaliskuun lopulla".

Mitään muuta tutkimuksen tekotavasta IL:n toimittaja ei lukijoille kertonut. Tutkimuksen teettäjän ja toteuttajan julkaisemat tiedot kyselyn tekotavasta riittivät myös mm. Ylen, KU:n, Taloussanomien ja Demokraatin toimittajille.

Niinpä kuvio sitten olikin se, että STTK tutki ja toimittajat uskoivat. Näin lukijat saivat tietää siitä, mitä mieltä "suomalaiset" ovat viikkotyöaikojen muutoksista ja tulevaisuuden työelämästä ja työajoista. Kaikki hyvin?

Miten kyselyn vastaajat valittiin?

Kun Aula Research Oy oli raportissaan korostanut "otoksen" edustavuutta ja samalla kertonut, että kysely toteutettiin "sähköisenä kyselynä", hälytyskellot alkoivat soida korvieni välisessä mystisessä maastossa.

Otos on Kielitoimiston sanakirjan mukaan "otannalla umpimähkään poimittu perusjoukon osa, jonka perusteella voidaan tehdä päätelmiä koko joukosta".

Kyselytutkimuksia ammattilaisen otteella tekevä Tilastokeskus puolestaan valistaa, että "otos on jollain satunnaismenetelmällä perusjoukosta valittu alkioiden joukko".

Jotta kyselyn tulokset voi luotettavasti yleistää koskemaan koko tutkittavaa perusjoukkoa, kaikilla siihen kuuluvilla pitää olla yhtä iso nollasta poikkeava todennäköisyys tulla valituksi otokseen. Tätä kaikki surveyn ammattilaiset aina korostavat.

STTK:n kyselyssä perusjoukkona olivat kaikki 18–65-vuotiaat työssä käyvät suomalaiset. Juuri heidän mielipiteistään etujärjestö katsoi voivansa kyselyn tulosten perusteella meitä valistaa.

Nyt kysymys kuului, miten Aula Research saattoi poimia sähköisessä kyselyssään umpimähkään eli satunnaisotantana sellaisen vastaajista koostuvan otoksen, johon joka ikisellä 18–65-vuotiaalla työssä käyvällä suomalaisella oli yhtä iso todennäköisyys tulla poimituksi.

18–65-vuotiaita työssä käyviä on yli 2,2 miljoonaa. Mistä heidän kaikkien sähköpostiosoitteet olivat saatavissa? Mitä yli 2,2 miljoonasta sähköpostiosoitteesta koostuvan listan hankinta olisi maksanut?

No, nämä kysymykset osoittautuivat tietysti ihan turhiksi. Aula Research Oy:n ekspertti kertoi, ettei vastaajia poimittu kyselyyn minkäänlaisena satunnaisotantana.

Kyselyyn vastaamisen mahdollisuudesta informoitiin sähköpostitse kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat mukana noin 18 000 henkilöstä koostuvassa kansalaispaneelissa.

Kansalaispaneeliin kuuluvat vastaavat tuon tuosta mm. kulutusta ja erilaisia yhteiskunnallisia asioita koskeviin kyselyihin.

Henkilöistä, jotka haluavat olla mukana tällaisissa paneeleissa, ei taatusti voi rakentua joukkoa, joka vaikkapa asenteiltaan edustaisi kaikkia suomalaisia työssä käyviä.

Nyt tästä 18 000 panelistin joukosta, joka oli saanut kyselystä tiedon, noin 1 500 eli suurin piirtein 8 % hakeutui oma-aloitteisesti tyrkylle vastaajiksi. Lopulta 18–65-vuotiaita työssä käyviä vastaajia oli kyselyssä 1 177.

Mitä kysely kertoi "suomalaisten" suhtautumisesta?

Kuten huomaamme, vastaajien joukko ei ollut satunnaisotos edes siitä 18 000 panelistin joukosta, jonka edustavuudesta taas meillä ei ole mitään tietoa. Vastaajiksi hakeutuivat ne, joita kyselyyn vastaaminen syystä tai toisesta kiihotti.

Niinpä 1 177 vastaajan joukko olikin pelkkä itsevalikoitunut näyte, josta saatuja tuloksia ei voi surveyn ammattilaisten mukaan millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan koko perusjoukkoa.

Tässä tapauksessa tuloksia ei voitu yleistää koskemaan 18–65-vuotiaita työssä käyviä suomalaisia, vaikka STTK kertoikin kyselyn osoittavan sitä ja tätä työssä käyvien "suomalaisten" mielipiteistä.

Kyselyn toteuttaneen Aula Research Oy:n kunniaksi on syytä todeta, että se ei raportissaan uskotellut lukijoille yhtään mitään kyselyn ulkoisesta luotettavuudesta.

Usein kyselyjä toteuttavat yritykset informoivat pokkana kyselyjensä virhemarginaaleista silloinkin, kun ne ovat silkkaa yleisön hämäystä.

Karu ja Ylen, KU:n, Taloussanomien, Demokraatin, Iltalehden ym. journalismille nolo tosiasia on, että STTK:n teettämä kysely ei kertonut luotettavasti yhtään mitään "suomalaisten" suhtautumisesta viikkotyöaikojen muutoksiin.

Miksi ihmeessä toimittajat läpeensä tuottavat gallupjournalismia pelkällä kaikki käy -otteella? Miksi suomalaiset alistuvat huiputettaviksi? Miksi kansalaiset eivät vaadi rahoittamaltaan journalismilta edes alkeellista lähdekritiikkiä?

Miksi kaikki käy?

Hesari kompastui "kuolinapuun" – komedia, farssi vai tragedia?

Pari päivää sitten julkaisin postauksen eutanasiaa koskevasta gallupjournalismista, joka ei kestä kritiikkiä. Surullisia esimerkkejä oli postauksessa kolme.

Yksi esimerkeistä oli Helsingin Sanomien näyttävästi 24.4. uutisoima kysely: HS uteli vastaajien kantaa "kuolinapuun" ja uskotteli sitten lukijoille, että tulokset kertoivat "eutanasian" suosiosta.

Tapauksessa on nyt tullut ilmi käänteitä, jotka saavat kysymään, onko "kuolinapuun" kompastelu maan ykköslehden journalismissa komediaa, farssia vai tragediaa.

Taide-elämyksen taustaksi on syytä julkaista ote HS:n printtilehden jutusta. Tästä tekstistä unohdin valitettavasti mainita aiemmassa postauksessani:

Toimittaja Minna Passin tekstissä oli paha asiavirhe. Sen kuitenkin saattoivat havaita vain ne ani harvat lukijat, jotka tiesivät, mitä mainitussa kyselyssä oli oikeasti kysytty ja mitä siinä oli saatu selville.

