Luotettava media tekee tarkoitushakuisia valintoja ja luottaa vääräänkin tietoon
Valtavirran uutismedia hehkuttaa tavan takaa, kuinka luotettavaa "vastuullinen journalismi" on. Pari viikkoa sitten, 14.6., saimme myös lukea kyselystä, jonka mukaan suomalaisten luottamus uutismediaan on vahvaa. Sekä luotettavuutta että luottamusta on siis yllin kyllin.
Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2018 -tutkimus osoitti, että kaikista tutkimukseen osallistuneista maista juuri Suomessa uutisiin luotetaan eniten. Raportin voi lukea tästä ja Suomen Uutismedia verkossa 2018 -maaraportin tästä.
Maaraportista käy ilmi, että kumpaakin raporttia on rahoittanut Viestintäalan tutkimussäätiö. Päätösvaltaa säätiössä käyttää Medialiitto ry, yksityisen media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten oma etujärjestö.
Ihan yksituumaista suomalaisten luottamus uutismediaan ei sentään ole. Suomen maaraportin koonnut Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen kirjoittaa tästä tosiasiasta (s. 57) näin:
"Suomalaisten enemmistö näyttää pitävän valtavirran uutismediaa suhteellisen luotettavana, vaikka puolet vastaajista kertoi kohdanneensa viikon aikana eri tavoin huonoa, virheellistä tai harhaanjohtavaa journalismia."
51 prosenttia vastaajista oli "viime viikon aikana" huomannut huonoa journalismia. Se tarkoitti virheellisiä tietoja, yksinkertaistettuja juttuja sekä harhaanjohtavia otsikoita ja klikkiotsikoita. 61 prosenttia vastaajista sanoi olevansa varsin tai erittäin huolissaan tästä huonosta journalismista.
"Tulokset tukevat Medialiiton syksyllä 2017 teettämää kyselyä, jonka mukaan suomalaisista 35 prosenttia uskoo, että kotimaiset mediat (sanomalehdet, aikakauslehdet, tv- ja radio) tuottavat jonkin verran valheellisia ja keksittyjä uutisia ja 14 prosenttia arvioi niiden tuottavan niitä paljon", Reunanen huomauttaa (s. 24).
Reuters-instituutin maaraportti näyttäisi osoittavan, että luottamus uutisiin vaihtelee muun muassa iän, koulutuksen ja tulojen mukaan. "Tyypillisesti ikääntyneet, koulutetut ja hyvätuloiset luottavat uutisiin muita enemmän", Reunanen toteaa.
Mitä sitten pitäisi ajatella tutkimustuloksesta, jonka mukaan puolet vastaajista oli "viime viikon aikana" huomannut huonoa journalismia?
Tulkitsen moista tulosta niin, että se pikemminkin vähättelee kuin liioittelee huonon journalismin yleisyyttä. Perustelen tätä sillä, että asiavirheitä ja median tekemiä tarkoitushakuisia valintoja on usein erittäin vaikea havaita.
Vaikka olisimme varttuneita, koulutettuja ja hyvätuloisia, mielissämme voi vaikuttaa tietynlainen Dunning-Kruger-efekti, tietämyksen ja asiantuntijuuden illuusio.
Olemme niin tietämättömiä, että luulemme tietävämme, luulemme osaavamme huomata virheet ja tarkoitushakuiset journalistiset valinnat.
Miten median tarkoitushakuiset valinnat voi tunnistaa?
Esa Reunanen arvioi, että Suomen aika korkeiden luottamusta kuvaavien lukujen taustalla on "mitä ilmeisimmin" suomalaisten melko suuri luottamus yhteiskunnan instituutioihin. Väestön suurella enemmistöllä on lisäksi aika yhtenäiset yhteiskunnalliset näkemykset ja asenteet.
Hänestä tätä tukee mediakentän homogeenisuus: "Seuratuimpia viestimiä ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomat ja jaettuihin arvoihin nojaavat uutismediat, jotka eivät juuri horjuta toistensa uskottavuutta."
Uutismediat eivät meillä toden totta horjuta toistensa uskottavuutta. Vain ani harvoin ne paljastavat toistensa tekemiä tarkoitushakuisia, yleisöä jopa harhaan johtavia journalistisia valintoja.
Miten siis olisimme voineet tunnistaa vaikkapa sen tarkoitushakuisen journalistisen valinnan, jonka Helsingin Sanomat teki raportoidessaan lukijoille Reuters-instituutin kyselytutkimuksesta?
Ikä, koulutus ja hyvät tulot eivät paljoa auta siinä, kun pitäisi osata tunnistaa, mistä tutkimuksen tuloksesta Taika Dahlbom 14.6. jutussaan vaikeni visusti. Jutun voi lukea tästä.
