HS-gallup: "Enemmistö vastustaa 

'aktiivimalli kakkosta'"

Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 30.6.2018 näyttävän jutun teettämästään gallupista, joka osoittaa, että enemmistö suomalaisista vastustaa "aktiivimalli kakkosta".

Teemu Muhosen jutun mukaan "hallituksen esitystä kannattaa joka kolmas suomalainen" (30 %), "enemmistö vastustaa" (61 %).

Koko lailla erikoista on se, että Hesari tivasi 15–74-vuotiailta suomalaisilta kantaa "aktiivimalli kakkoseen" jo ennen kuin vastaajien oli mahdollista tietää hallituksen esityksen yksityiskohdista.

Muhosen jutun Fakta-lodjusta käy ilmi, että HS-gallupin haastattelut tehtiin 20.–27.6.2018. Jos HS:n tämän päivän jutun tiedot pitävät kutinsa, "aktiivimalli kakkonen" esiteltiin vastaajille tästä taulukosta ilmenevällä tavalla:

Vastaajat siis ottivat kantaa tällaiseen "aktiivimalli kakkoseen": "Työttömän pitäisi hakea vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa. Jos näin ei tee, työttömyysturvan maksu katkaistaisiin varoituksen jälkeen."

Torstaina 28.6.2018 eli päivä sen jälkeen, kun Kantar-TNS oli lakannut tekemästä HS-gallupin haastatteluja, Hesari julkaisi nettilehdessään tällaisen uutisen:

Tästä uutisesta HS-gallupin vastaajat ja muut Hesarin "vastuullisen journalismin" uhrit saivat tietää, ettei velvoite neljästä työnhausta kuussa koskenutkaan kaikkia työttömiä. Vastaajille juuri sitä oli kuitenkin uskoteltu.

"Joissain tapauksissa velvoite voi olla neljää pienempi", Teemu Muhonen kertoi uutisessaan. Siitä kävi ilmi, että työministeri Jari Lindström (sin.) oli aamulla 28.6. esitellyt hallituksen esityksen luonnosta medialle.

Ministeriön sivuilla julkaistuista "omatoimisen työnhaun" mallia koskevista kysymyksistä ja vastauksista käy ilmi muun muassa, miten montaa työmahdollisuutta työttömän tulisi hakea:

"Haettavien työmahdollisuuksien määrä määriteltäisiin työllistymissuunnitelmassa. Työnhakijalta, joka voi hakea töitä itsenäisesti ja jolla on hyvät mahdollisuudet saada työtä, edellytettäisiin neljän työmahdollisuuden hakemista kuukauden aikana.

Jos työtön tarvitsee työnhakuunsa ja työllistymiseensä tukea, haettavien työmahdollisuuksien määrä ja palvelut sovitettaisiin hänen tilanteeseensa. Haettavien työmahdollisuuksien määrä olisi matalampi tai hakua ei edellytettäisi lainkaan."

Herra paratkoon, "aktiivimalli kakkonenhan" ei ollut läheskään niin yksioikoinen, kuin gallupin vastaajille oli uskoteltu.

Neljän työpaikan hakemista kuussa vaadittaisiinkin vain niiltä työttömiltä, jotka voivat hakea töitä itsenäisesti ja joilla on hyvät saumat työllistyä.

HS-gallupin kysymys kuvasi hallituksen esitystä niin falskisti, että sen perusteella on mahdotonta tietää, kuinka monet kannattavat ja vastustavat hallituksen kaavailemaa "aktiivimalli kakkosta".

Kuinka monia vaatimus neljän työpaikan hausta kuussa koskisi?

Yritin vähän tutkailla, kuinka pahoin HS-gallupin kysymys johti vastaajia harhaan, eli kuinka monia työttömiä vaatimus neljän työpaikan hausta kuussa koskisi. Vaikeasti työllistyviä vaatimus ei TEM:n edellä mainitun vastauksen mukaan näyttäisi koskevan.

Vaikeasti työllistyviä ovat ensinnäkin pitkäaikaistyöttömät. Vaikeasti työllistyviin kuuluvat myös ne, jotka joutuvat toistuvasti työttömiksi, jäävät palvelujen jälkeen työttömiksi ja jotka pyörivät toistuvasti erilaisissa työvoimahallinnon palveluissa.

TEM:n vuoden 2018 tulostavoitteen mukaan vaikeasti työllistyvien määrä pitäisi saada laskemaan alle 186 550:n. Tammi–toukokuun aikana työttömiä työnhakijoita oli TEM:n tilaston mukaan kuukausittain keskimäärin noin 264 500.

Näin ajatellen ja laskien siis suurin piirtein kahta kolmasosaa työttömistä HS-gallupin kysymyksen tieto vähintään neljän työpaikan hausta kuussa ei koskisi.

HS-gallupin huti näyttäisi siten olleen niin paha, että moiselle kyselylle ei ehkä kannattaisi antaa sentinkään arvoa. Sen sijaan tulisi esittää kriittisiä kysymyksiä siitä, mitä tarkoitusta varten HS moisia "kyselyjä" teettää.

Otsikoille on löydyttävä sisällöstä kate

Journalistin ohjeiden 15. kohta kuuluu näin: "Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate."

En ole tullut selvittäneeksi, miten Julkisen sanan neuvosto on tätä hyvän journalistisen tavan vaatimusta ratkaisuissaan tulkinnut. Ohje sinänsä on joka tapauksessa aiheellinen ja perusteltu.

Jos sisällöstä ei löydy katetta esimerkiksi otsikolle, niin pelkästään otsikoita silmäilevät lukijat tulevat helposti harhaan johdetuiksi.

Näin onnettomasti kävi esimerkiksi kaikille niille lukijoille, jotka jutun sisältöön tutustumatta lukivat 27.6.2018 Taloussanomista vain jutun otsikon:

Antti Karjalaisen jutun voi lukea tästä. Jutun lähtökohtana oli HUS:n kohua ja nyt myös kiistaakin aiheuttanut tiedote.

Siinä HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén ylisti Suomen terveydenhuoltoa maailman parhaaksi. Tiedotteen voi lukea tästä. Tiedotteesta löytyvät edelleen linkit jutussa mainittuihin The Lancet -lehden artikkeleihin.

Tiedotteessa kerrottiin muun muassa, että "Suomessa terveydenhuolto maksaa yhteisistä varoista henkilöä kohden 3300 dollaria vuodessa, mikä on noin 10 prosenttia vähemmän kuin Islannissa ja 40 prosenttia vähemmän kuin Sveitsissä".

Juttunsa leipätekstissä Antti Karjalainen kirjoitti, että "Suomessa terveydenhuolto maksoi yhteisistä varoista noin 3 300 dollaria (2 835 euroa) per asukas vuonna 2015".

Toisaalla jutussaan Karjalainen totesi, että "kun vertailee, kuinka raskaasti terveydenhuolto käy julkiselle kukkarolle, Suomi on hyvässä tilanteessa".

Juttunsa sisällössä hän siis valisti lukijoita siitä, mitä terveydenhuolto maksoi "yhteisistä varoista" ja kuinka raskaasti terveydenhuolto käy "julkiselle kukkarolle".

Otsikossa oli kuitenkin väitetty, että suomalaisen terveydenhuolto maksoi "valtiolle" 2 835 € vuodessa.

"Valtio" tietysti on vain osa "julkisesta kukkarosta" ja "yhteisistä varoista", ja siksi ainakin vain otsikon lukaisseet saivat asiasta aivan väärän käsityksen.

Varhain aamulla 28.6. lähetin Taloussanomien toimitukselle olennaista asiavirhettä koskevan korjauspyynnön (JO 20). Näin menettelin ajatellen ennen muuta niitä lukijoita, jotka syystä tai toisesta olivat tulleet lukeneeksi Karjalaisen jutusta vain sen otsikon:

"Hei,

THL:n 26.9.2017 julkaiseman Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2015 -tilastoraportin mukaan Suomen terveydenhuoltomenot olivat 19,8 miljardia euroa. 