Tämän virheen HS oikaisi, jo eilen netissä ja tänään printissä. Sisällöltään sama oikaisu oli netissä otsikoitu, ja otsikoineen päivineen oikaisu meni näin:

"Hanke selvitti lääkäreiden mielipiteitä kuolinapuun

Maanantaina 24. huhtikuuta Sivulla A 15 julkaistussa jutussa oli virhe. Jutussa mainittu Lääkäriliitto, lääkäriseura Duodecim ja Hyvä kuolema -yhteisvastuuhanke selvittivät lääkäreiden mielipiteitä ainoastaan kuolinapuun eli passiiviseen eutanasiaan. Lääkäreiden mielipiteitä aktiivisesta eutanasiasta oli tutkittu aiemmassa tutkimuksessa."

Asiavirhe oli koko lailla nolo. Jutussa mainittua Lääkäriliiton ym. kyselyä julkistettaessa nimittäin aivan erityisesti korostettiin, että "eutanasia rajattiin kyselyn ulkopuolelle".

Nolo virhe sinänsä ei nyt kuitenkaan ole oikaisun kiinnostavin asia. Kiinnostavin on toteamus, että lääkäreiden mielipiteitä oli selvitetty "ainoastaan kuolinapuun eli passiiviseen eutanasiaan". 

Kun Hesari oikoi perätöntä tietoaan Lääkäriliiton ym. kyselystä, niin "kuolinapu" ei siis ollut "eutanasiaa", vaikka juuri niin lehti oli omasta gallupistaan kertoessaan lukijoille uskotellut.

Mutta ei maan paras ja vaikutusvaltaisin lehti tietenkään oman gallupjuttunsa pahaa asiavirhettä nöyrtynyt oikaisemaan, vaikka HS-gallup oli eutanasian suosion mittarina silkkaa humpuukia.

HS-gallup ei kertonut tosiasiassa mitään eutanasian suosiosta. Sen myöntämisen oikaisua vaativana asiavirheenä lehti kaiketi koki aivan liian nöyryyttäväksi.

Niinpä Helsingin Sanomat "oikaisikin" asiavirheensä säälittävästi ja falskisti loihtimalla koko asian pelkäksi mielipidekysymykseksi.

Tämähän on se viheliäinen ja lukijoita huijaava menettely, josta kirjoitin taannoin Kulissien takana -raportissani (s. 35–36) ja josta oli faktisesti kyse myös 25.4. julkaistussa yliopistoväkeä koskevassa blogini postauksessa.

Tällaisen mielipiteen oli päässyt Hesarin yleisönosastossa kertomaan lääkäri Kalle Mäki Tampereelta. Hän oli kirjoituksessaan sitä mieltä, että "kuolinapu" voi tarkoittaa monia eri asioita. Siksi hän esitti HS-gallupista sen saman häijyn mielipiteen, jonka olin esittänyt blogissani pari päivää sitten:

"Koska kuolinavun sisältöä ei HS-gallupin kysymyksessä määritelty, ei voida tietää, mitä edellä mainituista merkityksistä vastaajat ovat tarkoittaneet. Siten kyselyn perusteella ei voi päätellä sitä, kuinka moni kannattaa eutanasiaa, sillä eutanasia ja kuolinapu eivät ole saman sisältöisiä termejä."

Näin siis lääkäri Kalle Mäki Tampereelta. Mutta oliko Kalle Mäki kuka hyvänsä lääkäri Tampereelta? Ei ollut. Hän on LL, TK Kalle Mäki, lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsen.

Hän on se asiantuntija, joka on laatinut Lääkäriliitolle yksityiskohtaisen katsauksen elämän lopun hoidon ja toimenpiteiden terminologiasta.

Siksi hän tietää erityisen hyvin, miksi kuolinapu ja eutanasia eivät ole sama asia, ja miksi HS-gallup ei voinut osoittaa, kuinka moni suomalainen kannattaa eutanasiaa.

Elämän lopun hoidon ja toimenpiteiden terminologiaa tutkinut Mäki tietää myös sen, että sellaista Hesarin toimittajan ja monien muidenkin uskottelemaa ilmiötä kuin "passiivinen eutanasia" ei ole olemassakaan. Tältäkin osin Mäen raporttiin kannattaa tutustua.

No, mitä nämä käänteet lopultakin kertoivat Helsingin Sanomien kompastelusta "kuolinapuun"? Olivatko HS:n journalistiset ratkaisut komediaa, farssia vai tragediaa? Ole hyvä ja ota itse kantaa taide-elämyksesi lajityyppiin.

Härski perätön väite yliopistoväestä jäi oikaisematta

Helsingin Sanomat esitti viime kesänä Turkin vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa härskin perättömän väitteen yliopistoväestä. Lehti "oikaisi" olennaisen asiavirheensä vain julkaisemalla yliopistoja edustavan yhdistyksen vastaväitteen.

Menettely ei vastannut alkuunkaan sitä, mitä Julkisen sanan neuvosto on sanonut edellyttävänsä hyvän journalistisen tavan mukaiselta asiavirheen oikaisulta. Tästä huolimatta kanteluni HS:n menettelystä tuli karsituksi – ja on nyt viskattu ikiajoiksi median aidon itsesääntelyn roskakoriin.

Täyden kuvan saamiseksi HS:n menettelystä on syytä vielä kerrata, mitä myöhään illalla 15.7.2016 alkaneen vallankaappausyrityksen jälkeen tapahtui.

Hesari raportoi epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeisistä "puhdistuksista" päivittäin. Vasta 20.7. lukijat saivat printtilehdestään tietää puhdistusten ulottuneen opetuslaitokseenkin. Yliopistoista HS ei vielä raportoinut.

21.7. HS kertoi, että 1 577 yliopistojen tiedekuntien johtajaa oli määrätty eroamaan. Saimme tietää, että Turkin hallitus oli jo aiemmin kieltänyt yliopistojen ylempien virkojen haltijoita matkustamasta ulkomaille.

Kymmeniä tuhansia yliopisto-opiskelijoita edustava Suomen Ylioppilaskuntien Liitto julkaisi samana päivänä eli 21.7. tiukan tuomitsevan kannanoton Turkin yliopistoväen kohtelusta. Talouselämä mm. julkaisi SYL:n kannanoton saman tien.

22.7. Hesari kirjoitti tutkijan arvioihin viitaten, miten Turkki haluaa nujertaa kriittisyyden myös yliopistoista:

Samana päivänä eli 22.7. yliopistoja edustava Suomen yliopistot UNIFI ry julkaisi 21.7. hyväksytyn kannanottonsa. Siinä tuomittiin Turkin yliopistoväen kohtelu ja vedottiin kaikkiin eurooppalaisiin yliopistoihin.

"Universities Finland UNIFI condemns this action against universities and university staff, and expresses its strong support for the higher education community in Turkey. More than ever Turkey needs freedom of speech, public and open debate, as advocated by its strong university sector, committed to internationally recognised university values, the principles of academic freedom, free expression and freedom of association.