Dahlbom toki kertoi, että "suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan myös entistä halukkaampia maksamaan verkkouutisista". Ylen verovaroin rahoitettujen nettiuutisten vaikutuksesta ihmisten halukkuuteen maksaa sanomalehtien nettiuutisista hän sen sijaan vaikeni.
Tutkija Esa Reunanen totesi raportissa (s. 45), että viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, miten verkon "ilmainen" uutistarjonta vaikuttaa maksuhalukkuuteen: "Erityisesti Yleisradion tekstimuotoisia verkkouutisia on pidetty uhkana kaupallisen uutistuotannon kannattavuudelle."
No, mitä tutkimus tästä kiistellystä ja yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta sitten kertoi? Tutkijan johtopäätös tuloksista oli tällainen:
"Kyselytulosten perusteella Yleisradion verkkouutisten seuraaminen ei kuitenkaan näytä vähentävän verkkouutisista maksamista, vaan päinvastoin niiden käyttäjissä on maksajia keskimääräistä enemmän."
Yllä olevan taulukon tuloksista Reunanen arvioi "mielenkiintoiseksi" sen, että politiikan uutisista hyvin kiinnostuneiden joukossakin Ylen verkkouutisten seuraajat maksavat verkkouutisista muita todennäköisemmin:
"Voi näet ajatella, että Yleisradion verkkouutiset kilpailisivat erityisesti muun asiapitoisen ja laadukkaan uutistarjonnan kanssa ja vähentäisivät näin maksamista niiden keskuudessa, jotka hakevat juuri tällaisia verkkosisältöjä.
Heitä voi ajatella olevan keskimääräistä enemmän niiden joukossa, jotka ilmoittavat olevansa 'erittäin' tai 'varsin' kiinnostuneita politiikan uutisista. Tulokset kuitenkin osoittavat, että politiikasta hyvin kiinnostuneidenkin keskuudessa Ylen verkkouutisten seuraajat maksavat verkkouutisista selvästi muita yleisemmin ( 34 % vs. 19 %)."
Tämmöiset tulokset ovat tietty myrkkyä sille Ylen nettiuutisia koskevalle argumentille, jota sanomalehtibisnes on jo vuosia viljellyt propagandassaan ja politiikan päättäjiä lobatessaan.
Niinpä ei olekaan yllätys, että Hesari jättää kertomatta näistä tuloksista lukijoilleen. Vähän yllättävänä ehkä voi pitää sitä, että lehtibisnekselle myrkyllinen tulos on ylipäätään julkaistu tutkimuksessa, jota alan lobbarin päätösvallassa oleva säätiö on ollut rahoittamassa.
Virheellinenkin tieto maistuu luotettavalle medialle
Juhannuksen aatonaattona Liikennevakuutuskeskuksessa toimiva Onnettomuustietoinstituutti (OTI) julkaisi ennakkotiedot vuoden 2017 liikenteen alkoholionnettomuuksista.
Yksi tiedoista oli alkoholionnettomuuksien osuus moottoriajoneuvo-onnettomuuksista vuosina 2013–2017. Tästä osuudesta OTI julkaisi raportissaan havainnollisen grafiikan, josta kaappasin osan postaukseeni:
Päihdeonnettomuuksien osuus siis kasvoi kaksi prosenttiyksikköä. Sadasosina eli prosentteina ilmaisten osuus kasvoi 8 %.
Uutisen asuun kirjoitetun, 21.6. päivätyn tiedotteensa ingressissä OTI kertoi asiasta tähän tapaan:
"Ennakkotietojen mukaan vuonna 2017 tutkittiin yhteensä 46 päihteiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan aiheuttamaa kuolonkolaria. Luku vastaa yli neljännestä (27 %) kaikista moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 %) edelliseen vuoteen nähden."
Kun oli vilkaissut raporttia sivulta 2, oli helppo nähdä, että tiedotteen kirjoittajalle oli sattunut kömmähdys.
Kirjoittaja oli sotkenut prosenttiyksikön ja prosentin käsitteet. Sen takia tiedote vähätteli rajusti kuolemaan johtaneiden päihdeonnettomuuksien osuuden kasvua.
Lukuisten luotettavien sanomalehtien luotettavat toimittajat luottivat sokeasti OTIn tiedotteen virheelliseen tietoon ja levittivät näin yleisöilleen perätöntä tietoa. Tässä muutamia esimerkkejä:
Helsingin Sanomien Hanna Huhtamäen 21.6. julkaistu luotettava journalistinen suoritus oli tällainen:
"Rattijuopot aiheuttivat viime vuonna 46 kuolonkolaria, selviää Onnettomuustietoinstituutti Otin torstaina julkaisemasta raportista. Alkoholista johtuvien liikenneonnettomuuksien osuus oli yli neljäsosa kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista vuonna 2017 Osuus lisääntyi kaksi prosenttia edellisvuodesta."