”Vuonna 2015 valtion rahoittama osuus terveydenhuollon menoista oli 24,4 prosenttia”, raportissa todetaan (s. 5). Valtion rahoittama osuus oli siis vajaat 5 miljardia euroa.

Kun vuoden 2015 keskiväkiluku oli 5 479 530, terveydenhuolto olisi maksanut valtiolle jutun otsikossa lukijoille kerrotun tiedon mukaan yhteensä reilut 15,5 miljardia euroa (2835 x 5 479 530).

Otsikon kirjoittaja oli kaiketi tulkinnut valtion menoiksi koko julkisen rahoituksen osuuden (valtio + kunnat + Kela) ja päätynyt näin liioittelemaan valtavasti sitä, paljonko terveydenhuolto maksoi valtiolle.

Olennainen asiavirhe on syytä korjata viipymättä (JO 20)."

Vaikka en mainnnut mitään Journalistin ohjeiden 15. kohdasta, Taloussanomien toimituksen piti kyllä korjauspyynnöstä kyetä näkemään, että jutun otsikkolle ei sisällöstä löytynyt katetta.

Ainakaan vielä sunnuntain 30.6. aamupäivään mennessä Taloussanomat ei ollut juttunsa otsikon perätöntä tietoa oikaissut. Nähtäväksi jää, josko oikaiseekaan.

"Saako" Hesari, kun hehkuttaa orgasmikyselyä?

"Miksi ihmeessä orgasmeista ei ole koskaan tehty yhtä laajaa kyselyä kuin HS teki?", kysyy HS:n politiikan ja talouden toimittaja Teemu Luukka 29.6.2018 kolumnissaan.

HS:n netissä julkaistun "Padot murtuvat, orgasmi mainittu" -kolumnin voi lukea tästä. Kolumni julkaistiin tänään näyttävästi myös Hesarin printtilehdessä, peräti sen pääkirjoitussivulla.

Luukka viittaa 21.6. eli reilu viikko sitten julkaistuun Anna-Stina Nykäsen "Iso O" -juttuun ja korostaa, että orgasmikyselyyn vastasi jopa 8 500 HS:n lukijaa. Vastanneista noin 7 000 oli naisia. "Iso O" -jutun voi lukea tästä.

Vastaajia HS:n "suuressa" orgasmikyselyssä siis oli tosi paljon. Luukka muistuttaa lukijoita siitä, että seksitutkimuksiin syvällisesti perehtynyt Väestöliiton tutkija Osmo Kontula on kuvaillut aineistoa "täysin ainutlaatuiseksi maailmassa".

"Kysely on poikkeuksellinen ja antaa tutkijoille valtavan aineiston, mutta mielenkiintoista on myös se, miksi vastaavaa kyselyä ei tosiaan ole läheskään tässä mittakaavassa tehty aikaisemmin", Luukka hehkuttaa edelleen HS:n kyselyn ainutlaatuisuutta.

Minusta on luvalla sanoen hiukan outoa, että HS:n politiikan ja talouden toimittaja ylistää lehtensä tekemää orgasmikyselyä estoitta jopa pääkirjoitussivulla. Mitä tarkoitusta varten hän niin tekee?

Hehkutus kiinnostaa uteliasta ja kriittistä lukijaa ja houkuttaa kysymään, mikä moinen "suuri" orgasmikysely oikein oli.

HS:n "suuri" orgasmikysely

Sunnuntaina 17. syyskuuta 2017 Helsingin Sanomat herätteli nuutuneita, orgasmin puutteessa riutuvia lukijaparkojaan paraatisivun uteliaisuutta synnyttävällä kysymyksellä:

Aukeaman mittainen "Mistä johtuu naisten orgasmivaje?" -juttu ei taatusti jäänyt yhdeltäkään lukijalta näkemättä.

Anna-Stina Nykäsen jutusta suorastaan laukesi silmille kysymys, miksi tasa-arvo ei Suomessa ulotu orgasmiin asti. Ovatko feministit nukkuneet vai muuten vain surkeasti epäonnistuneet?

Tutkimusprofessori Osmo Kontula paljasti orgasmiepätasa-arvon traagiset luvut: miehistä 90 prosenttia saa useimmiten yhdynnässä orgasmin, naisista vain puolet.

Miksi kehitys ei ole tässä asiassa edennyt? Toimittaja kertoi tutkijoiden olevan ymmällään. Asia askarrutti alan ammattilaisia eri puolilla maailmaa.

"HS:n lukijoilta toivotaan nyt apua tämän asian ymmärtämiseksi. Mistä oikein on kysymys, sitä selvitetään monipuolisella kyselyllä, joka löytyy HS:n verkkosivuilta", Nykänen valisti jännän kysymyksen sytyttämiä lukijoita.

Anna-Stina Nykänen arveli kyselyä pohjustavassa jutussaan, josko orgasmiepätasa-arvossa onkin kyse biologisesta erosta, jota ei voi muuttaa. Tätä selitystä oli hänestä kuitenkin nykyaikana vaikea niellä:

"Ehkä naiset vain yhä keskittyvät yhdynnässä enemmän miehen orgasmiin kuin omaansa. Tätä asiaa ei ole seksitutkimuksissa aiemmin kysytty, Kontula kertoo. Nyt halutaan kuulla sekin."

Kyselylomake näyttää olleen kaikille HS:n nettisivuilla surffanneille tyrkyllä 29.9.2017 asti, jolloin lehti kiitti kaikkia vastaajia.

Lomaketta en löydä HS:n sivuilta. Siksi en tiedä, mitä vastaajiksi hakeutuneilta oli tarkasti ottaen kysytty ja miten oli tarkasti ottaen kysytty.

Joka tapauksessa Hesari sai potentiaalisia vastaajia vakuuttavasti opastettuaan kuulla sen, minkä halusikin kuulla. "Iso O" -jutun ingressi kertoi orgasmikyselyn tästä tuloksesta näin:

"Miksi naiset saavat vähemmän orgasmeja kuin miehet? Yksi syy on ylitse muiden: naisten on vaikea keskittyä seksiin."

SLOP

Edellä kerrotusta käy ilmi, että ketkä hyvänsä saattoivat täyttää HS:n nettiin tyrkätyn lomakkeen ja vastata anonyymisti orgasmikyselyyn. Vastaajia ei siis valittu kyselyyn satunnaisotannan avulla.

Surveyn ammattilaisten kielessä tällaisia kyselyjä kutsutaan ilmaisulla "self-selected opinion polls" eli "SLOP surveys". "Slop" tarkoittaa muun muassa sianruokaa ja kuvaa siksikin osuvasti moisten kyselyjen laatua.

"Margin of sampling error cannot be estimated for a SLOP poll, no matter how large", muistuttaa surveyn ammattilaisten amerikkalainen yhdistys AAPOR sivujensa "Bad Samples" -kirjoituksessa.

American Association for Public Opinion Research eli AAPOR varoittaa siitä, että SLOP-kyselyt tuottavat usein virheellisiä tuloksia:

"Respondents who volunteer to participate in such surveys tend to be more extreme or otherwise very different in their views than those who do not. In no way can they be said to be representative of the population, so the survey results cannot be used to say anything useful about a target population."

Koska HS:n orgasmikysely oli pelkkä sianruokakysely, sen tuloksia ei lukijoita petkuttamatta voi yleistää koskemaan kyselyn kohdeväestöä eli esimerkiksi suomalaisia naisia. Ei niin millään todennäköisyydellä.

Orgasmikyselyn asiayhteyteen kaiketi passelilla sanalla ilmaisten vastaajiksi saattoivat hakeutua muita suomalaisia naisia keskimäärin kiimaisemmat nartut. Mutta ei HS tästä kyselyn tulosten luotettavuuden ongelmasta piitannut.

Kuvakaappaus HS:n 21.6.2018 "Iso O" -jutun videosta

Toimittaja Anna-Stina Nykänen julisti kyselyn tuloksia esittelevän 21.6. jutun videossa, että "suomalaisista naisista yli 40 % saa orgasmin helposti".

Näin HS:n kokenut toimittaja ilman vähäisintäkään varausta julisti, vaikka kyselyn metodi ei moista julistusta oikeuttanut, vaan oli jopa tyrmistyttävälle manipulaatiolle altis.

"These surveys also invite manipulation, as a number of news organizations have learned to their dismay", AAPOR muistuttaa "Bad Samples" -kirjoituksessaan.

"Kyse on myös luottamuksesta"

Toimittaja Teemu Luukka totesi tämän päivän Merkintöjä-kirjoituksessaan, että kyse on myös luottamuksesta: "HS:n lukijat luottivat, ettei heidän nimeään mainita."

Luottamus on tietty lukijoihin vetoava asia, mutta toteamus kyllä koko lailla erikoinen. Lehtihän oli kertonut orgasmikyselyn potentiaalisille vastaajille, että "vastaajan nimeä ei kysytä".

Jos vastaajan nimeä ei edes kysytä, niin osoittaako vastaaja vastatessaan muka jotain erityistä luottamusta siihen, ettei lehti mainitse hänen nimeään?

Lehden lukijoiden kannalta HS:n orgasmikyselyssä toki oli kyse luottamuksesta, mutta vähän toisella tavalla.

Helsingin Sanomien viulut maksavilla lukijoilla tulisi olla oikeus luottaa siihen, ettei lehti syötä heille sianruokakyselyjen moskaa.

Tämän luottamuksen HS petti pahemman kerran, kun jätti kertomatta, että orgasmikysely oli vain SLOP, jonka tuloksia ei voi ollenkaan yleistää koskemaan suomalaisia naisia.

Luultavasti Hesarin kuitenkin kannattaa huiputtaa lukijoitaan orgasmikyselyn vastauksiin perustuvilla kiihottavilla ja taatusti myyvillä jutuilla, joita lähiaikoina saanemme lukea.

Ne tuottanevat hyvin sitä pätäkkää, josta Sanoman tilinpäätöksen liikevoitto kertoo. Tähän viittasi postaukseni otsikko "'Saako' Hesari, kun hehkuttaa orgasmikyselyä?"

Luotettava media tekee tarkoitushakuisia valintoja ja luottaa vääräänkin tietoon, osa 2

Kerroin eilen, miten useat luotettavat toimittajat olivat luottaneet sokeasti väärään tietoon, joka Onnettomuustietoinstituutilta oli livahtanut tiedotteeseen kuolemaan johtaneiden päihdekolarien osuudesta. Postauksen voi lukea tästä.

Juhannustaikojen kenties aiheuttaman unohduksen vuoksi postauksesta oli jäänyt pois tarina siitä, miten JSN-mediaan kuuluva kokoomuksen Verkkouutiset päihdekolaritiedon kanssa menetteli.

Kun OTI oli tiedotteessaan virheellisesti kertonut, että "päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 %) edelliseen vuoteen nähden", niin Ilkka Ahtokivi luotti hänkin tietoon ja kirjoitti uutiseensa:

"Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 %) edelliseen vuoteen nähden."

Tämä tieto julkaistiin Verkkouutisissa 21.6. klo 9.55. Pian sen jälkeen, kenties tulossa olevien juhannustaikojen johdatuksesta, havaitsin väärän tiedon, reklamoin siitä jo klo 10.55 ja pyysin korjaamaan virheen.

Kerroin OTIn tiedotteen kirjoittajan sotkeneen prosentin ja prosenttiyksikön käsitteet. Kerroin myös, että "nousu 25 %:sta 27 %:iin oli kaksi prosenttiyksikköä, mutta 8 %, jos nousua haluaa kuvata prosentteina".

Heti kohta reklamaation saatuaan Ilkka Ahtokivi teki uutisensa tekstiin asianmukaisen korjauksen. Sen jäljiltä teksti meni näin:

"Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan – kaksi 2 prosenttiyksikköä – edelliseen vuoteen nähden."

Korjatussa asussa olevan uutisjutun voi lukea tästä. Tarkkaavainen lukija huomaa varmasti heti, ettei Verkkouutiset korjannut virhettä hyvän journalistisen tavan vaatimalla tavalla.

Julkisen sanan neuvostohan edellyttää Journalistin ohjeissa (kohta 20), että yleisölle pitää kertoa virheestä sekä milloin ja miten se on korjattu.

Verkkouutisten jutun otsikon alle oli vain lisätty tällainen tieto: "päivitetty 21.06.2018│11:15".
Siis ei mitään tietoa virheestä eikä siitä, miten se oli korjattu. Jotenkin uutista vain oli päivitetty klo 11.15.

Kiitin saman tien korjauksesta, mutta huomautin, että korjaus kannattaisi tehdä Journalistin ohjeiden 20. kohdan edellyttämällä tavalla:

"Saatat pitää tätä nipottelemisena, mutta tuolla Journalistin ohjeiden kohdan vaatimalla menettelyllä on kyllä yleisön oikeuksien näkövinkkelistä hyvät perusteet olemassa."

Ajattelen niin, että yleisö on täysin hukassa, jos mediat muuttavat netissä julkaistuja tekstejään miten vain hiiskumatta sanaakaan muutoksista.

Kokoomuksen Verkkouutisten Ilkka Ahtokiven uutisjuttua ehostaa "vastuullisen journalismin" hieno merkki lukijan oikeuksia korostavine teksteineen. Kaunistaako se lehden menettelyä, vai onko se tässäkin vain meikkiä?

Hieno merkki ei tunnu velvoittavan journalisteja yhtään mihinkään. 2.4.2018 postauksessa kerroin parista muusta tapauksesta, joissa virheet oli oikaistu vähin äänin, Journalistin ohjeista vähääkään piittaamatta.

Postauksen voi lukea tästä. Esimerkkejä riittäisi ties kuinka moniin postauksiin, ja joudun vastakin "nipottelemaan" tästä yleisön oikeuksia halveeraavasta "vastuullisen" median menettelystä. Siitä olen varma.

Luotettava media tekee tarkoitushakuisia valintoja ja luottaa vääräänkin tietoon

Valtavirran uutismedia hehkuttaa tavan takaa, kuinka luotettavaa "vastuullinen journalismi" on. Pari viikkoa sitten, 14.6., saimme myös lukea kyselystä, jonka mukaan suomalaisten luottamus uutismediaan on vahvaa. Sekä luotettavuutta että luottamusta on siis yllin kyllin.

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2018 -tutkimus osoitti, että kaikista tutkimukseen osallistuneista maista juuri Suomessa uutisiin luotetaan eniten. Raportin voi lukea tästä ja Suomen Uutismedia verkossa 2018 -maaraportin tästä.

Maaraportista käy ilmi, että kumpaakin raporttia on rahoittanut Viestintäalan tutkimussäätiö. Päätösvaltaa säätiössä käyttää Medialiitto ry, yksityisen media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten oma etujärjestö.

Ihan yksituumaista suomalaisten luottamus uutismediaan ei sentään ole. Suomen maaraportin koonnut Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen kirjoittaa tästä tosiasiasta (s. 57) näin:

"Suomalaisten enemmistö näyttää pitävän valtavirran uutismediaa suhteellisen luotettavana, vaikka puolet vastaajista kertoi kohdanneensa viikon aikana eri tavoin huonoa, virheellistä tai harhaanjohtavaa journalismia."

51 prosenttia vastaajista oli "viime viikon aikana" huomannut huonoa journalismia. Se tarkoitti virheellisiä tietoja, yksinkertaistettuja juttuja sekä harhaanjohtavia otsikoita ja klikkiotsikoita. 61 prosenttia vastaajista sanoi olevansa varsin tai erittäin huolissaan tästä huonosta journalismista.

"Tulokset tukevat Medialiiton syksyllä 2017 teettämää kyselyä, jonka mukaan suomalaisista 35 prosenttia uskoo, että kotimaiset mediat (sanomalehdet, aikakauslehdet, tv- ja radio) tuottavat jonkin verran valheellisia ja keksittyjä uutisia ja 14 prosenttia arvioi niiden tuottavan niitä paljon", Reunanen huomauttaa (s. 24).

Reuters-instituutin maaraportti näyttäisi osoittavan, että luottamus uutisiin vaihtelee muun muassa iän, koulutuksen ja tulojen mukaan. "Tyypillisesti ikääntyneet, koulutetut ja hyvätuloiset luottavat uutisiin muita enemmän", Reunanen toteaa.

Mitä sitten pitäisi ajatella tutkimustuloksesta, jonka mukaan puolet vastaajista oli "viime viikon aikana" huomannut huonoa journalismia?

Tulkitsen moista tulosta niin, että se pikemminkin vähättelee kuin liioittelee huonon journalismin yleisyyttä. Perustelen tätä sillä, että asiavirheitä ja median tekemiä tarkoitushakuisia valintoja on usein erittäin vaikea havaita.

Vaikka olisimme varttuneita, koulutettuja ja hyvätuloisia, mielissämme voi vaikuttaa tietynlainen Dunning-Kruger-efekti, tietämyksen ja asiantuntijuuden illuusio.

Olemme niin tietämättömiä, että luulemme tietävämme, luulemme osaavamme huomata virheet ja tarkoitushakuiset journalistiset valinnat.

Miten median tarkoitushakuiset valinnat voi tunnistaa?

Esa Reunanen arvioi, että Suomen aika korkeiden luottamusta kuvaavien lukujen taustalla on "mitä ilmeisimmin" suomalaisten melko suuri luottamus yhteiskunnan instituutioihin. Väestön suurella enemmistöllä on lisäksi aika yhtenäiset yhteiskunnalliset näkemykset ja asenteet.

Hänestä tätä tukee mediakentän homogeenisuus: "Seuratuimpia viestimiä ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomat ja jaettuihin arvoihin nojaavat uutismediat, jotka eivät juuri horjuta toistensa uskottavuutta."

Uutismediat eivät meillä toden totta horjuta toistensa uskottavuutta. Vain ani harvoin ne paljastavat toistensa tekemiä tarkoitushakuisia, yleisöä jopa harhaan johtavia journalistisia valintoja.

Miten siis olisimme voineet tunnistaa vaikkapa sen tarkoitushakuisen journalistisen valinnan, jonka Helsingin Sanomat teki raportoidessaan lukijoille Reuters-instituutin kyselytutkimuksesta?

Ikä, koulutus ja hyvät tulot eivät paljoa auta siinä, kun pitäisi osata tunnistaa, mistä tutkimuksen tuloksesta Taika Dahlbom 14.6. jutussaan vaikeni visusti. Jutun voi lukea tästä.

Dahlbom toki kertoi, että "suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan myös entistä halukkaampia maksamaan verkkouutisista". Ylen verovaroin rahoitettujen nettiuutisten vaikutuksesta ihmisten halukkuuteen maksaa sanomalehtien nettiuutisista hän sen sijaan vaikeni.

Tutkija Esa Reunanen totesi raportissa (s. 45), että viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, miten verkon "ilmainen" uutistarjonta vaikuttaa maksuhalukkuuteen: "Erityisesti Yleisradion tekstimuotoisia verkkouutisia on pidetty uhkana kaupallisen uutistuotannon kannattavuudelle."

No, mitä tutkimus tästä kiistellystä ja yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta sitten kertoi? Tutkijan johtopäätös tuloksista oli tällainen:

"Kyselytulosten perusteella Yleisradion verkkouutisten seuraaminen ei kuitenkaan näytä vähentävän verkkouutisista maksamista, vaan päinvastoin niiden käyttäjissä on maksajia keskimääräistä enemmän."

Yllä olevan taulukon tuloksista Reunanen arvioi "mielenkiintoiseksi" sen, että politiikan uutisista hyvin kiinnostuneiden joukossakin Ylen verkkouutisten seuraajat maksavat verkkouutisista muita todennäköisemmin:

"Voi näet ajatella, että Yleisradion verkkouutiset kilpailisivat erityisesti muun asiapitoisen ja laadukkaan uutistarjonnan kanssa ja vähentäisivät näin maksamista niiden keskuudessa, jotka hakevat juuri tällaisia verkkosisältöjä.

Heitä voi ajatella olevan keskimääräistä enemmän niiden joukossa, jotka ilmoittavat olevansa 'erittäin' tai 'varsin' kiinnostuneita politiikan uutisista. Tulokset kuitenkin osoittavat, että politiikasta hyvin kiinnostuneidenkin keskuudessa Ylen verkkouutisten seuraajat maksavat verkkouutisista selvästi muita yleisemmin ( 34 % vs. 19 %)."

Tämmöiset tulokset ovat tietty myrkkyä sille Ylen nettiuutisia koskevalle argumentille, jota sanomalehtibisnes on jo vuosia viljellyt propagandassaan ja politiikan päättäjiä lobatessaan.

Niinpä ei olekaan yllätys, että Hesari jättää kertomatta näistä tuloksista lukijoilleen. Vähän yllättävänä ehkä voi pitää sitä, että lehtibisnekselle myrkyllinen tulos on ylipäätään julkaistu tutkimuksessa, jota alan lobbarin päätösvallassa oleva säätiö on ollut rahoittamassa.

Virheellinenkin tieto maistuu luotettavalle medialle

Juhannuksen aatonaattona Liikennevakuutuskeskuksessa toimiva Onnettomuustietoinstituutti (OTI) julkaisi ennakkotiedot vuoden 2017 liikenteen alkoholionnettomuuksista.

Yksi tiedoista oli alkoholionnettomuuksien osuus moottoriajoneuvo-onnettomuuksista vuosina 2013–2017. Tästä osuudesta OTI julkaisi raportissaan havainnollisen grafiikan, josta kaappasin osan postaukseeni:

Raportin sivun 2 grafiikka osoitti, että kuolemaan johtaneiden päihdeonnettomuuksien osuus vuodesta 2016 vuoteen 2017 kasvoi 25 prosentista 27 prosenttiin.

Päihdeonnettomuuksien osuus siis kasvoi kaksi prosenttiyksikköä. Sadasosina eli prosentteina ilmaisten osuus kasvoi 8 %.

Uutisen asuun kirjoitetun, 21.6. päivätyn tiedotteensa ingressissä OTI kertoi asiasta tähän tapaan:

"Ennakkotietojen mukaan vuonna 2017 tutkittiin yhteensä 46 päihteiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan aiheuttamaa kuolonkolaria. Luku vastaa yli neljännestä (27 %) kaikista moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 %) edelliseen vuoteen nähden."

Kun oli vilkaissut raporttia sivulta 2, oli helppo nähdä, että tiedotteen kirjoittajalle oli sattunut kömmähdys.

Kirjoittaja oli sotkenut prosenttiyksikön ja prosentin käsitteet. Sen takia tiedote vähätteli rajusti kuolemaan johtaneiden päihdeonnettomuuksien osuuden kasvua.

Lukuisten luotettavien sanomalehtien luotettavat toimittajat luottivat sokeasti OTIn tiedotteen virheelliseen tietoon ja levittivät näin yleisöilleen perätöntä tietoa. Tässä muutamia esimerkkejä:

Helsingin Sanomien Hanna Huhtamäen 21.6. julkaistu luotettava journalistinen suoritus oli tällainen:

"Rattijuopot aiheuttivat viime vuonna 46 kuolonkolaria, selviää Onnettomuustietoinstituutti Otin torstaina julkaisemasta raportista. Alkoholista johtuvien liikenneonnettomuuksien osuus oli yli neljäsosa kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista vuonna 2017 Osuus lisääntyi kaksi prosenttia edellisvuodesta."

Hämeen Sanomien Juho Peltoniemen luotettava journalismi 21.6. puolestaan näytti tältä:

"Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkotietojen mukaan Suomessa tapahtui viime vuonna 46 kuolonkolaria, joissa kuljettaja oli päihteiden vaikutuksen alainen.

Luku vastaa hieman yli neljännestä (27 prosenttia) kaikista moottoriliikenteen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi 2 prosenttia edelliseen vuoteen nähden."

Iltalehden Aleksanteri Pikkarainen oli kopioinut OTIn tiedotteen tekstin luotettavasti, siis lähes sellaisenaan 21.6. juttuunsa. "%" vain oli muutettu ilmaisuksi "prosenttia":

"Ennakkotietojen mukaan vuonna 2017 tutkittiin yhteensä 46 päihteiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan aiheuttamaa kuolonkolaria. Luku vastaa yli neljännestä (27 prosenttia) kaikista moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista viime vuonna. Päihdeonnettomuuksien osuus nousi hiukan (2 prosenttia) edelliseen vuoteen nähden."

Ilta-Sanomien luotettavan journalismin sankari oli nimeltään "IS", ja 21.6. uutinen oli kirjoitettu tähän tapaan:

"Rattijuoppo oli osallisena yli neljänneksessä (27%) viime vuoden moottoriliikenteen kuolinonnettomuuksista.

Viime vuonna päihdeonnettomuuksissa kuoli 41 rattijuoppoa, seitsemän rattijuopon kyytiläistä ja kaksi sivullista. Päihdeonnettomuuksissa oli kahden prosentin kasvu edellisvuoteen nähden."

Tarkkaavainen lukija varmasti huomasi, että "IS" oli vähän vielä jalostanut OTIn tiedotteen virheellistä tietoa. "Kahden prosentin" kasvua ei enää ollutkaan vain päihdeonnettomuuksien osuudessa vaan päihdeonnettomuuksissa.

Jos "IS" olisi vilkaissut OTIn raportin sivua 2, hän olisi kenties havainnut näyttävän taulukon, jonka mukaan kuolemaan johtaneet päihdeonnettomuudet olivat vuodesta 2016 vuoteen 2017 vähentyneet 49:stä 46:een.

Prosentin hienostelumuoto

OTIn tiedotteen tapaus on havainnollinen ja totta vie myös aika pelottava esimerkki siitä, kuinka sokeasti ja kritiikittömästi luotettavat toimittajat luottavat virheelliseenkin tietoon.

Hämmentävää on tietysti prosentin ja prosenttiyksikön käsitteiden sotkeminen jo sinänsä. Se on journalismissa uskomattoman yleistä silloinkin, kun käsitteet ovat tietojen lähteissä kohdallaan.

Käsitesotkut eivät juuri koskaan ole ihan merkityksettömiä, vaan ne antavat ilmiöistä ja niiden muutosten mitoista useimmiten yleisöä pahasti harhaan johtavan kuvan.

Tästä syystä olen faktantarkistuksen projektini aikana kirjoitellut käsitesotkuista kymmeniä korjauspyyntöjä; useimmiten ne ovat saaneet aikaan oikaisun.

Tätä postausta kirjoittaessani törmäsin sattumalta jännään tietoon tutuksi tulleen käsitesotkun historiasta. Tiedon lähteenä on Kielikellossa eli kielenhuollon tiedotuslehdessä vuonna 1985 julkaistu kirjoitus.

Prosenttiyksikkö-kirjoituksen voi lukea tästä. Lyhyt kirjoitus on lukemisen arvoinen siksikin, että se kertoo konkreettisin ja selkein esimerkein prosentin ja prosenttiyksikön käsitteiden erosta.

Ainakin minut yllätti se tieto, että monet kielitoimiston puhelinneuvonnan kysyjät vuonna 1985 olivat paheksuneet prosenttiyksikkö-sanan käyttöä:

"He epäilevät kysymyksessä olevan vain prosentin hienostelumuoto. Mutta prosenttiyksikkö on eri asia kuin prosentti."

Kielitoimiston puhelinneuvonnan 1980-luvun havainnot eivät olleet tiedossani, kun 17.2.2017 kirjoitin Faktavahtiin postauksen "Rahvaalla prosentit ja säätyläisillä prosenttiyksiköt?".

Tekstin voi lukea tästä. Lukunautinnon takeena ovat kahden valtiovarainministerin sekoilut sekä kiehtovat perustelut, joilla Julkisen sanan neuvosto päätyi vapauttavaan päätökseen prosentin ja prosenttiyksikön käsitesotkua koskevasta kantelustani.

"Du kan lita på att det är sant, för det står i HBL"

Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Susanna Ilmoni hehkuttaa 20.6.2018 julkaistussa kronikassaan estottomasti lehtensä luotettavuutta.

Hbl on nyt kuulemma jopa "Suomen luotettavin mediatavaramerkki", Ilmoni julistaa viitaten Reuters-instituutin tuoreeseen raporttiin Digital News Report 2018.  Kronikan voi lukea tästä.

"Du kan lita på att det är sant, för det står i HBL" ei nyt ainakaan lehden pääkirjoituksiin päde. Vain pari päivää sitten, 18.6., Tommy Westerlund lasketteli lehden pääkirjoituksessa luikuria huumausainerikosten rangaistuksista:

"Människor jämför straff för olika förseelser och upplever det orättvist och konstigt att exempelvis narkotikabrott ofta ger betydligt hårdare straff ön vålds- och sexualbrott. I fråga om knark används ofta straffskalans övre del."

Tätä luikuria ovat laskeneet viime vuosina monet muutkin journalistit, jotka ovat tutkitulle tiedolle ja tosiasioille allergisia. Itse asiassa toimittajat järjestään ovat kaihtaneet esimerkiksi alla olevan taulukon tietoja.

Taulukon julkaisi 21.12.2017 Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Seuraamusjärjestelmä 2016 -katsauksen sivulla 105. Katsauksen voi lukea tästä.

Taulukosta voi nähdä, että esimerkiksi törkeistä raiskauksista tavataan antaa selvästi kovempia tuomioita kuin törkeistä huumerikoksista. Tuomiot perusmuotoisista raiskauksista taas tapaavat olla paljon ankarampia kuin tuomiot perusmuotoisista huumerikoksista.    

Taulukon tietojen avulla voi tehdä kiinnostavia päätelmiä myös rangaistusasteikkojen käytöstä. Pienet laskutoimitukset paljastavat, että raiskaustuomioiden mediaanit tapaavat olla selvästi lähempänä asteikon maksimia kuin huumetuomioiden mediaanit.

Törkeissä raiskauksissa mediaani asettui kohtaan, joka oli 42,5 prosenttia asteikon maksimista, törkeissä huumerikoksissa vastaavasti kohtaan, joka oli vain 28,1 prosenttia maksimista.

Perusmuotoisissa raiskauksissa rangaistusten mediaani asettui kohtaan, joka oli 33,8 prosenttia asteikon maksimista, perusmuotoisissa huumerikoksissa kohtaan, joka oli vain 14,6 prosenttia asteikon maksimista.

Taulukossa "Vankila %" kuvaa ehdottomien tuomioiden osuutta vankeustuomioista. On helppo nähdä, että raiskauksista häkki tapaa heilahtaa paljon useammin kuin huumerikoksista. Tämäkin tieto kielii siitä, millaista urbaania legendaa Hufvudstadsbladet syötti lukijoille muka tosiasiana.

Heja Sverige!

Tutkitulle tiedolle ja tosiasioille allergiset toimittajat viittaavat usein Ruotsiin, kun propagoivat raiskaustuomioiden koventamisen puolesta Suomessa. Koska suhtaudun skeptisesti rangaistusten voimaan, en välttämättä ylistäisi Ruotsia esikuvana.

Kolme vuotta sitten Ruotsin rikostorjuntavirasto Brå (Brottsförebyggande rådet) julkaisi analyysin väkivaltarikosten käsittelystä tuomioistuimissa. Analyysin voi lukea tästä.

Analyysi osoitti, että rikoskontrollia lisänneet lainmuutokset olivat kasvattaneet rikosilmoitusten määrää, mutta, mutta:

"Motsvarande förändringar går dock inte att utläsa i källor som mäter utsatthet för sexualbrott." 

Tämän Brån sivuilla julkaistun kuvion tiedot perustuvat kansallisten uhritutkimusten (Nationella trygghetsundersökningen, NTU) tuloksiin.

Kuvion ylin käyrä kuvaa sitä, kuinka suuri osa 16–79-vuotiaista naisista on kertonut joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi.

Käyrä puhuu puolestaan: rikoskontrollia lisänneistä lainmuutoksista huolimatta yhä isompi osa naisista on vuoden 2012 jälkeen joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

"Vastuullisen journalismin kampanja oli menestys"

12.–25. maaliskuuta 2018 Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediat ja Julkisen sanan neuvosto kampanjoivat "vastuullisen journalismin" merkeissä.

JSN:n mukaan kampanjan tarkoituksena oli korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä.

Kampanjassa korostettiin medioiden noudattavan Journalistin ohjeita "siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet". 

"Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta", JSN vakuutti kampanjan startista kertovassa uutisessaan 12.3. Uutisen voi lukea tästä.

Tarkastelin kampanjaa hiukan lähemmin 16.4. postauksessa, jossa myös kysyin kenties vähän hävyttömästi, miksi vastuullisen journalismin kampanja oli vastuuton. Postauksen voi lukea tästä.

14. kesäkuuta JSN uutisoi vastuullisen journalismin merkein koristellussa uutisessaan kampanjan menestyksestä. Tieto menestyksestä perustui päätoimittajille tehtyyn kyselyyn. Uutisen voi lukea tästä.

Uutinen kertoi meille, että "58 prosenttia vastaajista kertoi ottavansa Vastuullisen journalismin merkin pysyvään käyttöön mediassaan".

Vastuullisen journalismin teemaa oli nostettu esiin muutenkin: "Vastaajista 67 prosenttia kertoi käsitelleensä aihetta pääkirjoituksissa, 40 prosenttia jutuissa ja 20 prosenttia kolumneissa."

"Kyselytutkimus"

Kotisivujensa uutisessa JSN luonnehtii toteuttamaansa päätoimittajakyselyä häpeämättömästi peräti "kyselytutkimukseksi".

Kyselyä oli kuulemma lähetetty päätoimittajille "JSN:n taustayhteisöjen kautta eikä JSN:llä ole tarkkaa tietoa, kuinka monelle päätoimittajalle kysely on mennyt".

Vastaajia oli kaikkiaan 66, suurin osa heistä sanomalehtien edustajia. Ja tähän tapaan uutinen opasti lukijoita arvioimaan tuloksia:

"Kysely antaa suuntaa päätoimittajien näkemyksistä, mutta kyselyn tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkea suomalaista mediaa, koska otoksessa oli satunnaisuutta."

On toden totta paikallaan varoittaa lukijoita siitä, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää. Uutisen perustelu vain oli lievästi sanoen erikoinen.

Surveyn ekspertithän tapaavat ajatella niin, että kyselyn tuloksia ei voi yleistää, jos otoksessa ei ole satunnaisuutta.

Kampanjan menestyksen mittari?

Mediaa käyttävän ja rahoittavan yleisön näkövinkkelistä on aika outoa mitata vastuullisen journalismin kampanjan menestystä sillä, kuinka moni media alkoi käyttää hienoa merkkiä.

Yleisön kannalta kampanjan menestyksestä kielisi journalistien aiempaa vastuullisempi tapa toimia. Jos meno sen sijaan jatkuu entiseen tapaan, merkki lähinnä vain johtaa yleisöä harhaan.

Näin valitettavasti näyttää myös käyneen ainakin oman projektini kokemusten valossa. Olen nimittäin joutunut värkkäämään korjaamatta jätetyistä virheistä kanteluja JSN:lle aivan kuten ennen kampanjaakin.

Kampanjan startista 12.3. tähän päivään olen meilaillut JSN:lle kaikkiaan 12 kantelua virheistä, jotka mediat olivat jättäneet korjaamatta. Yhdessä tapauksessa kyse oli siitä, että lehti korjasi virheen printissä, mutta jätti vastoin hyvää journalistista tapaa korjaamatta virheen netissä.

Kanteluista neljä koski Helsingin Sanomien menettelyä. Muut yleisön oikeuksista piittaamattomat mediat olivat: Yle, Kansan Uutiset, Etelä-Suomen Sanomat, Kymen Sanomat, Itä-Savo, Iltalehti, Turun Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Hbl oli se, joka ei korjannut virhettä nettilehdessään.

Joka toisen kantelun kohteena oli se, että mediat olivat levittäneet perätöntä tietoa siitä, miten 156 maan rankkaus The World Happiness Report 2018 -selvityksessä oli syntynyt.

Muita kantelujen teemoja olivat alkoholin kulutus, eutanasia, Opetushallituksen ohjeet koulujen tilaisuuksista, yrittäjien ansiot sekä pätkätyöläisten asema.

Yle ja Kansan Uutiset jättivät oikaisematta perättömät väitteensä pätkätyöläisten asemasta

Lauantaina 9. kesäkuuta 2018 kerroin Faktavahti-blogissa siitä, miten sekä tutkijat että toimittajat olivat kompuroineet raportoidessaan yli 6 000 vastaajan kyselytutkimuksesta.

Kyseessä oli 6.6. julkaistu Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n tutkimus "Samat huolet, eri näkökulmat – Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä".

9.6. postauksen voi lukea tästä. Kulttuurirahaston ja e2:n sivuilla julkaistut tiedotteet voi lukea tästä ja tästä. Tiedotteiden yhteydestä löytyvät edelleen linkit itse tutkimusraporttiin.

Jo tuossa 9.6. postauksessa kerroin, miten esimerkillisellä tavalla Hbl:n Jenny Bäck piti huolta siitä, että hänen jutussaan ollut virheellinen tieto pätkätyöläisten asemasta tuli oikaistuksi.

11.6. lisäsin tuohon postaukseen tiedon siitä, miten Suomenmaan Santeri Lampi korjauspyynnön saatuaan oikaisi juttunsa vastaavan asiavirheen. Hänkin toimi lukijoiden oikeuksia kunnioittavalla tavalla.

Eilen eli 15.6. lisäsin 9.6. postaukseen vielä tiedon siitä, miten tutkimusraportin ja siitä kertovien tiedotteiden virheelliset tekstit oli korjattu e2:n ja Kulttuurirahaston sivuilla.

Kiitokset tästä tutkijoille. Kannattaa huomata, että yllä olevista linkeistä avautuvat tiedotteet ovat korjatussa asussaan. Korjattuina ovat myös tutkimusraportin alun perin virheelliset tekstit.

Kantelut Julkisen sanan neuvostolle

Verovaroin rahoitettu julkisen palvelun Yle ja Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset eivät valitettavasti piitanneet lukijoidensa oikeudesta saada oikeaa tietoa.

Yle jätti korjaamatta Harri Palmolahden 6.6. jutussa olleen perättömän tiedon pätkätyöläisten asemasta.

Kansan Uutiset jätti oikaisematta UP-uutispalvelun Birgitta Suorsan 7.6. jutussa olleen vastaavan asiavirheen.

Koska korjaamatta jätetyt perättömät väitteet olivat ilmiselvästi olennaisia asiavirheitä, lähetin 15.6. JSN:lle kantelut virheiden korjaamatta jättämisestä. Kantelut voi lukea postauksen lopusta.


–––––––––––––––––––

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

Ylen uutisten Harri Palmolahden juttu ”Maata riivaa riitely ja vastakkainasettelu – kansalaiset katsovat Suomen nykymenoa huolissaan” (Ylen uutisten nettisivut 6.6.2018). Jutun osoite netissä on https://yle.fi/uutiset/3-10237495 (tarkistettu 15.6.2018).

Kantelun perusteet

Harri Palmolahti raportoi jutussaan 6.6. julkaistusta Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n kyselytutkimuksesta Samat huolet, eri näkökulmat – Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä.

Kyselyn tuloksista hän esitti väitteen: ”Pätkätyöläisten asemaa pidetään jopa heikompana kuin työttömien.”

Väite oli perätön. Tutkimusraportin liitteenä julkaistusta kyselylomakkeesta kävi ilmi, että vastaajia ei kyselyssä pyydetty lainkaan vertailemaan toisiinsa eri väestöryhmien asemaa.

Raportin kuviossa 6 (s. 24) esitettiin vastaukset kysymykseen: ”Ketkä ovat mielestäsi Suomessa nykyisin liian heikossa asemassa ja ketkä ovat liian hyvässä asemassa?”.

Tähän kysymykseen annetut vastaukset osoittivat vain sen, että niitä vastaajia, jotka kokivat pätkätyöläisten aseman liian heikoksi, oli enemmän kuin niitä, jotka kokivat työttömien aseman liian heikoksi.

Palmolahden esittämä perätön väite perustui kaiketi siihen, että tutkijat olivat sekä raportissaan että siitä kertovassa tiedotteessaan tulkinneet edellä siteerattuun kysymykseen annettuja vastauksia virheellisesti.

11.6. Ylen uutisille osoitetussa korjauspyynnössä (kantelun lopussa) kerroin tutkijoille sattuneesta ”lipsahduksesta”.

Yle ei reagoinut korjauspyyntöön eikä korjannut Harri Palmolahden jutun olennaista asiavirhettä. Jättämällä olennaisen virheen korjaamatta Yle rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Todettakoon vielä, että ajatuspaja e2:n tutkijat ovat tehneet asianmukaiset virheiden korjaukset sekä tutkimusraporttiin että siitä kertovaan tiedotteeseen.

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa näissä kanteluissa on ollut kysymys siitä, että tiedotusväline on pyynnöstä huolimatta jättänyt olennaisen asiavirheen korjaamatta (JO 20).

Jokaisen näistä karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tutkimatta kantelun asiasisältöä ja tulkitsematta hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys–lokakuussa 2016 tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kantelujen perusteella”.

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Vahingot itsesääntelyn piittaamattomasta toiminnasta kärsii yleisö, joka maksaa koko medialystin joukkotiedotustalouden ensimmäisen ja toisen kierron kautta.

Helsingissä 15.6.2018

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

Korjauspyyntö

11. kesäkuuta 2018 klo 6.35

Markku Lehtola

”Maata riivaa riitely ja vastakkainasettelu…” -jutun (Ylen uutisten nettisivut 6.6.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Vastaanottaja: yle.uutiset@yle.fi

Kopio: jouko.jokinen@yle.fi, harri.palmolahti@yle.fi

Hei,

Harri Palmolahti kirjoitti kiinnostavassa jutussaan kansalaisten vastauksista, kun heiltä oli Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n kyselyssä kysytty, ketkä Suomessa ovat liian heikossa tai jokseenkin liian heikossa asemassa:

”Vastausten kärki on: pienituloiset (85 %), pätkätyöläiset (84 %), vanhukset (80 %) sekä työttömät (73 %). Pätkätyöläisten asemaa pidetään jopa heikompana kuin työttömien.”

Tieto siitä, että kyselyn mukaan pätkätyöläisten asemaa pidetään jopa heikompana kuin työttömien, oli virheellinen. Se oli olennainen virhe, joka on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Tutkimusraportin liitteenä julkaistu kyselylomake osoittaa, että missään kysymyksessä vastaajia ei pyydetty vertailemaan eri väestöryhmien asemaa. Tästä syystä kysely ei voinut tuottaa tulosta, jonka mukaan pätkätyöläisten asemaa pidetään jopa heikompana kuin työttömien.

Tutkimuksen ja siitä kertovan tiedotteen teksteissä kyllä esitetään väite, että ”pätkätyöntekijöiden asema koetaan heikommaksi kuin työttömien”, mutta väitteessä on kyse vain tutkijoiden lipsahduksesta.

Otettuani asiasta yhteyttä tutkimuksen tekijöihin tutkija Ville Pitkänen harmitteli 6.6. sähköpostissaan, että ”onpa harmillista, että tällainen oli lipsahtanut ihan jopa otsikkotasolle”. 

Vastaukset sivulla 24 julkaistuun kysymykseen (kuvio 6) osoittivat Ylen jutun tietoa ajatellen vain sen, että niitä, jotka kokivat pätkätyöläisten aseman heikoksi oli enemmän kuin niitä, jotka kokivat työttömien aseman heikoksi. 

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com

––––––––––––––––––– 

Julkisen sanan neuvosto

Fredrikinkatu 25 A 8

00120 Helsinki

Kantelu hyvän journalistisen tavan rikkomisesta

Kantelun kohde

UP-uutispalvelun Birgitta Suorsan uutisjuttu ”Kysely: Pätkätyöläisten asema heikoin – jopa työttömät pitävät itseään onnekkaampina” (Kansan Uutisten nettilehti 7.6.2018). Kirjoituksen osoite netissä on https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3909775-kysely-patkatyolaisten-asema-heikoin-jopa-tyottomat-pitavat-itseaan-onnekkaampina (tarkistettu 15.6.2018).

Kantelun perusteet

Birgitta Suorsa raportoi jutussaan 6.6. julkaistusta Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n kyselytutkimuksesta Samat huolet, eri näkökulmat – Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä.

Kyselyn tuloksista hän väitti muun muassa, että ”jopa työttömät pitävät pätkätyöläisten tilannetta työmarkkinoilla heikompana kuin omaansa”.

Edelleen Suorsa väitti tutkimuksen osoittavan suomalaisista, että ”kolme neljästä pitää työttömien asemaa toiseksi heikoimpana”.

Uutisjutun kuvatekstissä hän esitti vielä väitteen: ”Pätkätyöläisten katsotaan olevan työttömiäkin huonommassa asemassa.”

Väitteet olivat perättömiä. Tutkimusraportin liitteenä julkaistusta kyselylomakkeesta kävi ilmi, että vastaajia ei kyselyssä pyydetty lainkaan vertailemaan toisiinsa eri väestöryhmien asemaa.

Raportin kuviossa 6 (s. 24) esitettiin vastaukset kysymykseen: ”Ketkä ovat mielestäsi Suomessa nykyisin liian heikossa asemassa ja ketkä ovat liian hyvässä asemassa?”.

Tähän kysymykseen annetut vastaukset osoittivat vain sen, että niitä vastaajia, jotka kokivat pätkätyöläisten aseman liian heikoksi, oli enemmän kuin niitä, jotka kokivat työttömien aseman liian heikoksi.

Suorsan esittämät perättömät väitteet perustuivat kaiketi siihen, että tutkijat olivat sekä raportissaan että siitä kertovassa tiedotteessaan tulkinneet edellä siteerattuun kysymykseen annettuja vastauksia virheellisesti.

7.6. KU:n toimitukselle lähettämässäni korjauspyynnössä (tiedoksi Suorsalle) kerroin tutkijoiden olevan yhteydenottoni jälkeen tietoisia virheestään. Korjauspyyntö on kantelun lopussa.

KU:n toimitus ei reagoinut korjauspyyntöön eikä korjannut Birgitta Suorsan uutisjutun olennaisia asiavirheitä. Jättämällä olennaiset virheet korjaamatta Kansan Uutiset rikkoi hyvää journalistista tapaa (JO 20).

Mainittakoon vielä, että ajatuspaja e2:n tutkijat ovat tehneet asianmukaiset virheiden korjaukset sekä tutkimusraporttiin että siitä kertovaan tiedotteeseen.

Kantelun tarkoitus ja luonne

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström on karsinut kaikki ”Kulissien takana” -raportin julkitulon eli 23.4.2016 jälkeen tekemäni kantelut. Kaikissa näissä kanteluissa on ollut kysymys siitä, että tiedotusväline on pyynnöstä huolimatta jättänyt olennaisen asiavirheen korjaamatta (JO 20).

Jokaisen näistä karsintapäätöksistään JSN:n puheenjohtaja on tehnyt tutkimatta kantelun asiasisältöä ja tulkitsematta hyvää journalistista tapaa. Sen sijaan hän on karsinut kunkin kantelun ikään kuin ”teknisellä” perusteella. Joulukuun 2016 päätöksiin asti karsintaperuste oli tällainen:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kyseessä on testaustarkoituksessa tehty massakanteleminen.”

21.12.2016 JSN:n puheenjohtaja karsi neljä syys–lokakuussa 2016 tekemääni kantelua ja perusteli kutakin karsintapäätöstään näin:

”Neuvosto ei ota kantelua käsittelyyn, koska kantelu on tehty testaustarkoituksessa.”

”Testaustarkoitus” on ollut kantelun karsintaperusteena kaikissa joulukuun 2016 jälkeenkin tehdyissä karsintapäätöksissä. Karsintaperuste on kahdestakin syystä erikoinen.

Testaaminen itsessään ei ensinnäkään ole mikään tarkoitus. Eiväthän yrityksetkään testaa hyödykkeitään testaamisen vuoksi vaan kehittääkseen yhä parempia hyödykkeitä; testaus on siis pelkkä väline tarkoituksen tai tarkoitusten toteuttamiseksi.

”Testaustarkoitus” on kantelun karsintaperusteena erikoinen myös siksi, että joka ainoa kantelu on aina pakostakin ikään kuin testi.

Kun media jättää olennaisena pitämäni virheen korjaamatta, se mielestäni rikkoo hyvää journalistista tapaa. Ainoa keino saada selville, miten median itsesääntelyelin tulkitsee median menettelyä, on kantelu. Se taas vääjäämättä ”testaa” sitä, pitääkö JSN median menettelyä hyvän journalistisen tavan mukaisena vai sen vastaisena.

Jos JSN aikoo jatkossakin käyttää ”testaustarkoitusta” kantelujen karsintaperusteena, sen tulee kertoa, miten kantelun median menettelystä voi ylipäätään tehdä, niin ettei kantelulla ole tuota JSN:n kiellettynä pitämää tarkoitusta.

JSN:n perussopimuksen mukaan neuvoston tehtävänä on ”tukea hyvää journalistista tapaa”. Sopimuksesta käy edelleen ilmi, että JSN:n tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa” ja että neuvosto käsittelee asioita ”tehtyjen kantelujen perusteella”.

Tämän kantelun tarkoituksena on edistää hyvää journalistista tapaa. Kantelu tarjoaa JSN:lle konkreettisen mahdollisuuden toteuttaa median itsesääntelyä perussopimuksessa määritellyn tehtävän mukaisesti.

Neuvosto voi tulkita tämän kaikki muodolliset ja asialliset vaatimukset täyttävän kantelun perusteella, rikkoiko kantelun kohteena oleva tiedotusväline hyvää journalistista tapaa vai ei.

Koska kantelun kohteena oleva tiedotusväline jätti korjaamatta olennaisen virheen (JO 20), se mielestäni rikkoi hyvää journalistista tapaa. Siksi kantelun erityisenä tarkoituksena on se, että neuvosto tekee kantelusta langettavan päätöksen ja antaa tiedotusvälineelle huomautuksen.

Mutta siinäkin tapauksessa, että JSN:n päätös jostain käsittämättömästä syystä olisi vapauttava, yleisöä ajatellen on joka tapauksessa oleellista se, että päätös julkaistaan neuvoston kotisivuilla. Vain sillä tavalla yleisö voi saada tiedon siitä, millaisen virheen korjaamatta jättämistä median itsesääntely ei pidä hyvän journalistisen tavan vastaisena.

Jos JSN:n puheenjohtaja karsii virheen korjaamatta jättämistä koskevia kanteluja pelkin ”teknisin” perustein, se kielii siitä, ettei median itsesääntelyssä piitata lainkaan siitä, saavatko suomalaiset tiedotusvälineistään oikeaa vai virheellistä tietoa. Tällainen menettely myös synnyttää itsesääntelyn tehtävän ja tarkoituksen kannalta absurdin tilanteen.

Jättämällä virheet järjestään korjaamatta tiedotusvälineet voivat silloin vaikuttaa siihen, ettei JSN tosiasiassa lainkaan tutki niiden menettelyä ja tulkitse, ovatko ne menetelleet hyvän journalistisen tavan vastaisesti vai ei.

Mikäli JSN:n puheenjohtaja karsintaratkaisuillaan tarjoaa tiedotusvälineille tilaisuuden menetellä tällä tavalla, median itsesääntely lakkaa tyystin toimimasta. JSN:n mahdollisuudet tukea hyvää journalistista tapaa katoavat saman tien.

Vahingot itsesääntelyn piittaamattomasta toiminnasta kärsii yleisö, joka maksaa koko medialystin joukkotiedotustalouden ensimmäisen ja toisen kierron kautta.

Helsingissä 15.6.2018

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola (at) gmail.com

Korjauspyyntö

7. kesäkuuta 2018 klo 11.15

Markku Lehtola

”Kysely: pätkätyöläisten asema heikoin…” -jutun (KU:n nettisivut 7.6.) asiavirhettä koskeva korjauspyyntö

Vastaanottaja: sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi

Kopio: ku@kansanuutiset.fi, birgitta.suorsa@up.fi, up@up.fi

Hei,

UP:n Birgitta Suorsa väittää jutussaan Suomen Kulttuurirahaston ja Ajatuspaja e2:n kyselystä, että ”jopa työttömät pitävät pätkätyöläisten tilannetta työmarkkinoilla heikompana kuin omaansa”. 

Edelleen hän väittää kyselyn osoittavan suomalaisista, että ”kolme neljästä pitää työttömien asemaa toiseksi heikompana”.

Nämä väitteet ovat vallan perättömiä, sillä vastaajia ei kyselyssä pyydetty lainkaan vertailemaan toisiinsa eri väestöryhmien asemaa. 

Tutkimusraportin kuviossa 6 (s. 24) on esitetty vastaukset kysymykseen: ”Ketkä ovat mielestäsi Suomessa nykyisin liian heikossa asemassa ja ketkä ovat liian hyvässä asemassa?”.

Kysymyksiin annetut vastaukset osoittivat vain sen, että niitä vastaajia, jotka kokivat pätkätyöläisten aseman heikoksi, oli enemmän kuin niitä, jotka kokivat työttömien aseman heikoksi. 

Tutkijat ovat sekä tutkimusraportissa että tiedotteessa tulkinneet edellä mainittuun kysymykseen annettuja vastauksia virheellisesti, mistä he yhteydenottoni jälkeen ovat hyvin tietoisia.

UK:n Birgitta Suorsan edellä mainitut väitteet ovat olennaisia asiavirheitä, joten ne on syytä korjata viipymättä (JO 20).

Tervehdyksin

Markku Lehtola

vapaa toimittaja

Kivihaantie 1 E 77

00310 Helsinki

040 512 2661

markku.a.lehtola@gmail.com