Universities Finland UNIFI calls on all European universities and scholars to speak out against these developments and to support democracy in Turkey, including institutional autonomy and academic freedom for scholars and students."

Näin suomalainen yliopistoväki otti Turkin tapahtumiin kantaa käytännössä samaan aikaan kuin HS uutisoi yliopistoväen kohtelusta Turkissa. Siksi olikin ällistyttävää, millaisen syytöksen HS 1.8. pääkirjoituksessaan yliopistoväestä esitti:

Lähetin heti samana päivänä HS:n toimitukselle korjauspyynnön ja kerroin yliopistoja edustavan yhdistyksen ottaneen Turkin tapahtumiin kantaa jo 22.7. Yliopistoväki ei ollut vaiennut.

Oikaisua HS ei kuitenkaan julkaissut. Sen sijaan lehti julkaisi pääkirjoitussivullaan 2.8. UNIFI ry:n edustajien kirjoituksen:

Nyt Helsingin Sanomien lukijoille oli esitetty väite ja vastaväite, mutta ei tietoa siitä, kumpi oli totta. Selvää oli, ettei yliopistoväki ollut voinut sekä vaieta että olla vaikenematta.

Selvää oli sekin, ettei HS:n menettelyssä ollut kyse JSN:n edellyttämästä hyvän journalistisen tavan mukaisesta oikaisusta. Siksi tein kantelun JSN:lle.

Koska minulla on porttikielto Julkisen sanan neuvostoon, sen puheenjohtaja Elina Grundström karsi kantelun 21.12.2016 sillä tutulla "teknisellä" perusteella: kantelu oli tehty "testaustarkoituksessa".

Tosiasiassa kantelun tarkoituksena oli edistää hyvää journalistista tapaa, joten Grundströmillä oli virheellinen tieto karsimastaan kantelusta. Niinpä lähetin Julkisen sanan neuvostolle 30.12. 2016 uudelleenkäsittelypyynnön:

"UUDELLEENKÄSITTELYPYYNTÖ

JSN:n pj. Elina Grundström perusteli karsintapäätöstään väitteellä kantelun tarkoituksesta: ”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

Puheenjohtajan päätös perustui ilmeiseen virheeseen eli väärään tietoon kanteluni tarkoituksesta. Tämä ilmeinen virhe oli hämmentävä, koska olin kantelussani eksplisiittisesti ilmoittanut, mikä kanteluni tarkoitus oli. 

Tarkoituksen nimenomaisen ilmoittamisen ajatuksena oli varmistaa se, että kantelu saisi osakseen hyvää journalistista tapaa edistävän kohtelun median itsesääntelyssä.

Totesin kantelussani muun muassa, että ”tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa”. Kanteluhan tarjosi JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median aitoa itsesääntelyä JSN:n perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Edelleen totesin, että ”kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen”. Ilmoitus kantelun erityisestä tarkoituksesta oli seurausta siitä, että arvioin tiedotusvälineen rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Hyvän journalistisen tavan edistämisen lähtökohdista ja median yleisön oikeuksia ajatellen perustelin kantelussani, miksi olisi tärkeää, että JSN julkaisisi tätä kantelua koskevan päätöksensä neuvoston kotisivuilla siinäkin tapauksessa, että päätyisi vapauttavaan ratkaisuun:

”Vain sillä tavalla yleisö voi saada tietää neuvoston pitävän hyvän journalistisen tavan mukaisena sitä, että tiedotusväline korjaa olennaisen virheen julkaisemalla pelkän vastaväitteen.”

Edellä esitetyn perusteella pyydän, että hyvän journalistisen tavan edistämiseksi tehty kanteluni otetaan uudelleen käsiteltäväksi Julkisen sanan neuvostossa."

Vajaa viikko sitten JSN:n varapuheenjohtajista koostuva ryhmä hylkäsi uudelleenkäsittelypyyntöni. Päätös oli perusteluineen päivineen tällainen:

Hyvä Markku Lehtola

Teitte uudelleenkäsittelypyynnön JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin karsintapäätöksestä.

Alla tässä viestissä on varapuheenjohtajien Jyrki Huotarin, Pasi Kiviojan ja Paula Palorannan 20.4.2017 tekemä

ratkaisu. Siitä ei voi valittaa.

1.                                Uudelleenkäsittelypyyntö kanteluun 6336/SL/16              

Lehtola / Helsingin Sanomat

Karsintapäätös lähetetty 23.12.2016

Karsintapäätöksen esitellyt sihteeri: Nenne Hallman

Uudelleenkäsittelypyyntö tullut 30.12.2016

Uudelleenkäsittelyn esittelevä sihteeri: Anna Leppävuori

Kantelu kohdistui Helsingin Sanomien 1.8.2016 julkaisemaan pääkirjoitukseen ”Suomen yliopistoväki vaikenee Turkin puhdistuksista”.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1469935196706

Puheenjohtaja on 21.12.2016 karsintapäätöksessään todennut, että neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.

Uudelleenkäsittelyä pyytävän kantelijan mukaan puheenjohtajan karsintapäätös perustui ilmeiseen virheeseen eli väärään tietoon kantelun tarkoituksesta. Kantelijan mukaan virhe oli hämmentävä, koska hän oli kantelussaan eksplisiittisesti ilmoittanut, mikä kantelun tarkoitus oli. 

Kantelija toistaa uudelleenkäsittelypyynnössään kantelunsa tarkoituksena olleen ”hyvän journalistisen tavan edistäminen”. Lisäksi hän mainitsee erityisen tarkoituksen olleen ”se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen”.

Uudelleenkäsittelypyyntöä esittelevän sihteerin mukaan kantelija on julkisuudessa useita kertoja todennut testaavansa tiedotusvälineiden virheen korjaamista ja JSN:n toimintaa. Tätä voi pitää testaustarkoituksena.

Kantelu voidaan neuvoston perussopimuksen mukaan ottaa uuteen käsittelyyn vain, jos karsintapäätös on perustunut ilmeisen virheelliseen tietoon.  Kantelija ei osoita uudelleenkäsittelylle tällaista perustetta.

Esitys: Hylätään.

Varapuheenjohtajien Jyrki Huotarin, Pasi Kiviojan ja Paula Palorannan päätös: Hylättiin uudelleenkäsittelypyyntö.

Tämän postauksen alussa oli linkki kanteluuni, jossa selvittelin omasta näkövinkkelistäni kantelun tarkoitusta. Kukin lukija voi siten itse vertailla esitettyjä perusteluja, en rupea tässä sen enempää perusteluja ruotimaan.

Muutama sana niistä JSN:n vaikuttajista, jotka viskasivat kantelun ikiajoiksi itsesääntelyn roskikseen, on kuitenkin paikallaan.

Esittelevä sihteeri Anna Leppävuori on kuulunut Faktabaarin aktivisteihin. Jyrki Huotari on Bonnierin omistaman MTV:n ohjelmapäällikkö ja Pasi Kivioja freelance-toimittaja, yrittäjä sekä entinen Sanomalehtien Liiton viestintäpomo.

Paula Paloranta vaikuttaa Keskuskauppakamarissa. Hän on tuosta joukosta se "yleisön edustaja", hän siis edustaa teitä kaikkia, hyvät lukijat. Näin sitä koko medialystin maksavaa yleisöä siis edustetaan.

Gallupjournalismi hehkuttaa eutanasian suosiota 

Suomen Lääkäriliiton Lääkärin etiikka -teos vuodelta 2013 määrittelee eutanasian näin: eutanasia tarkoittaa "lääkärin tarkoituksellisesti suorittamaa potilaan surmaamista lääkkeitä antamalla tämän toistuvasta, vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä".

Vähän kauniimmin eutanasian määritteli 15.12.2011 kannanotossaan valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Sen määritelmään sisältyi myös mielestäni hienosti sietämättömän kärsimyksen elementti:

"Eutanasia tarkoittaa tarkoituksellista, aktiivista tointa potilaan elämän lopettamiseksi silloin, kun potilas toistuvasti ja harkitusti sitä pyytää sietämättömän kärsimyksen ja parantumattoman sairauden vuoksi."

Viime syksynä eutanasian teemasta tohtoriksi väitellyt TtM Anja Terkamo-Moisio havainnollisti eutanasian käsitteen sen ydinpiirteiden avulla onnistuneesti tähän tapaan:

Potilas siis esittää nimenomaisen pyynnön, että lääkäri surmaa hänet, ja tarkoituksellisen teon potilaan surmaamiseksi tekee sitten lääkäri. Tätä eutanasian käsite tarkoittaa, ei mitään muuta.

Näin 24.4. Helsingin Sanomat otsikoi printtilehdessään uutisen gallupista, jonka oli lehdelle tehnyt Kantar TNS. Uutisen leipäteksti kiteytti gallupin tuloksen näin:

"Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa eutanasian sallimista parantumattomasti sairaille, käy ilmi HS:n teettämässtä mielipidetutkimuksesta."

Mitä gallupin vastaajilta oikein oli kysytty? Oliko heiltä kysytty kantaa kuolinavun vai eutanasian sallimiseen? Jutun toimittaneen Minna Passin mukaan vastaajille oli esitetty tämä kysymys:

"Pitäisikö parantumatonta, kuolemaan johtavaa tautia sairastavalla mielestänne olla oikeus kuolinapuun?"

Kun vastaajilta udeltiin kantaa kuolinapuun, ties kuinka monet heistä saattoivat hyvinkin ymmärtää sen tarkoittavan aivan muuta kuin eutanasiaa.

Vastaajat saattoivat pitää kuolinapuna vaikkapa potilaan hengitystuen lopettamista. Kuolinavuksi on kyselyssä voitu mieltää myös neste- ja ravitsemushoidon lopettaminen.

Tällaisissa teoissa ei kuitenkaan ole ollenkaan kyse eutanasiasta eli potilaan surmaamisesta tämän pyynnöstä. Kyse on luonnollisen kuoleman sallimisesta, joka on sairaaloissa jokapäiväistä arkea.

Kuolinavun on voitu ajatella tarkoittavan myös tilanteita, joissa tuskia pyritään lievittämään niin tuhdeilla opioidiannoksilla, että ne saattavat aiheuttaa potilaan kuoleman. Tällöinkään kyse ei ole eutanasiasta.

Tällaisista syistä HS:n teettämä kysely ei kyennyt mittaamaan luotettavasti eutanasian suosiota. Kyselyn perusteella emme tiedä, kuinka suuri osa suomalaisista tosiasiassa kannattaa eutanasiaa.

25.4. Helsingin Sanomat uutisoi printtilehdessään Suomen sairaanhoitajaliiton jäsenkyselystä: "Liiton jäsenkyselyn mukaan 64 prosenttia sairaanhoitajista on sitä mieltä, että potilaan oikeus eutanasiaan pitäisi laillistaa."

Oikeasti sairaanhoitajaliiton kysely ei voinut tuottaa luotettavaa tietoa siitä, kuinka iso osa liiton kaiketi lähes 50 000 jäsenestä on sitä mieltä, että potilaan oikeus eutanasiaan pitäisi laillistaa.

Syynä tähän on kyselyn tekotapa. Vastaajia ei valittu satunnaisotantana, vaan kyselyyn vastaamisen mahdollisuudesta informoitiin liiton jäseniä, ja halukkaat heistä sitten hakeutuivat vastaajiksi.

2 683 vastaajan joukko oli iso, mutta se oli silti pelkkä itsevalikoitunut näyte. Sellaiseen perustuvia tuloksia ei voi millään todennäköisyydellä yleistää koskemaan perusjoukkoa, tässä tapauksessa koko sairaanhoitajien joukkoa.

Kysely oli siis luonteeltaan SLOP eli self-selected opinion poll. Surveyn ammattilaiset esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat jo pitkään varoittaneet mediaa näistä metodiltaan surkeista kyselyistä.

Ainakin jotkut laatulehdet ovatkin ottaneet vaarin varoituksista. Esimerkiksi The New York Times on ilmoittanut, ettei slopeilla ole asiaa sen sivuille.

HS:n Kaisa Hakkarainen ei jutussaan edes varoittanut lukijoita kyselyn tulosten epäluotettavuudesta. Näin meidän ikioma "laatulehtemme" toimii.

Aiemmin mainittu TtM Anja Terkamo-Moisio väitteli eutanasian teemasta tohtoriksi 23.9.2016. Marjo Vaattovaara kirjoitti väitöksestä ja sen hätkähdyttävästä tuloksesta Helsingin Sanomien nettilehdessä jo 13.9. Lehden uutisvoitto oli kiistaton.

"SUOMALAISET HYVÄKSYVÄT jo yleisesti eutanasian osana terveydenhuoltoa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan peräti 85 prosenttia väestöstä suhtautuu ajatukseen myönteisesti.

Asenteet ovat muuttuneet runsaassa vuosikymmenessä roimasti sallivampaan suuntaan. Kun suhtautumista eutanasiaan tutkittiin tieteellisesti viimeksi vuonna 2002, vain puolet oli eutanasian sallimisen kannalla."

Näin HS:n toimittaja hehkutti tutkimuksen luotettavuutta. "Tieteellisesti" oli nyt osoitettu, että eutanasian suosio on kasvanut roimasti: nyt peräti 85 prosenttia väestöstä suhtautuu eutanasian ajatukseen myönteisesti.

Tällaisen hehkutuksen jälkeen ei olekaan yllättävää, että huimaa suosiolukua on toistettu viime syksystä asti hanakasti eutanasiaa ajavien piirissä (minäkin lukeudun eutanasian kannattajiin).

Ainoakaan valtamediaan lukeutuva tiedotusväline ei tietääkseni ole tullut selvittäneeksi, mitä 85 prosentin kannatusluvun "tieteellisyys" Terkamo-Moision väitöksessä oikein tarkoitti. Surveyn metodeista kiinnostuneena tulin asiaa tutkailleeksi.

Eutanasian vastustajien riemuksi on nyt pakko kertoa, että väitöstä varten tehty kysely oli silkka SLOP, siis "sianruokakysely". Metodinsa ala-arvoisuuden vuoksi se ei todistanut yhtään mitään eutanasian suosiosta koko väestön parissa.

Vastaajien joukko – 2 796 – oli iso, mutta se ei ollut minkään sortin satunnaisotos vaan pelkkä itsevalikoitunut näyte.

Siksi siihen perustuvat tulokset eivät olleet millään todennäköisyydellä yleistettävissä koskemaan koko perusjoukkoa. Emme tiedä edes sitä, mikä on se perusjoukko, johon tulokset pitäisi yleistää.

Tähän tapaan tutkija kuvasi väitöksessään (s. 25) vastaajien rekrytointia "elektroniseen kyselyynsä":

"A total of 1003 nurses and 2796 representatives of the general public participated in the quantitative study (Tables 1 & 2 in Original publication IV). Participants were recruited via social media, employing the researcher’s public blog that she had created for the purpose of this research in 2013. Further information channels were Facebook, Twitter and seven discussion forums, five of which were chosen because they had large numbers of users, one because it was oriented towards nurses, and the other because it was oriented towards elderly individuals. To avoid bias no information about the study was posted on social media sites that are based on religious faith or take a public stand for or against euthanasia. The researcher published information about the study in the blog and linked it to the Twitter and Facebook pages that had been created for this study. The blog entry was retweeted and shared by other Twitter and Facebook users. The same information was posted in the chosen discussion forums." 

Anja Terkamo-Moision koko väitöstilaisuus videoitiin, ja tallenne on ollut netissä katsottavana. Katsoin tilaisuuden alusta loppuun ja olin ihmeissäni: vastaväittäjänä toiminut Leuvenin katolisen yliopiston professori Chris Gastmans ei puuttunut lainkaan tapaan, jolla kyselyn vastaajat oli rekrytoitu.

Surveyn metodien ekspertti, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Pertti Suhonen sen sijaan on esittänyt kyselystä murskaavan arvion. Sen julkaisi Yhteiskuntapolitiikka-lehti (6/2016).

Suhosen mukaan "väitöskirjan aineistot ovat kaukana edustavista" ja tutkimustulokset asenteista eutanasiaan siksi "epäluotettavia".

"Julkinen keskustelu eutanasiastakin on tietysti tarpeen, mutta sen soisi perustuvan luotettaviin tutkimustuloksiin", professori Suhonen huomautti.

Emeritusprofessorin toive on median yleisöjen oikeuksien vinkkelistä hyvin perusteltu. Mutta ei se toteudu, elleivät toimittajat luovu kritiikittömästä "kaikki käy" -asenteestaan.

"Kaikki käy" sopi varmasti erinomaisesti siihen kuuluisaan Bill Clintonin ja Monica Lewinskyn seksisuhteeseen, mutta journalismissa "kaikki käy" on median yleisöille tuhoisaa.

Nuorten miesten syrjäytymisen räikeä liioittelu jatkuu

Puolilta päivin 15.9.2016 kehittyneiden teollisuusmaiden järjestö OECD julkaisi noin 500-sivuisen raporttinsa "Education at a Glance 2016". Se sisälsi tosi tärkeää tietoa ja analyysia koulutuksesta.

Yksi raportin tärkeistä teemoista oli nuorten siirtyminen koulutuksesta työelämään. Raportin laatijat kysyivät muun muassa, "where are the 15–29 year-olds?".

Tästä teemasta uutisoi meillä näyttävästi ja kaiketi ensimmäisenä heti raportin julkitulon jälkeen Helsingin Sanomien nettilehti. Marjukka Liitenin jutun otsikko oli raju, se taatusti herätti lukijat:

Liiten tiesi, että "syrjässä olevien nuorten osuus on noussut" ja "etenkin nuorten miesten joutilaisuus on Suomessa lisääntynyt kymmenessä vuodessa".

Vertailussa kiinnittyi jutun mukaan huomio siihen, että "vailla työtä ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten miesten osuus on kasvanut Suomessa niin, että se oli vuonna 2015 jo yli viidennes".

Opetushallituksen edustaja pohti Liitenin jutussa syitä surkeisiin lukuihin: "Kyllähän nuorten pahoinvointi ja syrjäytymisuhka ovat pitkään olleet tiedossa. Jotain on varmaan tehty väärin."

Pian Hesarin ulostulon jälkeen useammatkin maakuntalehdet julkaisivat aina niin luotettavan STT:n uutisen: "Yhä useampi nuori mies vailla työtä ja koulutusta". STT:n toimittaja tiesi kertoa seuraavaa:

"Yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä on vailla työtä ja koulutuksen ulkopuolella, selviää koulutusta vertailevasta OECD:n Education at a Glance -julkaisusta. Syrjäytyminen on lisääntynyt huomattavasti vuodesta 2005, jolloin koulutuksen ja työvoiman ulkopuolella oli hieman yli 12 prosenttia nuorista miehistä."

Myöhemmin iltapäivällä 15.9.2016 Ylen uutisetkin välitti tietoa OECD:n koulutusvertailun "karusta faktasta". Terhi Toivosen ja Riikka Valtosen mukaan raportti oli "hälyttävää luettavaa suomalaisten nuorten miesten kohdalla".

Vertailusta selvisi, että "viidennes nuorista miehistämme kuului niin sanottuun NEET-ryhmään (not in employment, education or training), eli he eivät opiskelleet, mutta eivät myöskään olleet työelämässä tai edes hakeneet töitä".

Tähän tapaan on hälyttävää luettavaa karusta faktasta sittemminkin meille tarjottu, näihin päiviin asti. Etelä-Suomen Sanomat esimerkiksi kirjoitti asiasta 21.4.2017 pääkirjoituksessaan näin:

"OECD:n viime syksynä julkistaman vertailun mukaan peräti runsas viidennes suomalaista 20–24-vuotiaista miehistä oli ilman työtä ja koulutuksen ulkopuolella. Määrä oli lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa kohoten selvästi yli läntisten teollisuusmaiden keskiarvon. Nuorten suomalaisnaisten syrjäytyneisyys on kasvanut samaan aikaan paljon hitaammin."

Näin media on loihtinut meille kuvan 20–24-vuotiaista nuorista miehistä: useampi kuin joka viides heistä on koulutuksen ulkopuolella ja vailla työtä, siis työttömänä. He ovat joutilaita ja syrjäytyneitä.

Kuva on karu ja hälyttävä, mutta onko se tosi? Tällaisen kuvanko OECD:n kohuttu raportti oikeasti piirsi?

Raportin mukaan 20–24-vuotiaiden NEET-miesten (Not in Education, Employment, or Training) osuus ikäluokan kaikista miehistä oli Suomessa vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 21,1 prosenttia.

Nuoria NEET-miehiä siis oli OECD:n raportin mukaan yli viidennes kaikista ikäluokan nuorista miehistä, mutta on hyvä tietää, että vuoden 1. neljänneksen lukua ehkä selitti satunnaisvaihtelu.

Tilastokeskuksen käyttämä, koko vuotta koskeva "vakaampi" vuosikeskiarvo osoitti, että 20–24-vuotiaiden miesten NEET-aste 2015 oli 4,5 prosenttiyksikköä alempi eli "vain" 16,6 prosenttia.

Tämän tiedon sivuuttamisesta ei kuitenkaan ole syytä kritisoida kovin tylysti niitä toimittajia, jotka uutisoivat OECD:n raportista tuoreeltaan. Tietoa oli raportista vähän vaikea havaita.

Mutta raportissa oli sellainen helposti havaittava tärkeä tieto, jonka sivuuttaminen kieli kehnosta journalismista. Tieto löytyi sivun 351 kuvasta:

Kuvasta voi nähdä, että suomalaisista 20–24-vuotiaista NEET-miehistä vain vähän yli puolet oli vuonna 2015 (sen ensimmäisellä neljänneksellä) vailla työtä eli työttömänä.

Ikäluokan kaikista nuorista miehistä työttömien NEET-miesten osuus oli vain 12–13 prosenttia. Media oli julistanut, että yli 20 prosenttia nuorista miehistä oli ollut vailla työtä ja koulutuksen ulkopuolella.

Median kohujutut siis olivat menneet pahasti metsään. Perätöntä oli myös uskottelu nuorten NEET-miesten joutilaisuudesta ja syrjäytymisestä.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Liisa Larja muistutti muutama päivä "hälyttävien" uutisten jälkeen, että kaikki NEET-nuoret eivät suinkaan ole syrjäytyneitä:

"Joukkoon mahtuu paljon välivuoden pitäjiä, pääsykokeisiin lukijoita, perhevapailla olijoita ja niitä, joille osuu hieman pidempi loma esimerkiksi armeijan päättymisen ja opiskelun aloittamisen välillä."

Etlan tutkijat selvittivät syrjäytymiskohun noustua NEET-ilmiötä vuoden 2013 lopun aineistoja käyttäen. Muistio on kiinnostava ja lukemisen arvoinen. Sen pitäisi avautua luettavaksi tästä.

Tutkijat päätyivät tällaiseen johtopäätökseen: "Keskusteluissa on unohdettu, että neetiksi luokiteltu nuori ei ole automaattisesti syrjäytynyt tai edes syrjäytymisvaarassa. Tällaisessa tilanteessa olevien määrä ikäluokassa on uskottavammin 10 % luokkaa tai hieman sitä pienempi."

"Hälyttävä luettava" OECD:n koulutusvertailun "karusta faktasta" oli siis kaikkea muuta kuin faktaa. Se oli tosiasiassa nuorten miesten syrjäytymisen räikeää liioittelua.

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa vielä siitäkin, että Tilastokeskuksen mukaan 20–24-vuotiaiden NEET-miesten osuus ikäluokan nuorista miehistä vuonna 2016 oli enää 14,8 prosenttia.

Siitäkin tekee mieli muistuttaa, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan 20–24-vuotiaiden NEET-naisten osuus ikäluokan nuorista naisista vuonna 2016 oli 13,4 prosenttia.

Jostain ihmeen syystä mediaa ei ole ollenkaan kiinnostanut nuorten NEET-naisten tilanne, vaikka heidän NEET-asteensa on lähes sama kuin nuorten miesten NEET-aste.

"Hälyttävää luettavaa" joka viidennen nuoren miehen syrjäytymisestä saamme taatusti jatkossakin. Hesarin, Ylen ja STT:n lanseeraama "totuus" elää varmasti, koska medialla on taipumus viitata jo julkaistuihin juttuihin, tarkistamatta, pitävätkö niiden faktat kutinsa.

Herkkupala Hesarin lähdekritiikistä

Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu se, että journalisti suhtautuu tietojen lähteisiin kriittisesti. Tätä edellyttää Journalistin ohjeiden kohta 12:

"Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus."

Petteri Tuohinen, HS, julkaistu 21.4., päivitetty 22.4.

Petteri Tuohinen kertoo jutussaan, että "vähintään 30 prosenttia pohjoiskorealaisista käyttää joko metamfetamiinia tai oopiumia". Juttu julkaistiin sekä HS:n printissä että nettilehdessä. Nettijuttu on luettavissa tästä.

Hätkähdyttävän tiedon lähteeksi HS:n Tuohinen nimeää raportin, jonka on laatinut Etelä-Koreassa sijaitseva Database Center for North Korean Human Rights -järjestö.

Jutusta käy ilmi, että raportti perustui 18 haastateltavan tietoihin. He olivat Pohjois-Koreasta vuoden 2010 jälkeen loikanneita huumeiden valmistajia, levittäjiä, kauppiaita ja narkomaaneja "eri puolilta Pohjois-Koreaa".

Vihollismaahansa loikannut 18 huumerosvon ja narkomaanin porukka siis on perimmältään se HS:n uutisen lähde. Suhtautuiko HS tietolähteeseensä kriittisesti? Oliko raportin tieto uskottava?

Pohjois-Koreassa on noin 25 miljoonaa asukasta, ja heistä 15–64-vuotiaita noin 17 miljoonaa. 30 % aikuisista pohjoiskorealaisista tarkoittaa sitä, että vähintään 5 miljoonaa käyttää joko oopiumia tai metamfetamiinia.

YK:n kokenut huumevirasto UNODC arvioi World Drug Report 2016 -julkaisussaan, että vuonna 2014 Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa oli kaikkiaan noin 12,5 miljoonaa opioidien ja amfetamiinien käyttäjää.

Pohjois-Koreasta UNODC ei käsittääkseni ollut nytkään saanut tietoja, joten tämän sulkeutuneen diktatuurin narkomaanit eivät tuohon 12,5 miljoonaan käyttäjälukuun ilmeisesti sisältyneet.

Jos lisäämme YK:n viraston arvioimaan 12,5 miljoonaan HS:n "tietojen" mukaiset 5 miljoonaa pohjoiskorealaista narkomaania, oopiumin tai amfetamiinin käyttäjiä on kaikkiaan noin 17,5 miljoonaa Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa.

Itä-ja Kaakkois-Aasian maissa on kaikkiaan noin 2 200 miljoonaa asukasta. Heistä noin 1 % asuu Pohjois-Koreassa. Koko alueen opioidien ja amfetamiinien 17,5 miljoonasta käyttäjästä Pohjois-Korean 5 miljoonaa käyttäjää on siis noin 28 %.

Matemaattisesti lahjakkaat lukijat laskekoot, montako kertaluokkaa yleisempää on opioidien ja amfetamiinien käyttö Pohjois-Koreassa koko alueen käyttöön verrattuna – jos uskomme HS:n uutisjutun tietoihin.

Tässä on hyvä todeta, että Hesari ei toki ole ainoa eikä ensimmäinen uutisvälityksen toimija, joka on Pohjois-Koreasta loikanneiden narkomaanien ja huumerosvojen tietoihin luottanut.

USA:ssa pesivä United Press International eli UPI tiesi kertoa HS:n nyt uutisoimasta "selvityksestä" jo viime joulukuun alussa:

HS:n ja UPI:n uutisoiman pohjoiskorealaisen yli 30 prosentin prevalenssin rinnalle on ehkä hyvä präntätä YK:n huumeviraston globaalit luvut opioidien ja amfetamiinien käytön yleisyydestä.

Vuonna 2014 noin 0,7 prosenttia koko maailman 15–64-vuotiaista oli käyttänyt opioideja ja noin 0,8 prosenttia amfetamiineja.

"Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus."

Raiskausrikoksista rangaistus yleensä asteikon alapäästä, huumerikoksista sen sijaan yleensä asteikon yläpäästä?

Uusi Suomi väitti 26.1.2016 tosiasiana, että "raiskauksista annetaan rangaistus yleensä asteikon matalasta päästä, kun taas huumausainerikosten kohdalla käytetään yleensä asteikon ylärekisteriä".

Ossi Kurki-Suonio viittasi jutussaan myös aiempaan, 24.6.2015 julkaistuun kirjoitukseensa, jossa Tuomariliiton hallituksen puheenjohtaja Kimmo Vanne oli arvioinut eri rikosten rangaistuksia.

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin kattava tilasto esimerkiksi vuosien 2011–2013 rangaistuksista osoittaa yllä siteeratun väitteen silkaksi pötypuheeksi.

Tosiasiassa rangaistusasteikon yläpäätä käytetään raiskauksissa yleisemmin kuin huumerikoksissa. Niissä taas asteikon alapää on käytössä yleisemmin kuin raiskausrikoksissa.

Tilasto tyypillisistä rangaistuksista kertoo, että joka toisen perusmuotoisen raiskauksen rangaistus vuosina 2011–2013 oli vähintään 32,5 prosenttia maksimista.

Joka toisen perusmuotoisen huumerikoksen rangaistus sitä vastoin oli noina vuosina enintään 14,6 prosenttia maksimista.

Sama havainto pätee myös törkeisiin raiskauksiin ja törkeisiin huumerikoksiin: rangaistuksen kesto mediaanina mitaten on törkeissä raiskauksissa selvästi lähempänä asteikon maksimia kuin törkeissä huumerikoksissa.

Koska Uusi Suomi ei korjannut olennaista asiavirhettään, lähetin 31.1.2016 kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Julkaisen kantelun vihdoin tässä postauksessa.

JSN:n puheenjohtaja päätti 16.5.2016, ettei neuvosto ota kantelua käsittelyyn. Karsintapäätös Elina Grundströmin esittämine perusteluineen on kantelun perässä. Lahjakkaat matemaatikot varmaankin pystyvät arvioimaan perustelun pätevyyttä.

Kiinnostavaa on, että 12.5.2016 eli vain muutama päivä ennen kuin Grundström päätti, ettei ole perusteita ottaa kantelua käsittelyyn, Uusi Suomi oli julkaissut juttunsa perässä korjauksen:

Korjaus 12.5.2016: Juttuun tarkennettu Kimmo Vanteen näkemystä huumausainerikosten tuomioista suhteessa muista rikoksista määrättäviin tuomioihin. Jutussa esitettiin aiemmin virheellisesti Vanteen näkemys yleisenä faktana.

Kolme ja puoli kuukautta korjauspyynnön jälkeen julkaistu kryptinen korjaus ei lukijoita juurikaan auttanut. Se kuitenkin osoitti US:n toimituksen myöntävän, että lehdessä oli ollut korjausta vaativa asiavirhe.

JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin mielestä korjausta vaativaa virhettä ei ollut, tätä hänen karsintapäätöksensä kaiketi tarkoitti. Näin median kulissien takainen itsesääntely meillä toimii.

-----------------------------

Julkisen sanan neuvosto

Eteläranta 10

00130 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Uudessa Suomessa 26.1.2016 julkaistu toimittaja Ossi Kurki-Suonion juttu ”Rikollisesta ensikertalainen 3 vuoden välein – Professori myöntää erheen 15 vuoden takaa”. Jutun nettiosoite on: <http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/168449-rikollisesta-ensikertalainen-3-vuoden-valein-professori-myontaa-erheen-15-vuoden>.

Kantelun perusteet

Jutussa väitettiin faktana (johon Suomen tuomariliiton puheenjohtaja Kimmo Vanne oli jo aiemmin kiinnittänyt huomiota), että ”raiskauksista annetaan rangaistus yleensä asteikon matalasta päästä, kun taas huumausainerikosten kohdalla käytetään yleensä asteikon ylärekisteriä”.

Väite oli perätön ja johti lukijoita pahasti harhaan. Perätön tieto antoi lukijoille täysin väärän kuvan raiskaus- ja huumausainerikosten oikeuskäytännöstä. Sellaisena US:n perätön tieto oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittama olennainen virhe, joka tuli korjata viipymättä.

Paha asiavirhe käy ilmi, kun vertailee raiskaus- ja huumausainerikosten keskimääräisiä ja tyypillisiä tuomioita kyseisten rikosten rikoslaissa määrättyihin enimmäisrangaistuksiin.

Tilastotiedot käräjäoikeuksissa vuosina 2011–2013 tuomittujen rangaistusten keskimääräisistä ja tyypillisistä pituuksista löytyvät Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin julkaisusta ”Seuraamusjärjestelmä 2014. Kontrollijärjestelmä tilastojen ja tutkimusten valossa. Katsauksia 5/2015” (s. 105).

Raiskauksen (RL 20:1) maksimirangaistus on 72 kk, rangaistusten keskiarvo 25,6 kk ja mediaani 23,4 kk. Rangaistusten keskiarvo siis oli 35,5 % ja mediaani 32,5 % maksimista.

Huumausainerikoksen (RL 50:1) maksimirangaistus on 24 kk, rangaistusten keskiarvo 4,9 kk ja mediaani 3,5 kk. Rangaistusten keskiarvo siis oli 20,4 % ja mediaani 14,6 % maksimista.

Törkeän raiskauksen (RL 20:2) maksimirangaistus on 120 kk, rangaistusten keskiarvo 57,4 kk ja mediaani 49,3 kk. Rangaistusten keskiarvo siis oli 47,8 % ja mediaani 41,1 % maksimista.

Törkeän huumausainerikoksen (RL 50:2) maksimirangaistus on 120 kk, rangaistusten keskiarvo 40,2 kk ja mediaani 31,4 kk. Rangaistusten keskiarvo siis oli 33,5 % ja mediaani 26,2 % maksimista.

Edellä esitetyistä tilastoluvuista voi nähdä, että raiskauksesta keskimäärin tuomitun ja tyypillisen rangaistuksen kesto on selvästi lähempänä asteikon maksimia kuin perusmuotoisesta huumausainerikoksesta tuomittujen rangaistusten kesto. Sama havainto pätee kyseisten rikosten törkeisiin tekomuotoihin. Oikea tieto siis on täysin päinvastainen US:n perättömään tietoon nähden.

26.1.2016 lähetin US:n toimitukselle sähköpostitse korjauspyynnön (sen teksti on kopiona kantelun kuittauksen perässä). Lehti ei reagoinut korjauspyyntöön eikä korjannut virhettään. Jättämällä korjaamatta olennaisen virheen US rikkoi hyvää journalistista tapaa.

Helsingissä 31.1.2016

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

KORJAUSPYYNTÖ

26. tammikuuta 2016 22.13

Markku Lehtola

Vastaanottaja: ossi.kurki-suonio@uusisuomi.fi

Kopio: markku.huusko@uusisuomi,fi, toimitus@uusisuomi.fi

"Rikollisesta ensikertalainen 3 vuoden välein – Professori myöntää erheen 15 vuoden takaa” –jutun (26.1.) virhettä koskeva korjauspyyntö

Hei,

väitit jutussasi Suomen tuomariliiton puheenjohtajan aiempaan haastatteluun viitaten, että ”raiskauksista annetaan rangaistus yleensä asteikon matalasta päästä, kun taas huumausainerikosten kohdalla käytetään yleensä asteikon ylärekisteriä”.

Tämä väite oli perätön ja antoi lukijoille täysin väärän kuvan raiskaus- ja huumerikosten oikeuskäytännöstä. Virhe oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan tarkoittamalla tavalla olennainen, joten se on syytä korjata viipymättä.

Paha asiavirhe käy hyvin ilmi, kun vertailee raiskaus- ja huumerikosten keskimääräisiä tuomioita kyseisten rikosten rikoslaissa määrättyihin enimmäisrangaistuksiin.

Tilastotiedot käräjäoikeuksissa vuosina 2011–2013 tuomittujen rangaistusten keskimääräisistä pituuksista löytyvät Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin julkaisusta ”Seuraamusjärjestelmä 2014. Kontrollijärjestelmä tilastojen ja tutkimusten valossa. Katsauksia 5/2015” (s. 105).

Raiskauksen (RL 20:1) maksimirangaistus on 72 kk, rangaistusten keskiarvo 25,6 kk eli 35,5 % maksimista. Huumausainerikoksen (RL 50:1) maksimirangaistus on 24 kk, rangaistusten keskiarvo 4,9 kk eli 20,4 % maksimista.

Törkeän raiskauksen (RL 20:2) maksimirangaistus on 120 kk, rangaistusten keskiarvo 57,4 kk eli 47,8 % maksimista. Törkeän huumausainerikoksen (RL 50:2) maksimirangaistus on 120 kk, rangaistusten keskiarvo 40,2 kk eli 33,5 % maksimista.

Raiskauksesta keskimäärin tuomitun rangaistuksen kesto siis on selvästi lähempänä asteikon maksimia kuin perusmuotoisesta huumerikoksesta keskimäärin tuomitun rangaistuksen kesto. 

Samoin törkeästä raiskauksesta keskimäärin tuomitun rangaistuksen kesto on lähempänä asteikon maksimia kuin törkeästä huumerikoksesta keskimäärin tuomitun rangaistuksen kesto.

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola [at] gmail.com

KANTELUN KARSINTAPÄÄTÖS 16.5.2016:

Markku Lehtola

Helsinki

Olette tehnyt kantelun Julkisen sanan neuvostolle. Neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström päätti

16.5.2016, että kanteluanne ei oteta käsittelyyn. Voitte tehdä asiasta uudelleenkäsittelypyynnön, josta

neuvoston perussopimuksessa kirjoitetaan seuraavasti:

”Jos puheenjohtajan päätös perustuu ilmeisen virheelliseen tietoon, voidaan kantelu ottaa uudelleen käsiteltäväksi.

Uudelleenkäsittelypyynnön ratkaisevat varapuheenjohtajat ja neuvoston valitsema yleisön edustaja tai hänen

sijaisensa. Puheenjohtaja ja alkuperäisen esityksen puheenjohtajalle valmistellut sihteeri ovat esteellisiä. Pyyntö on

jätettävä neuvoston toimistoon kahden viikon kuluessa siitä, kun päätös on lähetetty.”

Alla ote puheenjohtajan päätöspöytäkirjasta.

-- 

182.                          6093/SL/16                                    Lehtola/Uusi Suomi

Tullut postitse 2.2.2016

(Esittelevä sihteeri: Nenne Hallman)

                                 JO 20

                                 Kantelu kohdistuu Uuden Suomen 26.1.2016 julkaisemaan juttuun ”Rikollisesta ensikertalainen 3 vuoden välein”. Jutussa pohditaan syitä ristiriitaan kansan oikeustajun ja oikeuskäytännön välillä.

                                

                                 http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/168449-rikollisesta-ensikertalainen-3-vuoden-valein-professori-myontaa-erheen-15-vuoden

                                 Kantelijan mukaan jutussa on olennainen asiavirhe kohdassa, jossa viitataan Uuden Suomen aiempaan juttuun: ”Myös tuomariliiton puheenjohtaja Kimmo Vanne kiinnitti viime kesänä huomiota Uuden Suomen haastattelussa siihen, että raiskauksista annetaan rangaistus yleensä asteikon matalasta päästä, kun taas huumausainerikosten kohdalla käytetään yleensä asteikon ylärekisteriä.”

                                 

                                 Kantelijan mukaan tämä on asiavirhe, koska raiskauksesta annetun tuomion keskimääräinen pituus on lähempänä asteikon maksimia kuin huumausainerikoksista tuomitun rangaistus.

                                 Kantelija on pyytänyt lehteä korjaamaan virheen viittaamalla Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin julkaisuun.

                                 Jutussa lähteenä käytetty asiantuntija ei kuitenkaan viitannut rangaistusten pituuksien keskiarvoon vaan jakaumaan.

                                 Neuvostolla ei ole perusteita ottaa kantelua käsittelyyn.

                                 

                                 Esitys: Karsitaan.

                                 Päätös: Karsittiin.