Hämeen Sanomien Juho Peltoniemen luotettava journalismi 21.6. puolestaan näytti tältä:
"Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkotietojen mukaan Suomessa tapahtui viime vuonna 46 kuolonkolaria, joissa kuljettaja oli päihteiden vaikutuksen alainen.
Luku vastaa hieman yli neljännestä (27 prosenttia) kaikista moottoriliikenteen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi 2 prosenttia edelliseen vuoteen nähden."
Iltalehden Aleksanteri Pikkarainen oli kopioinut OTIn tiedotteen tekstin luotettavasti, siis lähes sellaisenaan 21.6. juttuunsa. "%" vain oli muutettu ilmaisuksi "prosenttia":
"Ennakkotietojen mukaan vuonna 2017 tutkittiin yhteensä 46 päihteiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan aiheuttamaa kuolonkolaria. Luku vastaa yli neljännestä (27 prosenttia) kaikista moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 prosenttia) edelliseen vuoteen nähden."
Ilta-Sanomien luotettavan journalismin sankari oli nimeltään "IS", ja 21.6. uutinen oli kirjoitettu tähän tapaan:
"Rattijuoppo oli osallisena yli neljänneksessä (27%) viime vuoden moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista.
Viime vuonna päihdeonnettomuuksissa kuoli 41 rattijuoppoa, seitsemän rattijuopon kyytiläistä ja kaksi sivullista. Päihdeonnettomuuksissa oli kahden prosentin kasvu edellisvuoteen nähden."
Tarkkaavainen lukija varmasti huomasi, että "IS" oli vähän vielä jalostanut OTIn tiedotteen virheellistä tietoa. "Kahden prosentin" kasvua ei enää ollutkaan vain päihdeonnettomuuksien osuudessa vaan päihdeonnettomuuksissa.
Jos "IS" olisi vilkaissut OTIn raportin sivua 2, hän olisi kenties havainnut näyttävän taulukon, jonka mukaan kuolemaan johtaneet päihdeonnettomuudet olivat vuodesta 2016 vuoteen 2017 vähentyneet 49:stä 46:een.
Prosentin hienostelumuoto
OTIn tiedotteen tapaus on havainnollinen ja totta vie myös aika pelottava esimerkki siitä, kuinka sokeasti ja kritiikittömästi luotettavat toimittajat luottavat virheelliseenkin tietoon.
Hämmentävää on tietysti prosentin ja prosenttiyksikön käsitteiden sotkeminen jo sinänsä. Se on journalismissa uskomattoman yleistä silloinkin, kun käsitteet ovat tietojen lähteissä kohdallaan.
Käsitesotkut eivät juuri koskaan ole ihan merkityksettömiä, vaan ne antavat ilmiöistä ja niiden muutosten mitoista useimmiten yleisöä pahasti harhaan johtavan kuvan.
Tästä syystä olen faktantarkistuksen projektini aikana kirjoitellut käsitesotkuista kymmeniä korjauspyyntöjä; useimmiten ne ovat saaneet aikaan oikaisun.
Tätä postausta kirjoittaessani törmäsin sattumalta jännään tietoon tutuksi tulleen käsitesotkun historiasta. Tiedon lähteenä on Kielikellossa eli kielenhuollon tiedotuslehdessä vuonna 1985 julkaistu kirjoitus.
Prosenttiyksikkö-kirjoituksen voi lukea tästä. Lyhyt kirjoitus on lukemisen arvoinen siksikin, että se kertoo konkreettisin ja selkein esimerkein prosentin ja prosenttiyksikön käsitteiden erosta.
Ainakin minut yllätti se tieto, että monet kielitoimiston puhelinneuvonnan kysyjät vuonna 1985 olivat paheksuneet prosenttiyksikkö-sanan käyttöä:
"He epäilevät kysymyksessä olevan vain prosentin hienostelumuoto. Mutta prosenttiyksikkö on eri asia kuin prosentti."
Kielitoimiston puhelinneuvonnan 1980-luvun havainnot eivät olleet tiedossani, kun 17.2.2017 kirjoitin Faktavahtiin postauksen "Rahvaalla prosentit ja säätyläisillä prosenttiyksiköt?".
Tekstin voi lukea tästä. Lukunautinnon takeena ovat kahden valtiovarainministerin sekoilut sekä kiehtovat perustelut, joilla Julkisen sanan neuvosto päätyi vapauttavaan päätökseen prosentin ja prosenttiyksikön käsitesotkua koskevasta kantelustani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti